Minusta on tullut ihan hirvittävä. Luonne on vääntynyt jotenkin vinksalleen ja raivostun aivan pienistä asioista. Se, että ennen en raivostunut juuri mistään ja jos raivostuinkin, lepyin nopeasti, on hävinnyt taivaan tuuliin ja tilalle on tullut kiukutteleva raivohirviö. Esim. kävimme kaupassa ja ostoksia oli 2 painavaa kassia, yksi kevyt kassi ja näkkileipäpaketti. Ukko otti painavat kassit ja jätti minulle kevyen kassin ja kysyi vitsinä: Jaksaisitko kantaa vielä tuon näkkileipäpaketin? Oikea ja minulle ominainen tapa olisi ollut vastata siihen, että: No, kokeillaan, jos en jaksa niin saat kantaa minut ja näkkileipäpaketin sisään. Mutta mitä tekee tämä hirviö, joka on muuttanut minuun? Lyö näkkileipäpaketilla Ukkoa päähän(!) ja jättää sen kevyenkin kassin portaille ja painuu murjottamaan makuuhuoneeseen kahdeksi tunniksi. Ja ihan totta, olin todella niin raivoissani, että olin hakemassa avioeroa ja kaikkea muuta täysin käsittämätöntä!
B tuli eilen illalla kotiin vaatteet yltäpäältä ravassa. Kysyin missä hän oli ollut leikkimässä. Poika vastasi: No luonnonsuojelutöissä! (Vastaus tuli niin pontevasti, että minulle jäi sellainen olo, että minun olisi pitänyt tietää lapseni aktiivisesta luonnonsuojelutyöstä.) Kyselin saunassa millä tavoin hän luontoa suojelee ja kuulin seuraavaa: "Jos näen puun vinossa, niin haen jotain multaa tai heiniä ja tuen sen puun pystyyn (kuka tukee vinoutuneen äidin pystyyn!!!???). Siiliä autoin pesän rakennuksessa. Kerään roskia pois... ja kaikkea semmoista, tiedäthän sinä, äiti?" Kysyin näkikö hän siilin rakentamassa pesää, koska se olisi todellakin maininnan arvoista (näillä kairoilla niitä siilejä ei ole). Ei ollut nähnyt siiliä, mutta se saattoi olla myös kärpän tai lumikon tai jonkun muun pesä, kuulemma. Pyysin kuvailemaan pesää ja se oli noin lapsen nyrkin kokoinen painauma ojan pientareella. Pesä, mikä pesä. Minä olisin saattanut arvioida sen ehkä kiven jättämäksi painaumaksi. Mutta koska näitä keskusteluhetkiä ei koskaan kannata heittää hukkaan, juttelimme pitkän tovin siitä, jos oikeasti löytäisi jonkun eläimen pesän. Poika tuntui ymmärtävän, että pesät on syytä jättää rauhaan ja antaa eläimien rauhassa touhuilla omiaan. Mene ja tiedä, malttaisiko olla tutkimatta ja auttamatta, jos todella joku pesä kohdalle sattuisi.
S.A.
Ps. Seuraavaksi kirjoittelen tunnustuksista:) Kiitos!:)
9 kommenttia:
Rauhaa sinulle ja voimia miehellesi :).
Voi, aina voi sanoa, että ne hormonit taas reistaa raskausaikana! Sie saat tehdä ja sanoa ihan mitä vaan ja kaikkien on ymmärrettävä! Mie itkin yhden kokonaisen sunnuntaipäivän esikoista odottaessani, kun ukko ei hakenut mulle kioskilta jäätelöä :´(
:D Ärsyttävintä tuossa on se, että hormonihumalan ja -hulluuden syövereistä palauduttua ei muisti ja muu aivotoiminta nollaudu samalla tavalla, ainakaan ympäristössä...tulee vuosienkin jälkeen mieleen ja puheeksi kaikki näkkileipäkohtaukset yms. Plääh. Koita kestää!!! Ja jaksaa. Ja Ukkorukkakin.
Minä olin raivohullu aikoinaan burnoutin ja myös ruoka-aineallergioiden vuoksi, onneksi se on nyt ohi, niin itseni kuin ympäristön kannalta. Miten ihania poikia teillä onkaan, luonnonsuojelija! Huoh, suloista.
Etkös ensi kerralla ostakin KAKSI näkkileipäpakettia, jooko..? :D
Ei vaan, sattuuhan sitä ja muut tottuu kun tarpeeksi sattuu. Jaksamista!
Ja minä odotusaikana suutuin niin, kun ei oltu imuroitu, että aloin itse imuroida, vaikka oli kielletty, toinen sanoi käväisevänsä R:llä ja sanoi siivoavansa heti, kun tulee ja käski jättää imurin rauhaan. Mulla oli vaivoinani iskias...kuitenki olin niin suutuksissa, että aloin imuroida ...siinä sitten olin hetken kuluttua ison vatsani kanssa toinen polvi lattialla ja toinen hassusti imurin päällä, 45 minuuttia. En päässyt eteen en taakse. Kotiin tuleva kysyi sitten yrittäessään mua pois imurin päältä, että katso nyt itseäsi, mihin voi järki kadota välillä niin täysin? Niin mihin? Ihana tarina tuo lapsestasi!!!
Naurattaa, kun on niin samaa mitä minä olen tehnyt enkä aina ole tarvinnut raskauttakaan siihen menoon :o
Jokos sulla puoliväli on lähellä?
TYTTÖLAPSET ON JOSKUS VÄHÄN OUTOJA, ERITYISESTI ENNEN SYNTYMÄÄNSÄ...
hups, taas jäi kapslokki päälle.
ethän hujauta kun nyt halaan sinua, ethän?
Olipa kerran, osa 13. luonani.. :)
Lähetä kommentti