Mistä saa tilata lisää pinnaa? Myydäänkö sitä metritavarana? Eilen illalla klo. noin 22:00 olin jo hyvän tovin pötkötellyt sängyssä Romahtavan pilvilinnan raunioilla. Isot pojat pelasivat vielä olohuoneessa korttia. Yhtäkkiä korviin kantautui hohotusta ja tirskuntaa, joiden sävy oli niin *joku kuvaava sana*, että oli pakko nousta katsomaan mitä oli tekeillä. Aa istui olohuoneen matolla (2x3m) ja Bee seisoi sohvalla. "Mulla tuli pissa!" "Yööök! Toi pissas housuihin!!!" "Tyrsk-tirsk-hohohoo!" Jossain määrittelemättömän lyhyessä ajassa ehdin tehdä tilanneanalyysin ja myös visioida osittain tulevaa. Seuraava monologi esitettiin niin kovaa ja korkealta, että viimeistään nyt naapurit kääntyivät haudassaan:
"EI ole todellista! Miksi sinä et mennyt vessaan?! Minä kyllä ymmärrän, että vahinkoja ja pikkulirauksia sattuu, mutta tässähän on tyhjennetty koko rakko tähän. Nouse nyt /&((%/ siitä lätäköstä ja yritä edes minimoida vahingot! Pitääkö tänne ostaa vaippoja?! Muillekin kuin vauvalle! Ei tullut mieleen siirtyä edes lattialle siitä?!! Mä en JAKSA tätä! Sinäkö sen maton viet pesulaan? Vai ihanko peset tuossa pihalla! Voin kertoa, että se painaa märkänä niin paljon, ettei me edes yhdessä iskän kanssa sitä jakseta liikutella!!! Miten /(&(?¤% ei sitten yhtään juolahtanut mieleen mennä vessaan??? JA TEILLÄ VAAN NAURATTAA!!! Mulla ei vaan jostain syystä naurata pätkääkään!!!"
Aa yrittää sopottaa jotain pesuaineesta ja kuivaamisesta. En jäänyt kuuuntelemaan vaan jatkoin vauhtiin päästyäni:
"Vaikka sitä kohtaa kuinka kuivaisi ja pesisi, niin se haju ei vaan lähde siitä matosta!!! Jos ei vielä ole selvinnyt, niin meillä ON KOIRA, jolla on pakottava tarve merkata paikkoja- niin, että YM-MÄR-RÄT-KÖ sinä, että se on pestävä koko matto??? Vie nyt ne pissaiset kalsarit edes pyykkiin!!!"
Istuin sohvalle ja vedin syvään henkeä, hampaatkin tuntuivat liikkuvan paikoiltaan tiukasta purennasta johtuen. Mietin vaihtoehtoja. Koska se matto painaa kuivanakin oikeasti tosi paljon, ei juurikaan houkutellut ajatus sen liikuttelemisesta saatika, että olisin rieponut Ukon mukaan touhuihin. Ukon mielestä sen ehtisi kyllä huomennakin(!!!). Joten neuvoin säntillisesti luutujen, pesusankon, pesuaineen, yms. paikkoja ja silminnähden harmistunut poika siivosi itse. Matto käärittiin rullalle sitä myöten, kuin huonekaluja ei tarvinnut nostella pois. Tilanne näytti hetken aikaa siltä, että selvisimme ilman vakavampia seurauksia (sitä en tosin tohdi ajatella, kuka terapeutti saa purkaa poikain mielen sitten joskus jossain terapiassa). Vaan älkääpä huoliko. Eiköhän Aa horjahtanut ja kaatanut 10 litran kusipesuvesisaavin siihen lattialle. Hurlumhei ja kotiuimala oli rakennettu! Jos ei olisi laminaatit, niin olisin- olisin ihan varmasti!- käynyt kävelemässä talon ympäri syvähengitystä harjoitellen ja kömpinyt nukkumaan telttaan pihan perälle. Vaan eihän se auttanut muuta kuin hakea kasapäin pyyhkeitä ja alkaa kuivaamaan lattioita, siirtelemään sohvia ja kuivailemaan lisää lattioita. Aa avusti kiitettävästi ja sanoi jossain välissä, että: "En minä äiti tahallaan..." Vastasin vain: "Se tästä nyt vielä puuttuisi, että olisit tämän tehnyt tahallaan..." Muuten operaatio jatkui hiljaisuuden vallitessa, kunnes Been pää työntyi oven raosta ja kysyi: "Joko me voidaan jatkaa sitä kortinpeluuta?"
Sitä eläimellistä ääntä, joka minusta kumpusi ei varmaan pysty kirjoittamaan. Mutta sen voin sanoa, että yhdellä rääkäisyllä, jossa ei ole ainuttakaan oikeaa ja ymmärrettävää sanaa, en ole koskaan aiemmin saanut lapsia hampaidenpesulle ja sänkyyn.
Enkä muuten ole hetkeäkään ylpeä siitä miten koko episodi osaltani eteni. Nyt varmaan joku ammattikasvattaja ruudun toisella puolen *kops* pyörtyy ja saan vielä kantaa syyllisyyttä siitäkin, että jonkun otsassa lukee enter.
S.A.
12 kommenttia:
Jotenkin voin kuvitella tilanteen, ei taatusti naurattanut. Ketään.
Itse ajattelen aina, että kodin ja vanhempien tehtävä on valmistella lapsia elämän pettymyksien kohtaamisiin. Tässäpä juuri oiva tilanne siihenkin ;) Koeta jaksaa/kestää ja toivo ettei Mikkosen Nina lue blogiasi ;0
-Elisa
Näitä sattuu. Muistan kun meidän lapset oli pieniä ja olin nuoremman juuri imettänyt ja ajatellut lukea vanhemman kanssa kirjaa sillä aikaa kun vauva nukkuu ja poika päätti täräyttää pikkutraktorilla kehdon päätyyn voimakkaalla huudolla säestettynä, sillä seurauksella että vauva heräsi. Aikani hengitettyäni syvään komensin pojan tekemään jotakin älyllistä ja aloin nukuttamaan vauvaa uudelleen. Kun vauva nukkui, menin katsomaan mitä poika niin hiljaa ja rauhassa touhusi. Oli täyttänyt vessanpöntön kaikella pikkusälällä, vauvan vaipoista kaukosäätimiin. Tyhjensin vessanpöntön sisällyksen pesusoikkoon ja menimme pojan kanssa sohvalle lukemaan Minttukirjaa, kahden dominopaketin kera. (poika sai muutaman keksin, minun terapiani noihin aikoihin oli kahvi ja dominokeksipaketti) Kirosanat ja huudot on tästä kirjoituksesta editoitu, kuka niitä enää muistaisi, vaikka niitä kyllä oli. Paljon.
Kuule ei ne lapset huutoihin "kuole", unohtavat ne ennemmin kuin huomaatkaan ;)
Naurattanut ei olisi minuakaan kyllä.
Laminaatin kanssa saa olla nopsa, sen olen monesti huomannut meilläkin. kaatuu sitä sun tätä lattialle, vahingossa tietenkin:)
Voi luoja, ymmärrän sinua ja reaktiotasi täydellisen hyvin! Ei mitään hävettävää, aika aikuismaisesti kuitenkin käyttäydyit. Vai että vielä jatkaa kortinpeluuta...
Ei saa naurattaa, mutta kun ei omalle kohdalla tällä kertaa noin katastrofaalinen tilanne sattunut, niin hymyilen vähän. Siis noita tosiaan sattuu ja tapahtuu! Siinä tilanteessa vaan ei voi kun karjua naama punaisena ja miettiä sitten jälkeenpäin, että miten joku järkevämpi ihminen olisi toiminut. Voi että kun tuli omia muistoja mieleen... :)
Voi apua! Luin ääneen omalle ukkokkullalleni ja hänestä tarina oli "kovin viihdyttävä". Itsellä on sen verran kokemusta tuollaisesta, että reaktio kääntyi enemmänkin syvän empatian puolelle. Koitahan jaksella. (entisenä ammattikasvattajana toteaisin myös, että huutaminen tuossa kohdassa oli varmasti ihan terve ja terveellinen reaktio. Äidit eivät ole tunteettomia robotteja).
sitä paitsi huutaminen lisää hapenottokykyä, tuottaa sekä adrenaliinia, jonka voimin jaksaa ynnä endorfiinia. siksi nykyään (vihdoinkin) pitää synnytyksessäkin huutaa, ja kovaa.
olet siis toiminut täysin ohjeiden mukaisesti.
minua vaan vähän nauratti, silleen myötätuntoisesti.
terveisin: haltiamummikummi
Voi ei. Eipä ollut kiva tilanne. Minusta selvisit siitä kuitenkin kuin ihminen ainakin.
Olen samaa mieltä, että äitikin saa olla ihminen. Jos tekee siis muutakin kuin aina vain ja kaikesta huutaa, ja jos rakastaa ja hyväksyy, arvostaa, sekä tarpeen mukaan pyytää anteeksi (tämä lause on tietysti viittaus muualle, ei sinuun tai teihin).
Tämä episodi oli hyvä senkin vuoksi, että pojat oppivat vastuuta ja kädentaitoja (=siivousta): jos sotkee niin siivoaa itse.
Sorry vaan, mutta mua taas nauratti (eikä mulla lue onneksi vielä "Enter" otsassa, vaikka joku päivä ihan varmasti vielä repeän naurusta niin pahasti, että kuuluu kops :).
Voi ei. itkut. Se kenen pinna kestäisi moisessa tilanteessa heittäköön ekan kiven, ei mun ainakaan. Mää olisin rähissy jo ensivaiheessa niin että kukaan ei ois uskaltanu edes vilkasta mua ;)
Mutta näin luettuna en voinut ku myötätuntoisesti naurahtaa, vaikka omalle kohdalle sattuneena ois voinu itku päästä.
Kops! Pitihän tuo laittaa, koska olen opettaja koulutukseltani ja pedakogiikkani opiskellut. Mutta edelleen voin lohduttaa, että teillä ei yksikään ole vielä keksinyt kusta kiukaalle. Kiuaskiviin kusi imeytyy vielä pahemmin kuin mattoon, ja haisee puoli vuotta ja muistuttaa joka löylynheitolla tapauksesta, ja saa aina uudelleen kiukunhuudon kirpoamaan kurkunpäästä. Ja koska Hra Dee kuulee kohtuun kaikki nämä tapaukset, hänestä tulee uskomattoman mallikelpoinen lapsi, jonka takia ei koskaan tarvii revitellä keuhkojaan, on oppinut jo kohdussa kelliessään, miten käy jos mokailee. Uskotko?
hei!
kävin tänään maalikylillä ja muistin että saahan pinnaa kaupasta. ihan metritavaranakin. polkupyöräliikkeestä.
en ole pinnaa kellekään lähettänyt, maadoituskaapelia kylläkin.
muistaakseni sisukairassa Tämä oli tahallinen) on sellainenkin liike, sen kadun varrella...
halaan kuitenkin, vielä kun häntäni ylettää ympärillesi.
Lähetä kommentti