24.7.10

Ensimmäisiä kertoja.

"Neitsyys" on nyt mennyt useammallakin saralla;D Olen käynyt en-sim-mäis-tä kertaa elämässäni oikealla hierojalla. Käsittämättömän vetreä olo! Pystyn näkemään ylävartaloa kiertämällä oman takapuoleni, niin kuin se nyt olisi mitenkään tärkeä taito, mutta silti. (Jaa, no voihan se tietenkin kertoa myös siitä, että minulla on iso takamus;D) Jalat on pikkuisen mustelmilla, mutta on niissä muitakin merkkejä kesästä (mm. hyttyset, intopiukeana pomppiva koira+flexi+paljaat nilkat=Ai hitsiläinen!!!XO)

Cee oli en-sim-mäis-tä kertaa yötä poissa kotoa ilman kumpaakaan vanhempaa. Papan luona. Huiiih! (Hyvin niillä oli mennyt, pikkuisen ikävää pukannut illasta, mutta muuten ok.) Cee oli rakentanut linnunpöntön. Täytyy vielä vähän fiksailla sitä, koska siitä puuttuu yksi pieni yksityiskohta. Kulkuaukko.

Ja sitten:) viikon jännittävin en-sim-mäi-nen kerta.
Olen tavannut TaiNan livenä. Ihan ensimmäinen livenä tavattu blogiystävä ja vietimme kaksi tuntia kahvitellen, jutellen, kikatellen. Uskomatonta, miten periaatteessa on tuntematon, mutta silti ihan tuttu (kun on lukenut blogia, niin tavallaan tuntee toisen kuitenkin).

No, täältä samoilta kulmilta kun molemmat (tai minulla siis vanhemmat) on lähtöisin, niin sattuipa niin hassusti, että meidän mummot on ns. kämppiksiä:D (Samassa hoivakodissa).

Oli ihanaa tavata- ja huomata, että hitsiläinen, meillähän tosiaan käy jutut yksiin!
Viime kesänä jo yritettiin viritellä tapaamista, mutta nyt viimein sitten aikataulut loksahti yhteen! Jippii!

TaiNan suloiset tyttäret ja meiän pikkupoijjaat.

Kiitos vielä mukavasta päivästä:)

Siskolikka tuli eilen meille ja nyt olisi tiedossa sitten vähän tai vähän enemmän humputtelua. Päivällä ihan lasten kanssa; hattaraa, popcornia ja vanhoja autoja. Illalla tyttöjen kesken sitten ...no, hattaraa, popcornia ja vanhoja autoja;D

Mitä mainiointa lauantaita kaikille!

S.A.

5 kommenttia:

Elisa kirjoitti...

Tuli tuosta linnunpöntöstä mieleen, kun meillä poika teki pöntön, jossa oli kaksi (!) reikää ;) Ihanaa viikonloppua sinne Susikairaan ♥

kairo kirjoitti...

jo vain. piti oikein koittaa näkyykö oma perse päätä kääntämällä. reikä ei näkynyt, mutts tiedän muista lähteistä että sellainenkin on. pönttö mikä pönttö.

Ruska kirjoitti...

Miten kiva, että on ollu kiva blogiystävän tapaaminen :)
Ceen pönttö on komea! Mitä suotta siihen reikiä porailemaan. Pysyypä pönttö puhtaana ja helppohoitoisena...

Villiviini kirjoitti...

Juu, käännelkää te nuoret ja vetreät vaan päätänne. Mulla ei ole aavistustakaan mitä takapuolessa on, heh-heh. Paikallaan se kai kuitenkin on.
Ihanaa viikonloppua Susikairaan!

TaiNa kirjoitti...

Kiitos vielä sinnekin mukavasta kahvittelusta! Juttua olisi kyllä varmasti riittänyt pitempäänkin. :D Minäkin yritän tässä palailla blogistanian elämään takaisin taas lomien jälkeen, jospa sitä sais kuviakin ja jotakin juttua tänään laiteltua vielä. :)