Toukokuun viimeinen.

Tänään olen miettinyt, että miten noissa lapsissa saisi säilytettyä sen avoimuuden, ennakkoluulottomuuden ja "maalaispoikamaisuuden" läpi nuoruuden aina aikuisuuteen asti? Mietintä alkoi, kun puhelimeni soi ja lapsen ääni esitteli itsensä ja kysyi B:tä. Kuuntelin puolella korvalla B:n puhelua.
Soittaja esitteli itsensä ja kysyi B:ltä muistatko minut?
B vastasi rehellisesti, että en muista, mutta mitä asiaa? Soittaja kertoi olevansa vanha hoitokaveri ja käymässä Susikairassa ja voisiko B leikkiä hänen kanssaan huomenna. B lupautui välittömästi ja näin on huomiselle leikkikaveri tiedossa 12:sta eteenpäin. Mitenhän sitä itse suhtautuisi, jos henkilö josta ei ole mitään mielikuvaa, soittaisi ja pyytäisi vaikka kahville? Kun joskus jännittää ihan tutunkin ihmisen tapaaminen pitkästä aikaa.
Sitä haluaisi vaalia lapsissaan tuota luottavaista piirrettä, mutta samalla pelottaa, että altistuuko lapsi myöhemmin hyväksikäytölle liian sinisilmäisyyden takia? Kaikenlaista kompastuskiveä sitä tälle vanhemmuudentielle on asetettu. Teet niin tai näin, niin aina mietit menikö oikein päin?

Arvonnan suoritan aamulla, kun en tullut laittaneeksi tarkkaa kellonaikaa, niin reilun pelin hengessä pidetään linja auki puolille öin=) Niin ja huomenna on neuvolakin. Laitan tämän muistilapuksi tähän itselleni, muutenhan se saattaa vaikka unohtua.

Öitä, nää unis ötököitä ja piereviä perhosia! Näin kajahtaa hyvän yön toivotukset meidän tyylillä;D

S.A.

Myyrä housuissa.

Huhhei. Lapset ovat levottomina. Aamupalaa ei tänään kannata syödä, koska tunnin mittaiseen koulupäivään sisältyy ruokailu. Ilma on niin tihkuvan tiivis kesäloman alkamisesta, että tuli mieleen omien päiväkotiaikojen tarina...

Pikkuinen lapsi huusi hiekkalaatikolla kuin hengenhädässä, että nyt on myyrä housuissa!! Päiväkodin tädit naureskelivat, että totta se nyt päällepäinkin näkyisi. Lapsi jatkaa parkuaan ja asiaa ryhdyttiin tutkimaan topakasti. Olihan siellä pöksyissä myyrä. Ihan ilmielävä ja vilkasliikkeinen. Ei lapsi turhasta valittanut.

Joillekin ehkä aukesi heti, muille lisään tämän tiedon:
myra=muurahainen ja ihan rannikollahan tämä tapahtumapaikkakin oli.

Kunhan koululaiset palaavat todistuksiensa kanssa, keräämme makkarat, pyyhkeet ja muun rantaretkirekvisiitan mukaan ja lähdemme talviturkin pesuun.

Aurinkoa ja leppoisaa lauantaita kaikille=) Onnittelut valmistuneille ja valmistuneiden tukijoukoille!

S.A.

Ps. Vielä huomisiltaan aikaa osallistua arvontaan--->rullaa vaan alaspäin. Enttententtenteelikamentten otsikon alle puumerkkiä, kiits!

Meän Martta.

Tässä päivänä muutama Ukko tuumasi, että pitää vapaapäivän ja siivoilee C:n kanssa. Minun siivoukseni tahtoo aina mennä överiksi, eli mannaryynit saattaa olla kokojärjestyksessä purkissaan, mutta muuten talo on kuin pommin jäljiltä. Se ei silti himmennä riemuani siitä "näkymättömästä" suursiivouksesta, jonka olen suorittanut. Olen voinut uurastaa jonkin komeron kimpussa koko pitkän päivän, eikä kukaan muu huomaa mitään tapahtuneen, paitsi minä. No, on kuitenkin hyvä, että "meän Martta" hallitsee tämän yleissiistimisen, eikä taas puutu minun näpertelyyni.



Mutta palatakseni siihen Ukon ja C:n siivouspäivään. Olin jo ulkovaatteissa ja Ukko moppasi keittiön lattiaa, kumarruin alas ja huomasin listojen ja sokkelin olevan pahassa ryytteessä. Kauhistuttavaa kyllä, mutta sipaisin jalallani listoja ja sokkelia ja sanoin: "Martta voisi sitten siellä kontatessaan pestä nuo listat ja sokkelit!" (Joo-o! Tiedän! Se oli ilkeä heitto!) Illalla vaivihkaa tarkastin sokkelit ja olihan ne pesty.



No tämä siis pohjustuksena eiliselle. Oli koululaisten kevätjuhlat ja kuten aina joulu- ja kevätjuhlien aikaan, niin nytkin kävimme sen tutun keskustelun:

Akka: Tottakai sinäkin lähdet!

Ukko: Ei mulla huvita.

Akka: Ei huvita? Tiedätkö mitä!? Ei minuakaan läheskään aina huvita, mutta jotkut asiat vain on tehtävä!

Ukko: En lähde.

Akka: Jaa, no sepä ei ole mikään yllätys.


Kävimme siis ilman Ukkoa kevätjuhlissa. Palatessamme kahdeksan korvalla kotiin, kynttilät oli sytytetty, iltapala oli katettu (karjalanpiirakoita ja patonkia paistettuna), kurkut, tomaatit, juustot ja leikkeleet esillä. Munavoi tehtynä ja viinipikareissa maitoa. Ukolla oli punainen esiliina ja huivi päässä. Virnistellen Ukko pyysi meidät pöytään: "Tervetuloa! Martta on täällä teille tehnyt omin pikkukätösin kynttiläillallisen!"

On se vain tuokin elämässä aivan hyvä taito. Itsensä asettaminen naurunalaiseksi.

S.A.

*muoks* Kauniista pyynnöstäni huolimatta, en saanut Marttakuvan julkaisulupaa... WHY?

Myrskyisen päivän kirjoitus kirjoista.

Hanni haastoi kertomaan viidestä lempikirjastani. Vain viidestä? Mikä naurettava määrä. Onneksi oli lähes kokonainen työpäivä aikaa miettiä kotikirjahyllyn antimia ja nämä kirjat päädyin teille esittelemään. (huom. Mietin näitä siis eilisen päivän.)

Eduard Uspenski: Alas taikavirtaa. Tähän koukutuin lapsena, tästä taitavat olla ensimmäiset kirjamuistoni ja vieläkin sekä tarina, että kuvitus saavat minut täysin valtoihinsa. Äiti muisteli joskus, että oli odottanut siskon ja veljen ihastuvan yhtä suuresti tähän teokseen, mutta ei. Kirja ei puhutellut heitä ollenkaan niin paljon kuin minua. Tällä kirjalla saattaa olla vaikutusta siihen, että olen tavattoman kiinnostunut Venäjästä (ja rakastan venäläisiä ruokia!).

Paulo Coelho: Alkemisti. Se sattui juuri oikeaan aikaan elämääni ja puhutteli kovin. Sitä lueskelen usein. Toisaalta muut Coelhon kirjoista eivät ole kolahtaneet.

Gerald Durrell: Eläimet ja muu kotiväkeni. Sain tämän Ukon veljeltä lainaksi ja meidän kirjahyllyyn se jäi. Varotoimina piilotan sen kesiksi ja joululomiksi, jolloin veli tod.näk. tulee vierailulle. Niin, kirja on loistava kuvaus erilaisista eläimistä, ötököistä, suurperheestä, Korfusta ja kaikesta muustakin. Hurmaava. Yksiselitteisesti. Hurmaava. (Jos V. luet tämän, niin tiedoksi vain, en luovu tästä kirjasta koskaan, en.)

Nämä olivat aivan selviöitä, mutta mitä minä laitan neljänneksi ja viidenneksi? Apua! Liian paljon hyviä kirjoja!

Sakari Kännö: Mosku. Selittelemättä sen enempää, vanhat kunnon ajat ja pororosvot. Luonnonlaki.

Viimeinen valintani on Tarja Tallqvist: Kuka vierelles jää? Se tuli hankittua vasta kirja-alesta, koska aihe tällä hetkellä on ajankohtainen ihan omassa lähipiirissä. Omaishoitajien asema, jaksaminen, hoitajien asema, jaksaminen, jaksaminen, työn vaativuus, arvostus, jaksaminen... ihmisarvoinen kohtelu ja yksilön huomioiva hoito. Muistinko mainita jaksamisen? Kirja on hyvin ja hauskasti kirjoitettu vakavasta ja ajankohtaisesta aiheesta.

Sitten valitsin näiden lisäksi viisi kirjaa, joita käytän eniten (paitsi keittokirjoja).
Mitä-missä-milloin. Lähes päivittäin jotain tarkistamista jostain mitättömästä asiasta.
Elämänviisauden kirja. Runoja ja ajatelmia.
Listamania. Osaan luetella kymmenen typerintä tapaa kuolla ja 10-listoja kaikista muistakin älyttömistä aiheista.
National Geographicin 100 parasta kuvaa. On muuten hyviä ja puhuttelevia kuvia.
Anna Wahlgrenin Lapsikirja. Vaikka joiltain osin en kaikkea allekirjoitakaan, niin aika usein sitä lukiessa löytää paljon yhtäläisyyksiä lapsen käyttäymisestä eri ikäkausina. Vertaistukea ja ihan käytännön "ohjeitakin". Naseva.

(Ajattelin listata vielä 5 typerintä kirjaa mitä minulla on. Sen listan ehdoton ykkönen on Bhaktijooga-kirja. Tulin ostaneeksi sen joltain hapsutukalta Helsingissä. Kaikki viimeiset 30 markkaani maksoin siitä ja meinasin v***u kuolla nälkään. Hengenravinto on tärkeää, mutta ei se silti ole tärkeämpää kuin oikea leipä! Kirjassa itsessään ei mitään vikaa ole, mutta aina se muistuttaa minua typeryydestäni.)

Joo. Otin noista kirjoista illalla kuvia, mutta minäpä olenkin niin näppärä, että saan mattapinnoistakin otettua niin häikäiseviä kuvia, että... Eli ne jää nyt julkaisematta.

Ja sitten vielä yksi juttu. Susikairassa on tänään semmoinen tuonelan myrsky, että jos näette illalla taivaanrannassa savumuodostelmia, niin akka se vaan yrittää savumerkkiblogata. On nimittäin neljättä kertaa sähköt poikki ja arvannettekin, että koneiden käynnistely on jo ihan kerran päivässä aika tuskastuttavaa, niin mitä se sitten on, kun sitä tekee sen viidettä kertaa...


Vaan olipahan myrsky tehnyt jotain hyvääkin. Rojauttanut nurin hopparikoivun. Eipä tarvitse enää jarrutella senkään kohdalla. Semmoinen iso ja paksu koivu, ihan tien vieressä suojatien kohdalla! Kerran hirvittävässä vesisateessa viittoilin sille koivulle, että: "Menes nyt vaan ihan rohkeesti siitä tien yli..." Uskotteko, että se runko näytti sateella ja ilman silmälaseja ihan hopparihousupojalta. Havahduin vasta, kun takana tuleva auto piippaili kiihkeästi.

Linkittelen sitten myöhemmin ja yritän ottaa kelpoisia kuvia, mutta nyt on pakko yrittää pukata tämä kirjoitus julkaisuun. Haastan mukaan: Tirlittan, Tainan-Rapakon takaa, Lapin taikaa (joka olikin reippaana tyttönä jo napannut haasteen ja tehnytkin:)), Hehkuvaisen ja Aimon. Juuri teidän kirjamakunne kiinnostaa! Ilmoittelen haasteesta jossain sähköllisessä välissä ja linkittelen kans! Katsokaa ja hämmästykää, olen näpytellyt tätä kohta 4 tuntia. (Kävin kyllä kirpparillakin välissä.)

S.A.

Melkein K-18.

Isot, mutta varsinkin pienet pojat ovat tarkkoja "aarteistaan". C on nyt siinä iässä, että tämä pieni ero tyttöjen ja poikien välillä kiinnostaa kovasti. Omia aarteita tutkitaan hartaasti ja aamuisin ensimmäisenä tarkistetaan ovathan vehkeet edelleen kalsareissa, eivätkä mystisesti kadonneet yön aikana. Asiaan (ikään) kuuluvaa tiedustelua esitetään mitä kummallisimmissa tilanteissa. Kassaneidiltä voi nakkipaketin oston yhteydessä smalltalkina kysäistä: Onko neiti tyttö vai poika?

15-16 vuotiailta tytöiltä on saunareissun yhteydessä tarkistettava:

C: Onko sulla tissit?

Tyttö: ...on...

C: Onko sulla pippeli?

Tyttö: ...ei...

C: Mikä sulla on?

Tyttö: ...pimppi...

C: No näytä!



Omia aarteitaan ihastellessaan on hyvä perehtyä nimityksiin.

C: Mitkä nämä on?

Äiti: Kivekset.

C: Eikä ole!

Äiti: On ne.

C: Kivekset on ulkona.

Äiti: No, mitkä ne sinun mielestäsi ovat?

C: Pippelin tissit!



Niinpä. Mitäpä siihen on lisättävää äidillä?

S.A.

Kelvottomien Vanhempien Kerho.

Silläkin uhalla, että kirjoituksen johdosta kaikki lukijani häviävät taivaan tuuliin, aion paljastaa kuinka huonoja vanhempia me Ukon kanssa oikeasti olemme.

Jo ihan A:n syntymästä lähtien jonkun instanssin olisi pitänyt puuttua tähän menoon. A:lla oli synnynnäinen sydänvika ja meidät passitettiin kotiin ohjeilla: Jos lapsi menee omituisen väriseksi tai nukkuu liian hyvin, teidän on tultava välittömästi sairaalaan. No, A oli silloin ja on edelleen hyväuninen. Myöskään pyynnöstäni huolimatta sairaalalla ei ollut tarjota sydänviatonta verrokkilasta mukaan. Mistä sen voi tietää mikä on omituisen värinen vastasyntynyt? No, henkiin se jäi kuitenkin. 3 kuukauden neuvolaan menimme pulkalla, kun autoa ei ollut. Kotimatkalla oli iso ylämäki ja sen jälkeen alamäki. Minä kiskoin pulkkaan topattua kääröä hiki päässä ylämäkeen ja alamäen koittaessa tyhjä pulkka huilasi ohitseni. Olin tiputtanut lapseni. Juoksujalkaa takaisin ja siellähän se käärö makasi umpiunessa jalkakäytävällä. Lapsriepu kyytiin ja uudelleen kotia kohti.

Kerran unohdimme Ukon kanssa hakea B:n hoidosta. Siis kotiin tultiin töistä ja kahvit keiteltiin ja yhtäkkiä! Herttinen sentään! Missä on lapsi?! Nolona puoli tuntia myöhässä hoitoon ja varovainen pyyntö, että yrittäisivät soittaa meille vanhemmille jatkossa, kun tätä todella saattaa tapahtua vastaisuudessakin. Täti vakuutti, että kyllä vanhempia yritetään tavoitella ennen sosiaaliviranomaisia.

Vasta ohjeistimme B:n uintiviikon ensimmäisen aamun persiilleen ihan kunnolla. Kouluun poika laitettiin yhdeksäksi- piti mennä 10:ksi- ei uimakamppeita mukana- poika palasi hakemaan kotoa uimakamppeita- ja käskystäni meni uimahallille- josta soitti itku kurkussa kymmeneltä, että mitä hän täällä tekee, kun uintivuoro alkaa vasta 12.30. Lapsi sai palata kotiin vielä kerran hakemaan pyörän ja kypärän, koska nekin kuuluivat uintipäivän varustukseen. Kaikki tämä oli kerrottu lapussa, joka oli jääkaapin ovessa... mutta nämä onnettomat vanhemmat eivät ymmärtäneet lukemaansa.

Ja mistä tämäkin kirjoitus alkoi? No juuri lopetin puhelun opettajalle, jossa kerroin hukanneeni lapsen kokeen. Eli sitä ei ikäänkuin palauteta allekirjoitettuna huomenna. Niin, että voi laittaa sinne liitutaululle äidin nimen perään tuhannennen rikemerkin.
(Säälivän hymyn kyllä kuulee puhelimesta, kuulee sen.)

KVK:n puheenjohtaja S.A.

Sata salamaa iskee tulta.

Hahaa:D Jos ei lapset tappele viikonloppuna, niin vanhemmat voivat hoitaa sen puolen. Lauantaina otettiin Ukon kanssa oikein huolella yhteen. Ja kuulkaa, voin tällä kertaa ihan käsi sydämellä sanoa, etten käyttäytynyt mitenkään provosoivasti tai yrittänyt millään tavoin edesauttaa riidan syntyä. Vaan ihan Ukko itse järjesti semmoista draamaa, että aluksi luulin kyseessä olevan huonon pilan, joka osoittautui valitettavasti aivan todeksi.

Minun kontolleni jäi lähinnä suun auki pitäminen ja toteaminen, että "rinnallasi C:kin alkaa vaikuttaa aikuismaiselta ja varsin tasapainoiselta yksilöltä..." Menemättä sen syvemmälle riidan syövereihin, hoidimme sen varsin tyylipuhtaasti huutamisineen, mököttämisineen, puhelakkoineen ja mulkoiluineen. Nukuin mielenosoituksellisesti viltin alla sohvalla ja heräsin niska jäykkänä sohvalle toimitettuun aamupalaan, sekä vilpittömään anteeksipyyntöön: "Anteeksi, käyttäydyin eilen todella typerästi." Siihen saatoin vastata vain, että: "Rakkaani, hämmästykseksesi voin todeta tähän vain, että olen harvinaisen samaa mieltä kanssasi. Käyttäydyit todella typerästi."



Isot pojat ehtivät jossain välissä kysellä aiommeko avioerota. Vastasin, että: "Ei suinkaan, tässä vaan tapellaan, niinhän tekin välillä teette." Tosin mieleni huusi, että: "Totta perkeleessä avioerottaisiin, jos tuolla riittäisi älykkyysosamäärä oman nimensä kirjoittamiseen niihin eropapereihin, mutta turha toivo!"



Sunnuntaina sain sitten olla aikalailla rauhassa ja lueskella kirjaa pihalla. Sen verran ryhdistäydyin, että leikkasin Agrimarketin lehdestä söpöisen kasvihuoneen kuvan ja laitoin sen näyttävästi jääkaapin oveen muistuttamaan siitä, että minua kohdeltiin kaltoin ja olen edelleen *pikkuriikkisen* nyreissäni. Kasvihuone pihalla saattaisi muuttaa asiaa jonkin verran...



Mutta tosipuheessa, kaikki hyvin ja ilma on ukkosen jälkeen puhtaampaa;) Jos jollakulla tulee mieleen jotain korjattavaa minun käytöksessäni, niin sitä ei kannata tämän blogin kommenttilaatikkoon rustata. Nih!

S.A.

Ps. Uskalikko B kokeili vielä onneaan illalla saunassa ja totesi, että: "Äiti, sä voisit kyllä hakea siihen Suurin Pudottaja-kilpailuun..."