Edellisen kirjoituksen Minnan kommenttiin "vastaus". Tai siis miten meidän diagnoosiin päästiin. Varmaan perheneuvola on hyvä paikka aloittaa, koska adhd-lapsi tarvitsee aika paljon tukea ja niiden omien toimintamallien harjoittelua ja vankistusta itsetunnolle. Parheneuvolan työntekijä antoi meille vanhemmille sekä koululle kysymyskaavakkeet (180 kysymystä) ihan arkipäiväiväisistä tilanteista; hukkaako tavaroitaan? Usein, joskus, ei koskaan. Käyttäytyykö agressiivisesti? jne.jne. Sitten verrattiin meidän ja opettajan täyttämiä lappuja ja molemmissa oli ns. sama kaava. Eli selkeästi samat jutut toistui molemmissa lapuissa. Sitten oli labrat, joilla suljettiin pois elimelliset viat ja sairaudet. Vatsan ultra ja hain epikriisin synnytyssairaalasta, koska Aalla on ollut synnynnäinen sydänvika- joka joissain tapauksissa olisi este lääkekokeilulle.
Päälääkärin haastattelussa käytiin keskustellen läpi tilanteita, jotka ovat aiheuttaneet harmia ja huolta. Ja lääkäri kertoili muista tapauksista ja potilaistaan ja pyysi meitä miettimään lääkitystä- haluammeko vai emme?
Juteltiin ja luin aika paljon tietoa lääkityksestä ja tämmöisenä hölösuuna tietysti otin milloin missäkin kahvipöydässä ja tilanteessa asian esiin, yllättäin löytyi paljonkin vertaistukea ja adhd-lasten vanhempia. Kaikki, jotka olivat lääkitystä kokeilleet, olivat sitä mieltä, että apua on ollut. Aa käyttää lääkettä koulupäivisin ja viikonloput (jos ei tarvitse lukea kokeisiin) ja lomat on tauolla. No lääkettähän on siis käytetty kokonaista kolme päivää ja annostus ei varmaan ole vielä kohdallaan mutta ainakin maanantain biologian koe taisi mennä hurjan hyvin verrattuna aiempaan :) Ainakin opettaja oli silmämääräisesti arvioinut ysin pintaan 8O!!! No, vaikka olisi mikä tahansa numero vitosen yli, niin jeeejeeejeee! Kokeeseen harjoiteltiin niin, että luin ääneen pieniä pätkiä, keskusteltiin aiheesta ja mietittiin miksi jokin asia on niin ja mitä hyötyä tai haittaa mistäkin on. Eli tämä voisi olla ainakin joissakin aineissa hyvä tyyli. Muutamat opettajat ovat antaneet "keskustelu"tukiopetusta, joten siitä suuri kiitos. Mietin myös sanelunauhurin hankkimista, koska jos kuuntelemalla asia menee paremmin perille, niin hankalampia juttuja voisi kuunnella useampaan kertaan. Hmm. Jotenkin varovaisen toiveikas olo on.
Lääkityshän sinänsä vähän "hassu", koska se piristävää. Ja tuntuukin hieman päättömältä antaa ylivilkkaalle piristävää lääkettä. Mutta adhd-tapauksilla aivojen "herättäjä"keskus pyrkii nukahtamaan ja sitten adhd:t yrittää pitää sitä keskusta hereillä sinkoilemalla, häsläämällä ja käyttäytymällä kovin kummallisesti. Ja lääke sitten pitää tämän herättäjäkeskuksen hereillä, jolloin vaikutus onkin lapsen rauhoittuminen ja niihin impulsiivisiin päähän pistoihin saadaan idean ja toteutuksen väliin hieman aikaa (eli toivottavasti järki ehtii tässä kohdin mukaan). No, tämän olen siis tässä oppinut ja lisää opettelen:) Ihan peruskoulun kasiluokan oppiaineista lähtien, näemmä ;)
No, mitäpä sitä ei tekisi?
S.A.
Ps. Nyt täytyy käynnistää joulukorttitehdas, lauantaina on koulun joulumyyjäiset- leipomaan ei luvannut alkaa, mutta jos muutaman kortin nykertäisin ja pöytäliinan lupasin touhuta paikalle silitettynä.
Pps. Siis kannattaa olla aktiivinen itse, ei meille ainakaan kukaan koulun puolelta ollut yhteydessä, että kannattaisiko tutkia asiaa tai tarvitsisitteko lähetteen. Vaikka taaksepäin katsoen koko ala-asteen ajalta on tullut sitä häsläyspalautetta, mutta se jotenkin meni "levoton luokka" kategoriaan. Mutta tosiaan tuo perheneuvola on ainakin meille ollut tosi hyvä avun ja jaksamisen lähde. :)
7 kommenttia:
kiitos tosi hauskoista ja elämänmakuisista kirjoituksistasi :D olen tuore fanisi,lukenut näitä vasta kesästä alkaen,ystävän vinkistä.onko ihana A ollut päiväkodissa? eikö siellä vasu-keskusteluissa näitä juttuja tullut esille? itse päikkytätinä olen juuri näiden asioiden kanssa tekemisissä koko ajan..tukitoimin helpotetaan esikoulun ja koulun sujumista..
Hei Anni:) Aa oli kotona 4 vuotiaaksi asti ja sitten pph:ssa ja oikeastaan eskarissa tuli ensimm
isiä sellaisia juttuja joihin ehkä olisi pitänyt reagoida eli poika oli tosi "vietävissä" ei siis suunnitellut tolloiluja, mutta oli helppo saada tekemään muiden mukana hölmöjä. Mutta tosiaan siellä pph:ssa oli tietysti pieni ryhmä, ja nämä kaikkein kaoottisimmat hetket on juurikin niitä suuressa ryhmässä sattuvia.
Heips!
Tuli mieleen tuosta ääneenlukemisesta että kysäseppä jos saisitte lausunnon vaikka opelta ja pääsisitte asiakkaaksi celiaan. Sieltä kunta voi ostaa koulukirjat äänikirjoina!, + muut äänikirjat saatte ilmaiseksi. Meidän poitsu saa sieltä ja koulunkäynti sujuu osin kuunnellen oppikrjat äänikirjana.
KIITOS tosi paljon!
Laitoinkin jo koulupsykologille viestiä, että voisiko hän keskustella pojan kanssa ensin asiasta. Tuo psykologi on mielestäni hyvä tapaus, joten jotenkin luotan häneen.
Katsoin muuten muutama viikko sitten Inhimillisen tekijän (näkyyköhän vielä Yle Arenalta) ja siinä just joku lääkäri selitti sitä adhd-lääkityksen vaikutusta. Eli adhd-lapsilla se hillitöntä käytöstä estävä "jarru" aivoissa ei toimi samalla tavalla kuin muilla (oliko se dopamiinin puutetta tms) ja se lääkitys auttaa siiinä "jarrutuksessa" ettei heti ensimmäiset impulssit vie mennessään.
Katsotaan miten meillä asia etenee ja odottelenkin sitä psykologin vastausta ensin. Todennäköisesti tutkimuksiin mennään ja poika itsekin on siihen motivoitunut.
Kiitos sinulle siis tuhannesti ja toivotan teille hyvää jatkoa! Hienosti olet auttamassa poikaa koulun suhteen eteenpäin!
Minna
Heti sydän muljahti kun näin otsikon, adhd kun on minulle niin raskas asia.
Eihän minulla tässä muuta sanottavaa ole, kuin että lääkettä ei tosiaan kannata pelätä, vaikka netti onkin täynnä kauhukertomuksia. Meille siitä ainakin on uskomaton apu.
Onko kellään kokemusta ravinnon vaikutuksesta adhd:hen? Meillä tuttavaperheen lapselta sokerit jätettiin kokonaan pois, lisättiin hyviä rasvoja, hivenaineita ja vitskuja. Uskomaton muutos tapahtunut pojassa.
Joka tapauksessa voimia kaikille tämän kanssa painiskeleville! Ja akalle kiitokset mahtavasta blogista. On ehkä ainoa blogi, jossa tulee käytyä sun mahtavan kynäilyn vuoksi!
-Riikka
Omaan ADD:heni on auttanut myös sokereiden vähentäminen, sekä valkoisen leivän pois jättäminen. Ruisleipää syön kyllä. Natriumglutamaattin (E621) vältteleminen on myös auttanut minua. Myös monivitamiinit on parantanut asiaa. Elikkä terveellinen ruokavalio näin pähkinänkuoressa. Jos jotain makeaa tekee mieli, niin esimerkiksi ensin rahkaa ja vasta sen jälkeen muutama makeinen. Näin niitä ei tule syötyä muutamaa enempää.
Lähetä kommentti