Mörkö ja pesänrakennusvimma.

Päivä päivältä alan näyttää enemmän joltain satukirjan möröltä (väsymys+väsymys+liian aktiivinen sosiaalinen elämä+väsymys=kitarisat vilkkuu haukotusten lomassa ja pesukarhukin olisi kateellinen näistä renkaista silmien ympärillä). Siis ihan pinnallisestikin. Sisäisen mörön olemassaolon olen tiennyt jo pidempään, mutta nyt se on alkanut irvistellä ulkopuolisillekin. Eilen kaupassa joku mukava mies sai syyttä suotta maistaa mörön myrkkynuolta. Ostin kesäkeittotarpeita ja pakkasin ostokset pussiin. Lähdin kävelemään ja mies tuli perässäni sanoen: "Teillä jäi tämä kurkku!" Niin, siihen olisi pitänyt vastata nätisti hymyillen, että: "Oi kiitos!" Vaan mitä tekee mörkö? Rypistää kulmiaan ja sanoo: "Se on kyllä kesäkurpitsa!" *äh noloutta* Toivottavasti sillä miehellä on joskus ollut raskaana oleva vaimo. Muuten olemme liehuneet ystävien luona siellä ja täällä ja uimassa on käyty vähän joka välissä. Jos kuljette Susikairassa päin, niin meidät tunnistaa kassillisesta pyyhkeitä, parista hiillosmakkarapaketista, kiljuvista kikaroista, uitetusta koirasta, Ukosta ja mörkömäisestä kurttukulmaisesta Akasta.

Eilen sain purettua vaatekaapit laatikoihin ja koreihin. Voin kertoa, että eniten pännii se, että komerotilaa on niin hemmetin vähän. Jokaiselle on kolme hyllyä, eli puoli kaappia, ei edes yläkaappeja lisänä. Se on liian vähän! Lisäksi on yksi kaappi (kapea) roikutettaville vaatteille. Sekin on liian vähän. Lakanat on lipastossa, jossa on liian vähän laatikoita. Talossa on liian vähän seiniä, joita vasten voisi laittaa komeroita. Yksi "kätevä" nurkkakaappi on, jossa säilytetään pyyhkeitä. Oletteko muuten koskaan yrittäneet viikata pyyhkeitä kolmion mallisiksi? Plääh. Sen minkä viime yönä nukuin, näin kosteita unia kokonaisesta seinällisestä vaatekomeroita. En kiusaa teitä kertomalla enempää irstaita yksityiskohtia, mutta...kuvitelkaapa: korkeita, tilavia, hyllyllisiä vaatekomeroita *uuh*. No, tämä hellittää, kun saan taas kaikki tungettua johonkin. Nyt vain olen niin kovin kärsimätön, kun pesänrakennusvimma on pahimmillaan. Aitassa olisi tilaa, mutta siellä saattaa hiiret tehdä tuhojaan, joten sinne päätyy lähinnä ne, minkä menettäminen ei enää harmittaisi ihan hirveästi.

Ceetä odottaessa sain yhtäkkiä sänkypaniikin. Jossain raskausviikolla 17. Hurjistuneena temmelsin pitkin poikin kämppää, vaadin Ukkoa suhtautumaan tilanteeseen toimeliaalla vakavuudella ja lopuksi raahasin yksin parisängyn olohuoneeseen ja siihen viereen kokosin pinnasängyn (jossa Cee ei nukkunut koskaan). Mutta niin taas tuli rauha Susikairaan, pesänrakennusvimma saatiin laantumaan ja sänkykin siirrettiin Ukon kanssa yhteistuumin takaisin makuualkoviin ennen Ceen syntymää. Se keskeneräisyyden tunne on vaan niin voimakas. Vaikka asiat voisi tehdä harkiten ja vähän myöhemmin, niin silloin, kun se vimma on päällä, niin siitä on leikki kaukana! Ja tuumaan on ruvettava vä-lit-tö-mäs-ti! (Isotkin huonekalut siirtyy leikiten, kun pistää niille villasukat jalkoihin, sitten vain pukkaamaan! Lisäys ihan siltä varalta, että joku huolestunut kansalainen luulee minun kanneksivan sänkyjä ja muuta irtaimistoa.)

Stanstan paketti tuli perille toissa päivänä ja koru on tälläkin hetkellä kädessä:) Mukana oli vielä itsetehty laukku! Ai, että tykkään! Ukkokin sanoi korusta, että tuo on kyllä tosi hieno! Ja, koska korua ei ole enää Kalevalakorun sivuilla, niin silloin se on vielä enemmän mieleeni=) Se on niin kuin harvinaisempi, vähän niin kuin minäkin;) *kuvaa tulossa*

Ja Millan luovutti minulle plakaatin! Kiitos!:) Tähänkin palaan uudelleen!

Nyt mie rupian töihin! Jos viikonloppuna näyttää siltä, ettei uusia päivityksiä tule, niin me ollaan jossain uimassa, tai syömässä makkaraa tai viikataan pyyhkeitä kolmion mallisiksi! Rutistuksia kaikille!

S.A.

Lisäys! Toivottavasti kukaan supersisustaja ei nyt laita kommenttia, että "meillä on vain yksi hylly per asukas ja huolellisella järjestämisellä niistäkin on puolet tyhjillään". Please, don't hit me!