Läheisriippuvainen poika vai isi?

Ukko lähti tänään kaverinsa kanssa mökille yhdeksi yöksi. Ukon idea oli lähteä kolmen jälkeen, ettei Ceelle tulisi niin paha mieli- jäähyväiset on isin pojalle aina kova paikka. No joo, mutta kun tämä mökkeilyajatus syntyi siinä klo. 14. Minulla oli varsin hyvin tiedossa se, että jääkaappi huutaa tyhjyyttään eli kaupassa pitäisi käydä. Ceen kuskauksen on viime aikoina perinteisesti hoitanut Ukko, koska minun liikkuminen on verrattavissa edesmenneen popin kuninkaan moonwalkiin (tosin hidastettuna). Eli noin nopsaan ynnättynä olisin hakenut kiljuvan Ceen (joka siis odottaisi isiä hakemaan) ja moonwalkinut Ceen kanssa kauppaan. Raijannut sekä Ceen, että ostokset ja itseni nälkäisenä ja kiukuisena kotiin. Thanks but no thanks. Siis ehdotin Ukolle, että hakee Ceen kuten normaalisti, minä käyn yksin kaupassa ja sitten Ukko voi lähteä mökille rauhassa. Näin tehtiin. Paitsi, että kun Ukko oli lähdössä kotoa, alkoi se perinteinen "ävä mene iti, ota minut mukkaan, oven itin kaveli..." Sanoin monta kertaa Ukolle, että: "Mene nyt, väistämätöntä on turha pitkittää. Suukot, halit ja heipat-huomenna nähdään!" Ja Ukko hellämieli palaa ovelta takaisin vielä halaamaan Ceetä ja vielä suukko ja ovelle ja vielä kerran kaikki uudestaan*uudestaan*- tätä varmaan jatkuisi hamaan maailmanloppuun asti, jos en potkisi persuuksille, että MENE NYT!

No onhan se ihanaa juu, että niillä on niin vahva side ja jäähyväiset on aina yhtä tuskaa, mutta... se Ceen järkyttävä ikävä kestää juuri niin pitkään kuin auton takavalot näkyy. Siis jotain 30 sekuntia. Huoh. Nyt on rauha maassa ja pannukakku uunissa. Vielä kun vatkataan kerma, niin päästään jätkien kanssa herkuttelemaan:P

S.A.