5.12.13

Talvitervehdys!

Uusi tukka piristää :) Ihana kampaaja osaa markkinoida ideansa niin, että kala tarttuu koukkuun. Nää on jotenkin niin ihanat! Muutettiin vaihteeksi taas, mutta nyt meillä on juuri meidän näköinen ja tiloiltaan paljon kätevämpi huusholli. Tietty tavaraa on paljon vielä purkamatta, mutta olkoon :) Ei stressiä! Joulu tulee ja olen itseasiassa aattonakin töissä (mikä on superkiva juttu)! Olin alkusyksystä työssäoppimisjaksolla kehitysvammaisten asumisyksikössä ja menen sinne sitten puuhailemaan joulunaikaan. Voin kuvitella kuinka ihanan joulufiiliksen sieltä saa mukaan! Vaikka välillä meinaa kasautua tekemättömiä tehtäviä tms. niin siitä huolimatta kaikki tuntuu tällä hetkellä hirmuisen hyvältä ja oikealta. Tuntuu, että monin eritavoin elämä luisuu juuri oikeaan suuntaan ja muistan hyvin usein pysähtyä pieniin onnen hetkiin.
Teimme projektityönä sellaista aarrekarttaprojektia vammaisten kanssa. Siihen sai laittaa omia unelmia ja toiveita lehdistä leikattujen kuvien avulla. Unelmia oli laidasta laitaan, ulkomaanmatkoja, uusi auto, talo jne. ja sitten niitä unelmia, jotka saivat pysähtymään: "Haluaisin ulkoiluttaa koiraa!" "Haluaisin metsäretkelle." "Haluaisin haravoida!" ja ehkä mieleenpainuvin: "Haluaisin pysyä poikamiehenä!"
Haastattelemamme henkilöt kokivat tärkeäksi sen, että heitä kuunneltiin. Oma kouluun liittyvä osuus oli "Mielenterveyden tukeminen"-otsikon alla. Mikä tukee paremmin mielenterveyttä kuin se, että sinua kuunnellaan ja sinun mielipiteillesi annetaan arvoa? Joku pysähtyy kysymään sinulta: Mitä sinä haluaisit?

Olen vakavasti pohtinut opintojen jatkamista eteenpäin, ainoastaan taloudellinen tilanne hieman mietityttää, mutta asioilla on tapana järjestyä tavalla taikka toisella, ennemmin tai myöhemmin.

Omaan aarrekarttaani tuli lähinnä tunnelmakuvia liittyen kotiin ja yhdessä olemiseen. No, oli siellä yksi matkalaukkukin :) Mutta pääpiirteittäin hyvinvointiin, perheeseen ja ystäviin liittyvää materiaalia.

Tehkääpä tekin! Etsikää ja liimatkaa haluamanne määrä kuvia (saa toki piirtää tai kirjoittaakin) kartongille. Laittakaa kuva sellaiseen paikkaan, jossa näette sen päivittäin. Jonain päivänä joku unelmista voi hyvin toteutua :)

S.A.

Ps. Olipa pehmoa tekstiä minulta?! No, oli tuossa kunnon flunssa (+se normaali korvatulehdus) johon popsitaan lääkkeitä edelleen. Menköön sen piikkiin tämä pehmoilu ;D Ihanaa Itsenäisyyspäivää kaikille ja varsinkin juuri Sinulle!

7 kommenttia:

Villiviini kirjoitti...

Kiitos samoin! Olipa kiva lukea valoisia kuulumisiasi.

Amalia kirjoitti...

Kuin myös! Nätti tukka ja tietysti tyttökin.

Hehkuvainen kirjoitti...

Onpas se punainen! (Tukka siis.) Mahtava :). Toinen punapää tervehtää ja toivottelee oikein mukavaa itsenäisyyspäivää ja rentoa joulunodotusta!

Eeva kirjoitti...

Voi miten ihana tukka. Hyvää Itsenäisyyspäivää teillekin!

Anonyymi kirjoitti...

Milli täällä ! Ihanan positiivinen pläjäys, nii tukka ko tyttö ja kirjotus! Ihanaa joulun aikaa Sinulle ja perheelle.

Maahiska kirjoitti...

Moi! Piipahdin kertomaan vaan että aarrekarttaan kannattaa suhtautua vakavasti - se nimittäin toimii! Olen elämässäni tehnyt kolme ja kaikki on pitäneet kutinsa - jopa pelottavan tarkasti! 8-)
Kiva tukka!

Anonyymi kirjoitti...

milloin päivität eli mitä kuuluu susikairaan?

hannah