Meillä on treffit.
Kello kymmeneltä aamulla.
Valmistaudun huolella.
Tuulikaapissa pesen kädet kai kainaloita myöten.
Käsidesi itkettää.
Siniset kahisevat tossut.
Minulla on sinulle tuomisia mukanani.
Mansikin kanssa lypsettyä, aika tuoretta.
Istutaan lähekkäin.
Piip-piip-piip-piip.
Kaikki hyvin. Osaan lukea jo monitoreita.
Naapurihuoneesta kuuluu
PIPIPIPIPIPI.
Ehkä pieni vikkelä jalka on vain sohaissut anturit vinksalleen. Toivottavasti.
Puolilta päivin täytyy lähteä.
Osaston siivoustauko.
Kello kahdelta nähdään taas.
Tuulikaapissa riisun siniset tossut.
Pesen kädet. Miksi pesen ne pois lähtiessäkin? Voisihan niissä viipyä tuoksusi pidempään.
Käsidesi itkettää.
Ikävä nyt jo, tuulikaapissa.
Käsidesi itkettää. Vielä tänäkin päivänä.
S.A.
(Vauva ei ollut *edes* keskonen ja vietti sairaalassa vain yhdeksän päivää ennen kotiutumista. Missään vaiheessa ei ollut pelkoa jääkö pieni henkiin ja silti ne kaikki tunnetilat mitä ehti käymään läpi olivat aivan järkyttävän voimakkaita.)
Runotorstaissa aiheena keskosuus.
11 kommenttia:
Tämä runokin itkettää. Ihana :´).
:´)
Käsidesi ei itketä, mutta tämä runo kylläkin. Kaunis ja surullinen.
Kaunis runo, sopivasti toistoa, sopivasti muistoja, käsinkosketeltava tunnelma.
Itkettävän ihana runo :´(
Tulee muistoja 22 vuoden takaa ja itkettää...
muistoja 31 vuoden takaa...
Sait ikävän mukaan runoon, sen kaipuun pienen luo sekä läsnäolevan huolen.
:) sussa on taiteilijan "vikaa" useammallakin rintamalla...lähetäppä joskus noita eteenpäin...jooko?
:) sussa on taiteilijan "vikaa" useammallakin rintamalla...lähetäppä joskus noita eteenpäin...jooko?
Siinä olet kaikki koetut tunteet saanut lyhyesti ja tehokkaasti esiin, hieno runo kerta kaikkiaan. Kosketti omiakin muistoja.
Lähetä kommentti