29.8.10

Osta kympillä oma paita.

Olipas sitten serkkutyttösiä kaksin kappalein viikonloppukylässä. Perjantaina juteltiin yöhön (siis aamuun) saakka kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta. Nukkumaan maltettiin laittaa aamulla viideltä. Lauantaina sitten juuri 18 täyttänyttä huvitti kovasti nähdä muitakin kuin meitä vanhuksia tai sitten näitä meidän alaikäisiä ja päädyimme loppujen lopuksi yökerhoon (!!!). Ihan kivaa vaihtelua itsellenikin, en edes siis muista koska olisin viimeksi ollut yökerhossa.
Sitä perinteistähän se meno on, tanssilattiaan liimautuu kengät kiinni, saa olla kärppänä väistelemässä huojuvia ihmisiä huojuvat tuopit käsissään. Tanssiminen oli silti oikein kivaa, pitkästä aikaa. Enkä saanut kuin sivuosumia kaatuilevista drinkeistä.

Otsikon juttu vaan oli ihan tyhmä- tai sitten maailma on todellakin muuttunut paljon sinä aikana, kun en ole yökerhoissa luurannut. Serkkulikka kadotti narikkalappunsa ja osasimme kyllä kuvailla ihan tismalleen neulepaidan joka sen kadonneen narikkalapun takana oli. MUTTA. Siitä olisi pitänyt maksaa 10 €. Sen lisäksi, että maksaa 5 € sisäänpääsymaksua+ 2 € narikkaan, niin tämmöisen hukkaantumisen myötä pitäisi maksaa vielä omasta neulepaidasta 10 € lisää. Eikö se ole aika paljon?! Ja aika kohtuutonta?

Hetken mietittyämme tulimme siihen tulokseen, että esim. h&m myy uusia neuletakkeja 14,90 €:lla, joten antaa olla, pitäkää se valkoinen neuletakki, jossa on vasemmassa hihassa pieni tahra ja yksi nappi on vaihdettu erilaiseen.

No, jos pidän vaikkapa 3 vuotta taukoa ennen kuin taas tutustun uudelleen yökerhoelämään, niin omista vaatteistaan saa varmaan maksaa 50 €, jos ne haluaa narikasta pois :O.

Mutta viikonloppu oli ihana, meni aivan kauhean nopeasti ja nyt vieraiden lähdettyä on tietysti taas se ällöttävä haikeus.

(Onneksi nähdään ensi viikonloppuna uudestaan:))

S.A.

2 kommenttia:

Stansta kirjoitti...

Uskomatonta rahastusta, joka ei ainakaan houkuttele samoja asiakkaita palaamaan ko. mestaan! Meillä monissa paikoissa riittää, että malttaa jäädä viimeisten poistujien joukkoon odottelemaan, että muuta kamppeet on suurin piirtein haettu pois.

Anne kirjoitti...

Oho!