On mennyt ihan putkeen tässä kahtena päivänä tuo ruokapuoli. Eilen Ukko kävi kaupassa ja osti lihan. Siinä puoli kuuden huiteilla illalla meinaa vähän hymyilyttää, kun paisto-ohjeessa mainitaan aika 3 h. No tänään oli sitten hirvikäristyspäivä. Käristysliha pakkasesta. Ukko näytti pussia minulle ja pussin kyljessä oli K-kirjain ja jotain suttua. Sanoin, että saattaa se tarkoittaa keittolihaakin. No sitähän se tarkoitti. Hyvä keittoliha, oikein suuren luun kera. Siispä meillä oli puolisula keittoliha pöydällä ja käristysliha umpijäässä pakkasessa. Ongelma oli vain siinä, että ei nyt yhtään haluttanut keittoa vaan käristystä. Pyyhälsin kauppaan ja ostin poroa. Valmiiksi vuoltuna. Ja lanttulaatikkoa ja kermaa sen lanttulaatikon tuunaamiseen.
Käristys tuli tehtyä ja pottumuusi ja lanttulaatikko. Syötiin ja massut tuli pullolleen. Tosin lanttulaatikko unohtui uuniin jälkilämmölle hautumaan ja juuri äsken sen sieltä nostin pois:O
Pitäisiköhän huomenna kokeilla vaikka jotain niinkin vaikeaa kuin mikrokaurapuuro?
S.A.
Ps. Appiukon kuolematon ruoanlaitto-ohje menee näin: Jos ohjeessa lukee 125 astetta ja 3 tuntia, niin 250 asteessa ei mene kuin 1,5 tuntia. Puhdasta matematiikkaa!
lauantaina 7. marraskuuta 2009
Herra Hakkarainen.
Ensiksikin pahoittelut, kun päivitystahti on mitä on! Täällä aika vaan tuntuu katoavan jonnekin. Ensin on aamu ja sitten onkin yhtäkkiä ilta. Mihin menee päivä siinä välissä?!
"Tyytyväinen ja virkeä vauva. Hyvin kasvaa rintamaidolla. Ulkoilut voi aloittaa." Kirjoitti neuvolantäti korttiin. Todellakin hyvin kasvaa rintamaidolla. Viikossa paino on noussut 400 g!!! MEILLÄ EI KOHTA ENÄÄ OLE VAUVAA VAAN LEIKKI-IKÄINEN! HÄTÄTILA!
Herra Hakkarainen on kyllä varsin leppoisa hoidettava. Herää-vähän tissiä alkupalaksi-vaipat-tissiä-lisää tissiä- vielä vähän tissiä- seurustelua- unihuikat tissistä- nukkumaan- herää jne. Vatsavaivoista ei olla ainakaan vielä kärsitty. Jännitin ehkä eniten miten vauva herää syömään vai pitääkö herätellä. No ei tarvitse herätellä. Hakkarainen herää itse, kun tulee nälkä. Joskus tunnin välein ja joskus neljän tunnin välein. Öisin Hakkarainen tankkaa, mutta seurustelutuokiot on päivän touhuja. Toiseksi jännitin rintamaidon riittävyyttä, mutta eipä ole siinäkään mitään ongelmaa. Huh! Olen niiiiin laiska pesemään ja keittämään tuttipulloja, että rintaruokinta sopii meille oikein loistavasti.
Cee touhuaa touhujaan ja välillä pitää olla meillä aikuisilla nopeana, kun Cee pitää itseään täysin kykeneväisenä esim. kantamaan Hakkaraista huoneesta toiseen. Remu on ottanut Hakkaraisen hyvin vastaan. Jos silmä välttää, koira yrittää päästä nuolemaan vauvan naamaa. Ilmeisesti tuommoinen maitonaama maistuu vastustamattomalle.
Aa ja Bee silittelee ja sylittelee Hakkaraista. Olen aika ihmeissäni miten helposti pieni on ottanut paikkansa tässä touhulassa ja miten koko paletti on jotenkin helposti hallittavissa. Tänään isot olivat uimassa ja Cee ja Hakkarainen päiväunilla. Minä ja Ukko tassuteltiin keittiön ja olohuoneen väliä huokaillen "kuinka rankkaa tää pikkulasten hoitaminen onkaan... otatko kahvia ja saanko nyt lukea sen sanomalehden?" ;D No tilanteillahan on tapana muuttua, siispä nautitaan näistä hetkistä nyt tämmöisenään. Eiköhän tässä parissa viikossa päästä taas ihan normaaliin kohellukseen ja saatte taas lukea kirosanoja ja maastapakoajatuksia.
Sitten asiaan! Olen melko varma, ettei kummallakaan ollut tarkoitus itkettää minua, mutta niin siinä vaan kävi, että itku tuli. Te olette ihania kerta kaikkiaan! Sydän menee ihan sykkyrälle!
Villikissa lähetti minulle ja Deelle/Hakkaraiselle ihanat sukat talven viimoja vastaan. Kyllä meillä nyt passaa tassutella, kun varpaat pysyy takuulla lämpimänä:) Kiitos!
"Tyytyväinen ja virkeä vauva. Hyvin kasvaa rintamaidolla. Ulkoilut voi aloittaa." Kirjoitti neuvolantäti korttiin. Todellakin hyvin kasvaa rintamaidolla. Viikossa paino on noussut 400 g!!! MEILLÄ EI KOHTA ENÄÄ OLE VAUVAA VAAN LEIKKI-IKÄINEN! HÄTÄTILA!
Herra Hakkarainen on kyllä varsin leppoisa hoidettava. Herää-vähän tissiä alkupalaksi-vaipat-tissiä-lisää tissiä- vielä vähän tissiä- seurustelua- unihuikat tissistä- nukkumaan- herää jne. Vatsavaivoista ei olla ainakaan vielä kärsitty. Jännitin ehkä eniten miten vauva herää syömään vai pitääkö herätellä. No ei tarvitse herätellä. Hakkarainen herää itse, kun tulee nälkä. Joskus tunnin välein ja joskus neljän tunnin välein. Öisin Hakkarainen tankkaa, mutta seurustelutuokiot on päivän touhuja. Toiseksi jännitin rintamaidon riittävyyttä, mutta eipä ole siinäkään mitään ongelmaa. Huh! Olen niiiiin laiska pesemään ja keittämään tuttipulloja, että rintaruokinta sopii meille oikein loistavasti.
Cee touhuaa touhujaan ja välillä pitää olla meillä aikuisilla nopeana, kun Cee pitää itseään täysin kykeneväisenä esim. kantamaan Hakkaraista huoneesta toiseen. Remu on ottanut Hakkaraisen hyvin vastaan. Jos silmä välttää, koira yrittää päästä nuolemaan vauvan naamaa. Ilmeisesti tuommoinen maitonaama maistuu vastustamattomalle.
Aa ja Bee silittelee ja sylittelee Hakkaraista. Olen aika ihmeissäni miten helposti pieni on ottanut paikkansa tässä touhulassa ja miten koko paletti on jotenkin helposti hallittavissa. Tänään isot olivat uimassa ja Cee ja Hakkarainen päiväunilla. Minä ja Ukko tassuteltiin keittiön ja olohuoneen väliä huokaillen "kuinka rankkaa tää pikkulasten hoitaminen onkaan... otatko kahvia ja saanko nyt lukea sen sanomalehden?" ;D No tilanteillahan on tapana muuttua, siispä nautitaan näistä hetkistä nyt tämmöisenään. Eiköhän tässä parissa viikossa päästä taas ihan normaaliin kohellukseen ja saatte taas lukea kirosanoja ja maastapakoajatuksia.
Sitten asiaan! Olen melko varma, ettei kummallakaan ollut tarkoitus itkettää minua, mutta niin siinä vaan kävi, että itku tuli. Te olette ihania kerta kaikkiaan! Sydän menee ihan sykkyrälle!
Villikissa lähetti minulle ja Deelle/Hakkaraiselle ihanat sukat talven viimoja vastaan. Kyllä meillä nyt passaa tassutella, kun varpaat pysyy takuulla lämpimänä:) Kiitos!
Ensiluudan mukana tulleet ohjeet kuuluivat näin:
Ensiluudan käyttöohje
Ensiluudan käyttöohje
Tämä luuta on tehty varta vasten herra Deelle. Ensin ajattelin tehdä varren katajasta, mutta tulin siihen johtopäätökseen, että se olisi saattanut olla liian jämäkkä materiaali tässä tapauksessa. Siis päädyin pihlajaan, joka joustaa tarvittaessa ensilentojen hätälaskuissa, mutta on kuitenkin riittävän jäykkää vaativampaankin harjoitteluun.
Turvallisuusohjeet
Luudan harjakset on valittu mahdollisimman monipuolista lentoa silmälläpitäen. Totta kai tarvitsemme tuttua koivua, jolla lentoon saadaan riittävä vakavuus. Yksi kuusen oksakin on tarpeen, ihan suunnassa pysymisen vuoksi. Raita ja pihlaja taas takaavat joustavuuden tiukimmissakin käännöksissä ja hätätilanteissa. Paju antaa sitkeyttä koviakin myrskyjä varten. Männyllä, joka kaiken keskelle laitetaan, saadaan parhaat automaattiohjausominaisuudet, jos lentäjää alkaa joskus kesken matkaa väsyttämään.
Ne muutamat muut varvut jääköön vielä salaisuudeksi, sillä liiallinen tieto lentovälineen ominaisuuksista saattaa johtaa hinkuun viritellä menopeliä liian varhain. Tämähän on todellakin vasta ensiluuta, jolla pääsee vähän kurvailemaan, ei mikään ahdettu turboluuta, jolla vilistetään galaksista toiseen. Nuo salaiset varvut ovat lähinnä siksi, että niillä pääsee takaisin kotiin, jos sattuu eksymään, mutta niitä voi myös käyttää muuhunkin matkailuun. Niiden käyttö vaatii kuitenkin erillisen ammattitutkinnon, ja vähintään kymmenen vuoden kokemuksen lentämisestä.
- Ensiluudan kanssa ei saa käyttää kahvipannua.
- Ensiluudalla ei saa kyyditä kavereita, kissa käy.
- Ensiluudan nopeusrajoitus on 17.31m/s.
- Ensiluudan mukana toimitettavia turvallisuusvälineitä ei saa poistaa.
- Ensiluudan huollon saa tehdä vain valtuutettu luutakorjaamo.
- Ensiluudan kunnossapitoon saa käyttää vain alkuperäisiä varaosia.
- Ensiluutaa ei saa laittaa mikroaaltouuniin.
- Ensiluudalla saa lentää vain sopimukseen merkitty omistaja.
- Ensiluudan painorajoitus on 22kg (mukaan lukien Kissa ja matkatavarat).
- Luutaan merkittyjä maksimi G-voimia ei saa ylittää.
Lisäksi on huomioitava seuraavat erityisehdot:
ENSILUUTAA EI MISSÄÄN TAPAUKSESSA SAA LAINATA KENELLEKÄÄN.
ENSILUUTAA EI SAA KOSKAAN JÄTTÄÄ LOJUMAAN LATTIOILLE.
JOS ENSILUUTA KATOAA, ON OTETTAVA HETI YHTEYTTÄ VALMISTAJAAN.
Luuta laitettiin roikkumaan meidän sängyn vierelle (jotta lentoharjoituksiin pääsee livahtamaan vaikka öiseen aikaan äidiltä salaa;)) ja ohjeet kehystin tauluksi. Mukana tullut heijastin kiinnitettiin vaunuihin:)
Terveisin: Akka ja Herra Hakkarainen, jolla on housuissa kakkarainen.
Uskokaa pois, isot veljet riimittelee jotain kaikista vauvan lempinimistä ja nimiehdotuksista;D
torstaina 5. marraskuuta 2009
Sisäinen informaatio tai sen puute.
Bee: Mä lainasin kaverin pyörää ja siitä meni rengas puhki.
Kaveri: Joo, se meni Beellä rikki.
Minä: No voi hitsi. Odottakaa, kun Ukko tulee, niin katsotaan saadaanko se korjattua vai viedäänkö se korjaamolle.
***
Ukko tulee.
Kaveri: No, mulla on se kumi puhki ja tarttisin kotiin kyydin.
Ukko: Ok, laitetaan pyöräteline autoon ja vien sitten sinut.
Minä: Käy sitten ovella selvittämässä se juttu.
***
Kuusi tuntia myöhemmin, tarkalleen klo. 23 illalla.
Minä: Mitä se sanoi siitä pyörästä?
Ukko: Ai mistä? No kiitti kyydistä.
Minä: Niin, mutta viekö ne sen sinne korjaamolle?
Ukko: Täh? Mihin korjaamolle?
Minä: No se kumi puhkesi Beellä, siksi se kaveri tuli meille, että asia selvitetään... Ja nyt sie kävit vaan kippaamassa pojan sinne kotiinsa rikkinäisen pyörän kanssa!!!
Ukko: No en mä tiennyt, että se Beellä on hajonnut! Ihmettelinkin, että mitä se kaveri meillä tekee, kun lyhyempi matka sillä olisi ollut koulusta kotiinsa se pyörä taluttaa.
Minä: Voi pihkura. Mitähän ne nyt ajattelee!? Äh, laitan kyllä tekstiviestin.
Ukko: No, soitan huomenna niiden iskälle.
Minä: Mutta ku ei mulla tuu uni, jos en nyt laita viestiä.
***
Neljän tekstiviestin mittainen sekava sönkötys siitä, kuinka meidän perheessä ei sisäinen tiedonkulku pelaa ollenkaan. "Kun minä tiesin, että Beellä se rengas hajosi, mutta kun Ukko ei taas ehtinyt sitä Been osuutta asiaan kuulla ja siksi se teidän poika niin tökerösti vaan käytiin heittämässä kotiin ja, että sen pyörän voisi viedä Pärnäsen korjaamolle, niin käymme sen sitten maksamassa."
Vastaukseksi tuli aika monta hymyhymiötä ja onnittelut vauvasta. Pyörä oli kuulemma jo korjattu.
Mutta tiedättekö sen tunteen, kun yhtäkkiä tajuaa, että on tullut antaneeksi tosi pöljän ja "ylimielisen" kuvan itsestään vahingossa. Kun kaverin äiti oli nimenomaan sanonut, että pojat tulee selvittämään asian meille ja sitten Ukko käy vaan kippaamassa pojan pyörineen kotiinsa, eikä puhu halaistua sanaakaan pyörän kumista, saatika pahoittele tapahtunutta. Voi meitä hattarapäitä. Ihan vahdittavia tapauksia kaikki.
S.A.
Seuraavaksi kirjoitan kuinka meidät Deen kanssa lahjotaan ja lellitään ihan pilalle! :)
Kaveri: Joo, se meni Beellä rikki.
Minä: No voi hitsi. Odottakaa, kun Ukko tulee, niin katsotaan saadaanko se korjattua vai viedäänkö se korjaamolle.
***
Ukko tulee.
Kaveri: No, mulla on se kumi puhki ja tarttisin kotiin kyydin.
Ukko: Ok, laitetaan pyöräteline autoon ja vien sitten sinut.
Minä: Käy sitten ovella selvittämässä se juttu.
***
Kuusi tuntia myöhemmin, tarkalleen klo. 23 illalla.
Minä: Mitä se sanoi siitä pyörästä?
Ukko: Ai mistä? No kiitti kyydistä.
Minä: Niin, mutta viekö ne sen sinne korjaamolle?
Ukko: Täh? Mihin korjaamolle?
Minä: No se kumi puhkesi Beellä, siksi se kaveri tuli meille, että asia selvitetään... Ja nyt sie kävit vaan kippaamassa pojan sinne kotiinsa rikkinäisen pyörän kanssa!!!
Ukko: No en mä tiennyt, että se Beellä on hajonnut! Ihmettelinkin, että mitä se kaveri meillä tekee, kun lyhyempi matka sillä olisi ollut koulusta kotiinsa se pyörä taluttaa.
Minä: Voi pihkura. Mitähän ne nyt ajattelee!? Äh, laitan kyllä tekstiviestin.
Ukko: No, soitan huomenna niiden iskälle.
Minä: Mutta ku ei mulla tuu uni, jos en nyt laita viestiä.
***
Neljän tekstiviestin mittainen sekava sönkötys siitä, kuinka meidän perheessä ei sisäinen tiedonkulku pelaa ollenkaan. "Kun minä tiesin, että Beellä se rengas hajosi, mutta kun Ukko ei taas ehtinyt sitä Been osuutta asiaan kuulla ja siksi se teidän poika niin tökerösti vaan käytiin heittämässä kotiin ja, että sen pyörän voisi viedä Pärnäsen korjaamolle, niin käymme sen sitten maksamassa."
Vastaukseksi tuli aika monta hymyhymiötä ja onnittelut vauvasta. Pyörä oli kuulemma jo korjattu.
Mutta tiedättekö sen tunteen, kun yhtäkkiä tajuaa, että on tullut antaneeksi tosi pöljän ja "ylimielisen" kuvan itsestään vahingossa. Kun kaverin äiti oli nimenomaan sanonut, että pojat tulee selvittämään asian meille ja sitten Ukko käy vaan kippaamassa pojan pyörineen kotiinsa, eikä puhu halaistua sanaakaan pyörän kumista, saatika pahoittele tapahtunutta. Voi meitä hattarapäitä. Ihan vahdittavia tapauksia kaikki.
S.A.
Seuraavaksi kirjoitan kuinka meidät Deen kanssa lahjotaan ja lellitään ihan pilalle! :)
tiistaina 3. marraskuuta 2009
Roope ja Reetamari.
Pojat ovat nimenneet vauvan Roopeksi. Ja Kaapoksi. Ja Veikaksi. Rakkaalla lapsella jne.
Jotakuinkin 27 vuotta sitten olin kesäloman vietossa mummolassa. Kävimme paikallisessa ossuuskaupassa ja näin hyllyllä maailman ihanimman nuken. Kaalimaan kakara- Karoliinan (nykyisin kulkee nimellä Reetamari). Tarrauduin kaksin käsin hyllyn reunoihin ja kieltäydyin jyrkästi poistumasta kaupasta ilman nukkea. Mummo houkutteli varmaan kaikin mahdollisin keinoin (karkkia, limsaa jne.), mutta päättäväisesti olin pitänyt kiinni hyllystä. Lopulta mummo sai houkuteltua minut ulos ossuuskaupasta ilman nukkea sillä verukkeella, että keräisimme "kolehdin" ja palaisimme seuraavana päivänä ostamaan nuken. Illan pyysin rahaa niin papalta, kuin enoiltakin ja sain kuin sainkin nukkeen tarvittavat rahat kasaan. Se maksoi monta sataa markkaa. Illan tuhersin itkua, koska olin varma, että joku ehtii ostamaan Kaalimaan kakaran ennen minua.
Ei ehtinyt. Niin alkoi yhteinen taipaleemme Karoliinan kanssa. Karoliina oli joskus minun teini-ikäni aikaan sukulaistytöllä lainassa ja siitä reissusta on muistona sahan jälki nenän pielessä. Toissa iltana ompelin käden takaisin paikoilleen Ceen surressa vieressä sitä, kuinka Reetamarilla nyt sattuu. Cee on imettänyt varsin ammattimaisin ottein Reetamaria, kunnes Aa ja Bee sanoivat, ettei pojat voi imettää. Cee katseli murheissaan lattanaa rintakehäänsä ja totesi, ettei hänellä taida tosiaan olla tarpeeksi maitoa Reetamarille.
Tässä olen nyt sitten toista päivää imettänyt sekä Roopea, että Reetamaria ja vaihdellut vaippoja kahdelle vauvalle. Jos joku olisi sanonut jotakuinkin 27 vuotta sitten, että 32-vuotiaana imetän ent. Karoliinaa nyk. Reetamaria ja neljättä lastani yhtäaikaa täysin vakavalla naamalla, niin olisinko niin hanakasti roikkunut ossuuskaupan hyllyn reunassa?
Roope ja Reetamari.
Jotakuinkin 27 vuotta sitten olin kesäloman vietossa mummolassa. Kävimme paikallisessa ossuuskaupassa ja näin hyllyllä maailman ihanimman nuken. Kaalimaan kakara- Karoliinan (nykyisin kulkee nimellä Reetamari). Tarrauduin kaksin käsin hyllyn reunoihin ja kieltäydyin jyrkästi poistumasta kaupasta ilman nukkea. Mummo houkutteli varmaan kaikin mahdollisin keinoin (karkkia, limsaa jne.), mutta päättäväisesti olin pitänyt kiinni hyllystä. Lopulta mummo sai houkuteltua minut ulos ossuuskaupasta ilman nukkea sillä verukkeella, että keräisimme "kolehdin" ja palaisimme seuraavana päivänä ostamaan nuken. Illan pyysin rahaa niin papalta, kuin enoiltakin ja sain kuin sainkin nukkeen tarvittavat rahat kasaan. Se maksoi monta sataa markkaa. Illan tuhersin itkua, koska olin varma, että joku ehtii ostamaan Kaalimaan kakaran ennen minua.
Ei ehtinyt. Niin alkoi yhteinen taipaleemme Karoliinan kanssa. Karoliina oli joskus minun teini-ikäni aikaan sukulaistytöllä lainassa ja siitä reissusta on muistona sahan jälki nenän pielessä. Toissa iltana ompelin käden takaisin paikoilleen Ceen surressa vieressä sitä, kuinka Reetamarilla nyt sattuu. Cee on imettänyt varsin ammattimaisin ottein Reetamaria, kunnes Aa ja Bee sanoivat, ettei pojat voi imettää. Cee katseli murheissaan lattanaa rintakehäänsä ja totesi, ettei hänellä taida tosiaan olla tarpeeksi maitoa Reetamarille.
Tässä olen nyt sitten toista päivää imettänyt sekä Roopea, että Reetamaria ja vaihdellut vaippoja kahdelle vauvalle. Jos joku olisi sanonut jotakuinkin 27 vuotta sitten, että 32-vuotiaana imetän ent. Karoliinaa nyk. Reetamaria ja neljättä lastani yhtäaikaa täysin vakavalla naamalla, niin olisinko niin hanakasti roikkunut ossuuskaupan hyllyn reunassa?
Roope ja Reetamari.
maanantaina 2. marraskuuta 2009
Kuvia.
Tässä vielä lämpökaapissa ja kaikissa piuhoissa.
Kukkia Maamilta:) Valtava kimppu!
Ensimmäinen kohtaaminen. Huom. Ceen ilme;) Nyt ollaan jännän äärellä!
Kotimatkalla.
Aan sylissä.
Kylpyyn menossa. (Kilvettömät kilpikonnat näyttää takuulla juuri tämmöisiltä!)
Ja taas nukuttaa:) Kirjoitettavaakin olisi varmaan 10 postauksen edestä. Mutta noin kiteytettynä: Oih! Hyvin menee!
Rakasta rintani ruhjeille. (Ihan kirjaimellisesti!)
S.A.
torstaina 29. lokakuuta 2009
Kauppa se on joka kannattaa.
Pääsin eilen "harjoittelemaan" vauvan hoitoa vierihoitohuoneeseen. En ehkä olisi sitä harjoitusta muuten niin tarvinnut, mutta hoksasin, että sillä konstein pääsen ainakin pitemmäksi ajaksi vauvan luo:) Otin toiveikkaana Mansikin (sen lypsykoneen) mukaan ja ajattelin yrittää vaihtaa sen vauvaan. Onnistuin! Oi onnea! Nyt ollaan täällä mummolassa vielä Deen kanssa... Beellä oli nimittäin huomenna Halloweenpartyt koulussa, joita ei haluaisi missata, joten hakukomppanja tulee vasta huomenissa. Mutta mulla on vauva!!!! Jeee!!! Ouh. Nyt on pakko mennä nuuskuttamaan pientä-saanen anteeksi taas tämän pikaisen postauksen.
Lääkärin tarkastuksessa ei mitään huomautettavaa mistään; hieno vauva ja nyt kun ne sokeritkin viimein asettui niin kaikki on jees! :)
Hiphej! Kaunis kuulas aurinko hymyilee kilpaa kanssani!
S.A.
Lääkärin tarkastuksessa ei mitään huomautettavaa mistään; hieno vauva ja nyt kun ne sokeritkin viimein asettui niin kaikki on jees! :)
Hiphej! Kaunis kuulas aurinko hymyilee kilpaa kanssani!
S.A.
maanantaina 26. lokakuuta 2009
Vuoristoradalla.
20.10. (katso aiempi kirjoitus) Kirjoittaja voimakkaasti onnesta sekaisin.
21.10. Vauvan treffailua kahden tunnin välein keskolassa. Sörkintää lämpökaapissa. Kirjoittaja edelleen mammahöyryissään ja hyvässä voinnissa päivän. Uutisissa tämä.Vastaanotettu puhelu: "Sisäpiirin tietoa; varo etenkin näitä kerroksia XXX, paina hissinnappeja kyynärpäällä tai jalalla tai jollain muulla kuin käsin, hengitä vaikka aamutakin hihaan, jos hississä on muita..."
Yöllä nousi kuume. Lisäpeittoja, kuumaa suihkua, jopa vieno pyyntö, josko hoitaja voisi laulaa unilaulua kolmelta yöllä. Tärinää. Kirjoitin mielessäni testamentinkin yön pimeinä paniikkitunteina.
22.10. Verikokeita. Päänsärky. Yleinen surkutila. Verikoetulosten odottelua; saako edes mennä vauvan luo. Tulehdusarvot koholla. Verenpaineet taivaissa. Valkuaista virtsassa +++.
Sain käydä vähän vauvan luona. Vauvan sokerit heitteli, mutta aika virkkuna oli muuten. Itse vollotin kuin heikkopäinen. Jokainen huonompi tulos omissa arvoissa ja jokainen ystävällinen sana sai saman vesiputouksen aikaan. Maamilta sain kukkia (Kiitos :)) ja itkin sitten sitäkin, kun maailmassa on niin ihania ihmisiä. Luojan kiitos en jaksanut avata konetta... Olisin varmaan hukuttanut itseni kyyneliin lukiessani ed. kirjoituksen kommentteja:)
Cee soitti illalla ja itki puhelimessa, että: "Tuu jo äiti kottiin ku on ikävä!" No varmaan arvaattekin. YHYYYYYYYYY. Kuume nousi lisää ja verenpaine.
23.10. Uusia verikokeita. Hoitaja kertoo, että joskus saattaa mennä puoli vuotta, että elimistö "käynnistyy" uudelleen raskausmyrkytyksen jälkeen. Hienoa!
Vauvan sokeriarvot heittelee ja lääketippa päässä. Rikoin vahingossa silmälasini. Niin, ne ainoat mukana olevat.
Päänsärky+huimausvisa:
a) verenpaineesta
b) kuumeesta
c) sikainfluenssasta
d) matalasta hemoglobiinista (800 ml verta katosi synnytyksessä)
e) silmälasittomuudesta
f) yleisestä surkeudesta
Suihkussa ollessa tuli mieleen, että jos pyörtyisi sinne suihkuun, niin toivottavasti kaatuisi lattiakaivon päälle. Jos siten aiheuttaisi vedenpaisumuksen, niin saattaisi tulla löydetyksi. Muuten saattaisi saada makoilla ihan rauhassa tuntitolkulla siellä lattialla, ilman että kukaan huomaisi. Puoli tuntia suihkussa ei ainakaan herättänyt kenenkään mielenkiintoa tarkistamiseen asti. Ajattelin, että taitaa olla turhaa edes kysyä, josko joku vähän rutistaisi ja lohduttaisi. Toivoin, että vauvaa sentään joku ehtisi silittää, jos sillä tulisi paha mieli. Luonnotonta olla ihan ilman vauvaa eri kerroksissa, kun ainoa tarve olisi vain saada pitää pientä tiukasti sylissä.
Aloitettiin kahden antibiootin yhdistelmä johonkin. Ei muuten vieläkään tietoa mihin. Rinnat&kohtu kunnossa.
Väliin mahtui jotain kirkkaampia ajatuksiakin ja nimesin itseni Rivisika nro. 3:ksi. Pukeutunut kinkkuverkkoon. Emakkojen aatelia.
24.10. Lähdin heti aamusta haastamaan riitaa rähinätuullella. Tosin käyttäydyin ihan nätisti ja olin valmis myös joustamaan neuvotteluissa. Minun ehdotukseni oli pieni iltaloma ja verenpainemitari omaan käyttöön hetkeksi. Ukko ja pojat olivat tulossa mummolaan (keskolaan ei pääse kuin Ukko).
Lääkärin tuomio oli: "Alkaa vaikuttaa siltä, että sinulle voisi olla parempi päästä kotiin omien pariin! Verenpainelääkitystä jatketaan ainakin jälkitarkastukseen asti ja tulehdus, missä onkaan, pitäisi mennä ohi antibiooteilla." Mikä viisas lääkäri. Verenpaineen alalukema tipahti heti kymmenellä, kun kuulin kotiuttamisesta. Keräsin kimpsuni puolessa tunnissa.
Ennen lähtöä kävin keskolassa ja vauvalta oli irrotettu sokeritippa päästä. :):):)
Iltapäivän nyhjötin Ceen ja Ukon sylissä ja vieressä. Isoja poikia kiinnosti enemmän lypsykoneen mekaniikka. Ceelle näytettiin kuvia vauvasta ja Cee pöyhi omaa tukkaansa: "Kato vauva! Hiukset voi sotkea NÄIN!"
25.10. 10-11 ja 13:30-15 Ukon kanssa vauvaa hoitamassa keskolassa. Virkeä ja edelleen sokerit kohdallaan aika hyvin. Odotellaan, että vauva jaksaa syödä kaiken pullosta tai tissistä, eikä tarvitse enää nenä-mahaletkun kautta ottaa loppuja maitoja.
26.10. Hovikuljettajaveli kuskaa Akkaa sairaalalle ja takaisin. Pieni kovasti virkistynyt ja nyt on saatu jo nenä-mahaletkukin pois:) Oma pää on vielä aika höttöä ja aika nopeasti iskee väsy, mutta eiköhän tämä tästä!
Keskiviikkona on vielä keskustelu koskien synnytystä ja raskausmyrkytystä. Sen verran kuitenkin kätilön kanssa juttelin, että kyllä kaikki lähetetyt suojelusenkelit olivat tarpeen. Ja onneksi tilanne on näinkin hyvä. Vauvalla ei ole mitään hätää, eikä Akallakaan ainakaan sitten, kun saa vauvan kokonaan sairaalasta omaksi.
Kuvia olisi ja toki niitä laitan, mutta *tässä välissä otan pienet päiväunet ja käyn nyssyttämässä vauvaa sairaalassa*.
S.A.
Ps. Vastailen sähköposteihin yms. lähiaikoina:)
21.10. Vauvan treffailua kahden tunnin välein keskolassa. Sörkintää lämpökaapissa. Kirjoittaja edelleen mammahöyryissään ja hyvässä voinnissa päivän. Uutisissa tämä.Vastaanotettu puhelu: "Sisäpiirin tietoa; varo etenkin näitä kerroksia XXX, paina hissinnappeja kyynärpäällä tai jalalla tai jollain muulla kuin käsin, hengitä vaikka aamutakin hihaan, jos hississä on muita..."
Yöllä nousi kuume. Lisäpeittoja, kuumaa suihkua, jopa vieno pyyntö, josko hoitaja voisi laulaa unilaulua kolmelta yöllä. Tärinää. Kirjoitin mielessäni testamentinkin yön pimeinä paniikkitunteina.
22.10. Verikokeita. Päänsärky. Yleinen surkutila. Verikoetulosten odottelua; saako edes mennä vauvan luo. Tulehdusarvot koholla. Verenpaineet taivaissa. Valkuaista virtsassa +++.
Sain käydä vähän vauvan luona. Vauvan sokerit heitteli, mutta aika virkkuna oli muuten. Itse vollotin kuin heikkopäinen. Jokainen huonompi tulos omissa arvoissa ja jokainen ystävällinen sana sai saman vesiputouksen aikaan. Maamilta sain kukkia (Kiitos :)) ja itkin sitten sitäkin, kun maailmassa on niin ihania ihmisiä. Luojan kiitos en jaksanut avata konetta... Olisin varmaan hukuttanut itseni kyyneliin lukiessani ed. kirjoituksen kommentteja:)
Cee soitti illalla ja itki puhelimessa, että: "Tuu jo äiti kottiin ku on ikävä!" No varmaan arvaattekin. YHYYYYYYYYY. Kuume nousi lisää ja verenpaine.
23.10. Uusia verikokeita. Hoitaja kertoo, että joskus saattaa mennä puoli vuotta, että elimistö "käynnistyy" uudelleen raskausmyrkytyksen jälkeen. Hienoa!
Vauvan sokeriarvot heittelee ja lääketippa päässä. Rikoin vahingossa silmälasini. Niin, ne ainoat mukana olevat.
Päänsärky+huimausvisa:
a) verenpaineesta
b) kuumeesta
c) sikainfluenssasta
d) matalasta hemoglobiinista (800 ml verta katosi synnytyksessä)
e) silmälasittomuudesta
f) yleisestä surkeudesta
Suihkussa ollessa tuli mieleen, että jos pyörtyisi sinne suihkuun, niin toivottavasti kaatuisi lattiakaivon päälle. Jos siten aiheuttaisi vedenpaisumuksen, niin saattaisi tulla löydetyksi. Muuten saattaisi saada makoilla ihan rauhassa tuntitolkulla siellä lattialla, ilman että kukaan huomaisi. Puoli tuntia suihkussa ei ainakaan herättänyt kenenkään mielenkiintoa tarkistamiseen asti. Ajattelin, että taitaa olla turhaa edes kysyä, josko joku vähän rutistaisi ja lohduttaisi. Toivoin, että vauvaa sentään joku ehtisi silittää, jos sillä tulisi paha mieli. Luonnotonta olla ihan ilman vauvaa eri kerroksissa, kun ainoa tarve olisi vain saada pitää pientä tiukasti sylissä.
Aloitettiin kahden antibiootin yhdistelmä johonkin. Ei muuten vieläkään tietoa mihin. Rinnat&kohtu kunnossa.
Väliin mahtui jotain kirkkaampia ajatuksiakin ja nimesin itseni Rivisika nro. 3:ksi. Pukeutunut kinkkuverkkoon. Emakkojen aatelia.
24.10. Lähdin heti aamusta haastamaan riitaa rähinätuullella. Tosin käyttäydyin ihan nätisti ja olin valmis myös joustamaan neuvotteluissa. Minun ehdotukseni oli pieni iltaloma ja verenpainemitari omaan käyttöön hetkeksi. Ukko ja pojat olivat tulossa mummolaan (keskolaan ei pääse kuin Ukko).
Lääkärin tuomio oli: "Alkaa vaikuttaa siltä, että sinulle voisi olla parempi päästä kotiin omien pariin! Verenpainelääkitystä jatketaan ainakin jälkitarkastukseen asti ja tulehdus, missä onkaan, pitäisi mennä ohi antibiooteilla." Mikä viisas lääkäri. Verenpaineen alalukema tipahti heti kymmenellä, kun kuulin kotiuttamisesta. Keräsin kimpsuni puolessa tunnissa.
Ennen lähtöä kävin keskolassa ja vauvalta oli irrotettu sokeritippa päästä. :):):)
Iltapäivän nyhjötin Ceen ja Ukon sylissä ja vieressä. Isoja poikia kiinnosti enemmän lypsykoneen mekaniikka. Ceelle näytettiin kuvia vauvasta ja Cee pöyhi omaa tukkaansa: "Kato vauva! Hiukset voi sotkea NÄIN!"
25.10. 10-11 ja 13:30-15 Ukon kanssa vauvaa hoitamassa keskolassa. Virkeä ja edelleen sokerit kohdallaan aika hyvin. Odotellaan, että vauva jaksaa syödä kaiken pullosta tai tissistä, eikä tarvitse enää nenä-mahaletkun kautta ottaa loppuja maitoja.
26.10. Hovikuljettajaveli kuskaa Akkaa sairaalalle ja takaisin. Pieni kovasti virkistynyt ja nyt on saatu jo nenä-mahaletkukin pois:) Oma pää on vielä aika höttöä ja aika nopeasti iskee väsy, mutta eiköhän tämä tästä!
Keskiviikkona on vielä keskustelu koskien synnytystä ja raskausmyrkytystä. Sen verran kuitenkin kätilön kanssa juttelin, että kyllä kaikki lähetetyt suojelusenkelit olivat tarpeen. Ja onneksi tilanne on näinkin hyvä. Vauvalla ei ole mitään hätää, eikä Akallakaan ainakaan sitten, kun saa vauvan kokonaan sairaalasta omaksi.
Kuvia olisi ja toki niitä laitan, mutta *tässä välissä otan pienet päiväunet ja käyn nyssyttämässä vauvaa sairaalassa*.
S.A.
Ps. Vastailen sähköposteihin yms. lähiaikoina:)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
