Ruusut ja risut.

Sairaalamatkalla ehti nähdä kaikenlaista. Enimmäkseen aivan huipputyyppejä:) Otetaanpa listaa. Infektiolääkäri, joka huoneeseen tullessaan totesi reippaasti: "Terve!" Ja Bee vastaa jostain lakanan mutkasta, että: "Enpä nyt ihan niinkään sanoisi..." Lääkäri, joka huoneesta lähtiessään sanoi: "Heippa!" Ja avasi huoneen oven vieressä olevan vessan oven (siis tämä oli ihan tahaton ja kirvoitti hervotonta hohotusta moneksi päiväksi, tässä vaiheessa oltiin vielä eristyssellissä ja päivän tähtihetkiä olivat tosiaan harvat lääkärin vierailut). Sydänspesialisti, joka selvitti lääkäriopiskelijoille täydellisesti toimivan sydämen sisältöä tyyliin: "Tässä näkyy kävelykeppi, noin, täältä löytyy kala- katsokaapa! Se ui meitä kohti. Tossa on silmät ja tossa on suu. Onko se naaras vai koiras kala? Suu käy koko ajan..." Tässä kohtaa räjähdin nauramaan.

Lääkäriopiskelija, joka näytti päässään olevaa arpea, joka oli tismalleen samassa kohdassa kuin Been otsaporausreikä. Bee tihrusti, että ei hän kyllä näe mitään ja lääkäri siihen, että: "Niinpä! Kun menee muutamia vuosia, niin sunkaan arpea ei huomaa kukaan!"

Hoitaja, joka totesi letkujen ja lääkkeiden lattialle tipahdettua, että: "PASKAA!!!!" Tämä saa ehdottomasti monenmonta ruusua, koska uskalsi sanoa ääneen juuri niinkuin ajatteli;D Ehkä epäammattimaista, mutta ehdottoman virkistävää!

Hammaslääkäri, joka myönsi pitävänsä Kokiksesta ja Dr. Pepperistä. Bee sanoikin, että tää taisi olla eka lääkäri, joka myönsi olevansa ihminen!

Lääkäri, joka leikattuaan pikkuista vauvaa tuli kertomaan leikkauksen kulusta vanhemmille ja aloitti: "Moi! Korjasin vähän teidän vauvaa..."

Ja entäs muita? No kaikki ne vanhemmat, jotka ihan älyttömissä tilanteissa ja diagnoosien sekamelskassa olivat ihan seesteisiä :O Mistä ihmisille jaetaan voimavelliä ihan lohduttoman tuntuisiinkin tilanteisiin?

Lapset, joita on leikelty ja aikuinen makaisi varmaan monta kuukautta henkihieverissä, niin ne lapset köpöttelee hymy naamalla kahden päivän päästä leikkauksesta :O

Bee. Joka oli tavattoman urhea koko retken ajan. Jopa niin urhea, että piti sanoa välillä, että älä ole niin reipas. Jos lääkäri kysyy vointia, niin sano nyt perskeles, että huono on, äläkä yritä väittää viimeisillä voimilla, kun silmät pyörii päässä kuin hedelmäpelin kiekot, että ihan hyvä.

Mutta heiiiiii. Arki iskee naamaan ja täällä ehkä kaivataan äidin (siivoavan) käden kosketusta. Jos vaikkapa noi tontut keräilisi tuosta takaisin joululaatikkoon ;P
Kokenut sairaalaperhe sanoikin, että kun sairaalasta pääsee kotiin, normaaliin arkeen palataan heti ja se kuulosti hyvältä suunnitelmalta:)

Täältä siis tähän ja ihan ensteks kuitenkin taidetaan vähän halia ja sumppailla. Tontut joutaa odottamaan tovin :)

S.A.

Ps. Ainiin, se risu! Sille yhdelle hoitajalle, joka Been oksennettua verta, väitti kivenkovaan pojan juoneen punaista mehua. Samperi, ihan piti hiilestyä neljältä yöllä. Totesin, että olen tässä kyllä neljä vuorokautta ollut ihan samassa huoneessa ja se ei ole syönyt taikka juonut yhtään mitään, niin miten ihmeessä siitä nyt joku mehulinko on tullut?!
Aamuun mennessä olin leppynyt ja lääkärikin luki yöraportista, että potilas oksentanut verta. Mutta vain yksi pikkurisu siitä, no hard feelings.