Kauhistuttavaa huomata, että yhä enenevässä määrin törmää tilanteisiin, joissa odottaa, että joku tulee ja sanoo: "Hymyä! Olet piilokamerassa!" Vaan, kun ei tule kukaan sanomaan. Siihen jäät pöllämystyneenä lasittunein katsein tuijottamaan tyhjyyteen ja mietit, että mitvit?! Raahustat takahuoneeseen näkymättömiin jyrsimään pöydän reunaa.
Jotenkin tuntuu, että ihmiset vieraantuu ihan normaaleista asioista ja ilmiöistä.
Esim. reklamaatio siitä, että kalassa on ruotoja. Kalassa on ruotoja! Eikö se ole ihan selvää, että kalassa voi olla ruotoja? Vaikka olisi mainostettu ruodottomaksi, niin saattaa siellä joku ruoto olla silti. Eikö kalaa syödessä kuitenkin noin silmämääräisesti tarkista suupalat ja pureskelee sillä viisiin, että jos siellä se ruoto on, sen voi lipsauttaa pois suupielestä?
Tai reklamaatio "mansikkakakusta", jossa ei ollut tuoreita mansikoita päällä vaan siellä sisällä oli vaan mansikkahilloa. Joo, tammikuussa on keskimäärin kaupanhyllyt pursollaan tuoreita mansikoita, jeah. Right.
Tai huomautus asiasta, että meinasi polttaa jalan ulkoroihussa. Joka ei ollut sijoiteltu keskelle kulkuväylää. Pimeänä ajanjaksoja (jolloin esim. voi hyvin nähdä ulkoroihusta tulevan valon) ja roihun sijoittelu oli seinän vierellä. Öh, minä hyvinkin tapaturma-altiina henkilönä, jolle voisi hyvin käydä niin, että kävelisin ulkoroihuun, en silti koskaan ole meinannut vahingossa kävellä sellaiseen. No en toki tahallisestikaan, mutta äh, tajusitte pointin.
Varmasti on aiheellisia reklamaatiota ja ne pitääkin viedä eteenpäin. Eihän muuten toimintaa/tuotetta voida kehittää, jos epäkohtia ei korjata, mutta huhuu(?!), järjenkäyttö on ihan sallittua. Napin paikoilleen ompelu kuuluisi ihan jokaisen osata. Eipä silti, eihän siinä kauaa nokka tuhise, jos sen asiakkaalle takaisin paikoilleen ompelee, mutta jo ihan sellainen "vaiva", kuin autoon hyppääminen, liikkeeseen meneminen, reklamointi ja elämöinti siitä, ettei nappi pysynyt kahta kuukautta paikoillaan jäisi pois. Itse en jumankauta jaksaisi moista yhden napin takia. Huoh!
Ja onhan noita, ei vaan muistu mieleen kuin nämä viikon sisällä sattuneet.
S.A.
8 kommenttia:
Ei se mitään, kunhan pokka pitää!
:D
Reklamointihan vaikuttaa olevan monella nykyajan ihmisellä harrastuksena. Minä en kyllä tuollaisista asioista edes viitsisi. :D
Mulla on kaveri joka tuontyyppisistä asioista vaahtoaa heti että hänen mielestään nyt pitää laittaa PALAUTETTA! :( Se on rasittavaa ja ärsyttävää. Kun kuulemma asiakas maksaa jne. mutta luulenpa että suomalaiset on vaan totutettu liian hyvään. Ei ole vissiin todellisia ongelmia mietittävänä kun jaksaa valittaa pienistä!
Ah, asiakaspalvelun iloja... :P
Mää olen aika vähän tekemisissä suoraan asiakkaiden kanssa, pyörittelen vaan niiden papereita. Mutta kyllä siinäkin saa aika usein päätään puistella, että mitähän helevattia tässäkin on taas oikein ajateltu...
Jos mää kävelisin ulkotuleen, niin kyllä häpeäisin niin paljon etten siitä kylillä huutelisi O_o.
American style!
Minulle on tultu kivenkovaan väittämään, että salaatissa on tiskiharjan harjaksia...Olisiko sittenkin ollut kirjolohisalaatissa pari ruotoa...
Kiitän, niiaan, kumarran. Oli miten huono päivä tahansa, niin Susikaira pelastaa kärkevillä ja osuvilla kommenteillaan. Kiitosta! :)
Mun kummityttö oli Valion asiakaspalvelussa töissä opiskeluaikana. Sinne tuli myös mukavia reklamaatioita. Yksi pappa valitti maitopurkin kyljessä olevasta lehmän kuvasta, jossa utareet oli väärin sijoitettu :D Kuulemma nykyajan ihmiset ei osaa lehmää edes piirtää oikein.
Lähetä kommentti