Äiti, isä, nainen, mies.

Nyt tässä viime aikoina/vuosina erinäisissä Akkaporukoissa ja netissä on tullut vastaan semmoinen juttu, että... Äsh. No, kenenkään ei pidä tätä tulevaa vuodatusta lukea sillä mielellä, että miehet on perseestä ja kukaan niistä mitään mistään tajua tai, että kotona on niin rankkaa olla lasten kanssa, että päläpäläpälä.

No joo, mutta siis se, että äidiksi tullut nainen on nainen senkin jälkeen, kun on tullut äidiksi. Maha voi olla myttyisempi, mutta juuri silloin se myttymahainen nainen kaipaa kuulla olevansa Universumin Ykköstähti.

Mies! Suukota vaimoa, kun tulet töistä! Vaikka vauva olisi ihanista ihanin, suukota silti ensimmäisenä vaimoa- se kannattaa! I promise. Suukota sitten vauvaa- ehdottomasti! Se kannattaa.

Ole ihan vilpittömästi kiinnostunut siitä, miten päivä on mennyt kotona. Vaikka ne vaan on siellä kotona, eikä ihanista ihanin baby tietysti ikinä järjestä paskaraivareita vaimon iloksi ja etenkään niin, että äiti-vaimolla ei ole hajuakaan mistä moinen hepuli johtuu. Äiti-vaimo onnistui ehkä juuri 3 minuuttia ennen saapumistasi katkaisemaan mystisen huutokohtauksen, eikä äiti-vaimo liioittele sanoessaan, että se on huutanu kurkku suorana koko päivän.

Älä missään tapauksessa kauhistele kodin epäjärjestystä, lämpimän ruoan puutetta, pyykkien pesemättömyyttä tai muuta loppujen lopuksi hyvin merkityksetöntä asiaa. Sotkut ei karkaa, pyykit kyllä tulee pestyä (aikanaan) ja lähin nakkari tuskin on meren takana.

Äiti-vaimo. Vastaa suukkoon, vaikkei huvittaisi yhtään. Kysy miten päivä meni. Kuuntele suosiolla hetki valitusta hankalista tilanteista.

Jätä baby isä-miehelle.

Kerro: 1. Jos se itkee, anna sille ruokaa. 2. Jos se itkee vielä, vaihda sille vaippa. 3. Jos se itkee vielä, ota käyttöön "kiusukäsi"- kutittava, sylittävä, silittävä. Yleensä nätisti kutittelu saa hyvin pienenkin vauvan ilahtumaan. 4. Jos se itkee vieläkin, tarjoa hiukan lisää evästä ja laita se nukkumaan. 5. Jos se itkee vieläkin, ota se kainaloon ja väännä stereot isommalle.

Isien itsetunnon vahvistaminen näyttäisi näin pienen otannan mukaan olevan aika hemmetin tärkeä juttu. Miten sitä "ammatillista" itsetuntoa sitten saadaan? No tekemällä. Verukkeeksi tekemättömyydelle ei käy: "Vaihda sä se vaippa, ku sä oot niin hyvä", "tää itkee, enkä mä tiedä mikä sillä on" (no voi hyvänen aika, ota ne infrapunalasit siitä takan reunalta, niillä kun katsot babyn otsaan, niin siinähän se vikakoodi lukee...)

Omalla kohdallani aikoinaan päädyin vapaaehtoistyöhön silloin, kun Aa ja Bee olivat 3 ja 0,5 vuotta. Jokatoinen perjantai olin 19-02:30 välisen ajan vapaaehtoisena koplailemassa murkkuikäisten taskuja viinapulloja ja teräaseita silmällä pitäen (aika spookyn kuuloinen lause muuten). No jokatapauksessa- minä en olisi jaksanut ilman säännöllistä poistumista kotoa. Muutama tunti, jolloin lahkeessa ei roikkunut ainakaan kumpikaan omista kikaroista ja aina väliin pari sanaa ihan oikeiden aikuisten kanssa. Ei maanittelua, lepyttelyä eikä mitään suoria käskyjä- vaan ihan normaalia juttelua ilman, että kenenkään tarvitsi kohottaa ääntä falsettiin, jotta edes joku kuuntelisi. Huikea tunne:) Voi, että kuinka odotin niitä jokatoisia perjantaita.

Meillä on vasta nyt 4. lapsen jälkeen ja Ukon työttömyysjakson sattuessa tähän vauva-arkeen todella Ukolla silmät auenneet ja se ITSELUOTTAMUS on kasvanut ihan roimasti! Aika hauska tunne, kun Ukko sysää minut syrjään, koska on parempi vaihtamaan kakkavaipan kuin minä. (Ok, voin antaa periksi;P ja luovuttaa vuoroni.)

Ja ihan vilpittömästi nautin suunnattomasti siitä tunteesta, että  kun jätän kikaralauman Ukon vastuulle, se kyllä hoitaa homman. Omalla tavallaan, mutta hoitaa kuitenkin. Soittaa saa, jos jollain on pää halki, jos vain käsi on poikki, niin ei kannata tehdä turhaa puhelinlaskua.

No sitten nämä tutkimukset, että alle kouluikäisten vanhemmat eroaa eniten. Mmm-m. Jos ajetaan siihen pisteeseen, että toinen tuntee olevansa yksinhuoltaja, mutta silti pitäisi jaksaa huomioida toisen aikuisen tarpeet ilman vastakaikua, niin jo vain se ihan "pelkkä" yksinhuoltajuus alkaa kuulostaa pirun helpolta vaihtoehdolta.

On näissä parisuhteissa ja vanhemmuudessa vaan oma hommansa.

(Ja todellakaan teksti ei ole piruilua, eikä tarkoitus ole loukata ketään, vain näitä iltamietteitä ja ajatussolmujen purkuja.)

Täältä aivotuhnutehtaalta kirjeenvaihtaja S.A. päättää kirjoituksen tähän.