Minä olen vähän semmoinen yltiöoptimisti. Erityisesti parisuhteiden suhteen. Silloinkin, kun "tilanne" on ns. selvä ja ero on ainoa vaihtoehto, minä liputan yrittämisen, jatkamisen, selvittämisen, anteeksiantamisen ja kaiken puolesta. Siksipä maailmani järkkyy pahasti, kun joku suhde päätyy eroon.
Väittäisin, että oma suhde on kyllä kokenut jokseenkin -kaikki- koetinkivet mitä nyt voi olla ja aikamoisista paskakasoista on noustu. Tänä päivänä olen aivan hirvittävän onnellinen siitä, että kaikki se on kahlattu läpi. Kannatti. Enkä missään tapauksessa kuvittele, että tässä nyt oltaisiin jotain väitöskirjaa vaille valmiita parisuhdetohtoreita, eikä mitään ongelmia jatkossa tulisi. Hahhahaa, se nyt on nähty niiiin monta kertaa, että elämällä on hassu tapa yllättää ja jotenkin se elämä onnistuu vetämään maton jalkojen alta, vaikka sen maton olisi naulannut lattiaan ja varmistanut kiinnityksen pikaliimalla.
Mutta, itseasiassa odottelen lähinnä jännityksellä, että mitä seuraavaksi ja olen valmiina taistoon. Siitäkin selvitään, kun on selvitty muistakin jutuista.
Yksi ystävä aiemmin kysyi, että pystynkö näkemään itseni vanhana ja jos, puolisoni olisi huonossa kunnossa, niin vaihtaisinko sen vaipat? Juu-u, kyllä. Kaukaiselta se vielä tuntuu, mutta kyllä. Kysyin Ukolta, että: "Vaihtaisitko sä mun vaipat, jos mä en enää pääsisi itse vessaan?" Joo-o, jos hän ei jaksaisi kantaa minua vessaan, niin kyllä hän vaihtaisi ne vaipatkin, tietysti.
(Eikö ole romanttista, hihihiihii;D)
Kun suhde on kestänyt aika kauan, niin eihän se rakkaus enää ole sitä räiskyvää ilotulitusta, vaan se on muuttanut muotoaan. Se on tasaista ja hyvää elämää. Ei suinkaan yllätyksetöntä, mutta jotenkin niihin yllätyksiin osaa jotenkin varautua ja "tiimi" on hitsautunut yhteen. Korvaamattomia on ne arkielämän tilanteet, joihin liittyy joku hupsu muisto.
Esimerkiksi kerran minulle tuli postipaketti ja annoin Ukolle tehtäväksi hakea sen. Täytin pakettikortin valtakirjaa ja vauhdilla ruksin kohdan: Onko vastaanottaja tunnettu? (X) KYLLÄ ja perustelin: No, tunnenhan mä sut! Ukko katsoi syvän hiljaisuuden vallitessa lähinnä järkyttyneenä minua ja purskahti lopulta nauramaan, että eihän se nyt sitä tarkoita tunnetko sinä minut, vaan että tunteeko ne postissa minut! Sanomattakin selvää, että aina kun tulee pakettikortti, niin Ukko kuittailee: Onko vastaanottaja tunnettu?!
Tai sitten, kun pääsiäinen lähestyy, niin *aina* pääsen kuittaamaan Ukolle, että: "Kappas vaan, pitkäperjantai sattuu tänä(kin) vuonna perjantaille!" ;D
Ukko nimittäin luuli, että pitkäperjantai kiertää kalenterissa samoin kuin joulukin. Sattuu mille päivälle hyvänsä. Hahhaahaa. Ihan pieniä juttuja, mutta tuommoista vaan tulee se yhteenkuuluvuus ja ne "meidän jutut".
Tietysti noita pieniä juttuja on paljon, mutta nuo nyt tuli ensimmäisenä mieleen.
Vaan nyt ei auta kuin alkaa uuden viikon askareisiin, mainiota maanantaita kaikille ja jos joku tarvitsee parisuhdekannustajaa, niin täällä olen! Löydän kyllä ihan varmasti aina sata syytä jatkaa, enkä yhtään syytä eroon!
S.A.
10 kommenttia:
Minä sanon sitten vastapainoksi kaikille eroaville, että ei ero ole välttämättä maailman pahin asia.
Itse olen tavattoman onnellinen, että uskalsin pistää epäkelvon miehen pihalle. Nyt olen Oikeasti Onnellinen ja lapsilla niin hyvä miehen malli, ettei paremmasta väliä. :-) <3
Ihana ajatus -olen samaa mieltä että aina kannattaa yrittää. Jotenkin tuntuu että eroavatko ihmiset turhan helposti?
Ellei sitten puoliso ole väkivaltainen, sillon olen sitämieltä että joka lyö kerran lyö toisenkin kerran, joten sellainen suhde on parempi päättää.
Minä erosin 8 vuoden jälkeen ihan kelpo miehestä.. ei vain ollut kaikki hyvin. Sitten erosin puolen vuoden jälkeen toisesta miehestä.. lapseni isästä.. Ei niin kelpo mies. Nyt asutaan yhdessä kahden vuoden aikaisen poikaystävän kanssa. Melkein isä pojalle.. oikeastaan enemmän isä kuin moni biologinen isä on koskaan lapselleen. Ja minullekin niin valtavan hyvä.. riitelemme vain niin jumalattomasti kaikesta. Koko ajan on napit vastakkain jostain. Moni sanoo, että erotkaa nyt hemmetissä.. Mutta kun nyt vain tuntuu siltä, että tämän eteen pitää ja kannattaa tehdä töitä. Haluan vanheta hänen kanssaan.. haluan hänen kanssaan niitä pieniä yhteisiä muistoja..
Jokainen parisuhde vain on niin kovin erilainen. Mielestäni sen vain sitten tietää sisuskaluissaan kun edessä on jotain, joka on pienen taistelun arvoista.
Mitenkään juuri erityisesti tätä postausta tarkoittamatta voin ilmoittaa sinulle, että aina yhtä innokkaana ja riemastuneena luen karusellisi kuulumisia. Löysin tämän riemurasian (joka on kuitenkin ihan elävästä elämästä)...en oikein edes tiedä mitä kautta tänne osaannuin. Asenteessasi olisi oppimista monelle. Lupaan ottaa yhteyttä jos ylitsepääsemättömiä parisuhdeongelmia ilmaantuu. (Olemme 67 ja 61 vee iältämme);)
Minäkään en eroani kadu, päin vastoin. Jos näkee vaan yhden syyn olla yhdessä ja sataa syytä erota, niin kyllä ero on oikea ratkaisu. En sano nykyisestä suhtestakaan, että se on tähtiin kirjoitettu, vaikka kaikki toimiikin kaikinpuolin kuin unelma ja luottamuspula ei oo kummllakaan. Jotenkin se vaan on näin, että aika, kun olin lasteni kanssa keskenään, on ollut elämäni parasta aikaa.
Minulle on varmaan tähtiin kirjoitettu, että pyöritän elämääni yksin.. :O
Ps. Tuskin kovin moni ihan hetken mielenjohteesta eroakaan. Minä esim.funtsin asiaa pari-kolme vuotta. Ja täytyy sanoa, että pari vuotta liian kauan.
Joskus on parempi erota, ehdottomasti. Mutta usein kannattaa yrittää ja nähdä vaivaa suhteen eteen ihan tosissaan.
Luin ensin että sinuun kannattaa ottaa yhteyttä mikäli kaipaa parisuhde-ennustajaa :P :D.
Meillä oli juuri viikonloppuna 11v hääpäivä, yhteiseloa on takana reilu 12vuotta. Ja kaikenlaista mahtuu, ei nyt ihan pahinta paskaa, mutta vastahankaakin. Mutta niinhän sen kuuluu mennäkin. Meitä pitää yhdessä rakkaus, hurtti huumori ja samanlainen arvomaailma. Jos ilmenisi muuta, matto vedettäisiin täysin jalkojeni alta ja murentuisin täysin. Mutta moisia ei ole ollut tarvetta ajatella. Ei ainakaan vielä. Toisaalta en kuvittele, että elomme jatkuu yhtä harmonisena loppuun asti vaikka sitä toivonkin. Mutta vastaanotetaan mitä tuo, voin kyllä toimia lähettäjänäkin!
Joskus tosiaan tuntuu, että sitä arkea ei kestetä ja sitten erotaan. Eihän sitä intohimon räiskettä ikuisesti kestä vaan arki tulee joka suhteeseen jossain vaiheessa. Toki ymmärrän kyllä, että eroaminen on joskus ainoa vaihtoehto, joskus jopa eloonjäämisen elinehto! Narsistit ovat niitä pahimpia kuspäitä.
Hattua nostan suuresti omille vanhemmilleni, jotka ovat aikamoisista soista kahlanneet kuivalle maalle ja nyt tänä syksynä viettävät 40vuotishääpäiväänsä!
Joo, minäkin ihan tajuan:), että joskus ero on ainoa oikea ratkaisu ja silti yritän aina ihan viimeiseen asti keksiä kaikkea hyvää (tämä kyllä itseasiassa pätee muillekin saroille elämässä, siis se hyvän etsiminen)... Onkohan mulla joku muutosvastarinta? :O ;D
Tosin *onneksi* harrastan tätä ihan omikseni, enkä rasita pähkäilyilläni eroa suunnittelevia tai eroavia. (Jos minulta ei erikseen kysytä, ja silloinkin olen hyvin varovainen siitä mitä ääneen sanon:))
Persoonalliset on lauteet, ja varmaan niillä makoisat löylynautinnot saatte.
Tulin tänne blogiisi virkistymään, enkä taaskaan pettynyt. Minusta tuntuu, Akka, että Sinua ei lannisteta eikä semmosta vastoinkäymistä tule, josta et jaksaisi yli mennä. Ilmeisen nuoresta iästäsi huolimatta Sinulla on oikea asenne elämään ja avioliittoon. Kaikkea hyvää elämääsi edelleen.
Tunnustan myöskin olevani optimisti tärkeissä asioissa.
Jos sataa ja ottaa päähän en koita yltiöoptimistisesti hymyillä ja todeta "on se ihana kun sataa".
TIedän myös että on tilanteita joissa on erottava.
Juha tapion biisissä on mielestäni hienosti kiteytettynä vähän samaa kuin kirjoitit:
"kaksi vanhaa puuta sateen pieksämää
katsoo kevääseen, seisoo erillään
ja kestää joka tuulen ja sään
kaksi vanhaa puuta, vaikket sitä nää
katsoo kevääseen, seisoo erillään
ja jossain alla maan
ne kaiken aikaa yhteen punoneet on juuriaan"
Koko kappaleen sanat on mielestäni hyvät mutta tuossa säkeessä se jotenkin on lyhyesti ja ytimekkäästi.
Lähetä kommentti