:)

Tämä kesä on ollut niin täynnä ikimuistoisia hetkiä, että sydämeen ihan sattuu.

Haluaisin niin tämän kesän vaan jatkuvan ja jatkuvan, mutta... koulujen alku häämöttää, äitiysloma loppuu, kesä kääntyy joskus syksyksi.

Onneksi on kaikki lämpimät (ja jopa ajoittain hikiset) muistot, kasapäin kuvia ja mikä parasta; VIELÄ ON KESÄÄ JÄLJELLÄ!

***

Eräs pieni keskustelu eräässä pienessä talossa Susikairassa (eilen):

-Koska te lähdette sinne reissuun?

- Ketkä ME?

- No ketä teitä nyt olikaan lähdössä...?

- MINÄ! MINÄ! MINÄ! Jos kyseessä on NAISTENILTA, niin ketä meiltä voi olla lähdössä minun lisäksi?!

- Ai?! Mä ihan ajattelin, että sä otat lapset mukaan.

- No ajattele nyt, että en ota.

- Oookei;D

***

Olen kyllä puhunut yksikössä koko ajan; minä lähden, mutta ilmeisesti Ukko on ehtinyt tottua kesäleskeyteen;D

***

Pätkä kutsukortista, jolla em. juhliin kutsuttiin:

Vietetään yhdessä suvun tyttöjen kesken kesäistä iltaa

XXX-XXX-XXX.

Iltaan kuuluu grillausta, saunomista, hyvänolonhoitoja ja muuta

mukavaa yhteisten ideoittemme pohjalta.

Varaa mukaan pesuvati+pyyhe, saunatarvikkeet sekä omat saunajuomat. Telttamajoitus omassa teltassa:D

Iloisiin näkemisiin

XXX

 ja

kortin seuraavalla sivulla A-M Kaskisen ihana runo:

Arkipäivän juhlaan

Sinut kutsuisin,

keittiööni vanhaan

viereen kakluunin.

Ruudullinen liina,

leivän viipale.

Kuppi kuumaa teetä,

siinä juhla se.

Sanoja vain vähän,

tuskin ollenkaan.

Ystävyyden kieltä

vaiti kuunnellaan.

***

Että jos taas viikonloppuna on blogissa hiljaisempaa, niin tiedättepä minun olevan hyvässä seurassa ja tallessa:) Tosin lähden kyllä vasta huomenaamuna ja nyt menen pesemään vessan.

S.A.

Ps. Olen jo melkein toipunut tuon edellisen kirjoituksen monsterin kohtaamisesta. Sanottakoon, että kyllä desibelit kävivät korkeahkoina, muutamia "mikä v***u se OLI"- huutoja ja "hyiyihyihyihhyihyyioiiih, mä saatan kohta pyörtyä". Tosin nyt jo pidän itseäni jopa hieman onnekkaana, kun olen moisen elävänä nähnyt.

Elämä tosiaankin on seikkailu! :)

Mc koppakuoriainen.

Istuttiinpa sitten saunan jälkeen jäähyllä terassilla. Yli suhahti joku -joku niin iso- että meni muoreilla tukat sekaisin. Sitten kuului *kops* ja tietysti piti mennä katsomaan, että mikä se jumankauta oli!?

No olihan se. Ihan järjettömän kokoinen koppakuoriainen. Se on siis aivan normaalin juomalasin alla näissä kuvissa. Kuvat taattua paskalaatua, kuten aina, kun pitäisi olla parempi kamera mukana, mutta saa noista nyt ainakin tuon ötökän koon selville. Ehkä?

Kuuklen mukaan todennäköisesti tapaus on naaras sarvikuonokas.
Vaan enpä ole koskaan nähnyt melkein nyrkinkokoista ötökkää:O
Piti laittaa se lasin alle ja pitää siinä aamuun asti, että jo nukkumaan menneet miehetkin näkivät sen, muuten olisi kuitenkin kyseenalaistettu muoriskojen saunajuomien vahvuudet.

Eikä se ole tuossa jalat kattoon-kuvassa kuollut. Se vaan kaatui.
Aamun ja valokuvauksen jälkeen se pääsi takaisin luontoon.

Ohoi.

Onko tässä kuvassa kenenkään muun mielestä mitään outoa?!

En nähnyt yhdenkään rytyyttävän pyörätuolilla näitä ylös- enkä kyllä alaskaan. Ehkä niillä ei vain ollut vessahätä?

***

Susikairaankin saapui trooppinen ilmasto. Näin aamusella ollaan jo 20 asteen kieppeillä ja se on paljon. Joskus siihen ei ylletä edes koko kesänä. Vaan tykkään, tykkään. Vaikka kostea lämpö tekeekin ihmisestä vetämättömän ja vähäiset vaatteet tarttuu ihoon kuin kärpäspaperi, niin silti. Ei näistä niin usein täällä pääse nauttimaan. Olen lueskellut Andy Mc Coyn elämäkertaa, kaikessa rujoudessaan mielenkiintoinen kirjanen. Kivasti kuvitettu hammaspeikon näköisillä otuksilla (Andy&kumppanit).

Olisi taas miljoona juttua kirjoitettavana, mutta taidanpa kuitenkin ottaa vielä kupillisen kahvia ja suunnata Bombayhin. Siellä päin on tapana, että livekeikat kestää 7 tuntia (!!!!)- niin ne Hanoi Rocksin pojatkin sitten venytti 1,5 tunnin setin 4,5 tuntiseksi- esim. lisäämällä sopiviin väleihin 20 minuutin kitarasooloja. Tyrsk.

S.A.

Maanantaiaamun tirsk;D

Joops. Hyvin juhlitun lauantain jälkeen vielä maanantainakin hihityttää aivan hupsut jutut. Pakko jakaa tämä riemu kanssanne!

:D

Ensimmäisiä kertoja.

"Neitsyys" on nyt mennyt useammallakin saralla;D Olen käynyt en-sim-mäis-tä kertaa elämässäni oikealla hierojalla. Käsittämättömän vetreä olo! Pystyn näkemään ylävartaloa kiertämällä oman takapuoleni, niin kuin se nyt olisi mitenkään tärkeä taito, mutta silti. (Jaa, no voihan se tietenkin kertoa myös siitä, että minulla on iso takamus;D) Jalat on pikkuisen mustelmilla, mutta on niissä muitakin merkkejä kesästä (mm. hyttyset, intopiukeana pomppiva koira+flexi+paljaat nilkat=Ai hitsiläinen!!!XO)

Cee oli en-sim-mäis-tä kertaa yötä poissa kotoa ilman kumpaakaan vanhempaa. Papan luona. Huiiih! (Hyvin niillä oli mennyt, pikkuisen ikävää pukannut illasta, mutta muuten ok.) Cee oli rakentanut linnunpöntön. Täytyy vielä vähän fiksailla sitä, koska siitä puuttuu yksi pieni yksityiskohta. Kulkuaukko.

Ja sitten:) viikon jännittävin en-sim-mäi-nen kerta.

Olen tavannut TaiNan livenä. Ihan ensimmäinen livenä tavattu blogiystävä ja vietimme kaksi tuntia kahvitellen, jutellen, kikatellen. Uskomatonta, miten periaatteessa on tuntematon, mutta silti ihan tuttu (kun on lukenut blogia, niin tavallaan tuntee toisen kuitenkin).

No, täältä samoilta kulmilta kun molemmat (tai minulla siis vanhemmat) on lähtöisin, niin sattuipa niin hassusti, että meidän mummot on ns. kämppiksiä:D (Samassa hoivakodissa).

Oli ihanaa tavata- ja huomata, että hitsiläinen, meillähän tosiaan käy jutut yksiin!

Viime kesänä jo yritettiin viritellä tapaamista, mutta nyt viimein sitten aikataulut loksahti yhteen! Jippii!

TaiNan suloiset tyttäret ja meiän pikkupoijjaat.

Kiitos vielä mukavasta päivästä:)

Siskolikka tuli eilen meille ja nyt olisi tiedossa sitten vähän tai vähän enemmän humputtelua. Päivällä ihan lasten kanssa; hattaraa, popcornia ja vanhoja autoja. Illalla tyttöjen kesken sitten ...no, hattaraa, popcornia ja vanhoja autoja;D

Mitä mainiointa lauantaita kaikille!

S.A.

Yllätyyyys!

Joo, minähän rakastan oikeasti yllätyksiä yli kaiken. Ja yllätysten järjestämistä. Olen saanut tartutettua sen muihinkin perheenjäseniin. Poikien yllätykset ja jekutukset on joskus varsin hmm... yllätyksellisiä. Esim. "Äiti! Mä sain tänään tunnin jälki-istunnon! Yllätys, yllätys! No, en saanut oikeesti!" Hehehe. Tai yllätykseksi ja ilahdutukseksi auton ikkunaan liimattu tarra. Hehehe.
Vaan nytpä onkin Ukko ryhtynyt yllättelemään ihan urakalla. Tosi raivostuttavaa on vihjailla puhelimitse satojen kilometrien päähän, että mullapa on teille tosi monta yllätystä täällä...

(välihörähdys;D Tulee aina se vähän epäonnistunut mattokauppiaan mainos mieleen: "Yllätä vaimosi- tee se matolla!")

No siis tähän mennessä olen yllättynyt mm. näistä jutuista:
- Vessan hana toimii nykyään oikein. Aiemmin se toimi niin, että kuumasta tuli kylmää ja kylmästä kuumaa.
- Minun meikkipeili on hitsattu kasaan.
- Saunan lauteet on maalattu mustaksi.

Homma toteutettiin minun poissaollessani siitä syystä, että: "Sä et olis kumminkaan luvannu, niin oli pakko maalata sillon ku et oo kotona!"
Huikean rohkeaa, sanoisin.
Alkujärkytyksestä toivuttuani totesin, että nehän näyttää... mustalta ja itseasiassa pirun hyvältä. Nyt odotellaan kuultovalkoista vahaa seiniin.

- Kakkosauto on vaihtunut skootteriin. Hitsin kätevää 6 henkiselle perheelle.
- Autotallissa on crossimopo! Pojille! Tämä oli ihan huippuyllätys ja pojat ei vielä tiedä ollenkaan! :) Ne on käyneet säännöllisesti silittelemässä sellaista naapurikaupassa, mutta ne ei takuulla osaa kuvitellakaan, että saavat sellaisen! Hih! Kunhan tulevat mökkeilemästä kotiin, niin kyllä yllättyvät!

Mitähän täältä vielä paljastuu?! Vähänkö jännittää!

S.A.

Tilanteita jolloin äiti oli tavattoman ylpeä:

- Kun omat lapset antoivat tilaa toisille lapsille.
- Kun ne kannustivat arkailevia.
- Kun ne malttoivat rauhassa odottaa omaa vuoroaan.
- Kun ne esittelivät itsensä kädestä pitäen ja sanoivat reippaasti ja kuuluvalla äänellä nimensä.
- Kun ne huolehtivat toisistaan (hetkittäin).
- Kun isoille saattoi luottaa pienten hoitamisen vuoristoradan tai muun äärettömän tärkeän oman aktiviteetin vuoksi.
- Kun ne uskoivat kerralla sanan: EI.
- Kun ne ymmärsivät pillimehun ja huoltsikkalimsan (hinta)eron.
- Kun ne sanoivat ei herkuille siinä vaiheessa, kun yrkkä oli jo lähellä.
- Kun ne suostuivat jakamaan omistaan muille.
- Kun ne sopivat vuoroja keskenään ilman verissäpäin taistelua.
- Kun ne tulivat kysymään: Haluaisitko sä äiti mennä johonkin laitteeseen?
- Kun ne tajusivat portilla, että:  Äiti, tää maksaa ihan kauheesti! (Ja itsellä pisti rinnasta, onko kuitenkin äitiyspäiväraha/työttömyysjakso vaivannut niitä kuluneen talven- vaikka mistään ei periaatteessa ole ollut puutetta... hmm.)
- Kun ne olivat oikeasti ja aidosti onnellisia siitä, että saavat tilata minkä annoksen tahansa ruokaravintolassa. :O
- Kun ne pääsääntöisesti jaksoivat matkustaa hurjan reippaasti.
- Kun mummolan naapuri sanoi, että "ne on niin reippaita ja hyväkäytöksisiä poikia". :O:O:O

- Kun ne huolehtivat, että kaikilla on tyynyt hyvin ja kaikki on saaneet hyvänyönsuukot.

...Ja kun ne kaikki viimein nukkui murmeleina. Yksi peiton nurkkaa lutkuttaen, yksi kevyesti kuorsaten, yksi kirja kainalossa ja yksi silmät aavistuksen raollaan, viimeisillä voimillaan tarkistaen: Oothan sä äiti siinä ja laitathan sä nyt nukkumaan mun viereen?

Matkoilla 1.

Reissu kietoutui tehokkaasti hukkailun ympärille. Aa siis tosiaan jätti ensimmäiseen pysähdyspaikkaan puhelimen, josta se ystävällisesti toimitettiin mummolan postilaatikkoon, jotta saimme sen etelän reissuun mukaan. Annoin puhelimen pojalle keskiviikkoiltana.

Torstaina oli piiiitkäään ja hartaasti odotettu PowerParkpäivä. Been kanssa oltiin käyty vääntö, jos toinenkin pojan pituudesta. Kotona mitattuna saimme pojan pituudeksi 138,5 cm- ja osaan laitteista oli 140 cm:n vähimmäispituusvaatimus. Poika vannoi kotona mököttävänsä koko PowerParkpäivän, jos ei pääse kaikkiin laitteisiin. Sanoin, ettei ne vittuillessaan niitä pituuksia määrittele, vaan ihan siitä syystä, ettei minun tarvitsisi kaapia lusikalla poikaa asfaltilta päivän päätteeksi. Ymmärrän toki pojan harmistuksen, mutta vielä paremmin ymmärrän turvallisuusmääräyksiä.

Riemu oli käsinkosketeltava, kun "tuomio" oli: "Olet tarpeeksi pitkä kaikkiin laitteisiin!" Juhuuu! Isothan sitten lähti rannekkeet käsissään huitelemaan laitteesta toiseen ja me muut (minä, pienet ja serkkulikka) käppäiltiin aluetta ristiin rastiin. PowerPark on tosi siisti, siis kun kuitenkin on aika uusi huvipuisto, niin wc:t ja koko alueen yleisilme on tosi puhdas ja siisti. Hieno paikka.

Cee ei meinannut uskaltautua oikein mihinkään laitteeseen. Jonotimme yhtäälle ja toisaalle ja siinä vaiheessa, kun olisi pitänyt nousta vehkeeseen, niin jarrut pohjaan, huutomekastus ja pakitus. *HUOH*

Röllimetsä oli jännittävä ja ah, viilein kohta koko puistossa. Rölli ja Milli kävivät esillä vain tasatunnein, siitä pieni miinus. Olisivathan ne voineet siellä seikkailla koko päivänkin. No nähtiin kuitenkin nekin.

Minä kävin vuoristoradassa (ihan pakko aina päästä puuvuoristorataan, se on niin paras!) ja sitten semmoisessa pääalaspäinsätkytyksessä. Hyvät kyydit!

Iltapäivästä Ceekin reipastui niin, että kävi tosi monessa laitteessa, joko minun tai serkkulikan kanssa- yksin ei vielä uskaltanut. Mutta onhan uskallusta tullut edellisvuodesta huimasti. Silloin piti pikkutivolin possujuna pysäyttää ekan kierroksen jälkeen ja ottaa pää punaisena karjuva lapsi kyydistä.

Kun huvipuiston sulkemisaika lähestyi, pyysin isompia poikia valitsemaan vielä ne viimeiset laitteet, joissa käyvät ja tulemaan sitten portille.

Bee tuli ja... sitten tuli Aa.

- Äiti! Mulla meni puhelin hukkaan!

*EI saa***a, v***u, per***e, hel****i! Miten SE VOI OLLA MAHDOLLISTA? Sulla on ollut se puhelin alle vuorokauden ja nyt se on taas HUKASSA! Ei tää vit** voi olla mahdollista, ei vaan VOI! Miksi sun tasku ei ollut kiinni????*

- Missä olit viimeksi?
- Törmälyautoissa ja sit siinä pääalaspäinlaitteessa.
- huohhuohhuoh...

Kävimme kiertämässä nuo edellä mainutut laitteet. Ei puhelinta.

Sitten vaan tekemään katoamisilmoitus. Sanoin, että ilmoittaisivat, jos vaikka löytyy vain riekaleita, sim- ja muistikortti nimittäin olisivat lähes kultaakin kalliimpia.

Hurjan hienon ja hauskan päivän tyhmä loppu. Tympi omasta ja pojan puolesta. Ei se opi ikänään, ei.

Perjantaina vietimme lepopäivää ihan leppoisasti. Uimarantailua ja rentoa kylällä käppäilyä. Ihanaa muuten olla kylässä keräilijöiden talossa:) Itsensä viihdyttäminen onnistuu ihan istumalla- kun vaan katsettaan kääntää niin aina löytyy mielenkiintoista katseltavaa. Kiehtovia tauluja, asetelmia tavaroista, hyllymetreittäin kirjoja ja autotallissa paloauto. Aivan. Oikea iso vanha paloauto.

Ja sitten tuli puhelu: "PowerParkista Moi! Puhelin on löytynyt ja täysin ehjänä!"

Unbelievable!

Perjantai-iltana hoputtelin poikia nukkumaan- sillä tiesin jotain mitä muut eivät vielä tienneet;D

Lauantaina tehtiin eväsleivät, syötiin aamiainen ja taas tien päälle. Ajelimme hitusen vaille 200 km ja kurvasin Jukuparkin (Kalajoki) parkkipaikalle. Aa ja Bee arvelivat, että käydään ABC-asemalla pissalla ja kun sitten paljastin, että mennäänkin päiväksi Jukuparkkiin- tuntui auto tosiaan nousevan ilmaan! :) Yllätys onnistui! Hih! Sää suosi ja aurinkorasvaa kului.

Seitsemän tuntia uintia, vesiliukuja, jäätelöä, makkaraperunoita, pillimehuja...

Kollaasin poikakuvan ottaminen oli oikeasti HAASTE! Miten saadaan 4 poikaa vierekkäin, samaan altaaseen yhtäaikaa? No ei juuri mitenkään. Missä Aa? En mä tiedä. Ai tuossa! No missä Bee nyt on? Ai laskee tuolta! BEE TÄNNE! Cee, ei saa mennä syvemmälle. Serkkulikka, pidä Deetä hetki, haen Been. Aa, jumankauta, nyt hiiteen sieltä jätskijonosta! Onko se liikaa vaadittu? YKSI KUVA, JOSSA ON MUN RAKKAAT POJAT??? ONKO??!! Nyt jumankauta siihen altaaseen, eikä kenellekään pupunkorvia! Olkaa paikoillanne! Cee et räiskytä nyt sitä VETTÄ! Jos ette ole nyt rauhassa ja paikoillanne, me lähdetään täältä heti pois! ÄITI HALUAA VAIN YHDEN KUVAN! VAIN YHDEN! Hymyä NYT!

*kiitti*

Kun uima-altaat vihellettiin tyhjiksi Aa ja Cee halusivat saunomaan. Me muut löntysteltiin hiljokseen portille päin. Viereisen kioskin tyttö kysyi meidän edellä kulkevilta nuorilta pojilta ovatko he kenties hukanneet lompakkonsa? Serkkulikka vilkaisi lompakkoa ja kysyi minulta, eikö se näyttänytkin Aan lompakolta! Bee vilkaisi ja varmisti- kyllä, Aan lompakkohan se siinä!

EI HEL****I. Aa otti lompakon 5 minuuttia aiemmin minulta saunaan mennessään ja se ei edes ehtinyt saunaan, kun se lompakko oli jo pudonnut!

Oli varsin tyypertynyt olo. Miten se voi olla noin huoleton? Ja miten sillä kaikesta Aku Ankan möhlinnästä huolimatta tuntuu välillä olevan Hannu Hanhen tuuri?! Otin lompakon laukkuun ja sanoin muulle porukalle, ettei puhuta mitään, vaan katsotaan, koska se itse huomaa kadottaneensa jotain.

Aa ja Cee tulivat saunasta. Aa taputti taskuaan ja huomasin ilmeestä, että se tajusi juuri sillä hetkellä, ettei lompakko olekaan hänellä. Totesi, että jätti sen pukukaappiin. (Siis sillä oli selkeä mielikuva lompakosta pukukaapissa- vaikka tosiasiassa se lompakko ei pukukaappia koskaan ehtinyt nähdäkään...) Annoin pojan lähteä etsimään- jos siitä nyt joku muistijälki jäisi vastaisuuden varalle.

Hetken päästä poika tuli ulvoen kuin arosusi. Lompakko meni ja rahat sen mukana. Totesin: Sepä harmi!

Parin sadan kilometrin päästä kerroin, että lompakko on minulla.

Loppumatkan käytin tuotesuunnitteluun. Semmoinen luotiliivin tyyppinen, selästä munalukolla kiinnitettävä malli, jossa roikkuu kettingeissä ja vaijereissa maallinen omaisuus. Ja niin tiukka, ettei sitä saa irrotettua ominpäin.

Joka tapauksessa: HYVÄ ÄITI-diplomi MINULLE! Nobelin rauhanpalkinto MINULLE! Oscar-pysti MINULLE!

Kesäyössä ajelin lasten tuhistessa väsyksissä sikinsokin autossa- tyyni ilma, laskeva aurinko ja unenpöpperöiset viimeiset sanat ennen nukahtamista: Tää on ollu mun elämän paras kesä!

... niin minunkin:)

Tuliainen kotiin. Jotenkin vaan niin sopiva meille! ;D

Tarina jatkuu...

S.A.

Pervo-Erkki ja Loso-Molokki.

Otsikko jo kertookin sen, että isot pojat ovat pistäneet luovuutensa likoon ja nimittely on nostettu aivan uudelle tasolle mökömerkkien pelossa;D

Näppäsen nyt tämän kollaasin tähän; matkakertomusta riittää ja halusitte tai ette, niin siitä kirjoittelen lähipäivinä.
Hengissä olemme kaikki (ihme kyllä, jopa minäkin!) ja mielettömän hauska, tosin vaiherikas(yllätyyyyys) reissu takana.

Hiphejj! Nyt nautiskelemaan laatuajasta Ukon kainaloon; vain kaksi pienintä kotona! Melkein kuin olis nuori, kaunis ja lapseton:)

S.A.

Hei taas!

Jottei nyt aivan ärhäkkä kirjoitus jäisi päällimmäiseksi, niin pikaisesti kerron, että olemme weeweeweepistematkoillapistecom. :)

Reissu alkoi niinkin lupaavasti, että Aa unohti uimahousunsa rannalle, hukkasi uuden korvakorunsa ja unohti puhelimensa ensimmäiseen pysähdyspaikkaan. How great! Poika totesi tosin itsekin, että olipa aika paska päivä!

Mutta nyt on hyvin nukuttu yö takana ja reilu 500 km edessä... Matkaan! Än-yy-tee-NYT!

S.A.

Ps. Uskomattoman lohdullista kuulla, että kyllä sitä muillakin resutaan ja tapellaan- ja vielä lohdullisempaa on lukea jo aikuisiksi lapsensa kasvattaneiden kommentteja. Tästä kaikesta katastrofiajasta on mahdollista selvitä hengissä ja ehkä jopa melkein täysjärkisenä! Se. jos mikä on kannustavaa!

Merkit jakoon.

Hohhoi. Isot pojat kunnostautui eilen (taas) taistelulajeissa. Koko päivän oli jotain pientä kärhämää ilmassa ja oikeastaan olikin vain ajan kysymys, koska kähinä muuttuu "verissäpäin" taisteluksi. Kävimme koko perheen voimin rannalla ja sitten haettiin kotiin ulkoruokaa. Minä ja Ukko olimme tilaamassa ja sinä aikana takapenkin pösilöt pääsivät kiinni toisiinsa. Auto näytti tosiaan siltä, että nousee ilmaan minä hetkenä hyvänsä.
Krääh.
***
Otti päähän ihan si-ka-na. Kun ei vaan jaksaisi sitä möykkää ja huutoa ja kun toi teki sitä, ja mä vaan kostin ja miks toi tuijottaa mun lenkkareita ja ton hengitys haisee pahalta, se ei varmaan pessy aamulla hampaita ja miks ja siks ja (daa-daa-daa-I-can't-hear-you).
Tällä viikolla on tarkoitus lähteä vielä yhteen reissuun ja eilisen esityksen johdosta oma fiilis oli jotain niin tympiintynyttä, että teki mieli perua koko keikka. Illan mittaan kähinä jatkui vielä, mutta aavistuksen latistuneena. Oma mieli ei vain meinannut nousta yhtään. Niinpä otin paperin ja tein ruudukon, johon jätkät voi kerätä hymyjä ja mököjä. Arvioijana toimii aikuinen, mutta jos jotain tapahtuu, eikä aikuinen ole näkemässä, niin jos kyse on tolloilusta, molemmille tulee mökömerkki ja hyvästä jutusta kannattaa ehdottomasti raportoida, koska hymymerkkejä voi saada yksilönä, mutta myös voi kartuttaa yhteistä hymypankkia. 5 mökömerkkiä tarkoittaa puhelimen takavarikointia viikoksi ja fyysisestä taistelusta tulee 2 mökömerkkiä kerralla ja molemmille.
Ceellä on myös oma sarake. Sinnehän tuli tietysti ensimmäinen mökömerkki heti alkuun. Oli vienyt Been mp3-soittimen ja kaupitteli sitä omistajalleen euron hintaan. Kun ei pyynnöistä eikä uhkailuista eikä kiristyksistä huolimatta hakenut soitinta omistajalleen, piirsin mökömerkin. Siitäpä nousi viha hattuun ja Cee nappasi paperin ja ruttasi sen tolleroksi. "JA MÄ EN ALA EDES TÄMMÖSTÄ TYHMÄÄÄÄÄ LEIKKIÄ!"
Fine.

Jääkaapin ovessa on nyt ryttyinen lappu, jossa on Ceen kohdalla kaksi mökömerkkiä.
(Mikähän sille olisi sovelias rangaistus liioista mökömerkeistä? Puhelinta sillä ei ole, eikä se saa kuukausirahaakaan.)

Luultavasti olen ihan oikeasti päästäni vialla, kun lähden noiden kanssa enää yhtään minnekään.

Jos kahden isomman kanssa saakin jonkun näennäisen rauhan ja sovun aikaiseksi, niin eiköhän Cee laadi omat sääntönsä. Ja tässä kohtaa ei tarvitse muistuttaa, että Deekin kasvaa. Kyllä minä muistan. Ja kyllä minua pelottaa.

Ja nyt. Ei samperi. Dee konttasi juuri ohi naama oranssina. Tussilla väritetty. Voi v***u.

S.A.

Rannalla.

"Rannalla" oli tällä kertaa mustavalkoisena haasteena ja vaikka rantakuvia onkin läjäpäin, tämä toimi parhaiten. Muita mustavalkoisia rantaotoksia täältä.

S.A.

Jäljet johtavat...

Hämmästystä herättävä tolkun rautanaula ulkoseinään iskettynä. Vasara jätetty tekopaikalle.

Naula on siis puolen metrin korkeudella maasta. Ceeltä naulan tarkoitusta tivatessa selvisi:

"No sehän on naulakko!"

Olisihan tuo pitänyt älytä!

On nuo nukkuma-asennot hämmästyttäviä! Tässä tämän aamun nokoset.
***
Ja vielä yksi täysin mysteerijuttu. Cee oli teipannut pippelinsä teipillä ja laastarilla kauttaaltaan (siis "pallot" kiinni "nakkiin") eilisen reissun ajaksi. Syytä moiseen kysyttäessä poika totesi vain, että: "No SIKSI!"

WTF?!
Joskus mietitityttää vain, että mitä kaikkea sellaista tässä huushollissa tapahtuu, mikä jää meiltä vanhemmilta täysin pimentoon?!

Mutta taas on uusi jännittävä päivä aluillaan, huiiiiih!
:)

S.A.

Retkeilemässä.

Hih! Silloin joskus viisastelin siitä vertaistukiryhmä Perheelle-jutusta ja kuinkas ollakaan! Olen nyt ryhmässä mukana perheineni (kas, kun sattuikin niin hassusti, että yksi Märttaryhmäläinen on projektin vetäjänä) ja *yllätys, yllätys* olimme Märtat lapsinemme+ muutama muu perhe retkeilemässä Ranualla tänään.

Minä, Aa, Bee ja Cee siis meiltä. Ukko+Dee kotimiehinä. Ei voi vaatia juuri liikkumaan oppineelta 4 tunnin istumiskärsivällisyyttä.

Ja toisekseen olisi ollut aikaa olla enemmän myös isompien kanssa, mutta Aa ja Beehän liikkuivat omaan tahtiinsa (siis juoksivat eläinpuisto-osuuden ja rymysivät leikkipuistossa lopun ajan). Siispä hipsimme Ceen ja ystävien kanssa hiljalleen kierroksen läpi.

Pakkasin aamulla hyttysmyrkkyä mukaan ja Cee kauhistui: HYTTYSIÄKÖ ME SINNE MENNÄÄN KATSOMAAN?!

Kuvista huomaatte Ceen tarkan asuvalinnan: "Jos mulla on luurankopaita päällä, niin mä en näytä ruoalta!"

(Oh, onkohan pojat kuulleet, kun olen joskus aikonut ne syöttää kylän koirille tai metsän susille...)

Päivä oli lämmin, joten enimmäkseen näimme karvamyttyjä jossain varjossa nukkumassa.

Jääkarhut on isoja. Tosi isoja.

Hrrrr!

Pöllöt on hassuja!

Taviskarhut on leikkisiä.

Vaikka on nekin aika isoja.

Että jos tulisi informaatiota, että Susikairan keskustassa hengailee semmoinen, niin enpä nyt kärkijoukoissa

sinne työntyisi pällistelemään. En.

Kollaasissa kotieläinsälää ja ralliautoilua.

Matkamuisto minulle! Heti keittiön seinään!

Reissu oli hieno ja meillä oli tosi kivaa!

Cee tosin oksensi menomatkalla minun päälleni ja Been kenkään, onneksi käsilaukku peitti pahimmat tahrat.

Ihania kommentteja edelliseen kirjoitukseen! Olettepa te murusia!:)

S.A.

Elämän ihana taika on eteenpäin vierivä aika.

Meinasin ihan unohtaa, että blogi täyttää tänään 2 vuotta. Onneksi Liskonainen juhlii samana päivänä, niin Hattarapääkin havahtui todellisuuteen.

Muutenkin on pitänyt kirjoittaa kirjoittamisesta tai bloggaamisesta tai tästä kaikesta nyt jotain. No ensinnäkin. Kiitos teille matkakumppaneille, en voinut tosiaan aavistaakaan miten antoisaa, hauskaa ja koukuttavaa on blogin pitäminen. Olen edelleen hämmentynyt kuinka moni tuntematonkin ihminen jaksaa seurata meidän tavallista lapsiperhearkea.

Välillä harmittaa, kun en osaa tekstejä mitenkään asetella hienosti. Näppis sylkee aivopierut ilmaan ja synkkä kitku täyttää tilan;D Vaan välillä on van niin hektistä, että vaikka osaisikin muotoilla tekstinsä paremmin, niin ei ole aikaa:/ Koittakaa kestää.

Eniten olen jännittänyt ehkä sitä, kun teksti väliin on kovinkin rouheaa, että ymmärretäänkö minua, tuleeko minusta kauhean negatiivinen kuva, vaikka oikeasti olen ihan kiva;D.

Sitten toisekseen ensin vähän kauhistuin, kun tajusin, että moni tosielämän sukulainen ja tuttu lueskelee meidän juttuja. En ole niin aktiivisesti itse mainostanut tätä, vaan mennyt pikkuisen matalalla profiililla- ja juurikin tämä ärjyntä, mylvintä ja hiusten repinen tuntuu väliin ylittävän hyvän maun rajat. Mutta uskoakseni tutut osaa kuitenkin suodattaa huumorilla näitä tekstejä:)
(Äiti, erityisesti: Kiitos kannustuksesta!)

Kirjoittajana (hah, mitään en siis ennen blogia ole kirjoittanut) olen saanut huimasti itsevarmuutta. Ja mikä oikeasti parasta ja tärkeintäkin; nämä päivät, tunteet ja kaikki jäävät muistoihin sellaisina, kuin ne olen kokenut. Jotain pientä täytyy sitten aikoinaan sensuroida, kun lapset saavat omat "painoksensa" näistä ajoista, mutta muuten lukekoon vaikka iltasaduksi itselleen, kun ovat ensin taistelleet omien muksujensa kanssa päivän jos toisenkin;D

Rannalla lapsia uittaessa oli joku ajatuksen tynkä siitä, että jos haluatte jotain erityistä mistä kirjoittelisin, niin voisin yrittää, mutta sitten laiturin päästä alkoi kuulua hervotonta ulvontaa: "Äitiiiii!!! Mä en sit yhtään muistanu ja nyt mun puhelin on tosi märkä!" Eli joo, aiheita voi ehdottaa, mutta en takaa millä aikataululla muka ehtisin pohtia jotain muuta, kuin näitä perinteisiä /Y&5#%%&/U juttuja. (Ja enkö muka ole tehnyt parhaani? Ostin taskuttomat uimashortsit! Mistä hiivatista se on kaivanut ne vanhat esiin? Ne joilla kävi samalla tavoin viime vuonna...)


S.A.

Hanni, palaan illan mittaan linjoille. *Selaa kuumeisesti kalenteria ja lentoaikatauluja:)*

- Ai miten niin meillä tapahtuu outoja asioita?

Tarvitseeko noihin kuviin enää ihmeempiä selityksiä?!

Voi takapuoleni appelsiinit;D

(lue perseenhedelmät--->lue lapset)

Huisin jännää päivää päin !:)

S.A.

Hupsuja juttuja.

Sattuipa hassu juttu! Äsken purkasin kauppakasseja ja ihan entuudestaan tuntematon nainen tuli meille sisään ja kävimme seuraavan keskustelun:

Nainen: Onko teillä semmoinen punainen pakettiauto?
Minä: Öh, eiii.
N: Mutta tässä pihalla on joskus ollut semmoinen?
M: Itseasiassa joo, on. Se oli meillä lainassa.
N: Ai. Mulla olis ollut siihen vara-avaimet.
M: Niinkö? No, se on kyllä meidän kaverin pakettiauto, että kyllä me ne avaimet saadaan toimitettua.
N: Joo, kun mää siivosin laatikoita niin ne löytyi sieltä, ne vara-avaimet siis.
M: Hei, kiitos tosi paljon kun näit vaivaa, että toit ne. Ainahan sitä joskus vara-avaimia tarttee!

Sitten. Niin. No mulla on tapana innostua ihan hupsuista jutuista, niin soitin sitten Ukolle, että arvaas mitä tapahtui ja pulputin iloisena koko jutun ja sitten tietysti soitin toiseen päähän Suomea pakettiauton omistajalle ja vaahtosin sille, kuinka mulla on nyt vara-avaimet sen pakettiautoon.
Ja nyt vähän nolottaa, kun on niin täpinöissään näin pienestä(?) jutusta, että vielä bloggaakin tästä;D

Mutta tuommoisista jutuista tulee vaan semmoinen olo, ettei tämä maailma nyt ihan nurja ole. Vielä on viitseliäisyyttä. Ja käsi sydämelle nyt; kuinka moni olisi nähnyt vaivaa niin paljon, että laatikon pohjalta avaimet löydettyään näkisi vaivaa niiden toimittamisesta oikealle omistajalleen? Minä en olisi luultavasti laiskuuttani ehkä viitsinyt.

Että yksi pieni juttu voi tehdäkin päivästä taas ihan merkityksellisen:)

Ja vielä toinen hauska juttu. Aa selitti ihan tosissaan, että hän luuli pienenä, että liikennevalot haisee grilliltä. Kun Susikairan liikennevalojen kohdalla on grilli, niin siitäpä sitten mielleyhtymä. Liikennevalot haisee grilliltä:)

Vaan täältä tähän taas tällä kertaa!

S.A.

Ostetaan: UMPIKUMIRENKAAT.

Lapset kuluttaa. Housun polvia ja persuuksia. T-paitoja, takkeja, kaikenlaista.
Ja polkupyöränrenkaita. Viikon sisään meillä on ostettu 6 uutta rengasta (3 päällyskumia ja 3 sisärengasta), meillä on paikattu renkaita 2 kertaa, meillä on yritetty taas lainata äidin pyörää, kun omasta on *yllätys,yllätys* kumi puhki. Minun ihana hyttyssuojaisa huvimaja on muuttunut pyöräkorjaamoksi, on siellä tosin yksi ruohonleikkurikin levällään. Se, missä minun piti viettää rentoja kesälomapäiviä virkistysjuomia nauttien, on muuttunut öljyä, likaa ja pyöränraatoja sisältäväksi pajaksi. Somaa.

Meillä oli oikeasti aikoinaan semmoinen venäläinen (?) pieni lastenpyörä, jossa oli umpikumirenkaat. Loistokeksintö! Miksei isompiin pyöriin ole saatavilla semmoisia?!

Pojat, jotka hyppäyttää portailta, driftaa (siis vetää semmoista kylkimyyryä), jarruttelee sivuluisulla, ajelee ilman käsiä ja välillä vissiin ilman päätäkin (tai ainakin ilman järkeä), tarvitsisivat ehdottomasti umpikumirenkaat.

Olenko nyt niuho ja nihilisti, kun sanoin, että talo tarjoaa kahdet renkaat (siis sisä- ja ulkokumit) ja sen jälkeen tarvittavat renkaat joutuu kustantamaan itse kuukausirahasta?

No, onhan siinä hyviäkin puolia. Ukko tietää aina mitä tekee illalla. Vaihtaa renkaita;D. Kysyi, että haluanko opetella sen vaihtamisen. Totesin, että enpä juurikaan. Menee samaan lootaan Pleikkarin käynnistyksen ja sen semmoisten juttujen kanssa. Kukaan ei vaadi minua auttamaan, kun nostan kädet vaan ylös: En mie ossaa!

Joskus on ihan hyvä heittäytyä vähän avuttomaksi. Pääsee pikkuisen helpommalla.

S.A.

Aina ei voi onnistua. Ei edes joka kerta.

Joojoo. Onhan se periaatteessa sulkijalihakseksi ihan hauska, etenkin jos on 2-vuotias jättipää tai karannut Sarah Kayn kortista, mutta 33-vuotiaan naisen päässä se näyttää juuri siltä, kuin olisi työntänyt päänsä per***seen korvia myöten.

S.A.

Onneksi ajalliset/taloudelliset menetykset eivät olleet huimaavia. Hermollisiin menetyksiin olen jo tottunut.

Mikä on, kun ei taidot riitä? Mikä on, kun ei onnistu?!

No jopa oli harvinaisen paska päivä. Neljältä aamulla nousin pissalle ja sänkyyn palatessani Dee-thetähtisilmä jutteli minulle kovaan ääneen ihan valmiina päivän puuhiin. Valvoin ja torkahtelin väliin sohvalla, lattiallehan nyt ei enää sen eilisaamuisen nenänteurastuksen jälkeen uskalla edes yrittää. Kuudelta Dee nukahti, Ukko heräsi ja samaa soittoa Cee. Se niistä aamutorkuista.

Isot (+kaveri) nukkuivat teltassa ja heräsivät yhdeksän jälkeen nälkäisinä kuin sudet. Paahtoleipä loppu. Sanoin kipaisevani lähikaupassa ja Aa mullisteli sen näköisenä kuin suurempikin tuho olisi ollut edessä. Hei haloo! Leipä loppu, odota 5 minuuttia, niin saat leipää.

Ostin jossain v***n viirauksessa samalla virkkauslankaa kesähattua varten. Ei olisi pitänyt.

No, sitten isoille aamupalaa, järkyttävä tiski veks, Deellä kakka, Bee haluaa kuitenkin pekonia, ne pannulle, Dee pissannut lattialle, koira luistelee siinä, Cee vinkuu, kitisee ja aivan järjetön kakofonia parissa minuutissa- !!! Tässä kohtaa vielä hengitin ihan rauhallisesti, mutta kun *koko päivä* meni sitten loppujen lopuksi ihan samalla sävelellä- niin sitten alkoi räpsyä pinna äidilläkin.

Pyykkikone kolisi, mutten edes sitä ehtinyt kurkkaamaan, Ukko tiedotti äsken, että kuivausrumpu on jotenkin suurinpiirtein tipahtanut paikoiltaan (varmaan yritti itsemurhaa sekin koneraasu). En ole käynyt edes katsomassa miltä pannuhuoneessa, siellä on siis pesukoneet, näyttää. Ei jaksa. EI JAKSA!

Ukon töistä tullessa kysyin miten oli päivä mennyt ja raivosin koko setin sille niskaan. Pyytämättä lähti poikien kanssa kauppaan ja minä tyttö aloin virkkaamaan v***u pipoa. KUN KÄSITYÖT RAUHOITTAA HERMOJA!

Oonpa sitten tekaissut tässä iltapuhteina aivan hirveän lakin. Hyi helkkaroidi, että tulikin ruma! Joku pätevämpi purkaisi ja tekisi hienomman. Millä taidoilla sitä hienompaa tekee? Jos osaa sen ketjusilmukan ja pylvään niukinnaukin, niin ei siinä vaan auta vaikka kuinka purkaa ja virkkaa. NO EI AUTA! Se on niinku pesussa kitsahtanut vessanmatto. Valkoinen ja vaaleanpunainen reuna. Joustonsa menettänyt sulkijalihas, jos nyt tällä suolihuivilinjalla kuvailuja jatketaan. Ottaisin kuvan, jos ei ottaisi niin paljon herrrrrmoon.

Katsotaan saako siitä tehtyä vaikka rapumerran.

S.A.

Ja sitä lankaa ei VOI purkaa. Se on niin he***tin löysällä puneella, että eihän mulle jää kuin kasa ohuita narusuikaleita. Joilla taas ei voi tehdä mitään! NIIIIN!

(Ceekin kysyi, että: "Miks sä äiti oot tänään hermostunu mulle koko päivän, vaikka mä toin sulle kengätkin?") Ugh. Puukkoa rintaan.

Uusia ulottuvuuksia.

Meillä asuu 71 senttiä silkkaa holtittomuutta.
Paluu arkeen ihanan viikonlopun jälkeen oli verinen. Heräsin aamulla siihen, kun pienet sormet partaveitsen terävine kynsineen työntyi sieraimiini. Krraaaps! Kylläpä hyppäsin nopsaan pystyyn ja samantien hulahti aika mukavasti verta nenästä. Kiitos lapseni, kiitos! Johan tässä oli aikakin nousta. (6:30)
Niinä aikoina, kun Dee ei istu ongella koiran vesikupilla tai yritä syödä sen napukoita, niin se treenailee seisomista. Juhuu! Ällihän ei suinkaan kasva rintarinnan muiden taitojen mukana, joten kuhmua toisen perään on tullut ja tulee.
Nuo kuvassa näkyvät täplät on tosin hyttysistä lähtöisin. Niitä on aika mukavasti täällä(kin) ja kuuluu olevan kyllä ympäri valtakunnan. Ruokaöljy kuulemma auttaisi noilla pikkuisille, joille ei vielä Offia saa laittaa. Mahtaisi olla hauska näky- ruokaöljyllä sivelty baby rannalla tai nurmikolla. Hyvä naamiasasu:D

Mutta täältäpä pikapostaus tähän. Raparperipiirakkaa, pihatöitä, uimarantaa ja sen semmoista!
Pulipuli.

S.A.

Ei taaskaan menny niinku Strömsössä.

Minullahan on pettämätön taito keskittyä epäolennaiseen. Eli jos pitäisi siivota tai pyykätä, voin aivan sujuvasti pakata penskat autoon ja hurauttaa rantaan istuskelemaan muutamaksi tunniksi. (Uusien hampaiden aiheuttama massiivinen kuolaongelma koko komeudessaan yläoikealla.)

Vaan enpä ole ainoa meidän perheessä, jolla se mitä-piti-tehdä, vaihtuu lennossa johonkin toiseen juttuun;D

Allaolevassa kuvassa on maalausprojekti nimeltään "terassin valttaus".

Aiheutti hivenen hymyä, kun oli sovittu, että meidän muiden reissussa ollessa Ukko voi valtata terassin ja terassikalusteet. Hmmm.

Onnistumisen ilosta puhkuen Ukko esitteli tämän:

No onhan se söpö.

(Mutta se ei ole terassi eikä terassikaluste.)

Eilen illalla Ukko totesi, että voisit soittaa rakennusvirastoon, saadaanko maalata talo ja minkäväriseksi?!

Seuraava lause olikin jo täysin mykistävä:

"Äkkiähän sä sen maalaisit tässä kotona ollessa!"

MITVIT?!

Tästä kes-kus-tel-laan vielä.

Ihan käsittämätön tuo miehen logiikka! Sillä oli kaksi viikkoa aikaa *yksin* valtata muutaman neliön terassi ja homma jäi tekemättä ja nyt minä lasten kanssa huitaisen nopsaan koko talon uuteen maaliin?

Ja muistan niin hyvin, kun aikoinaan maalasin keittiön kaapinovia ja pikkuinen Bee "siivosi" talouspaperilla selkäni takana niitä juuri maalattuja ovia, kun "äiti on sotkenut".

 ***

Tänään on Märttaystävän 40-vee juhlat ja olen niiiiiiin hyvällä tuulella, että en vielä palaa edellisen postauksen aiheeseen uudelleen- se nimittäin hikeennyttää heti ja nyt haluan olla tällä riemumielellä!:)

Aurinkoista lauantaita just sulle!

S.A.

Hit and run.

Otetaanpa tälle aamulle vähän pohdintaa tai äimistelyä tämä kai lähinnä on. Olen tässä pöyristyneenä seuraillut muutamissa blogeissa riehuvaa rähinää. Mitä henkilökohtaisemmista ja vaikeimmista asioista (taloushuolet, masennus, tms.) kirjoittaja kirjoittaa, niin sitä todennäköisimmin kommenttilootaan tulee jotain shittiä, jonka tarkoituksena on *vain ja ainoastaan* loukata bloggaajaa. Usein kirjoittaja kirjoittaa ihan kasvoillaan ja nimellään ja uskaltaa paljastaa tosi kipeitä juttuja, niin mikä tarkoitus on näillä sohaisuilla ja tölväisyillä? Jos kirjoittaja on jo valmiiksi rikki ja surullinen, niin tuskin se paskan päälle viskominen helpottaa oloa yhtään. Mitä sillä haetaan? Sitä viimeistä niittiä vai mitä? No, jos bloggaaja sitten päättää lopettaa tai siirtyy salasanan taakse, niin onko sitten jollakin hyvä mieli?

Jos joku antaisi linja-autossa päiväkirjansa luettavaksi, niin kuinka moni nauraisi, lyttäisi kirjoittajan tunteet ja ajatukset tai naurettavimmillaan vittuilisi kirjoitusvirheistä? Täh? En vaan tajua.

Mulla oli tästä aiheesta ihan paljonkin kirjoitettavaa, mutta eiköhän tämä Tivoli Älämölö taas pyöri täällä siihen malliin, että pitänee hypätä mukaan karuselliin.

Jatkan, kun ehdin ja siihen asti sanon:
Kiitos tälle meidän lähiblogipiirille, jossa edellä mainittu ilmiö on melko tuntematon. Hyvä ME!

S.A.

Jauhot suussa.

Eilen aamukaffeella istuimme Ceen kanssa vastakkain. Poika arpoen muro- ja leipäaamiaisen välillä, minä lehteä silmäillen.

- Äiti, äiti! Onko kondomi ruma tapa?
- Öh. (Kahvia tirskahtaa suupielestä ja aivot ehtii rynnistää ennennäkemättömään laukkaan; mitä jos vastaan ei? Saan kaiketi kuunnella kondomijuttuja pari kuukautta ja niitä selitetään auliisti kaikille vastaantulijoille. Jos vastaan joo, minusta saattaa tulla mummo piankin. Tai onko lapsi ikuisesti katkera saatuaan jonkun hyppykupan? Vastasin kuten vastuuntuntoisen vanhemman kuuluukin:
- Haluutko dominokeksiä aamupalaksi?

Mitä helkkaroidia!? Juuri, kun olen henkisesti valmistautunut puhumaan kukistajamehiläisistä pian 13-vuotiaan kanssa, niin minun täytyykin puhua kondomeista 4-vuotiaan kanssa...?

Jos näkyy keskikokoinen äiti kävelemässä reppu selässä pois Susikairasta, se olen minä- ottakaa talteen ja pitäkää hyvänä.

***

Eilen oli lämmin päivä, joten sovittiin uimarannalla käynti. Pakkasin kassin: aurinkorasvaa, tutti, tuttipullo, juomaa isommille, hyttysmyrkkyä, leluja, lompakko, kirja yms. Cee haki oman pyyhkeensä ja kysyi voiko laittaa sen siihen kassiin. Vastasin, että tottakai. Päästiin rannalle ja viltti levälleen siihen, Dee viltille ja seuraavaksi aurinkorasvaa. Mutta mitä kummaa? Kassissa oli vain ja ainoastaan Ceen pyyhe. Eli kotona olisi pitänyt sanoa Ceelle: Laita vaan se pyyhe siihen kassiin, mutta älä pura niitä muita kamppeita sieltä pois!

Hohoi. Ihanaa(?), taas uusi päivä ja uudet kujeet!

S.A.