No nyt tiedän miltä tuntuu migreeni. Tosin olisin mielelläni jäänyt ilman tuota kokemusta. Perjantaina silmissä vilkkui semmoisia valopalloja. Ajattelin, että olisiko verenpaineet jotenkin sekaisin, enkä voi vedota tuohon aiempaan postaukseen, koska niitä valopalloja vilahteli pitkin päivää. Lauantaiaamuna heräsin ja haistelin, että meillä haisee pöly. Imuroin, mutta haju ei lähtenyt. Ulkona vastaavasti haisi liian raikkaalle. Remun pannassa oleva metallinen nimi-/puhelinnumerolätkä kilisi koiran kulkiessa, ihan kuin tavallisestikin. Minusta ääni kuulosti lähinnä siltä, että olisin istunut kellotapulissa kirkonmenojen aikaan. Uunista tuli palaneen käryä nenään, vaikka luukku oli kiinni, eikä uunia edes lämmitetty. Pientä aistiyliherkkyyttäkö?!
Valot kävi silmiin ja silmät ylipäätään harhaili miten sattuu. Otin yhden Panadolin *hehheehee*. Kaikki varmaan arvaavat kuinka tehokas se oli. Kipu lähti nousemaan niskasta pään yli jämähtäen otsaan ja silmien taakse.
Makasin täysin toimintakyvyttömänä sängyssä. Harhailin pitkin seiniä vessaan ja takaisin sänkyyn. Jossain vaiheessa tein pizzataikinan ja jätin sen Ukolle loppuuntyöstettäväksi. Ukko kävi sängyn vieressä kysymässä, että miten se nyt näin tarttuu käsiin. Mittasuhteista aineiden kanssa ei ole mitään tietoa ja hiivakin on muuten vielä jääkaapissa *oho*. Kipu itketti, mutta kun päätä ei kärsinyt liikuttaa, niin itku oli semmoista hiljaista kyyneleiden valuttamista. Sanoin Ukolle, että jos en tästä enää tokene, niin oli hauska tutustua ja pelastakaa Dee, jos tiukille menee. Enkä muuten vitsaillut ollenkaan. Yhtään ei helpottanut tieto, että tuo kohtaus olisi voinut jatkua useamman päivänkin. Lauantai-iltana yhdeksän jälkeen sain juotua lasin vettä ja syötyä palan leipää. Seuraava yö meni miten kuten torkkuessa ja hämäriä unia katsellessa. Sunnuntaiaamuna heräsin kahdeksalta. Varovaisesti raottelin silmiä vuorotellen. Tökin jalalla Remua. Kokeilin onko päänahka vielä kosketusarka. Haistelin ilmaa.
MIKÄ VOITTAJA OLO, kun kaikki vaikutti aivan normaalilta! Otin eilisen vielä todella rauhallisesti ja itseasiassa tänäänkin on vielä vapaapäivä (Ceen hoitaja vapaapäivällä), joten nyt saan tehtyä viikonlopun kotitöitä. Kuten yksi ystäväni sanoi, niin migreenistä ja päänsärystä ei voi puhua samana päivänä. Totisesti toivon, että tämä jää "once in a lifetime"-kokemukseksi. (Hui kauhistus, joillakin migreeni saattaa iskeä vaikka joka kuukausi ja voi kestää monta päivää!!! Sanoisin, että synnyttäminen on tuohon oloon verrattuna ihan iisiä!)
Se oli harmillista, että meillä oli vieras viikonlopun ja emäntä oli kaikkea muuta kuin edustava ja vieraanvarainen.
Aan synttäriviestihazardi päättyi loppujen lopuksi aivan hyvin. Viesti lähti jollekin kaveriryhmälle (jonka poika oli itse määritellyt) ja osalla oli harrastuksia, osalla pitempi päivä koulussa jne. eli pizzeriaan painui aikalailla sovittu määrä kavereita. *huh* Olin kyllä valmistautunut passittamaan porukan mahdollisesti edullisempaan pizzeriaan, jos kavereita olisi ollut tulossa paljon isompi määrä.
Roomalainen letti on ilmeisesti irokeesi, jota ei ole laitettu pystyyn vaan sitaistu ponnarille. Sen kuvan sain Been selostuksesta.
Kiitos Stansta haasteesta, vastaan tässä lähiaikoina:)
Nyt pyykinpesuun!
S.A.
7.9.09
4.9.09
Lauseita joita et tahdo kuulla.
Jotenkin sitä aamuisin toivoo, että päivä menisi putkeen ilman, että kertaakaan ajattelisi: "Tätä en halunnut kuulla!" Vaan ei, sehän on liikaa toivottu. Vai mitä olette mieltä näistä?
***
- Ajateltiin maalata Ceen kanssa ne laudat ja listoittaa kuisti. Nyt pestään kolmatta koneellista pyykkiä, kun kävi pikku vahinko..." (Sanojana Ukko)
***
- Ni mä nyt laitan viestin neljälle kaverille, että mä tarjoan sitte maanantaina niille pizzat ja limskat mun synttäreitten kunniaksi. Hups! Miten tää puhelin nyt lähettää tätä kaikille?! (Sanojana Aa)
***
Ouuuuh. Tulkaa pelastamaan minut täältä. Heti. Olen kohta nyppinyt kaikki hiukset päästäni.
S.A.
***
- Ajateltiin maalata Ceen kanssa ne laudat ja listoittaa kuisti. Nyt pestään kolmatta koneellista pyykkiä, kun kävi pikku vahinko..." (Sanojana Ukko)
***
- Ni mä nyt laitan viestin neljälle kaverille, että mä tarjoan sitte maanantaina niille pizzat ja limskat mun synttäreitten kunniaksi. Hups! Miten tää puhelin nyt lähettää tätä kaikille?! (Sanojana Aa)
***
Ouuuuh. Tulkaa pelastamaan minut täältä. Heti. Olen kohta nyppinyt kaikki hiukset päästäni.
S.A.
3.9.09
Roomalainen letti.
Isot pojat tuli eilen tohinalla touhuistansa ja alkoivat kertoa kuinka olivat nähneet juopon.
"Se käveli tuosta ja sitten tuonne, sillä oli kädessä joku lappu ja se pysäytteli kaikkia ihmisiä."
Kysyin mistä he päättelivät tämän henkilön olevan juoppo?
"Se haisi kummalliselle ja sillä oli päässä roomalainen letti!" (Minulle ei koskaan selvinnyt minkälainen roomalainen letti on.)
"Me ei menty oikopolkua metsän läpi sen kanssa yhtä aikaa, kun pelotti. Odotettiin, että se menee ensin."
No, se oli ihan viisaasti tehty. Jos tilanne tuntuu uhkaavalta, ei kannata mennä metsään yhtä aikaa sen uhkaavaksi kokemansa kanssa. Vaan minähän tartun kuin särki onkeen näihin keskusteluihin poikien kanssa. Kun ottavat jonkun asian itse puheeksi, on helppo jatkaa keskustelua aiheesta ja aiheen vierestäkin. Niin eilenkin. Sanoin, että kummallinen haju ei aina ole kovin luotettava mittari määrittelemään ketään mihinkään kategoriaan. Eikä myöskään lappu kädessä. Saatika roomalainen letti. Jos huomaa omituisesti käyttäytyvän henkilön kannattaa ainakin syrjäsilmällä vähän seurata tilannetta, koska ihminen voi käyttäytyä omituisesti monestakin syystä. Seurata ainakin sen verran, että näkee jonkun pysähtyvän.
Kerroin pojille tarinan Susikairasta. Tarina oli aika vasta lehdessä, mutta kun en löytänyt sitä alkuperäistä juttua enää mistään, niin kerron sen niin kuin se mieleeni jäi:
Susikairan raitilla oli kulkenut mies jalan. Sarkapuvussa, kovalla talvipakkasella. Puhunut kovin epäselvästi ja muutenkin käyttäytynyt kummallisesti. Poliisit olivat korjanneet kulkijan talteen ja vieneet putkaan. Venäläinen loikkari, ihan ilmiselvästi. Kukaan ei tajua sanaakaan puheesta ja vaatteitakin oli päällä oikein monin kerroksin. Loikkaria oli yritetty kuulustella moneen otteeseen ja useampana päivänä peräkkäin, mutta heikoin tuloksin. Joku poliisi oli sitten hoksannut miehen elehtimisestä, että olisiko tuo kynää ja paperia vailla. Antanut miehelle kynän ja paperin, johon "loikkari" oli kirjoittanut:
"Kuuromykkä Kuopiosta. Mopo hajosi!"
Sinänsä hauskasta tarinasta jäi hymyn lisäksi ehkä pieni ajatuksen jyvänen- niin äidille kuin pojillekin.
S.A.
"Se käveli tuosta ja sitten tuonne, sillä oli kädessä joku lappu ja se pysäytteli kaikkia ihmisiä."
Kysyin mistä he päättelivät tämän henkilön olevan juoppo?
"Se haisi kummalliselle ja sillä oli päässä roomalainen letti!" (Minulle ei koskaan selvinnyt minkälainen roomalainen letti on.)
"Me ei menty oikopolkua metsän läpi sen kanssa yhtä aikaa, kun pelotti. Odotettiin, että se menee ensin."
No, se oli ihan viisaasti tehty. Jos tilanne tuntuu uhkaavalta, ei kannata mennä metsään yhtä aikaa sen uhkaavaksi kokemansa kanssa. Vaan minähän tartun kuin särki onkeen näihin keskusteluihin poikien kanssa. Kun ottavat jonkun asian itse puheeksi, on helppo jatkaa keskustelua aiheesta ja aiheen vierestäkin. Niin eilenkin. Sanoin, että kummallinen haju ei aina ole kovin luotettava mittari määrittelemään ketään mihinkään kategoriaan. Eikä myöskään lappu kädessä. Saatika roomalainen letti. Jos huomaa omituisesti käyttäytyvän henkilön kannattaa ainakin syrjäsilmällä vähän seurata tilannetta, koska ihminen voi käyttäytyä omituisesti monestakin syystä. Seurata ainakin sen verran, että näkee jonkun pysähtyvän.
Kerroin pojille tarinan Susikairasta. Tarina oli aika vasta lehdessä, mutta kun en löytänyt sitä alkuperäistä juttua enää mistään, niin kerron sen niin kuin se mieleeni jäi:
Susikairan raitilla oli kulkenut mies jalan. Sarkapuvussa, kovalla talvipakkasella. Puhunut kovin epäselvästi ja muutenkin käyttäytynyt kummallisesti. Poliisit olivat korjanneet kulkijan talteen ja vieneet putkaan. Venäläinen loikkari, ihan ilmiselvästi. Kukaan ei tajua sanaakaan puheesta ja vaatteitakin oli päällä oikein monin kerroksin. Loikkaria oli yritetty kuulustella moneen otteeseen ja useampana päivänä peräkkäin, mutta heikoin tuloksin. Joku poliisi oli sitten hoksannut miehen elehtimisestä, että olisiko tuo kynää ja paperia vailla. Antanut miehelle kynän ja paperin, johon "loikkari" oli kirjoittanut:
"Kuuromykkä Kuopiosta. Mopo hajosi!"
Sinänsä hauskasta tarinasta jäi hymyn lisäksi ehkä pieni ajatuksen jyvänen- niin äidille kuin pojillekin.
S.A.
Napit ja haasteet.
Ihanainen Minz antoi jo elokuun 11. päivä tämän vähän ouromman tunnustuksen. Siitä suuri kiitos! :) Kissasilmäisen viehkon lyylin sai lunastettua itselleen kertomalla 5 asiaa, joista pitää. Koska Hikkoritien Holly ja Muurin tämän puolinen Stansta haastoivat molemmat, niin sehän tarkoittaa Susikairan matematiikalla sitä, että saan kertoa 10 asiaa joista pidän!
1. Lehmät. Niissä vaan on jotain niin hellyyttävää. Vesisilmäisiä konkkajalkoja, joilla ei ole minkään valtakunnan hoppu mihinkään.2. Junat. Varsinkin yöjunat.
3. Miettiminen. Erityisesti vaakatasossa suoritettu pohdiskelu. Suunnittelu.
4. Kuunteleminen. Erityisesti puheen kuuntelu. Lasten keskustelut. Murteet. Asiaperäisen tai ihan asiattoman puheen kuunteleminen.
5. Lukemisen olen jossain välissä saattanut jo aiemmin mainita;)
6. Ruoka. Syöminen. Reseptien lukeminen. Ruokaohjelmat.
7. Autolla ajaminen. Pitkät matkat erityisesti.
8. Myrskyt. Tuuli ulvoo, vettä vihmoo, salamoi.
9. Lämpimät vaatteet. Villaiset erityisesti.
10. Käsityöt. Näpertely kaikkinensa.
Nyt pitäisi heittää haaste eteenpäin... eli otetaanpa "uhreiksi" vaikka... hö! Kuka ei ole vielä tehnyt tätä? Nostakaa heti käsi pystyyn ja jättäkää kommenttilootaan merkkiä, niin tulen katsomaan niitä viittä asiaa mistä te pidätte! :)
Sitten poonuksena kerron yhden asian mistä en pidä: Päänsärky ja pirullinen 37,5 asteen lämpöily. Ei oikein kuumetta, muttei ole kyllä mikään häävi olokaan. Pläh.
S.A.
Valokuvatorstai: Inhimillinen.
No jopas oli haastesana. Inhimillinen. Taisipa olla jokseenkin ainoa kuva arkistossani, jossa ei esiinny ihmistä tai eläintä, jotka haasteessa ovelasti rajattiin ulkopuolelle. Toivottavasti pieni osa (muutama desi) ihmisestä sallitaan;D
2.9.09
Ripakinttu Ruipeloinen.
Ultrassa käyty ja Dee on pieni. Nyt on menossa rv 32+0, mutta laiheliinin kasvu vastaa viikkoja 29+1. Siis melkein 3 viikkoa pienempi kuin pitäisi olla! Piponmitta vastasi suurinpiirtein viikkoja ja reisiluukin, mutta muuten Dee on kovin laihanlainen. Virkeä, liikkuu hyvin (tunnetaan kyllä), sormia ja varpaita tutkaili ja imeskeli kuvaushetkellä, napanuora ja istukka ok, toimivat hyvin. Ultraava kätilö yritti rauhoitella, ettei syytä huoleen, mutta silti parin viikon päähän uusi ultra, jolloin lääkäri tarkistaa miltä Deen mitat näyttää.
Aalta ei ultraa näillä viikoilla.
Been ultra viikolla 30+0 vastasi viikkoja 32. (synt. paino 4310 g)
Ceen ultra viikolla 31+0 vastasi viikkoja 31-32. (synt. paino 3950 g)
Deen ultra viikolla 32+0 vastasi viikkoja 29+1.
Pää oli oikealla suunnalla, muttei vielä kiinnittynyt (ei toki vielä tarvitsekaan olla) [hassu ilmaisu muuten. Ihan kuin se pää heiluisi irrallaan muusta vartalosta; "pää ei ole vielä kiinnittynyt"]. Niin ja sanoihan se kätilö, että juuri näillä viikoilla ne yksilölliset erot alkaa näkyä. Ukko tuumasi, että en anna Deelle kunnolla ruokaa ja lähti ostamaan suklaata.
Nyt töitä, töitä!
S.A. +iso pikku Dee.
LISÄYS: Huoh, kun lukee näitä omia tekstejä, niin vaikuttaa ihan hurjalta. Ei, ei, ei. Siis Deestä olisi kasvamassa näillä luvuilla noin 3-kiloinen. Luiden mitat siis olivat suht. ok, rasvaa ei niinkään paljoa. Ja voihan olla, että Dee ei vielä ole ehtinyt sitä rasvavarastoa kerryttämään. En itse siis ole mitenkään erityisen huolissani. Toinen on vain pienempi ja kevytrakenteinen. Ei tule kuulamörssäriä.
Aalta ei ultraa näillä viikoilla.
Been ultra viikolla 30+0 vastasi viikkoja 32. (synt. paino 4310 g)
Ceen ultra viikolla 31+0 vastasi viikkoja 31-32. (synt. paino 3950 g)
Deen ultra viikolla 32+0 vastasi viikkoja 29+1.
Pää oli oikealla suunnalla, muttei vielä kiinnittynyt (ei toki vielä tarvitsekaan olla) [hassu ilmaisu muuten. Ihan kuin se pää heiluisi irrallaan muusta vartalosta; "pää ei ole vielä kiinnittynyt"]. Niin ja sanoihan se kätilö, että juuri näillä viikoilla ne yksilölliset erot alkaa näkyä. Ukko tuumasi, että en anna Deelle kunnolla ruokaa ja lähti ostamaan suklaata.
Nyt töitä, töitä!
S.A. +
LISÄYS: Huoh, kun lukee näitä omia tekstejä, niin vaikuttaa ihan hurjalta. Ei, ei, ei. Siis Deestä olisi kasvamassa näillä luvuilla noin 3-kiloinen. Luiden mitat siis olivat suht. ok, rasvaa ei niinkään paljoa. Ja voihan olla, että Dee ei vielä ole ehtinyt sitä rasvavarastoa kerryttämään. En itse siis ole mitenkään erityisen huolissani. Toinen on vain pienempi ja kevytrakenteinen. Ei tule kuulamörssäriä.
1.9.09
Pöpilä.
Olipa taas illalla myrskyvaroitus. Aa ja Bee aloittivat puhelinterrorismin jo heti kolmen jälkeen.
- Voidaanko mennä uimaan?
- No ei tänään, kun illalla on karate.
- Me ollaan tehty läksyt, syöty ja siivottu. Ni miksei?
- No siksi, että illalla on ka-ra-te.
- Jaa. *läps luuri korvaan* (Luurin korvaan lyöminen on muuten erityisen ärsyttävää!)
Mietin ajankäytön yhtälöä hetken. Koulu loppuu kahdelta ja 15:10 on muka tehty läksyt, siivottu ja syöty. Täsmääkö yhtälö teidän mielestä?
- Voitko viedä mut Jannelle?
- Odota nyt hetki. Haen Ceen ja tulen kotiin.
- Siellä sataa.
- Joo, jutellaan kun tulen kotiin. Menee 5-10 minuuttia.
- NO ET SÄ VIE KUITENKAAN! *läps luuri korvaan*
Mietin, että haen Ceen ja lähden ruokakauppaan luuhaamaan pariksi tunniksi ihan vaan kiusallani. Menin kotiin, jossa ei ollut Aata eikä Beetä.
Sen sijaan keittiön verhot olivat rytyssä ruokapöydällä. Margariinipaketti pöydällä. Tiskit altaassa. Reput keskellä lattiaa. Pyyhekumin töhkämurua pöydällä, lattialla ja tuoleilla. Meillä ei taida ihan kohdata tuo näkemys siivoamisesta.
Jätin verhot siihen. Margariinin nostin jääkaappiin. Pojat kotiutuivat reilun tunnin päästä. Kysyin, että miten ihmeessä ne verhot olivat päätyneet pöydälle. "No ne vaan tuli sieltä!"
Onpa hemmetin erikoiset verhot. Että ihan itsekseen hyppäävät verhotangolta pahaa-aavistamattomien lasten niskaan. Neuvoin silitysraudan ja -laudan paikan ja jätkät silitti verhot. Ripustamisessa autoin. Seuraavaksi läksyjen tarkistus. Aan englannin läksyjen kanssa oli taas pään puistelua. Sanoin, että jos tehtävässä on 10 tyhjää viivaa____________, niin luultavasti on tarkoitus keksiä JOKAISELLE viivalle jotain kirjoitettavaa, eikä jättää yhdeksää tyhjäksi ja yhteen kirjoittaa jotain mistä ei saa edes selvää.
Ukko tuli töistä kahdeksan hujakoilla ja minä painelin saunaan yksin. Jos olisin ollut kiva, olisin kertonut pojille käyneeni ostamassa uimahallille sarjalippuja. En ollut kiva.
S.A.
Ps. Voiko Kelalle laittaa reklamaation? Äitiysavustuspakkaus tuli ja Ceen kanssa sitä tutkailtiin. Cee seuhtoi vauvanvaatteet ja peitot pitkin lattioita ja parahti lopulta: "Ei te ove täävvä! Ei ove vauvaa vaatikotta!" (Ei se ole täällä! Ei ole vauvaa laatikossa!)
- Voidaanko mennä uimaan?
- No ei tänään, kun illalla on karate.
- Me ollaan tehty läksyt, syöty ja siivottu. Ni miksei?
- No siksi, että illalla on ka-ra-te.
- Jaa. *läps luuri korvaan* (Luurin korvaan lyöminen on muuten erityisen ärsyttävää!)
Mietin ajankäytön yhtälöä hetken. Koulu loppuu kahdelta ja 15:10 on muka tehty läksyt, siivottu ja syöty. Täsmääkö yhtälö teidän mielestä?
- Voitko viedä mut Jannelle?
- Odota nyt hetki. Haen Ceen ja tulen kotiin.
- Siellä sataa.
- Joo, jutellaan kun tulen kotiin. Menee 5-10 minuuttia.
- NO ET SÄ VIE KUITENKAAN! *läps luuri korvaan*
Mietin, että haen Ceen ja lähden ruokakauppaan luuhaamaan pariksi tunniksi ihan vaan kiusallani. Menin kotiin, jossa ei ollut Aata eikä Beetä.
Sen sijaan keittiön verhot olivat rytyssä ruokapöydällä. Margariinipaketti pöydällä. Tiskit altaassa. Reput keskellä lattiaa. Pyyhekumin töhkämurua pöydällä, lattialla ja tuoleilla. Meillä ei taida ihan kohdata tuo näkemys siivoamisesta.
Jätin verhot siihen. Margariinin nostin jääkaappiin. Pojat kotiutuivat reilun tunnin päästä. Kysyin, että miten ihmeessä ne verhot olivat päätyneet pöydälle. "No ne vaan tuli sieltä!"
Onpa hemmetin erikoiset verhot. Että ihan itsekseen hyppäävät verhotangolta pahaa-aavistamattomien lasten niskaan. Neuvoin silitysraudan ja -laudan paikan ja jätkät silitti verhot. Ripustamisessa autoin. Seuraavaksi läksyjen tarkistus. Aan englannin läksyjen kanssa oli taas pään puistelua. Sanoin, että jos tehtävässä on 10 tyhjää viivaa____________, niin luultavasti on tarkoitus keksiä JOKAISELLE viivalle jotain kirjoitettavaa, eikä jättää yhdeksää tyhjäksi ja yhteen kirjoittaa jotain mistä ei saa edes selvää.
Ukko tuli töistä kahdeksan hujakoilla ja minä painelin saunaan yksin. Jos olisin ollut kiva, olisin kertonut pojille käyneeni ostamassa uimahallille sarjalippuja. En ollut kiva.
S.A.
Ps. Voiko Kelalle laittaa reklamaation? Äitiysavustuspakkaus tuli ja Ceen kanssa sitä tutkailtiin. Cee seuhtoi vauvanvaatteet ja peitot pitkin lattioita ja parahti lopulta: "Ei te ove täävvä! Ei ove vauvaa vaatikotta!" (Ei se ole täällä! Ei ole vauvaa laatikossa!)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)