Bisnekset sujuu hyvin ja kuntokin on vallan mainio.

Joo, hiljaisuus tässä blogissa ei meinaa sitä, että "no news is good news" vaan aivan päinvastaista. Viikossa on taas ehtinyt tapahtua pari isompaa juttua ja sitten sata vähän pienempää. Isot rytinät vaatii muutaman päivän jälkiselvittelyn ja pienempiin riittää pienemmät kuviot. Aa-rakas poikaseni järjesti viime keskiviikkona yllätyksen ja sieltä ei-toivotuimmasta päästä. Pojan piti mennä harjoituksiin liikuntahallin sisälle, mutta olikin päätynyt pyörimään liikuntahallin taakse, jossa kokonaisvaltainen pöljyys pesii. Axe+sytytin+ kaverin helvetin kallis laskettelutakki= minun sydänpysähdys+ hermoromahdus+ helvetin iso lasku. MUTTA tietysti olen ikionnellinen, että kenellekään muulle kuin takille ei käynyt pahasti (ainekset kyllä oli suurempaankin, tiedättehän keinokuidun...) ja kiitollinen olen siitä, että sen toisen pojan äiti oli hyvin järkevä ja asiallinen kolmen pojan äiti ja tajusi, että kyseessä oli vahinko (hirvittävän harmillinen sellainen, mutta kuitenkin vahinko!) ja kun pojat on keskenään liikkeellä, niin sattuu ja tapahtuu ja se järki tulee jossain kolmen metrin päässä takana.

***
No, tunnemyrsky oli raivoisa, *kirjaan tämän kaiken siksi, että jos saan näistä neljästä kunnon miehiä kasvatettua, niin palaan 30 vuoden päästä lukemaan tämän*. Huutamisen ja itkemisen sekaan sattui soittamaan äiti, juurikin siinä kohdassa, kun olin varma, että aamulla soitan lastensuojeluun, että ottakaa nämä pois, en minä saa näitä kasvatettua mitenkään. Äidille huutaminen ja itkeminen katkaisi raivolta terävimmän kärjen ja seuraavaksi soitti Ystävä, joka sai saman ryöpytyksen viattomaan niskaansa. Sitten oli jo hyvin paljon seesteisempi olo. Iskä laittoi maailman kannustavimmat viestit; ET ole yksin, tästä(kin) selvitään yhdessä ja "mitäpä, jos ottaisit sen pojan yöksi kainaloon ja näyttäisit sille kuinka paljon sitä kuitenkin rakastetaan ja näyttäisit kuinka paha mieli sulla on oikeasti."

Ja niin minä petasin patjat Aan huoneen lattialle. Siinäpä itki äiti ja poika käsikädessä ja kun itku loppui, juteltiin yli puolen yön. Heräsin puoli viideltä miettimään syntyjä syviä ja katselemaan isoapientä poikaa, joka kuitenkin nukkui rauhallisesti, siinä vieressä, lähellä ja kyyneleetkin jo kuivuneina.

Perheneuvolan soittoaika oli sopivasti aamulla ja märisin koko katastrofin sille työntekijälle, joka antoi 11 (hetkinen, mitkähän oli maksimipisteet? Jos 10, niin hyvin meni, jos 100 niin ei kehumista!!!) pistettä vieressä nukkumisesta ja sen näyttämisestä, että lapsi hyväksytään, vaikka tekoa ei. Sanoinkin sille työntekijälle, että: Silloin, kun se vähiten rakkautta ansaitsee, silloin se sitä eniten tarvitsee. Eikös se niin ole?


Nyt meillä on mennyt viikko hyvin. Meillä on ihana perhe, vaikka paljon sattuu ja tapahtuu, niin silti meillä on maailman paras perhe (just meille). En tiedä miten jaksaisin, jos ei olisi omaa turvaverkkoa ympärillä, niitä ihmisiä joille voi soittaa ja varauksetta kaataa kaiken paskan niskaan ja silti joku jaksaa nostaa minutkin ylös, go girl! Sinä osaat, pärjäät ja pystyt!

Tähän sopii niin hyvin Jari Sinkkosen teksti, jonka äiti joskus omina nuoruusvuosinani leikkasi talteen: "Epätoivon hetkellä lapsi -ja aikuinen- tarvitsee jotakuta, joka pitää häntä sylissään niin kauan, kunnes hätä ja paha olo sulavat itkuun."

***
Ja "iloisempiin" uutisiin. Cee sai potkut puheterapiasta. Poika totesi jo eilen illalla, että aikoo puhua ainoastaan englantia siellä tänään ja todentotta, kun menin hakemaan sankariani, terapeutti totesi, että nyt on varmaan hyvä pitää vähän taukoa, vaikka puoli vuotta...? Jotain siansaksaa se oli solkottanut, eikä juurikaan ollut perehtynyt tehtäviin. Mahtavaa! Saatiin potkut terapiasta. (Mietin kyllä, että siinä saattaa piillä suuri viisaus; jos ässät ja ärrät ei tule terävästi, on kenties syntynyt väärään kansalaisuuteen. Silloin onkin parempi vaihtaa kieleen, jossa pehmeys kuuluu asiaan...)

***
Toiselta pomolta irtosi silmästä mykiö. Käsitättekö, että niinkin voi käydä?! Se voi irrota, jos joku lyö silmään tai jos vaikka nostaa jotain raskasta. No ei ole lyöty, joten tuo raskaiden asioiden nostelu on sitten se syy. Arvatkaapa onko homma vahtia aikuista ihmistä, ettei vaan nostele mitään, ettei se repeä kokonaan irti. Tämä taas tarkoittaa noin suurinpiirtein sitä, että toisen työkaverin lomalla ollessa (tämän ja ensiviikon) jäljelle jääneet kaksi tekee noin 10 tunnin päiviä ja yksi nostokieltoinen "hengailee".
***
Iloisia uutisiakin toki mahtuu viikkoon. Minua pyydettiin kaasoksi :D MAHTAVAA! Yksi pieni poikavauva syntyi maailmaan. Työkaverin miehen mahassa ei ollutkaan syöpä ja Ceellä liikkuu hammas.

Olikohan muuta? Tässä vissiin pääpointsit.

Kapteeni S.A. kiittää, kuittaa ja kumartaa!


Ps. Jos ajatus tekstissä hyppii, niin tämän kirjoituksen aikana 20-21:45 olen kirjoittamisen lisäksi lämmittänyt 3 annosta ruokaa, tyhjentänyt  ja täyttänyt tiskikoneen, pelastanut 72 karannutta silmukkaa (kiitti Dee), pyöräillyt kaupasta paketin hiillosmakkaraa (koulun retki, ainiiiiin äiti mä unohdin sanoa aikaisemmin), ratkaissut yhden riidan, käynyt hämmästelemässä puhjennutta pyörän kumia, allekirjoittanut matematiikankokeen, ysipuol, nitkuttanut sitä ekaa heiluvaa hammasta, nukuttanut Deen ja puhdistanut koiran korvat.

Pps. Tämä taitaa olla virallisesti ensimmäinen kirjoitus, johon voisin laittaa kaikki tunnisteet. Paitsi Joulua ja Valokuvatorstai ja aamukaffeella.

Ensin mä luulin, et oon sekoamassa...

...mut sit mä huomasin, et mulle oliki tulossa vaan kunnon flunssa.
Jee:) Oikeasti tämä oli iloinen uutinen, koska väsymykselle ja ärtyneisyydelle löytyi kelpo selitys!

Ja asiasta kukkaruukkuun. Hommattiin isoille pojille Visa Electron-kortit. Näin rahankäyttöä on *ehkä* helpompi seurata jne. Nostoraja automaatilta 0 € ja päivässä sopii tupiloida 20 €. Suuremmat hankinnat sitten meidän vanhempien kanssa. Niiiiiiin. Perjantaina annettiin palopuheiden saattelemina kortit omistajilleen ja salassa avasivat tunnuslukukuorensa ja pin-koodit painettiin tarkasti muistiin.

Ja maanantai-illan koittaessa Aa tiedottaa hukanneensa korttinsa.

Sanelma, kyllä se oli Aa kavereineen siinä Idols-Martin seurassa. Voisihan sitä siitäkin kirjoittaa, että miten kummassa se ipana on aina jossain framilla, mutta lähinnä pännii taas niin pahasti se, että sillä on kamat aina levällään kuin Hujasen paska tuulessa, että ihan pitää pinnistellä, että näkisi siinä lapsessa jotain hohdokasta.

S.A.

On viikkoja ja on VIIKKOJA.

Sitten, kun olen vanha, eläkkeellä ja kudon päivät pitkät villasukkia, silloin luen tämän ääneen itselleni.

Maanantaina istuin kampaajalla, kun hoitopaikasta soitettiin, että Cee on sairastunut. Soitin Ukolle, että hakee lapset, vie kotiin ja tulen sitten kampaajalta suoraan kotiin. Suoritin välilaskun työpaikalle, että tämä on tilanne, palaan sorvin ääreen, kun Aa tulee koulusta puoli kolmelta.

Tiistaiaamuna Aa lähti oopperamatkalle klo. 6. (Ukko vei). Ukko meni avaamaan oman työpaikkansa ja palasi 8:15 kotiin, jolloin minä singahdin avaamaan oman työpaikkani, odotin työkaverin töihin ja kipitin kotiin klo. 11, jotta Ukko pääsee päästämään työkaverinsa ruokatunnille. Lopun päivää pesin oksennuspyykkiä. Keskiviikon olin kokonaan kotona ja pesin oksennuspyykkiä. Ukko lähti koulutukseen. Aa palasi yöllä oopperareissulta ja pyysin tässä kohti apua Aan luokkakaverin vanhemmilta. Olisiko liikaa pyydetty, jos paiskaisitte kotiin meidän lapsen?

Torstaina minun oli aivan pakko mennä töihin. Siellä oli mainoskuvaukset ja järjesteltävää riitti. Deen vein hoitoon, kun eihän se ollut sairas ja Aa oli kotona (koska oli vapaata koulusta) Ceen kanssa. Bee meni kouluun. Ukko oli siellä koulutuksessa. Deen kotiin kuskasi ystävä.

10 tunnin työpäivän päätteeksi tulin kotiin ja hahhhahhhaaa. Ihan tosi oikeasti mietin, että onko meillä bensakanisteria, josko savustaisi kakarat pihalle talosta. Minulla meni 3 tuntia(!!!!!) aikaa raivata itseni eteisestä keittiöön. Aa ja Bee olivat tapelleet koko iltapäivän keskenään, hiuslakkaa oli suihkutettu toisen silmään yms. muuta varsin älytöntä. Cee ja Dee olivat touhunneet omiaan kaikessa rauhassa ja varsin ansioituneesti olivatkin puuhailleet. Kaikki huonekalut oli siirretty pois paikoiltaan, ruokaa oli pöydällä, lattiallakin. Isot karjuin huoneisiinsa ja järjestin ja järjestin ja ihan kertakaikkiaan käytin viimeiset voimani lopullisen pimahduksen estämiseen.

Helmi löytyi keittiön rullalle käärityn maton sisältä: "Niissä kaikissa oli keltaista sisällä!" Tiedotti Cee ylpeästi. "Ai niinku minkä sisällä?!" "Kananmunien! Minä avasin ne!" "AAAAAAAAA! Miten Cee on voinut avata munia matolle? Sun piti vahtia, ettei se tee hölmöjä!!!!!" "No me mentiin päiväunille, mutta se ei tainnu nukahtaa........" "No ei tainnu, joo-oo-o....."

Kymmeneltä viimein kaaduin sänkyyn ja heräsin 00:30, kun Ukko soitti, että viitsisitkö tulla aukaisemaan oven. Totesin, että mulla on kyllä ihan oikeasti ollu ikävä sua tänään. Perjantaina Ceekin oli hoitokuntoinen ja perjantaina olin aivan normaalisti töissä ja postitin poronpään Alankomaihin.

Lauantain olin ihan normaalisti töissä ja lauantai-iltana mentiin katsomaan voimamieskisoja. Bee nappasi voimamiehen heittämän pipon itselleen.
Ipanat käyttäytyivät koko reissun esimerkillisesti. Ainoastaan se pipojuttu järkytti Ceetä, joka totesi kyyneleet silmissä, että: "Eikö sillä miehelle nyt enää ole pipoa?" Lauantai-iltana saunavieraita ja saldona yksi katkennut suksi (don't even ask).

Sunnuntaina siirtymävaihe (220km) Been päälääkäriin. Ihana sunnuntai-ilta vain yhden lapsen kanssa. Ulkoruokaa, hyvä filmi ja hiljaisuus(!!!!!).

Eilen oli sitten päälääkäri ja puhtain paperein kotiuduttiin. Kuuden viikon päästä on vielä soittoaika, viimeiset labrat, mutta 99,9999999% varmuudella tässä vaiheessa jo voidaan sanoa, että ei niistä mitään löydy.

Tällä viikolla kalenterissa ei lue mitään. Erityistä. Luojan kiitos.

Saatan jäädä nippanappa henkiin.

S.A.

spruits.

Työpäiviltä ylijäävät ajat menee... hmm... kävelyyn, syömiseen, tavaroiden siirtelyyn, pyykinpesuun, saunomiseen, *tämän järjettömän kakofonian sietämiseen (kello on taas 20:00 ja äidin sietokyvyn lakipistettä ollaan lähellä)*, harrastuskuskauksiin (pakkasta ollut rapiat 20 astetta), niin ja nukkumiseen. Sen lisäksi viikonloppu oli mitä parhain, täynnänsä ihania ihmisiä, pikkupikkupikkujoulua, mummon ja Iskän vierailua, hyvää ruokaa ja muuttopuuhia (juurikin sitä jäljellä olevaa v-maista pikkusälää, joka pitää käydä läpi ja miettiä, mitä niille tehdään), toki vieläkin on jotain silppua jäljellä -hohhoi, haetaan kun jaksetaan, jos jaksetaan-.

Ja tänään sitten thö sankari jäi sitten ihan rysän päältä takin taskusta tupakkaa näpistämästä. Pihkura ja pahalainen! Mietin päivän töissä ja Ukko kotona ja sitten kotona oli jälleen kes-kus-te-lu-a ja siihenhän se taas lopussa meni, että poika parkui kurkku suorana MULLA EI OO ENÄÄ YHTÄÄN KAVERIA, TE OOTTE NIIIIIIN TYHMIÄ, MIKS PITÄÄ SOITTAA KAIKKIEN VANHEMMILLE? Vasta-argumentteina: "No tota, jos aina samojen kavereiden kanssa toilailusta häkki heilahtaa, niin oottekohan ihan sopiva "jengi"?" "No se vähän niinku kuuluu vanhemmuuden toimenkuvaan olla niiin tyhmä..." "Siks pitää, että kyllä minä haluaisin, että minulle myös soitettaisiin, jos sinä tekisit jotain tai kaupittelisit sellaista, mitä sinulla ei pitäisi olla ensinkään. Mutta voit olla ihan varma, että mieluusti olisin soittelematta näissä merkeissä- joka tapauksessa sinä olet meidän lapsi ja tämä asia selvitetään! Ja on kyllä ihan mielenkiintoista pohtia miten tämä velka-asia hoidetaan? Jos olet velkaa yhden tupakan toiselle alaikäiselle, niin pitäähän meidän selvittää mikä on käypä hinta ko. tuotteesta markkinoilla tällä hetkellä..."

Tosi kivaa, että on neljä lasta ja nuorin vasta vaippaikäinen. Dee onkin muuten oppinut avaamaan jääkaapin oven (siis kolme alinta hyllyä on tyhjillään ja ainakin lenkkipaketti patterin takana), Dee osaa tiputtaa vessanpönttöön kaikenlaista (kertakäyttöhanskat on ihan jees pönttöongintaan), tiskikoneesta löytyi pesty lelupyssy, koira on vähän "vaiheessa" uuteen kotiin sopeutumisessa (lue pari kohtaa on toistuvan merkkailun kohteena) ...


Äsh. Pakko lopettaa, alkaa hengästyttää jo tämä kirjoittaminen ja yritän kovasti muistaa, että huonon päivän jälkeen tulee todennäköisesti vielä huonompi päivä.

Hah, niin tosiaan. Eilen selviteltiin tämmöstä älyttömyyttä: KOKO yläasteella on joku "spruittailu"-epidemia, ja mitäs se sitten on? NO VOI VITTU SYLJETÄÄN TOISTEN PÄÄLLE! Lähdenkin tästä spruittaileen noi kullannuput pötkölleen ja spruittaan koirankin samalla vaivalla.

S.A.

Pässinpäät ry.

Ihan niinku nyt ei olisi tätä purkamista ja muuta puuhaa, niin eiköhän veljekset *saatanan* latvalahot järjestä ylimääräistä häslinkiä. No se case selvitettiin eilen illalla ja ihan RAUHALLISESTI SELVITETTIIN VILKKAALLA SANANVAIHDOLLA ja vittu viidellä puhelulla taas tätä soppaa *huoh*. No selvitettiin kuitenkin ja kun pulssin tasaannuttua kahdeltatoista kävin nukkumaan kuuden herätys repikin aamulla niitä viimeisiä hermonsäikeitä. (Äiti! Mikset sanonut, että murkkuikäiset on paskaa sakkia?! Ja niiden takia pitää valvoa yöt!?)
Aamulla kahvittelin kynttilänvalossa ja hankin sitä "hyvää flowta".
Työpäivän jälkeen kävelin (lue: raahustin) kotiin ja aika tyhmää oli ostaa 15 puuhenkaria, niitä on varsin tylsää kantaa pitkin metsiä isossa muovipussissa.

Pääsin kotiin ja sitten veljeksillä oli joku koululeikki menossa, joka päätyi siihen, että Bee juoksee karmaisevan huudon kanssa luokasta, koska Aa heitti Ceen Been nenään. Että niinku ei jumamithelftähvittumitäh? Eikö riitä töniminen, nipistely, sanallinen "hakkailu"? No ei näköjään.
Varokaa lentäviä lapsia!

Ukko kulta; be careful, tai mä heitän sua naapurilla?!

S.A.

Ps. Uudessa kodissa ihanaa on se, että saatoin liueta vastuuntuntoisena aikuisena paikalta ja lukkiutua purkamaan laatikoita yhteen huoneeseen. Shhhh. Tänne EI SAA TULLA!

Merkit jakoon.

Hohhoi. Isot pojat kunnostautui eilen (taas) taistelulajeissa. Koko päivän oli jotain pientä kärhämää ilmassa ja oikeastaan olikin vain ajan kysymys, koska kähinä muuttuu "verissäpäin" taisteluksi. Kävimme koko perheen voimin rannalla ja sitten haettiin kotiin ulkoruokaa. Minä ja Ukko olimme tilaamassa ja sinä aikana takapenkin pösilöt pääsivät kiinni toisiinsa. Auto näytti tosiaan siltä, että nousee ilmaan minä hetkenä hyvänsä.
Krääh.
***
Otti päähän ihan si-ka-na. Kun ei vaan jaksaisi sitä möykkää ja huutoa ja kun toi teki sitä, ja mä vaan kostin ja miks toi tuijottaa mun lenkkareita ja ton hengitys haisee pahalta, se ei varmaan pessy aamulla hampaita ja miks ja siks ja (daa-daa-daa-I-can't-hear-you).
Tällä viikolla on tarkoitus lähteä vielä yhteen reissuun ja eilisen esityksen johdosta oma fiilis oli jotain niin tympiintynyttä, että teki mieli perua koko keikka. Illan mittaan kähinä jatkui vielä, mutta aavistuksen latistuneena. Oma mieli ei vain meinannut nousta yhtään. Niinpä otin paperin ja tein ruudukon, johon jätkät voi kerätä hymyjä ja mököjä. Arvioijana toimii aikuinen, mutta jos jotain tapahtuu, eikä aikuinen ole näkemässä, niin jos kyse on tolloilusta, molemmille tulee mökömerkki ja hyvästä jutusta kannattaa ehdottomasti raportoida, koska hymymerkkejä voi saada yksilönä, mutta myös voi kartuttaa yhteistä hymypankkia. 5 mökömerkkiä tarkoittaa puhelimen takavarikointia viikoksi ja fyysisestä taistelusta tulee 2 mökömerkkiä kerralla ja molemmille.
Ceellä on myös oma sarake. Sinnehän tuli tietysti ensimmäinen mökömerkki heti alkuun. Oli vienyt Been mp3-soittimen ja kaupitteli sitä omistajalleen euron hintaan. Kun ei pyynnöistä eikä uhkailuista eikä kiristyksistä huolimatta hakenut soitinta omistajalleen, piirsin mökömerkin. Siitäpä nousi viha hattuun ja Cee nappasi paperin ja ruttasi sen tolleroksi. "JA MÄ EN ALA EDES TÄMMÖSTÄ TYHMÄÄÄÄÄ LEIKKIÄ!"
Fine.

Jääkaapin ovessa on nyt ryttyinen lappu, jossa on Ceen kohdalla kaksi mökömerkkiä.
(Mikähän sille olisi sovelias rangaistus liioista mökömerkeistä? Puhelinta sillä ei ole, eikä se saa kuukausirahaakaan.)

Luultavasti olen ihan oikeasti päästäni vialla, kun lähden noiden kanssa enää yhtään minnekään.

Jos kahden isomman kanssa saakin jonkun näennäisen rauhan ja sovun aikaiseksi, niin eiköhän Cee laadi omat sääntönsä. Ja tässä kohtaa ei tarvitse muistuttaa, että Deekin kasvaa. Kyllä minä muistan. Ja kyllä minua pelottaa.

Ja nyt. Ei samperi. Dee konttasi juuri ohi naama oranssina. Tussilla väritetty. Voi v***u.

S.A.

Tapio Keijo-Lapio.

Jos minulla olisi iso omakotitalo, niin varaisin yhden vaatekaapin roolivaatteille. Bee jaksaa vieläkin innostua päivittäin jostain keksimästään hahmosta. Suurin osa leikistä on vaatteiden valintaa ja hahmon rakentelua. Eilen saimme tutustua Tapio Keijo-Lapioon. Usein poika näprää paperista ajokortin tms. lappusen hahmolleen, valitsee vaatteet, etsii vyötä, henkseleitä jne. Tavatonta ei ole sekään, että Bee kuvittelee minun pystyvän leikiten muuttumaan nahkatakiksi, ajohaalariksi, batman-puvuksi tai joksikin muuksi ja yleensä tämän muuttumisen pitäisi tapahtua klo. 21 tai jotain muuta yhtä hupaisaa (ja täysin mahdotonta). Lasit on Ukon vanhat, linssit vaan irrotettu. Lierihattu Ukon papan jäämistöä, maastohousut, henkselit ja paita- mistä lie:) Jaloissa oli paksut villasukat. Törkeän loukkauksenkin ehdin suustani päästää; kysyin nimittäin onko hän Kalle Päätalo? - Pyh! Ei mitään kopioita! Hahmon täytyy olla OMA! Nimen täytyy olla itse keksitty!

Nyt poika on päättänyt lähteä kouluun noissa vetimissä. Mikäpä se siinä.

Hauskaa on, kun Cee matkii isoveljeään. Vaatteissa kun ei viihdy ollenkaan, niin usein pojalla on vain tekoparta ja pikkukalsarit; nekin väärinpäin niin, että persvaosta kurkistaa Salama Mc Queen.

Onhan ne, veikeitä velikultia.

S.A.

Kala.

Flunssa on ja voi ikävä kyllä hyvin. Nyt pärskii Akan lisäksi myös Ukko ja Dee. Lämpö käväisee, laskee lääkkeellä ja nousahtaa taas. Pläääh. Nenät on niistetty nahattomaksi. Lämmintä mehua ja rauhallista vötkyilyä. Kyllä se joskus menee sitten ohi, toivottavasti.

Tänään kuitenkin raahauduin ruokakauppaan ja ostin lohen. Peratun, mutta päineen ja häntineen.

Cee oli tavattoman iloinen uudesta kalasta ja kantoi sitä kainalossaan, sekä silitteli läpinäkyvän pussin päältä. Kun Ukko tuli töistä, Cee kaahasi jääkaapille ja nappasi kalan kainaloon näyttääkseen Iskälle sen.

Cee: Kato mitä me on ostettu!
Ukko: Ooh, ootte ostanu kalan! Hieno!
Cee: Eikö ookin?!
Äiti: Viepä nyt takaisin kaappiin se kuollut kala, ettei se mene huonoksi.
Cee: MITÄ!? TAPOINKO MÄ SEN?! (aivan järkyttyneenä)
Äiti: No, et tappanut. Se oli jo kuollut, kun se ostettiin.
Cee: MITÄ?!!!! OLETKO SÄ OSTANU KUOLLEEN KALAN????!!!!
Äiti: Ymfh...????

Niin, että saapa nähdä miten se kalakeitto viikonloppuna uppoaa. Sehän on tehty KUOLLEESTA KALASTA!

S.A.

Kuka määrää poliisia?

Aaargh! Minä en pääse koskaan loistamaan, en koskaan kertomaan totuuksia elämästä lapsilleni. Nuo ruojat ehtivät aina itse ensin!

Cee esitti kysymyksen: Kuka määrää poliisia?

Olin muotoilemassa elämäni hienointa esitelmää 4-vuotiaan ymmärrykselle sopivalla tavalla... Vaalit-kansanedustajat-eduskunta-lainsäädäntö....jne.

Ja Cee vastaa itse omaan kysymykseensä:
No poliisin äiti!

S.A.

Rakkautta vai rupia?

Ei kuulkaa ole semmoista leikkiä olemassakaan, jota ei meillä leikittäisi. "Rakkautta vai rupia?"-leikki menee niin, että hyökätään jonkun kimppuun ja kysytään: Rakkautta vai rupia? Kohteen täytyy vastata jompikumpi vaihtoehto. Jos vastaa "rakkautta", hyökkääjä saa pussata uhrinsa niin märäksi kuin pystyy, eli huulet oikein törrölleen ja muiskis-muiskis vaan. Jos taas vastaa "rupia", niin hyökkääjä saa heittäytyä uhrinsa kimppuun, kutittaa, painia ja mitä nyt ikinä keksiikään. Mistä noilla noita juttuja tulee?!
***
Pusi, pusi;D
S.A.

Ps. Lähtiskö huomenna ruokakauppaan ilahduttamaan ihmisiä- huulet vaan törrölleen ja kyselemään, että "Rakkautta vai rupia"?

Tyhmiä vai luovia?

Ei hitsi, en enää tiedä onko nuo lapset tyhmiä vai luovia.

*Mitä eroa on antiikinajan ja renessanssin taiteella?
- Toinen on vanhempi toista.

Menee muuten samaan sarjaan kuin se aiemmin kerrottu:
*Minä soitin sinulle.
-I instrument to you.

Laitan näiden väläysten kunniaksi uuden kategorian, johon kerään nämä leimaukset.

Kivaa olla mammalomalla, niin ehtii kahlata läksykirjoja huolella läpi, paraskaan vitsikirja ei ole vielä kirvoittanut yhtä hervottomia hihityksiä. (Hankalaa vaan, kun yrittää nauraa, niin ettei tehtäviään tehnyt lapsi näkisi. Nolaaminen ei suinkaan ole tarkoitus.)

S.A.