Kakkua ja uusia perunoita.

Tein itselleni mansikkakakkua, mutta kun ei ollut mansikoita, niin tein sitten omenakakkua. Leipomuksissani pätee käänteisesti verrannollinen suhde sotkettujen keittiövälineiden määrään, eli mitä vähemmän sotkettuja astioita sen parempi lopputulos. Tänään onnistuin sotkemaan sähkövatkaimen vimpulat, yhden kulhon, paistinpannun, kuorimaveitsen ja kakkulapion. Eli kaupasta ostetulle ihan valmiille kakkupohjalle kaadoin kolme silputtua ja voissa paistettua sokeroitua ja kardemummattua omenaa. Paitsi sitä ennen olin kaatanut limsaa pullosta siihen kakkupohjalle ja rypistellyt sitruunaa vähän potkuksi. Päälle kaadoin kaikki 2,5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta vaahdotettuna ja sitten syötiin se sotku pois. Mansikkakakuksi ihan kelpo esitys.

No tuo nyt oli vain johdatus siihen mitä olin kirjoittamassa... Meillä on semmoinen huone (josta siis hain kakulle alustaa). Talvella se on todella kylmiö, kesällä hikiö ja välikausina säästä riippuen viiliö tai lämpiö. Nyt huomaan sen olevan myös itiö. Enimmäkseen siellä säilytetään astioita, jotka eivät ole ihan jokapäiväisessä käytössä-mm. boolimalja ja kakkukupu, mutta on siellä näkyy säilytetty pottupussiakin. Periaatteessa noita ei varmaan tarvitse istuttaa edes maahan, kun pohjallakin on vielä kerros pottuja, eli syssymmällä sitten vaan kouhaiseen pohjemmalta, niin jo on uuden sadon pottuja mitä keitellä. Kah, kuinka kätevää! Itsestään pussiutuvat perunat.


S.A. Joo-o. En ole nyt näillä esityksillä vielä pyrkimässä leivontablogien top-kymppiin. Reenataan, reenataan.