Olen piirtänyt, maalannut ja askarrellut aina. Jos olen ison pulman edessä, saatan maalata tai piirtää tunti toisensa jälkeen ja sillä tavoin miettimättä varsinaista ongelmaa saada päätäni tyhjennettyä. Olen toki leikitellyt ajatuksella, että tekisin jotain ns. luovaa työkseni, mutta hirvittävin pelkoni on, että hauskasta tulisi pakko. Että yhtenä päivänä edessäni olisi tyhjä paperi, johon pitäisi saada täytettä ja päässäni ei olisi yhtään käyttökelpoista ajatusta, ei pienintäkään ideaa mitä tehdä. Luomisen terapeuttinen voima kääntyisi minua vastaan ja millä minä sitten kasaisin itseni?
En juuri muokkaa tekstejäni ja sen varmaan huomaa. Kirjoitan kerralla sen mitä olin kirjoittamassa ja se on sitten siinä. Jos pohdin liikaa ja muokkaan tekstiä, niin lopulta painan deletenappia. Yhden koulun lopputyön näpyttelin suoraan kahden viikonlopun aikana. 40 sivua ja ainoa mistä tuli moitteita oli vituralleen mennyt sivunumerointi ja muutama pilkkuvirhe.
Olisi varmasti hauskaa sivutoimisesti kirjoittaa jotain johonkin- mutta 1. silloin pitäisi olla jotain "oikeaa" sanottavaa. 2. Pitäisi osata perustella ajatuksiaan. 3. Painettua sanaa ei saisi peruutettua. Tästä tietysti tulisi kauhea rimakauhu ja sitä lukisi omaa kirjoitustaan kuin piru Raamattua ja lopuksi julkaistavaa jäisi ehkä rivin verran: "Ottakaa töihin joku, joka osaa oikeasti kirjoittaa."
Täysin fiktiivisen tarinan kirjoittaminen tyssäisi siihen, että miettisi onko teksti jotain alitajuntaan jäänyttä luettua tekstiä. Ettei vain vahingossa tulisi varastaneeksi toisen luomaa.
Näihin "pelkoihin" varmasti auttaisi kurssi, jossa opetellaan kirjoittamista. (Vaan sitten taas oltaisiin taas askel lähempänä sitä, että hauskasta tulisi pakkoa;D). Ehkäpä tänä syksynä tutkin kuitenkin kansalaisopistonkurssitarjonnan taas hieman uudenlaisin aatoksin. Kankaanpainanta, langanvärjäys, rivitanssi, jooga, keramiikka, pajutyöt, saamen kielen alkeet on jo kokeiltu- nyt voisi olla oikea aika kokeilla jotain muuta ja erilaista.
Blogin tekstien kohtaloakaan en ole vielä miettinyt tarkemmin. Omien kirjoituksien lukeminen jälkeenpäin aiheuttaa näppyjä. Heti huomaa ne kohdat, jotka olisi voinut kirjoittaa napakammin, näppärämmin, hauskemmin, liikuttavammin ja ylipäätään paremmin! Samoin kirjoitusvirheet ja hypähtelevä ajatuksenkulku saavat kylmänväreet juoksemaan selkää pitkin! Huiii!
Mutta nyt näiden varpaiden omistajan hampaat kaipaavat pesua, massu peittelyä ja pää tyynyä! A mom's gotta do, what a mom's gotta do (ja lopettaa tyhyjän jaarittelu!)S.A.
3 kommenttia:
arvoisa hattarapää,
ymmärrän täysin ajatuksen juoksusi vastauksena kirjoittamiseen yllyttäville.
puolitoista vuotta sitten minut kutsuttiin kirjoittajavieraaksi paikalliseen läpykkäämme. ensin ilahduin, sitten tuin järkiini. ei ollut mitään sanottavaa. muutaman "julistuksen" kirjoitin ja jätin homman siihen. ei napannut tällä kertaa.
kirjoitan paljon ja ihan mistä tahansa, lehtijuttuja. omaa en edes ajattele luovani (kirjoitabhab - tässä muuten yksi syy: b=n, nytkin ensi kertaa eläessäni päiväkirjaa)
niin että jatketaan vaan valitsemallamme linjalla.
uskotko että olen ihan koukussa susikairaan? ihan fyysisesti ja historiallisesti ja nyt vielä sinun ansiostasi lisää.
jaahans, eipätässäkään nyt niin hirmusti mitään järkeä tai logiikkaa tainnut olla...
vink! Oriveden Opistossa voi opiskella myös etäopiskelijana, terveisin eräs, joka opiskeli näin vuoden päivät luovaa kirjoittamista. Eipä sen puoleen, että se missään näkyisi :D Nää sun jutut koukuttaa juuri tällaisenaan. Älä mene muuttamaan mitään, tai mie suutun!
Ala opiskella espanjaa!! Se on kivaa :))
T. ehkä hieman puolueellinen siskosi
Lähetä kommentti