11.8.09

Deen kuulumisia ja yleistä möyrötystä.

Ihanaa seesteistä odotusaikaa! Vatsa pyöristyy kauniisti ja olen elämäni kunnossa. Näytän ja voin hyvin! Elämä soljuu rauhallisesti ja minulla on aikaa keskittyä itseeni ja helliä itseäni ja sisälläni kasvavaa uutta elämää.


NOT NOT NOT!!!


Olen rupukunnossa. Jalat tuntuvat elefantin jaloilta. Minua närästää. Minua pissattaa jatkuvasti. Hermoni ovat kireällä. Hikoilen. Häpyliitos tuntuu siltä, että kaikki luut sinkoutuvat hetkenä minä hyvänsä ohjuksen nopeudella jonnekin seinille ja tappavat vielä mennessään jonkun. Pissattaa, todellakin. Vaan sitä toista hätää ei sitten kuulukaan. Eli ummettaakin. Maha on kasvanut tässä viime aikoina semmoisella vauhdilla, että kysymykseen: "Koska sulla on laskettuaika?" V***ttaa jo valmiiksi vastata, että: "2,5 kk:n päästä, niin ja niitä ei ole siellä mahassa kuin yksi!!!" Tukka makaa edelleen rasvasoiroina päässä. Finnejä ei sentään tällä hetkellä ole. Dee jylttää, potkii, riehuu. Minua väsyttää päivisin. Öisin taas valvon. Napa on kipeä.


Numeeriset+muut faktat tältä aamulta neuvolasta rv. 28+6:
Turvotus -/+
Painonmuutos/viikko +600g
Pissa -
Verenpaine 123/86
Hemoglobiini 125
SF-mitta 26,5 cm/kauniisti keskikäyrällä
= eli lukuina kaikki on oikein hyvin.
Seuraava käynti: 2.9. Ultra (jeijei:))
Seuraava lääkäri: 3.9.
Seuraava neuvola: ???



Minä haluan sen vauvan nyt heti! Tänne syliin paijattavaksi. Odotusaika on aivan hanurista. Tähänhän voisi laittaa vaikka jonkun mellevän mahakuvan. Esim. tämän.




Jos joku sanoo, että "ihana vauvamaha", niin minä askartelen justiinsa voodoo-nuken ja lähetän pikana kroonisen pissahädän, järjettömän närästyksen ja saumoja ratkovan turvotuksen!

Toivottavasti tuo vauvanpesukone alkaa kohta linkoamaan, niin kuluisi tuo aika nopeammin!

S.A. +Dee

9 kommenttia:

liskonainen kirjoitti...

kovin on komea pesukone. sanon silläkin uhalla että vaihdevuosivaivat tästä pahenevat.

täytyy olla muuttaessa tarkkana sen opetusluudan kanssa, että on tallessa sitten halloweenina...

voi hyvin siellä massuinesi ja aakkosinesi.

Sanelma kirjoitti...

Se ei oo valetta se "odottavan aika on pitkä". Koskaan aika ei kulu niin hitaasti kuin raskaana ollessa (varsinkin la:n lähestyessä ja mennessä ohi!)

Eikä se koskaan kulu nopeampaa kuin silloin kun vastasyntynyt on käsissä. Hups vaan ja se onkin jo leikki-ikäinen.

Minä en ole koskaan ymmärtäny nuita "ihana vauvamaha" juttuja tai että joku kaipaa raskaana-olemista. Mulle se todellisuus on tasan sitä mitä kirjoitit. Alusta loppuun.

Ruska kirjoitti...

Voi, miten ihana vauvama... eiku vauvamekko... siis äitiysmekko :D Äitylillä :)
Tsemii Akka! Kyllä se vielä siitä iloksi muuttuu. Tai oikeastaan itkuksi, vauvathan itkee - ainakin ihan ensimmäiseksi.
Ja oikeasti; tuo kuva on hirmu kaunis! Tarkkaan ajatellen ihan itkettävän kaunist.

Amalia kirjoitti...

Voi vitsi minä olen niin vanha ja rohkee, että uskallan sanoa IHANA MASU!!! Minuun ei mikää voodoo tehoo, että turhaa duunia duunaat :D Ihana

Villikissa kirjoitti...

Ihana va... valkoinen mekko! Kauniisti kuvattu, niin herkkä kuva.

Muistelen, että raskausaika oli niin ihanaa, mutta ilmeisesti aika kultaa muistot. Onhan siitä jo yli 22 vuotta aikaa kun olen sen kokenut.

Hirmu hyvät arvot näyttää sinulla olevan. Hemoglobiini korkeampi kuin minulla. :)

Saanel kirjoitti...

Tuo kuva saa kyllä demimooret ja muut vastaavat häpeämään, herkkä ja kaunis.

Vastaavasta olotilastani on jo 11 vuotta, mutta sen kuitenkin muistaa kuin eilisen päivän. Eniten minua ehkä ahdisti se kun Juniori liikkui niin kamalasti ja loppuaikana alkoi tila käydä ahtaaksi. Joten kun Juniori pyörähti ympäri sen näki kyllä kaikki ja itse joutui pyörimään samaan tahtiin. Olo oli kuin paremmassakin kummitusleffassa jossa ihminen holtittomasti vääntelehtii erikoisissa asennoissa paikasta toiseen.

Mutta dokumentoi kaikki ja ota myös niitä paljasmahakuvia, niillä voi tehokkaasti kiristää lasta sitten kun hän on 11. Uhkaamalla nälyttää ne kuvat kavereille saa huoneet siivottua ja koiran lenkitettyä : D

Eeva kirjoitti...

Mä voin synnyttää kyllä, mutta raskaana en tod halua olla. Eikä siis tämän yhtälön perusteella meille tule enempää lapsia, enkä kyllä haluakaan. Pian paukkuu 4-kymppiä rikki nimittäin.

Raskausaika oli mulle pelkkää tuskaa ja hel***tiä, kun murehdin, onko kaikki varmasti hyvin. Tosin silloin sain olla vapaasti lihava :D :D :D

Voi hyvin!!!

Hanni kirjoitti...

Ihana vauvamaha! :)

Sipulix kirjoitti...

Ihanat kynnet!