Kerttu, Ilmari ja elämänohje.

Jahas, tämä lienee ennenkin mainittu, mutta minä pidän ihmisistä (noin yleensä) ja ihmisten tarkkailusta. Siihen asiakaspalvelutyö tietysti tarjoaa oivat puitteet. Tänään töihin tuli Kerttu ja Ilmari (nimet keksitty). Kerttu istui pyörätuolissa ja Ilmari oli kuskina. Kerttu on sokea. Ilmari ei. Autoin ulko-oven kanssa ja nämä tekivät heti selväksi, etteivät ole ostamassa yh-tään mi-tään. Sanoin iloisesti, ettei liikkeeseen poikkeaminen suinkaan ostovelvoita yh-tään mi-hin-kään vaan katselu sopii oikein hyvin. Ilmari kertoili mitä näki ja välillä pysähtelivät "hypistelemään". Ilmari kertoi, että Kerttu on 94,5 vuotta ja hän itse pian 70.
Kerttu puolestaan kertoi, että heidän ystävyytensä on aika tuoretta sorttia, vasta pari kuukautta ystävyyttä takana- mutta takuulla vuosia edessä:) Niitä yhdisti ihan hillittömän hauska huumori ja selvästi "tuoreesta suhteesta" huolimatta olivat nivoutuneet hyvin yksiin; kun toinen aloitti lauseen, niin toinen lopetti.
Luultavasti kyseessä oli jokin vapaaehtois"seuralaispalvelu", koska treffit olivat aina tiistaisin ja sitten ulkoiltiin ja tehtiin kaikkea kivaa yhdessä. Leikkisästi koko palvelutalo kuulemma puhutteli Ilmaria Kertun poikaystävänä. Ja hoitajat kuulemma muistuttelivat, että "tänään on poikaystäväpäivä!"

Ja Kerttu antoi erittäin hyvän elämänohjeen: "Tyttö, kun tulet tähän ikään ja saat jonkun kanssa sovittua treffit, niin niitä ei kuule auta unohtaa! Siinä käy pian niin, ettei se poikaystävä paljon oottele!"

S.A.

Joistakin kohtaamisista vain jää sydämeen jälki, ei sille mitään mahda!