10.2.10

Hyvä, parempi, paras.

Serkkulikka (eri kuin se joka asui meillä 5 viikkoa) tuli työreissulle tänne Susikairaan ja ollaan nyt saatu tutustua päivystäjän työhön ihan likeltä. Kun matkat täältä suuriin kaupunkeihin ja osaaviin käsiin on pitkät, niin "yks pikkukeikka" tarkoittaa vähintään kuuden tunnin kiepausta. Perusoletuksena oli, että ei paljon keikkaa pukkaa, mutta tulihan niitä muutama ja juurikin niin, että kun oltiin jotain päätetty tehdä, niin sitten *piip-piip*. Cee nimesikin serkun "piipaatytöksi"- piippaavasta puhelimesta vai työnkuvasta johtuen, en tiedä:)

Eilen oli tarkoitus lähteä keilaamaan viidestään, mutta *piip-piip* typisti porukan neljään. Ukko ja Dee jäi kotiin viettämään laatuaikaa keskenään. Ensimmäinen heittovuoro meni hyvin. Toisen aikana Bee poltti päreensä. Kiukkukyyneleet kehiin ja nurkkaan mököttämään. Bee, kun on luonteeltaan niin hemmetin jyrkkä, poika jota ei puhuta ympäri. 45 minuuttia jätkä mulkoili sormien välistä meidän muiden keilailua. Kävin kysymässä, josko liittyisi seuraan ja tuloksena oli raivon vallassa sihisty: "Keilaaminen on maailman typerintä, mä en enää koskaan keilaile, en varmana käytä sitä aputelinettä, kun se on vauvoja varten, mä en opi, en edes halua oppia, en kuuntele neuvoja- ja sinä se äiti vasta tyhmä oletkin!" Totesin, että jos olisin tiennyt pahoittavani hänen mielen noin pahasti tämmöisellä typerällä keilausjutulla, en tietenkään olisi ollut niin ilkeä, että olisin sinne hänet raahannut. Tarkoitushan ei missään tapauksessa ollut olla v-mäinen ämmä, joka silkasta kiusaamisen riemusta riepoo pentunsa keilahallille. Noin 20 vaille keila-ajan umpeutumista jäärä tuli "silittelemään" palloja ja kysyin, josko hän haluaisi vielä heittää. "NO EN TODELLAKAAN!" Kysyin hetken päästä uudelleen- ja kappas, johan poika liittyi remmiin. Siis noin 15 minuuttia keilattiin kaikki hyvillä mielin.

Poislähtiessä ratavalvoja kysyi: "Miten meni?" Bee vastasi, että: "Hermot meni juuh, mutta kivaa oli!" Cee vastasi, että: "Rakastan sinua ja olen sun kaveri!" Aa kysyi: "Tullaanko huomenna uudestaan, äiti?"

Vaan oikeasti; Bee on kyllä niin heikkohermoinen- jos ei heti just kättelyssä ole kaikista paras, niin sitten raivostuu ihan silmittömästi. Siinä ei auta järjen puhuminen, eikä maanittelu. Se auttaa parhaiten, että antaa kurjistella rauhassa aikansa. Kotipihassa Bee sitten sanoi, että: "Olinpa tyhmä, kun aloin heti mököttämään, en ehtinyt heittää yhtään niin paljoa kuin te!"
Niinpä.

Mutta nyt Akan täytyy hautautua tuonne jonnekin pyykkikoneen ja kuivausrummun lähimaastoon. Parin päivän laiskottelu kostautuu hukuttavalla tavalla:O Jos minusta ei mitään kuulu, niin Upo on nielaissut minut.

S.A.

5 kommenttia:

Aino kirjoitti...

Ihanat vastaukset teidän pojilla! Mahtavaa :)

Patonki kirjoitti...

Että Bee sitten onkin sukulaissieluni! Minun ei tarvitse edes olla se paras, riittää etten osaa... Mutta olen noin kolmessakymmenessä vuodessa jo pikkaisen hioutunut, enää en VÄLTTÄMÄTTÄ joka kerta itkeä pillitä nurkassa :)

Anonyymi kirjoitti...

Voi kuules, meilläkin taitaa olla B kotona : ) Ja poika osaa teatraalisesti kyllä kanssa vetää pultit ja paikallakaan ei ole väliä: ihan sama ollaanko julkisella paikalla vai kotona. Huokaus! Temperamenttia löytyy!

Toinen poika taas hiljaa hissukseen tekee ja yleensä myös oppii. Ei mitään suurta numeroa itsestä.

Miten voikin olla niin erilaista porukkaa vaikka samat geenit pitäis molemmilla olla : )

Mutta tuo C:n vastaus oli kyllä taas niin murunen!!!

Minna

Sanelma kirjoitti...

Kaikissa meissä asuu pieni B. TOisilla se on vain hieman isompi kuin pieni. Tunnistan itsestäni tuon B:n En ala tekemään mitään mitä en takuuvarmasti osaa. EN ainakaan muiden nähden. Yksin salaa voin harjoitella. En tosin ala mököttämään nykysellään, mutta mukaankaan en lähde jos en tiedä etukäteen että onnistun.

hmm. Mitenkähän voin oppia koskaan mitään uutta??

Mutta se mihin kiinnitin huomiota, oli tuo B:n viisas analysointi itsestään: "Olimpa tyhmä" Miten olet onnistunut kasvattamaan pojistasi nuin tasapainoisia ihmisiä, että osaavat itse huomata että minä olin se joka toimin tyhmästi. Itse kun tapaan sysätä syyn omista erheistäni ja virheistäni aina muiden niskoille. Ainakin yritän tehdä niin.

Onnitteluni sinulle tuosta, se on sitä mitä haluaisin itse saada opetettua omille lapsilleni. (Olipa taas sekava sepostus, josko tästä mitään selvää sai?)

stansta kirjoitti...

Kiitos! :) Kaikki, koko maailma, näyttää taas valoisammalle tämän luettuamme.