Mäntti-äiti tunnustaa.

Eilisen päivän (keskiviikko 24.6.2009) voisi vaikka pyyhkiä kokonaan pois. Tiedättehän, kun joskus vaan on niitä päiviä, että ryhtyipä mihin vain, niin kynsille se menee. Kaikki vaan epäonnistuu ja tuloksena on sotkua, huutoa, kiroilua ja pahaa mieltä. Kun sitten tarpeeksi moni asia on mennyt persiilleen, niin ihan normaalit pienet ärsytykset pullahtaa jättiläismäisiin mittakaavoihin ja soppa on valmis.


Huoltoaseman mittari ei huolinut pankkikorttia ja laitoin 5 € setelin sinne sisään. No joo-o. Nyt saa jo nauraa. Paljonko bensa-auto kostuu viiden euron tankkauksesta?! Ei sitä vertaa, että bensavalo edes sammuisi. Eli aja sitten toiselle asemalle tankkaamaan.


Töissä... *äsh* ei edes jaksa muistella.


Kotiin palattuani (sen kiljukaula-C:n kanssa) aloin yhtäaikaisesti 1. paistamaan perunoita+ 2. grillaamaan+ 3. tekemään vielä yhtä työjuttua koneella. = 1+2+3= /Y/U&%¤%#!!!

Grilliin en saanut tulta sillä nappisytyttimellä. Hain sitten tulitikut, kun olin ensin vääntänyt kaasut täysille ja sytytin tikun ja *muh* näin saatiin käsikarvat nätisti ja nopeasti poistettua. Harmi vaan, ettei käsittely yltänyt kainaloon asti, siellä nimittäin olisi ollut tarvetta suurempaankin karvanpoistoon. Jätin siis grillin lämpenemään ja menin koneelle, aloitin hommat ja B tuli tiedottamaan, että se terassin kiuas on tulessa. Tottapa hyvinkin. Valtavat lieskat tunki sieltä kuvun alta. Sammutin koko laitoksen ja menin keittiöön paistaakseni pihvit pannulla. Siellä oli vastassa ne perunat, jotka laitoin aiemmin paistumaan. No arvaattekin. Ruokana oli loppujen lopuksi salaattia ja pihviä. Sitten huomasin ikkunassa 3 kärpästä. En olisi hermostunut normaalisti, mutta nyt se näytti siltä, että kärpäset aikovat vallata koko huushollin ja hain sähkökärpäslätkän esille. Siinä ei ollut pattereita ja hajoitin kolme kaukosäädintä etsiessäni sopivia pattereita. Otin sanomalehden ja hakkasin kihisevän raivon vallassa ne kärpäset siihen ikkunaan ja jätin niille sijoilleen. Ukko tuli töistä nähdäkseen kiukusta punaisena puhkuvan Akan pöydällä seisomassa palaneen ruoan käryn ja savun salaperäisessä harsossa.

B:lle kilahdin täysin syyttä ja korotin ääntäni, josta poika loukkaantuneena meni sängyn alle mököttämään. Minä menin perässä ja kerroin, että äidillä on vaan ollut ihan mäntti päivä, eikä hänessä ole mitään vikaa. Turhaan ärjyin pojalle, kun ei hän mitään väärää edes tehnyt. Poika katseli hetken ja otti kaulasta kiinni, että saat anteeksi äiti. Siinä vaiheessa aloin sitten itkeä ja sanoin, että nyt en kyllä olisi edes ansainnut anteeksiantoa. Poika nipisti minua poskesta ja totesi, että sattuuhan sitä kaikille huonoja päiviä. (Todellakin puukkoa äidin huonolle omalle tunnolle!!!)

Illalla kävin vielä askartelemassa hääjuttuja ja siellä verenpaineet taisi viimein laskeutua normaalilukemiin. Kunnes illalla vielä Ukko aloitti yhdeksän jälkeen ehdottelemaan, että vaihdettaisiinko vähän huonekalujen paikkoja? Pyöräytin silmämunat päässäni väärinpäin ja totesin, että tänään ei varmasti ole paras mahdollinen päivä sille. (Lisäksi tiedän senkin, että näkemyserot tulevat olemaan mittavat, joten yritän siirtää väistämätöntä kaplakkaa mahdollisimman pitkälle tulevaisuuteen.) Tosin se lurkki kyllä tietää mistä naruista vedellä... Haluaisin uudet ruokapöydän tuolit ja Ukko sanoi: "Saat ne tuolit, jos pöytä siirretään tuohon ja apupöytä tuohon..." Aika alhaista kiristystä, eikö olekin?

S.A. Onneksi tänään on uusi päivä!:)

Ps. Liskonainen! Teen pian postauksen siitä Susikairan synnytysosastosta!