17.2.09

Nappaa kotitonttu.

Meillä asuu kotitonttuja. Osa niistä on varsin pirullista porukkaa. Ihan ilkeyksissään ne tekevät kaikkea jäynää, jotta saisivat talonväen riitoihin keskenään. Ne kastelevat uunipuut, jotta ne eivät syttyisi. Ne piilottavat käytetyt tulitikut takaisin rasiaan, jotta seuraavaa sytyttelijää harmittaisi, kun askissa ei ole yhtään käyttämätöntä tikkua tai korkeintaan yksi.


Ne pesevät hampaansa vessassa niin, että koko peili on täynnä roiskeita. Ne jättävät shampoot ja suihkugeelit kyljelleen, jotta pesuaineet liukastuttavat lattiat ja valuvat lopuksi viemäriin. Ne napsauttavat lämminvesivaraajan pois päältä, jotta saunojille ei riittäisi lämmintä vettä.

Ne pinoavat tiskit vinoiksi pinoiksi niin, että kun joku pahaa aavistamaton laittaa vielä yhden lautasen pinon päälle, koko keko hujahtaa nurin.


Ne pompauttavat termospullon korkin irti ja heittävät lattialle. Ne jättävät oven puolihuolimattomasti raolleen, että koira pääsee vapauteen. Ne tiputtavat kukka-amppelin lattialle. Ne kaatavat mukeja mennessään ja piilottavat vaatteita; erityisesti sukkia, hanskoja ja pipoja ne rakastavat. Ne kuljettavat koiranhihnan eri paikkaan ja tunkevat koiranlelut sohvan alle. Avaimenpiilotuksessa ne ovat todellisia mestareita.

Mikä pahinta, ne nappaavat ilmasta kokonaisia lauseita. Siinäpä sitten keskustelemme asioista, kun koskaan ei voi olla varma siitä, mikä lause on napattu ja tieto jäänyt kulkematta. Välillä ne muokkaavat sanoja kuulostamaan ihan muulta kuin mitä alunperin on sanottu.

Ne lainailevat täysin häikäilemättä päivän aikana suksia ja sauvoja ja jättävät ne hujan hajan pihalle. Parhaassa tapauksessa ne jättävät luistimet kaukalolle. Ne ahmatit syövät poikien välipalat jääkaapista. Ne pinoavat roskapussin päälle omituisia kasoja, jotka leviävät lopuksi roskakaappiin. Ne saattavat käyttää viimeiset jauhot ja maidot, eivätkä tietystikään ilmoita, jos joku elintarvike on LOPPU. Ne varastavat lintujen talipallot ja seuhtovat kauralyhteet hajalle.

Ne kiskovat öisin peiton ulos pussilakanasta ja ryttäävät lakanat kummallisiksi möykyiksi. Ne saattavat kaataa sänkyyn hiekkaa tai leivänmuruja. Kaiken kaikkiaan ne ovat hyvin ilkikurista sakkia. Mielikuvitus niillä on rajaton! Miten ihmeessä ne saisi kiinni itseteosta? Onko olemassa kotitonttuansoja? Valvontakameraan nämä kehvelit eivät tallennu, johtuneeko niiden pienestä koosta vai ripeästä liikehdinnästä?

Varokaapa vain kotitontut! Sota on julistettu!

S.A.

Ps. Onko teillä havaintoja kotitonttujen touhuista? Jos on, niin vinkatkaapa, että tiedän varautua siihen, mitä kaikkea voi olla vielä tulossa...

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jo vain on kotitottunja meilläkin - olemme tosin kutsuneet niitä poltergeisteiksi ja yhden varteenotettavan seikan unohdit: Ne täyttävät roskiksen!

Anonyymi kirjoitti...

On, on, niitä vilistää täälläkin, mutta ikinä niitä ei näe itse teossa. Eikös ne teilläkin jätä mukinsa (ennen kaatamista) pöydille, lipastojen päälle, kirjahyllyyn, ja kaatavat mehukatit läppäriin? Matot kurtataan, kaukosäätimet jemmataan piiloon. Samat tyypit asialla! Voiskohan yrittää saada kotivakuutukseen korvauskohtaa "kotitonttujen aikaansaamat henkiset ja aineelliset vahingot". Korvaussumma olisi melkoinen.

Anonyymi kirjoitti...

Samat tontut vipeltää meilläkin! Meillä lisäksi heittelevät kengät ulkoeteisen lattialle sikin sokin niin, että kun eteiseen menet, joka kerta meinaat niskasi taittaa, kun niihin kompastut. Tuo Hannelen ehdottamaa kotivakuutusjuttua kannattaisi varmaan kokeilla!

Anonyymi kirjoitti...

kotitonttuja? onneksi sellaisia muinun huushollissani ei ole.

meillä mellastaa tusinapäinen norsulauma ja paavo. paavo on ymmärtäkseni henkimaailman kissaeläin joka houluttelee omat karvasuononi pahuuksiin.

nissä on ihan tarpeeksi eikä kotivakuutus korvaa niitten kolttosia.
mutta että kotitonttuja!! hui kauhistus! täytyypä tarkistaa ansat.

Amalia kirjoitti...

Joo, varo vaan! Ne painaa sun läppärissä väärää vaihtoehtoa, etkä pääse koneellas edes Wordiin. Niin kävi meillä tänään. Tähän vois sanoa ruman sanan v..tu

Anonyymi kirjoitti...

Meillä nämä tällainen otus oli "viires miäs" (olen nelihenkisestä perheestä).

Anonyymi kirjoitti...

Mä en edes kehtaa kertoa mitä ne ovat 'meillä' viime aikoina tehneet... *punastus*

Anonyymi kirjoitti...

Loikin tänne Hannin kautta ja hyvä niin : )täällähän tapahtuu vaikka mitä.


Meillä asuu Väinö, saattaa muuten hyvinkin olla tonttu, ei ole oikein päästy läheltä katsomaan, mutta kaiken se pirulainen vie.

Kaukosäädin on mitä ilmeisemmin sille joku taikasauva, koska se häviää aina ja löytyy aivan ihmeellisistä paikoista.

Juniorin avaimet, läksytkirjat ja vihot, jopa reppuja se vie mennessään. Olen odottanut koska vie koko pojan, mutta siihen se ei ole vielä pystynyt. (tai sitten se ei vaan halua sitä omakseen)

Tässä ei edes varmaan kannata mainita sitä sukkien määrää minkä se hemmetin tuholainen on hävittänyt.

Samaten se vaihtaa tavaroiden paikkaa, silmälasit saattaa olla jääkaapissa ja juusto yöpöydällä, ei mitenkään harvinaista siltä.

Ja aivan takuulla kun koulussa on jumppapäivänä uimista, niin kaikki simmarit (siis juuri ne OIKEAT, ei shortsimallit) on viety.

Muutenkin se paskiainen tykkää hönkiä tuolla vaatehuoneessa siihen malliin, että kaikki minun vaatteeni ovat kutistuneet. Ensin epäilin ilmastonmuutosta, mutta nyt kun tarkemmin ajattelen, niin se hemmetin tonttuhan sen täytyy olla.

Menen varmuuden vuoksi käymään rautakaupassa jos hiirenloukkujen rinnalla olisi vaikka tonttuloukkuja. Rautakauppa on niin ihmeellinen paikka, siellä on vaikka mitä.

Sipulix kirjoitti...

Aa-aa tonttuja. Niitäkö ne onkin!!!!??? Jäin mittimään noita ansoja mihin ne jäisi, mutta epäilen niiden olevan sellaisia ilkiöitä ettei niitä tappamatta saa kiinni...en minä kuitenkaan ihan niin aggressiivinen vielä ole, että niitä litsimään ryhtyisin (niinkuin hiiriä, tällä viikolla ohimennessä tapoin yhden korkokengällä, opiskelijat ei uskoneet)...joku sellainen ansa vois olla hyvä, että laittaa vaatehuoneeseen, esim...karkkia hyllylle, siitä karkkiläjästä lankaa oven ripaan ja johonkin salpasysteemiin (jossain vahoissa tex willereissä on käytetty tätä, toimii varmaankin) ja kun karkkiin koskee niin jää jumiin vaatehuoneeseen...oven aukaisussa pitää olla sitten huolellinen ettei se tontunpaholainen karkaa tai ettei itse jää jumiin sinne. Kehittelen vielä tätä....