- Äiti, voiko taivaassa jutella?
- Joo, voi tietysti.
- Onko taivas pieni?
- Ei, kun luulen, että se on hyvin suuri.
- Mutta jos on toisella laidalla taivasta ja haluaa jutella toisen kanssa, joka on toisella laidalla? Täytyypä ottaa puhelimet ja laturimet mukaan!
- Niin. Niin se taitaa olla.
***
Ukon konkreettista ja toimeliasta(!!!) surutyötä:
- Mä kuule aattelin, että palokunta saa polttaa sen papan talon. Nehän tarvii aina niitä harjoituskohteita!
- Öh. No tota, jos nyt hoidetaan ensin ne hautajaiset ja eihän sitä nyt heti tarvitse päättää. Älähän hätäile, ettei tule sitten myöhemmin sellainen olo, että olisiko jotakin kuitenkin halunnut muistoksi...
***
Mä luulen, että saatan seota. Ei meinaa perässä pysyä, vaikka kuinka pitää huivista kiinni.
4 kommenttia:
Niin tuttua. Todella. Meillä kun on ihan sama tilanne; appiukko kuoli syyskuun lopulla lyhyen mutta rajun sairastamisen jälkeen. Onneksi lapset on jo niin isoja että muistavat papan ja kaikki mukavat hetket&retket:) Ja onhan niistä valokuvistakin apua...löysitkö?
Kovasti voimia! Ootte rakkaita <3
S
Älkää tehkö mitään ratkaisuja, jollei ole aivan pakko. Kun suru väistyy ja mieli tasaantuu ja alkaa olla helpompi hengittää, niin ne ratkaisutkin kirkastuu mielessä.
Yhden asian nostan kuitenkin, olen aina sanonut, että puhukaa hyvät ihmiset, oli ikää vähän tai paljon, tilaisuuden tullen, että mitä ehkä haluaisitte omalle kohdalle sitten joskus? Oma äitini oli aivan hukassa, kun eivät olleet isäni kanssa koskaan keskustelleet asiasta, isä kuoli yllättäen ja ei pienintä aavistusta, mitkä olisi olleet ne isän toiveet.
Tai vastakkainen esimerkki, viikottain törmään tianteseen, jossa vainaja eronnut kirkosta, omaiset tahtovat kuitenkin papin siunaamaan ja perinteiset menot, selvitäpä siinä sitten vainajan tahto.
Jos jotain positiivista asiassa on, niin poikii varmasti edelleenkin hyviä keskusteluja.
HannaHoo
Lasten ajatukset ovat niin ihania ja vilpittömiä.
Muuten, eikös siellä taivaassa ole langaton yhteys.
HannaHoon tavoin kannustaisin juttelemaan läheisten kanssa. Oma äitini puhui paljonkin kuolemastaan ja kerran illalla kutsui ihan sänkynsä reunalle istumaan kertoakseen, että on elänyt hyvän elämän eikä hänen kuolemaansa pidä surra. Jotenkin aina lohduttaa kun sen muistan.
Lähetä kommentti