Kadonneita kuvia ja koulujuttuja.

Ai, että se harmittaa, kun hukkaa vanhoja tai vähän uudempiakin valokuvia tai sählää jotenkin muuten ne kuvat pilalle. Tämä digiaika on avannut ihan uusia väyliä sössimiselle. Lisäksi muistitikut ja kortit ovat pienempiä kuin postimerkit, niin onko tuo nyt ihme, että kaikenlaista katoilee? Kaikkein harmittavimman hävitykset on olleet: Ceen ensimmäisen joulun kuvat, yhden melontareissun kuvat ja kolmet erityisen ainutkertaiset juhlat. Miten voi unohtaa painaa videokameran rec-nappia? Ja vielä kolme kertaa?! Olen vain katsonut siitä näytöltä ja yrittänyt pitää kättä vakaana *hohhoijaa*. No näillä meriiteillä kukaan ei ehdottele kuvaajanroolia missään karkeloissa. Se on vain pientä lisäkivaa, jos Akkakin onnistuu ottamaan jonkun näpäyksen tai tallentamaan jotain videokameralle ja saa vielä ne kuvat talteen jonnekin.

Melontareissun kuvat harmittaa ihan todenteolla. Nimittäin siellä sattui semmoinen "kerran elämässä"-tilanne, jonka oletettavasti sain tallennettua filmikameralle. Filmi vain ei koskaan päätynyt teetettäväksi. Meloimme ystävän kanssa hiljalleen jokiuomaa ja mutkan takana oli pieni poronvasa maa- tai merikotkan kynsissä. Kotka oli vasta hyökännyt ja vasa oli vielä hengissä. Kotka säikähti meitä ja päästi irti saaliistaan. Vasa säntäsi emonsa luo turvaan ja tilanne oli siltä erää ohi. Matkaa kotkan, vasan ja meidän kanootin välillä oli vaivaiset 10 metriä! Miten todennäköistä on, että tuommoiseen tilanteeseen meloo uudelleen?!

Oli muuten taas hattarapää(t) asialla tuon melontareitin valinnassa. Valitsimme 25 km:n melontareitin melko kokeneille ja hyväkuntoisille melojille. Melko kokeneiksi laskimme itsemme niin, että toinen on melonut kerran ja toinen on nähnyt yhdesti kanootin läheltä ja molemmat osaa tehdä puolikkaan eskimokäännöksen;D. Hyväkuntoisia ei kyllä oltu kumpikaan. Sitten pörhällettiin päivässä se reitti läpi. Niin ja ei tietenkään hyväkuntoisten kannata eikä tarvitse venytellä tuommoisen jälkeen, ehei. Ei muuten tarvinnut viikkoon liikutella käsiä sen reissun jäljiltä. Mitä kummia lihaksia takakäsivarsissakin oikein on?!

Se olisi sitten aika tarkalleen enää viikko lomaa koululaisilla. Sen kunniaksi vaihdoin pohjan vähän syksyisemmäksi. Aika haikeaa. Taas yksi kesä on mennyt. Aa menee ala-asteen viimeiselle ja Bee kolmannelle. Nyt tuntuu hyvältä, että syksyllä saa taas jäädä kotiin ja olla vastaanottamassa koululaisia koulusta. Muutenkin äitiysloma tulee oikein sopivaan aikaan. On taas hetki aikaa miettiä tulevia koordinaatteja ja työstää ajatuksia tulevasta. Uskokaa tai älkää, minäkin haluaisin taas kouluun! Kai nyt kahden ammatin lisäksi voi hankkia vielä kolmannenkin, varsinkin jos pitää tiukasti huolen siitä, ettei alat vahingossakaan liity toisiinsa mitenkään? Toisen ammatin opiskelin työn ohella, kun Aa oli 4 ja Bee vuoden vanha (ja kun valmistuin Aa oli 7 ja Bee 4). Muistan, kun piti tehdä jotain opiskelujuttua ja Ukko otti lapset mukaan ja lähtivät jonnekin, jotta saisin tehdä rauhassa hommia. Piti soittaa Ukko ja lapset takaisin, kun eihän siitä opiskelusta hiljaisuudessa mitään tullut. Tasaisin väliajoin piti päästä kiljahtamaan: "Hiljaa! Äiti lukee!"

Vaan nyt taas aatosarkisto kiinni ja tähän hetkeen! Muimui!

S.A.