Hei kaikki ja kiitos!:)

Tämän sain Hipin rouvalta (salasanan takaa). Nöyrimmät kiitokseni siitä!

Ja sitten asiaan: Ajattelin ensin tehdä koosteen kuluneesta vuodestamme (Susikairassa), mutta kaikki asiat eivät suinkaan ole kertaamisen arvoisia :O, joten kirjoittelenkin jotain ihan muuta.

Anuradha: Taisitpa olla ensimmäisiä, joka jätti kommentin ensimmäiseen päiväkirjaani. Siitä lähtien olen päivittäin käynyt lukemassa kuulumisiasi, ihastelemassa intoasi sekä Plushenkoon, että taitoluisteluun ylipäätään. Sivusi vaihtavat ulkonäköään usein ja on mukavaa, kun laitat videoita. Voin vain kuvitella, kuinka paljon teet työtä sivujesi eteen. Kiitos!

Enkelin kakkaa: Sinulla on sivuillasi paljon ajattelemisen aihetta, mutta myös minuun iskevää huumoria, kuten viimeksi esim. Viattomien lasten päivän-kuva! *repeilee* Kiitos sinulle!

Ensimmäinen (päättynyt) odotus ja Vompattiina: Sydän sykkyrällä lueskelen vauvakirjoituksia! Kiitos, että jatkoit kirjoittamista, vaikka odotus päättyikin onnellisesti! Vauvantuoksua!

Hannin lätinät: Voi rakas Hanniseni! Valat uskoa siihen, että saatan selvitä näistä vuosista täysipäisenä ja katsoa joskus taakseni ja nähdä jopa jotain humoristisia piirteitä tässä säheltämisessä! Kiitos! Ja peukutusta salasanan taakse;)

Hekkali Murheerryyni: Kiitos nettikaupan ylläpitäjälle:)! Luen myös toisia blogejasi. Annat usein ajattelemisen aihetta. Erityisesti kirjoituksesi tuoksujen sekamelskasta osui ja upposi. Asia, jota ei tule ajatelleeksi itse.

Hiirose emäntä: Voi kuinka nautinkaan lukea kuulumisianne. Murrekirjoitus vaan jaksaa ilahduttaa, hymyilyttää ja naurattaa! Koiruuksien ja kisulien kuvat ovat myös mitä mainioimpia! Kiitos päivien piristyksistä!

Hipin rouva: Asenteesi on niin lämmin ja myönteinen, vaikka varmasti sitä asennetta on koeteltu. Sydänlämpöisiä ajatuksia, kiitoksen kera!

Lapin taikaa: Halauksia, sinulle "uusi" tuttavuus! Kiitokset tämän päiväisestä! :)

Liskonainen: Joulukuun olen matkustanut kanssasi paikoissa, joissa en koskaan ole käynyt. Vaikka matka on ollut vaiherikas, olen tuntenut oloni turvalliseksi! Sen täytyy johtua matkanjohtajan hellästä huolenpidosta ja kaikkein suurimman matkanjohtajan läsnäolosta! Erittäin suuri kiitos!

LöökiKööki: Keittiössäsi olen nauranut niin, että mahaan on sattunut! Kiitos sinulle! Sinulla on monta satasta... mm. sosiaalisuus ja vauhti;D

Mummon kammarissa: Sydän syrjällään olin Joulun alla puolestanne. Lämmin kiitos, että jaksoit ja ehdit näpätä paremmat kuulumiset:)

Myrskyn korvassa: Nyt olisi runo paikallaan, mutta kirjoitan kuitenkin riimittä. Kiitos, että olet olemassa täällä blogimaailmassa; perheinesi, etanoinesi, yötöinesi, Pörröinesi. *hymy*

Periferialife: Kiitos blogistasi, sinä puutarhureiden 112! Toivon Uutta Vuotta ilman selkäkipuja! Ja vinkkaa het, kun olet valmis kokeilemaan kansanparantajaa.

Tummaa purppuraa: Kiitos, uudelle tuttavuudelle! Työasiat on nyt peukutettu hyväksi. Seuraavaksi peukutetaan sille toiselle jutulle! Katsoppas vaan, kaikki järjestyy!:)

Villikissa: Kättesi jälkiä on mukava ihastella! Kiitos myös kissakuvista:) Kevään hurja tavoitteeni: Mariomyssy! (Mitenhän langanmenekki, jos käyttäisi seitsemää veljestä?)

Vuoret ympärillä: Voi hurmaavia kuviasi! Lähes joka kerta sivuillesi tullessani viima ja pakkanen nipistelee poskiani! Pienet auringonsäteet tarttuvat ripsiin ja jylhät maisemat salpaavat hengityksen! Kiitos! (No, kesäkuvat eivät ole viimaisia eikä pakkanenkaan pure, hengitys kyllä salpautuu!:))

Wapaalla: Tätä nykyä päässäni soi laulu: "Ruskalla on saari, se oma saari on..."=) Kiitos sinulle kirjoituksistasi ja kuvistasi, jotka pysäyttävät tämän tästä ja jäävät hyvänä kaikuna päähäni soimaan. Ne antavat voimaa minulle, kuten myös varmasti sinulle itsellesi! Lämpimiä ajatuksia!

Kiitos teille kaikille! Kun aloitin kirjoittelun heinäkuussa, en villeimmissä kuvitelmissakaan voinut aavistaa kuinka täydellisiä, haavoittuvia, mukavia, hauskoja, surullisia, jännittäviä hetkiä ja ihmisiä täällä kokisin ja tapaisin! Kiitos! Thanks! Tack! *Kumartaa, taputtaa ja huutaa hurraa*

Kiitos vielä kaikille muillekin, jotka sivuillani ovat poikenneet. Kiitos kaikille, joiden sivuilla minä olen harhaillut! (Nyt alkaa muuten kuulostaa jo yhdeltä poliitikolta, kiitos vielä kaikille...niin ja muuten kiitos!)

Tulkoon Uusi Vuosi ja Uudet Kujeet! Akka lähtee nyt rakettikauppaan. Ostan ainakin yhden sädetikun! (Ne kun ei pidä niin isoa ääntä, hui!)

Susikairan akka vetää käden lippaan!

Olispa taas Joulu! =D

Voi tuhannen riemua. Hurmaava joulu takana! Menimme lapsuudenkotiini tiistai-iltana. Matkalla poikkesin hautausmaalla viemässä kynttilän papan haudalle ja tätilässä kävimme vaihtelemassa tontunpussukoita. Sitten kotona aattoaamuna kännykkä kiinni- ah hiljaisuutta ja rauhaa.

Tämän hetkisten laskelmien mukaan olen syönyt 4 konvehtirasiaa. Noin kilon lohta (eri muodoissa). 14 kiloa kinkkua. 5 isoa lanttulaatikkorasiaa. Rosollia. Puolikkaan rasian porkkanalaatikkoa. 4 pientä perunaa. 2-3 litraa sieni-ja italiansalaattia. 12 rieskaa. Malacon hedelmänamuja reilun kourallisen (varastettu C:ltä, siksi ne maistuikin erityisen hyviltä). 0,5 kg poroa. Laskemattoman määrän pipareita ja torttuja. Jouluhalkoa ja suklaakakkua. Juonut yhden snapsin. Yhden viskin. 3 olutta. Tai 5. 1 siiderin. Glögiä.

Olen pelannut Labyrinttipeliä. Ubongo extremeä. Ubongoa. Rakentanut palapelejä.

Olen maanut selälläni. Ja vasemmalla kyljellä ja oikealla kyljellä. Olen yrittänyt myös maata mahallani. Olen lojunut sängyssä. Sohvalla. Lattialla. Puoliksi pöydällä.

Olen kävellyt pyjamassa ja villasukissa. Ja villasukissa ja pyjamassa. Olen ollut kampaamatta hiukseni aamuisin. Saunan jälkeen olen ne kyllä kammannut. Ja hampaani olen harjannut öisin ja päivisin. Olemme nimittäin saaneet kätevästi kiepautettua rytmit äinpäin. Ja siitä syystä on täysin normaalia, että herra C vaatii kello 4 aamuyöllä isiä kuorimaan lanttuja kanssaan.

Olemme viettäneet täysin tyylipuhdasta laiskotteluaikaa. Olen myös onnistunut hukkaamaan yhden aakkosen (A:n). Ehkä löydän hänet ensi vuonna?

Lapsuudenkodissa on niin helppoa olla. Tutut askelten äänet kertovat kulkijan. Oven kolahdus kertoo minne kulkija on matkalla. Herätä jouluaamuna riisipuuron tuoksuun! Ihan kuin lapsena!
Kaikki on jotenkin niin täydellistä! Hrrrrr, tekee mieli kehrätä kuin kissa.

Olen lukenut Joulupukin tarina-kirjan. Olen lukenut Anna-Leena Härkösen Heikosti positiivisen. Olen lukenut Åsa Larssonin Kunnes vihasi asettuu. Olen lukenut Milla Paloniemen Kiroileva siili 2:n. Olen lukenut puoleen väliin Liza Marklundin Elinkautisen.

Olen katsonut Joulutarinan ja itkenyt taas vaihteeksi. Olen katsonut Myrskyn. Olen katsonut Bridget Jonesit. Uutisia en ole katsonut.

Olen nauraa rätkättänyt siskon ja veljen kanssa puolituhmille pipari, torttu ja pukinpussit vitseille. Olen todennut, että siskokin harrastaa kokeilevaa hiustaiteilua (Joulusaunassa hopeanaamiolla saa vaaleisiin hiuksiin vaaleanpunaisia ja violetteja raitoja;D;D;D).

Olen huijannut paperilappuäänestyksessä (uskallan tunnustaa, koska sain niin paljon lahjoja, että minulla näyttää olevan varaa tuhmailuun ja huijaamiseen).

Olen ollut tavattoman onnellinen! Ja pulskistunut entisestäni:P

Eilen ajattelin, kun kurkin sivuprofiiliani peilistä ja huomasin housujen kiristävän ja navan tulevan esiin ennen nenää, että nyt tarvii kyllä tehdä jotain!!! Menin alennusmyynneille ja ostin isommat verkkarit. Ajattelin aloittaa myös kävelyn voimakkaassa etunojassa.

Ratkiriemukkaita välipäiviä teille!=)

Ja lopuksi eilisiltainen B:n kommentti, joka kiteyttää joulun syvimmän olemuksen: "Äiti, minusta tuntuu, että mulla on aika vahva kaula, kun se jaksaa nostaa mun pään tästä sohvasta ylös!"

Laiskanletkeänä S.A.

Joulun viettoon:)

Hyvää ja rauhallista Joulua kaikille!

Akka on nyt tehnyt kaiken minkä aikoikin. Nyt pakkaan katastrofialueen väen autoon ja siirrymme Mummolaan Rakkaiden luo. Sanoisinko; nyt on onni syvin!
Palaamme maisemiin Tapanina, jolloin jatkamme Joulua kotona ja taas on Rakkaita ympärillä.

Pojat saivat todistukset ja molemmat pääsivät kevätlukukaudelle, eipä hullumpi suoritus;)

Rakkautta kaikille<3<3<3

Toivottaa: Susikairan väki

Ressitön Joulu.

Laiskan akan jouluvinkit eli kuinka voit keskittyä pitämään sohvaa lattiassa kesken joulukiireiden:

- Keksi lahjoja, joita ei missään tapauksessa saa Susikairasta. Näin voit sälyttää ostotoimet sukulaisten niskaan. (Maksan ne sitten, ku nähdään.)

- Mene äitin luo jouluksi. (Ei tarvi siivota omassa kotona.)

- Pyydä lapsia tekemään kaikki minkä ne suinkin osaa. (Keksi kivoja askartelujuttuja ja laita lapset puuhiin. Paketointi ja pakettikortit tulee hoidettua ihan huomaamatta.)

- Osta piparitaikinat, torttutaikinat ja muut valmiina. (Lapset osaa tehdä loput.)

- Solmi kanahäkkiverkkovarastovuokra syömisinä ja kas, pullamummeli tuo suklaakakkua, torttuja (itsetehdystä taikinasta) yms. muuta jouluherkkua.

- Unohda tänäkin vuonna joulukortit.

- Pidä hyvät välit kaikkiin, joilla on tekemistä ruoan kanssa tavalla tai toisella. Joulun lähestyessä ruokaa alkaa tipahdella ovista ja ikkunoista.

- Keskity omaan ja läheisten hellimiseen. (Nyt voi unohtaa jo edellisen postauksen;))

- Tee töitä aatonaattoon saakka, jolloin voit käyttää sitä uskottavana puolustuksena tekemättömille jouluvalmisteluille.

S.A.

Kinkkua, halvalla. Ilmaiseksi. Laitan sinappiakin mukaan!

Justiinsa nyt pitäisi tietysti miettiä kaikkea kaunista, hyvää ja niin edelleen. Mutta mulla palaa pinna tämän miesväen kanssa. Lähdimme kävelylle, minä, Ukko, Remu ja C. Pääsimme noin 5 metriä oman tontin rajan yli, kun puhelin soi ja ah, niin tuttu ulvonta kaikui korvaan: "Tuo heitti karkilla mua päähän, minä purin, se tukisti, minä huitaisin, se potkaisi, sanoi vielä kirosanankin ja nyt ei osata päättää kumpi saa pelata ekaks pleikkarilla. Yhyyy-yhyy!" (taustalta kuuluu jotain puolustuspuhetta, joka kertoo asiat päinvastoin, tosin pleikkarista ollaan yhtä mieltä, ettei pelivuoroja saada jaettua.)

Kävimme pikkulenkin ja palasimme ratkomaan tätä "kilttien" lasten pienoista välienselvittelyä. B:lle tuli kaveri kylään ja B lähti sitten sinne kaverin luo vielä. Menin hakemaan autolla ja sillä välin kotiin jääneet taulapäät ehti saada pientä kaaosta aikaiseksi. Kirjahyllyn päällä on 5 peliä, jotka ovat siellä korkealla juuri siksi, etteivät osat mene hukkaan ja niin edelleen.

Ukko oli jostain hemmetin syystä antanut ne C:lle, joka oli levittänyt ne sikinsokin olohuoneeseen ja keittiöön. Mikä järki siinä oli????? "Minä luulin, että se voi katsoa niitä..." Mitä luulet, mistä syystä ne pelit on hilattu puoleen väliin taivasta, jos C saa niitä katsoa?????"

Keittiössä on tehty iltapalaa. Kuka nyt keitetyistä munista keltuaisia söisi? Ei kukaan! Mutta onhan se nyt ihan varma, että niitä keltuaisia ei laiteta roskiin vaan litistetään pöytään kiinni. Ja minä olin 15 minuuttia poissa. 15 MINUUTTIA!

Mitä sikoja nuo on?! Paistan kinkuiksi kaikki!

Martta

Joululahjaideoita part. 2.

Jouluna mielen valtaa antamisen halu! Täällä olisi nyt kaikille teille, joilta puuttuu valkea joulu vähän pakattavaa ja lähetettävää! Minulle riittäisi jo hyvinkin, mutta lisää sataa kokoajan. Eli laittakaa yhteystietojanne ja toivomusta kuutiomäärästä, niin mie pakkaan ja postitan. Tätä kyllä riittää, että ei kannata miettiä pyytäisikö 2 vai 5 kuutiota. Ja varmasti riittää kaikille halukkaille!
Ukon kanssa voi neuvotella tuosta romuläjästä tuolla lumen alla. Käsittääkseni sekin voidaan pakata ja lähettää. Sitä tosin on vain yksi kipale.






S.A. toivoo Joulupukilta uuden lumentyöntimen. Ei käynyt petkeleestä, ei. Heikkoa tekoa mokoma väline.

Kaikki aivan hyvin!:)

Hyvin piditte peukkuja, Kiitos<3

Huh. Ei mitään kamalan vakavaa! Itseasiassa, kun menin potilasta kotoa hakemaan, niin se oli jo aamusta kovasti reipastunut. Eläinlääkärille päästyämme masennuksesta tai muustakaan apatiasta ei ollut tietoakaan. Sanoin lääkärillekin, että ei se kyllä aamulla ollut tämmöinen. (Oli muuten se sama lääkäri kerran, jolloin käytettiin Remua siellä tutkimuksissa ja Remulle oli takertunut perskarvoihin minun tarrapampula. Lääkäri nosti häntää ja kysyi: Mikä tämä on?! *öhöm.. näyttäis olevan mun pampula*)

Mutta siis tänään tutkimuksissa löydettiin tulehtunut anaalirauhanen. Kumma juttu, ettei aristanut yhtään painettaessa, siksi en sitä yhtään tajunnut itse epäillä. Toinen löydös ---- tattadaa---- korvatulehdus! Tällä kertaa bakteeripöpö, ei hiiva kuten aiemmin. Ja sitäkään en itse löytänyt, kun oli niin syvällä. Korva näyttää aivan hyvältä läpän alta ja koira antaa hyvin koskea korviin eli ei aristanut, mutta tarkempi syvätutkimus paljasti tämän pöpösen. Saimme lääkkeet ja nyt pitäisi miettiä miten saadaan ajeltua korvat sisäpuolelta karvattomiksi ja ilmastointia siten paremmaksi.

Huh, huojennus! Aamulla olin kyllä niin huolissani, kun en koskaan ole nähnyt Remua noin surkeana.

Kävimme vielä A:n kanssa joulukaupoilla ja nyt puuttuu enää pari ruksia, jippii! Tänään leivotaan pipareita ja juodaan glögiä! On niin monta ilon aihetta:):):):):)

(Aamulla vietiin C hoitoon, niin hoitotäti pyysi aamuglögille, oli niin ihana hetki, että sekin melkein itketti:))

Suukotellaan, vaikka hyvän päivän kunniaksi!

S.A.

Mikähän nyt on?

Tänään sitten aamulla Remu oli ihan nuupallaan, maassa, masentunut? Siispä siis eläinlääkäriin käy tiemme. Mikähän sille nyt yön aikana tuli? Illalla se oli vielä aivan ok. Saunoi ja oli ihan normaali, pirteä itsensä. Yleensä aamulla säntäilee ulos ja tohisee joka suuntaan, niin tänään vaan raahusti vuoroin minun ja vuoroin Ukon jalkojen päälle makoilemaan. Tunnustelin sen ympäriinsä, eikä mitään aristavaa kohtaa tai haavoja löytynyt. Kakasta nyt ei osaa kukaan varmuudella sanoa, koska on viimeksi tullut, tänä aamuna ei kuitenkaan. Onneksi saatiin aika klo. 13, joten ehkä siellä selviää mikä pientä vaivaa.
Pihkura, kun nuo eläimet eivät osaa sanoa mihin koskee vai ottaako pattiin muuten vaan. Sitten sitä on tietysti huolesta mykkyrällä itsekin. Kerron sitten kuulumisia lisää, kunhan käydään siellä lääkärillä. Jos ette ole kovin joulukiireisiä, niin pitäkää vaikka peukkuja, ettei olisi mitään vakavaa.

S.A.

Valokuvatorstai 113.

Valokuvatorstain 113. haaste, LÄMPÖ.

Kesän lämpö ja lämpöinen muisto ja jopa tuliset paikat jollakin:D

Osta poro.

Aamukaffeen aikaan...

Ukko:...myhäilee silmin nähden tyytyväisenä...
Minä: No?
Ukko: Keksin mitä ostan Jouluksi.
Minä: No?
Ukko: Poron!
Minä: *aha* No, sehän onkin... aikamoinen idea.
Ukko: Siitä voi antaa kaikille jotain! Mahtava idea, eikö vaan!?
Näen sieluni silmin itseni pilkkomassa poronruhoa ja taiteilemassa pakettikortteja.

Riehakasta Joulua Mummolle! (paketista paljastuu sorkka)
Lämpöistä Joulua C:lle! (talja)
Maukasta Joulua Veljelle! (sisäelimiä)
Onnellista Joulunaikaa Naapurille! (hännän töpö)
Jollekin iäkkäämmälle sukulaismiehelle voisi antaa sarvet ja raastinraudan, "askartele poronsarvijauheesi itse".

Hmmm. Ukon idea ei tainnutkaan ihan typerä. Ensi vuonna voisi ostaa sonnin. Seuraavana possun. Kyllä vaan, kerää koko sarja=D

Poroista tuli vielä mieleen, että jos olisin poronainen, niin korvamerkiksi valitsisin "molemmat-korvat-tyvestä-poikki". Olisipa Moskun hengessä helppo merkkailla kaikki kohdalle sattuvat porot omikseen.

Että tämmöistä tänään. Suotavaa olisi kuulon palautua, alkaa mennä aika villiksi mietteet näin omassa seurassa ollessaan;D

S.A.

Tohinaa (läähätystä).

Puuhpuuh (läählääh). Aamu alkoi niissä merkeissä, että kahdella lapsista oli jotain erityisen tärkeää ja spesiaalia hukassa, kuten esim. KENGÄT tai PIPO (niitähän ei tosiaan käytetäkään kuin joka päivä), niitä kiireessä etsittiin ja samalla tolskattiin koko huusholli sekaisin. Vanhin soittaa koulun jälkeen löytäneensä luistimet (josta äiti tajuaa, että myös aitta on sekaisin)... Kiireisen työpäivän keskeltä livahdin jouluostoksille, muutama ruksi listaan taas, hyvä (tätä menoa teen oman ennätykseni, hankkimalla lahjat jo näin hyvissä ajoin) .
Viideltä pääsin töistä ja kodin kautta (puuteroin nenän ja vaihdoin paidan) kurvasin koulun Joulujuhlaan. Ukko ja C (päiväunet nukkumatta) jätettiin suosiolla kotiin (ruoanlaittoon). Kaksi varsin toiminnantäyteistä tuntia, mukavasti erilaista (ja aika huumoripitoista) ohjelmaa oli tarjolla.

Ainoa mikä (vähän) latisti tunnelmaa oli pienten joulujuhlijoiden (n. 10 kpl; 2-5v) järjestämä joulumarssi-konttaus-riehunta-sessio, siinä salin keskilattialla. Harmitti esiintyjien puolesta, koska kukaan yleisöstä ei takuulla kuullut (minä en kuullut muutenkaan) ohjelmista yhtään mitään. No, lopussa riehunta päättyi, kuten arvata saattaa huutoon, parkuun ja muutamaan kuhmuun (enkä kampannut!). Olisikohan vanhemmat voineet ehkä pitää ohjelmaan kuulumattomat taiteilijat penkeissään tai salin takaosassa (tai kotona)? Tällä kertaa kumpikaan meidän pojista ei ollut esiintymässä, kun on iso koulu niin esiintyvät luokat vaihtelee joulu- ja kevätjuhlien välillä. Koulun juhlista vaan saa jotenkin juhlatunnelman ja siksi haluan niissä käydä, (vaikkei velvoitetta muuten olisikaan).

Nyt vaan alkaa tassua painaa niin, että taidan kaatua petiin pötkölleen. (*haukotus*)

Viikko aattoon? Jippii! Vähänkö jännittää! (Olenkohan ollut kilttinä?)

S.A.

Kuulonmenetys ei ollutkaan suurin ongelmani=D

Voi ahhaaahhaaa, että kannettavani korjaaja on huumorimies (tai nainen).
Seuraava on suora lainaus saatekirjeestä:

Customer Problem: Dead.

Mutta nyt se tullut kotiin!!! Lähti käyntiin ja avasi netin!

Siitä on vaihdettu vain kaksi juttua. Päällinen ja sisus.

Niin ja olen saanut työstettyä joululahjajutut A4 paperille. Siitä vaan sitten kauppaan ja ruksia toteutuneiden hankintojen päälle. B:n listalla olevat mäkisukset ja kypärä ovat vielä kysymysmerkin alla. Kävi nimittäin ilmi, että herra on harrastanut mäkihyppyä useita viikkoja. Mutta, emme ole ilmoittaneet häntä mihinkään seuraan, eikä meille ole tullut mistään laskua...? Toimelias ja varsin yritteliäs poika. Harrastaa harrastusta, kerää valmentajalta kehuja, juurtuu lajiin... ennen kuin kertoo meille:O No, on sillä pojalla hiukset ainakin kuin yhdellä mäkikotkalla, joka myöhemmin on kunnostautunut useammalla muullakin saralla.

S.A. ;D Edelleen umpiossa, mutta nyt jo tottunut tähän.

Mitäh? En kuullu.

Umpioelämä jatkuu. Kiitos kaikista kannustuskommenteista, ne piristää mieltä kovasti:)
Kuulo ei ole tullut takaisin, jos mahdollista niin minusta tuntuu, että vain huonompaan suuntaan mennnään :(
Tosin sen verran sain siitä vitsiä väännettyä lauantain pikkujouluissa, että olen niin k**ipää, että jostainhan se tulvii yli.

Aihetta riemuun on tarjoillut herra A, aiemmin useaankin otteeseen olen purnannut hänen otettaan koulunkäyntiin, mutta nyt on ainakin tällä hetkellä nousujohteista! Musiikin kokeesta 10+!!! Useita muitakin kokeita on mennyt aiempaan nähden mielettömän hyvin, joten jos on poika polleana, niin on kyllä äitikin. Ja opettaja:) Oli sanonut, että: "Nyt on mennyt koulu niin hyvin, että sinuthan voi kohta nostaa lipputankoon!"

Olen ostanut ensimmäisen joululahjan, hyvä minä! Perjantain mallikeikka meni hyvin, jeah!Lauantain pakollinen isännyysottelun emännöinti on ohi, huh! Synttärit on juhlittu, hyvä!
Oma koneeni on lähtenyt paluumatkalle Hollannista, jippii!

Nyt ryhdyn jatkamaan työhommia. Mukavaa maanantaita kaikille teille=)
S.A.

Pikkuoravat piipittää teknosoundilla.

Kyllä taas ollaan niin jännän äärellä, että... Illalla kävi tyttökaveri kylässä ja valitin, että pää tuntuu siltä, kuin se olisi tungettu pumpulipallon sisään. Seitsemän maissa alkoi pakottaa korvaa ihan järjettömästi ja yritin meditoida itseäni toisiin ulottuvuuksiin huonolla menestyksellä. 22:30 räjähti. Tärykalvo. Yön istuin sohvalla pää vinossa ja valutin aivojani pihalle (tai sitten jotakin muuta visvaa). Aamulla päivystykseen ja lääkäri oli aivan vilpittömän iloinen, kun: "Näin lapsenomaisen täydellinen korvatulehdus aikuisella! Tärykalvo on aivan riekaleina!"

Voi faksi. Se on vielä se korva, joka on tähän asti toiminut jotenkuten. Tuo otsikko kuvaa sitä miltä ihmisten puhe kuulostaa minusta. Kaikki tulee jotenkin vääristyneesti ja metallisella sävyllä. Ei kait siinä. Minulla on vaatemallikeikka illalla ja varoittelin jo, että tämä malli saattaa kävellä sivuluisussa, koska näköjään tuo korvaosasto antaa heijasteita tasapainoon... Ja huomenna olisi yhtä sun toista puuhaa ja synttäriä jne. Lastenkekkerit onkin hyvä järjestää, kun ei kuule mitään. Hekoheko.

Samperi, että nyppii.

S.A.

Kolme vuotta sitten.

Synnyttäiskö tänään? Se ei varmaan ole jäänyt kenellekään epäselväksi, että meillä tuppaa asiat jossakin kohti aina suistumaan raiteiltaan... joten eipä se herran C:n maailmaan tulokaan ihan kommelluksitta käynyt. Olimme kolme vuotta sitten tänään 11.12. koko perheen kanssa ulkona syömässä- vedin pippuripihviä, valkosipuliperunoita, hampurilaisen ja vielä jotain muuta lapsilta ja Ukolta ylijäänyttä. Siis ihan sikamaisen suuren määrän kaikkea. Aamuksi oli paikalliselle synnytysosastolle käynnistysaika klo. 8:00. Täällä kairassa pelleiltiin silloin niin, että synnyttää sai virka-aikaan (ma-pe 8-16), nykyään ei enää sitäkään.

Heräsin viiden huiteilla, kun oli turhan paljon närästystä. Vessassa huomasin, että närästys ilmeneekin ylimääräisenä lorinana, toisesta päästä. Herättelin Ukon ja puoli kuudelta oltiin päivystyksessä. Täältä menee aikaa isoon kaupunkiin 2,5-3 h, joten en suurin surminkaan voinut kuvitella, että minut laitettaisiin tien päälle, koska olisin isossa sairaalassa juuri siihen aikaan kuin minulle varattu käynnistäjä/synnytyslääkäri olisi paikalla. Ulkona oli ihan käsittämätön lumimyrsky. Päättävä kätilö sanoi kuitenkin tuomion: Isoon kaupunkiin ambulanssilla! Siinä töllisteltiin suut auki toisiamme, Ukko, minä ja 2 ambulanssikuskia. Puuttui enää saattava kätilö. Puhelinrumbaa, että saatiin joku hereille. Ihana vanha kehäkettu jo eläkkeelle siirtynyt L pakkautui ambulanssiin ja Ukko passitettiin kotiin touhuamaan lapsenvahtia isommille jne. Tulisi perässä sitten vähän myöhemmin omalla autolla.

Matkaan lähdettiin. Minä paareissa remmeillä kiinni ja kätilö tarkisteli tietojani. Ei vaan sattunut pöydältä minun laput mukaan... =) No pirullisessa lumituiskussa kuuntelin terveydenhoitohenkilökunnan päivittelyä siitä, että miksi minua piti lähteä kuskaamaan, koska olisin perillä vasta siihen aikaan, että oma osastokin olisi auki. En tiedä millä tavoin turvallisempaa on synnyttää tien päällä, kuin paikoillaan jossain sairaalan tapaisessa. Se ei luultavasti koskaan selviäkään minulle.

1. Ambulanssista voi minun puolesta irroittaa kellon viisarit.
2. Sinne on saatava mehua ja vaikka kauratyyny, jos nyt muuta kivunlievitystä siellä ei voi antaa.
3. Synnyttäjät kannattaa pakata jalat keulaa kohti, koska äkkijarrutuksessa painovoima auttaa lapsen ulos ilman tyhjää ponnistelua.
4. Synnyttäjällä saattaa loppua huumorintaju siinä kohdassa, kun istuu lumituiskussa P-paikalla kusemassa hankeen.

Tässä oli kaikki havaintoni ja korjausehdotukseni. Olimme isossa sairaalassa perillä 8:45. Synnytys ei ollut edistynyt (lähtiessä 4 cm auki, perillä 4 cm auki) yhtään kolmessa tunnissa- mutta minun kaikki lihakset olivat krampissa. Lääkärin arvio oli, että pidin sen lapsen sisälläni omin lihaksin. Siltä se kyllä tuntuikin. 9:19 minusta tuli pienen punatukkaisen 10 pisteen pojan äiti. Isi löysi lumituiskusta sairaalaan 10:30. Hänen mielestään synnytys oli todella helppo;D

Hyvää syntymäpäivää myrskypoika! Tosin huomenna se virallinen päivä on, mutta saahan sitä tänäänkin onnitella.

S.A.
En ole vielä koskaan saanut epiduraalia, siitä olen nyreissäni.

Valokuvatorstai 112.

"Toisinaan minä inhoan sanoja. Ne ovat valtavan henkisen jäävuoren huippuja ja nythän me kaikki jo tiedämme miten Titanicin kävi. Pikimusta kuilu avautuu sen välillä mitä on olemassa ja mitä sanat yrittävät kuvata. Kaikki ilmiöt yksinkertaistetaan, ne naulataan sanoilla kiinni ja niistä tulee mustavalkoisia, ehdottomia."Katkelma on Emma Juslinin romaanista Frida ja Frida (Teos 2008, alk. Frida och Frida, suomentaja Jaana Nikula).


Olen luultavasti maailman pinnallisin ihminen, koska noin koskettavasta tekstin pätkästä päähäni jää vain soimaan ikivanha diskorytke.

Varokaa, akka ratissa.

Nyt ei ole luvassa lisää mokia, vaan ihan tuon aiemmin mainitun kolaritapauksen syvällisempi muistelo. Se oli kaikkinensa niin kummallinen juttu, että jos en olisi ollut tapahtuman ytimessä, en ehkä itsekään uskoisi mitä kaikkea voi sisältyä pikkutömpsäykseen.

Oli siis perjantai 13. päivä. Olin menossa hakemaan lapsia päivähoidosta ja yksi mutka tuli vedettyä oikoen. Samaa mutkaa oikoi vastaantulija rymisevin seurauksin. Vastaantulijan rekkari oli muuten XXX-666. Siis en muista kirjaimia, mutta numerot olivat 666. Tästä taikauskoiset voivat saada kiksejä- minä en niinkään. No, siis rymisteltiin nokkakolari ja vauhtia oli huikeat 20 km/h. Jos autossa ei olisi ollut turvatyynyjä, niin eihän se lunastukseen olisi mennyt. Siis käytännössä autoista hajosi etuosat, lamput ja muut nippelit ja ne hemmetin tyynyt.

Poliisit tulivat paikalle. Rikesakkoja yleisestä törttöilystä. Minulla ei ollut -yllätys-yllätys- ajokorttia mukana. Keskustelu meni näin:

Poliisi: Ajokortti.

Minä: On.

Poliisi: ???No antaisitko sen???

Minä: Niin, siis on se olemassa, muttei mukana, kun se on niin iso... ja mulla on niin pieni lompakko...

Väännyin maijan takapenkille ja ampiainen seurasi minua. Se lienee töllistelijöistä metkan näköistä, kun hetkeä myöhemmin poliisit hyppäävät karjuen ulos maijasta ja minä jäin sinne yksin istumaan. Ei ampiaiset minua ole koskaan pelottaneet.

Sakkolapun rustausta jatkettiin ulkosalla. Koska sitä ajokorttia ei ollut, niin sanoin nimeni Susikairan Akka. Sakkolapussa luki Susikairan Ankka. Pyysin korjaamaan ja seuraavassa lapussa luki: Susikoiran Akka. Taas väärin! Kolmannessa luki: Susikairan Arttu. Tässä välissä oli pakko livauttaa, että ei se taida olla ihan tuulesta temmattu se, että toinen osaa kirjoittaa ja toinen lukea:D

Hah, tässä välissä loppui maijasta sakkolaput! Pyysin, etteivät hätäpäissään täytä mitään vangitsemismääräyskaavaketta... Kun en nyt kuitenkaan ole niin paha ihminen.

Kirjoitin nimeni huolellisesti poliisin ruutupaperille, jotta voivat täyttää sakkolapun oikealla nimellä sitten toimistolla.
Nyt tulee se herkin kohta: Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä 23:57 minulle tuli tekstiviesti, jossa luki näin:
"Poliisista XXX tässä hei! Nyt olisi sakkolappu noudettavissa poliisilaitokselta!"

Vielä tänäpäivänäkin harmittaa, etten herännyt vastaamaan: Tulenko nyt heti?:)

Tapaus siis periaatteessa päättyi tähän... vain jatkuakseen seuraavana keväänä. Ajelin isoon kaupunkiin auringonpaisteessa, hurmaavassa melkein kesäkelissä, kuunnellen radiosta menomusiikkia ja kertakaikkisen hyvällä tuulella.
Piupiu. 100 lasissa 80:n alueella. Taas maijan takapenkille. Poliisit kysyi onko aiempia rikkomuksia, siis sakkoja. "Ei ole- tai hetkinen... olen saanut kerran parkkisakot... Niin ja herttinen; menihän yksi auto lunastukseen!!!"

(Tässä välissä on pakko sanoa, että muuten en ole liikenteessä törttöillyt, eli olen ottanut näistä tapauksista opikseni, ettette te lukijat pidä minua ihan luokattomana kriminaalina)

Kysyin 100 euron sakosta, että pitkäänkö sitä voi viivytellä maksun kanssa, ennenkuin on pahassa pulassa. Poliisi sanoi, että 6 viikkoa- virkakoneistot ovat aika tahmeita. Minä laskeskelin päässäni, että ehtii tulla koulutuskorvaukset, joilla voin hiljaisesti maksaa sakon pois, eikä tarvitse ottaa lisänuhteita Ukolta. Ja näin tein.

Kunnes heinäkuussa...

Ukko kysyy: Onko jotain jäänyt kertomatta?

Minä: Ei kai... Nooh, tilasin H&M:lta vaatteita...

Ukko: Entä muuta?

Minä: Nooh... Tilasin vähän Ellokseltakin...

Ukko: Paljolla?

Minä: 150 eurolla...

Ukko: Ei ku oikeasti!

Minä: No 200 eurolla- mutta oli siinä nätit verhotkin.

Ukko: Onko muuta tunnustettavaa???

Minä: NO EI OLE!

Ukko ojentaa lapun, jossa kerrotaan, että sakkoja on kahdet päällekäin-jos kolmannet vielä tulee, niin voi viedä sen suuren ajokortin kuivumaan. Arvatkaa ärsyttikö, kun tunnustin vielä kaikki muutkin jutut???? (pieni jälkilisäys- että en todellakaan heinäkuussa enää muistanut sitä sakkokakkosta, siis en yhtään!)

Että semmoinen tömpsäys.

S.A.

Paljastuksia.

Tuolta blogilistalta huomasin hätäkeskuspäivystäjän blogin ja sitä onkin tullut korvat punaisena luettua. Vähän kauhunsekaisella odotuksella, että koskahan allekirjoittaneen ääliöpuhelut päätyy ruodittaviksi. Siispä härkää sarvista kiinni ja paljastan ihan itse tyhmyyteni.

1. Jälleen kerran koira karussa. Olin typeryyksissäni sanonut joskus aiemmin pojille, että jos ei se koira tule kahdessa tunnissa kotiin, niin auton alle se on jäänyt. Kello 23.30 minulla on kolme ulvovaa poikaa sohvalla, eikä koiraa kotona. Minulle ei kertakaikkiaan tullut mieleen sanaa "löytöeläintarha"... vain 112 tuli mieleen. Varovainen puhelu, jossa kerroin heti alkuun, ettei minulla ole hätää, mutta mistä voi kysyä kadonnutta koiraa? Ystävällinen päivystäjä katsoi numeron minulle. Soitto sinne ja siellähän se koira oli, rapaisena ja väsyneenä, mutta hengissä. Siis kummallista, ettei edes numerotiedustelun numero tullut mieleen.

2. Tässä tapauksessa soitin suoraan poliisille. Meidän pihaan oli yön aikana ilmaantunut outo polkupyörä. Minä aamusta soittamaan, että tulkaa hakemaan se pois, ettei kukaan ajattele, että oltaisiin varastettu se. Poliisit aikoivat tulla. Soittelin muissa asioissa kaverille ja kerroin tohkeissani siitä pyörästä. Kaveri siihen, että soita nyt äkkiä sinne poliisille, etteivät hae, kun se on hänen tyttären pyörä, josta oli kumi puhjennut. :O Minä soitin ja kerroin poliisille asiani, kuulin kyllä miten se piteli naurua. "Hei soitin äsken, että meidän pihalla on outo pyörä, mutta nyt kävikin ilmi, että se onkin tuttu pyörä... Että ei tarvitsekaan hakea sitä..."

3. Tässä en soittanut heti mihinkään, mutta tässä tapauksessa itseäni ihmetyttää ja nolottaa omituinen käytökseni. Ajoin kolarin. Auton lunastukseen. Turvatyynyn alta toettuani vedin aurinkolipan alas ja tarkistin huulipunan. Se oli tietysti levinnyt, joten ennen kuin nousin autosta maalasin huuleni uudelleen.

4. Pojat soitti numeroon 08, joka omituisesti menikin hätäkeskukseen. Minä soitin uudelleen perään ja kysyin, että miten se nyt sinne meni? Jossain maassa hätäkeskuksen numero on 08, joten se kääntyy automaattisesti Suomessa Suomen vastaavaan numeroon eli 112:een. Älkää kysykö, miksi pojilla oli tarve soittaa numeroon 08. En minä tiedä.

Paljastan lisää, jos kehtaan, kunhan kaivelen muistojen arkistoja... Hienoa tiistaita tytöt!
S.A.

Valokuvatorstai- 6.12.2008 n. 18:00.

Kuvapeiton yksi tilkku.

TeeVeestä tuttu.

Rentouttava viikonloppu takana... Kyllä kotoa poistuminen kannattaa:) Siellä "omien" parissa mieli ja kroppakin lepää. Syötiin, saunottiin, pelattiin, katsottiin Joulutarina (taas;))
Lauantaiaamuna kurkkuni tuntui pahasti karkealta. Siinä sitten illalla ulkosaunottiin ja tuli käytyä hangessa pari kertaa. Ajattelin, että se kurkkukipu olisi säikähtänyt shokkihoidosta. Mene ja tiedä säikähtikö, mutta nyt on polvet, kyynärpäät ja peppu kuin hiekkapaperin jäljiltä;D Oli aika kova hanki. Susikairan akka ei suosittele.

Sen sijaan akka suosittelee, jos haluatte bongata tuttuja TeeVeestä, niin katsokaapa kolmosta. Siellä pyörii semmoisia välipätkiä, joiden aikana kerrotaan tulevaa ohjelmaa jne. Niin yksi niistä pätkistä on sellainen missä juoksee lapsia mökkien välistä ja sitten kamera kääntyy kahteen poikaan, jotka heittelee lumipalloja, sen jälkeen toisen mökin ovi aukaistaan ja nainen ottaa vastaan vieraita. Sieltä voi siis bongata minut ja isot pojat. C on kuvaushetkellä mahassa rv 38+4. Olipa se huisi päivä- ihan palkkaa sai lumisotailusta ja henkilökunta teki pallot valmiiksi, jotta tähdet voivat keskittyä pallojen heittelyyn.

Maalla, pienessä pohjoisessa kylässä on oma kylätunnelmansa ja omia hassuja persoonia kylä väärällään- niin kuin jokaisessa pienessä kylässä.

Sunnuntaiaamuna naapurin isäntä tuli pyytämään apua, kun kännykkä oli mennyt rikki. Tutkailtiin porukalla kännykkää, joka vaikutti olevan ihan toimintakuntoinen. Viaksi ilmeni "näppäimet lukossa"... Hassu kohta tuli siinä vaiheessa, kun isäntä tarjosi 10 euron maksua soitetusta puhelusta. Hän siis soitti omalla kännykällään sen puhelun, kun avattiin se näppäinlukko;D

Samainen naapurin isäntä oli jonain kesänä ryhtynyt palvaamaan kalaa. Hups. Päiväunet sohvalla ja palvipönttö pihalla- ei hyvä yhdistelmä. Tuli palvattua kala, piha ja liiterikin siinä samalla.


Ja vielä yksi tarina samalta kylältä. Jääkaapit olivat vasta markkinoille tulleet. Vanhat pojat olivat päättäneet hankkia sellaisen itselleen. Siinä sitten naapuritorpassa vieraillessaan olivat ryhtyneet mokomaa laitetta parjaamaan... Paremmin säilyi ruoka kuulemma komerossa kuin siinä paljon mainostetussa jääkaapissa. Naapurin emäntä siihen, että: "Eihän teillä ole siellä omassa mökissä sähköjäkään..."


S.A.

Sepe Vaara

Edelliseen postaukseen oli jättänyt jäljen varsin kaukainen vierailija. Mukavaa! Mutta mistä ihmeestä hän tänne eksyi? Se jää kaiketi salaisuudeksi. Katselin blogiani "vierain" silmin, lähinnä kai kuvista voi saada jotain irti ja niistä varmaan saa vallan oudon kuvan Susikairan elämästä. Ajattelin käydä jättämässä vastavierailusta jäljen, mutta *öhöm* en tajunnut sanaakaan. Kuviakaan ei ollut ainakaan etusivulla, joten en oikein tiedä mitä pitäisi sanoa.

Kuuntelin radiota ja Happoradio siellä lauleskeli: Käske miestäsi pukeutumaan Che Guevaraan...

Siitä tuli mieleen yksi vanha juttu. Pojat kyseli: "Kuka oli Che Guevara?" Jotain vapaustaistelijatarinaa yritettiin Ukon kanssa huonolla menestyksellä iskeä, kunnes Ukko hoksasi, että soitapa kommunistipapalle ja kysy siltä. Poika soittamaan ja puhelu taisi rätistä tai nimen lausuminen oli mitä oli, joten kun puhelin jossain turhautumisen lomassa päätyi minulle, niin pappa sanoi: "En minä tunne ketään Sepe Vaaraa!" Sipulixille vinkkivinkki;) Voisitte lisätä Sepe-kissalle sukunimen...


Kauheasti paljon kiva lähteä maaseudulle viikonlopun viettoon. Täytyy laittaa puhelimeen muistutus, jotta muistaa ottaa kuvan huomenna noin klo. 18 valokuvatorstaita varten. Kuulin, että tuloomme on valmistauduttu ulkotulin ja ulkosaunan lämmityssuunnitelmin<3<3<3

Remunen koira muuten tykkää ulkotulista niin, että hyppii niiden yli! Siis kun ne on tulessa. Eräänkin kerran ollaan leikeltu steariinitakkuja vatsasta pois. Ihme, ettei se ole syttynyt tuleen. Onkohan se jotenkin vinksahtanut?

S.A.

Julmaa äitiä ja joulumieltä.

Heitin itseni iltapäiväksi töihin ja Ukon sairastuvalle päivystämään.

Meillä taitaa asustaa addiktiainesta. Meinaan, että yleensä lapsille pitää syöttää lääkkeet väkipakolla ja riuskassa painiotteessa. Herra C onkin toista maata. Hänen kanssaan saa olla varovainen, ettei syötä tupla-annoksia. Tänäänkin herra vaati lääkettä silmät kirkkaina (onko ironista sanoa silmätulehduspotilaasta noin?) ja minä pieni epäilyksen hippunen rinnassa soitin Ukolle, joka vahvisti antaneensa pojalle jo lääkkeen. Hmmm?! Toinen parkuu keittiön lattialla vaatien lääkettä- ja julma äiti evää senkin pienen onnenmurun poikansa maailmassa.

Jouluntuloon... Isot pojat olivat kirjoittaneet isot listat, jossain välissä vakuuteltiin kiltteyttä jne. Palautin listat takaisin, nimittäin listat alkoi tyyliin: pleikkari 3, lego 6851, koiran pentu, läppäri + kymmenkunta "pienempää" juttua. Koska edelleen olen julma äiti, kysyin miltä se tuntuu lekuttaa kouluun läppäri toisessa ja pleikkari toisessa jalassa? Ymmärrettiinkö minua? Listaan oli hännille lisätty "talvikengät". Mainitsin jossain sivulauseessa, että äidin kannettavan korjaus pienentää joulubudjettia 174,93 €:n verran- joten... ei ehkäpä kannata pidättää hengitystä sitä omaa kannettavaa odotellessa.

Se muuten olikin hauska juttu- olen tässä vaihdellut s-postia ja faxia Hollantilaisen Zing Huangin kanssa, joka arvioi koneeni henkiinherättelyn vievän tuon edellä mainitun summan. Se on varsin kohtuullista, koska pelkkä sisuskalujen marinadikuvaus maksaa minulle 110 €. Eli lopullinen korjaus tulee maksamaan 64,93 €. En vielä tiedä mitä tapahtuu, jos sitä konetta ei positiivisista ennusteista huolimatta Herra Zing saakaan elvytettyä? Ehkä lapset saavat sitten sen haluamansa läppärin? Äidin vanhan ja toimimattoman. Julma äiti.

Kiitos Inkivääri Joulukalenterilistauksesta. Pienen hetken mietin, että rustaisinko itsekin jotain joka päivä, mutta kaikki huono karma koneiden ja lisälaitteiden kanssa sai mieleni epäilevälle kannalle. En taida vielä tänä vuonna ryhtyä sellaiseen urakkaan. Siispä kurkin toisten päivittäisiin kalenterinluukkuihin. Sitten huomasin Anuradhalla joulunurkkausjutun ja Marjutilla askarteluja, joten laitan vähäsen joulukuvia meiltä=)

Olen patalaiska, mutta jaksan näperrellä asetelmia ja sommitella juttuja, joilla saa kiinnitettyä huomion pois muusta kaaoksesta kotosalla.

Tässä sen joulukapan tontut, jotka ei tallentuneet kameraan aiemmin. Löydän niistä meidän perheenjäsenet.

Enkelikranssin tein ulko-oveen, tosin tässä se on vielä pöydällä. Ruosteinen ja reissussa rähjääntynyt- vähän kuin talon emäntäkin.

Ja koska olen todellakin patalaiska- niin meillä leipoo lapset. Ihmekös tuo, että C (kuvassa) sairastaa, näkeehän sen asennosta ja naamastakin, että rankkaa on. Ei ole helppoa olla lapsi akan talossa, ei.

Julma S. A. :D.

Pää-olkapää-peppu-polvet-varpaat.

Kiitos kauniista sanoistanne edelliseen kirjoitukseen. Luin kommentit moneen kertaan:)
Jännä juttu, että silloin kun olin ratkaisun äärellä, ei ollut yhtään rohkea olo. Ei yhtään. Lähinnä "lussuperse" joka nostaa kytkintä, kun vähän väsyttää. Nyt myöhemmin se vasta on kirkastunut kunnolla, että se oli juuri se, mitä pitikin tapahtua. Mikä taas herättää miettimään tulevaisuutta, että osaako oikeissa paikoissa tehdä oikeita ratkaisuja jatkossa? No, sepä jää nähtäväksi.

Susikairan arkeen: Vain toistaakseni itseäni- tämä sairastelu ei lopu. C on ollut viikonlopusta lähtien kuumeinen ja eilen istuttiin päivystyksessä 3(!) tuntia. Antibioottia korvatulehdukseen. Jonoa hidastutti joku hilpeässä nousuhumalassa oleva, joka työllisti hoitohenkilökuntaa kiitettävästi. Vaikea on ymmärtää, sisäistää ja noudattaa kehoitusta: Pysy nyt siinä sängyssä!
(Ihan pikkuisen teki mieli mennä vetämään mieshenkilö lepositeillä petiin kiinni...) Monta pitkää tuntia kuuntelimme odotushuoneessa lääkärin-potilaan-hoitajien keskustelua, joka eteni aina kutakuinkin näin:

Lääkäri: Mihin te olette menossa?
Potilas: Tuuupaaakille vaan.
Hoitaja: Ei nyt, annahan lääkäri tutkii.
Potilas: Minä menen nyt!
----ilmeisesti todellakin käy----
Lääkäri: Missä potilas?
Hoitaja: Tupakilla.
----potilas saapuu----
Hoitaja: Nyt pyödälle!
----potilas könyää pöydälle, noustakseen nanosekunnin päästä kuselle----

Tätä, kun kuunteli rapiat kaksi tuntia, niin monenlaista tainnutuskikkaa pyöri päässä, sitä ei käy kieltäminen. No saimme C:lle lääkkeet vain herätäksemme tähän aamuun, jolloin huomasimme silmän olevan tulehtunut. Taas soitto terveyskeskukseen...
Ihana, ihana hoitaja otti tiedot ja laittoi lääkärille reseptipyynnön! Pääsimme siis tänään näin helpolla! Juhuu!!!
Viikonlopuksi oli tarkoitus lähteä maalle. Kädet kyynärpäitä myöten ristiin, ettei nyt enää mitään tulisi. Kaikki on odotelleet reissua niin kovin! Aina pitää yrittää löytää jotain hyvää asioista, niin tässä olkoon hyvä puoli C:n sairastelusta ja kotona olosta: Se hoitopaikan syyhypunkki saadaan varmaan ohitettua! Jihuu! Jippii! =D Kaikkoa kapi!

S.A.

Näin sydämeeni Joulun tein...

Jäi menneet mieleen pyörimään tuon edellisen kirjoituksen jälkeen. Viime vuotta siinä ei kysytty.

Palasin repaleiselta hoitovapaalta oikeasti takaisin töihin marraskuun alusta. Pidin 1.11.-24.12. välisellä ajalla 3 vapaapäivää, sillä seurauksella, että aatonaattona makasin sikiöasennossa itkemässä eteisen lattialla kourassa säälittävä post-it lappu: Muista paistaa kinkku! Mietin ihan tosissani, että jos nyt konttaisin pihalle, niin huomaisiko kukaan? Ja jos huomaisi, niin ikävöisikö?
Voitte uskoa, ettei se kinkku ollut ainoa tekemätön kotityö. Kaikki muut ruoat, lahjat paketoimatta, siivoamatta aivan kaikki ja kello 22.00. Konttasin vessaan, pesin naaman, otin 2 jätesäkkiä, joihin sulloin kaikki ylimääräiset tavarat-pyykit-kaikki. Raahasin ne varastoon, pyyhin matottomat osat lattioista mäntysuovalla, pakkasin kinkun uuniin. Sovin Ukon veljen vievän lapset aattoajelulle (sinä aikana ehdimme Ukon kanssa paketoida lahjat). Ajattelin, ettei ne lapset ikinä muista kuinka siistiä meillä oli Jouluna, vaan toivottavasti sen tunnelman ja hyvän sellaisen.

Suljin puhelimen aattoaamuna. 24-26.12. meillä ei käynyt ketään, emmekä me missään. Pelattiin lautapelejä, syötiin ja halisteltiin. Tammikuussa sanoin itseni sitten irti. 7 vuoden jälkeen, yhtäkkiä luhistumisen jälkeen näin kaiken selvänä. Sen, että suljettujen ovien viereen aukeaa aina uusia. Kunhan vain sulkee jonkun oven ensin.

Tänä vuonna kaikki on Joulun suhteen yhtä vaiheessa, mutta sydämessä on hyvä olla.

Tähän laittaisin kynttilän kuvan, jos tämä varakannettava vain tunnistaisi kamerani. No, kyllä te osaatte kynttilän kuvitella;) Eiks vaan?
S.A.

3 mennyttä, olevaa ja tulevaa.

Hannilla ja Hiirose emännällä ainakin olen näitä listoja nähnyt. Teenpä siis elämän inventaaria minäkin.


10 vuotta sitten (vuosi 1998):

1. Muutimme rivitalokolmioon yksiöstä ja olimme hukkua neliöihin.
2. Herra A täytti vuoden.
3. Söin 10 kilon joulukinkun yksin, koska muut olivat oksennustaudissa. Lahjat hankittiin tänä vuonna keskimäärin 23.12.


5 vuotta sitten (vuosi 2003):

1. Olin koulussa ja töissä- aika vähän muita muistikuvia tuolta ajalta.
2. A esikoulussa ja B 3-vuotias.
3. Saattoi olla juuri tämä vuosi, kun ostettiin talo? Joululahjojen hankinta jäi viime tinkaan.


3 vuotta sitten (vuosi 2005):

1. Odotin herra C:tä.
2. Olin töissä. Ja puhki.
3. 12.12. herra C syntyi ja jätin joululahjat hankkimatta kokonaan.


Tänä vuonna 2008:

1. Heittäydyin hunnigolle ja irtisanoin itseni töistä.
2. Opettelin uusia minulle vieraita asioita.
3. Jätin joululahjajutut viime tinkaan.


Eilen:

1. Makasin sohvalla.
2. Katsoin elokuvaa; Onnen varjot.
3. Söin B:n tekemiä joulutorttuja.


Tänään:

1. Viikkaan jättiläjän pyykkiä- ehkä;)
2. Sain joka äidin toivepuhelun: Hoidossa on syyhypunkki.
3. Pidän peukkuja kaverin äidille, sydäninfarkti:(


Huomenna:

1. En viikkaa pyykkiä- toivottavasti.
2. Mietin joululahjajuttuja.
3. Pidän taas peukkuja.


Ensi vuonna (2009):

1. Aloitan jonkin harrastuksen.
2. En jätä joululahjajuttuja viime tinkaan. (Buahhaaaa. Enpä.)
3. Haluaisin matkustaa jonnekin lämpimään ja eksoottiseen paikkaan. Siis saunaan ja aromaterapiaöljyä kiukaalle;D

S.A.

On lunta tulvillaan...

Se olisi sitten maanantai ja 1.12. Hiphurraa, ensimmäiset kalenterinluukut auki! Herra B:llä on legokalenteri, jossa on älyttömän fiksusti kuvattu takakannessa kolmen ensimmäisen päivän luukkujen sisältö. Mitä?! Pidä siinä sitten jännää yllä, kun kalenterin kääntämällä näet huomisen "yllätyksen". Samaa voisi toteuttaa Casino- ja Ässäarvoissakin. Ei tarvitsisi turhaa etsiä kolikkoa ja jännässä rapsuttaa, kun arvan kääntämällä näkisi takapuolelta: Ei voittoa!
Poijilla oli lauantaina koulupäivä ja minulla työpäivä. Illalla tuli kavereita saunakylään. Samalla ystävä siivosi allekirjoittaneen Facebookin, oli tullut jo ylläpidolta sapiskaa laiskahkosta toiminnasta. Lupaan parantaa tapani ja käydä kerran päivässä kurkkaamassa tilanteen. Eilinen päivä meni elokuvia katsellessa. Pojatkin pysyivät kotona- harvinaista! Oikein mukava laiskottelupäivä kaikin puolin.

Lumet on ilmeisesti eteläisestä Suomesta kadonneet tai ainakin vähentyneet. Vaan eipä täältä. Johan siitä oli tehty reklamaatiota jonnekin suuntaan, että täällä on liikaa lunta! Kaikki Susikairalaiset pyytävät vilpittömästi anteeksi! Olen minäkin 10 vuoden ajan tuskaillut joka ikinen talvi tämän lumimäärän kanssa ja laittanut yläkertaan reklamaatiota, tuloksetta! Alkuperäisasukkaat tuskailevat, jos lumentulo hieman viivästyy, että tulee musta joulu, onpa vähän lunta... Minä lohdutan parhaani mukaan sanomalla: "Kymmenen viimeisimmän vuoden aikana sitä lunta on maalis- huhtikuun vaihteessa aina metri, joten kyllä sitä vielä tulee!"

Mukavata maanantaita ja joulukuun ensmäistä.

S.A.

Maailma on pilalla.

Kerronpa nyt mikä se saattaa lyödä ihmisen mielen matalaksi keskellä yötä... Se, että saa hallintalaitteet käsiinsä ja saa jotain kanavia vaihdettua ja ääntä säädettyä. Huomaten kuuntelevansa radiota television kautta ilman ääntä. Sepä se onkin aikamoinen elämys.

Ehdotankin, että ystävälliset kaukosäädinten valmistajat painasivat olennaiset valintanäppäiden tekstit ko. napin yläpuolelle, eikä siihen nimenomaiseen nappiin, jota suurella todennäköisyydellä tullaan painamaan aika #&y/)9 monta kertaa. Niin! HÖ! Koska tämä maailman epäkohtien korjaaminen saa edes jossain määrin inhimilliset puitteet???

Lasit kavereineen.

Peililasi, vesilasi, juomalasi, viinilasi, snapsilasi, tyhjä lasi, täysi lasi, tiimalasi, silmälasi, piilolasi, tuikkulasi, suurennuslasi, lasihelmi, lasikulho, lasipullo- hitsi, kun ei ole lasisilmää. Valokuvatorstain haaste 110.

Tasoitusta.

Vaikka välillä nuo 3 älypäällikköä antaa odotuttaa järjen kasvua, niin onhan niistä iloakin. En nyt tee listaa plussista ja miinuksista, koska tällä hetkellä miinukset saattaisivat kaikesta hyvästä huolimatta voittaa. Mutta kuten jo edellisessä kirjoituksessa mainitsin, niin näiden veijareiden kanssa mm. kotoa poistuminen on aina Suuri Seikkailu.

Tapahtumapaikkana Susikairan lentoasema:

En huomannut tarkistaa koneen lähtö- ja saapumisaikataulua, joten olin autuaan tietämätön puolen tunnin myöhästymisestä. Sehän ei haitannut ketään, koska lentokenttä on täynnä ihmisiä, tilaa, kaikkea jännittävää.

Vanhin pojista aloitti heti renttevästi ja kävi kättelemässä paikalla ollutta poliisia. Kysyin, että olikos poliisi hänelle tuttu? Ajattelin, että voisi olla vaikka jonkun kaverin isä tms. Ehei. Pojan vastaus kuului: "Ei ollut tuttu, mutta saattaa olla mun tuleva työkaveri!" Hän siis aikoo poliisiksi. Hyvähän se on pitää kelpo välit tuleviin mahdollisiin työkavereihin. ;D

Herra nuorin (kohta 3v.) osaa hurmata niinkuin vain 3-vuotiaat osaavat. Vilpitön ja sydämellinen hymy, sekä avoimen kiinnostunut suhtautuminen kaikkiin. Sekä erittäin avoimet vastaukset esitettyihin kysymyksiin. Vastataan ja kerrotaan kaupanpäälle ekstraakin- joskus myös*hmm* hieman kyseenalaista. Ilahduttavaa on se, että pieni poika saa todellakin aikuiset usein käyttäytymään totutusta poikkeavalla tavalla.

Nuori herra heittäytyi juttusille Riitan ja Jussin kanssa (noin 50-60v). Saimme kuulla heidän olevan vastassa 87-vuotiasta Riitan äitiä. Herra C taas kertoi meidän isän ajavan lentokonetta (Tätä en tiennytkään!). Seuraavaksi herra houkutteli meidät, Riitan, Jussin ja kaksi venäläistä hiihtäjää hurjaan kyykkyyn-ylös jumppaan. Siellä sitä toppavaatteissa hiki päässä pumpattiin. Hiihtäjät pärjäsi trikoissaan erinomaisesti. Saattoi niillä olla parempi kuntokin, vähän.
Toisella venäläisellä oli 3-vuotias poika, Miska, kotona ja hiihtäjä-isi kaipasi häntä kovin. Edes jouluksi ei ehdi kotiin:( Jussilla on moottorikelkka, jolla ajelee karvalakki päässä. Kaikenlaista tietoa kerättiin siis.

Herra B odotti isiä niin, ettei ehtinyt panostaa muuhun kuin taivaan tarkkailuun. Hän on tosin ryhdistäytynyt aikoinaan pääkaupunkimme lentoasemalla. Mummo ja pappa olivat ihmeissään luonnonlapsen käytöksestä. Hän oli esitellyt itsensä kädestä pitäen, nimellä, lähtökaupunkia ja määränpäätä unohtamatta. Noin 50 ihmiselle. Lopulta meinasivat myöhästyä koneesta poika, mummo ja pappa.

On ne ihania, kamalia, suloisia, raivostuttavia, enkeleitä, hirviöitä... Aamullisen kirjoituksen kiihkeistä tunnelmista olen jo hieman leppynyt. Hyvä, että saa tänne syytää pahimmat raivot.

On tämä touhua. Miten 12 lapsen vanhemmat selviää kaikesta??? Joskus tuntuu, että minussa on vanhempana jotain perusteellista vikaa, kun aina on jotain tekeillä- Elämää? Säpinää?

Mutta vatsa sisään-rinta ulos-häntä pystyyn-tuulta päin!

... (en keksi edes otsikkoa)...

Tästä piti alunperin tulla hilpeä kertomus Isin kotiinpaluusta... (Ja mukavaa se olikin, kaikkine kommervenkkeineen lentoasemalla). Kerron ne sitten joskus, jos vielä alan nähdä edes jotain ihanaa noissa pirunriivaamissa paholaisissa, jotka tuhoavat kaiken. KAIKEN! Erityisesti minun omaisuuden ja hermot. Tässä selitys: Kannettavan hardvinylistä tuli kuvamateriaalia, joista sokeakin näkee, että koneen sisuskalut on marinoitu jollain liemellä. Tiukkaa tivausta aamupalan lomassa; onko jollain tietoa, mitä mahdollisesti on tapahtunut????!!!! Kolmesta suusta tulee jotain käsittämätöntä sönkönsönkköä Mehukatista ja siitä ja tästä ja tuosta. Ja ku toi ekana ja minä sitten ja blaablaablaa. Vittu. Minä katkon niiltä kädet ja jalat ja teippaan pään niin umpeen, ettei jää kuin sieraimet näkyviin. Keksii ne jonkun keinon, miten hävikkiä voi kylvää pelkillä sieraimilla.

Joku laskelma oli aikoinaan, että lapsen kasvattaminen aikuiseksi maksaa 100000 €. Paskapuhetta. Se ei riitä. Alkuunkaan. Jos minä joskus vielä möläytän jotain niin älytöntä suustani, että meille tulee vauva, niin hakekaa minut äkkiä vilkkuautolla pois ja pakkosteriloikaa.

Ei jumankekka. Nyt ei ole mitään muuta sanottavaa. Paitsi, että yritän (jos en ole tikahtunut raivoon) iltapäivällä kiertää blogeissanne ja kommentoida, kun on niin paljon haasteisiin vastattu:)

S.A. Helvetin esikartanosta.

Omituisuuksia(ko)? part 2.

Anne haastoi jo aikaa sitten avautumaan omituisuuksistani. Olen jo listannut ekan omituisuuserän täällä ja nyt olen työstänyt mielessäni uutta listaa.

1. Kehittelen muistisääntöjä. Sehän ei ole omituista ollenkaan, mutta hieman omituisempi on logiikka niiden takana. Jos pankkikortin tunnus luku on 2485, niin muistan sen siitä, että pappa syntyi vuonna -24 ja serkku vuonna -85. Ihan simppeli juttu, eikö? Mutta kun pappa syntyi oikeasti vuonna -27 ja serkku vuonna -86. Tämän on moni tuominnut tosi omituisuudeksi.

2. Käännän sanoja ja numerosarjoja "koodeiksi". Esim. sieni on 19.9.5.14.9.

3. Olen ihan hillittömän utelias. Availen salaa joululahjoja etukäteen. Pistelen pehmeisiin paketteihin neulalla reikiä ja katson valoa vasten. Tämä ei suinkaan koske vain minulle osoitettuja paketteja vaan kurkin röyhkeästi kaikkien muidenkin perheenjäsenten paketteja. *nolo*
Jos on vaikka joku tilaisuus, jossa kaikki saavat muistamisen- yleensä vielä samanlainen lahja joka paketissa, niin muut avaavat lahjan nätisti ja rauhassa- tai säästävät jopa kotiin, mutta minun pöydälläni on kynsin ja hampain auki raastettu paketti. Vastaavasti löytäessäni jotain tosi sopivaa tietylle henkilölle en pysty säästämään lahjaa jouluksi tai muuhun merkkipäivään vaan annan sen heti.

4. Nukkumisesta olikin yksi omituisuus aiemmin, mutta tässä toinen. Voin nukkua missä vaan. Nukun lähes aina syvää unta, jota ei häiritse mikään. En esimerkiksi lasten vauva-aikana herännyt juuri koskaan yöitkuihin vaan ukko toi vauvan tissille tai syötti pullolla.

5. Pystyn irroittautumaan hetkestä. Vaipumaan tietoisesti meditatiiviseen tilaan. Pystyn sulkemaan ympäriltäni häiriötekijät pois ja vaipumaan tyhjyyteen. Palatessani maailmankartalle minulla on rauhallinen ja seesteinen olo. Tätä on vaikea selittää. Muutaman minuutin "poissaolo" riittää. En siis varsinaisesti ajattele mitään vaan olen tyhjäkäynnillä. Yleensä keksin tuokioni jälkeen ratkaisun johonkin ongelmaan tai saan jonkin huippuidean (!?).

S.A.

Tähän en enää haasta varsinaisesti nimellä ketään, mutta jos joku listailee omiaan niin vinkatkaapa;)

Mitä jos...?

Mitä, jos alkaisi itsekin toimia niin kuin lapset? Kulkisi aina juoksemalla. Hyppelisi huonekalujen päältä toiselle ja yli- konttaisi alta! Missään tapauksessa ei kuitenkaan kulkisi koskaan suoraan. Pyörällä ajaisi ojan pohjaa myöten ja hyppäyttäisi kivetyksien yli. Liiraisi sivuluisua kengät jarruttamisesta pohjattomina. Kaivaisi estoitta nenäänsä. Ei huolehtisi märistä hanskoista tai kengistä. Mitä sen on väliä, jos lenkkarit jäätyy eteisen lattiaan?

Vaatisi kaupankassalta vaihtorahat 5 senttisinä, koska silloin tuntuisi olo rikkaammalta. Makoilisi lattialla ennen töihin lähtöä ja huutaisi: Minen taho! Riisuisi vaatteita sitä mukaa, kun joku toinen niitä yrittäisi sinulle pukea. Söisi mielellään paketillisen dominoja aamupalaksi. Piirtäisi mustekynällä itselleen viikset aina, kun kynän käsiinsä saisi. Keinuisi tuolilla ja selälleen mätkähdyksen jälkeenkin keinuisi tuolilla aina vaan. Pyytäisi ravintolassa lautaselleen porkkanoita ja saatuaan ne, alkaisi kovalla äänellä vaatia niitä välittömästi poistettaviksi. Tehostaisi pyyntöä vippailemalla porkkanoita vierustoverien lautasille. Heittäyttyisi huolettomaan tilaan, jossa eniten päänvaivaa koituisi siitä, että mistä saisi tikkarin? Puhuisi lakkaamatta. Vaatisi asioihin selityksiä. Epämääräisiin selityksiin selkeämpiä. Ja vielä selkeämpiä. Kulkisi yöt peiton ja tyynyn kanssa ja kyhnäisi jonkun kyljessä. Tunkisi varpaita suuhun.

Pyörittelisi huvin vuoksi silmiä päässään ja irvistelisi itsekseen. Yrittäisi katsoa kieroon mahdollisimman pitkään. Tekisi "kainalopieruja" ilahduttaakseen muita. Painisi ystävien kanssa paremman tekemisen puutteessa.

Taidan aloittaa siitä viiksien piirtämisestä.

Kokeilkaapa joskus vaikka vain miettiä (jos ette uskalla kokeilla), että mitä jos kesken kokouksen hypähtelisi tuolilta toiselle ja penäisi perimmäistä vastausta: Miksi? Miksi? Miksi? Tunkisi suunsa täyteen pullaa ja katselisi kieroon. Tai mitä, jos joku muu alkaisi yhtäkkiä käyttäytyä ihan kuin lapsi? Halpaa ja hauskaa ajankulua;D

S.A.

Sarjassa Valvontakameran kertomaa:

1. Kotiin unohtuneen koulukirjan haku- pillimehua paluumatkalle matkaevääksi.

2. Autotallista haettu kolme tyhjää pulloa, palautettu kauppaan ja ostettu yksi(!) tikkari.

Oveton koti.

Marjut haastoi paljastamaan pahimmat paikat (kotona!)... Minullakin iski valinnan vaikeus... on niin monta loukkoa, jotka kaipaisivat siivousta, maalia, tapettia, paneelia ja vaikka mitä!

Valitsin kohteeksi huushollin ovettomuuden. Ei väliovia. Kaikki 2 huonetta ja keittiö yhtä tilaa. Verhoja roikkuu sitten muuallakin kuin ikkunoissa. Makuualkovin ovi eli verho:

Eteisen ja peräkammarin välinen ovi eli verho. (Ugh!)

Tämä on vähän kaksipiippuinen juttu. Toisaalta tykkään, kun saa äkkiä uutta ilmettä, mutta toisaalta meillä on kovin vaikeaa löytää omaa rauhaa. Vessassakaan ei voi istua tuntitolkulla.

Kuten kuvat paljastaa- verhot rypistyy ja kuhmuja tulee, kun juostaan vastakkaisista suunnista ja törmätään verholla. Jos olisi rutosti rahaa, kaataisin kaikki väliseinät ja tekisin uudelleen järjestelyjä huonejärjestysten ja ovettomuuden suhteen (tai muuttaisin Ibizalle).

Haastan vuorostani 5 bloggaajaa paljastamaan kotinsa hurjimmat viritelmät ja sotkuisimmat kaapit;)

Siispä te:

Liskonainen

Hekkali Murheerryyni

Ruska

Hannele

Purppura

Innolla odottelen kuvia ja kertomusta:D

S.A.

Elle. (ja pelle)

Tilasin reippaalta ja mukavalta puhelinmyyjältä lehden. Elle-lehden. Voi pyhä jysäys, mikä harha-askel. Voi jestas, harvoinpa sattuu kohdalle mitään noin epäsopivaa. Lehdessä itsessään ei ole mitään vikaa, mutta se ei vaan ole minun tyylinen pätkääkään. Minä, joka en lue yleensä horoskooppeja ollenkaan, rankkaan luettavimpien juttujen top-kolmoslistalle Elle-lehden horoskoopin. Voi hanuri. Siinä lehdessä oli 3 luettavaa juttua ja yksi niistä se horoskooppi, kun oikein avoimin mielin yritin luettavaa siitä etsiä. Kerronpa mitä lehdessä oli.

Ihan kannesta liikkeelle... Eli:(luvut perässä kertoo ko. yrityksen mainosten sivumäärän)
Lancome 6
Biotherm 2
Versace 2
HM 2
Ginatricot 4
Vogue 2
Diesel 1
-sisällysluettelo-
Dior 1
Mulberry 1
-päätoimittajalta-
Gucci 1
Elle 1
Gucci 1
Maxfactory 1
Marimekko 1
Kultakeskus 1
Faconnable 1
Kenzo 1
Daisy Marc Jacobs 1
Euphoria 1
Scwarzkopf 1
Philips 1
Lancome (vihko)
-Nicole Kidman 2 sivua tekstiä/2 sivun kokoista kuvaa=4
Efva Attling 1
Canon 1
Fazer 2
-Valoisa tulevaisuus- 8 sivua, 8 kuvaa.
Triumph (vihko)
Joutsen 1
Linum 1
Osis+ 1
Ralph Lauren 1
Nivea 1
Valio Vanilla 1
Cordoniu 1
Fit 1+irtolipare
Reserva 1
Fiskars 1
Elle-lehden oma mainos 1
Elfa Decor 1
Tiger 1
Emporio Armani 1

Luettavia artikkeleita:
- Afganistanin naisten toivo ei kuole 3
- Sisarussuhteet 2
- Horoskooppi 1

Pöyristyttävät havainnot:
- Kultaa silmiin, vartalolle, hiuksiin (sitä ei voi olla liikaa, kuulemma)
- Kauneushoitovertailu (halvin 142-kallein 275 €!!!)

Ruokaohjeet:
- Hernesnapsit
- Etelätirolilainen gulassi

Yhteenveto:
Lehden lukuun meni murto-osa siitä ajasta, mitä mainosten laskemiseen.





Nyt täytyy soittaa sinne tilaajapalveluun ja yrittää mulkata niin, ettei sitä lehteä minulle enää lähetetä. Kai ne voisi lähettää jotain toista lehteä tilalle? Vitsi, kuinka olenkin niin tyhmä. Se myyjä vielä sanoi, että tää on vähän niin kuin In-lehti, mutta paksumpi ja niin edelleen.
Miksi kerron tämän täällä? Siksi kun:
Minua kiukuttaa minä itse.

S.A.

Kuvat tarinan jatkoksi.

Laitan nyt näitä kuvia, kun aiemmassa kirjoituksessa lupasin. Viikonlopun menoa!
Tässäpä hurmaava tonttupukki:) Nenäpäivän nenä, pikkukalsarit sekä tyynyvatsa huivilla kruunattuna.

Yhteislahjaksi saatuja joululeivonnaisia- tonttuja ja kuusia.

Keittokirjateline tai voihan siihen laittaa valokuvankin.

Keittokirja ja lapinukon keiton ohje. (Hauska idea: koululaisten keräämiä reseptejä- opettajilta, vanhemmilta ja omakeksimiä)

Tosi sievät taulut, kuultokuva(?) siis semmoinen ohut harso, johon maalatut oksat ja huovasta liimatut punatulkut. Oi kuinka tykkään:)

Muistitaulu viinipullonkorkeista. 8 € oli minusta erittäin kohtuullinen hinta, koska noiden nauttimiseen on huvennut kosolti enemmän rahaa ja varmaan on pääkin ollut jossain vaiheessa kipeänä:O

Onko täällä ollut kilttejä äitejä?! Ai eikö? No Karjalaisella risuluudalla lumitöihin, mars! Niitä lumitöitä olikin tänä aamuna kovasti, huhhei!

S.A.

Yllätyksiä ja yleistä vetistelyä.

Oma tietokone lähtee Hollantiin ja palaa ties milloin? Nyt olen vanhan kannettavan varassa kotioloissa- tästä puuttuu vain B ja välilyöntinäppäin. Kaadoin taannoin jauhepuuterin tähän päälle ja Ukko imuroi sen B-kirjaimen, Herra C taas irroitti välilyönnin. Mutta kyllä tälläkin kirjoittaa, kun ei kiirettä pidä.

Meillä on ollut ihana viikonloppu=) Siis ihan yliveto! Kuulin viime keskiviikkona, että meille tulee vieraita ja tämä oli säilytettävä yllätyksenä pojille. Siksi en voinut kirjoittaa tännekään mitään, kun jos olisi sattunut joku pojista vilkaisemaan, niin... No, minähän olen tunnetusti maailman surkein salaisuuksien säilyttäjä- niin olipa muuten turkaisen vaikea ke-to-pe. Onnistuin käyttäytymään lähes normaalisti, sytyttelin vain ulkotulia, hymyilin typerästi ja vaelsin huokaillen ikkunasta toiseen... Kyllä ne arvasivat, että joku tulee, muttei niillä ollut aavistustakaan kuka/ketkä. Viimein ovi kolahti ja siitä se riemu repesi:) Minun äiti ja iskä!!!
Lauantaina käytiin Joulumessuilla ja katsomassa ilotulitus. Messuilta mukaan lähti keittokirjateline, keittokirja, Karjalainen risuluuta, muistitaulu, sinappia, hillapiirakkaa, rieskaa...
Myös herrat A ja B kuluttivat viikkorahansa sujuvasti messuilla. Koska olimme jouluisella mielellä päätimme viettää illalla Pikkujoulut.
Herra A kysyi missä vaiheessa jaetaan lahjat? Plingpling- hälytyskellot soi päässäni- Totta tosiaan Pikkujoululahjat! Oh my god. Enpä ollut tullut ajatelleeksikaan; minä kun luulin, että joulutortuilla, saunalla ja Joulutarina-elokuvalla saadaan hyvät pikkujoulut pystyyn. Mikä kardinaalimoka! Satavauhtia kauppaan ja lahjojen ostoon.

Tortut leivottiin ja sauna lämmitettiin. Tonttupukki (HerraA) tuli punaiset kalsarit (tonttulakit hukassa) päässä, nenäpäivän punaisessa nenässä ja jakoi runsaat lahjat. Siis todella runsaat! Kävi nimittäin ilmi, että herra oli sijoittanut rahansa messuilla "kaikki arvat voittaa"-kojuille ja oli hyvällä tuurilla saanut mielettömän hienoja voittoja! Minä sain kaksi punatulkkutaulua, äiti pannulapun, iskä keittokirjan, velipojille pikkuautot ja yhteislahjaksi joululeivoksia. Olin äimänä!
Herra C sai B:ltä puoliksi syödyn suklaakalenterin;D Minä sain lisäksi dvd:n, äiti kahvikupin+karkkia, iskä cd:n, A ja B legoja ja C palapelin. Ihan kuin oikea Joulu!(kuvat liitän myöhemmin, kun saan siirrettyä kameralta-tämä kone ei näemmä tunnista kameraa...)

Myöhäisilta vietettiin Joulutarinan parissa- voi ihmettä, kuinka liikuttava elokuva. Itkin lähes koko elokuvan läpi. Sitten olikin hyvä painua pötkölleen pyjaman hihat kyynelistä vettyneinä. Tänään itkettiin sitten jäähyväisiä ja juteltiin poikien kanssa miksi on hyvä näyttää tunteensa. Vanhin poika kertoi, kuinka hänellä oli tullut koulussa itku, kun joku ekaluokkalainen poika oli tosi hidas juoksemaan, aina vain viimeisenä maaliin, ruokalaan, luokkaan. Ja minulla itketti se, että poikaa liikutti tuollainen havainto. Ja niin itkettiin yhdessä hetki ja lopussa naurettiin, kun oli niin äänet painoksissa, nenät punaisina ja silmät turvoksissa.

Lämpimin ajatuksin ja turvonnein silmin
S.A.

Hajonnut hardvinyl.

Hahhaa. Tulipa taas kerjättyä verta nenästä, kun ei ole tapahtunut mitään. Heti eilisiltana kesken parhaan blogivaeltelun lakkasi kannettavan näppis toimimasta. Hätä ei suinkaan ollut tämän näköinen, koska hiirellä ja sivuhistorialla pääsi melkoisen pitkälle, ihan omia jälkiään seuraamalla. Seuraava askel olikin se, että kone sammui, eikä enää herännyt henkiin millään ilveellä. Ei akun poistolla, ei millään. Hö. Takuuhuoltoon mokoma! Juuri nyt, kun hilpeät kolmen kuukauden synttärit saatiin juhlittua; kakkua ja pullaa, pihkura. Takuuhuoltoon pitää täyttää netissä(!!!) lappu, jotta osaavat tulla hakemaan tuon. Sinänsä jännä juttu, että pitkäänköhän olisi saanut odotella hakijaa, jos ei olisi ollut nettiä käytössä? Seuraava huvitus, kerro enlanniksi vika... Nooh. Tönkköenglannilla...

Uups. Auh. Agrh? It is, It doesn't, fuck, fuck. IT IS Black? But it's white, but it's black. No power. No life in my PC. Jeesjees I have irroittanut battery. I think it is hardvinyl (eikö ole sujuva käännös kovalevystä?) who is not ok. Is that ok? :O

Jotain tuon suuntaista sain aikaiseksi.
Kovasti mielenkiintoista olisi nähdä myös muiden jättämiä vikaselosteita.

Seuraavaksi hirveää hilpeyttä on tarjoillut kotiin asennettu valvontakamera. Sijaitsee siis ulkona. Viikonloppuna yöaikaan meillä vieraili jänis ja joku auto. Mitään ei hävinnyt, eikä tallia ajettu nurin. Pojat ovat sujuvasti unohtaneet kameran ja päivittäin kotona näemmä sattuu juttuja, joita ei koeta mainitsemisen arvoiseksi. Mm. eilen aamuna koira poistui ovesta häntä sojonaan ja pojat perässä... Koulun jälkeen ei saa tulla kavereita, koska ensin tehdään läksyt. Tämä ei ilmeisesti pojille ihan kamerasta valjennut, että voidaan reaaliajassa seurata mitä kotona tapahtuu- eli meediovanhemmat osaa soittaa juuri sillä hetkellä, kun ystävä J. sattui juuri tulemaan:) Voi veljet. Ei tätä kyttäysmielessä asennettu, vaan liittyy työjuttuihin. Mutta onhan sitä välillä hauska kurkata kuka pihalla kulkee ja koska?! Esim. 400 m. koulumatkaa on helppo kävellä 1,5 tuntiakin. Koulumatka kerrottuna menee perinteisesti näin: "Tulin tosi nopeesti, siis juoksin koko matkan kotiin. Ei menny ku kolme minuuttia." Jepjep.

S.A.

Saapasjalkakissa;)

Jotenkin olen syvästi kiitollinen siitä, että kerrankin pitää kirjoitella tyhjäpäisyyksiä- kun ei meillä ole tapahtunut mitään:)! Tasapainoinen tila jo toista päivää. Huih, koskahan menee matto jalkojen alta? Mutta tässä on mun SAAPPAAT:

On muuten hyvät kävellä. Aivan älyttömän hyvät.

Sitten intouduin Jouluilemaan. Vaihdoin keittiöön joulukapan ja laitoin joulutähden ikkunaan. Yritin kuvata vaikka miten sitä, mutta aina se näytti tosi rumalta kuvassa, livenä se on nätti- Uskokaa pois! Eli ihan seepiana tunnelmaa keittiöstä:

Näyttääpä hölmöltä noinkin. No, tuo tähti on tummanpunainen, kuten kapan ylälaitakin ja tontut kapan alalaidassa on hilpeitä, hassuja ja vinkeitä. Minä tykkään Joulusta.

Töissä meni tänään mukavasti- yksi suurempi sopimus allekirjoitettuna, jeah! Vaatii uuden asian opiskelua, mutta se mikä tuntuu hyvältä on se, että joku uskoo sinuun enemmän kuin hetkittäin itsekään uskot!

S.A.

Ps. Voi kuinka lohdullisia kommentteja edellisessä postauksessa:) Mukavaa, että muillakin on pesty vaatteita piloille ja pohjevikaisia yms. jalallisia rajatapauksia löytyy=)

Väkivalta ei ole mikään ratkaisu, vai onko?!

Voi JESTAS, että minä en kestä maanantaita. En. Yhtään. Meidän kemiat ei mene yksiin. Tänä aamuna totesin Ukon pesseen yhden lempivillapaitani ihan normaalilla 40 asteen pesuohjelmalla. Semmoinen huopunut postimerkki kurkki kuivausrummusta. Niin epämuodostunut, ettei se olisi sopinut Bratzille, saatika minulle. Yritin hengittää rauhallisesti ja miettiä, ettei väkivalta ole mikään ratkaisu. (Vaikka oikeasti mielessä pyöri, kuinka helposti ihmisen voisi tukehduttaa villapaidalla...) Käänteisesti verrannollinen suhde: osakekurssikäyrien alamäki <---> v***tuksen ylämäki. Ja ihan heti heräämisen jälkeen. Seuraavaksi: auto ei lähtenyt käyntiin ja sain pikakurssin boosterikäynnistyksen saloihin, jos nyt sattuu, että näin käy Ukon poissa ollessa... (tästä kurssituksesta voi lukea rivien välistä, että näin todennäköisesti tulee käymään...)

Minulla ei ole kunnollisia talvikenkiä ja lumppasin slip in-tossuilla ojaan herra C:n hoitopaikan pihalla- muuten 6. uusi hoitaja kuukauden sisään (tästäkin riittäisi murinaa... mutta säästän myöhempään).

Töissä normaalit maanantain herkut lisämausteilla- nyt alkoi osakekäyrät jo kalveta sille toiselle käyrälle. Kun pitäisi tehdä ihan oikeita juttuja, niin typisen tyhjään värkkäämiseen menee aikaa...
Lisäksi muutama paperi, aika tärkeä, pysytteli piilossa ja niiden etsimiseen tuhrautui aikaa. Ukko totesi, että pitäisiköhän se passi hommata reissua varten. Ajokortti, se vanha pahvinen, on mallia palapeli ja vanha passi on auttamattomasti vanha. Ymmmm. Niin, että perjantaina pitäisi reissuun lähteä, kiirekö tässä?!

Ja se pilalle mennyt villapaita vitutti koko ajan. En maininnut Ukolle sen hinnasta mitään, kun en sitä aiemminkaan mainostanut- toisekseen malli on muutaman vuoden vanha, joten samanlaista on turha hakea. Auttamattomasti last season- mutta sopi minulle. Grrrr. (90€)

Lähdin rekisteröimään kelkkaa ja autoa: Käyt vaan heittään ne paperit sinne. Kaiken kaikkiaan heittämiseen meni jonotuksineen rapiat kaksi tuntia. Käyt vaan heittään... My ass.
Menin kenkäkauppaan. Kokeilin tapani mukaan toiveikkaana useita saappaita. Mitkään ei menneet kiinni, naiselliset paksut pohkeet kirraa-kirraa. Hohdokkain hetki oli kai se, kun kaulahuivin hapsut sekoittui saappaan vetoketjuun ja kaksinkerroin taipuneena puolikuristuksissa yritin säilyttää arvokkuuteni. Ei säilynyt sekään. Siinä näyteikkunassa pyllistellessäni huivi kengässä.
Lopulta taivaankappeleet vääntyi suotuisaan asemaan ja yhdet hyvät ja sievät saappaat kurkisteli hyllyn takaa. Kokeilin, henkeä pidättäen vedin ketjua ylöspäin... ja ne sujahti kiinni!!! Jumavit. Päivän kohokohta, itseasiassa koko elämäni saapasostosten kohokohta! Saappaat, jotka menee kiinni! Eivätkä ole 10 numeroa liian suuret kärkiosasta. Mukaan! Älkääkä kukaan koskaan missään vaiheessa kysykö hintaa. Nyt ei ole oikea aika. Sen verran kerron, että sain tinkaamatta alennusta 12 €. Tiedä sitä onko paljon vai vähän, mutta jos muuttaa markoiksi, niin onhan se pirun paljon. Minusta.
Laitan kuvan saappaista lähipäivinä. Ne ei ole huikeat, mutta ne on mukavat. Ja ne menee kiinni!

Iltaruoaksi tein hirvenlihasta lasagnea. Se sentään onnistui. Ja laitoin erillisen korin vaatteille, joita kukaan muu kuin minä ei saa pestä. Ei edes vilkaista siihen koriin. Ruumiillisen kurituksen uhalla. Ihan todella. (Se ei ollut ensimmäinen pilalle pesty vaate meillä, ikävä kyllä. Siksi näin jyrkkä suhtautuminen ja suhteeton raivo.)

Susikairan Martta. Onneksi on ilta ja huomenna on tiistai:)

K-18.

Aivan tavallinen lauantai. Kotitöitä, pyykinpesua, ruoanlaittoa, siivoilua jne. Ei siis mitään mainitsemisen arvoista siihen asti, kunnes... Isot pojat ulkoilemassa kavereidensa kanssa ja nuorin nukkumassa;) Ukon kanssa vilkaistiin toisiamme... Mitä jos? Entä, jos juuri nyt? Tuntuuko siltä? Onko ihan hullua? Entä jos joku tulee, mitä ajattelee? Ollaanko ihan pervoja?! Ei muuta kuin peitot ja tyynyt mukaan ja patjat olohuoneen lattialle...
Niin, että mitäkö tehtiin?! No katsottiin Alvin ja pikkuoravat ilman suomenkielistä dubbausta! Aivan parhautta kerrakseen! Suosittelen lämpimästi kaikille!

S.A.

Valokuvatorstain 108. haaste

Kolmen kuvan tutkielma aiheesta: Esine.

Toimistontyttö askartelee esineellä.

Pakkolomalle.

Varmaan osittain syksystä, osittain kaikesta katasrofialueen normaalielämästä, osittain vaikka mistä osasyistä johtuen Ukkoparkaa kiristää päästä. Sitä tapahtuu muutaman kerran vuodessa ja sen huomaa siitä, että pienet asiat ärsyttää ja vielä pienemmät asiat ärsyttää. Pientä piruilua milloin ketäkin kohtaan- yleistä ärtymystä. Siis ihan perusjuttua, mutta sen vaan huomaa, koska irtiotto meistä(perheestä) olisi paikallaan. Ukko ei itse taida osata irroittautua tästä oravanpyörästä, joten täytyy vähän avittaa ja kannustaa. Olemme kyllä molemmat kotona viihtyvää lajia, mutta rajansa kaikella. Minä reissaan työn puolesta jonkin verran ja osaan tunnistaa muutenkin tarpeen irtiottoon. Mies taas... on töissä, kotona ja touhuilee kotiasioita. Koska ei metsästä, kalasta tai harrasta muutakaan säännöllistä menoa, niin ihmekös tuo, että välillä vaikuttaa siltä, ettemme osaa edes hengittää oikealla rytmillä:D

No, nyt on sitten tiedossa Ukon ystävän syntymäpäivät, kaukana kotoa. Olen patistanut lähtemään. Ukko on harannut vastaan. Tulee kalliiksi. Pitäisi säästää. Mitä, jos mentäisiin kaikki. Ei nyt joutaisi lähtemään. Blaa-blaa.
Tekosyitä! Sanon minä. Matkaan vaan! Ystäväkin odottaa. Saat nukkua kunnon yöunia! Kukaan ei roiku lahkeessa. Mene! Varataan liput heti, jookos?

Nyt ne liput on varattu. Pientä hymyä poskipielissä havaittavissa... Ukollakin. Kahden päivän mutkasta tuli yllättäin lentoteknisistä syistä johtuen 6 päivän reissu, aina parempi! Paluulento tulee illalla, joten: "Tehän pääsette kaikki minua sitten vastaan!" Niin päästään ja tullaan:)

No, reissu on viikon päästä (vasta), mutta jo tietoisuus arjenkatkaisevasta pakkolomasta auttaa, meitä kaikkia;)
Sitä paitsi aina toisen vanhemman poissaollessa, muulla perheellä on lupa heittäytyä puolihunningolle, joten... meille kotihiirillekin koittaa auvoisat ajat kissan poistuttua;D

S.A.

Perhosia ja sammakoita?

Miten se onkin niin vaikeaa kommentoida? Tuntuu, etten useinkaan jätä jälkiä itsestäni täällä nettipäiväkirjojen sivuilla vaeltaessani. Klikkailen itseäni eteenpäin, pompahtelen aina uusille raiteille, löydän uusia mielenkiintoisia sivuja. Hengitystä pidättäen seurailen kiperiä tilanteita, myötäelän vastamäessä, virtuaalisesti kiedon käteni olkapäälle, nauran hassuille sattumuksille ja kyynelehdin surun kohdatessa. Joskus palaan saman kirjoituksen tunnelmiin uudestaan ja uudestaan. Eläydyn ja tunnen luissa ja ytimissä tapahtumat, kuin ne olisivat tapahtuneet itselleni. Ja siltikään en saa jätettyä merkkiäkään. Huono ihminen. Erityisen epäkelpoyksilö, koska kirjoitan itsekin ja jokainen kommentti saa sydämeni läikähtämään riemusta, niin miksi en osaa itse tehdä niin kuin toivoisin toisten tekevän itselleni?

Sitten on niitä hurmaavia yksilöitä, joilla on tarjolla aina oikeat sanat. Missä tahansa törmää sellaisen henkilön jättämään kommenttiin, niin aina tulvahtaa lämmin olo ja nousee hymy huulille. Ne kommentit eivät koskaan toista itseään ja ottavat kantaa juuri siihen kirjoitukseen. Minulla on vielä paljon opittavaa. Kirjoitusmaneereista irti pyristelyä- minulle asiat ovat ihan liian usein ihania. Kommenttia kirjoittaessani yritän kirjoittaa jotain, sitten pohdin; enhän ole liian teräväkielinen, seuraavaksi pohdin; eihän kommenttini pahoita kirjoittajan mieltä, sitten mietin; mitä minulla olikaan sanottavana ja lopuksi painan peruuta nappia. Ja luikin taas karkuun kuin pahainen kakara, joka pimputtelee kerrostalon ovikelloja piiloutuen lopuksi portaiden alle.

Erityisen vaikeaa on jättää kommenttia silloin, kun blogin teksti käsittelee jotain henkilökohtaista ja kipeää asiaa... Silloin punnitsen sanojani tuhat kertaa ja totean ne väärinvalituiksi. Vaikka juuri silloin jätetty kommentti saattaisi piristää kirjoittajaa oikein erityisen paljon.

Sitten käy välillä niin, että hukkaa jonkun mukavan ja ihanan blogin... Kunnes hyppelehtimällä päätyy taas "vanhan tutun" luo. Käsi ojossa ja sormet sinkeinä on jättämässä kommenttia; että ihanaa, kun löysin sinut taas... Kunnes muistaa, ettei ollut jättänyt itsestään mitään merkkiä aiemminkaan, joten miten arvoisa kirjoittaja suhtautuu löytymiseensä, jos ei ole tiennyt hukassa olleensakaan...

Tämä kirjoittaminen on muodostunut varsin tehokkaaksi päänupinnollauspuuhaksi. Päässä pyörii monta ajatusta, joista pitäisi muistaa kirjoittaa ja yhtä monta ajatusta on jo muokkausvaiheessa matkalla kohti "julkaisu onnistui!"-vaihetta. Yleensä meillä vaan tapahtuu jotain uutta kokoajan, niin että niitä yleisiä pohdintoja ei saa työstettyä loppuun asti.

Tästäpäs tulikin nyt kummallinen kirjoitus. Olisikohan sisältö tiivistetysti tässä:

- Ihanaa, blogiystävät, siskot ja serkut=) Kanssanne on mukavaa olla.

- Kiitos kommenteista joita olette jättäneet.

- Anteeksi kommentointini epäsäännöllisyys ja ajoittainen täydellinen hiljaisuus, mikä ei tarkoita ettenkö sivuillanne vaeltelisi ja ajatuksissani teitä muistaisi- treenaan treenaan:)

Tähän sopii juuri tämä:

Kiitos Anne tunnustuksesta:) Se lämmittää ja tuo mieleen kesän! Se, jos mikä piristää täällä lumituiskuisessa Susikairassa.

Kyllä te kaikki sivupalkin naiset tiedätte, että teitähän minä ajattelen, kun tämä eteenpäin pitäisi laittaa- ottakaa matkaan kesäinen perhonen ja sydämellinen ajatus!

S.A.

Menetimme mustikan.

Eli lisäkives, ei onneksi se varsinainen, oli heittänyt piruetin ja on täten poistunut joukostamme. Tämän ei pitäisi vaikuttaa mihinkään mitenkään. Lääkäri vertasi lisäkivestä umpilisäkkeeseen ja mainitsi sen muistuttavan mustikkaa. Ripeää toimintaa, puolitoista tuntia ja olimme käyneet kirurgilla, hoitajalla, ultrassa ja vielä kahdella kirurgilla. Hoitolinjoja oli oikein kaksi mistä valita; joko kipulääkettä ja aikaa tai leikkaus nukutuksessa, jossa mustikka klipataan irti. Lääkäri suositteli potilaan hyvästä kunnosta ja pitkastä matkasta johtuen ensimmäistä vaihtoehtoa. Tämä kuulosti meistäkin hyvältä. Potilaan ainoa ongelma oli pääseekö hän pelaamaan perjantaina sählyotteluun?

Tämä samainen poika veti esinahkansa noin puoli vuotta sitten liian taakse, jonne se jumiutui ja lääkärikeikkahan siitäkin tuli. Oi, miksi synnärillä ei anneta mukaan pippelikäsikirjaa meille äideille? Mistä sen tietää, mitä noissakin tapeissa voi rikkoontua?!

Mukava autoilureissu muuten, höpöteltiin niitä näitä pojan kanssa. Äiti-esiteini sanakirja laajeni taas; nyt tiedän, että tytöillä on mutteri ja pojilla meisseli;D Se näissä intiimivaivoissa on "mukavaa", että kaikenlainen muukin kainous katoaa. Kävimme syömässä maittavan huoltoasema-aterian, kun leikkausuhka (ja siitä johtuva syömättömyys) oli pois pyyhkäisty.
Kotona toinen pojista oli kertonut potilaan luokkakavereille sairaalareissun syyn, josta potilas sai hepulin, koska kaikki nauraa ja kiusaa kuulemma. Naamioimme tarinan umpisuolentulehdusepäilyksi, joten vaiva ei kuulosta niin "nololta". Kyllä täältä noustaan taas;) Jospa nyt hieman tasoittuisi *pitää peukkuja*.

S.A.

Nenäuretaania ja Great balls of fire.

Juuh- ei ole jäänyt Ravintolavaihde päälle, vaikka siltä saattaa vaikuttaa;)
Isänpäivää vietettiin perinteisin menoin. Isi heräsi, kuten aina, ensimmäisenä ja oli keittänyt itselleen kahvit kuuden tienoossa. Hyvä- ja aamu-uninen perhe heräsi lähempänä yhdeksää, jolloin Isi kurvasi takaisin sänkyyn ja me hetken päästä kahvien ja lahjojen kera "herättelemään". Lapset olivat askarrelleet kortteja ja pöytämaustetelineen ja nuorimmainen oli maalannut mukin. Todella hienoja lahjoja. Erityisen hieno oli hartaudella väännetty pottakakka, joka sekin tuli sitten Isänpäivänä. Herra C on ollut kovin vastahankainen potta- ja pönttöasioille, eikä tietysti olla painostettu. Jos ei ole vielä valmis, niin ei väkisin. A oppi kuivaksi jo 1,5 vuotiaana ja B:kin 2 vuotiaana. Kaikki ne on niin erilaisia, kasvakoon omaan tahtiinsa=)

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä näin unta, että minulla oli nenäuretaania. Unessa se oli kuin olikin oikein käypää ainetta. Sitä siis tuhuutettiin sieraimiin ja aineen turvotessa sieraimet umpeutuivat, jolloin kiusallinen nenän vuotaminen estyi. Selvästikin uni valmensi minua kohtaamaan sen tosiasian, ettei tämä sairastelurumba näytä loppuvan tällä erää tai ikinä.
Minulla nousi kuume taas eilen illalla. Painuin pehkuihin jo puoli kahdeksalta illalla ja heräsin noin tunnin kuluttua, kun yksi herroista lepuuttaa kipeää alaosastoaan tyynylläni noin 10 cm:n päästä kasvoistani. Arvatenkin ponkaisin aikalaisella vauhdilla pystyyn tutkailemaan turvonnutta ja ilmeisen kipeää kivestä. Pähkäiltiin syitä mistä moinen voisi johtua. Selkeää vastausta en saanut siihen, onko tullut jotain tapaturmaista osumaa tms. Ukkoa tenttasin näistä poikain jutuista, ne ei vaan ole minulle edelleenkään kovin tuttuja; voiko kives tulehtua!? Patistin poikaa tänään käymään kouluterveydenhoitajalla näyttämässä sitä, josko hän osaisi sanoa mitähän asialle kannattaisi tehdä. Minua pelottaa, että turmelen nuo lapset tietämättömyyttäni ja osaamattomuuttani.
Koiralla on korvatulehdus. Tuota lunta taas tuli sen verran, että korvat saa lumetettua sisäpuolelta- kosteus ja lurppakorvat- ei hyvä yhdistelmä. Minulla on angiina ja antibiootin "jälkitautina", tietänette naiset, yksi perkeleellinen Hiivatti. Lisäksi minusta tuntuu, että mitta alkaa olla täynnä, esimerkiksi tippa vielä niin on kuppi nurin.
Muuten kuuluu oikein hyvää:)
S.A.
Ps. Kiitos Anne tunnarista=) käyn hakemassa sen pian.