Bisnekset sujuu hyvin ja kuntokin on vallan mainio.

Joo, hiljaisuus tässä blogissa ei meinaa sitä, että "no news is good news" vaan aivan päinvastaista. Viikossa on taas ehtinyt tapahtua pari isompaa juttua ja sitten sata vähän pienempää. Isot rytinät vaatii muutaman päivän jälkiselvittelyn ja pienempiin riittää pienemmät kuviot. Aa-rakas poikaseni järjesti viime keskiviikkona yllätyksen ja sieltä ei-toivotuimmasta päästä. Pojan piti mennä harjoituksiin liikuntahallin sisälle, mutta olikin päätynyt pyörimään liikuntahallin taakse, jossa kokonaisvaltainen pöljyys pesii. Axe+sytytin+ kaverin helvetin kallis laskettelutakki= minun sydänpysähdys+ hermoromahdus+ helvetin iso lasku. MUTTA tietysti olen ikionnellinen, että kenellekään muulle kuin takille ei käynyt pahasti (ainekset kyllä oli suurempaankin, tiedättehän keinokuidun...) ja kiitollinen olen siitä, että sen toisen pojan äiti oli hyvin järkevä ja asiallinen kolmen pojan äiti ja tajusi, että kyseessä oli vahinko (hirvittävän harmillinen sellainen, mutta kuitenkin vahinko!) ja kun pojat on keskenään liikkeellä, niin sattuu ja tapahtuu ja se järki tulee jossain kolmen metrin päässä takana.

***
No, tunnemyrsky oli raivoisa, *kirjaan tämän kaiken siksi, että jos saan näistä neljästä kunnon miehiä kasvatettua, niin palaan 30 vuoden päästä lukemaan tämän*. Huutamisen ja itkemisen sekaan sattui soittamaan äiti, juurikin siinä kohdassa, kun olin varma, että aamulla soitan lastensuojeluun, että ottakaa nämä pois, en minä saa näitä kasvatettua mitenkään. Äidille huutaminen ja itkeminen katkaisi raivolta terävimmän kärjen ja seuraavaksi soitti Ystävä, joka sai saman ryöpytyksen viattomaan niskaansa. Sitten oli jo hyvin paljon seesteisempi olo. Iskä laittoi maailman kannustavimmat viestit; ET ole yksin, tästä(kin) selvitään yhdessä ja "mitäpä, jos ottaisit sen pojan yöksi kainaloon ja näyttäisit sille kuinka paljon sitä kuitenkin rakastetaan ja näyttäisit kuinka paha mieli sulla on oikeasti."

Ja niin minä petasin patjat Aan huoneen lattialle. Siinäpä itki äiti ja poika käsikädessä ja kun itku loppui, juteltiin yli puolen yön. Heräsin puoli viideltä miettimään syntyjä syviä ja katselemaan isoapientä poikaa, joka kuitenkin nukkui rauhallisesti, siinä vieressä, lähellä ja kyyneleetkin jo kuivuneina.

Perheneuvolan soittoaika oli sopivasti aamulla ja märisin koko katastrofin sille työntekijälle, joka antoi 11 (hetkinen, mitkähän oli maksimipisteet? Jos 10, niin hyvin meni, jos 100 niin ei kehumista!!!) pistettä vieressä nukkumisesta ja sen näyttämisestä, että lapsi hyväksytään, vaikka tekoa ei. Sanoinkin sille työntekijälle, että: Silloin, kun se vähiten rakkautta ansaitsee, silloin se sitä eniten tarvitsee. Eikös se niin ole?


Nyt meillä on mennyt viikko hyvin. Meillä on ihana perhe, vaikka paljon sattuu ja tapahtuu, niin silti meillä on maailman paras perhe (just meille). En tiedä miten jaksaisin, jos ei olisi omaa turvaverkkoa ympärillä, niitä ihmisiä joille voi soittaa ja varauksetta kaataa kaiken paskan niskaan ja silti joku jaksaa nostaa minutkin ylös, go girl! Sinä osaat, pärjäät ja pystyt!

Tähän sopii niin hyvin Jari Sinkkosen teksti, jonka äiti joskus omina nuoruusvuosinani leikkasi talteen: "Epätoivon hetkellä lapsi -ja aikuinen- tarvitsee jotakuta, joka pitää häntä sylissään niin kauan, kunnes hätä ja paha olo sulavat itkuun."

***
Ja "iloisempiin" uutisiin. Cee sai potkut puheterapiasta. Poika totesi jo eilen illalla, että aikoo puhua ainoastaan englantia siellä tänään ja todentotta, kun menin hakemaan sankariani, terapeutti totesi, että nyt on varmaan hyvä pitää vähän taukoa, vaikka puoli vuotta...? Jotain siansaksaa se oli solkottanut, eikä juurikaan ollut perehtynyt tehtäviin. Mahtavaa! Saatiin potkut terapiasta. (Mietin kyllä, että siinä saattaa piillä suuri viisaus; jos ässät ja ärrät ei tule terävästi, on kenties syntynyt väärään kansalaisuuteen. Silloin onkin parempi vaihtaa kieleen, jossa pehmeys kuuluu asiaan...)

***
Toiselta pomolta irtosi silmästä mykiö. Käsitättekö, että niinkin voi käydä?! Se voi irrota, jos joku lyö silmään tai jos vaikka nostaa jotain raskasta. No ei ole lyöty, joten tuo raskaiden asioiden nostelu on sitten se syy. Arvatkaapa onko homma vahtia aikuista ihmistä, ettei vaan nostele mitään, ettei se repeä kokonaan irti. Tämä taas tarkoittaa noin suurinpiirtein sitä, että toisen työkaverin lomalla ollessa (tämän ja ensiviikon) jäljelle jääneet kaksi tekee noin 10 tunnin päiviä ja yksi nostokieltoinen "hengailee".
***
Iloisia uutisiakin toki mahtuu viikkoon. Minua pyydettiin kaasoksi :D MAHTAVAA! Yksi pieni poikavauva syntyi maailmaan. Työkaverin miehen mahassa ei ollutkaan syöpä ja Ceellä liikkuu hammas.

Olikohan muuta? Tässä vissiin pääpointsit.

Kapteeni S.A. kiittää, kuittaa ja kumartaa!


Ps. Jos ajatus tekstissä hyppii, niin tämän kirjoituksen aikana 20-21:45 olen kirjoittamisen lisäksi lämmittänyt 3 annosta ruokaa, tyhjentänyt  ja täyttänyt tiskikoneen, pelastanut 72 karannutta silmukkaa (kiitti Dee), pyöräillyt kaupasta paketin hiillosmakkaraa (koulun retki, ainiiiiin äiti mä unohdin sanoa aikaisemmin), ratkaissut yhden riidan, käynyt hämmästelemässä puhjennutta pyörän kumia, allekirjoittanut matematiikankokeen, ysipuol, nitkuttanut sitä ekaa heiluvaa hammasta, nukuttanut Deen ja puhdistanut koiran korvat.

Pps. Tämä taitaa olla virallisesti ensimmäinen kirjoitus, johon voisin laittaa kaikki tunnisteet. Paitsi Joulua ja Valokuvatorstai ja aamukaffeella.