No joo, ehkei nyt viikossa ihan sydänjuuria myöten rakastuta, mutta voimakkaita tunteita tuntuu kuitenkin :) Aloitin siis työssäoppimisjakson vanhusten parissa ja voi mahdoton, kuinka mukavaa se onkaan! Tunteellinen kun olen, niin välillä haluan vain istuksia käsikkäin ja kuunnella puhetta, vastailla, kertoilla omia ajatuksia ja kunhan olla vaan- ja mikä hienointa, minulla on opiskelijana lupa tehdä juuri sitä! Toki täytyy oppia huima määrä muutakin, muttei minun tarvitse potea huonoa omaa tuntoa, jos käytän välillä aikaa kiireettömään olemiseen!
Välillä sydän meinaa pakahtua jonkin surullisen asian tiimoilta- jos asukas kertoo jonkin kipeän jutun menneisyydestään, mutta sitten hetken päästä armelias unohtaminen on jo pyyhkinyt murheen mennessään ja pohdimme onkohan jälkiruokana vadelma- vai hillasoppaa?
Tuntuu hyvältä olla juuri tähän suuntaan matkalla...
Viikonloppuna eksyin hetkiseksi, oikopolun piti johtaa ihan perille. No, joskus eksyessään päätyy sellaiseen paikkaan, että eksyminen tuntuu kovin vähäpätöiseltä :)
Voi olla, että lähitulevaisuuden kirjoitukset on kuvitettuja maakuntamatkailuraportteja, mutta on kai nekin parempia kuin ei mitään :P
S.A. itte
