Muista.

Muista mennä ajoissa nukkumaan. Muista tehdä tehtävät. Suunnittele se ja tämä. Käy välillä töissä. Muista olla kuristamatta uhmaikäistä. Muista palauttaa se lappu sinne, tuo tänne, allekirjoita tämä ja tuo. Laadi lista. Muista myyjäiset. Käy siellä ja tuolla. Ole sosiaalinen. Tapaa ystäviä. Muista, että joulukin on kohta. Osta maitoa. Tankkaa hyvä ihminen auto. Ota pulkka mukaan. Soita äidille. Tarkista aikataulut. Vie harrastuksiin ja harrasta itsekin. Hengitä välillä. Yritä edes nukkua. Osta kissalle hiekkaa ja koiralle lääkettä. Hammaslääkäri! Puheterapia! Muista, mene ja kiidä; ole valpas ja nopea.
Kaikesta hässäköinnistä huolimatta, ole onnellinen tästä päivästä. Siitä, että elämä kai kuitenkin on tolallaan- edes hetkittäin.
Isällä todettiin syöpä.

S.A.

Kiireinen työtön.

Olkaa huoletonna, ensiviikolla alkaa opiskelut. Siihen sisältyy etäpäiviä ja kuka nyt kokoajan jaksaa jotain tehtäviä tehdä, siis mulla on sitten ihan pätevä syy, aika ja tilaisuus blogata muutakin kuin, että kiirettä piisaa. Kiva syyslomakuukausi takana, vieraita on käynyt, ollaan käyty kylästelemässä, tutustuttu uusiin ihmisiin ja sillä tavalla. Nytkin on tavallaan aika kiire, ollaan lähdössä tyttöjen kanssa tunturiin vaeltamaan (?!)... XD
Jos bongaat kuvasta lenkkarit, niin laita äkkiä kommenttia, niitä ei oo tarkotus ottaa mukaan! Moikka! Meen nyt alkoon ruokakauppaan.

S.A.

Täällä ollaan!

Kesä mennä vilahti ohi- aurinkoa ei juuri näkynyt, hyttysiä oli helftisti. Aa muutti pois kotoa. Taas (!) vietettiin hautajaisia ja sain potkut (tuotannolliset ja taloudelliset syyt). Siinäpä ne tähdellisimmät kuulumiset.

Palaan paremmalla ajalla täsmentämään yksityiskohtia- mut heiiiii, lukuunottamatta kuolemantapausta kaikki on vallan hienosti ja hyvin:). Tämä viikko on sitten hääviikko- eli fundeerattavaa ja järjesteltävää onkin ja ensi viikolla on sitten mainiosti aikaa kirjoitella lisää.

Toivottavasti Te kaikki voitte hyvin ja pilkettä löytyy silmäkulmasta- ei elämä ole niin vakava asia!

S.A.

Häh?

Ei tarvi kuin pari kuukautta olla jossain muualla kuin blogissa, niin heti on kaikki käännetty ylösalaisin :O Saapa nähdä saanko tätäkään julkaistua, on tää niin erinäköinen.

Asiasta kukkaruukkuun. Täällä on taas ollut kaikenlaista. Lähinnä tietysti sairastelua, tulirokkoa, ihan perusmahatautia, nuhaa, yskää, angiinaa, koiralla todettiin sydänvika, Aan ADHD-lääkityksessä pientä säätöä. Sitten on ollut hääkorttitehtailua ja muuta sellaista touhua. Lisäksi, koska tänä vuonna olen aika typerään aikaan kesälomalla (toukokuussa!!!!!!!!!) otin sitten kakkostyön työkeikkoja mahdollisimman paljon. Siispä olen sinkoillut ympäri kairoja ja ensi viikolla pääsen muutamaksi päiväksi työmatkalle ihan Helsinkiin saakka :D Jee!

Kahden viikon ajan sydämessä on ollut tumma möykky. Miten epäoikeudenmukaista kaikki voikaan olla? Miksi elämänsä alussa oleva pieni tyttönen repaistaan pois? Miten pahalta tuntuu lapsen vanhempien puolesta, kaikkien lähipiiriin kuuluneiden. Se on sellainen kaiken pysäyttävä tunne. Sitä, kun tuntuu, että pitää tehdä jotakin, mutta sitten huomaa tiskanneensa puoli tuntia samaa kattilaa kylmällä vedellä. Ajatukset kiertää kehää ja palaa uudelleen näihin vanhempiin, lähipiiriin. Mikä tarkoitus millään on? Koska sen tarkoituksen näkee? Eihän tällä voi olla mitään tarkoitusta!

Mutta tälläistä tänne kuuluu, ei mitään ja kaikkea.Hyvää ja huonoa. Elämää ja elämän päättymistä.

S.A.

*edit* taisi se julkaisu onnistua ja enhän mä oo ollut kuin kuukauden päivittämättä ;D

Hämmentävää!

Kun enimmäkseen tulee juputettua siitä miten milloinkin jokin asia rassaa, lapset kiristää pinnaa ja ihan vaan ahdistaa muuten, niin nyt kyllä täytyy kirjoittaa yksi hämmentävän hieno kokemus. Aan kaveri, jota en ollut aiemmin tavannut, tuli hakemaan Aata ulos. Tultiin siis yhtä aikaa meidän pihaan, minä autolla ja kaveri mopolla. Hyvä, että ehdin autosta ulos, niin tämä poika tuli käsi ojossa esittelemään itsensä.

Olin jo tuosta hieman hämilläni, mutta paras oli vasta tulossa:

- Kysyn nyt sinulta luvan saanko ottaa sinun lapsesi kyytiini? Tiedän, että sivutiet ovat vielä jäiset, mutta olin ajatellut ajaa pääteitä tässä keskustassa. En ota kyytiin ketään, jonka vanhemmilta en ole saanut suostumusta. Olen myös lapsena ajanut jonkin verran kilpacrossia, joten hallitsen kyllä tämän.

Ja minä seisoin suu auki ihmettelemässä, että missä ne huonosti kasvatetut usein parjatut nuoret oikein lymyää? Kas, minun kohdalleni on sattunut vain tälläisiä helmiä:)

S.A.

Ps. On kuulkaa hymyilyttänyt jo monta päivää. Aika vastuuntuntoista ja söpöä.
Sanoinkin Aalle ja kaverilleen, että "Hei kaveri, laita nyt sormet korviin, muuten sua alkaa punastuttaa; Aa, se sun kaverisi on muuten harvinaisen fiksu nuori mies!"

Talkkari ja hankala tilanne.

Meillä on töissä talkkari. Eläkkeellä oleva ja työaika on 5 min.-1 h arkisin, säännöllisen epäsäännöllisesti. Auttelee pienissä jutuissa ja lakaisee rappuset jne. Tosi herttainen ja sydämellinen. Ja ottaa viikonloppuisin kuppia. No sehän ei tietenkään minulle varsinaisesti kuulu, mutta
esim. tänään, Jouluna, ystävänpäivänä ja muinakin vähänkään juhlapäivään viittaavana talkkarilla on tapana yllättää. Joskus saadaan suklaapala :), joskus kortti ja arvatkaas mitä tänään?!

Kukkakaupanlähetti toi 6 suurta kukka-asetelmaa. Aivan hurmaavaa, mutta
NIIHIN ON MENNYT AIVAN TOLKUTTOMASTI RAHAA!

Arvatenkin tilaushetkellä talkkari on jo ollut vähän(?) maistissa ja millä ihmeellä hän nyt loppukuun elää, ostaa lääkkeet jne.?

Että voi hyvästä, ihanasta, kauniista ja huomaavaisesta eleestä tulla saajille kaamea olo?! Olisi ostanut vaikka yhden kimpun tulppaaneja ja jakanut ne meille, kaikille yksi; mutta kokonainen asetelma ja jokaiselle?! Apua!
Ehdotin, että josko kutoisin villasukat- toisen varteen tekisin taskun ja laitettaisiin ns. sukan varteen vähän "pahan päivän varalle"... Mitä voisi tehdä? Kiittää toki kauniisti tiistaina, kun seuraavan kerran nähdään, mutta muuta? EHDOTUKSIA?

S.A.

Taattua kaaosta, jälleen.

Viime viikolla oli hiihtoloma. Lähdettiin maanantaina reissuun koko perheen voimin.
Suunnitelma oli tämä: Susikairasta Lapinkairaan-> ke/to sieltä mummolaan, josta sitten sunnuntaina kotiin.

Ja viikko meni näin: Ma Susikairasta Lapinkairaan(250km). Ke Lapinkairasta Susikairaan tuomaan Ukko ja erittäin sairas Cee ja koira kotiin. Takaisin Lapinkairaan samalta istumalta, koska loput aakkoset oli siellä(matkaa 2x250km). Torstaina Ukko ja Cee Oyssiin osastolle (200+km), minä ja muut lapset mummolaan(130km), koira Susikairassa yksinään. Ilta-ajeluna oli tarjolla koiran haku mummola-Susikaira-mummola (2x200km)... Onneksi on Veispuuk! Koiralle järjestyi kyyti mummolaan perjantaille ja kaveri kävi ulkoiluttamassa ja ruokkimassa koiran torstai-iltana. Ceellä oli tulehdusarvot 250 (paitsi, että jälkeen päin kuulin niiden olleen yli 300, koska mittari näytti vain 250 saakka...)
No Ukko säästeli mun hermoja ja tarjoili puhelimessa "hyvin täällä menee, ei mitään hätää" jne. selostuksia. Sunnuntaina sitten juhlittiin vanhan mummon 90-vuotissyntymäpäiviä ja sittenpä olikin loma vietetty. Ei siinä, arjesta kyllä pääsi irti hyvin, ei pyörinyt työasiat mielessä ollenkaan :P.

Lomabudjetti meni ihan näppärästi tankkiin. Tällä viikolla maanantain Ukko oli hoitamassa Ceetä. Tiistaina kokeiltiin eskaria, keskiviikkona oli eskarissa puoli päivää, eikä enää jaksanut nousta sohvalta. Käytin tk:ssa, mitattiin crp 10, mutta varmaan tuo lääkekuuri väsyttää. To ja tänään pe ollaan sitten keräilty voimia ja syöty vitamiineja.

Ceen koulukypsyystestitkin sattui tälle viikolle. Ma, ti ja ke kävi tekemässä testejä (noin tunnin kerrallaan). Ei mennyt kovinkaan nappiin, mutta koska oltiin kuitenkin ajateltu sitä koulunaloituksen lykkäystä, niin sehän ei haitannut ollenkaan. Parempi vaan, että testitkin tukee tätä meidän ajatusta.

Että sellaista haipakkaa taas. Tauti oli keuhkokuume.


S.A.

Ps. Ceen tarjoilema loppukevennys; jotten vaan erehtyisi luulemaan omista taiteellisista taipumuksistani liikoja. Piirreltiin eilen päivällä ja piirsin talon. Cee katsoi ja tuumasi: "Hirveen ruma, mutta hyvä äiti, kun kuitenkin yritit parhaasi!" Lasten suusta se....

Tautista menoa.

Influenssahan se sitten iski torppaan viikko sitten lauantaina. Kuusi tuntia ja 5/6 makasi henkihieverissä 40 asteen kuumeessa. Tätä lystiä riitti neljäksi päiväksi ja Cee parka sairasti sitten samaan syssyyn vesirokon. Kuten kuvasta näkyy, niin ei mennyt "parilla näpyllä" ohi :/ Loppuviikkoa kohti kuumeet asettui ja tänään ollaan oltu ihan normaalisti jo tahoillamme. Mutta olihan tauti, voi herttinen sentään. Sunnuntaina raahauduin tk:een sairaslomaa hakemaan, enpä muista koska olisin ollut "omalla" sairaslomalla, siis lasten juttuja ei nyt lasketa tähän. Olo oli kuin olisi vedetty mankelin läpi ja iho riivitty hiekkapaperilla. Eipä ihme, jos jonkun perussairauden omaavat oikeasti meinaa kuolla, kun perustervekin meinasi. Torstaina diagnosoin sen pihkuran korvatulehduksen taas itselläni, oikea diagnoosi oli ja siihen sitten sain lääkkeet. Eilen vasta ekan kerran tuntui siltä, että on ihan kivaa olla hengissä :)

Että sellasta täällä tällä kertaa, Kiitos tunnustuksista, palaan!

S.A.

Pakkaseloa.

Juuh, reilun viikon kestänyt liki -40 asteen keli riitti hyydyttämään minut. Tehokkaasti. Jos nyt en näistä talvikeleistä muutenkaan niin pidä, niin yhden kovan pakkaspäivän jälkeen mentiin sitten sisulla eteenpäin. Ärsyttää se, että kaikki mihin koskee hajoaa käsiin. Autot, kaikki ulkoasiat, autonroikat yms. Siis kaikki! Ja loppuhuipennuksena hajotin perseeni. Sellainen puolihuolimaton etukumara kiertoliike ja sitten naps. Noidannuoli, issias, sydänkohtaus persposkessa... tein monta diagnoosia ihan itse. Istuminen ja makaaminen on pahimmat- kävellä niinkin pystyy ja seisokelemaan, mutta istuma- tai köllöttelypaikka on syytä valita huolella, pudotusta saa mielellään olla, jotta joku voi tuupata päälleen lattialle minut.

Ajattelin, että kyllä se siitä, mutta muutaman päivän päästä toinen kankku meni ihan kovaksi, turposi ja sitä kuumotti ja kaiken huipuksi siihen ilmaantui n. 10x10 cm:n mustelma. Torstai-iltapäivälle sain hieroja-ajan. Olen nyt hautonut sitä merisuolahauteella ja Ojan-Isännän muistolinimentillä (pieni hippi minussa taistelee lääkäriä vastaan, en tahdo lääkkeitä, jotka poistaa kivun, vaan tahdon että kivun syy poistetaan...). Leikkisästi olen nimennyt itseni JLO-perseeksi, harmi vaan, että tämä komeus on kovin toispuolinen:/

Viime perjantaina treffasin Patongin perheineen! Toinen ihkaelävänä nähty nettituttu:) Kukaan ei varmaan arvaakaan, että juttua riitti ja Jii ja Dee leikkivät touhuissaan tottakai :) Oli muuten huippumukava aamupäivä!

Ja mitäs muuta sitten? No Deellä on nyt sitten ihan oikeasti vesirokko. Se mikälie sillä oli taannoin, ei ollut vesirokko ja tämä viikko ollaan sitten puolitellen hoitovuorossa kotosalla. Cee lähti elämänsä ekaan yökylään kummitätinsä luo, siis sellaiseen yökylään, jossa ei ole veljiä tai meitä vanhempia mukana.

Loppuviikosta saattaa olla aikaa kertoilla vähän tarkemminkin kuulumisia, siihen sitten heido!

S.A.

Jos voit vaikuttaa, niin tee se.

Jottei aina tulisi marmatettua ja taivasteltua tämän pöllöpesäkkeen tapahtumia, niin on syytä kertoa sellaisestakin hetkestä, kun tuntui onnistuneensa, edes sitten jossain.
Ystävän Tytär käy samaa yläastetta kuin Aa. No joululoman aikaan sattui sitten sellainen vittumaisen typerä episodi, johon vain tyttöset pystyy. Kaveriporukka päätti "pullauttaa" tämän yhden tytön porukasta ja oikein sakin hivutuksella: "Sä oot ihan... sun kanssa ei olla, koska... sulla ei oo..." (Täyttäkää pistepistepiste-kohdat ihan häijyimmillä perusteluilla mitä keksitte).
No Tyttö pahoitti mielensä, kukapa ei? Ja sitten tätä puhelinpaskarumbaa, porukalla haukutaan päin korvaa jne. Tytöstä tuntui kamalalta ajatukselta kouluun palaaminen, kukapa mielellään menee tilanteeseen, jossa voi kuvitella, että se paska vaan jatkaa niskaan satamistaan.
Juteltiin ystävän kanssa ja itkettiinkin, ottaa niin pirusti päähän se, että kun ne ipanat ei tajua, että pahimmillaan pilaavat koko kouluajan ja aikuisuuttakin. Että just nää on ne jutut, mitkä aikuisena pyyhkisi pois menneisyydestään, jos voisi.
Fundeerasin sitten hetken itsekseni ja päätin jututtaa Aata. Käytiin seuraavanlainen keskustelu:
Minä: Minkälainen "asema" sulla on teidän koulussa? Ootko sä ns. tunnettu/suosittu tai jotain?
Aa: Kyllä kai mut kaikki tuntee.
Minä: Usko tai älä, mäkin kävin silloin joskus dinoaikaan yläastetta ja meidän koulussa jostain tyhmästä syystä niillä hölmöimmillä tempuilla pääsi jotenkin vähän muiden yläpuolelle- siis silleen, että ne oli muka jotenki kovia ja niitä vähän seuras muutkin.
Aa: Nih?
Minä: Että jos sä sanoisit jotain jollekin, et toi on tyhmää, niin uskoisko se joku sua? Lopettaisko se sen tyhmän jutun?
Aa: Kelle nyt pitää sanoa?
Minä: Ei kellekään, jos sä et halua. Mutta jos susta yhtään tuntuu, että sä voisit vaikuttaa asiaan, niin tee se sitten.
Aa: Siis ketä pitää puolustaa?
Minä: *lyhyt siistitty versio*
Aa: No lopettihan X:n veljeksetkin sen kiusaamisen, kun sanoin, et se on mun serkkutyttö.
Minä: No sano niille likoillekin, et se on sun serkku ja et pidä siitä, että kiusataan/haukutaan/syrjitään KETÄÄN!
Aa: No oota mä käyn saunassa.
Minä: ...(!!!en tarkoittanut että se on just tän hetken juttu!!!)
***
Saunan jälkeen poika istuu koneelle ja menee facebookiin. Ohjeistan, että sanot asiasi nätisti, niin ettei myöskään näille muille tytöille tule pelkoa kouluun menemisestä. Kaikilla täytyy olla hyvä olla ja kouluun lähteminen ei saa olla mikään mörkö. Vaikkei niitä bestiksiä olisikaan, niin toimeen täytyy tulla. Seuraa noin 10 minuutin naputtelu, ohi kulkiessa näen kuitenkin chatissa hymyhymiöitäkin, joten ei ihan huonosti keskustelu edennyt. Kysyin: Miten sujuu?
Aa: 98% suoritettu.
Minä: Mitä ne 2% on? *vähän kauhistuneena*
Aa: Vaadin anteeksipyyntöä.
*minä sisäinen tirsk*
***
Ja kyllä. Koulurauha on ainakin jollain tapaa saatu. Anteeksipyyntö nyt ei ollut ihan perinteinen, mutta jonkinlainen sovintoyritys ainakin. Tyttärellä on myös muita kavereita ja Aa on vähän katsonut perään.
Ja onko tässä nyt sitten se mun palkinto? Se, että vääntää ja veivaa ja selvittelee tollontöitä. Niin, jos sitä hankittua statusta voi käyttää jollain tapaa hyödyksi näin hyvin, niin ehkä se sitten kannatti? Ehkä se oli sen arvoista.
Vaikka ne välillä repii hermoja, vaikka välillä tuntuu, että tulee hulluksi, pimahtaa, niin on siellä jossain hyvä sydän. On se siellä. Minusta se on aika rohkea poika.

S.A.

Aina jotain.

Oli torstaina vanhempainilta. Been luokan. Hohhoijaa, siinäpä onkin luokallinen paukapäitä. Ja ryhmähengessä ovat hienosti saaneet kaiken energian suunnattua vaikka mihin perseilyyn. Ihan syrjimis-, kiusaamis-, spritismi-, seksijutut ja you name it. Kylmää kyytiä ja opettaja on sitten ollut siinä kiusauksen pääkohteena. Hei, nämä on 11 vuotiaita ja nyt jo käytökseltään aivan palikoita.
Meidät vanhemmat jaettiin ryhmiin ja annettiin tehtäväksi miettiä miten saadaan homma uusille urille. Ehdotin:
1. Uusi ilta, jossa mukana myös nämä "kullannuput"- tehdään raa'asti selväksi, että me vanhemmat ei hyväksytä tälläistä menoa ja ollaan opettajan tukena.
Tämä ehdotus sai kannatusta, mutta rehtori sanoi, ettei me (siis koulu) voi pakottaa lapsia vapaa-ajalla koululle. Sanoin, että ettehän te niitä sinne pakota, vaan me vanhemmat(!!!). Nyt on syytä tosi kovalla kädellä tehdä selväksi, että opettaja sanoo luokassa miten siellä toimitaan ja teidän tehtävä on toimia juuri sillä tavalla kuin sanotaan.
2. Istumajärjestystä ei muuteta sen mukaan kenen vieressä on kiva istua.
3. Opiskelurauha taataan, myös niin, että vanhemmat käy seuraamassa tuntitilanteita.
4. Jos tulee jotain pientäkin sanottavaa, niin heti ilmoitus kotiin.
5. Kaikki vanhemmat sitoutuu varmistamaan, että sen oman kultsin käytös pysyy ruodussa.

***
Meillä on tylysti katkolla harrastukset, puhelin ja netti. Jos käytös jatkuu huonona, niin loppuu kaikki muukin mukava.
***
Muutama vanhempi mietti, että millä niitä palkitaan. Sanoin, että ei millään. Nyt ollaan siinä pisteessä, että palkitseminen ei ole se juttu. Eikö toisia kunnioittava ja perushyvä käytös kuulu settiin ihan ilman palkintoja?!

Bee oli kyllä saanut hyvää palautetta mm. sellaisessa kyselyssä, että kenen uskoisi tulevan auttamaan, jos olisi loukannut välitunnilla jalkansa. 6 oppilasta oli nimennyt Been. Omani silti tuntien (ja sanavalmiiksi tietäen) en usko, etteikö hänkin osaisi olla oikea riivinrauta. Varmasti osaa.
Oli kuitenkin jossain tilanteissa myös puolustanut opettajaa ja kannustinkin jatkamaan sillä linjalla ja huolehtimaan siitä, että ei itse mellasta, käyttäydy sopimattomasti, jne. Jokainen on vastuussa omasta käytöksestään ja tuksin kukaan on niin luupää, että jatkaa mellastusta, etenkin kun saadaan pientä sosiaalista painetta mukaan.
***
Vanhempainillasta pölähdin kotiin ja ripitin koko lauman pystyyn ja pinoon. Muistutin, että voidaan mennä siihen paskapää-äiti linjalle takaisin. Siihen ei ollut hinkua kenelläkään. Ennen joulua pidin sellaisen parinpäivän "ihan sama"-kokeilun. Jos säännöistä lipsutaan, niin ei ole sääntöjä. Eikä muuten ruoka-, pyykki- ja muutakaan palvelua. Kotiintuloajoista sanoin, että ihan sama. Ruoasta: syökää mitä löydätte. En toivotellut hyviä öitä, enkä laastaroinut naarmuja. Riitoihin en puuttunut ja auliisti lupasin jättää puhelinlaskun maksamatta. Puhuin sen minkä puhuin korostetun hitaasti ja hyytävällä äänellä. Jos minulta kysyttiin jotain totesin, että ei kiinnosta piiruakaan. Vanhempainillat ja lääkäriajat yms. pyysin jokaisen huolehtimaan ihan itse.

Viesti meni perille. Jos määritän kotiintuloajan, niin jos meinaa myöhästyä, soitto tulee. Jos minä soitan, niin puhelimeen vastataan ja pääsääntöisesti minua kyllä kuunnellaan.

(hitto, että oli vaikeaa, ihan kauheaa, mutta välillä on kai sitten vaan näytettävä, että jos luulitte, että teillä on maailman v***umaisin äiti, niin nyt näette sen, jos se todella olisi maailman v***umaisin...)


***
Perjantaina oli tullut positiivista palautetta sekä Aalta että Beeltä ja viikonloppu olikin mitä mukavin. Sai tulla yökylävieras ja herkuteltiin lauantaiaamuna letuilla yms.

Tästä riittää vaahdottavaa, mutta seuraavaan kertaan:)

S.A.

Mikä meitä ihmisiä riivaa?

Kauhistuttavaa huomata, että yhä enenevässä määrin törmää tilanteisiin, joissa odottaa, että joku tulee ja sanoo: "Hymyä! Olet piilokamerassa!" Vaan, kun ei tule kukaan sanomaan. Siihen jäät pöllämystyneenä lasittunein katsein tuijottamaan tyhjyyteen ja mietit, että mitvit?! Raahustat takahuoneeseen näkymättömiin jyrsimään pöydän reunaa.
Jotenkin tuntuu, että ihmiset vieraantuu ihan normaaleista asioista ja ilmiöistä.

Esim. reklamaatio siitä, että kalassa on ruotoja. Kalassa on ruotoja! Eikö se ole ihan selvää, että kalassa voi olla ruotoja? Vaikka olisi mainostettu ruodottomaksi, niin saattaa siellä joku ruoto olla silti. Eikö kalaa syödessä kuitenkin noin silmämääräisesti tarkista suupalat ja pureskelee sillä viisiin, että jos siellä se ruoto on, sen voi lipsauttaa pois suupielestä?

Tai reklamaatio "mansikkakakusta", jossa ei ollut tuoreita mansikoita päällä vaan siellä sisällä oli vaan mansikkahilloa. Joo, tammikuussa on keskimäärin kaupanhyllyt pursollaan tuoreita mansikoita, jeah. Right.

Tai huomautus asiasta, että meinasi polttaa jalan ulkoroihussa. Joka ei ollut sijoiteltu keskelle kulkuväylää. Pimeänä ajanjaksoja (jolloin esim. voi hyvin nähdä ulkoroihusta tulevan valon) ja roihun sijoittelu oli seinän vierellä. Öh, minä hyvinkin tapaturma-altiina henkilönä, jolle voisi hyvin käydä niin, että kävelisin ulkoroihuun, en silti koskaan ole meinannut vahingossa kävellä sellaiseen. No en toki tahallisestikaan, mutta äh, tajusitte pointin.

Varmasti on aiheellisia reklamaatiota ja ne pitääkin viedä eteenpäin. Eihän muuten toimintaa/tuotetta voida kehittää, jos epäkohtia ei korjata, mutta huhuu(?!), järjenkäyttö on ihan sallittua. Napin paikoilleen ompelu kuuluisi ihan jokaisen osata. Eipä silti, eihän siinä kauaa nokka tuhise, jos sen asiakkaalle takaisin paikoilleen ompelee, mutta jo ihan sellainen "vaiva", kuin autoon hyppääminen, liikkeeseen meneminen, reklamointi ja elämöinti siitä, ettei nappi pysynyt kahta kuukautta paikoillaan jäisi pois. Itse en jumankauta jaksaisi moista yhden napin takia. Huoh!

Ja onhan noita, ei vaan muistu mieleen kuin nämä viikon sisällä sattuneet.

S.A.

Ihana työkaveri on parasta mitä voi sattua kohdalle.

Olenhan minä jo aiemminkin jaksanut hehkuttaa kuinka ihana työkaveri minulla on, mutta silti hän jaksaa yllättää melkein joka päivä. Syksy leikittiin älä-osta-mitään-leikkiä. Siis haukkana vahdittiin toisen juttuja, ettei vaan mitään uutta ilmaannu ja jos on mielitekoja, niin toinen torppaa ne heti. Mitään ei tullut juurikaan ostettua. Kirpputori ei ollut nounou-listalla, mutta minun ei tarvinnut edes vaivautua kirpputorille asti, kun tämä työkaveri roudasi mattoa, takkia, korua, vaatetta milloin mitäkin näytille ja sain valita parhaat päältä- loput hän toimitti sitten oikeasti kirpputorille myyntiin. (On muuten himomyyjä- oli taannoin myynyt suurin piirtein kaikki miehensä vaatteetkin, paitsi niitä jotka miehellä sattui olemaan päällään, siitä oli keskusteltu perheessä tovi jälkeenpäin...)

No shoppailukielto oli aivan onnistunut kokeilu ja sitä jatketaan. Sitten näin tammikuun kunniaksi taas vähän kevennetään (hahhahhhaaaaa, aina yhtä tuhoon tuomittua)!

Luulen, että olen keksinyt täydellisen dieetin. Se menee näin: Saa syödä mitä haluaa, kuinka paljon haluaa, mutta vain tietyn rahamäärän edestä. Omani on tällä hetkellä 5 euroa ja kaikki mitä sillä on ostanut täytyy syödä ennen klo. 5 (siis 17). Jos ei toimi, niin vähennetään euro ja tunti. Ykkösellä luulisi ainakin tulevan tuloksia. Rahaa ei saa siirtää huomiselle, jos sitä jää. Uskokaa tai älkää; ulkoruokaa ei tule juuri syötyä, lounasta kun ei vitosella irtoa mistään. Siiderit ja muu alkoholi jää kuin itsestään. Haluttaako syödä kaksi porkkanaa ja banaani, että saa yhden siiderin? No ei. Suklaalevy+puolenlitranpepsi yhdistelmällä saa tosi huonon olon ja koko päiväksi. Väkisin tulee syötyä aika terveellisesti :P
No työkaveri ei vielä vakuuttunut minun dieetistä, joten liittyi kiloklubiin- raportoin tuloksista tulevaisuudessa, ehkä...

Minulle sattui ns. luonnon oma tehostartti- viikonlopun ja eilisen huushollissa riehui oksetti-paskatti ja syömiset oli kuppi teetä, jogurttia---kaikki ulos, imodium...

Eilisen palelin töissä ihan hullunlailla, siis sellainen sisältä lähtevä vilu, joka kylmäsi kädet ja varpaat ja kalisutti hampaita. Niin, mitä tekee maailman kultaisin työkaveri? No riisuu neuletakkinsa ja käärii sen minun ylle, eikö ole timantti?! No on se. Jos joskus kulkeudutaan erilleen, niin epäilenpä ettei kohdalle osu toista noin superia työkaveria. Sopivan kaheli, yhtä kiero huumorintaju, herttainen kuin mikä ja vähän yllytyshullu:)


S.A.


Ps. Olen minäkin jotain opettanut sille. Kasvattamaan vähän munaa. Jos joku on ilkeä, niin ei saa niellä- vaan täytyy sanoa takaisin. Täytyy pitää puoliaan ja joku päivä takaperin tämä tulikin töihin ja tuuletti kovaa, kun oli sanonut jollekin jostakin asiasta, joka oli satuttanut ja vaivannut. Lyönyt oikein jauhot kurkkuun. Go girl! :D Suorastaan liikuttava näky, kun 150 cm:n pituinen hyppii ja riehuu onnensa kukkuloilla ja huutaa, että "mulla on munaa!"

Sortokassi.

Himskatti. Tein omasta mielestäni aika päheen eväskassin töihin. Tuo naama on virkattu ja tuo valkoinen läpäre on tasku ja kassi on musta (hahhaahaa, kukaan ei varmaan huomannutkaan), vuori on punainen. Ja ylpeänä esittelin perheelle tuotokseni, niin sitä kommentoitiin näin:
"Teit sitten tommosen sortokassin! Sun mielestä tummaihoiset kelpaa vaan kantaan sun eväitä!"

Ja mä kun vaan tykkään lakritsasta niin kovin. Vannon, ettei ajatuksena ollut mikään rasistinen kannanotto.
Onneksi aamulla ja illalla kauppojen kassatytöt sanoivat, että: "Vähän siisti! Mistä noita saa?"

Miettikääpä mitä kaikkea mä saisinkaan aikaan, jos mun taiteellisuutta ei lytättäis heti verekseltään!

S.A.

Ps. Hyvää tätä vuotta! On pidellyt taas vähän hoppua. Palaan pian!