16.1.10

Lisää kellosta.

Kirjoitanpas vielä kellosta ja lisäksi siitä koruliikkeestä. Kellossa on yksi lenkki semmoisella pikalukolla- yritin ottaa kuvaa, kun se "ylimääräinen" pala on kiinni, eli kello on silloin korumaisempi ja roikkuu vähän ketjun tapaan. Ja kun se pala ei ole paikoillaan, niin kello istuu ranteessa tosi napakasti.

Mutta sitten sananen HYVÄSTÄ palvelusta. Nimittäin tuosta liikkeestä sitä saa. Omistajat on jotain noin nelikymppisiä ja töissä siellä on myös ainakin yksi nuori sälli ja jomman kumman omistajan vanhemmat. Siis pieneksi liikkeeksi aika paljon henkilökuntaa, mutta kaiverrukset saa lähes aina heti, samoin esim. korvakorun napsautukset, paristojenvaihdot ja yms. "pikkuhommat". Nytkin, kun Ee kaiverrutti sormukset ja osti ketjun (valmista pitkää ketjua ei ollut, joten koruliikkeessä juotettiin kaksi 40+60 senttistä ketjua yhteen). Kaiverruksista eivät peri mitään, vaikkei tuote olisikaan heiltä ostettu:O
Niinpä niin. Koska sieltä on aina saanut hyvää, jopa ilmaista palvelua nopeasti, ei tule mieleenkään ostella koruja tai korulahjoja muualta. Lisäksi usein on tuommoisia kampanjajuttuja- kellot -60% jne. Heidän kaupantekotyyliin kuuluu myös kivat alennukset kassalla, jos vaikka ostaa 10+15+17 euron tuotteet, saattaa loppusumma olla esim. 32 euroa. Tai jopa 30. Ymmärrän kyllä, että ei se kauppa tappiolla myy eli katteissa varmaan on ilmaa, mutta ei siitä pääse mihinkään: hauskalta se tuntuu, kun itse laskee päässään loppusummaksi vajaa 40 euroa ja kassalla loppusumma onkin 30. Mii laiks. Nyt olisi tietenkin tosi kivaa laittaa tähän liikeen nimi, mutta sitten vähän kärsisi tämä tietty blogin anonyymius. Tätä samaa hyvää palvelua on tarjolla kaikille asiakkaille eli ei ole mikään pärstäkerroinjuttu.

Ystävä TMY:lle varasin kellon ja haen sen ensi viikolla ja Ruska, liike ei kuulu mihinkään ketjuun, mutta jos haluat, niin laita mulle sähköpostia:)


Sitten sananen HUONOSTA palvelusta. Tarvitsin yhden jutun, jota ei saa täältä kuin yhdestä kaupasta. Menin sisään liikkeeseen ja omistaja puhui puhelimessa henkilökohtaista puhelua. Siis tyyliin: "Ketä teille tulee jouluksi vai ootteko omalla porukalla?" Etsin itse liikkeestä tuotteen mitä tarvitsin, omistaja rahasti LOPETTAMATTA puhelua. EI NOIN! Vaikka tuote olisi pieni ja edullinen, niin kyllä jumalauta henkilökohtainen puhelu lopetetaan siksi aikaa, kun asiakas on liikkeessä tai ainakin edes rahastuksen ajaksi. Löysin netistä kaupan, jossa myydään samaa tuotetta kahden päivän toimitusajalla. Olkoonkin, että tulee muutama euro postikuluja päälle.

S.A.
Posted by Picasa

5 kommenttia:

Villikissa kirjoitti...

Iloisesta ja ystävällisestä palvelusta tulee tosi hyvä mieli, voi käydä liikkeessä toistekkin ja suositella muillekkin. Olen itsekkin saanut huonoa palvelua jostain liikeistä, siihenpä on jäänyt siellä käynti. Onneksi täällä on liikkeitä mistä valita. Ja niinhän se on, että huono sana kiertää nopeammin kuin hyvä.

Elisa kirjoitti...

Täälläkin on tuollainen pieni ja aulis kultasepänliike..tosin alennukset ei ole noin hyviä. Kampanjat kylläkin. Liike ei kuulu ketjuun, jotta oiskohan siinä salaisuus! Ikänä ei tarvii (välillä valitettavasti) tyhjin käsin lähteä ja aina on hyvä mieli kun ulos tulee. Kerran jopa äitini siellä käydessään, hänen pienikokoinen ostoksensa hävisi (tai joku vei) siinä jouluruuhkassa ja kun hän kävi sitä hetikohta kyselemässä, kauppias antoi uuden tilalle. Juuri näin! Olen kiitellyt heitä ihan henkkoht käydessäni hyvästä palvelusta (jo ennenkin tätä tapausta). Mii laiks tuu ♥

Unikas kirjoitti...

Kerran eräässä "paremman väen kaupassa" asioidessani myyjä jutteli toisen kanssa koko kassatoiminnon ajan, ei sanonut minulle tervehdystä ei tuotteen hintaa, ei mitään, jutteli vain toiselle. Vaihtorahoja antaessaan myyjä ei edes katsonut minuun vaan kolleegansa, jolloin piru minussa sai aikaan sen, että en suinkaan vienyt kättäni hänen kätensä alle vaan jätin sen kauemmas. Kolikot kilisivät tiskille. Tämä toki herätti myyjän ja hän sai rahoja keräillä, mutta sanaakaan hän ei tästäkään huolimatta sanonut.

Anitta kirjoitti...

Hyvää palvelua saa nykyään harvoin. Enempi on sellaista hapannaamarahastusta vaan. Mieluummin kyllä ostaa vaikka kalliimmalla, jos on kiva myyjä.
Tosin tänään kirpaisi, kun pari päivää sitten ostin erään tuotteen hintaan 6,20 ja tänään toisessa liikkeessä oli sama tuote hintaan 2,20. Murmur.

Ruska kirjoitti...

Oikein aarrepaikka tuo teidän liike. Tässä tapauksessa myös ihan kirjaimellisesti :)
Kiitos esittelystä ja juuri tuo sopii oikein hyvin hopeiseen kauteeni. Oletpa ihana :D Laitan s-postia.