Talkkari ja hankala tilanne.

Meillä on töissä talkkari. Eläkkeellä oleva ja työaika on 5 min.-1 h arkisin, säännöllisen epäsäännöllisesti. Auttelee pienissä jutuissa ja lakaisee rappuset jne. Tosi herttainen ja sydämellinen. Ja ottaa viikonloppuisin kuppia. No sehän ei tietenkään minulle varsinaisesti kuulu, mutta
esim. tänään, Jouluna, ystävänpäivänä ja muinakin vähänkään juhlapäivään viittaavana talkkarilla on tapana yllättää. Joskus saadaan suklaapala :), joskus kortti ja arvatkaas mitä tänään?!

Kukkakaupanlähetti toi 6 suurta kukka-asetelmaa. Aivan hurmaavaa, mutta
NIIHIN ON MENNYT AIVAN TOLKUTTOMASTI RAHAA!

Arvatenkin tilaushetkellä talkkari on jo ollut vähän(?) maistissa ja millä ihmeellä hän nyt loppukuun elää, ostaa lääkkeet jne.?

Että voi hyvästä, ihanasta, kauniista ja huomaavaisesta eleestä tulla saajille kaamea olo?! Olisi ostanut vaikka yhden kimpun tulppaaneja ja jakanut ne meille, kaikille yksi; mutta kokonainen asetelma ja jokaiselle?! Apua!
Ehdotin, että josko kutoisin villasukat- toisen varteen tekisin taskun ja laitettaisiin ns. sukan varteen vähän "pahan päivän varalle"... Mitä voisi tehdä? Kiittää toki kauniisti tiistaina, kun seuraavan kerran nähdään, mutta muuta? EHDOTUKSIA?

S.A.

Postissa tuli pari joulukorttia ja avioero.

Voehan pöllölä sentään. Tänään käytiin tämmöinen keskustelu:

Aa: Mä tiedän...
Minä: Mitä?
Aa: Vakavaa!
Minä: Siis mitä vakavaa, mitä nyt on sattunut?!
Aa: Teille on tullut avioero!
Minä: Siis MITÄ???
Aa: No maistraattihan on se avioeropaikka, eikö ookin?
Minä: No joo, siis kai on- enpä ole avioeronnut, mitä tää nyt oikeen on?
Aa: No postissa oli semmonen maistraattikirje!
Minä: Ai. Jaa. No maistraatti hoitaa myös noita kuolemaan liittyviä asioita, että siinä kirjeessä oli varmaan papan kuolintodistus eikä avioeroa. Luulisin, että asiasta olisi keskusteltu vähän ennen kuin paperit tulee postissa...
***
Opettajalta tuli sähköpostia: Kannattaa varmaan istua penkille ja hengittää syvään huomenna ennen kuin katsot Aan todistusta. Tosin viimeiset kaksi viikkoa (korkeammalla lääkeannoksella) on mennyt hienosti, mutta koska todistukseen arvioidaan koko syksy, niin...mutta jos keväällä menee niin kuin nämä kaksi viimeisintä viikkoa, niin kevättodistus varmaan ilahduttaa enemmän. Aika näppärää ja hyvin huumorintajuista ohjeistaa vanhempi istualleen ja rauhalliseen fiilikseen :D
***
Aa kysyi tässä iltana muutamana: "Onko se vakavaa, jos röyhtäsee ja sit heti puutuu päänahka?" Hmm. Jaa-a, ei noin äkkiseltään tule mitään diagnoosia mieleen, johon tämä täsmäisi. Onko kellään muulla samaa vikaa?
***
Cee oli todennut eskaritädille (+40), että "meetkö sä tonne Kukkakedolle (päiväkoti ja samassa pihassa vanhusten asumisyksikkö) hoitoon?" "Ai miten hoitoon?" "No siellä on muitakin tosi vanhoja, että joko sulla on siellä oma huone?" "No ei... toivottavasti vielä 40 vuoteen..."
***
Viime vuonna tuli kunnon riita aiheesta: joulukuusi vai ei. Tänä vuonna kuusi tuli pihaan, ennen kuin asiasta edes keskusteltiin.
***
Lapsenvahti elää ihanaa "carpe diem"-elämää ja ensiviikon lapsenvahtiongelma oli hetken kauhistuttavan todellinen. Olen ilmoittanut hoitoon ja eskariin, ettei ole hoidontarvetta ja yhtäkkiä lapsenvahti onkin varannut ulkomaanmatkan. Oh shit! Mummo ja sisko lupasivat jelppiä ja ensiviikko taitaakin olla Ukon ja minun yhteinen "lomaviikko" (lapsista) ja huiiiii, se kyllä kuulostaa aikas hyvältä!:)

S.A.

Ehkä viimeinen sairaalajatkiksen osa.

Pakko kirjoittaa nämä sairaalajutut päästä pois. Ne pyörii mielessä kuitenkin, joten napsutetaan ne sitten muistoarkistoon näin tuoreeltaan. Bee, kuten jo sanottu, oli aivan tavattoman urhea, vaikka kivut olivat takuulla välillä järkyttäviä.

Ensimmäiset 1,5 viikkoa poikaa vaivasi se hirveä päänsärky, joka iski aivan varoittamatta. Nyt ei satu yhtään ja minuutin päästä poika vääntelehti tuskissaan:( Pahimpiin kipuihin ei auttanut kuin morfiinipohjainen vahva kipulääke suonensisäisesti, niellen otetut lääkkeet tulivat paluupostissa samantien lattialle tai joskus hyvällä ennakoinnilla kaarimaljaan. Tuona aikana kaikki äänet ja valot pahensi kipua, joten istuin sitten pimeässä huoneessa hiljaa vahtien peiton liikkeitä- kai se vielä hengittää?

No, kun sitten hmm, joo, se oli perjantai, kun kysyin voitaisiinko kuitenkin ottaa se pään magneettikuva, kun kipu oli niin paikallinen. Poika näytti otsan ja ohimon välistä kohtaa, että tuohon sattuu. No lääkärit olivat tässä vaiheessa sitä mieltä, että päässä ei voi olla mitään mikä selittäisi oireet, joten kuvia ei otettu. Seuraavan viikon tiistaina kuvat kuitenkin päätettiin ottaa ja siellähän se pääpahalainen luurasi. Keskiviikkoaamuna lääkäri tuli kertomaan, että pää korkataan auki. Jos nyt kalpea voi vielä kalpeammaksi mennä, niin poika tosiaan valahti aivan valkoiseksi. Lääkäri kysyi, että mietityttääkö jokin? Bee siihen, että: "No en kyllä tiedä pystynkö pitämään päätä paikoillaan niin kauaa..." Reppana oli menossa kallonporaukseen hereillä:/ No, lääkäri kertoi, että se kyllä tehdään nukutuksessa ja Bee totesi: "No, eihän siinä sitten mitään!"

Minun työnantaja sattui olemaan sairaalalla käymässä juuri leikkauksen aikaan ja istuimmekin kahvilla koko leikkauksen ajan. Eipä olisi voinut parempaan saumaan juttukaveri tulla. Olisin takuulla muuten syönyt kynteni ensimmäistä niveltä myöten hermoillessani.

Vein pojan leikkaussalin ovelle 10:30 ja lääkäri soitti kahden aikaan ja kertoi leikkauksen menneen suunnitellusti ja hyvin. *huoh* Kolmen jälkeen menin teholle poikaa katsomaan ja Bee heräsikin juuri niihin aikoihin. Poika nousi istumaan ja totesi, että eihän tässä huoneessa ole telkkaria! Tehohoitaja tuumasi, että järjestyy kyllä. 4 Simpson-jakson ja Shrek 3-elokuvan (sekä näiden aikana syötyjen 2 voileivän, jogurtin, 2 pillimehun, makkarakeiton ja jälkiruokavanukkaan) jälkeen totesimme hoitajan kanssa, että potilas ei taida tarvita tehohoitoa enää;D

Tässä kohtaa jälleen muuten ruusujen paikka. Potilaskotiin varasin huoneen, koska teholla ei saa tietystikään vanhempi yöpyä. No, koska potilaan ei sitten tarvinnutkaan olla tehohoidossa arvioitua 1-2 vuorokautta, niin en sitten tarvinnutkaan sitä potilashotellia. Avaimia kyllä kanneksin taskussa sen yhden vuorokauden. No, soitin sitten potilashotelliin, että en tarvinnutkaan huonetta, niin ei tarvinnut maksaa sitä yhtäkään vuorokautta :O Aika reilua, minusta. Olisin kyllä ihan ymmärtänyt, että se yksi vuorokausi pitäisi maksaa, koska olen avaimet hakenut ja niitä itselläni kanittanut.

Tämä sairaus on nyt taaksejäänyttä elämää, poika on virallisesti julistettu terveeksi. Uudet pään kuvat olivat niin puhtaat, että lääkärikin hämmästeli sitä. Voinnin mukaan saa tehdä kaikkea, siis toki voimistuminen vie vielä aikaa (poika itse sanoi, että hiihtämään ei kyllä pysty, mutta sählynpeluu varmasti onnistuu;D). 1,5 kk:n päästä kontrolli, jossa ei enää kuvata päätä, vaan testataan immuunijärjestelmää. Siinä ei aivokirurgin mukaan voi olla vikaa, koska päästä otetuissa näytteissä ei ollut enää mitään elävää. Eli antibiootit ja oma puolustusjärjestelmä oli tuhonnut jo pöpön.

Jos nyt 1,5 kk:n sisällä tulisi kuumetta, meidän pitäisi mennä takaisin Oyssiin- ei minnekään terveyskeskukseen. Ja todellakin toivon, ettei kuumetta tule. Voin kuvitella, että varmaan pyörtyisin niille sijoilleni, jos nyt uusi kuumeilu alkaisi.

- Hätäkeskus.
- Täällä Akka hei! Äkkiä ambulanssi! Lapsella kuumetta!
- Onko paljon?
- No on 38!!!!!
- Onko ollut kauan?
- Joo! Puoli tuntia!!!!!
- Minkä ikäinen lapsi?
- Kohta 11!!!!! *kops, äiti pyörtyi*

***
Sitä pöpön reittiä ei saatu selville. Ei tullut itsellä muuta mieleen kuin se hammaspaise (elokuun 20. päivä, jotain hyötyä bloggaamisesta;P). Päästä otettiin röntgenkuvat, niissä olisi näkynyt pöpön puolen vuoden matka nuppiin ja niissä kuvissa ei ollut havaittavissa sellaista. No, en tiedä kumpi on kauheampaa, se että joku pöpö voi luustoa pitkin vaeltaa puoli vuotta etsiessään pesimispaikkaa vai se, että reitti jää mysteeriksi. Varmaan monet painajaiset vielä näen ja se kalmankeltainen, vahamainen, tulikuuma lapsipoloinen, jonka sai vaivoin ravistelemalla hereille- se varmaan kummittelee mielessä vielä pitkään:/

Mutta olisko tää case nyt tässä? Saatan vieläkin vaivata teitä näillä, jos jotain juolahtaa mieleen, mutta eiköhän tämä nyt ala olla paketissa. Kuten tuolla yhden postauksen lopussa olikin kommentti, uusintakierros on mahdollinen, kauhistuttava mörkö- mutta toivottavasti sitä ei tule. Huiiiiiiiii.

S.A.

Cee ja erityisesti Dee ovat eilisen päivän toivotelleet äitiä tervetulleeksi kotiin. Korvat soi huutomökästä. Äiti, katoilijoista pahin, on palannut pelikentälle ja nyt annetaan kolmiviikkoinen korkojen kera takaisin. Onneksi nappasin korvatulpat sairaalasta mukaan.

Työnantajalle ruusuja kans vielä. Totesi, että olet niin pitkään poissa kuin tarvitsee, sun paikka on nyt pojan tukena, älä ajattelekaan työasioita. Tarvitsetko rahaa?

Pappi, lukkari...

HahhahhhaaaXD Selasin pikapikaa sähköposteja läpi ja ihan helmi markkinointikirje löytyi roskakorista.

Hei Akka!
Myy tarpeeton tavarasi!

Hanki ilmaiseksi kiva aikuisten lelu!

Todellakin "tarpeeton tavara" myydään eniten tarjoavalle (tiettävästi onnistunut tuottamaan 4 kaistapäistä kakaraa)... Kyllä on hullulla halvat huvit ja mulla ilmaiset! (Kirje markkinoi siis huutonetin tapaista toripalvelua ja aikuistenlelu-teksti oli kaiketi mainos, en lukenut tarkemmin, koska ulvoin naurusta.)

***

No yön yli nukuttuani aamu näyttikin jo mukavammalta. Murkkiksen muisti on noin 12 tuntia, koska ihan pokkana kahden viikon kotiarestin langetuksen jälkeen ensimmäinen kysymys aamulla oli: Saanko lähteä kattoon kisoja? ÖÖ, no et!
***
Cee on talon virallinen saarnaaja. Vauhtia haetaan seurakunnankerhosta ja tulevaisuuden toiveammatti onkin "Marika-pappi". No, mikäpä se siinä. Jos kirkonrivit kaipaa tuuletusta, niin täältä pesee. Viikonloppuna mietittiin (saarnaa kuunnellessa) tuota lasten ajatusmaailmaa. Kun poika jutusteli Isä meidän"-rukousta tapaillen: meitä vastaan rikkoneet ja täsmensi sitten itse, että "ei se haittaa, jos on vaan pikkusen rikki". Vaikein noudatettava kohta meillä seurakuntalaisilla oli "älkää naurako" XD. Luonnollisesti Raamattu ja uusi testamentti kulkee näppärästi kainalossa ja virsikirjassa alkaa olla sivut hiuti ahkerasta selailusta.

Jotainhan tässä kasvatuksessa menee päin seiniä... Eikö niistä kukaan voi olla ihan PerttiPerusjätkä?!

Mutta täältäpä tähän taas tällä kertaa. Riemukasta perjantai-iltaa, kaverit!

S.A.

Omituisesti alkaneilla päivillä on...

...tapana jatkua omituisesti.

Kävipä nimittäin semmoinen homma, että ns. työttömälle 4. lapsen äidille soitettiin ihan kotiin asti ja tarjottiin va-ki-tuis-ta koulutusta vastaavaa työtä.

:O :O :O

Eikäpä näillä kairoilla juurikaan va-ki-tui-si-a työpaikkoja ole.

Jatkan ihmettelyä ja menen käymään keskiviikkona työhaastattelussa.

Nipistäkää, jotta tiedän olenko nukuksissa?!

S.A.

Paketti, terapiaa ja tulista kaurapuuroa.

Ensinnäkin ihanaisen Stanstan paketti tuli perille! :) Tuolla Stanstan postauksessa on laadullisesti huomattavasti parempia kuvia;D Meidän jätkät kun on niin vilkasliikkeisiä, että omat kuvat on hmmm... No katsokaa:D

Tää iiihana villapaita oli "pehmikkeeksi" laitettu. Lämmin kuin mikä! Enkä muuten aio tuunata kaulusta mitenkään, vaikka Stansta niin ehdottelikin. Just hyvä näin!



Pojat kiskoi kenkiä jalkaan ja totesivat, että: "Tässä oli kaikille jotain, paitsi iskälle. Iskä, sä saat noi tulitikut!" :)

Cee, länkisäärilappalainen, pihtikinttupohjalainen...


Aan kalsarilook:) Vaikka saattaa näyttää siltä, että kenkien lisäksi jätkiltä puuttuu mm. sukkia ja housuja, niin uskokaa tai älkää, on niillä vaatteita olemassa;D


Bee.
Deen ja omat jalkakuvat seuravassa jaksossa;)

Ja sitten tämä kaurapuuropaketti, joka ei ollut Stanstan paketissa.
*Miten niitä vahinkoja sattuu?*

No sillä lailla, että unohdetaan meikkipeili keittiön pöydälle ja samalla pöydällä on kaurapuuropaketti. Ihana kevätaurinko paistaa ikkunan läpi peiliin, joka heijastaa kaurapuuropakettiin, joka syttyy tuleen:O Reikä on pieni, koska Ukko oli vieressä ja puhalsi sen heti sammuksiin, mutta :O:O:O Aika hurjaa! Siinäpä olisi ollut tulipalotutkijoille pähkinää kerrakseen---- veikkaan, että syylliseksi olisi tuomittu leivänpaahdin (oikosulku sähkölaitteessa). Onhan se nyt ihan totta, että suurennuslasilla saa sytytettyä kuivaa nurmikkoa, mutta että meikkipeilillä kaurapuuron!?!
***

Terapian tarpeessa-jätkä ei olekaan terapian tarpeessa. Kävimme tänään siellä kartoituksessa ja hmm. no edelleen oli jotain "puutteita", mutta ne ovat tosiaankin ehkä enemmän näitä persoonallisia eroja. Kyllä minulla vähän taas hymyilytti, kun kuvissa oli "iloinen" ja "vihainen" naama, niin Ceen mielestä iloinen oli kaunis ja vihainen ruma. Ei kai tuommoiset voi periaatteessa olla vääriä vastauksiakaan. (Itse asiassa olen ihan samaa mieltä; vihainen ihminen on ruma ja iloinen on kaunis:))

Elokuussa mennään vielä käymään ns. kontrollikäynnillä, vaikka terapeutti ei pitänyt tilannetta vähääkään huolestuttavana. Vaikka itsekään en ollut varsinaisesti huolestunut, niin ihan huojentavaa, että joku ulkopuolinen sanoi sen ääneen.

***

Jaahas. Nikkelsson heräilee ja kuulostaa nälkäiseltä......

Murisee uhkaavasti, nyt on mentävä!

S.A.

No niin;D

1. Olisi pitänyt päästä heti eilen sinne hakattavaksi- niin en olisi ehtinyt kehittää niin järkyttävää paniikkia:) Dee oli mukana- ja varmaan vaistosi, että mamma on nyt pikkuisen hileinä.

2. Pyysin tatuoija-Tommia pistämään kerran ilman mustetta, jos sattuu ihan sikana- niin perun sitten koko homman.

3. Töps- ei tuntunut juuri mitään ja arvelinkin, että ei mua edes vielä piikitetty yhtään (että Tommi vaan huijasi töpsäyttäneensä kerran).

4. 15-30 minuuttia (en katsonut kelloa) tuntui räpellystä jalassa, ei sattunut- enemmänkin kutitti ja sitten vissiin kun osui johonkin hermoon, nin vaistomaisesti yritin vetää jalkaa pois- mutta muuten lueskelin houkutukseksi asetettuja tatuointilehtiä. Niin napsuttelin siskolle tekstiviestiä.

5. Toisaalta olin jo maalannut mielikuvan aivan järkyttävästä tuskasta, joten sitten kipua ei tosiaankaan tuntunut juuri nimeksikään.

6. Luultavasti edelleen joku ihmettelee, mitä järkeä on ottaa tatuointi jalkapohjaan- niin ei mitään järkeä, mutta tatuointi, jos mikä on asia, jota ei perustella järjellä- paitsi ruotsinsanakoesanojen tatuointi kämmeneen;D

7. Se on juuri sellainen kuin ajattelin! :) Joku joka on ottanut tatuoinnin tajuaa sen tunteen ottamisen jälkeen- pelkkää hymyä ja niin euforinen olo! Vaikea selittää:)

8. Tästä tulee sinällään mielenkiintoista, koska kyseessä oli ensimmäinen jalkapohja tatuoija-Tommille, niin pysyvyydestä ei ole tietoa- tarkkaillaan tilannetta ja Tommi lupasi fiksailla, jos haalenee.

Laitanpa täkyjä* tattoo foot sole tatuointi jalkapohjaan* jos joku hakee kuvia samoilla sanoilla kuin itse eilen.

S.A. :D

Ps. Pystyin ihan hyvin ajeleen autollakin.

Asiointia puhelimessa ja vähän muuallakin.

Olenkohan ikinä kertonut, että vihaan puhelimessa asiointia. En niinkään semmoista simppelia: Onko teillä sitä/tätä/tuota-kyselyä tai ystävien kanssa jutustelua, en todellakaan! Vaan esim. Kela (no hehehee, kuka ei vihaisi Kelan kanssa asioimista kaikilla mahdollisilla tavoilla), Verovirasto jne. Tässä vuodenvaihteen jälkeen yritin tiedustella Ceelle kerhopaikkaa. Soitin 15(!) kertaa kahden päivän aikana lapsityönohjaajalle, meni aina vastaajaan. Minä en jätä koskaan viestiä. En ymmärrä, mikä siinä on niin hankalaa. Sanavalmiina ja puheliaana ihmisenä sen pitäisi olla ihan helppo nakki, mutta ei. Varmaan saisin aikaiseksi jonkun viestin tähän tyyliin: "A-akka tä-tässä heiii. Niin, että semmosta aloin soittelemaan, että ku meillä on tommonen 4-vuotias poika ja sille sitten kyselisin, että mitä kerhoja teillä niinku olis ja koska ja missä? OLE NYT HILJAA, KUN ÄITI ON PUHELIMESSA! Anteeksi- niin, niin niistä kerhoista, mihinkäs mie jäinkään? Että olis tosiaan tuo 4-vuotias kerhopaikkaa vailla ja asutaan VOI YHDEN KERRAN, ÄITI ON NYT PUHELIMESSA! Niin anteeksi taas, Joo, siis asutaan tässä Susikairan keskustassa, mutta voidaan kyllä kulkea kauempanakin. ANNA VAUVALLE TUTTI! Niin, tuota voisitteko ottaa yhteyttä minuun?" Klik. Ja sitten huomaisin, etten edes luetellut puhelinnumeroani.

Kerhonohjaaja soitti aikanaan takaisin (luojan kiitos useissa paikoissa on tosiaan kännykät käytössä ja soitteluista jää jälkiä) ja kuulin, että hänellä hymyilytti: "Olit soitellut... muutamia kertoja..." No, Ceelle saatiin kerhopaikka tiistaille ja perjantaille aina 2 h kerrallaan.

Ja sitten lisää ällöttäviä puhelinasiointeja:

Ajanvaraus vaikka hammaslääkäriin: "Akka tässä terve. Pitäis varata aika... öö... lapselle, hetkinen... siis Aalle (ja luettelen sujuvasti Been sotun) eiku tää oliki toisen lapsen... hetkinen (äkkiä jääkaapin ovelle, siellä lukee kaikkien sotut) niin se on xxxxxx-xxxx. Ai kelle hammaslääkärille? No se on semmonen kiva, jolla on lyhyet hiukset. Saattaa olla, että se oli Kumpula tai Mäkelä? Ai ei oo sen nimisiä..." AARGH.
Virastoihin soittaessa onnistun yleensä aloittamaan ihan siitä, että: "Alussa Jumala loi..." Niin tosiaan tovosen kestää, että pääsen siihen oikeaan asiaan:)
Jos suinkin vaan on mahdollista, jalkaudun liikkeelle ja hoidan asiat ihan kasvoista kasvoihin. On jotenkin helpompi pysyä asiassa ja kun kuitenkin tulee jotain lisäkysymyksiä mieleen, niin voi esittää ne saman tien.

Sitten on vielä yksi tyhmä juttu. Ei kyllä liity puhelimeen, mutta juolahtipa vaan mieleen. Minulla menee maha sekaisin aina kirjastossa. Iskee aivan järkyttävä kakkahätä. Sellainen "hemmetti-hemmetti-hemmetti-missä-vessa?!
nyt-vähän-kiireesti-vessaan- tai-tulee-lusikallinen-housuun-hemmetti!" Puhelimessa asiointia enemmän ärsyttää yleisövessassa asiointi (nimenomaan synkällä asialla käyminen) ja lähdenkin sitten otsa hiestä kiiltäen paniikissa kirjastosta hirveällä hopulla ja kun pääsen ovesta ulos- tattadaa- ei mitään hätää. Olen kokeillut, että käyn ennen kirjastoon menoa kotona vessassa. Ei auta. Sama turkasen kakkahätä iskee päälle kuitenkin. Tämän täytyy olla psykologinen juttu. Mutta varaapa pokkana aikaa koppatohtorille, kun "aina kirjastoon mennessä heittää pakin ihan sekaisin...että tarttis varmaan purkaa tää ongelma."

Hahhaahaa. Kun pikaiseen luin tekstin, niin asiointi sana esiintyy monta kertaa ja kahdessa eri yhteydessä. Puhelimessa - ja yleisövessassa -. Vain minun sairas mielikuvitukseni lähtee hihityttävään lentoon, kun alan pohtia puhelimessa asiointia. Koppatohtorilla voisikin olla jännittävä matka pääni sisälle.

Että semmoista sitten tänä aamuna. Hyvää huomenta vaan kaikille:D

S.A.

Hiljainen kylä.

Minulla on haave, unelma, "typerä kotkotus" tai millä nimellä sitä haluaakaan kutsua. Haluaisin muuttaa hiljaiseen kylään. Se olisi vanha maalaiskylä, jonne ei pääsisi autolla. Siellä asuisi muitakin ihmisiä, perheitä. Yhdessä talossa kasvatettaisiin vapaita kanoja, toisessa lampaita, kolmannessa lehmiä. Yhteisössä kaikki saisivat tarvitsemansa elintarvikkeet "naapurista". Tietysti jotain pitäisi hankkia oikeasta kaupasta ja ne hankinnat suoritettaisiin niillä rahoilla, jotka on saatu myymällä esim. omien lampaiden villasta kehrätystä langasta ja siitä neulotuista sukista ja vanttuista. Tärkeimpiä asioita olisi yhdessä tekeminen, toisen auttaminen ja mahdollisimman luonnonmukainen elo, kaikkinensa.

Ajellessani kairoja pitkin, näen montakin hyvää kylää, jotka olisivat oikein otollisia paikkoja "hiljaiseksi kyläksi". Vanhoja taloja, kalaisien vesien äärellä. Näen itseni huristamassa vinkkelit jalassa, hahtuvatumpuissa potkurilla pitkin kylän raittia. Päälärillinen maitoa mukanani, menossa jauhoja lainaamaan- onhan leivontapäivä. Halkoja kiskoisin vanhalla puisella puukelkalla ja lämmitelisin tuvan uunia.

Olisi siinä kylässä pikkuruinen kauppakin. Siellä myytävät tuotteet olisivat irtotavaraa, laareissa. Sokeria, suolaa, kompiaisia, ruskeaan paperipussiin pakattuna. Itsetehtyjä saippuoita, pikkuleipiä, yrttisekoituksia, käsitöitä.

Sinne kylään saisi tulla toki vieraitakin. Kunhan jättäisivät kiireen, maailman melskeen ja autonsa riittävän kauas. Kännykät kiinni ja sarkatakki niskaan, vinkkelit jalkaan ja päivän puuhiin.

*puff* Heräsin haaveistani. Oikeasti saattaisin juosta kermaperse tutisten äkkiä mukavuuksien äärelle takaisin. Ehkä vain turhaan romantisoin- raakaa työtähän se enimmäkseen olisi. Mutta silti... Ehkä jonain päivänä. Ehkä pienemmässä mittakaavassa. Tänään kudon kuitenkin villasukan, leivon sämpylöitä ja uunissa onkin jo tulet. Puita en kiskonut puukelkalla, vaan kannoin sylissä, hahtuvatumput käsissäni. Lieden päällä kiehuu iso kattilallinen vettä, pakkaskelien ilmankostutin.

Ihanaa maanantaita! :)

S.A.

Linkousvaihe?

No nyt on Akka mahoineen siirretty sairaalan huoleksi. Nyt sitten odotellaan soittoa, joko huomenna tai alkuviikosta ja sitä myöten kutsua sairaalaan. Joku arvo (olisiko nyt sitten ollut sitä pissaa?), jonka pitäisi olla 100 tai alle sen, olikin 2600. Hups. Dee oli painoarvion mukaan 2300 g eli kasvaa kyllä, mutta tuolla omalla kirppukäyrällään. Hassu olo. Siis tuntuu, että nyt vihdoin tapahtuu jotain, mutta toisaalta siten ettei voi oikein itse vaikuttaa. Outoa. Pitää varmaan kuitenkin ostaa joku 50 senttinen vaate.

Nyt ei millään irtoa enempää tekstiä. (Hehhee, kerrankin Akka on hiljaa;D)

S.A.

Yökoulua.

Aa tuli taas eilen ihan täpinöissään koulusta. Ensi viikolla on kuulemma yökoulua yhdessä läheisessä leirikeskuksessa. Rahaa piti viedä kouluun 40 euroa. Hmm. Juu, ei vienyt vielä meidän poika rahaa kouluun. Sanoin, että haluan ensin jotain tiedotetta asiasta ja mielestäni 40 €:a on kohtalaisen paljon yhdestä yöstä. Matkaa leirikeskukseen tulee kuitenkin alle 15 km ja yöpyminen tapahtuu makuupusseissa. Mielenkiintoista. Siis vertailukohteena pidän nyt kesäleiriä, jossa poika oli 4 vuorokautta ja hinta oli 50 euroa. Jään mielenkiinnolla odottelemaan tiedotetta, onko poika kenties kuullut hinnan väärin vai onko siellä kenties joku huippubändi esiintymässä? Vai onko teistä 40 euroa paljon? Siis 25 oppilasta ja kaikki maksaa sen 40 euroa; tekee yhteensä 1000 euroa. Palaan aiheeseen kunhan saan tiedotteen käsiini.

S.A.

Omituinen aamu.

Heräsin 6:30 ja totesin Aan seisoskelevan keittiössä ja pyysin häntä keittämään kahvia 8 kuppia. Seuraavan kerran heräsin 7:30. Omituista on se, että meillä ei tullut mikään kiire minnekään- kenelläkään. Bee jäi puoleksi päivää yksin sairastamaan, Cee meni hoitoon ja Aa kouluun ja minä ja Ukko töihin. Miksihän se kello on ikinä laitettu soimaan 6:30 (siis se on soinut varmaan kaksi vuotta aina tuohon aikaan)? En tajua. Onhan tänään keskiviikko 16.9.2009 ja kello jotain kolmen hujakoilla, päivällä? Maailma pyörii ihan radallaan ja ei mitään mainittavaa jättiläiskatastrofia ole tapahtunut? Tosi kummallinen aamu ja tämä outo olo ei vain hellitä.

Onko minulle näin ollen lahjoitettu tunti lisää nukkuma-aikaa ja joka yöksi? Wouuuu! Ihan pöllämystynyt olo:O

***

Jäi eilen kirjoittamatta, kun sain pienet kilarit -ah niin tutusta aiheesta- pleikkaripelit ja CD-levyt lattialla, sohvalla, jossain aika lähellä soitinta, mutta ei takuulla koteloissaan vaan naarmuuntumisvaarassa irrallaan. Aalle jupisin niistä ja poika totesi vaan: "No mutta ku Remu..." Hahhaaahaa! Heti mulle Talentin ilmoittautumisnro, niin Hannin purkkapalloja puhalteleva Viivi saa kilpailijan;D

Katsokaas, miten näppärä Remu-koira! Osaa kiivetä lähes seinille (kirjahyllyyn), valikoida pelejä ja levyjä, tuoda ne alas hyllystä ja avata kotelot ja irrottaa levyt niistä! Siltä osin koulutus on vielä kesken, että se ei osaa ilmeisesti laittaa niitä takaisin paikoilleen tai sitten siinä on jo niin paljon inhimillisiä piirteitä, että se ei vaan laiskuuttaan ole viitsinyt.

Huomaattehan kaikki, että kuvissa esiintyy todella poikkeuksellisen lahjakas yksilö? Ei mikään tavallinen tusinasesse. Tuossa luun kaluamisessakin on jotenkin niin säkenöivän viisas ote.

S.A.

Mitä? Missä? Milloin?

Puhelu tiistai-iltana:


- Nii, tuutteko te viikonloppuna tänne?
- Ai pitikö meidän tulla?!
- No siitä oli sillon joskus puhetta, että joku viikonloppu, nii se olis nyt tää. Eikö kukaan ollu ilmottanu teille?
- No ei ollu. Öh. Tää tuli vähän äkkiä. Pitää miettiä. Mie ilmottelen.

Yöllä (ti-ke välisenä) saapunut tekstiviesti:

"Hello, anteeksi ku mie nyt pommitan, mutta joko ootte tullu johki lopputulokseen? Jos ette tule tänne, niin mie oisin lähös huomenna Jennan kans Jyväskylään:)"

Akka miettii aamun viestin rivien väliä ja sisko soittaakin (keskiviikkona) aamupäivästä:

- Ni ootteko tulossa?
- Miten mulle tuli semmonen mieleen, että ei olis niin väliksi tulla just tänä viikonloppuna... että se reissu olis niinku kivempi?
- Nii... Siis olis tosi kiva nähdä teitäki, mutta...
- Ok:D Päätetään nyt sit, että ei olla tulossa tänä viikonloppuna ja sitä paitsi on oikeesti ollu joka viikonloppu jotain lentoa, että ihan kiva välillä olla vaan kotona. Tuleehan näitä viikonloppuja vielä. Ja pääset sinne Jyväskylään sitte.

Torstaina aamupäivällä saapunut tekstiviesti:

"Heippa. Älä nyt suutu tai hermostu rakas sisko. Mie en oikeasti mene Jyväskylään vaan Madridiin viikonlopuksi! XXX maksaa liput niin mie lähin! Äitille ja isille en sen takia halunnu sanoa ku ne ois heti luetellu miljoona syytä miksi EI PITÄIS lähteä ja ois ne varmaan suuttunuki. Mutta sulle kerron, että joku muukin kuin Jenna tietää missä oon. Lähen nyt X:n kentältä, meen Hesan ja Geneven kautta ja sitte su takas Hesan kautta. Laitan viestiä ku oon perillä:)"

Akan vastaus:

"Sä oot niin... hassu, rakas! Kiitti kuitenki ku ilmotit vähän suuntia, ni en nyt sydän syrjällään seuraa nelostien liikennettä:) Pidä ihana viikonloppu!"

Huom. Tekstissä esiintyvä XXX on siskon avomies, ei mikään tuntematon lippujen ostelija:)

Mahdolliset vanhempien keksimät miljoona syytä voisivat olla esim. "Sähän lähdet kolmen viikon päästä taas vuodeksi sinne Madridiin!"x 1 000 000.

Sorry sis, tää nyt oli vaan ihan pakko taltioida tänne;D

Ukon kommentti oli: "No eihän sillä oo niin väliä, jos ei oo kotona, onko sitte Jyväskylässä vai Madridissa."

S.A.

Omituisuuksia(ko)? part 2.

Anne haastoi jo aikaa sitten avautumaan omituisuuksistani. Olen jo listannut ekan omituisuuserän täällä ja nyt olen työstänyt mielessäni uutta listaa.

1. Kehittelen muistisääntöjä. Sehän ei ole omituista ollenkaan, mutta hieman omituisempi on logiikka niiden takana. Jos pankkikortin tunnus luku on 2485, niin muistan sen siitä, että pappa syntyi vuonna -24 ja serkku vuonna -85. Ihan simppeli juttu, eikö? Mutta kun pappa syntyi oikeasti vuonna -27 ja serkku vuonna -86. Tämän on moni tuominnut tosi omituisuudeksi.

2. Käännän sanoja ja numerosarjoja "koodeiksi". Esim. sieni on 19.9.5.14.9.

3. Olen ihan hillittömän utelias. Availen salaa joululahjoja etukäteen. Pistelen pehmeisiin paketteihin neulalla reikiä ja katson valoa vasten. Tämä ei suinkaan koske vain minulle osoitettuja paketteja vaan kurkin röyhkeästi kaikkien muidenkin perheenjäsenten paketteja. *nolo*
Jos on vaikka joku tilaisuus, jossa kaikki saavat muistamisen- yleensä vielä samanlainen lahja joka paketissa, niin muut avaavat lahjan nätisti ja rauhassa- tai säästävät jopa kotiin, mutta minun pöydälläni on kynsin ja hampain auki raastettu paketti. Vastaavasti löytäessäni jotain tosi sopivaa tietylle henkilölle en pysty säästämään lahjaa jouluksi tai muuhun merkkipäivään vaan annan sen heti.

4. Nukkumisesta olikin yksi omituisuus aiemmin, mutta tässä toinen. Voin nukkua missä vaan. Nukun lähes aina syvää unta, jota ei häiritse mikään. En esimerkiksi lasten vauva-aikana herännyt juuri koskaan yöitkuihin vaan ukko toi vauvan tissille tai syötti pullolla.

5. Pystyn irroittautumaan hetkestä. Vaipumaan tietoisesti meditatiiviseen tilaan. Pystyn sulkemaan ympäriltäni häiriötekijät pois ja vaipumaan tyhjyyteen. Palatessani maailmankartalle minulla on rauhallinen ja seesteinen olo. Tätä on vaikea selittää. Muutaman minuutin "poissaolo" riittää. En siis varsinaisesti ajattele mitään vaan olen tyhjäkäynnillä. Yleensä keksin tuokioni jälkeen ratkaisun johonkin ongelmaan tai saan jonkin huippuidean (!?).

S.A.

Tähän en enää haasta varsinaisesti nimellä ketään, mutta jos joku listailee omiaan niin vinkatkaapa;)

K-18.

Aivan tavallinen lauantai. Kotitöitä, pyykinpesua, ruoanlaittoa, siivoilua jne. Ei siis mitään mainitsemisen arvoista siihen asti, kunnes... Isot pojat ulkoilemassa kavereidensa kanssa ja nuorin nukkumassa;) Ukon kanssa vilkaistiin toisiamme... Mitä jos? Entä, jos juuri nyt? Tuntuuko siltä? Onko ihan hullua? Entä jos joku tulee, mitä ajattelee? Ollaanko ihan pervoja?! Ei muuta kuin peitot ja tyynyt mukaan ja patjat olohuoneen lattialle...
Niin, että mitäkö tehtiin?! No katsottiin Alvin ja pikkuoravat ilman suomenkielistä dubbausta! Aivan parhautta kerrakseen! Suosittelen lämpimästi kaikille!

S.A.

Ei laiteta kuitenkaan sitä Manaajan soundtrackia soimaan...

Mahdotonta touhotusta jälleen=) Ilta koristeltiin ja fiksattiin kotia kauhukekkeriteemaan. Tänään siis kivaa(?) ja kauheaa(!) tiedossa lapsille... Olen askarrellut viikatteen, laatinut ruokalistan, hankkinut tarvikkeet, kotona on vaihdettu kaikki hehkulamput hämyisen värillisiin... Hämähäkkejä ja lepakoita roikkuu katossa ja ovissa- ulkotulet on viritelty sytkäriä vaille valmiiksi... Huisin jännää ja mukavaa touhottaa (uskoisitteko minusta?!)! Siispä lisää päivitystä huomenissa, mukavaa ja kamalaa perjantaita kaikille... Jos tahdotte askarrella itsellenne viikatteen, niin ohjeet tässä:

- Sählymaila
- Pahvia
- Teippiä
- Foliopaperia
- Liimaa




Hienoa, kyllä nyt päitä tippuu...





Menu:
Päättömän kanan siipiä
Nakkisormet vihannesvadilla
Coctailtikarit
Sisäelinsalsaa
Kädettömän miehen boolia
Hämähäkkijuomaa
Hämähäkinsuukkosia
Paistetut madot ja toukat
Käytetyt korvatulpat


Tuliko nälkä? No niin minullakin;D

Susikairan (noita)akka

Omituisuuksia(ko)?

Hiirose emännältä löysin tämän. Ai, kauhea kuinka vaikeaa on huomata omia omituisuuksia... Kovasti yritän miettiä onko niitä? Mitä ne voisivat olla? Lukija päättäköön omituisuusasteen.

1. Astiakaapissani on sotilaallinen järjestys. Kaikki mukit ovat korvat samaan suuntaan. Samanlaiset lasit omissa jonoissaan. Lautaset kokojärjestyksessä. Isot oikealla ja pienenevässä järjestyksessä vasenta kohti.

2. En ole koskaan hakenut töitä. Olen kyllä ollut töissä 15-vuotiaasta lähtien, mutta aina päätynyt töihin joko menemällä vaan ovesta sisään tai sitten "löydettynä".

3. Koputan oviin ja juttelen sisään mennessäni. Aina. Liiteriin, varastoon, autotalliin. Illmoitan mielestäni selkeästi aikovani tulla sisään ja mahdollisilla rotilla/hiirillä/päästäisillä on näin aikaa piiloutua. Näin vältämme luultavasti molempien mieltä järkyttävän kohtaamisen. Kop-kop-kop-"Minä täällä vain- tulen kohta sinne!" Pieni odotus ja sitten sisään vaan. Tätä olen opettanut muillekin tosin kannattaa miettiä toteutustapaa, jos asuu tiuhaan rakennetulla alueella. Voi esim. kopistella kengistä lumia oven pieleen, vihellellä huolettomasti, yskiä kovasti jne.

4. Meillä on kiertoilmauuni, mutta käytän aina sitä normaalia uunia ilman kiertoilmatoimintoa. Syy: Kiertoilmalla ruoka valmistuu liian nopeasti. Tätä hyvä ystäväni pitää "maailman" omituisimpana asiana ja syynä. Mutta olen polttanut niin monta ruokaa ja piirakkaa karrelle, etten vaivaudu enää kokeilemaankaan. Olkoon mokoma toiminto.

5. Minulla on nukkuessa 2 peittoa ja ainakin 3 tyynyä. Nukun kyljelläni. Toinen peitto on pitkänä rullana vatsaa vasten ja jalkojen välissä, toinen ihan tavallisesti päällä. Tyynyt ovat paksuja ja niistä yksi on kyljen alla ja kaksi pään alla. Eli nukun lähes istualtaan, mutta kyljellään. Kylässä ollessa en usein kehtaa pyytää lisää ja lisää tyynyjä- joten olen oppinut tyynyvarkaaksi. Lapset piikittelee minua siitä, että varastan tyynyt ja peitot niiltä, jotka ovat menneet minua ennen nukkumaan. Siis lapsilta. Ihan kamala olen. *nolo*

Ihan normaaleja juttuja? Eikö olekin? Jos joku haluaa ruotia omia omituisuuksiaan, niin mielellään niitä lueskelen=)


Sitten kuvat, jotka aioin laittaa eilen... Eli sain tämmöisen ihanan paketin: siinä on vähän Jouluun liittyviä leipomisjuttuja, muita leipomisjuttuja, syötäviä koristeita! Arvatkaa ilahduinko? Kyllä vain!
(Chilipähkinät on Ukon tuliaisia reissusta. Minun suurinta suosikkiani! Jättipussi!!! Laitoin samaan kuvaan, kun olivat siinä pöydällä.)


Siinä on mantelimassaa, krokantteja, kakun koristeita 12x2, vaniljatankoja, strösseleitä: nuo monilajipurkit (neljää toisiinsa sopivaa aina yhdessä purkissa, Kätevää!) kirsikoita, mantelirouhetta, koristelugeeliä ja vaaleanpunaista sokerikuorrutetta.

Ja tämä.



Vähänkö hihitin tälle lehmäpiparimuotille;D

Nyt vissiin pitää sitten opetella leipomaan?!

S.A.