Mitkä ihmeen ruuhkavuodet?

Minulla on joskus hyvin irrallinen olo, siis semmoinen, että en minä elä tätä elämää, istun vaan perseelläni ja katselen ö-luokan filmiä sivusilmällä. Tai oikeastaan paria eri ö-luokan filmiä ja niinku napsuttelen kanavalta toiselle ja yritän muka pysyä juonessa mukana.

Kirjoitettavaa olisi varmaan taas sadan postauksen verran, tilanteita siellä, täällä ja tuolla. Akkaa pinkoilemassa siellä, täällä ja tuolla. Olen ostanut 2 "kunnollista" joululahjaa, joista molemmat olen käynyt vaihtamassa. Ensimmäisen siksi, etten uskaltanut työntää laturia paikoilleen, joojoojoo, naurakaa vaan. Ja toisen siksi, että enhän minä voi tietää, että "kaikki meidän pojat pelaa rightilta". Ja minä onneton vaan luotin myyjään, joka sanoi, että yleensä oikeakätiset pelaa leftiltä. Sitä ennen olin ylittänyt itseni vertailemalla nohevana komposiitti- (vittu ihan sama miten se kirjotetaan), puu- lasikuitumailojen kestävyyttä. hahhahhhaa. Paraskin pistettiin taas asialle.

No mutta, pukinkonttijutut alkaa siis olla paketissa ja kaikki muu levällään kuin ne kuuluisat Jokisen eväät.

Joululohen ostin yhtenä päivänä ja siellä se pötkötti vakuumissa typerä ilme naamallaan jääkaapissa. Tänään tulin töistä ja kalakalanen oli asettautunut fileiksi pötkölleen ja vetaissut itselleen suola(+salaiset ainesosat) peitteen päälleen ja sain vielä jatko-ohjeet puhelimitse.
Uskotteko jo, että minulla on maailman ihanimpia ystäviä? Ja uskotteko, että meillä kenelläkään ei ole lapamatoja tai tönkkösuolausta kehossa joulun jäljiltä?! (näistä jompikumpi olisi toteutunut minun taidoilla)

Ja kun töissä ratkoo huikeita ongelmia päivän ja sitten hyppää tänne kotielämään, niin ei ole pelkoa, että maailmat sekoittuisivat. Yksinkertaisesti töissä ei voi tapahtua mitään niin kummaa, että se ylittäisi uutiskynnyksen täällä kotona. Eikä toisinpäinkään. Ei tulisi mieleenkään miettiä kotiasioita työaikana. Se otetaan lepona. Kyllä töissäkäynti aina kotiolot voittaa. 6-0.

Tänäänkin ehdin töiden jälkeen etsimään kuusenjalkaa vanhalta talolta. Ehdin käydä pikapikaa kaupassa, kassalla saimme Ukon kanssa puhelun lapsenvahti Beeltä:

"Voitteko tulla päästään mut täältä huoneesta, kun mulla meni ovi lukkoon ja sit mä irrotin kahvan, et olisin avannu sillä ikkunan, et olisin kiertäny ulkokautta ovesta sisään, mut en mä saanu sitte sitä ikkunaa auki, niin että voisitteko niinku tulla aika äkkiä kotiin? Nii, ja Cee ja Dee on tuolla toisella puolella..."


Ja sitten me vaan seisottiin kassalla 20 litraa maitoa kainalossa miettimässä Ukon kanssa, että ajetaanko maailman ääriin (tai niin pitkälle kuin löpö riittää... eli noin 20 kilometriä) ja sitten me ajettiin vaan kotiin.


Tai olisin voinut kirjoittaa semmoisestakin kummallisuudesta, että peräkärry voi luiskahtaa ojaan, kun vaan seisoskelee siinä vieressä...


Tai sitten olisin voinut kirjoittaa siitä, että meille tulee joko joulukuusi tai avioero. Arpa on heitetty! Joojoojoo. Alhaista uhkailla avioerolla, jos en saa joulukuusta, mutta eipä ole Ukollakaan puhtaat jauhot pussissa. Se maalaa kauhukuvaa kaatuneesta kuusesta, koirankusemasta kuusenjalasta, ympäriinsä levinneistä kuusenkoristeista ja neulasista ja....,,,
mutku. Minun joulu ei tunnu joululta ilman kuusta. Edes pikkuruista. Tai sisä- ja ulkokuusesta erikseen ja niistä tosi näteistä tai kauneimmista. Ja jos en saa niitä niin... sitten mulla on vakavaa asiaa sinne virastoon mihin ne laput jätetään, jos hakee eroa. 


Ja ennen kuin pääsin ytimeen mistä aiheesta kirjoittaisin, niin minun pitikin jo nousta perseeltäni ja lähteä paketoimaan jääkiekkomailaa. Hahhahhaa. Sitähän ei takuulla arvaa päällepäin mikä siinä on. Noeiei.


S.A.