Jos voit vaikuttaa, niin tee se.

Jottei aina tulisi marmatettua ja taivasteltua tämän pöllöpesäkkeen tapahtumia, niin on syytä kertoa sellaisestakin hetkestä, kun tuntui onnistuneensa, edes sitten jossain.
Ystävän Tytär käy samaa yläastetta kuin Aa. No joululoman aikaan sattui sitten sellainen vittumaisen typerä episodi, johon vain tyttöset pystyy. Kaveriporukka päätti "pullauttaa" tämän yhden tytön porukasta ja oikein sakin hivutuksella: "Sä oot ihan... sun kanssa ei olla, koska... sulla ei oo..." (Täyttäkää pistepistepiste-kohdat ihan häijyimmillä perusteluilla mitä keksitte).
No Tyttö pahoitti mielensä, kukapa ei? Ja sitten tätä puhelinpaskarumbaa, porukalla haukutaan päin korvaa jne. Tytöstä tuntui kamalalta ajatukselta kouluun palaaminen, kukapa mielellään menee tilanteeseen, jossa voi kuvitella, että se paska vaan jatkaa niskaan satamistaan.
Juteltiin ystävän kanssa ja itkettiinkin, ottaa niin pirusti päähän se, että kun ne ipanat ei tajua, että pahimmillaan pilaavat koko kouluajan ja aikuisuuttakin. Että just nää on ne jutut, mitkä aikuisena pyyhkisi pois menneisyydestään, jos voisi.
Fundeerasin sitten hetken itsekseni ja päätin jututtaa Aata. Käytiin seuraavanlainen keskustelu:
Minä: Minkälainen "asema" sulla on teidän koulussa? Ootko sä ns. tunnettu/suosittu tai jotain?
Aa: Kyllä kai mut kaikki tuntee.
Minä: Usko tai älä, mäkin kävin silloin joskus dinoaikaan yläastetta ja meidän koulussa jostain tyhmästä syystä niillä hölmöimmillä tempuilla pääsi jotenkin vähän muiden yläpuolelle- siis silleen, että ne oli muka jotenki kovia ja niitä vähän seuras muutkin.
Aa: Nih?
Minä: Että jos sä sanoisit jotain jollekin, et toi on tyhmää, niin uskoisko se joku sua? Lopettaisko se sen tyhmän jutun?
Aa: Kelle nyt pitää sanoa?
Minä: Ei kellekään, jos sä et halua. Mutta jos susta yhtään tuntuu, että sä voisit vaikuttaa asiaan, niin tee se sitten.
Aa: Siis ketä pitää puolustaa?
Minä: *lyhyt siistitty versio*
Aa: No lopettihan X:n veljeksetkin sen kiusaamisen, kun sanoin, et se on mun serkkutyttö.
Minä: No sano niille likoillekin, et se on sun serkku ja et pidä siitä, että kiusataan/haukutaan/syrjitään KETÄÄN!
Aa: No oota mä käyn saunassa.
Minä: ...(!!!en tarkoittanut että se on just tän hetken juttu!!!)
***
Saunan jälkeen poika istuu koneelle ja menee facebookiin. Ohjeistan, että sanot asiasi nätisti, niin ettei myöskään näille muille tytöille tule pelkoa kouluun menemisestä. Kaikilla täytyy olla hyvä olla ja kouluun lähteminen ei saa olla mikään mörkö. Vaikkei niitä bestiksiä olisikaan, niin toimeen täytyy tulla. Seuraa noin 10 minuutin naputtelu, ohi kulkiessa näen kuitenkin chatissa hymyhymiöitäkin, joten ei ihan huonosti keskustelu edennyt. Kysyin: Miten sujuu?
Aa: 98% suoritettu.
Minä: Mitä ne 2% on? *vähän kauhistuneena*
Aa: Vaadin anteeksipyyntöä.
*minä sisäinen tirsk*
***
Ja kyllä. Koulurauha on ainakin jollain tapaa saatu. Anteeksipyyntö nyt ei ollut ihan perinteinen, mutta jonkinlainen sovintoyritys ainakin. Tyttärellä on myös muita kavereita ja Aa on vähän katsonut perään.
Ja onko tässä nyt sitten se mun palkinto? Se, että vääntää ja veivaa ja selvittelee tollontöitä. Niin, jos sitä hankittua statusta voi käyttää jollain tapaa hyödyksi näin hyvin, niin ehkä se sitten kannatti? Ehkä se oli sen arvoista.
Vaikka ne välillä repii hermoja, vaikka välillä tuntuu, että tulee hulluksi, pimahtaa, niin on siellä jossain hyvä sydän. On se siellä. Minusta se on aika rohkea poika.

S.A.