En ole paljoa Nilssonista kirjoitellut, otetaanpa vahinko takaisin. Oikein hävettää edes kirjoittaa, kun taas kävi niin hyvä tuuri, että "tuli helppo vauva". Sitähän tuo nuorin nimittäin on. Syö, nukkuu, kakkii ja nauraa. Itku tulee, jos ruokaa ei kuulu säädyllisessä ajassa, jos vaipat ei vaihdu heti kohta kakan jälkeen ja jos hereillä ollessa joku ei ole seuraa pitämässä. Yöt menee kuin ovat menneet koko ajan. Illalla klo. 21 mennään unille, kolmen paikkeilla tankataan hetki (n. 10-15 min.) ja nukutaan aamuun asti (9-10). Pääsääntöisesti tissiruoalla mennään, mutta pullo ja Nankin käy. Ensi viikonloppuna olisi näillä näkymin aikuisteniltaa tiedossa ja serkkulikka lupautui katsomaan poikia. Totesi vain, että jos tuon kanssa ei pärjää, niin ei pärjää sitten minkään kanssa. Tutinkin Nilsson hyväksyy ja sillä voi helposti pelata lisää aikaa, jos tissillä on jotain tekemistä tai odotellaan pullon lämpiämistä. Iho on siisti, ei mitään ihottumia. Vatsassa välillä vähän kiertää (olen syönyt jotain tyhmää), mutta kierto poistuu luonnollista tietä muhevina paukkuina. Saunassa poika tykkää käydä (on käynyt 1 kk:n ikäisestä ja kyllä, tiedetään se sääntö ettei alle vuoden ikäistä viedä saunaan, mutta keskilauteella ja ilman kovia löylyjä ollaan saunotettu aiemmatkin (siksiköhän niistä on tuommoisia tullut?) ja näin myös Nilssonin kanssa.) Sitterissä tutkaillaan tämän meidän pienen maailman menoa silmät suurena ja huudellaan väliin tiukkoja kommentteja "höö" ja "gyyy". Näin vasta vanhaa työkaveria ja kerroin samoilla sanoilla Nilssonista. Työkaveri nauroi, että: "No, kohtahan teillä sitten on varmaan 5 lasta, kun taas on niin ihanan helppoa."
Yhden kaverin vauva on syntynyt heinäkuussa ja nukkuu edelleen vain 1-1,5 tunnin pätkiä (myös öisin), joten osaan tasan tarkkaan arvostaa tätä Nilssonin rytmiä. Sitä paitsi väsyneenä minusta tulee varsinainen piru, joten koko perheen kannalta on äärimmäisen hyvä, että minäkin nukun yöni hyvin. Ensi viikolla on neuvola Nilssonilla, tänään Ceellä (piikkiä tiedossa) ja hammaslääkäri (Beellä) ja ensi keskiviikkona kampaaja (MULLA!!!).
Käytin eilisen päivän netissä uuden tukan suunnitteluun. Nythän olen värjännyt tukan aika tummanruskeaksi ja päällä on tuo vaaleampi kalottialue. Vaan, kun haluaisin oman kokonaan vaalean värin takaisin... Ukko etsi yhden vanhan kuvan minusta ja sanoi, että hänen mielestään siinä minulla on kauniit hiukset. Kuten arvata saattaa, niin pikaisen kitkerän vilkaisun myötä lausunto muuttui muotoon: "Sulla on tosi kauniit hiukset nyt, mutta tuossa vanhassakin kuvassa näytät ihan kivalta." No joo, tästä nyt sitten tuli mieleen, kun joku viikko takaperin Ukko silmäili minua päästä varpaisiin ja sanoi: "Näytät kyllä hyvältä." Ja mitäpä siihen vastasin: "Mä on kuule muutaki ku tissit ja p***e." Ukko piti pokan hämmästyttävän hyvin ja sanoi: "No, niin oot. Rakas vaimo ja lasteni äiti, mutta ei se haittaa, että näytät sen lisäksi hyvältä." Miten se onkin niin vaikeaa ottaa kohteliaisuus vastaan? Kirjaan tänne, että muistaisin. (Koska kyllä se ihan kivalta tuntui ja onhan siinä ihan todistettavasti edistytty koulutuksessa, kun pelkkä vilkaisu tai kipakka tokaisu saa toisen pyörittelemään sanoja parempaan asentoon;D) Luultavasti kuitenkin minun kanssa on aika ärsyttävää elää. Kun ei tiedä yhtään, koska tulee tupenrapinat.
S.A.
12.1.10
11.1.10
Kuuma uni.
Kaikenlaisia unia sitä näkeekin. Viime yönä olin ihan itse asentanut keittiön roskiskaappiin vetovaunun. Meillä on kyllä nytkin vetovaunu, mutta siinä on vain yksi sanko ja sekin on semmoinen ns. pyöreän sankon puolikas. Olen tulkuttanut, että siinä ei ole mitään järkeä, kun ei niitä roskia saa silleen jämäkästi siihen puolipyöreään tungettua. Tarvittaisiin niitä suorakaiteen muotoisia roska-astioita. Kaksi ainakin.
Ja unessa, voih, siinä ihanassa unessa niitä suorakaiteita oli viisi (joo, joo, vähän liiottelua) peräkkäin ja kaappi oli niin hieno sisältä. Voi jee. Ja se päätähuimaava onnentunne, kun työnsin roskaa roskiin ja se ikään kuin solahti pussiin juuri hienosti ja vain vähän tilaa vieden. Pieniä ne on perheenäidin haaveet ja unelmat. Haaveilla nyt roskiksesta niin, että se tunkee uniinkin. Kaukana ovat kaukomatkat ja villit rakastajat. Suorakaiteen muotoinen roskis- grrrrrr;D
Unikirjaa en moisen takia taida edes kehdata avata. Josko sinne rautakauppaan yrittäisin suoriutua ja ottaa oman elämäni hallintaani, pröystäillä kunnolla kerrankin eläissäni ja ostaa
ROSKA-ASTIOITA. *Jos ei niin naurattaisi, niin saattaisin pitää itseäni jopa vähän reppanana;D*
S.A.
Ja unessa, voih, siinä ihanassa unessa niitä suorakaiteita oli viisi (joo, joo, vähän liiottelua) peräkkäin ja kaappi oli niin hieno sisältä. Voi jee. Ja se päätähuimaava onnentunne, kun työnsin roskaa roskiin ja se ikään kuin solahti pussiin juuri hienosti ja vain vähän tilaa vieden. Pieniä ne on perheenäidin haaveet ja unelmat. Haaveilla nyt roskiksesta niin, että se tunkee uniinkin. Kaukana ovat kaukomatkat ja villit rakastajat. Suorakaiteen muotoinen roskis- grrrrrr;D
Unikirjaa en moisen takia taida edes kehdata avata. Josko sinne rautakauppaan yrittäisin suoriutua ja ottaa oman elämäni hallintaani, pröystäillä kunnolla kerrankin eläissäni ja ostaa
ROSKA-ASTIOITA. *Jos ei niin naurattaisi, niin saattaisin pitää itseäni jopa vähän reppanana;D*
S.A.
10.1.10
Hattarapää toisessa polvessa.
Nyt jo alkaa muuten naurattaa- voe viddu sentään! Sitä ikään kuin kerjää verta nenästään, kun kirjoittaa, että ei oo tilannetta päällä ja silleen. Johan se tilanne saatiin päälle tällekin päivälle: Pohjustus: Kävin viimein eilen lunastamassa ne joululahjahallikortit. Pojat kävikin eilen uimassa. Aa meni kaverilleen viime yöksi ja kävi vielä illalla R-kioskilta hyväskää iltaherkuiksi ennen kuin meni sinne kaverin luo. Tänään Aa pääsi kaverinsa kanssa kaverin isän kyydillä meille, olivat menossa uimaan. Kamppeet reppuun- ja voi ahhhaaahhhaa- lompakko on unohtunut kaverin luo. No, meidän auto ei ole ollut roikassa- joten töppöstä vaan toisen eteen ja suuntaansa 3 km:ä kävelyä. Jonkin ajan päästä puhelin soi ja soittaja on itkutuhruinen
Aa: "Ei se lompakko oo täällä..."
TYKYTITYK (Akan pulssi nousee)
"No mietitäänpä missä se lompakko on ihan varmasti ollut viimeksi?"
"R-kiskalla ja sitten laitoin sen täällä kaverilla säkkituoliin."
"Nostapa sitä säkkituolia..."
"Ollaan kyllä nostettu, ei se oo täällä... NIISK."
"No sitten se on hävinnyt. Johan sulla päivän oli se kortti." (RYTKYTIRYTK- tosi nopea pulssi)
*Huoh*
Soitin varmuuden vuoksi Ärrälle ja siellähän se lompakko oli. Miten voi muistaa laittaneensa lompakkonsa säkkituoliin, jos sitä ei edes siinä vaiheessa ole ollut mistä laittaa? No, 3 km+ 3 km+ 1 km Ärrälle + 0,5 km uimahallille + 1,5 h uintia + 0,5 km kotiin= Kunto kasvaa kohisten ja toivottavasti ehkä huolellisuuskin (IN MY DREAMS).
No, sukuvikahan tämä on, ei siitä pääse mihinkään. Minun serkkupoika lähti taannoin tankkaamaan autoa ja siskonsa antoi 5 euroa, että tuo samalla Casinoarpa. Serkkupoika tankkasi auton ja tapasi samalla kaverinsa, koplaili taskujaan, kah, 5 euroa, tarjoonpa kaverille munkkikahvit. (Miten kummassa voi 15 minuutissa unohtaa sen Casinoarvan ja kun löytää rahat taskustaan, niin siinäkään vaiheessa ei muista sitä Casinoarpaa? ;D)
On tää touhua. On. Joka tapauksessa olen ihan iloinen, että lompakko ja se kortti löytyi ja tuttu Ärräntäti pyysi piruuttaan 20 euron löytöpalkkiota;D Eihän pojalla toki rahaa enää ole, loputkin kopekat meni eilen siihen hyväskään.
S.A.
Aa: "Ei se lompakko oo täällä..."
TYKYTITYK (Akan pulssi nousee)
"No mietitäänpä missä se lompakko on ihan varmasti ollut viimeksi?"
"R-kiskalla ja sitten laitoin sen täällä kaverilla säkkituoliin."
"Nostapa sitä säkkituolia..."
"Ollaan kyllä nostettu, ei se oo täällä... NIISK."
"No sitten se on hävinnyt. Johan sulla päivän oli se kortti." (RYTKYTIRYTK- tosi nopea pulssi)
*Huoh*
Soitin varmuuden vuoksi Ärrälle ja siellähän se lompakko oli. Miten voi muistaa laittaneensa lompakkonsa säkkituoliin, jos sitä ei edes siinä vaiheessa ole ollut mistä laittaa? No, 3 km+ 3 km+ 1 km Ärrälle + 0,5 km uimahallille + 1,5 h uintia + 0,5 km kotiin= Kunto kasvaa kohisten ja toivottavasti ehkä huolellisuuskin (IN MY DREAMS).
No, sukuvikahan tämä on, ei siitä pääse mihinkään. Minun serkkupoika lähti taannoin tankkaamaan autoa ja siskonsa antoi 5 euroa, että tuo samalla Casinoarpa. Serkkupoika tankkasi auton ja tapasi samalla kaverinsa, koplaili taskujaan, kah, 5 euroa, tarjoonpa kaverille munkkikahvit. (Miten kummassa voi 15 minuutissa unohtaa sen Casinoarvan ja kun löytää rahat taskustaan, niin siinäkään vaiheessa ei muista sitä Casinoarpaa? ;D)
On tää touhua. On. Joka tapauksessa olen ihan iloinen, että lompakko ja se kortti löytyi ja tuttu Ärräntäti pyysi piruuttaan 20 euron löytöpalkkiota;D Eihän pojalla toki rahaa enää ole, loputkin kopekat meni eilen siihen hyväskään.
S.A.
Miettii.
Täällä vaan puikot suihkii ja ompelukone laulaa ja saumuri surisee. Nyt ei kyllä ole mitään tilannetta päällä (poikain suunnalta), vaan on joku ihmeen luomisvimma päällä.
Tekstiä blogiin on tullut harvemmin- olen kyllä välillä käynyt lukemassa vanhoja postauksia vähän kriittisemmin. Miettinyt suuntaa, pitäisikö jotenkin osata kirjoittaa paremmin, fiksummista asioista ja hienommilla sanoilla? Kun yhtäkkiä olen tajunnut, että on aika paljon lukijoita, tuttuja ja tuntemattomia, niin pitäisikö suodattaa tekstinsä jollain suotimella, eikä päästellä vaan surutta ja fiiliksen mukaan. Vähän hävettääkin välillä, kun tulee suolattua niin Ukkoa, kuin lapsiakin ja itse vaan paistattelee omassa ylhäisyydessään lähes virheettömänä;D
Vaan mitäpä sitä muuttamaan, näillä mennään. Eihän tämä olisi meidän elämästä kertova, eikä Akan kirjoittama blogi, jos alkaisi siistimään ja kirjoittaisi vain hyvistä hetkistä ja sievillä sanoilla. Toivon kuitenkin, että kaikille välittyy se pilke silmäkulmassa rivien väleistä;) Tutut varmaan sen tietää (kun minut tuntee), mutta ihan tuntemattomillekin lukijoille varmuuden vuoksi sen kirjoitan. Kun olen kuitenkin semmoinen tunneihminen, niin välillä mennään korkealla ja kovaa ja seuraavassa hetkessä matalalla ja hitaasti, mutta suunta on kuitenkin aina vahvasti eteenpäin:)
Eipä tässä tänään sunnuntaina nyt muuta ollut mielen päällä, joten jatkan siis puikkojen heiluttamista- silirimpsis vaan ja mitä parhainta sunnuntaita kaikille! (-9 astetta, jippijei!)
S.A.
Tekstiä blogiin on tullut harvemmin- olen kyllä välillä käynyt lukemassa vanhoja postauksia vähän kriittisemmin. Miettinyt suuntaa, pitäisikö jotenkin osata kirjoittaa paremmin, fiksummista asioista ja hienommilla sanoilla? Kun yhtäkkiä olen tajunnut, että on aika paljon lukijoita, tuttuja ja tuntemattomia, niin pitäisikö suodattaa tekstinsä jollain suotimella, eikä päästellä vaan surutta ja fiiliksen mukaan. Vähän hävettääkin välillä, kun tulee suolattua niin Ukkoa, kuin lapsiakin ja itse vaan paistattelee omassa ylhäisyydessään lähes virheettömänä;D
Vaan mitäpä sitä muuttamaan, näillä mennään. Eihän tämä olisi meidän elämästä kertova, eikä Akan kirjoittama blogi, jos alkaisi siistimään ja kirjoittaisi vain hyvistä hetkistä ja sievillä sanoilla. Toivon kuitenkin, että kaikille välittyy se pilke silmäkulmassa rivien väleistä;) Tutut varmaan sen tietää (kun minut tuntee), mutta ihan tuntemattomillekin lukijoille varmuuden vuoksi sen kirjoitan. Kun olen kuitenkin semmoinen tunneihminen, niin välillä mennään korkealla ja kovaa ja seuraavassa hetkessä matalalla ja hitaasti, mutta suunta on kuitenkin aina vahvasti eteenpäin:)
Eipä tässä tänään sunnuntaina nyt muuta ollut mielen päällä, joten jatkan siis puikkojen heiluttamista- silirimpsis vaan ja mitä parhainta sunnuntaita kaikille! (-9 astetta, jippijei!)
S.A.
8.1.10
Pakkaspäivät on perseestä.
1. Ei voi mennä minnekään. Jalan ei tarkene ja autolla ei uskalla lähteä- jäätyy se jonnekin kuitenkin (maakuntamatka maalikyliin peruuntui- TYMPII).
2. Lapsukaiset ihanaiset hioo ärsyttämisen jalon taidon ihan uusiin sfääreihin. Kun ei voi tuhlata energiaa pihalla, niin sen saman energian tuhlaaminen sisätiloissa vaatii tönimistä, nipistelyä, tulkuttamista, yleistä ärsyttämistä, mulkoilua, irvistelyä, pyyhekumin piilotusta ja kaikkea muuta mahdollista sen normaalin leikkimisen, pelaamisen ja lukemisen lisäksi. (EIHÄN KENENKÄÄN MUUN LAPSET TURHAANNU SISÄLLÄ OLEMISEEN?)
3. Halkoja menee ja uunit tohottaa, silti öljypoltinkin tohisee taukoamatta.
4. Koira yrittää joka välissä tehdä tarpeensa pesuhuoneen lattialle... Toisaalta lähes ymmärrettävää, kun ulkona kusikin jäätyy kaarelle.
No okei...
Kun katsoo ulos, niin onhan siellä ihan älyttömän kaunista.
Kun katsoo lämpömittariin, niin onhan se ihan kivaa, että sisälämpötila on kuitenkin yli 50 astetta korkeampi kuin ulkolämpötila.
Kun kuuntelee lasten kahnaamista, tietää ettei ainakaan ole tullut kuuroksi (vaikka välillä toivookin sitä).
Kun suunnittelee pakkaspäivän iloksi taantuvansa lapsen tasolle ja vaanivansa nurkan takana kinttu sojossa valmiina kamppaamaan esim. Ukon.
En silti ole hirvittävän pahoillani siitä, että sunnuntaiksi on luvattu kai jotain -10 astetta. Luntahan se tietysti sitten satelee, mutta voipahan pistää jätkät lumitöihin.
S.A.
2. Lapsukaiset ihanaiset hioo ärsyttämisen jalon taidon ihan uusiin sfääreihin. Kun ei voi tuhlata energiaa pihalla, niin sen saman energian tuhlaaminen sisätiloissa vaatii tönimistä, nipistelyä, tulkuttamista, yleistä ärsyttämistä, mulkoilua, irvistelyä, pyyhekumin piilotusta ja kaikkea muuta mahdollista sen normaalin leikkimisen, pelaamisen ja lukemisen lisäksi. (EIHÄN KENENKÄÄN MUUN LAPSET TURHAANNU SISÄLLÄ OLEMISEEN?)
3. Halkoja menee ja uunit tohottaa, silti öljypoltinkin tohisee taukoamatta.
4. Koira yrittää joka välissä tehdä tarpeensa pesuhuoneen lattialle... Toisaalta lähes ymmärrettävää, kun ulkona kusikin jäätyy kaarelle.
No okei...
Kun katsoo ulos, niin onhan siellä ihan älyttömän kaunista.
Kun katsoo lämpömittariin, niin onhan se ihan kivaa, että sisälämpötila on kuitenkin yli 50 astetta korkeampi kuin ulkolämpötila.
Kun kuuntelee lasten kahnaamista, tietää ettei ainakaan ole tullut kuuroksi (vaikka välillä toivookin sitä).
Kun suunnittelee pakkaspäivän iloksi taantuvansa lapsen tasolle ja vaanivansa nurkan takana kinttu sojossa valmiina kamppaamaan esim. Ukon.
En silti ole hirvittävän pahoillani siitä, että sunnuntaiksi on luvattu kai jotain -10 astetta. Luntahan se tietysti sitten satelee, mutta voipahan pistää jätkät lumitöihin.
S.A.
6.1.10
Rikas, rakas, köyhä, varas.
Kudoin tuommoisen. Niilon tissipiilo. Ylettyy vähän kyynärpään alapuolelle ja kas, miten näppärää on sujauttaa Niilo syömään katseilta piiloon. Myös julkisilla paikoilla. (Nih ei kukaan menetä ruokahaluaan julki-imettämisestä tms.)Vanha punainen sohva. Kuten näkyy, elämä on jättänyt jälkensä sohvaan. Kävin huonekaluliikkeessä kysymässä uuden päällisen hintaa ja olin heittää voltin takaperin kahdella kierteellä hinnan kuullessani. 550 euroa!!! Onko ihme, että maapallo hukkuu p**kaan, kun UUDEN samanlaisen sohvan saa 795 eurolla?! Täh? Missä kohtuus? 550 euroa päällisistä-huhhuh! Tuo Ikean matto on ollut peittämässä suurimpia palkeenkieliä jne.
Toissapäivänä isot pojat kysyivät saisivatko ostaa pokeripelisalkun. Joo, saavat, omilla rahoilla puoliksi (hinta salkulla oli 10 euroa). Tattadaa- molempien poikien rahat olivat kadonneet! Toiselta(Aalta) 15 euroa ja toiselta(Beeltä) 35 euroa. Etsittiin yhdessä 5 tuntia niitä rahoja, koska ensimmäinen epäily oli, että Cee on napannut ne. Ukon kanssa alettiin vähän haistella palaneen käryä, kun Been lompakko löytyi Aan sängyn alta (tyhjänä). Alkoi todella vaikuttaa sisäpiirin rikokselta. Sanoin ainakin 4 kertaa, että jos jollakulla on tarjota pätevä selitys, niin on mahdollista päästä ilman seuraamuksia. Tunnustusta ei tullut. Aan patjan alta löytyi 50 euron (jumalauta 50 euron!!!) edestä Habboseteleitä (kaikki käytettyjä)... Siihenkin oli kyllä selitys: "Se ja se kaveri on antanut niitä, kun mä keräilen niitä erilaisia käytettyjä kortteja..." Syyllisyys leijui mustana möykkynä, mutta tunnustusta ei tullut. Lopulta vaadin Habboukkojen salasanat (edelleenkään en ketään syyttänyt) ja siinä vaiheessa, kun Ukko oli kirjautumassa Aan tunnuksilla Habboon, niin alkoi tulla itkunsekaista tunnustusta...Seuraava tunti menikin hupaisasti. Jokainen lause, jota yritin muodostaa kiihtyi suoraksi huudoksi noin puolessa välissä lausetta, eikä Ukkokaan onnistunut yhtään paremmin puhumaan normaalilla äänensävyllä. Itketti, suututti ja vitutti- ihan kaikilla. Eikö evoluutio voi edetä yhtään nopeammin? Onko tuon jälkikasvun todella tehtävä kaikki samat virheet kuin vanhemmillaan?!!
Jossain kasvatusoppaassa sanottiin, että näpistykseen ei pitäisi suhtautua tunteella.
Hankala vaan feikata, että ei tunnu missään, kun aina kun suun avaa, niin tulee vaan kiljuntaa ja karjuntaa *huoh*. Päätin siis kohdistaa kaiken kiukun suoraan toimintaan. Pfaffi huusi hoosiannaa ja niittipistooli lauloi.
Habboukko menetettiin "valtiolle", eli meille vanhemmille. Tietokonearestia napsahti hiihtolomaan asti ja omista rahoistaan (niistä, jotka oli meillä vanhemmilla tallessa) maksoi Beelle takaisin.
Kun viimein pystyin juttelemaan rauhassa, istuttiin sohvalla Aan kanssa sylikkäin. Iso, mutta silti pieni poika itkien (ja äiti salaa kyyneleitä pyyhkien). Asiasta juteltiin monelta kantilta mm. siltä, että jossain välissä epäiltiin Ukon kanssa poikien serkkuja (jotka olivat uutena vuotena kylässä) ja Aa (ehkä) todella tajusi jotain. Tai sitten ei tajunnut. Se tuntui hyvältä, kun kysyin sitten parin tunnin jutustelun jälkeen, että haluaako Aa vielä jutella vai menenkö nukkumaan vai haluaako Aa, että olen vain siinä vieressä vielä. Halusi, että olen siinä vieressä vaan.
(No, ei se ainakaan ostanut kartonkia tupakkaa ja kossupulloa (vielä). Kai sekin päivä on joskus edessä... *apua, apua, apua!!! Ja noita jätkiä on 4!!!!! Paniikki! Hakekaa minut äkkiä pois täältä, en mie osaa olla äiti!!!*)
Näihin kuviin ja tunnelmiin päättää raportin täältä Susikairasta
kirjeenvaihtaja S.A.
2.1.10
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)