7.11.11

Viikko alkaa suru-uutisilla ja viikko päättyy suru-uutisiin.

Eilen aamulla tuli toinen suruviesti. Tätini mies on poissa. Tavallaan sitä ehkä sitten osattiin "odottaa", vaikea sairaus, mutta silti. Se lopullisuus, se että nyt.
Tänä aamuna Ukko luki puhelimestaan surunvalittelut, jotka tämä sunnuntaina menehtynyt oli lähettänyt Ukon isän kuoleman johdosta. Ukko totesi hiljaa, että enhän mä enää voi edes vastata, että kiitos.

Sanoin, että voit. Sanot vain, että Kiitos.

S.A.

Huoh. Arjenpalapelin nappulat on sikinsokin, mutta yritetään pitää raamit kasassa. Kyllä se tästä.
Cee mietiskeli, että voisiko niitä kuolleita ikävän iskiessä kaivaa välillä pois sieltä kuopasta, niin että voisi vähän halata ja suukotella?

10 kommenttia:

Amalia kirjoitti...

No kyl tietä koitellaan!! Mitäpä tähän osais sanoa, muuta kun voimia.

Anonyymi kirjoitti...

Osanottoni suruunne - ison halauksen kera.

Voimia Akalle ja koko perheelle surra ja jaksaa nämä ajat ennen hautajaisia ja sitten hautajaisten jälkeen. Suru muuttaa muotoaa. Eri-ikäiset lapset tuovat asiaan varmasti omat haasteensakin. Lapset kokevat asiat niin eri tavoin. Olet uskomattoman jaksava ja rohkea nainen. Pidä myös itsestäsi huolta tämän kaiken keskellä.

Villiviini kirjoitti...

Joskus sitä tuntuu tulevan surua surun päälle. Voimia teille, varsinkin aikuisille ja neuvokkuutta vastata pienten vaikeisiin kysymyksiin. Onneksi ison perheen ruljanssi pitää ajatukset myös kiinni muissa asioissa, vaikka toisaalta surukin täytyy voida surra. Enkeleitä kanssanne.

Anitta kirjoitti...

Osanotto suruunne/suruihinne. Kovin on teillä nyt murhetta ja huoltakin. Lapsilla on niin kovin vilpittömät ajatukset kuolemasta.
Jaksamista ja voimia tuleviin päiviin.

Hehkuvainen kirjoitti...

Voih :'(. Aina sitä sanotaan, ettei ihmiselle anneta suurempaa taakkaa kuin mitä jaksaa kantaa, mutta kyllä tämä nyt vähän kohtuuttomalta tuntuu.

Cee voi ikävän iskiessä aina halata Ukkoa, onhan hänessä sentään puolet pappaa! Eihän se nyt ihan sama ole kuin 100-prosenttinen pappa, mutta parempi kuitenkin kuin se että kalmot kaivettaisiin esiin...

liskonainen kirjoitti...

voi susis, rakkaani!

hellät rukoukseni kulkevat kanssasi.

Anonyymi kirjoitti...

It never rainsa, it pours.

Otan osaa, tähänkin.

HannaHoo

PS. Voi Cee.

~R&T~ kirjoitti...

Voi teitä. Aina tuntuvat murheet kasaantuvan. Osanottoni ja voimia teille. Lapset on jotenkin liikuttavia kun toisaalta surevat mutta ovat niin tiukasti kuitenkin kiinni arjessa ja omissa ajatuksissaan.
Kirjastosta löytyy useampia kirjoja, joiden avulla on mahdollista lasten kanssa käsitellä kuolemaa. Se on niin vaikea ymmärtää.

"Kuolema, liian suuri asia verhottavaksi sanoihin, puettavaksi tunteisiin, ja liian pieni. Näkymätön lintu." (Lassi Nurmi)

Luja halaus. R&T

Anonyymi kirjoitti...

Voimia ja jaksamista kaiken keskellä! Ilmoittele, jos voin missään mitenkään auttaa. Ootte rakkaita S

Delilah kirjoitti...

Luopuminen rakkaista satuttaa. Elämme täällä juuri sen ajan, mikä on meille määrätty. Tapaamme läheisemme uudelleen rajan takana, kun aika on. Jaksamista surunne keskellä.