26.9.09

Kirjastokortti.

Aalle hankittiin oma kirjastokortti 9-vuotiaana. Pidin arviolta puolen tunnin palopuheen siitä, että kirjastokortti on henkilökohtainen, kuinka siitä täytyy pitää huolta, miten kirjaston kirjoja säilytetään jne. jne. Poika lähti seuraavana päivänä luokkansa kanssa kirjastoon. Pyysin poikaa tarkistamaan illalla, että oma kortti on tallessa- ja miten kävi? No, koko lompakko kortteineen päivineen oli hukassa. Joskus ihan säälittää, kun tuo Aa on kuin Aku Ankka. Vaikka kuinka yrittää, niin seinille menee.

Tänään haettiin Beelle oma kortti. Poika kirjoitti suurella hartaudella henkilötietojaan ja valitsi salasanaa Web Origoon. Salasana on sekoitus numeroista ja sanasta "juurikasvu". Mistähän se senkin on keksinyt? Lähdettiin kotiin, niin Bee totesi, että: "Eipä se tuo kirjaston pitäminenkään ole kummoinen bisnes. Jos kaikki muistaisi palauttaa ajallaan, niin rahaa ei tulis mistään." Lisäksi poika pohti, että voisihan sitä ottaa kirjastossa hyllystä kirjan ja lukea siellä kirjastossa vaikka 3 sivua ja sitten tulla seuraavana päivänä lukemaan seuraavat 3 sivua...

Niinpä niin. Ajatuksia, joita ei ole tullut itsellä ajateltuakaan.

Cee on taas tänään miettinyt vauvajuttuja ja sanoikin Ukolle, että: "Te vauva ei kyvvä ove tinun kaveli!" Tässähän selvästi pedataan sitä, että Cee saa jatkaa "ikkän palhaana kavelina". Ukko lohdutti, että no annetaan vauvan sitten olla äitin paras kaveri. Taas rauha maassa:)

Oikein leppoisan letkeä lauantai kääntymässä iltaan. Isot pojatkin on olleet kotona koko päivän, itse olen ommellut ja lueskellut. Ukko teki ruoan ja saunahan se sitten perinteisesti vielä olisi edessä. Kyllä tämmöiset päivät pyyhkivät äkkiä viikon väsymyksen tiehensä!

S.A.

4 kommenttia:

Kimmeli kirjoitti...

Miun A,B ja C ovat menivät isänsä luokse. Joten, kun pääsin töistä, kävin kaverin kans syömäs - ei tartte kotoon vaivautuu. Eilee tuli jo saunottuu, nii ei oo sitäkää. Nyt sit vaa olla möllöttää ja hakee lapset huomeen kotio, niin siit se rumba sit taas ratkee!

stansta kirjoitti...

Ihanaa viikonloppua teille viidelle plus Remulle!
Eipä enää aikaakaan niin teitä on 'puolikuusi', kuten (tänään peräti kahdesti piiahtanut) poikani mainitsi luvun muinaisen lastenohjelman mukaan joulukuusen tilalla... :D

Sipulix kirjoitti...

:) B:llä on ihan selvästi pisnes-vainua!

TaiNa kirjoitti...

Fiksuja ajatuksia Beellä kirjaston toiminnasta. Oikeastaan, mistä ne saisi rahaa jos kaikki olisi niin tunnollisia?? :D