Hyvä, parempi, paras.

Serkkulikka (eri kuin se joka asui meillä 5 viikkoa) tuli työreissulle tänne Susikairaan ja ollaan nyt saatu tutustua päivystäjän työhön ihan likeltä. Kun matkat täältä suuriin kaupunkeihin ja osaaviin käsiin on pitkät, niin "yks pikkukeikka" tarkoittaa vähintään kuuden tunnin kiepausta. Perusoletuksena oli, että ei paljon keikkaa pukkaa, mutta tulihan niitä muutama ja juurikin niin, että kun oltiin jotain päätetty tehdä, niin sitten *piip-piip*. Cee nimesikin serkun "piipaatytöksi"- piippaavasta puhelimesta vai työnkuvasta johtuen, en tiedä:)

Eilen oli tarkoitus lähteä keilaamaan viidestään, mutta *piip-piip* typisti porukan neljään. Ukko ja Dee jäi kotiin viettämään laatuaikaa keskenään. Ensimmäinen heittovuoro meni hyvin. Toisen aikana Bee poltti päreensä. Kiukkukyyneleet kehiin ja nurkkaan mököttämään. Bee, kun on luonteeltaan niin hemmetin jyrkkä, poika jota ei puhuta ympäri. 45 minuuttia jätkä mulkoili sormien välistä meidän muiden keilailua. Kävin kysymässä, josko liittyisi seuraan ja tuloksena oli raivon vallassa sihisty: "Keilaaminen on maailman typerintä, mä en enää koskaan keilaile, en varmana käytä sitä aputelinettä, kun se on vauvoja varten, mä en opi, en edes halua oppia, en kuuntele neuvoja- ja sinä se äiti vasta tyhmä oletkin!" Totesin, että jos olisin tiennyt pahoittavani hänen mielen noin pahasti tämmöisellä typerällä keilausjutulla, en tietenkään olisi ollut niin ilkeä, että olisin sinne hänet raahannut. Tarkoitushan ei missään tapauksessa ollut olla v-mäinen ämmä, joka silkasta kiusaamisen riemusta riepoo pentunsa keilahallille. Noin 20 vaille keila-ajan umpeutumista jäärä tuli "silittelemään" palloja ja kysyin, josko hän haluaisi vielä heittää. "NO EN TODELLAKAAN!" Kysyin hetken päästä uudelleen- ja kappas, johan poika liittyi remmiin. Siis noin 15 minuuttia keilattiin kaikki hyvillä mielin.

Poislähtiessä ratavalvoja kysyi: "Miten meni?" Bee vastasi, että: "Hermot meni juuh, mutta kivaa oli!" Cee vastasi, että: "Rakastan sinua ja olen sun kaveri!" Aa kysyi: "Tullaanko huomenna uudestaan, äiti?"

Vaan oikeasti; Bee on kyllä niin heikkohermoinen- jos ei heti just kättelyssä ole kaikista paras, niin sitten raivostuu ihan silmittömästi. Siinä ei auta järjen puhuminen, eikä maanittelu. Se auttaa parhaiten, että antaa kurjistella rauhassa aikansa. Kotipihassa Bee sitten sanoi, että: "Olinpa tyhmä, kun aloin heti mököttämään, en ehtinyt heittää yhtään niin paljoa kuin te!"
Niinpä.

Mutta nyt Akan täytyy hautautua tuonne jonnekin pyykkikoneen ja kuivausrummun lähimaastoon. Parin päivän laiskottelu kostautuu hukuttavalla tavalla:O Jos minusta ei mitään kuulu, niin Upo on nielaissut minut.

S.A.