1.3.15

Hellurei!

Varjelkoon, mihin on taas vuosi mennyt?! No, koulut on käyty, töitä on tehty: Ihan oikeita töitä ja surutöitä. Pojat on kasvaneet isoiksi, Aa täyttää ensi syksynä 18, Bee nyt keväällä 15, Cee täyttää ensi joulun alla 10 ja pikkuruinen Deekin lähtee esikouluun (!). Uusin perheenjäsen täytti 17.2. vuoden. Se on koira. Sai lahjaksi nakin. Rodultaan sisustukseen sopiva metsästyskoira.

Sitten arvatkaapa mitä?! Kävimme Ukon kanssa lomalla. Ihan kahdestaan. Viikon. Ulkomailla. Maininnan arvoista, koska lomailtu ei olla kahdestaan hmmm melkeinpä koskaan? Mun 30-vuotissynttäreillä Tallinnassa 1 yö. (toim.huom. siitähän tulee kesällä kuluneeksi vasta 8 vuotta). Ulkomailla; no minähän olen melkein maailmanmatkaaja, koska olen käynyt kerran Turkissa melkein 20 vuotta sitten :D. Ukko ei ole tuota aiemmin mainittua Tallinnaa pitemmällä käynytkään, paitsi Pääjärvellä, mutta sekin on lähempänä kuin Tallinna.

Niinpä sitten mentiin ja oltiin. Kannatti! Sovittiin, että ei tehdä mitään mihin tarvitsee kelloa tai jotain suunnittelua. Elämä noin normaalisti on nimenomaan kellon ja suunnittelun varassa, joten haettiin vain omaa yhteistä aikaa ja vapautta olla kaikkea muuta kuin äiti ja isä. Luettiin kirjoja, vötkyiltiin hotellihuoneessa, käveltiin rantoja 10-20 km päivässä (kukaan ei nurissut, ettei jaksa kävellä :D), pidettiin visusti puhelimet kiinni, syötiin rauhassa ja hyvin, ilman "mä en tykkää tosta ja mä taas en tuosta"-jaarittelusta.

Hirmuisen kivaa huomata kuinka kiva matkaseuralainen Ukko onkaan. Eikä meillä ollut vaikeuksia saada aikaamme kulumaan toistemme seurassa (hieman etukäteen jännitin, että onko meillä mitään puhuttavaa keskenään, kun ei ole laskuja, lapsia, eläimiä... ei mitään niistä elementeistä, jotka arkena tuntuvat hautaavan alleen kaiken).

Surutyötä taas on tehty viime elokuusta asti, kun miehen ainoa veli kuoli yllättäin. Koska muita sisaruksia ei ole ja miehen äiti ei surultaan toki olisi paljon asioita jaksanut hoitaakaan, jäi käytännön järjestelyt meille. Pitäisi olla sellainen laki, että kaikki paperit, salasanat, KAIKKI MERKITYKSELLISET asiat olisi pakko olla jossain tietyssä paikassa. Kuvitelkaapa tilanne, että ihminen asuu vuokralla (kenellä?) toisessa kaupungissa, on vuokrannut erillisen autotallin (missä se on, keneltä se on vuokrattu?) Kun sitten järjestelee asunnon tyhjennyksen, kaivaa vuokratallin tiedot, tyhjentää sen etänä, paperiasiat, hoitaa vaiheeseen jääneet työasiat loppuun, ottaa selvää onko työkonetta tms. joka pitää palauttaa, Hoitaa ruumiin kuljetuksen Suomen päästä toiseen ja järjestää hautajaiset ja perunkirjoituksen jne. Niin, siinä muuten on oma hommansa. Kun ei sitä tutunkaan kanssa tule välttämättä puhuttua, että KENELLÄ asuu vuokralla, tai MISSÄ on erillinen autotalli. Missä on kaikki?! Ja sitten suurimpana työnä olisi kuitenkin sen pohjattoman surun läpi käyminen.

Onneksi on kuitenkin arki. Se pitää pakolla mukana rytmissä ja sykkeessä.

Sananen vielä vanhustyöstä. Ottaa hieman pattiin, kun julkisuuteen putkahtelee näitä huonoja esimerkkejä ja usein vain yhdestä näkökulmasta. Itselleni on (ehkä?) käynyt todella hyvä tuuri tai sitten meidän "kodissa" asiat vain ovat hyvin? En osaa tähän vastata, mutta muutama fakta: Asukkaita on 14. Ruoat tehdään alusta asti itse. Keittiöllä kolisee ja ruoka tuoksuu :). Meillä on hyvä vahvuus; arkena aamuissa 3, illassa 2 ja yössä 1. Ilta- ja aamuvuorot ovat 12-15 päällekäin, jolloin hoitajia on siis 5. On aikaa ulkoiluun, jumppaan, askarteluun, lauluun, leivontaan- mihin vain! Niin ja kokki on siis aina arkisin paikalla hoitajien lisäksi. Vierailulle saa tulla koska vaan. Hoitotyö on asiakaslähtöistä; siis mietitään joka päivä asiakkaan jaksamista/vointia ja kaikkea sellaista, väläytellään ideoita millä voitaisiin pulmallisia tilanteita koittaa ratkaista. Jos asiakas ei haluakaan tänä aamuna lähteä saunaan, niin kysytään joltain toiselta ja vaihdetaan lennosta saunavuorot. Kun on itsemääräämisoikeus ja toisaalta niitä asioita, joihin pystyy vaikuttamaan vielä itse, ei enää välttämättä ole niin paljon kuin aiemmin. Eli tuetaan ja annetaan päätäntävaltaa, jotta ihminen kuitenkin saisi kokea pystyvänsä päättämään  edes jostain asiasta itse. Minusta tuntuu, että meillä asuu melko onnellisia ihmisiä :). Lääkäri käy tarvittaessa, mutta vähintään 1 krt/kk talossa ja silloin käydään läpi, jokaisen asiakkaan asiat tai jos on jotain erityistä huolta mielen päällä. Koska lääkäri on tuttu ja tuntee nämä meidän asukkaat, on se jotenkin turvallista ja helppoa kaikille.

Työkaverit on mukavia ja en kyllä voi antaa yhtään mitään moitetta mistään! Kaikkea mietitään yhdessä ja heitellään ideoita, kokeillaan uusia juttuja ja jaetaan tietoa/taitoa. Yritys on todella koulutusmyönteinen, jos löytää jotain mielenkiintoista mihin haluaisi osallistua, niin todennäköisesti sinne myös pääsee :)

En siis osaa sanoa kävikö minulla vain hyvä tuuri vai mitä, mutta tässä 9 kk:n aikana ei yhtenäkään päivänä ole ollut kiire. Uskoisin, että siinä on yksi tekijä, joka tekee muistisairaan hoitamisesta helpompaa- kun on aikaa hipsiä hiljakseen, kun on aikaa pysähtyä kuuntelemaan, kun on aikaa halata ja kutoa yhdessä villasukkaa, kun on aikaa lukea päivän lehdet, kun on aikaa vetreyttää lihaksia venyttelemällä, kun on aikaa olla, niin muistisairas ehtii mukaan tilanteeseen. Pukeminen sujuu mukavasti, kun ollaan molemmat tietoisia siitä, mitä tässä nyt ollaan tekemässä.

Mutta yksi juttu on huono. Tavallaan se liittyy vuorotyöhön, vaikka oikeasti rakastan sitä, että on vaikka minkälaisia vuoroja. Niin kun menee vapaalta töihin, on ns. henkinen maanantai. Siis maanantaiolo, vaikka oikeasti voi olla vaikka lauantai. No, sitten kun muistisairas kysyy hoitajalta, että mikä viikonpäivä tänään on? Ja hoitaja pinnistelee pää pinkeänä, että öö... ööö...ööö... ehkä lauantai...? Ja kun muistisairas nauraa katketakseen, että ei hän taidakaan olla ainoa hourio tässä talossa, niin kyllähän se vähän ammattiylpeyttä syö ;)

Näillä miettein tällä kertaa: en lupaa olla aktiivisempi, ei ne lupaukset ole aiemminkaan pitäneet. Kirjoitan sitten, kun kirjoitan. :)

Susis itte


10 kommenttia:

Villiviini kirjoitti...

Onpas kiva, että olet olemassa, Susis! Olen monesti kaivannut jutusteluasi.

Hehkuvainen kirjoitti...

Moro, kiva kuulla sinusta! :)

Tuollainen kahdestaan lomailu teki varmasti hyvää, toivottavasti voitte tehdä sitä jatkossa vähän useammin.

Meillä on miehen kanssa kuolemakuoret, vaikkei asutakaan yksin. Molemmilla on omansa ja toinen saa avata sen vain kuorenhaltijan kuollessa. Siellä on sitten lueteltu kunkin hlökohtaiset vakuutukset, pankkitilit, salasanat, esimiesten yhteystiedot ja vastaavat, joita ei viitsisi selvitellä surutyön ohessa.

Susikairan akka kirjoitti...

Voi käyhän täällä vielä joku! :) Ihanat TE <3

Hehku! Kuolemakuori, loistava idea! Heti toteutukseen :)

Sirokko kirjoitti...

Herranen aika, joko se Deekin on kasvanut noin isoksi, vastahan tässä luettiin 'el dictatorin' vauvuusajoista. Mihin se aika valuu!
Kiva, että elämässäsi kaikki rullaa, lomallekin ehtii. Lukulistallani olet edelleen, vaikka harvemmin sieltä esiin bongahtaisitkin :) Mukavia jatkoja!

Katja - Tässä ja Nyt kirjoitti...

Sinä olet vain rakkaani löytänyt työpaikan joka kuvastaa sinua <3 Ihana kaikinpuolin :)

Susikairan akka kirjoitti...

Sirokko! Sanos muuta, aika kiitää hurjaa vauhtia. Vähän haikeaakin kyllä- viimeistä päiväkotikevättä mennään...

Katja <3 <3 <3 :)

Ruska kirjoitti...

Aarre tuollainen työ ja työyhteisö. Mahtava kuulla, että löytänyt sellaisen :)

Susikairan akka kirjoitti...

Ruska <3 Ihana kuulla sinustakin!

Anonyymi kirjoitti...

Voi kun olen niin odottanut sinun "paluutasi". Nyt se sitten tapahtui. Tervetuloa!!!

Tv: Fanisi

Anonyymi kirjoitti...

Sama homma kuin edellisellä...
Kiva, että kirjoittelet taas! Ja aivan huipulta kuulostaa työpaikka. Ei kyllä voi sanoa yhtä hyvää omasta työharjoittelupaikasta täällä Rollossa.
T.tuleva sairaanhoitaja