Sininen ja valkoinen.

Itsenäinen isänmaamme.
Siitä Kiitos, laulakaamme.

S.A.

Valokuvatorstain ja Runotorstain haaste.

2.12.

Keltatautinen piparileipuri.
Piparitaikinaan oli äidin hyvä purkaa pahimmat aamun agressiot.

Oli pakko miettiä päivän aikana kaikkia iloisia asioita Aasta, etten olisi karahtanut sille kurkkuun kiinni, kun saapui koulusta.
Kerron teille tämän lyhdyn tarinan viime Joululta.

Aalle annettiin vähän Joulurahaa (10 e), jotta voi ostaa jotain pientä kenelle haluaa.
Aa lähti ostoksille ja palasi aivan täpinöissään takaisin. Hän näytti pitkulaista pakettia ja sanoi, että: "Tämä on sitten iskälle ja särkyvää ja sitä ei saa missään nimessä kolhia ja se on sitten ISKÄLLE. Harmittaako sua äiti, kun sulle ei oo pakettia?!"
Myönsin, että kyllä minulla harmittaa vähän.
Parin päivän päästä lähdimme ostoksille Aan kanssa kahdestaan Prismaan. Yhtäkkiä Aa vetaisi minua hihasta ja sanoi: "Mennäänpä katsomaan kynttiläjuttuja!"
Aa hiveli tuota kynttilälyhtyä ja kysyi, että onko se minun mielestäni sievä. Ihastelin sitä suuresti. Aa sanoi: "Mahtaa sulla nyt harmittaa, kun et voi sitä ostaa itselle, nythän tultiin ostamaan ruokaa ja lahjaa Beelle! Voin kuvitella kuinka paljon sua harmittaa, mutta sille ei nyt vaan voi mitään! Kaikkea ei voi saada!"
Ja niin poika veti kädestä minut pois sieltä kynttilähyllyltä.

Aattona sain pitkulaisen paketin, jonka avaamisen säästin viimeiseksi. Hyvä, että ehdin avata sen, kun Aa (niin käsinkosketeltavan hepakassa kuin olla voi) kysyi minulta: "Ethän olisi millään arvannut, että saat lahjaksi sen kauneimman lyhdyn, jota silloin ihailit?!"
Liikutuksen kyyneleitä ei tarvinnut teeskennellä. Se antamisen onni oli niin vilpitön:)

S.A.

...*piip*....

Kerron heti alkuun, että lasten kuullen meillä ei juurikaan kiroilla, mutta täällä blogissanihan saan päästellä, enkö saakin???? SAATANI, VATTU, PIRKELE, HELVETTE!!!

*piip*
Aalla oli puolitoista viikkoa sitten perjantaina sählyottelu. Torstai-iltapäivällä poika totesi, että tarvitsisi uudet sisäpelikengät. Fine. Lähdetään ostamaan.
Viime viikolla oli yksi sisäliikuntatunti. Tänään on myös sisäliikuntaa. Niin katsopa perkelettä, kun ne kengät on sitten hävinnyt! Kadonnut. Unohtunut. Tuo kakara on käyttänyt niitä 2 kertaa ja nyt ne on -kukaan ei tiedä missä-. On se *piip* hyvä, että lähti kouluun, pois silmistä. Olisi vaan vaikka 5 vuotta putkeen siellä. Etsin niitä kenkiä vielä, kun poika oli jo lähtenyt, niin sängyn alta löytyi fysiikankirja, niin tänäänhän olisi ollut fysiikkaa. Krääh! Ukolle taivastelin, että miten *piip* tuolla voi kaikki kamppeet kadota, unohtua, hävitä? Ukko totesi rauhallisesti, että unohtihan se pyöränsäkin liikuntahallille vain löytääkseen sen seuraavalla viikolla sieltä AVONAISENA. Kaiken huipuksi poika ei edes huomannut pyöränsä olevan hukassa.

Jumavit. Nyt on jokseenkin aamukaffekuppi nurin.

Oli tarkoitus jatkaa Joulukalenterimaista iloisten asioiden kirjoittelua, mutta nyt aamusta ei saatana ainakaan onnistu.

"Rakas Joulupukki!
Toivon joululahjaksi tukkupakkauksen nippusiteitä. Niillä kiinnittäisin kaiken irtaimiston kiinni tuohon kakaraan. Olin ollut alkuvuoden ihan kiltti, tänä aamuna vähän repsahti.

S.A."

1.12.

Minusta nämä tontut on hurmaavia.

Tänään piti olla siivouspäivä.

Vaan rupesin sitten tuhertamaan tulia vähän joka nurkkaan.

Sen verran siivosin, että huomasin yhden kukan taas kuolleen.
Heitin sen roskiin.
Tilalle lintuhäkkiin pistin kynttilän.
Ei kannata kokeilla rottinkisiin lintuhäkkeihin.

Eikös olekin aika hauska?
Nyt vähän glögiä ja piparia:)
Olenkohan koskaan maininnut, että tykkään Joulusta?
S.A.

Tärinää ja täpinää.

No onpa tohinapäivä! Tulin eilen siihen tulokseen, että pitää aina olla valmis kääntämään takkinsa. Olen kuuluttanut suureen ääneen aina eiliseen asti, että sitteri on TURHAKE. Illalla, kun olin kanneksinut Hakkaraista ja pönkännyt sitä tyynyillä huonolla menestyksellä vaikka mihin asentoihin, tulin siihen tulokseen, että voisihan sitä kokeilla... Nettisurffailun tuloksena oli noin satasen pinnassa ja siitä ylöspäin liikkuvia yksilöitä. Niissä oli tärinää, vibraattoria (kieltämättä mielessä kävi, että puhutaanko näissä tuotekuvauksissa nyt ihan varmasti babysitteristä), ääntä ja hulppeimmissa malleissa valojakin. Huutonetin hintoja nosti melko suuret postikulut. Siispä läksin aamusta kirpparille hakemaan ihan semmoista karvalakkimallin sitteriä. Ei tarvita vibraattoria, eikä tähtitaivaita- ihan semmoinen perusistuin. Sopiva löytyi ja myyjältä hintaa kysyessäni, myyjä kysyi minulta: "Olisiko 5 euroa liikaa?" Vähän jäi harmittamaan, etten muljauttanut silmiä päässäni todeten: "No on se kyllä aika suolainen hinta..."

Nyt sitä on sitten testailtu ja kyllä vain näyttää Hakkarainen viihtyvän. Nyt, kun tarkemmin ajattelen, niin se taitaa olla ihan tervettä itsesuojeluvaistoa, jos ei tässä huushollissa halua lattioilla pötkötellä.

Toisen päivän riemun tarjosi ruokakauppaan ilmestynyt Zen of nature- mykyhylly. Ihanaa! Kaikkia erilaisia pähkinöitä ja siemeniä salaattiin laitettaviksi ja erilaisia kuivattuja hedelmiä. Nam! (Ja suu suppuun kaikki suurkaupunkien asukit! Kyllä minä tiedän, että teillä on siellä kokonaisia mykykauppoja! Älkää himmentäkö riemuani!)

Kolmas päivän juttu olikin sitten Susikairan sähköpostilaatikossa. Henkilö ilmaisi kiinnostuksensa tarjota meille tutustumismielessä tuotteita. Minähän ilahduin oikein kovasti ja luin sähköpostin uudelleen. Ai karvasta pettymystä! Olisi pitänyt asustaa pääkaupunkiseudulla, ettei tuotteiden kylmäketju katkeaisi. Hitsi, taas kirosin, ettei Susikaira ole sijainniltaan ihan siinä Mannerheimintieltä vasemmalle!!! VOI RÄHMÄ! No, jos näitä tarjouksia tulee samaan tahtiin kuin tähänkin asti, niin seuraavaa ehdotusta voitanee odotella tuossa puolentoista vuoden päästä:/ Laitoin toivorikkaana kuitenkin osoitetietoni menemään, mistä sen tietää josko pääkaupunkiseutu siirrähtäisi yön aikana tuhannen kilometriä pohjoiseen.

Neljäntenä juttuna olen yrittänyt ottaa itsestäni kasvokuvaa, jossa näyttäisin ihmiseltä. Ei ole toistaiseksi onnistunut.

Aikani murehdin tuota kolmatta päivän juttua ja sitten tajusin, että onhan mulla onneksi arviolta 100 miljoonaa rahaa maailmalla levällään. Tänäänkin yksi John Smith ilmoitti, että olisi 12,5 miljoonaa tulossa, kunhan vaan tilinumeroa pukkaan menemään hälle! Jippijei!

S.A.

Hohhoi.

Neljän vanha on pääsääntöisesti mitä hurmaavinta seuraa. Sanavalmis, innostuu uusista asioista helposti, on utelias ja on vielä melko helposti ympäri puhuttavissa. Mutta. Lapsellakin voi olla erittäin huono päivä. Cee on tänään ollut oikea riivinrauta. Ihme, ettei sitä ole väännetty solmuun isoveljien toimesta- minäkin nimittäin olen harkinnut useampaan otteeseen ja jopa Ukko, joka yleensä puolustaa Ceetä henkeen ja vereen. Ukko usein sanoo isommille, etteivät kehtaisi huudattaa pienempää ja kyllä Ceekin pitää ottaa leikkiin jne. Vaan tänään rohkelikko on kyllä hiponut kaikkien lakipistettä.

Isot rakensivat legoilla ja Cee halusi leikkiä myös. Ok, pääset mukaan leikkiin. Kunnes hetken päästä alkaa kuulua:
"Mä otan tän, tän ja tän ja tän. Sitte tarvin tän ja tän ja tän ja ton."
"Et sä voi ottaa kaikkia legoja!"
"Mutta kun mä tarvin!"
"No ei me voida leikkiä sun kanssa, jos meillä ei oo mitään!!!"
"Tehkää sitte jotain muuta!"
"NO SELVÄ!"
***
"Saanko mäkin pelata pleikkarilla?"
"Joo. Aan jälkeen on sun vuoro."
"EI! MUN VUORO ON HETI!"
"No pelaa sitten, mutta vuoro vaihtuu, jos sun auto menee rikki."
Auto menee rikki.
"Nyt on Aan vuoro!"
"Ei oo. Pelaan vielä kaksi-viisi autoa!"
"Etkä pelaa! Äitiiii! Cee sotkee kaikki meidän jutut!"
"Cee! Nyt se ohjain Aalle!"
"En anna! Yhyyyyy... Ikkää!?"
Tässä vaiheessa Ukko vielä lohdutti Ceetä.
***
Parin tunnin sisällä käydään kymmenkunta samansisältöistä vääntöä ja lopulta Cee tulee sydänjuuriaan myöten loukkaantuneena valtavia kyyneleitä vuodattaen:
"Pojat sanoi, että mua ei ole kutsuttu niiden huoneeseen! Miksi minua ei kutsuta leikkiin? Sanokaa; minut pitää kutsua leikkiin!" Kutsua sana lausuttiin juuri niin sydäntä särkevästi, että jos ei olisi kuunnellut sitä aiempaa vääntöä, niin kuka tahansa olisi tuominnut isommat julmureiksi.
***
Hetken päästä isot päättivät lähteä mäenlaskuun ja Cee pyysi päästä mukaan. Isot lupasivat ottaa (minä en olisi kyllä ottanut). Pukivat ja lähtivät, palatakseen vartin päästä sisälle.
"Ei ton Ceen kanssa voi olla! Se ei aio kävellä sinne ja Stigassa se polkee jarrua koko ajan niin ettei sitä voi edes vetää! Ei me olla päästy vielä kotipihasta minnekään!"
Pieni keskustelu ja niin pääsivät lähtemään kävellen kaikki kolme... palatakseen puolen tunnin päästä takaisin.
"Cee raivoaa mäen alhaalla koko ajan, kun se ei uskalla laskea ylhäältä asti. Me yritettiin sanoa, että laskee alempaa, mutta se vaatii, että pitää tilata traktori joka tekee sille sopivan pienen mäen!"
***
Niin ja ruokakin on tietysti tänään ollut pahaa, vauva tyhmä ja Remu haisee. Mitäpä siihen lisäämään. Lapsiparka. Tyhmiä ja ilkeitä veljiä, ihan pöljät, mistään ymmärtämättömät vanhemmat ja haiseva koira. Kyllä kenellä tahansa alkaisi pipoa kiristää.

S.A.

Tuonelan torvisoittokunta.

Voihan helkkaroidi sentään. Isot pojat olivat niitä kisoja seuraamassa. Sain iltapäivällä kaksi sokerista humaltunutta puhallustorven ostanutta sähköjänistä kotiin. Mistään vehkeestä ei voi lähteä niin järkyttävää ääntä, kuin niistä töttöröötorvista. Nyt pojat on nukkuneet tunnin, mutta tämä meteli päässäni ei lakkaa. Varmaan kaikki Suomen talviurheilulajien edustajatkin on kuuroja- ainakin tämän päivän jälkeen. Rekka-auton piippikin on hiiren vikinää varrattuna noihin, jotka ehkä joudun yön pimeinä tunteina sabotoimaan sinitarralla.

Eikö noita torvia voisi vuokrata siellä kisapaikalla? Jotenkin kuitenkin niin, että niitä ei missään tapauksessa saisi viedä kisa-alueelta mukanaan kotiin?! Jotenkin voin kuvitella, että opettajat ovat hykerrelleet partoihinsa siinä vaiheessa, kun ovat päästäneet paluumatkan jälkeen 300 torvisoittokuntalaista ilahduttamaan kotiväkeään. Töttöröö ja rauhallista lauantaiehtoota vaan!

Siinäpä ne kiihkeimmät sitten tällä erää. Ai niin! Ristiäisottelu 1-0, Akka voitti! ;D Nyt päästään keskustelemaan nimestä.

S.A.