Kudoin tuommoisen. Niilon tissipiilo. Ylettyy vähän kyynärpään alapuolelle ja kas, miten näppärää on sujauttaa Niilo syömään katseilta piiloon. Myös julkisilla paikoilla. (Nih ei kukaan menetä ruokahaluaan julki-imettämisestä tms.)Vanha punainen sohva. Kuten näkyy, elämä on jättänyt jälkensä sohvaan. Kävin huonekaluliikkeessä kysymässä uuden päällisen hintaa ja olin heittää voltin takaperin kahdella kierteellä hinnan kuullessani. 550 euroa!!! Onko ihme, että maapallo hukkuu p**kaan, kun UUDEN samanlaisen sohvan saa 795 eurolla?! Täh? Missä kohtuus? 550 euroa päällisistä-huhhuh! Tuo Ikean matto on ollut peittämässä suurimpia palkeenkieliä jne.
Toissapäivänä isot pojat kysyivät saisivatko ostaa pokeripelisalkun. Joo, saavat, omilla rahoilla puoliksi (hinta salkulla oli 10 euroa). Tattadaa- molempien poikien rahat olivat kadonneet! Toiselta(Aalta) 15 euroa ja toiselta(Beeltä) 35 euroa. Etsittiin yhdessä 5 tuntia niitä rahoja, koska ensimmäinen epäily oli, että Cee on napannut ne. Ukon kanssa alettiin vähän haistella palaneen käryä, kun Been lompakko löytyi Aan sängyn alta (tyhjänä). Alkoi todella vaikuttaa sisäpiirin rikokselta. Sanoin ainakin 4 kertaa, että jos jollakulla on tarjota pätevä selitys, niin on mahdollista päästä ilman seuraamuksia. Tunnustusta ei tullut. Aan patjan alta löytyi 50 euron (jumalauta 50 euron!!!) edestä Habboseteleitä (kaikki käytettyjä)... Siihenkin oli kyllä selitys: "Se ja se kaveri on antanut niitä, kun mä keräilen niitä erilaisia käytettyjä kortteja..." Syyllisyys leijui mustana möykkynä, mutta tunnustusta ei tullut. Lopulta vaadin Habboukkojen salasanat (edelleenkään en ketään syyttänyt) ja siinä vaiheessa, kun Ukko oli kirjautumassa Aan tunnuksilla Habboon, niin alkoi tulla itkunsekaista tunnustusta...Seuraava tunti menikin hupaisasti. Jokainen lause, jota yritin muodostaa kiihtyi suoraksi huudoksi noin puolessa välissä lausetta, eikä Ukkokaan onnistunut yhtään paremmin puhumaan normaalilla äänensävyllä. Itketti, suututti ja vitutti- ihan kaikilla. Eikö evoluutio voi edetä yhtään nopeammin? Onko tuon jälkikasvun todella tehtävä kaikki samat virheet kuin vanhemmillaan?!!
Jossain kasvatusoppaassa sanottiin, että näpistykseen ei pitäisi suhtautua tunteella.
Hankala vaan feikata, että ei tunnu missään, kun aina kun suun avaa, niin tulee vaan kiljuntaa ja karjuntaa *huoh*. Päätin siis kohdistaa kaiken kiukun suoraan toimintaan. Pfaffi huusi hoosiannaa ja niittipistooli lauloi.
Habboukko menetettiin "valtiolle", eli meille vanhemmille. Tietokonearestia napsahti hiihtolomaan asti ja omista rahoistaan (niistä, jotka oli meillä vanhemmilla tallessa) maksoi Beelle takaisin.
Kun viimein pystyin juttelemaan rauhassa, istuttiin sohvalla Aan kanssa sylikkäin. Iso, mutta silti pieni poika itkien (ja äiti salaa kyyneleitä pyyhkien). Asiasta juteltiin monelta kantilta mm. siltä, että jossain välissä epäiltiin Ukon kanssa poikien serkkuja (jotka olivat uutena vuotena kylässä) ja Aa (ehkä) todella tajusi jotain. Tai sitten ei tajunnut. Se tuntui hyvältä, kun kysyin sitten parin tunnin jutustelun jälkeen, että haluaako Aa vielä jutella vai menenkö nukkumaan vai haluaako Aa, että olen vain siinä vieressä vielä. Halusi, että olen siinä vieressä vaan.
(No, ei se ainakaan ostanut kartonkia tupakkaa ja kossupulloa (vielä). Kai sekin päivä on joskus edessä... *apua, apua, apua!!! Ja noita jätkiä on 4!!!!! Paniikki! Hakekaa minut äkkiä pois täältä, en mie osaa olla äiti!!!*)
Näihin kuviin ja tunnelmiin päättää raportin täältä Susikairasta
kirjeenvaihtaja S.A.
21 kommenttia:
No jo on draamaa kerrakseen!!! Lapsiperheen arkea :)
Onpa kurjaa. Saitte onneksi selvitettyä asian.
Tissipiilo on mielettömän hieno! Kyllä vaan osaat. Ja sohvakin on kuin uusi :)
jos et sinä osaa olla äiti, niin kuka sitten???
moniko olisi osannut noin hienosti hoitaa vakavan tilanteen? vieläpä voitokkaasti.
voikaa hyvin siellä ja erikoishalaus nikalle.
No olipas melkoista hulinaa. Onneksi asiat on selvitetty ja rauha maassa.
Niin, olihan tuosta tosiaan hyötyäkin. Säästit sievoisen summan kun teit siinä kenkutuksen lomassa uuden sohvapäälisen. ;)
Unohdin sanoa, että tosi hieno tissipiilo. :)
No voi halmin paikka! Lohduttaako tieto, että tuollainen tilanne tulee keskimäärin jokaiseen lapsiperheeseen. Kun Esikoinen oli A:n iässä, oli kaikkien villityksenä keräillä R-kioskilta saatavia jääkiekko-kortteja. Mun pussista katosi kerran 20 markkaa, ja käytiin samanlainen vääntö: kuka on vienyt rahaa. Esikoinen tunnusti, ja oli hyvin samantapainen tilanne kuin teillä. Mutta miepä luulen, että sun pojat on niin fiksuja ja hyvin kasvatettuja, että sitä tupakka-kaljanäpistystä ei tulekaan. Hienosti hoidit(te) tilanteen, ja sen kunniaksi sai sohvakin upean päällisen :)
Onpas ollut riepaseva tilanne. Nuo lasten pienet näpistelyt ja valehtelut kannattaa selvittää perusteellisesti, mutta lasten selityksiä uskoen. (sanoo eräs, jota syytettiin naapurin likan tekosista). Ja kannattaa puhua ääneen omia mietteitään. Muistan vieläkin yli 50 vuoden jälkeen miten asiasta keskusteltiin ja kannan kaunaa syyttömästi syytetystä. Tosin olin kyllä mukana jutussa, mutta en niin miten syytettiin. "paska mutsi", sanoisi nykynuori.
Aikuisetkin näpistelee muuten. Meidän askarteluporukoissa on hävinnyt tavaraa. Tympii, että viitsivätkin muutaman euron tavaraa viedä. Multa on hävinnyt 4 euron välkkyvä heijastinsiili eteisen naulakosta ja kotona on käynyt vain aikuisia vieraita ja siilinpoikasten hakijoita. Tympii.
Hm... minusta äidin tulee välillä räjähtää niin, että lapset huomaavat äidillä olevan ihan tuntemuksia eikä vaan hellää hyminää. Jos minulla olisi nyt pieniä lapsia, niin varmaan välillä heittäytyisin lattialle huutamaan ja raivoamaan. Kerran olen muistaakseni kirkunut niin paljon kuin ääntä lähtee ja se kyllä hiljensi muun perheen pitkäksi aikaa.
Äidin elämää, sanoisin.
Voi jukra, sinusta on tullut aikamoinen käsityöammattilainen! Ja pienen vauvankin kanssa ehdit vaikka mitä. Onneksi et sentään sen raketin kanssa avaruuteen...
Varmasti onnistut poikainkin kanssa hyvinniin. Ei tarvitse sen enempää kuin parhaansa yrittää.
Ooooh! Olet kanavoinut kiukun kerrassaan mahtavasti, sohvasta tuli todella hieno!
Minulla on semmoinen kutina että teidän pojista tulee hienoja miehiä. Kaikista.
Voi et tiedä kuinka paljon tämä lohdutti juuri tänään. Meille keskimmäinen poika jäi taas kiinni väärän kaverin kanssa heilumisesta. Kaveri olit taas käynyt kiskalla varkaissa ja meidän poika rikoskumppanina sitten mussuttanut varastettua karkkia. Aarghh... Luulin jo tämän asian olevan selvä, mutta ei. Odotan kauhulla, että alkavat varastaa oman perheen sisällä. Huh. Ja pisteet todellakin kiukun kanavoimisesta. Hienoa!
Hetkeksi tuli mieleen, että ehkä on hyväkin, ettei ole lapsia. Mutta heti perään tuli mieleen, että silloin ei samalla tavalla saa mahdollisuutta itse kasvaa henkisesti ja nähdä muidenkin kasvavan. Jotenkin uskon tuollaisen kuuluvan lähes jokaisen lapsen ja nuoren kasvuun. Kokeilua, rajojen hakemista. Sitten saa tuntea ja oppia, yhdessä perheen kanssa toivottavasti, kuten teillä. Minäkin olen sitä mieltä, että saa olla inhimillinen (hyvässä ja pahassa) ja opettaa sitä myös lapsilleen. Saa tehdä virheitäkin, mutta toivottavasti sitten oppia niistä. Itse olen tehnyt lapsena ja nuorena ja vähän vanhempanakin kaikenlaista, joita en toivo muiden tekevän, mutta aika hyvä ihminen mustakin on silti tullut.
Tosi hienot kästyöt olet tehnyt, vau.
Kun minä tenavana varastin rahaa isän lompakosta voidakseni ostaa pienen, oranssin, kiemurtelevan olion (muistaako kukaan mikä sen ihmeötökän nimi oli?), sain tukkapöllyn äidiltä ja isältä risulla piiskaa. Olisipa minullakin ollut mahdollisus itkeä jonkun kainalossa ja saada tuntea, että pahoista teoistani huolimatta olin kuitenkin hyväksytty lapsi. Sinä olet ihan itkettävän hyvä äiti!
Kiukku on tosiaan hyvä kanavoida, minä saan joskus kämpän kuntoon pelkästään raivon voimalla.
Tuu ens raivossa meille! jooko! ois parit sohvat, nojatuoli, jakkaroita ja voisin minä ottaa tommosen tissinlämmittimenkin vaikken imetä.
Halit sinne! Hyvin toimittu! Hyvä tyttö!
Vau miten hienosti kanavoitu kiukku! Mitä ne semmoiset kasvatusopaat on, jotka neuvoo tunteet kätkemään.. eikös ole normaalia että lapsi oppii koska toiseen sattuu, henkisesti tai fyysisesti.
Ta-daa! Miten masentavaa: "kudoin tuollaisen". Siis tuossahan menee ihan hemmetin kauan, noin leveä ja pitkä.
Mä sekosin jo ensimmäisestä kuvasta, enkä ole vielä lukenut juttua loppuun. Siksi en kommentoi, jos oli jotain draamaa niin kuin muiden kommenteista ymmärsin. :)
No, juu, oli draamaa, mutta tulihan soffa päällystettyä.
Sain Teksalta vinkin tästä sun blögistä (olin sen koneella ja kysyin et mikäs tämmönen susikairajuttu on. eli kyllä,olen todella utelias)ja ny muistin käydä lukemassa. Voi hitsi ku teillä sattuu ja tapahtuu. ;)
Sää kirjotat niiiiin hienosti ja sohvastakin sait tosi makeen.
Haleja sinne ja alan pitään teitä "silmällä".
t.marika
"Kudoin tuommoisen."..??? Ai, että ihan ohimennen..? Hitsi. En sano enempää siitä...
Noista verhoiluhinnoista olen minäkin nykyisen työni ohessa hämmästynyt -siellähän noita tehdään tilauksesta. En ymmärrä vaikka olenkin päässyt lähietäisyydeltä seuraamaan sitä (käsi-)työn määrää mitä uudelleen verhoilu vaatii. Sohvasta tuli hieno ja moderni. Kyllä sä osaat!!!
Oli tosi ihana lukea kuinka iso poikakin osasi olla vielä pikkupoika kun äiti on AINA äiti ♥ !!!
Hyvää tammikuun jatkoa! (ilman mtn habboja siis!)
Kyllä ne lapset keksii, niin että välillä on harmaita hiuksia, mutta onneksi on värjäysaineet.:) Kaikki tuo kuuluu elämään, vaikka tympäseekin ihan varmasti. Mutta minäkin olen aina toilailuista oppinut sen verran että loppupeleissä ollaan kuitenkin niitä vanhempia jotka antaa syliä ja ollaan lähellä, kaiken selvittelyjen jälkeen. Itsestä olen huomannut että on aina välillä iso musta möykky huolesta rinnassa ja mies aina välillä muistaa muistutella millaisia oltiin kun itse oltiin nuoria. Nii-in, mutta meidän lapset ei edes tarvi tietää millaisia me oltiin...;)
Sinä olet hieno ja upea äiti ja sun lapset hienoja poikia! Mahtavaa että pystytte juttelemaan ja vieläpä osaat kanavoida raivon noin hienosti. Seuraavan kerran tervetuloa Kelloon kanavoimaan...;)
Kaikkea hyvää sinne Susikairaan, terveisin kahden teinin "väliaikaisesti yksinhuoltaja"-äiti. :)
p.s. Ai vain kudoit tuommoisen. Nimim. vieläkin yläasteen lapaset keskeneräiset...
Hurjan hieno tuo tissipiilo, kuinkas muistelen, että vasta vuosi sitten harjoittelin pipon tekoa - kehitys on valtavaa8]
Pienet lapset pienet murheet isot lapset isot murheet. Ihan varmasti A tajusi, mutta elämä on täynnä houkutuksia. Mikähän olisi juttu, sijaistoiminto, jonka voisi kehitellä lapselle tilanteeseen, jolloin tosissaan alkaa tehdä mieli jotain, jonka tietää kielletyksi?
Koulussa harjoittelevat niitä tupakintarjoamistilanteita, kuinka vastata jos tarjotaan. Olisikos habbohommaan jotain sellaista harjoitusta - tarjouksia ja houkutuksiahan siellä varmaan riittää?
Lähetä kommentti