Bee soitti eilen aamulla koulusta:
Bee: Ni se vanhempainilta on joskus ensviikolla. Kuinka monta aikuista meiltä osallistuu?
Minä: No yksi varmaan, minähän päivänä ja moneltako se on?
Bee: 29 ja vissiin viideltä.
Minä: Ok.
***
Illalla.
Minä: Miten sä et oo muistanut tuoda sitä lappua?
Bee (tuohtuneena): Kuule, kyllä munkin elämässä on niin hirveesti muistetttavia asioita! Aattelepa nyt, kun mä aamulla lähden kouluun, mun pitää pyöräillessä keikuttaa pyllyä; että mä tunnen kuinka reppu heiluu- siitä mä tiedän, että reppu on mukana. Sitten mä nyökyttelen päätä, että tunnen kypärän. Katson kädet, että onhan mulla hanskat ja vielä pitää muistaa tarkistaa, että oonhan mä muistanut laittaa kengät jalkaan! Onko ihme, että joku lappu saattaa unohtua!?
Minä: ...hmf... (sisäinen tirsktirsk) Siis tuntuuko susta useinkin siltä, että sulla saattaa unohtua kengät...?! Ei se sitten ole ihmekään, että joku lappu unohtuu.
Ja painelin eri huoneeseen pureskelemaan poskiläskejä, etten räjähdä hohotukseen.
S.A.
7 kommenttia:
Kyllä taas päivä piristyi! Ja niin on tehnyt moni muukin päivä sinun jutuille nauraessa (ja ihmetellessä).
Kiitos valaisevasta esimerkistä, miten paljon kaikkea muistettavaa lapsella on!
Mukavaa (ja tapahtumarikasta tai köyhää - päätä itse) syksyn jatkoa! tv. Marketta
Hahhahhaaa, hihiii. Ajattelin että päätä pitää heiluttaa siksi, että tietää siellä olevan sisältöä hölskymässä..
Miehinen näkökulma!
Voi hohotus. Luin tän junassa ja oli vaikeaa hymähdellä hiljaa:D
Esikoinen teki juuri ennätyksensä ja unohti syyskuun aikana enemmän kuin koko kouluaikanaan tähän mennessä. Normaalisti ei unohtele vaan hoitaa asiansa. Asiasta keskusteltiin. Eikä hänen selityksensä ollut yhtään noin värikäs..
naapurin ekaluokkalaisen kengät olivat kerran kouluunlähtiessä hukassa..niitä etsittiin kahden talon voimin..parin päivän kuluttua löytyivät repusta..niitä oli kanniskeltu koulussa k.o. päivät eestaas..poika oli tullut hukkaantumispäivänä hiihtämällä kotiin ja kengät säilötty tietty reppuun!! :D
Päivän parhaat naurut taas. Kiitos Bee!
On se rankkaa lapsillakin, kuinka se tahtoo jäädä huomaamatta.
Juuri nyt tunnen sielujen sympatiaa Been kanssa, tuntuu siltä että aamulla on niin monta asiaa muistettavana että hyvä jos on ne kengät jalassa, kun töihin porhaltaa! Itsekin olen onnistunut päätymään työpaikalle "koirankusetuslenkkareissa" onneksi oli vaihtokengät sentään pukuhuoneessa.
HannaHoo
Lähetä kommentti