Tärinää ja täpinää.

No onpa tohinapäivä! Tulin eilen siihen tulokseen, että pitää aina olla valmis kääntämään takkinsa. Olen kuuluttanut suureen ääneen aina eiliseen asti, että sitteri on TURHAKE. Illalla, kun olin kanneksinut Hakkaraista ja pönkännyt sitä tyynyillä huonolla menestyksellä vaikka mihin asentoihin, tulin siihen tulokseen, että voisihan sitä kokeilla... Nettisurffailun tuloksena oli noin satasen pinnassa ja siitä ylöspäin liikkuvia yksilöitä. Niissä oli tärinää, vibraattoria (kieltämättä mielessä kävi, että puhutaanko näissä tuotekuvauksissa nyt ihan varmasti babysitteristä), ääntä ja hulppeimmissa malleissa valojakin. Huutonetin hintoja nosti melko suuret postikulut. Siispä läksin aamusta kirpparille hakemaan ihan semmoista karvalakkimallin sitteriä. Ei tarvita vibraattoria, eikä tähtitaivaita- ihan semmoinen perusistuin. Sopiva löytyi ja myyjältä hintaa kysyessäni, myyjä kysyi minulta: "Olisiko 5 euroa liikaa?" Vähän jäi harmittamaan, etten muljauttanut silmiä päässäni todeten: "No on se kyllä aika suolainen hinta..."

Nyt sitä on sitten testailtu ja kyllä vain näyttää Hakkarainen viihtyvän. Nyt, kun tarkemmin ajattelen, niin se taitaa olla ihan tervettä itsesuojeluvaistoa, jos ei tässä huushollissa halua lattioilla pötkötellä.

Toisen päivän riemun tarjosi ruokakauppaan ilmestynyt Zen of nature- mykyhylly. Ihanaa! Kaikkia erilaisia pähkinöitä ja siemeniä salaattiin laitettaviksi ja erilaisia kuivattuja hedelmiä. Nam! (Ja suu suppuun kaikki suurkaupunkien asukit! Kyllä minä tiedän, että teillä on siellä kokonaisia mykykauppoja! Älkää himmentäkö riemuani!)

Kolmas päivän juttu olikin sitten Susikairan sähköpostilaatikossa. Henkilö ilmaisi kiinnostuksensa tarjota meille tutustumismielessä tuotteita. Minähän ilahduin oikein kovasti ja luin sähköpostin uudelleen. Ai karvasta pettymystä! Olisi pitänyt asustaa pääkaupunkiseudulla, ettei tuotteiden kylmäketju katkeaisi. Hitsi, taas kirosin, ettei Susikaira ole sijainniltaan ihan siinä Mannerheimintieltä vasemmalle!!! VOI RÄHMÄ! No, jos näitä tarjouksia tulee samaan tahtiin kuin tähänkin asti, niin seuraavaa ehdotusta voitanee odotella tuossa puolentoista vuoden päästä:/ Laitoin toivorikkaana kuitenkin osoitetietoni menemään, mistä sen tietää josko pääkaupunkiseutu siirrähtäisi yön aikana tuhannen kilometriä pohjoiseen.

Neljäntenä juttuna olen yrittänyt ottaa itsestäni kasvokuvaa, jossa näyttäisin ihmiseltä. Ei ole toistaiseksi onnistunut.

Aikani murehdin tuota kolmatta päivän juttua ja sitten tajusin, että onhan mulla onneksi arviolta 100 miljoonaa rahaa maailmalla levällään. Tänäänkin yksi John Smith ilmoitti, että olisi 12,5 miljoonaa tulossa, kunhan vaan tilinumeroa pukkaan menemään hälle! Jippijei!

S.A.

Hohhoi.

Neljän vanha on pääsääntöisesti mitä hurmaavinta seuraa. Sanavalmis, innostuu uusista asioista helposti, on utelias ja on vielä melko helposti ympäri puhuttavissa. Mutta. Lapsellakin voi olla erittäin huono päivä. Cee on tänään ollut oikea riivinrauta. Ihme, ettei sitä ole väännetty solmuun isoveljien toimesta- minäkin nimittäin olen harkinnut useampaan otteeseen ja jopa Ukko, joka yleensä puolustaa Ceetä henkeen ja vereen. Ukko usein sanoo isommille, etteivät kehtaisi huudattaa pienempää ja kyllä Ceekin pitää ottaa leikkiin jne. Vaan tänään rohkelikko on kyllä hiponut kaikkien lakipistettä.

Isot rakensivat legoilla ja Cee halusi leikkiä myös. Ok, pääset mukaan leikkiin. Kunnes hetken päästä alkaa kuulua:
"Mä otan tän, tän ja tän ja tän. Sitte tarvin tän ja tän ja tän ja ton."
"Et sä voi ottaa kaikkia legoja!"
"Mutta kun mä tarvin!"
"No ei me voida leikkiä sun kanssa, jos meillä ei oo mitään!!!"
"Tehkää sitte jotain muuta!"
"NO SELVÄ!"
***
"Saanko mäkin pelata pleikkarilla?"
"Joo. Aan jälkeen on sun vuoro."
"EI! MUN VUORO ON HETI!"
"No pelaa sitten, mutta vuoro vaihtuu, jos sun auto menee rikki."
Auto menee rikki.
"Nyt on Aan vuoro!"
"Ei oo. Pelaan vielä kaksi-viisi autoa!"
"Etkä pelaa! Äitiiii! Cee sotkee kaikki meidän jutut!"
"Cee! Nyt se ohjain Aalle!"
"En anna! Yhyyyyy... Ikkää!?"
Tässä vaiheessa Ukko vielä lohdutti Ceetä.
***
Parin tunnin sisällä käydään kymmenkunta samansisältöistä vääntöä ja lopulta Cee tulee sydänjuuriaan myöten loukkaantuneena valtavia kyyneleitä vuodattaen:
"Pojat sanoi, että mua ei ole kutsuttu niiden huoneeseen! Miksi minua ei kutsuta leikkiin? Sanokaa; minut pitää kutsua leikkiin!" Kutsua sana lausuttiin juuri niin sydäntä särkevästi, että jos ei olisi kuunnellut sitä aiempaa vääntöä, niin kuka tahansa olisi tuominnut isommat julmureiksi.
***
Hetken päästä isot päättivät lähteä mäenlaskuun ja Cee pyysi päästä mukaan. Isot lupasivat ottaa (minä en olisi kyllä ottanut). Pukivat ja lähtivät, palatakseen vartin päästä sisälle.
"Ei ton Ceen kanssa voi olla! Se ei aio kävellä sinne ja Stigassa se polkee jarrua koko ajan niin ettei sitä voi edes vetää! Ei me olla päästy vielä kotipihasta minnekään!"
Pieni keskustelu ja niin pääsivät lähtemään kävellen kaikki kolme... palatakseen puolen tunnin päästä takaisin.
"Cee raivoaa mäen alhaalla koko ajan, kun se ei uskalla laskea ylhäältä asti. Me yritettiin sanoa, että laskee alempaa, mutta se vaatii, että pitää tilata traktori joka tekee sille sopivan pienen mäen!"
***
Niin ja ruokakin on tietysti tänään ollut pahaa, vauva tyhmä ja Remu haisee. Mitäpä siihen lisäämään. Lapsiparka. Tyhmiä ja ilkeitä veljiä, ihan pöljät, mistään ymmärtämättömät vanhemmat ja haiseva koira. Kyllä kenellä tahansa alkaisi pipoa kiristää.

S.A.

Tuonelan torvisoittokunta.

Voihan helkkaroidi sentään. Isot pojat olivat niitä kisoja seuraamassa. Sain iltapäivällä kaksi sokerista humaltunutta puhallustorven ostanutta sähköjänistä kotiin. Mistään vehkeestä ei voi lähteä niin järkyttävää ääntä, kuin niistä töttöröötorvista. Nyt pojat on nukkuneet tunnin, mutta tämä meteli päässäni ei lakkaa. Varmaan kaikki Suomen talviurheilulajien edustajatkin on kuuroja- ainakin tämän päivän jälkeen. Rekka-auton piippikin on hiiren vikinää varrattuna noihin, jotka ehkä joudun yön pimeinä tunteina sabotoimaan sinitarralla.

Eikö noita torvia voisi vuokrata siellä kisapaikalla? Jotenkin kuitenkin niin, että niitä ei missään tapauksessa saisi viedä kisa-alueelta mukanaan kotiin?! Jotenkin voin kuvitella, että opettajat ovat hykerrelleet partoihinsa siinä vaiheessa, kun ovat päästäneet paluumatkan jälkeen 300 torvisoittokuntalaista ilahduttamaan kotiväkeään. Töttöröö ja rauhallista lauantaiehtoota vaan!

Siinäpä ne kiihkeimmät sitten tällä erää. Ai niin! Ristiäisottelu 1-0, Akka voitti! ;D Nyt päästään keskustelemaan nimestä.

S.A.

Meikkipostaus;D

Monet bloggaajat näyttävät kuvia päivän asuista. Mietin, että pitäisikö minunkin? Hylkäsin ajatuksen, koska virttyneestä maitotahraisesta paidasta on hankala repiä inspiraatiota. Varsinkin, kun en edes muista mistä paita on hankittu?! Olohousuissa on niissäkin jotain mähmää, en vain vielä keksinyt mitähän se voisi olla (pullataikinaa?). Jos kulutettu ja nuhruinen muoti laajenisi ihan oikeasti likaiseen muotiin, olisin kova luu. Sitten ajattelin, että meikkivinkkejä sentään voisin jakaa. Täältä pesee!

Jos haluat piristystä ulkoasuun, voit käyttää tuttuja meikkejä ja värejä, mutta laittamalla niitä eri paikkoihin kuin yleensä. Jos normaalisti olet käyttänyt mustia rajauksia silmissä, voit yhtenä aamuna vetaista kajalilla viikset itsellesi. Huulipunasta saa metkan poskipunan, täytyy vain muistaa tehdä trendikäs toispuoleinen maalaus. Jos et ole aiemmin käyttänyt sinistä tai vihreää, niin nyt on aika kokeilla! Pikkujoulurientoihin voi hyvin vetäistä keskelle nenää hoikentavan yönsinisen raidan. Ohessa kuvia viime päivien kokeiluista;D

Kasvoväriliidut antaa ainakin 15 minuutiksi mielekästä puuhaa ja siten äitikin saa juoda aamukaffeensa rauhassa. (Tämä oli se oikea vinkki:))

Hah;) Leivoin eilen pullaa ja Cee sanoi, kuten kaikkien leipomusten kanssa, että: "Mulle ei sitte laiteta tota!" (Pullia ei saa voidella kananmunalla). Kysyin, miksi sitä ei saa laittaa? "Mä en pidä kalamunasta!!!" Niinpä, kalamunalla voideltu pulla ei kyllä ajatuksenakaan ole kovin makuhermoja kutkutteleva:/

Ja toinen Ceen eilisen illan väläys. Sanoin saunaan mennessä, että viepä pikkukalsarit pyykkiin. Cee laski housut polviin ja katsoi hämmästyneenä sinne housujen sisälle todeten: "Eihän täällä edes ole yhtään likaa!"

Hilpeää huomenta toivottelee
Susikairan väki!

Joululahjavinkki.

Italian Aijan kanssa sivuttiin sähköpostiviestissä pelejä.
Pleikkari ja muista ns. "konepeleistä" en tajua hölkäsen pöläystä.
Aikoinaan pelasin Crash Bandicootin ja Pacmanin täysin virheettömästi läpi ja keräsin kyseenalaista kunniaa poikien kavereiden keskuudessa "äitinä, joka osaa pelata em. pelit läpi". Aikaa noiden pelien opetteluun meni kai puoli vuotta ja pelasin suurin piirtein vaatimattomat 6 h päivässä. Eli parempi etten niin kovin noihin konepeleihin edes innostu.
Hunningolle menisi koko elo.

-tattadaa-
ja rummun pärinää...
Saanko esitellä maailman parhaan lautapelin?
Esittelen, vaikken saisikaan;D

Ubongo ja Ubongo Extreme!
Ubongon ostin kaksi vuotta sitten joululahjaksi, koska se oli sen vuoden perhepeli.
Extreme version ostin viime vuonna.
Se mikä näissä peleissä on parasta, on YKSINKERTAISET ohjeet!
Montako peliä roikkuu hyllyssä, koska ohjeet on niin monimutkaiset ettei hermo kestä opettelua. Meillä ainakin monta! Perusohjeet niinkin oppii, mutta sitten on niitä "tai tässä tapauksessa", "jos pelaaja on plapplap niin sitten daadaa"! HUOH! Yleensä ohjeet on kirjoitettu vielä niin kummallisesti, ettei niitä vaan sisäistä millään!

Ubongossa säännöt menee näin:
Yritä täyttää pelialustan valkoinen alue annetuilla paloilla mahdollisimman nopeasti. Nopein voittaa.

Kas näin!

Extreme versiossa on ihan samat säännöt. Palikat ovat vain vähän hankalamman mallisia.

Kas näin!

Sen lisäksi, että säännöt on helpot, eikä niissä ole mahdollisuutta tulkinnanvaraisuuteen niin tämä on yksi niistä harvoista peleistä, joissa aikuisen ei tarvitse "antaa lapsen voittaa". Voi pelata ihan tosissaan ja jos sattuu häviämään, niin silloin on todellakin ollut hitaampi. Ai nautintoa! Pelaaminen on oikeasti hauskaa!

(Perinteisillä pelikorteillakin on pelattu, mutta Ukko hävisi kerran kaikki perheen käteisvarat pojille, niin sen jälkeen on pelattu vain tulitikuilla. Lasten logiikka on aivan ennalta-arvaamaton.)

Täydestä sydämestäni voin vilpittömästi suositella tätä peliä kaikille. Eikä tästä mainostamisesta kukaan mitään minulle maksa. Se vaan on järjettömän hyvä peli. Meidän kaikkien mielestä.

S.A.

Jotta en unohtaisi.

Kävipä helkkarin huono tuuri.

Imuri imaisi pikkulegon juuri.

Vaan pölypussia ehdi purkaa nyt en,

joten laitan merkiksi villalankasen.

Kun sitten joskus vaihdan pölypussin,

löydän legon ja kadonneen tussin.

Osallistun näin Valokuvatorstain ja ensimmäistä (ja lupaan, että myös viimeistä;D) kertaa Runotorstain haasteeseen.

S.A.

Toimiiko?

Miltä näyttää? Toimiiko tämä vai pykiikö? Onko liian kirjavaa? Täh?


Huomenta kaikille;D

S.A.

Kone juonii.

Ai peukalo sentään. Mainitsinkin joskus aiemmin, että kameralla ja kannettavalla ei oikein synkkaa. Nyt ei synkkaa kannettavalla eikä Akalla. Jotain tässä nyt on vi-tu-ral-laan. Hyväksyin sen, että kone ei ala enää kameran kanssa millekään ja aloin lähettää sähköpostina toiselta koneelta kuvia itselleni, niin sain tästä omalta koneelta ne sitten laitettua tänne blogiin. Vaan eipä sekään toimi enää- merkillistä on se, että tämmöisiä kuvia koneelta kyllä löytyy ja ihan kuulkaas useita kymmeniä, jos ei satoja. Nämä on ikuistettu kannettavan kameralla. Hitsi, että lapsi näyttää kärpäseltä noissa laseissa. BZZZzz...















Pitäisiköhän haastatella tuota kuvassa esiintyvää kärpästä tämän ongelman tiimoilta?!
(Oikeasti minulla kyllä tympii, että minun tavaroita lainaillaan. Yleensä ne kun eivät ainakaan paremmassa kunnossa palaa takaisin.)

D. Hakkaraisella oli neuvola tänään. Nyt kuukauden iässä painoa on hurrrrjat 3960 g! (6.11. painoa oli 2920 g) Pituuskin on venynyt jo 52 senttiin. Eli maito piisaa ja koostumukseltaan varsin ravinteikasta.

Koululaisilta tuli lappu, että lauantaina on koulua ja menevät kisayleisöksi kisoihin. Ukko totesi, että molemmat ovat päiväjuhlassa, onpa hyvä juttu! Olin hetken hiljaa ja totesin, että en olisi kyllä iltajuhlaan niitä päästänytkään. Ties millaista porukkaa siellä on! Ukko katseli hitaasti minua, mutta oli hiljaa. Myöhemmin luin sen lapun ja samalla lapulla luki tiedote Joulujuhlasta! Siis Joulujuhlassa molemmat pojat ovat päiväjuhlaryhmässä. Tirskahdin Ukolle, että taisin tajuta väärin ja Ukko totesi kyllä miettineensä millaista "arveluttavaa porukkaa" koululaisten joulujuhlissa mielestäni voisi olla.

Seuraavan vuorokauden sisällä ajattelin pistää blogin remonttiin, eli saattaa sinkoilla rompetta. Jos on jotain ulkoasullisia (ja toki sisällöllisiäkin) toiveita, niin saapi ehdottaa:)

Nyt iltakaffeelle ja piparin syöntiin, että maidossa pysyy ravinteet kohdillaan! Hiphip!

S.A.

Juustohöylästä se lähti.

Tänään on ollut semmoinen päivä, että nuorimmalle on maistunut ruoka tämän tästä ja sen lisäksi kaiken aikaa. On siis ollut aikaa miettiä yhtä sun toista. Kuten esimerkiksi juustohöyliä. Meillä on ollut hyvä juustohöylä. Sillä sai leikattua juuri sopivan ohuita siivuja, joilla sai päällystettyä ruispalan käyttämällä neljä juustosiivua. Se leikkasi ohuita ja paksuja juustoja, eikä tehnyt mistään juustosta semmoista kikkareista murua vaan aina samanlaisia sopivia siivuja. Se juustohöylä menetti puuvartensa ajan saatossa. Sen jälkeen meille on ostettu ainakin puolen kymmentä erilaista juustohöylää- varmaan arvaattekin. Ei niistä ole mihinkään. Osalla tulee liian paksua. Osalla ihan pitsiä. Osa murentaa. Osa ei leikkaa ollenkaan. Niin me nyrhitään sillä vanhalla varrettomalla. Leikkaaminen onkin aikamoinen taitolaji. Se oikea juustohöylä kulkee nykyään nimellä ranteetaukijuustohöylä. No se oli semmoinen surullinen tarina se. Siitä pääsin loogisesti meikkivoiteisiin (älkää vaan kysykö millä logiikalla). Kun on löytänyt hyvän, sopivasti peittävän, kivan sävyn, hinnaltaan passelin ja näppyjä aiheuttamattoman, niin sitä ehtii käyttää noin kahden tuubin verran ja -tattadaa- valmistus lopetetaan.

Niin näistä jutuista ajattelin sitten, että alan kulkea naama meikkivoiteetta ja askartelen siihen juustohöylään jeesusteipillä hienon varren. Lisäksi reiluuden nimissä kaikki tuotteiden valmistajat voisivat lisätä tuotteisiinsa valmistustakuupäivämäärän. Niinkuin jossain astiasarjoissa on. Eli jos se lempparituotteen deadline lähestyisi, voisi ostaa varastoon höyliä loppuelämäksi ja meikkivoidetta niin pitkäksi aikaa, että ehtii varmasti löytää seuraavan sopivan.

Hö. Nyt teidän varmaan kannattaa toivoa, ettei huomenna olisi Akalla näin paljon aikaa ajatella. Juttujen taso laskee kuin lehmän häntä;)

S.A.

Fiksut ja filmaattiset.

Hannille lupasin vastineen, kun Iina-kisu todistettavasti lähetti tuoksuvia terveisiä Remulle.
"Olkaa nyt pojat nätisti. Olkaa paikoillanne! Katsokaa kameraan... Ei pupunkorvia! Ihmisiksi sanoin! Joo, just hyvä! Hymyä! Mitvit?! No MISTÄ SE KOIRA siihen työntyi???"













"Tyhmääää! Älä nyt puhu sille miestenjuttuja, ku mulla naurattaa niin, että kamera tärisee! Teistä ei voi ottaa kunnon kuvia!"













Onko teidän mielestä D. Hakkaraisella omituisen näköinen nenä? No niin on minustakin;D













Ristiäiset? Taistelevat Virtaset eivät kuukauden aikana ole edes saaneet päätettyä:
1. paikkaa
2. aikaa
eli sanomattakin selvää, että nimikin on pikkuisen vielä hakusessa+ muutama muu pieni yksityiskohta. Minusta olisi loistoidea pitää ristiäiset mummolassa, heti Joulun jälkeen. Mummolassa on enemmän tilaa, siistimpää ja joululeipomuksilla menisi nämäkin kinkerit. Suurin osa vieraistakin olisi lähempänä mummolaa kuin Susikairaa. Miten saisi osan tästä kaikesta viisaudesta ja käytännöllisyydestä, joka allekirjoittaneen päässä liikkuu, siirrettyä Ukon päähän?

S.A.

Ps. En tiedä miten nämä tekstit ja kuvat asettuu teidän näytöllä, omalla ainakin ihan surkeasti. Nyt en jaksa perehtyä asetteluun. Koittakaa kestää.

Oodi tukiverkolle.

Jäin taas pureskelemaan Ofelian kommenttia (kirjoituksessa "Työpisteen esittely"). Kyllä, minulla on käynyt hyvä tuuri ja neljä kertaa! Pojat ovat kaikki olleet ns. helppoja/perustyytyväisiä vauvoja. Eikä tosiasiassa meille olisi tullut koskaan lisää lapsia, jos ensimmäinen olisi ollut vaativa. Ei. Ei minun hermoilla.

Tukiverkko. Olen todella onnellisessa asemassa, koska minulla on ollut aina vahva tukiverkko ympärilläni. Sukulaisia ja ystäviä, jotka ovat tulleet avuksi. Ottaneet lapsen/lapsia ja vieneet niitä touhuihin tai mikä parasta ottaneet äidin irti arjesta. Usein jo ennen kuin edes todellinen väsymys on iskenyt. Vaikka pääsääntöisesti arki rullaa ja kaikilla on aika kivaa, niin tulee niitä pohjattomia väsymyksen hetkiä, jolloin istuu itkien vessan lattialla ja miettii pystyisikö aikuinen nainen ryömimään viemäriputkea pitkin karkuun. Kun tarjoilee kolmantena päivänä peräkkäin Saarioisten savikiekkoja ruoaksi ja salaatin virkaa toimittaa pöydälle aseteltu kaktus ja omatunto muistuttaa ravintoarvoista ja lisäaineista. Peiliin vilkaistessa takaisin tuijottaa kungfu-panda silmien ympärillä renkaat, taisteluissa turpiinsa saanut. Silloin, kun mahtavinkin suoritus saa vain väkisin puristetun irvistyksen aikaan. Niitä hetkiä tulee, aivan kaikille.

Kun Cee oli vauva, olimme äitiyslomalla yhtä aikaa ystäväni kanssa. Kerran viikossa sovimme ruokatreffit, toinen teki ruoan ja toinen jälkiruoan. Niin pieni asia, mutta joka viikko oli jotain odotettavaa. Vaikka lapset olivat siinä aivan kuin muinakin päivinä, niin ne päivät tuntuivat kevyemmiltä. Sukulaiset ottavat usein viikonlopuksi lapset hoitoon- tai kuten viime kesänä; Aa oli viisi(!) viikkoa mummolassa. Sukulaisia ei täällä Susikairassa juuri asu, joten ystävien merkitys on noussut arvoon arvaamattomaan. Lisäksi on yksi serkkutyttö, joka tykkää matkustaa meille viikonlopun viettoon ja näistä aineksista koostui tämä mennyt viikonloppukin. Serkku tuli perjantaina. Kävimme ystävän kanssa kaupassa, suunnittelimme ruoan. Ystävä tuli illalla miehensä kanssa meille. Istuimme, söimme, saunoimme. Serkkutyttö sylitti Deetä ja touhusi isompien poikien kanssa. Aivan kuin olisin lomalla ollut! Eilen serkku meni pariksi tunniksi pihalle Ceen kanssa ja tekivät isoja lumilyhtyjä! Mitä minä tein sillä aikaa? Luin Dee kainalossa Geo-lehteä (eli en tehnyt mitään).

Toinen ystävä tuli viime viikolla sacherleivoslaatikon kanssa kylään. Kahvia, leivoksia ja kiireetöntä rupattelua- odottakoon tiskit ja pyykit- nyt on juhlahetki:)

Niin, ei ne kovin kummoisia asioita ole, mutta niiden varassa jaksaa.

D. Hakkarainen on nukkunut kahtena yönä 12 tuntia syöden välillä vain kerran! Tajutonta!

S.A.

Ps. Pitää varmaan tilata vielä joku lehti Geon, Kodin kuvalehden ja Hyvä terveys-lehden lisäksi, on tätä luppoaikaa meinaan niin paljon;D

Piparidilemma.

Nyt pukkasi ongelman. Ostin pipareita. Annas-merkkisiä, Citymarketin tarjouksesta. Justiinsa hyviä ja littanoita. Niitä semmoisia, joita voi huoletta popsia ainakin viisi yhden kaffen kanssa eikä tunnu yhtään ylensyöneeltä. No mutta siihen ongelmaan... Siinä paketissa lukee pistekirjoituksella jotain ja nyt vaivaa ihan *voimasana*, että mitä siinä lukee!? Lukeeko siinä, että pipareita/piparkakkuja? Onko siinä mainos, että nämä Annas-piparit on pitäjän parhaat, paljon paremmat kuin naapurilaatikossa? Onko siinä varoitus, että nämä saattaa sisältää pähkinöiden jäämiä (jos siis ehkä sisältäisi niitä)? No, entäpä lukeeko siinä samat jutut ruotsinkielisille sokeille? Täh?!

S.A.

-STOP-

Voi ihmettä!

Ystäväni TMY lähetti Hakkaraiselle ja vähän minullekin paketin. Siinä oli Pikku Prinssiin viitaten lammaspuku ja kortti. Lisäksi leijonahousut ja kypärämyssyjä. Pieni valkoinen jauhepussi jääköön salaisuudeksi. Ukkokin sai tietää vain sen, että nuorena tyttönä tuli tuota käytettyä;D Siis siitä voi kotiäiti ottaa naukut, kun alkaa jouhet olla liian kireällä. Pehmolampaan ostin sairaalaan vauvalle- koska jokainen Pikku Prinssi tarvitsee oman lampaan. TMY, taidetaan ajatella niin samoin:)

Aija lähetti Italiasta tämän paketin. Tarina kuution takaa oli hauska:) Aijan sivuilla näkyy myös kaikki kuution sivut. Tarkkasilmäiset saattavat huomata, että suklaan muovikääre on avattu:P, mutta mitään en tunnusta!
Nam! Nuo ristipistot on ihan käsittämättömän pikkuruisia ja jälki niin tasaista- en voi kuin hämmästellä!

Voi Hanni, Hanni! Kuvasta puuttuu muuten kolme tuttipullokarkkia. Ehdin avata paketin ja pyörremyrsky nimeltä ABC pyyhkäisi ohitse... Muuten säästyin tuhoilta, mutta namit katosivat:O! Nämä suklaat ja lakut ovat vau-val-le!Tilkuista tehty peitto- voih. En saa sitä tarinaa edelleenkään selvitettyä, ilman että alkaa itkettää. Vanha flanelli, käytössä melkein pumpuliksi pehmentynyt- lämmittänyt aikoinaan jotakuta toista- lämmittää nyt meidän Hakkaraista ja se ajatus, että peitto on tehty meitä ajatellen, lämmittää jos mahdollista vielä enemmän! Olen silitellyt peittoa hartaassa tunnelmassa, historiaan ajatuksissani vaipuen. Eilen meillä kävi ystäväni kylässä ja luin hänelle kirjeestä peiton tarinaa. Ystäväni liikuttui siinä missä minäkin ja sitten yhtäkkiä tajusin, että tämä ystäväni on kotoisin aivan Hannin naapurista. Minusta tuntuu, että siinä kaupungissa on kultaisten ihmisten keskittymä:)

Remunkin mielestä peitto on aivan hurmaaaava. Veikkaisin, että siinä saattaa olla terkkuja Viiviltä, niin innoissaan Remu yrittää päästä peiton lähelle. Olipa koomisen näköistä, kun vauva köllötti peiton päällä ja Remu yritti työntää kuonoa milloin mistäkin suunnasta peiton päälle. Nuusk-nuusk.

Ukko on muuten ollut ihmeissään näistä kaikista lahjoista. Hän ei vaan voi käsittää, että joku ihan tuntematon haluaa muistaa meitä lahjoilla. Eipä silti, kyllä se allekirjoittaneenkin hiljaiseksi vetää.

Kiitos <3

S.A. ja Dee Hakkarainen

Ps. Hanni! Hyvää syntymäpäivää!:)

Näppärä jätkä.

Bee tuli koulusta ja kaivoi povitaskustaan näitä, siis koko tämän pinon. Ylpeänä hän kertoi tehneensä ne puukäsityön vapaatyönä. Pidin kasvoni peruslukemilla ja ihastelin puupalikoita (mitä hemmettiä nää on?).

"Onpa hienoja... tosi hienoja... öh. On kyllä mahtavia... Älä nyt suutu, mutta mitähän nämä oikein on?"

"No halkoja!"

Poika teki sitten puukäsityön vapaatyönä halkoja.

Kyllä minä joskus haluaisin olla kärpäsenä katossa siellä koululla. Hatunnosto opettajille: Pokkani pitää pimpelipom;D

S.A.

Ps. Olin siis kirjoittamassa hurmaavista lahjoista, joita Dee on saanut:) Tämä oli nyt tämmöinen välihörähdys- kun vähän kuitenkin käsitöihin liittyy;D

Työpisteen esittely.

Ofelia heitti kivan pohdinnan edelliseen kirjoitukseen. Miten ehdin bloggaamaan? No, myönnetään, että on tämä vähän epäsäännöllistynyt ja osallistuva bloggaaminen (esim. valokuvatorstai) on ihan jäähyllä. Samoin kommentointini toisten blogeihin on (jos mahdollista) vähentynyt entisestään, mikä ei suinkaan tarkoita ettenkö kävisi lukemassa.

Mutta muuten...hmm. Vauvat nukkuvat keskimäärin 16 tuntia vuorokaudessa. Eli valvovat noin 8 tuntia vuorokaudessa, työpäivän verran. Työmatkoihin ei kulu aikaa. Työtä tehdessä (imettäessä) pääsääntöisesti toinen käsi on vapaana, joten *klik klik*, lisäksi oikeakätinenkin oppii nopeasti kirjoittamaan vasemman käden viisisormijärjestelmällä (täytyy muistaa lisätä CV:hen).

Kannettava on tietysti kätevä. Kuvassa on Ukko, ei tosin imetä, mutta tästä selviää suurin piirtein tämä ergonomisesti suunniteltu työpiste, joka mahdollistaa usean asian yhtäaikaisen suorittamisen.

Vaan nyt teillä lukijoilla onkin oiva tilaisuus jättää kommentti tähän kirjoitukseen ja laittaa, jos teillä on oma blogi, osoitteenne, niin saisin näppärästi päivitettyä tuon sivupalkin:D

Lisäksi kaikki lukijat!!! Olisi ihan älyttömän kivaa tietää miten tänne Susikairaan päädyitte!

Nyt lähdetään päivän retkelle: Neulalaan. Ihailtavaa tuo Ceen logiikka. Neuvola+rokotus=neulala. Sinänsä hassua, että penskat on rokotettu ja meitä vanhempia ei. Mikähän helvetillinen maailmanloppu täällä olisi, jos Ukon kanssa oltaisiin kaksi viikkoa sairaana?!

S.A.

Pesue kasassa.

Olen sen verran mukavuudenhaluinen, että otin Hakkaraisen mukaan juhliin. Hänhän kyllä syö tuttipullosta, mutta jos hepuli ehtii iskeä, niin siihen ei auta kuin tissi- joten ajattelin, että syön mieluummin ruokani rauhassa Hakkaraisen läsnäollessa, kuin kyttään puhelinta valmiina säntäämään kotiin. Oli erinomaisen hauska ilta. Tuo paketti-saat paketin toteutettiin kierrätysteemalla. Eli jotain vanhaa ja itselle tarpeetonta (ei miehiä eikä lapsia), mutta kuitenkin käyttökelpoista pakettiin ja kiertoon. Ensi vuoden kekkeritkin sovittiin valmiiksi: 11 varpajaiset, kun kenenkään lapsen varpajaisia ei vielä ole juhlittu, osa lapsista tosin on jo täysi-ikäisiä, mutta voihan ne varpaiset juhlia vähän myöhässäkin. Yhdet 30-vuotissynttärit eli meillähän on bileet ensi vuoden jokaiselle kuukaudelle! Hienoa!

Aa ja Bee tulivat täpinöissään kotiin (tosin nukkuivat kotipysäkin ohi ja tulivat linja-autoasemalta kävellen). Oli ollut hurjan kiva viikonloppu. Bee oli saanut suunnistaa serkun talon rakennustyömaalla. Rasteilta oli löytynyt illan ohjelma: TÄ-NÄÄN ME ME-NEM-ME JÄÄ-KIEK-KO-OT-TE-LUUN! Olikin ollut valtava elämys, kun ottelussa oli ollut 1700 katsojaa:)
Tietysti ihan parasta oli myös myöhään valvominen ja ravintolassa syöminen.

Cee oli ikävissään täällä ja ilmoitti jo poikien lähtiessä, että aikoo itkeä kotona ikäväänsä. Ukko sanoi, että jos sinä lähtisit reissuun niin siellä sinulla itkettäisi sitten koti-ikävä. Cee oli hetken hiljaa ja totesi, että: "Mieluummin minä itken sitten kotona!"

Saunassa mietin, että tuo epäonnistumisiin syyn löytäminen muista kuin itsestä on ihan synnynnäinen ominaisuus. Cee heitti löylyä ja vesi ei osunut kiukaalle. Sanoin, että: "Heitäpä nyt kiukaalle." Cee vastasi, että: "Osta parempi kauha."

Vähän on nämä postaukset nykyään katkonaisia- johtuen Hakkaraisesta ja hänen työllistävästä vaikutuksestaan... Syyhän ei voi kirjoittajassa itsessään tietenkään olla;D Eikä omena kauas puusta putoa, vaikka pitkälle vieriikin.

Vaan mainiota maanantaita kaikille! Minä alan jotakin piruutta suunnittelemaan joutessani.

S.A.

Kysymys.

Kirjoitan teille nyt ensimmäistä kertaa ja tarvitsen mielipidettänne.

Ei mene kuulkaa tuolla meidän äidillä hyvin. Se laittoi tekstiviestin ystävälleen viime viikolla, että: "Onkohan mulla lauantaina pikkujoulut?" Voiko ihminen enää alemmas vajota!? Aikuinen ihminen ruinaa itselleen kutsua pikkujouluihin!!! Se yritti selitellä sitä viestiä, että näistä pikkujouluista oli muka ollut aiemmin puhetta ja koska mitään aikataulua ei ollut tiedossa, niin siksi muka kyseli sitä. Pah! Kuitenkin ne sen ystävät yrittää pullauttaa sen porukasta ja siksi kukaan ei kertonut sille aikaa eikä paikkaa. Ystävä viesteili takaisin, että oli tarkoitus perjantaina laittaa viestiä, kun kaikki kuulemma olivat ilmoittaneet pääsevänsä, niin ei sen aikataulun kanssa niin kiire olisi.

Joka tapauksessa, tänään äiti on kihartanut tukkaa ja lymynnyt vaatekomerossa tuhisemassa. Välillä se on viuhahtanut tissit heiluen ohi ja taputtanut minua päähän, että kiitos kun et jättänyt pahasti kurveja vinksalleen. Täh? Jos se olisi jotenkin lihonut, niin olisiko se syyttänyt minua siitä(kin)?! Mikä nainen!

Minusta alkoi tuntua, että olisi syytä lähteä vähän katsomaan perään, mitä äiti siellä tyttöjen kanssa tekee. Ensinnäkin, äiti saattaa syödä vaikka valkosipuliperunoita tai jotain josta minulle tulee mahakipuja ja toiseksi, jos ne muut tytöt ei tulisikaan, niin olisi aika noloa äidin istua yksin pikkujouluissa.

Iskä sanoi, että jää sinä kotiin, nehän on tyttöjen juhlat. Minä mietin, että jos keksin tarpeeksi hyvän valepuvun, niin pystyn soluttautumaan tyttöjen joukkoon...

Onko tämä valepuku hyvä pikkujouluihin?

Terveisin: Dee, Hakkaraiseksikin haukuttu.

Mistä aita on matalin.

Isot pojat ovat lähdössä viikonlopuksi lomalle. Molemmat kummitätiensä luo. Tietysti koko viikon ovat olleet kuin tulisilla hiilillä. Eilen illalla sanoin, että voivat pakata laukkunsa ja katsoa matkustusvaatteet valmiiksi. No, ensin nousi rähinä laukusta. Ihan kuin meillä olisi vain yksi ainoa laukku (!!!). Ohjeistin, että reissuvaatteet laukkuun ja tämän päivän vaatteet sohvalle nättiin pinoon, jotta löytyvät sitten aamulla. Ihan sukista lähtien, koko pino. Pojat pakkasivat ja laittoivat vaatteet sohvalle. Hyvä hyvä!

Kunnes aamulla:
Bee: Mä en löydä mun vaatteita!
Ukko: No sähän laitoit ne illalla valmiiksi.
Bee: No niin laitoinki.
Ukko: No ota ne sieltä mihin laitoit ne.
Bee: Laitoin tohon sohvalle eikä ne oo siinä.
Akka: On se merkillistä, että ne yön aikana on haihtuneet savuna ilmaan. Etsipä nyt!
Bee: NE VAATTEET EI OO MISSÄÄN!
Akka ja Ukko liittyvät etsintään. Kaivetaan pyykkikori. Siirrellään sohvat. Räjäytetään sängyt. Kontataan ja mietitään. Kello raksuttaa ja kohta tulee kouluun hoppu.
Akka: Täytyy ottaa toiset vaatteet.
Bee: Mutta ku mä haluan just ne hyvät jotka valitsin!!!
Akka: On tää kyllä merkillinen talo. Että YÖN aikana häviää PINO vaatteita! Mä en TAJUA!
Totta se sitten pitää jäädä kotiin.
Bee: ...Yhyyy...

Avasin yhden laukun, joka retkotti keskellä lastenhuoneen lattiaa. Kas vain. Siellähän ne vaatteet olivat siististi viikattuna. SE OLI AAN MATKALAUKKU!
Eli Aa valitsi itselleen päivän vaatteet ja odotti, että Bee pakkaa laukkunsa ja valitsee päivän vaatteensa. Sitten Aa vain siirsi Been päivän vaatepinon omaan matkalaukkuunsa. Sanomattakin selvää, että oli ihan hyvä, että Aa oli jo ehtinyt lähteä kouluun.

Toivottavasti kaikki nyt menee hyvin ja saadaan jätkät linja-autoon puolilta päivin. Pojat itse ovat niin innoissaan ja tiedän, ettei kummitädeilläkään ole ihan helppoa järjestää viikonloppua vapaaksi. Olen poikien puolesta tosi iloinen ja kaikkea kivaahan noille kuulosti olevan suunniteltuna:)

Tänne jäädään pikkujätkien ja Ukon kanssa ihmettelemään esim. sitä, että joskus vaatteet saattaa jopa löytyä aamulla siitä, mihin ne illalla on jättänyt.

S.A.

Antiikkikauppias.

Olen antiikkikauppias. Myyn vanhaa, mutten uutta. Mitä minä myyn?
(Esimerkki: Myyn leluja, mutten kirjoja.)

Mikä rikkaus, että perheessä on monen ikäisiä mukuloita. Tuo yllä oleva on Aan esittämä pulma. Myönnetään, etten tajunnut ilman selitystä, mutta kun Aa selvitti sen, niin meni ilta miettiessä mitä myy ja mitä ei. Myyn autoja, mutten mopoja. Myyn tauluja, mutten kehyksiä. Myyn tuoleja, mutten pöytiä. Parasta näissä on juuri se selityskohta. "No kun plapplapdiidaa... TAJUSITKO?" Usein kokee itse ihan oikean suuren ahaa-elämyksen. Voi, kun nuo hetket saisi purkkiin! Ankeina hetkinä voisi avata purkin ja makustella hetken oivaltamisen riemua.

Nyt aamukaffeelle ja päivän porosanomien kimppuun. Saanko veikata villisti, että jotakuta hatuttaa, kun porot syö pensaat pihasta ja joku poromies puolustaa alkuperäisväestön oikeutta kulkea ja syödä siellä missä huvittaa. Joku on takuulla osoitellut naapurin sesseä pyssyllä, kun se on haukkunut poroille. Niin tuttua. Porosanomissa ei juuri ole ahaa-elämyksille sijaa. Porot v***taa niin kauan, että teiden kunnossapito alkaa vi***taa vielä enemmän. Sitten taas alkaa ärsyttää se, että latukone ei ole aurannut latuja aamulla neljältä lumisateen jälkeen, kun siinä viiden korvilla olisi ollut niin lipoisa hiihtokeli. Sen jälkeen onkin jo niin kevät, että koirankakat ärsyttää maailmassa eniten. On sekin turvallista, ettei jotkut asiat maailmassa muutu. Hih:)

S.A.

Ps. Jos joku ei ratkaissut tuota pulmaa, niin "myyn vanhaa, mutten UUTTA". Eli ei ilman U-kirjainta. Awwww! Parhautta!

Hakkarainen pelkää pimeää.

Ukko: Hakkarainen taitaa pelätä pimeää.
Akka: Ai miten niin?
Ukko: No viime yönä se rauhoittu heti, kun sytytit yövalon.
Akka: Hmpf.
...
Akka: Itseasiassa, kun laitoin sen valon, niin huomasin tunkevani tissiä Hakkaraisen korvaan.

Söi aika lujasti naista tunnustaa tuo viimeinen lause. Voi Hakkaraisparkaa. Jos vanhempansa voisi valita, niin ei taidettaisi olla Hakkaraisen ykkössuosikkeja.

Haarniskatkin noilla ruostuisi puhki.

Tässäpä haastetta suunnittelijoille. Poikalapsen kestävä vaatemateriaali. Tänään näyttää siltä, että pfaffi saa taas kyytiä, kun paikataan tuosta ja fiksataan tästä. Toistaiseksi paras juttu on ollut heijastinkangas. Sillä saa peitettyä palkeenkieliä. Jos näette jossain poikia, joilla on polvissa, persuuksissa, kainalossa tai niskassa heijastinkuvioita, niin ne on mun (siis ne pojat). Myös Ukon vaatteita on korjailtu, mutta ei siitä syystä, että ne olisi kontattu puhki. Vaan heijastinpaikoilla voi hyvin peittää myös mainoksia. Jos ei halua mainostaa Philipsiä, niin surr-rurr vaan ja kas, heijastin peittää sievästi(?) alkuperäisen aplikoinnin. Kerran siirsin yhdestä siististä paitapuserosta taskua vähän ylöspäin, kun siinä taskun yläpuolella luki varmaan Dewalt tai jotain muuta jännää. Taskua siirtämällä teksti jäi tavallaan sinne taskun sisään ja näin mainokseton siisti paitapusero oli valmis. En nyt ota kantaa siihen miten mielekkäänä mainostavat yritykset mahdollisesti pitävät toimiani.

Vaan oikeasti, jos jollain lukijalla on kokemusta kestävistä lastenvaatteista (erityisesti ulkovaatteista), niin nyt saa mainostaa!!! Jotenkin itsellä nolottaa välillä, kun ovat kuin rääsyläisiä sikinsokin paikatuissa vaatteissa. 1,5 kk on kulunut siitä, kun Aa otti uuden takin käyttöön ja siinä on jo 3 paikkaa. Unbelievable.

S.A.

Kersantti Karoliina on selkä.

Äsh. Nyt riittää- maitohuuruissa makaaminen siis. Miesväki näyttää lötkistyneen ja laiskistuneen, kun Justiina ei ole ollut kaulinta heiluttamassa. Kaikki asiat tapahtuu: "Joo, kohta." "Just olin alkamassa..." "Kai ton nyt kerkee..." JA PERKELE SENTÄÄN.

Mistä lähtien farkut on ihan ok liikuntatuntivarustus?
Mistä lähtien tyhjän maitopurkin järkevä säilytyspaikka on -ahhaaahaa- ei pöydällä vaan jääkaapissa?
Mistä lähtien pestyjä vaatteita voi säilöä pesukoneessa kaksi päivää ennen kuin ne siirtää kuivausrumpuun?
Mistä lähtien pölyjen pyyhkiminen on ollut salatiedettä, johon vain nainen kykenee?
Mistä lähtien suklaamuroilla voi elää päivän? Tai herra nähköön viikon?
Mistä lähtien mehu tai limsa käy ihan hyvin janojuomaksi?
Mistä lähtien tiskit voi pestä niin viileässä vedessä, ettei rasva irtoa? SEN VEDEN PITÄÄ OLLA NIIN KUUMAA, ETTÄ KYNSINAUHAT MENEE KIPPURALLE!

Tässä vain muutama havainto. Nyt lähden kauppaan ja korjaan muutaman pikku epäkohdan. Ostan porkkanoita. Illalla nimikoin pölyrättejä.

Onneksi eilisen maltoin olla ihmisiksi, enkä nipottanut yhtään. Tänään otetaankin kuukauden lussupers**ly urakalla kiinni. Pois alta risut ja männynkävyt.

S.A. Thö Justiina.

Pikainen ruokapostaus.

On mennyt ihan putkeen tässä kahtena päivänä tuo ruokapuoli. Eilen Ukko kävi kaupassa ja osti lihan. Siinä puoli kuuden huiteilla illalla meinaa vähän hymyilyttää, kun paisto-ohjeessa mainitaan aika 3 h. No tänään oli sitten hirvikäristyspäivä. Käristysliha pakkasesta. Ukko näytti pussia minulle ja pussin kyljessä oli K-kirjain ja jotain suttua. Sanoin, että saattaa se tarkoittaa keittolihaakin. No sitähän se tarkoitti. Hyvä keittoliha, oikein suuren luun kera. Siispä meillä oli puolisula keittoliha pöydällä ja käristysliha umpijäässä pakkasessa. Ongelma oli vain siinä, että ei nyt yhtään haluttanut keittoa vaan käristystä. Pyyhälsin kauppaan ja ostin poroa. Valmiiksi vuoltuna. Ja lanttulaatikkoa ja kermaa sen lanttulaatikon tuunaamiseen.

Käristys tuli tehtyä ja pottumuusi ja lanttulaatikko. Syötiin ja massut tuli pullolleen. Tosin lanttulaatikko unohtui uuniin jälkilämmölle hautumaan ja juuri äsken sen sieltä nostin pois:O

Pitäisiköhän huomenna kokeilla vaikka jotain niinkin vaikeaa kuin mikrokaurapuuro?

S.A.

Ps. Appiukon kuolematon ruoanlaitto-ohje menee näin: Jos ohjeessa lukee 125 astetta ja 3 tuntia, niin 250 asteessa ei mene kuin 1,5 tuntia. Puhdasta matematiikkaa!

Herra Hakkarainen.

Ensiksikin pahoittelut, kun päivitystahti on mitä on! Täällä aika vaan tuntuu katoavan jonnekin. Ensin on aamu ja sitten onkin yhtäkkiä ilta. Mihin menee päivä siinä välissä?!

"Tyytyväinen ja virkeä vauva. Hyvin kasvaa rintamaidolla. Ulkoilut voi aloittaa." Kirjoitti neuvolantäti korttiin. Todellakin hyvin kasvaa rintamaidolla. Viikossa paino on noussut 400 g!!! MEILLÄ EI KOHTA ENÄÄ OLE VAUVAA VAAN LEIKKI-IKÄINEN! HÄTÄTILA!

Herra Hakkarainen on kyllä varsin leppoisa hoidettava. Herää-vähän tissiä alkupalaksi-vaipat-tissiä-lisää tissiä- vielä vähän tissiä- seurustelua- unihuikat tissistä- nukkumaan- herää jne. Vatsavaivoista ei olla ainakaan vielä kärsitty. Jännitin ehkä eniten miten vauva herää syömään vai pitääkö herätellä. No ei tarvitse herätellä. Hakkarainen herää itse, kun tulee nälkä. Joskus tunnin välein ja joskus neljän tunnin välein. Öisin Hakkarainen tankkaa, mutta seurustelutuokiot on päivän touhuja. Toiseksi jännitin rintamaidon riittävyyttä, mutta eipä ole siinäkään mitään ongelmaa. Huh! Olen niiiiin laiska pesemään ja keittämään tuttipulloja, että rintaruokinta sopii meille oikein loistavasti.

Cee touhuaa touhujaan ja välillä pitää olla meillä aikuisilla nopeana, kun Cee pitää itseään täysin kykeneväisenä esim. kantamaan Hakkaraista huoneesta toiseen. Remu on ottanut Hakkaraisen hyvin vastaan. Jos silmä välttää, koira yrittää päästä nuolemaan vauvan naamaa. Ilmeisesti tuommoinen maitonaama maistuu vastustamattomalle.

Aa ja Bee silittelee ja sylittelee Hakkaraista. Olen aika ihmeissäni miten helposti pieni on ottanut paikkansa tässä touhulassa ja miten koko paletti on jotenkin helposti hallittavissa. Tänään isot olivat uimassa ja Cee ja Hakkarainen päiväunilla. Minä ja Ukko tassuteltiin keittiön ja olohuoneen väliä huokaillen "kuinka rankkaa tää pikkulasten hoitaminen onkaan... otatko kahvia ja saanko nyt lukea sen sanomalehden?" ;D No tilanteillahan on tapana muuttua, siispä nautitaan näistä hetkistä nyt tämmöisenään. Eiköhän tässä parissa viikossa päästä taas ihan normaaliin kohellukseen ja saatte taas lukea kirosanoja ja maastapakoajatuksia.

Sitten asiaan! Olen melko varma, ettei kummallakaan ollut tarkoitus itkettää minua, mutta niin siinä vaan kävi, että itku tuli. Te olette ihania kerta kaikkiaan! Sydän menee ihan sykkyrälle!

Villikissa lähetti minulle ja Deelle/Hakkaraiselle ihanat sukat talven viimoja vastaan. Kyllä meillä nyt passaa tassutella, kun varpaat pysyy takuulla lämpimänä:) Kiitos!

Liskonainen lähetti paketin, jossa oli Deen oma ensiluuta.

Ensiluudan mukana tulleet ohjeet kuuluivat näin:

Ensiluudan käyttöohje

Tämä luuta on tehty varta vasten herra Deelle. Ensin ajattelin tehdä varren katajasta, mutta tulin siihen johtopäätökseen, että se olisi saattanut olla liian jämäkkä materiaali tässä tapauksessa. Siis päädyin pihlajaan, joka joustaa tarvittaessa ensilentojen hätälaskuissa, mutta on kuitenkin riittävän jäykkää vaativampaankin harjoitteluun.

Luudan harjakset on valittu mahdollisimman monipuolista lentoa silmälläpitäen. Totta kai tarvitsemme tuttua koivua, jolla lentoon saadaan riittävä vakavuus. Yksi kuusen oksakin on tarpeen, ihan suunnassa pysymisen vuoksi. Raita ja pihlaja taas takaavat joustavuuden tiukimmissakin käännöksissä ja hätätilanteissa. Paju antaa sitkeyttä koviakin myrskyjä varten. Männyllä, joka kaiken keskelle laitetaan, saadaan parhaat automaattiohjausominaisuudet, jos lentäjää alkaa joskus kesken matkaa väsyttämään.

Ne muutamat muut varvut jääköön vielä salaisuudeksi, sillä liiallinen tieto lentovälineen ominaisuuksista saattaa johtaa hinkuun viritellä menopeliä liian varhain. Tämähän on todellakin vasta ensiluuta, jolla pääsee vähän kurvailemaan, ei mikään ahdettu turboluuta, jolla vilistetään galaksista toiseen. Nuo salaiset varvut ovat lähinnä siksi, että niillä pääsee takaisin kotiin, jos sattuu eksymään, mutta niitä voi myös käyttää muuhunkin matkailuun. Niiden käyttö vaatii kuitenkin erillisen ammattitutkinnon, ja vähintään kymmenen vuoden kokemuksen lentämisestä.

Turvallisuusohjeet

1. Ensiluudan kanssa ei saa käyttää kahvipannua.
   
2. Ensiluudalla ei saa kyyditä kavereita, kissa käy.


3. Ensiluudan nopeusrajoitus on 17.31m/s.


4. Ensiluudan mukana toimitettavia turvallisuusvälineitä ei saa poistaa.


5. Ensiluudan huollon saa tehdä vain valtuutettu luutakorjaamo.


6. Ensiluudan kunnossapitoon saa käyttää vain alkuperäisiä varaosia.


7. Ensiluutaa ei saa laittaa mikroaaltouuniin.


8. Ensiluudalla saa lentää vain sopimukseen merkitty omistaja.


9. Ensiluudan painorajoitus on 22kg (mukaan lukien Kissa ja matkatavarat).
   
10. Luutaan merkittyjä maksimi G-voimia ei saa ylittää.
    

Lisäksi on huomioitava seuraavat erityisehdot:

ENSILUUTAA EI MISSÄÄN TAPAUKSESSA SAA LAINATA KENELLEKÄÄN.

ENSILUUTAA EI SAA KOSKAAN JÄTTÄÄ LOJUMAAN LATTIOILLE.

JOS ENSILUUTA KATOAA, ON OTETTAVA HETI YHTEYTTÄ VALMISTAJAAN.

Luuta laitettiin roikkumaan meidän sängyn vierelle (jotta lentoharjoituksiin pääsee livahtamaan vaikka öiseen aikaan äidiltä salaa;)) ja ohjeet kehystin tauluksi. Mukana tullut heijastin kiinnitettiin vaunuihin:)

Terveisin: Akka ja Herra Hakkarainen, jolla on housuissa kakkarainen.

Uskokaa pois, isot veljet riimittelee jotain kaikista vauvan lempinimistä ja nimiehdotuksista;D

Sisäinen informaatio tai sen puute.

Bee: Mä lainasin kaverin pyörää ja siitä meni rengas puhki.
Kaveri: Joo, se meni Beellä rikki.
Minä: No voi hitsi. Odottakaa, kun Ukko tulee, niin katsotaan saadaanko se korjattua vai viedäänkö se korjaamolle.
***
Ukko tulee.
Kaveri: No, mulla on se kumi puhki ja tarttisin kotiin kyydin.
Ukko: Ok, laitetaan pyöräteline autoon ja vien sitten sinut.
Minä: Käy sitten ovella selvittämässä se juttu.
***
Kuusi tuntia myöhemmin, tarkalleen klo. 23 illalla.
Minä: Mitä se sanoi siitä pyörästä?
Ukko: Ai mistä? No kiitti kyydistä.
Minä: Niin, mutta viekö ne sen sinne korjaamolle?
Ukko: Täh? Mihin korjaamolle?
Minä: No se kumi puhkesi Beellä, siksi se kaveri tuli meille, että asia selvitetään... Ja nyt sie kävit vaan kippaamassa pojan sinne kotiinsa rikkinäisen pyörän kanssa!!!
Ukko: No en mä tiennyt, että se Beellä on hajonnut! Ihmettelinkin, että mitä se kaveri meillä tekee, kun lyhyempi matka sillä olisi ollut koulusta kotiinsa se pyörä taluttaa.
Minä: Voi pihkura. Mitähän ne nyt ajattelee!? Äh, laitan kyllä tekstiviestin.
Ukko: No, soitan huomenna niiden iskälle.
Minä: Mutta ku ei mulla tuu uni, jos en nyt laita viestiä.
***
Neljän tekstiviestin mittainen sekava sönkötys siitä, kuinka meidän perheessä ei sisäinen tiedonkulku pelaa ollenkaan. "Kun minä tiesin, että Beellä se rengas hajosi, mutta kun Ukko ei taas ehtinyt sitä Been osuutta asiaan kuulla ja siksi se teidän poika niin tökerösti vaan käytiin heittämässä kotiin ja, että sen pyörän voisi viedä Pärnäsen korjaamolle, niin käymme sen sitten maksamassa."

Vastaukseksi tuli aika monta hymyhymiötä ja onnittelut vauvasta. Pyörä oli kuulemma jo korjattu.

Mutta tiedättekö sen tunteen, kun yhtäkkiä tajuaa, että on tullut antaneeksi tosi pöljän ja "ylimielisen" kuvan itsestään vahingossa. Kun kaverin äiti oli nimenomaan sanonut, että pojat tulee selvittämään asian meille ja sitten Ukko käy vaan kippaamassa pojan pyörineen kotiinsa, eikä puhu halaistua sanaakaan pyörän kumista, saatika pahoittele tapahtunutta. Voi meitä hattarapäitä. Ihan vahdittavia tapauksia kaikki.

S.A.

Seuraavaksi kirjoitan kuinka meidät Deen kanssa lahjotaan ja lellitään ihan pilalle! :)

Roope ja Reetamari.

Pojat ovat nimenneet vauvan Roopeksi. Ja Kaapoksi. Ja Veikaksi. Rakkaalla lapsella jne.

Jotakuinkin 27 vuotta sitten olin kesäloman vietossa mummolassa. Kävimme paikallisessa ossuuskaupassa ja näin hyllyllä maailman ihanimman nuken. Kaalimaan kakara- Karoliinan (nykyisin kulkee nimellä Reetamari). Tarrauduin kaksin käsin hyllyn reunoihin ja kieltäydyin jyrkästi poistumasta kaupasta ilman nukkea. Mummo houkutteli varmaan kaikin mahdollisin keinoin (karkkia, limsaa jne.), mutta päättäväisesti olin pitänyt kiinni hyllystä. Lopulta mummo sai houkuteltua minut ulos ossuuskaupasta ilman nukkea sillä verukkeella, että keräisimme "kolehdin" ja palaisimme seuraavana päivänä ostamaan nuken. Illan pyysin rahaa niin papalta, kuin enoiltakin ja sain kuin sainkin nukkeen tarvittavat rahat kasaan. Se maksoi monta sataa markkaa. Illan tuhersin itkua, koska olin varma, että joku ehtii ostamaan Kaalimaan kakaran ennen minua.

Ei ehtinyt. Niin alkoi yhteinen taipaleemme Karoliinan kanssa. Karoliina oli joskus minun teini-ikäni aikaan sukulaistytöllä lainassa ja siitä reissusta on muistona sahan jälki nenän pielessä. Toissa iltana ompelin käden takaisin paikoilleen Ceen surressa vieressä sitä, kuinka Reetamarilla nyt sattuu. Cee on imettänyt varsin ammattimaisin ottein Reetamaria, kunnes Aa ja Bee sanoivat, ettei pojat voi imettää. Cee katseli murheissaan lattanaa rintakehäänsä ja totesi, ettei hänellä taida tosiaan olla tarpeeksi maitoa Reetamarille.

Tässä olen nyt sitten toista päivää imettänyt sekä Roopea, että Reetamaria ja vaihdellut vaippoja kahdelle vauvalle. Jos joku olisi sanonut jotakuinkin 27 vuotta sitten, että 32-vuotiaana imetän ent. Karoliinaa nyk. Reetamaria ja neljättä lastani yhtäaikaa täysin vakavalla naamalla, niin olisinko niin hanakasti roikkunut ossuuskaupan hyllyn reunassa?

Roope ja Reetamari.

Kuvia.

Tässä vielä lämpökaapissa ja kaikissa piuhoissa.

Kukkia Maamilta:) Valtava kimppu!

Ensimmäinen kohtaaminen. Huom. Ceen ilme;) Nyt ollaan jännän äärellä!

Kotimatkalla.

Aan sylissä.

Kylpyyn menossa. (Kilvettömät kilpikonnat näyttää takuulla juuri tämmöisiltä!)

Ja taas nukuttaa:)

Kirjoitettavaakin olisi varmaan 10 postauksen edestä. Mutta noin kiteytettynä: Oih! Hyvin menee!

Rakasta rintani ruhjeille. (Ihan kirjaimellisesti!)

S.A.