Muista.

Muista mennä ajoissa nukkumaan. Muista tehdä tehtävät. Suunnittele se ja tämä. Käy välillä töissä. Muista olla kuristamatta uhmaikäistä. Muista palauttaa se lappu sinne, tuo tänne, allekirjoita tämä ja tuo. Laadi lista. Muista myyjäiset. Käy siellä ja tuolla. Ole sosiaalinen. Tapaa ystäviä. Muista, että joulukin on kohta. Osta maitoa. Tankkaa hyvä ihminen auto. Ota pulkka mukaan. Soita äidille. Tarkista aikataulut. Vie harrastuksiin ja harrasta itsekin. Hengitä välillä. Yritä edes nukkua. Osta kissalle hiekkaa ja koiralle lääkettä. Hammaslääkäri! Puheterapia! Muista, mene ja kiidä; ole valpas ja nopea.
Kaikesta hässäköinnistä huolimatta, ole onnellinen tästä päivästä. Siitä, että elämä kai kuitenkin on tolallaan- edes hetkittäin.
Isällä todettiin syöpä.

S.A.

Kiireinen työtön.

Olkaa huoletonna, ensiviikolla alkaa opiskelut. Siihen sisältyy etäpäiviä ja kuka nyt kokoajan jaksaa jotain tehtäviä tehdä, siis mulla on sitten ihan pätevä syy, aika ja tilaisuus blogata muutakin kuin, että kiirettä piisaa. Kiva syyslomakuukausi takana, vieraita on käynyt, ollaan käyty kylästelemässä, tutustuttu uusiin ihmisiin ja sillä tavalla. Nytkin on tavallaan aika kiire, ollaan lähdössä tyttöjen kanssa tunturiin vaeltamaan (?!)... XD
Jos bongaat kuvasta lenkkarit, niin laita äkkiä kommenttia, niitä ei oo tarkotus ottaa mukaan! Moikka! Meen nyt alkoon ruokakauppaan.

S.A.

Täällä ollaan!

Kesä mennä vilahti ohi- aurinkoa ei juuri näkynyt, hyttysiä oli helftisti. Aa muutti pois kotoa. Taas (!) vietettiin hautajaisia ja sain potkut (tuotannolliset ja taloudelliset syyt). Siinäpä ne tähdellisimmät kuulumiset.

Palaan paremmalla ajalla täsmentämään yksityiskohtia- mut heiiiii, lukuunottamatta kuolemantapausta kaikki on vallan hienosti ja hyvin:). Tämä viikko on sitten hääviikko- eli fundeerattavaa ja järjesteltävää onkin ja ensi viikolla on sitten mainiosti aikaa kirjoitella lisää.

Toivottavasti Te kaikki voitte hyvin ja pilkettä löytyy silmäkulmasta- ei elämä ole niin vakava asia!

S.A.

Häh?

Ei tarvi kuin pari kuukautta olla jossain muualla kuin blogissa, niin heti on kaikki käännetty ylösalaisin :O Saapa nähdä saanko tätäkään julkaistua, on tää niin erinäköinen.

Asiasta kukkaruukkuun. Täällä on taas ollut kaikenlaista. Lähinnä tietysti sairastelua, tulirokkoa, ihan perusmahatautia, nuhaa, yskää, angiinaa, koiralla todettiin sydänvika, Aan ADHD-lääkityksessä pientä säätöä. Sitten on ollut hääkorttitehtailua ja muuta sellaista touhua. Lisäksi, koska tänä vuonna olen aika typerään aikaan kesälomalla (toukokuussa!!!!!!!!!) otin sitten kakkostyön työkeikkoja mahdollisimman paljon. Siispä olen sinkoillut ympäri kairoja ja ensi viikolla pääsen muutamaksi päiväksi työmatkalle ihan Helsinkiin saakka :D Jee!

Kahden viikon ajan sydämessä on ollut tumma möykky. Miten epäoikeudenmukaista kaikki voikaan olla? Miksi elämänsä alussa oleva pieni tyttönen repaistaan pois? Miten pahalta tuntuu lapsen vanhempien puolesta, kaikkien lähipiiriin kuuluneiden. Se on sellainen kaiken pysäyttävä tunne. Sitä, kun tuntuu, että pitää tehdä jotakin, mutta sitten huomaa tiskanneensa puoli tuntia samaa kattilaa kylmällä vedellä. Ajatukset kiertää kehää ja palaa uudelleen näihin vanhempiin, lähipiiriin. Mikä tarkoitus millään on? Koska sen tarkoituksen näkee? Eihän tällä voi olla mitään tarkoitusta!

Mutta tälläistä tänne kuuluu, ei mitään ja kaikkea.Hyvää ja huonoa. Elämää ja elämän päättymistä.

S.A.

*edit* taisi se julkaisu onnistua ja enhän mä oo ollut kuin kuukauden päivittämättä ;D

Hämmentävää!

Kun enimmäkseen tulee juputettua siitä miten milloinkin jokin asia rassaa, lapset kiristää pinnaa ja ihan vaan ahdistaa muuten, niin nyt kyllä täytyy kirjoittaa yksi hämmentävän hieno kokemus. Aan kaveri, jota en ollut aiemmin tavannut, tuli hakemaan Aata ulos. Tultiin siis yhtä aikaa meidän pihaan, minä autolla ja kaveri mopolla. Hyvä, että ehdin autosta ulos, niin tämä poika tuli käsi ojossa esittelemään itsensä.

Olin jo tuosta hieman hämilläni, mutta paras oli vasta tulossa:

- Kysyn nyt sinulta luvan saanko ottaa sinun lapsesi kyytiini? Tiedän, että sivutiet ovat vielä jäiset, mutta olin ajatellut ajaa pääteitä tässä keskustassa. En ota kyytiin ketään, jonka vanhemmilta en ole saanut suostumusta. Olen myös lapsena ajanut jonkin verran kilpacrossia, joten hallitsen kyllä tämän.

Ja minä seisoin suu auki ihmettelemässä, että missä ne huonosti kasvatetut usein parjatut nuoret oikein lymyää? Kas, minun kohdalleni on sattunut vain tälläisiä helmiä:)

S.A.

Ps. On kuulkaa hymyilyttänyt jo monta päivää. Aika vastuuntuntoista ja söpöä.
Sanoinkin Aalle ja kaverilleen, että "Hei kaveri, laita nyt sormet korviin, muuten sua alkaa punastuttaa; Aa, se sun kaverisi on muuten harvinaisen fiksu nuori mies!"

Talkkari ja hankala tilanne.

Meillä on töissä talkkari. Eläkkeellä oleva ja työaika on 5 min.-1 h arkisin, säännöllisen epäsäännöllisesti. Auttelee pienissä jutuissa ja lakaisee rappuset jne. Tosi herttainen ja sydämellinen. Ja ottaa viikonloppuisin kuppia. No sehän ei tietenkään minulle varsinaisesti kuulu, mutta
esim. tänään, Jouluna, ystävänpäivänä ja muinakin vähänkään juhlapäivään viittaavana talkkarilla on tapana yllättää. Joskus saadaan suklaapala :), joskus kortti ja arvatkaas mitä tänään?!

Kukkakaupanlähetti toi 6 suurta kukka-asetelmaa. Aivan hurmaavaa, mutta
NIIHIN ON MENNYT AIVAN TOLKUTTOMASTI RAHAA!

Arvatenkin tilaushetkellä talkkari on jo ollut vähän(?) maistissa ja millä ihmeellä hän nyt loppukuun elää, ostaa lääkkeet jne.?

Että voi hyvästä, ihanasta, kauniista ja huomaavaisesta eleestä tulla saajille kaamea olo?! Olisi ostanut vaikka yhden kimpun tulppaaneja ja jakanut ne meille, kaikille yksi; mutta kokonainen asetelma ja jokaiselle?! Apua!
Ehdotin, että josko kutoisin villasukat- toisen varteen tekisin taskun ja laitettaisiin ns. sukan varteen vähän "pahan päivän varalle"... Mitä voisi tehdä? Kiittää toki kauniisti tiistaina, kun seuraavan kerran nähdään, mutta muuta? EHDOTUKSIA?

S.A.

Taattua kaaosta, jälleen.

Viime viikolla oli hiihtoloma. Lähdettiin maanantaina reissuun koko perheen voimin.
Suunnitelma oli tämä: Susikairasta Lapinkairaan-> ke/to sieltä mummolaan, josta sitten sunnuntaina kotiin.

Ja viikko meni näin: Ma Susikairasta Lapinkairaan(250km). Ke Lapinkairasta Susikairaan tuomaan Ukko ja erittäin sairas Cee ja koira kotiin. Takaisin Lapinkairaan samalta istumalta, koska loput aakkoset oli siellä(matkaa 2x250km). Torstaina Ukko ja Cee Oyssiin osastolle (200+km), minä ja muut lapset mummolaan(130km), koira Susikairassa yksinään. Ilta-ajeluna oli tarjolla koiran haku mummola-Susikaira-mummola (2x200km)... Onneksi on Veispuuk! Koiralle järjestyi kyyti mummolaan perjantaille ja kaveri kävi ulkoiluttamassa ja ruokkimassa koiran torstai-iltana. Ceellä oli tulehdusarvot 250 (paitsi, että jälkeen päin kuulin niiden olleen yli 300, koska mittari näytti vain 250 saakka...)
No Ukko säästeli mun hermoja ja tarjoili puhelimessa "hyvin täällä menee, ei mitään hätää" jne. selostuksia. Sunnuntaina sitten juhlittiin vanhan mummon 90-vuotissyntymäpäiviä ja sittenpä olikin loma vietetty. Ei siinä, arjesta kyllä pääsi irti hyvin, ei pyörinyt työasiat mielessä ollenkaan :P.

Lomabudjetti meni ihan näppärästi tankkiin. Tällä viikolla maanantain Ukko oli hoitamassa Ceetä. Tiistaina kokeiltiin eskaria, keskiviikkona oli eskarissa puoli päivää, eikä enää jaksanut nousta sohvalta. Käytin tk:ssa, mitattiin crp 10, mutta varmaan tuo lääkekuuri väsyttää. To ja tänään pe ollaan sitten keräilty voimia ja syöty vitamiineja.

Ceen koulukypsyystestitkin sattui tälle viikolle. Ma, ti ja ke kävi tekemässä testejä (noin tunnin kerrallaan). Ei mennyt kovinkaan nappiin, mutta koska oltiin kuitenkin ajateltu sitä koulunaloituksen lykkäystä, niin sehän ei haitannut ollenkaan. Parempi vaan, että testitkin tukee tätä meidän ajatusta.

Että sellaista haipakkaa taas. Tauti oli keuhkokuume.


S.A.

Ps. Ceen tarjoilema loppukevennys; jotten vaan erehtyisi luulemaan omista taiteellisista taipumuksistani liikoja. Piirreltiin eilen päivällä ja piirsin talon. Cee katsoi ja tuumasi: "Hirveen ruma, mutta hyvä äiti, kun kuitenkin yritit parhaasi!" Lasten suusta se....