Meidän perheen DraamaKingin päivä... (Kyseessä siis B:stä, joka surffaa aina ylimmillä aallonharjoilla tai sukeltelee syvimmissä pohjamudissa.)
Tänään oli poikkeuksellisesti tuntia pitempi koulupäivä. Aina, kun koulua on kahteen asti saa ottaa eväät mukaan. Eli tänään tehtiin sämpylää mukaan.
B tuli koulusta kuitenkin jo yhdeltä. Syy: "eväät varastettu".
Mietin jo siinä, että kuka kumma vöhnii eväät, huom. aivan tavallinen kuivahko sämpylä ja gotleria päällä. No, Ukko sanoi, että opettaja soittaa minulle aiheesta.
Odottelin mielenkiinnolla tätä varastettua sämpylää koskevaa puhelua, joka hetki sitten tuli.
Opettajan versio tapahtuneesta: B:n luokkakaveri oli unohtanut, että koulua oli tänään kahteen ja hänen isänsä tuli hakemaan yhdeltä. B oli sanonut, että: "Minäkään en muistanut, että meillä on koulua kahteen ja minunkin isi tulee hakemaan!" Joku toinen luokkakaveri oli huomannut B:n repussa eväsrasian, josta tietysti oli helppo päätellä, että B on ollut varsin tietoinen tästä pitemmästä koulupäivästä.
Opettaja sanoi, että B:llä oli tullut itku ja varmaan on tosi huono omatunto. Soitin Ukolle ja pyysin jututtamaan nätisti poikaa, josko vapaaehtoinen tunnustus tulisi. Tulihan se. Sain B:ltä kovin itkuisen puhelun: "Yhyyy... äitiiii.... ei niitä eväitä varastettuuuuu....minä hautasin sen sämpylän hankeen, kun halutti kotiiiiin.... yhyyy... mitä minä menin tekemään... yyyyy. Miksi minä valehtelin...?" "Niin Rakas. Valehtelusta tulee tosi paha mieli. Itselle ja muille. Mutta hyvä, että kerroit nyt, miten asiat meni oikeasti. Juttelet opettajan kanssa huomenna ja jutellaan me illalla kotona lisää. Ei ole mitään hätää. Olet rakas."
Nih, ei meän poijaat valehtele, mutta muiden lapset varastellee meän poikain evväät.
Jotenkin syvällä sisimmässäni olen kuitenkin hyvin onnellinen näistä hetkistä. Vaikka tapahtuma sinänsä ei ole hauska eikä käytöskään hyvää, niin tuntuu, että on jotenkin lähempänä lastaan ja se, että lapsi kuintenkin luottaa meihin ja uskaltaa tunnustaa virheensä. Ja tietysti siitä, että lapsi ylipäätään tietää tehneensä väärin. Onpa vaikea pukea sanoiksi tämä ajatus- tiedätte varmaan mitä tarkoitan.
Illan ohjelma taitaa tänään olla varsin sämpyläpitoinen;D
S.A.
9 kommenttia:
Asia ei "naurata" vaikka naurattaakin, meillä on vastaavat tarinat vielä edessä, varmasti tulossa paksua tarinaa vuosiksi eteenpäin jahka pääsevät siihen ikään. Tytöt ainakin tarinoivat, poika taitaa olla niin yltiörehellinen, että itku tulee ennen rikosta :)
Ja noihin koneisiin viitaten, aihetta sivuten: meillä on muutama halogeeni palanut ja mun pitäisi ne itse vaihtaa miehen ollessa siellä jossakin kaukana kylmässä. Mut enhän mä osaa. Samoin pitäis jotain kanavahakuja tehdä digiboksiin, vaan minä tyttö olen ihan tooosi happy noihin kanaviin mitkä näkyy, muut saapi olla.
Elämä opettaa pientä kulkijaa...Kauniisti osasit nuo ajatuksesi muotoilla, tuli sellainen tunne, että siellä on oikea koti.
Illan viimeinen keskustelu meni jotenkin tähän suuntaan:
-Äiti, jos sinä olisit valehdellut, niin mitä sanoisit opettajalle?
-Mitä sinä itse olit ajatellut sanoa?
Voisit kertoa miltä sinusta tuntui, kun valehtelit- tuntuiko se kurjalta. Ja pyytää anteeksi valehtelua.
Pienenä loppukevennyksenä arvuuteltiin kuka koira löytää herkkusämpylän hangesta vai kasvaako siitä kesällä leipäpuu?
Mä tiedän, mitä tarkoitat!
Voi noita teidän mukeloita! Jotenkin liikuttavan aito tuo herra B (kin). Samaa mieltä, että hienoa että tunnusta ja katuu sekä pyytää anteeksi. Ja käsi sydämelle, kenelläpä ei aikanaan olisi ollut kiusaus lähteä kesken päivän koulusta, jos noin hieno tilaisuus olisi koittanut :D
Voi toista pikkuista! Tunnen suunnatonta sympatiaa hankeen leipänsä haudannutta lasta kohtaan!
Itse piilotin kerran lapsena voileivän käsilaukkuun... Tosin se ei ollut seurausta mistään noin ylevämielisestä kotiinkaipuusta, vaan siitä, että olin tyhmyyksissäni ahnehtinut yhden leivän liikaa enkä kehtanut myöntää sitä =)
Näin se menee..kömmähdyksiä sattuu jokaiselle, mut ne yleensä saahaan setvittyä. Ihanasti saitte asian selvitettyä!
Virheistä opitaan!
Hellyyttävää ja myös tuttua. Voi, miten hyvin ymmärsin sen, miten tuollaisten juttujen selvittely saattaa lähentää :) Halu rakastaa ja opastaa päihittää tuhannesti rankaisun.
(Ja keskimmäisen pojan kanssa meilläkin eniten nuita tilanteita...)
SInulla on ihana ja aito poika B :)
Tällaiset asiat todella opettavat vaan elämää.
Anteeksipyytäminen kun on tosi vaikeaa.
Lähetä kommentti