27.12.11

Anna hyvän kiertää tai jotain sinne päin.

Lähdin töistä tarpomaan kotia kohti. Lunta oli räpsähtänyt varmaan 30 senttiä ja kadut auraamatta. Lönköttelin puoleen pohkeeseen yltävässä hangessa ja oikeastaan lähinnä vitutti. Ajatus siitä, että kotipiha on ihan ummessa ja kolaan on tartuttava heti. Olin ajatellut sisäsiivousta (ah, sitä lapsetonta), mutta nyt vaikutti musertavasti ulkosiivouspuuhilta. Väsytti ja oikeasti otti pattiin. Kaukaa kotitieltä olin jo katsovinani, että ihan kuin meidän liittymä olisi puhdas, lumeton, voiko olla, varmaan kangastus, ei oo kuitenkaan, olisiko sittenkin?! Pihaan päästyäni totesin, että piha oli kuin olikin puhdas, lumeton! Oh! Naapurin Arjan töppösten kuvat vain juuri kolatun pihan koskemattomalla pinnalla. Miten hyvä mieli! :)

Soittelin mummolaan, että miten lapsilla on mennyt. Aa ja Bee olivat käyneet kävelyllä ja menneet katsomaan onko minun tädin luona ketään kotona. Ei ollut ollut, mutta olivatpa hoksineet, että tekevät lumityöt siellä valmiiksi.
8O Ihan itse ja oma-aloitteisesti, ilman palkkiota oli juolahtanut moinen mieleen. Meinasi pää levitä onnesta, ei ne ihan aivottomia ja sydämettömiä ole!

Ja mitä hyvää minä sitten olen tehnyt? No ne hyvät pojat :) ja siitä kiitoksena meidänkin piha on naapurin toimesta lumeton;)

S.A.

Ps. Ihan sairaan omituista olla Ukon kanssa kahdestaan. Tai onhan tuo koira täällä, mutta ei sekään juuri hässäkkää itsekseen aiheuta. Täällä me kävellään peräkanaa ja huokaillaan hämmästyneinä hiljaisuutta. Karmeaa!

Pps. Aalle oli noussut illalla korkeahko kuume (39,2) ja yritän olla ajattelematta vuoden takaisia, se on vaan tavallista flunssaa, ehkä maksimissaan angiinaa, ei mitään vakavaa, ei mitään vakavaa eimitäänvakavaa!

23.12.11

"Kaaos", toinen nimeni.

Ilmeisesti sen adhd-diagnoosin voisi tehdä näin äkkiseltään jollekin muullekin tässä perheessä. Sehän on periytyvää...hmm...olisiko lähempänä kuin arvata saattaisi? Aiheutan näköjään kaaosta mennen, tullen ja palatessa- vaikka ei takuulla ole tarkoitus!

Kinkkuhan on akan joulupöydän nro. 1. No, senhän siis varasin hyvissä ajoin ja sitten en osannut oikein sanoa hakuaikaa kuin "ennen aattoa, pitäisi varmaankin". Sähelsin akselilla torstai-perjantai eiku sittenkin perjantai-ilta eiku. No, kauppias oli oikein ymmärtäväinen ja lupasi tosiaan lämmitellä kinkun huoneenlämpöiseksi jne. Pääsinkin töistä eilen ihan ihmisten aikaan ja ehdin hakea kinkun. Sen antoi joku työntekijä, kun itse kauppiasta ei näkynyt.

Tänä aamuna hyvin varhain puhelin soi ja outo numero. Vastasin ja hyvin hämmentynyt kauppias aloitti: "Tuota, noh, öö, mitenhän tän nyt kysyis...öh, ootko sä hakenut sun kinkun...?" Ja minä siihen, että "JOO, siis hain sen eilen illalla, kun ehdinkin sitten, että kiitosta vaan!" "Soitin teille töihin ja sain tän sun numeron, mutta pääasia, että kinkku on tallessa! Oikein rauhallista ja hyvää joulua teidän perheelle!" "Kiitos samoin!"


No paistopussiahan en tietenkään ollut ostanut, joten hain sen vielä ja kauppiaan rouva oli kassalla. Kaupassa oli aamulla ollut hivenen paniikkitunnelma; rouva kertoi kauppiaan juosseen ympäri varastoja ja rouva oli sanonut: "Et soita vielä minnekään, nyt etsitään se kinkku, tarkistetaan joka paikka!" No eihän se voinut löytyä, kun se jo pötkötteli meidän keittiössä. Kauppias oli sitten soittanut töihin ja...
...töihin päästessäni siellä oli ns. yleinen hälytystila päällä ja varovainen kysymys: "Onko sun kinkku löytynyt!?"

Nou hätä, kinkku tallessa, muutama rapistelutyö vielä yölle varattuna- muuten kaikki taitaa olla aika hyvin?

Näin siis toivotan kaikille teille oikein hyvää, rauhallista ja juuri sellaista joulua kuin haluatte! Halauksia, suukkosia, rakkautta ja kaikkea kaunista!

S.A.

Ps. Kuinka moni kauppias näkee vaivaa asiakkaan puolesta noin paljon!?

21.12.11

Postissa tuli pari joulukorttia ja avioero.

Voehan pöllölä sentään. Tänään käytiin tämmöinen keskustelu:

Aa: Mä tiedän...
Minä: Mitä?
Aa: Vakavaa!
Minä: Siis mitä vakavaa, mitä nyt on sattunut?!
Aa: Teille on tullut avioero!
Minä: Siis MITÄ???
Aa: No maistraattihan on se avioeropaikka, eikö ookin?
Minä: No joo, siis kai on- enpä ole avioeronnut, mitä tää nyt oikeen on?
Aa: No postissa oli semmonen maistraattikirje!
Minä: Ai. Jaa. No maistraatti hoitaa myös noita kuolemaan liittyviä asioita, että siinä kirjeessä oli varmaan papan kuolintodistus eikä avioeroa. Luulisin, että asiasta olisi keskusteltu vähän ennen kuin paperit tulee postissa...
***
Opettajalta tuli sähköpostia: Kannattaa varmaan istua penkille ja hengittää syvään huomenna ennen kuin katsot Aan todistusta. Tosin viimeiset kaksi viikkoa (korkeammalla lääkeannoksella) on mennyt hienosti, mutta koska todistukseen arvioidaan koko syksy, niin...mutta jos keväällä menee niin kuin nämä kaksi viimeisintä viikkoa, niin kevättodistus varmaan ilahduttaa enemmän. Aika näppärää ja hyvin huumorintajuista ohjeistaa vanhempi istualleen ja rauhalliseen fiilikseen :D
***
Aa kysyi tässä iltana muutamana: "Onko se vakavaa, jos röyhtäsee ja sit heti puutuu päänahka?" Hmm. Jaa-a, ei noin äkkiseltään tule mitään diagnoosia mieleen, johon tämä täsmäisi. Onko kellään muulla samaa vikaa?
***
Cee oli todennut eskaritädille (+40), että "meetkö sä tonne Kukkakedolle (päiväkoti ja samassa pihassa vanhusten asumisyksikkö) hoitoon?" "Ai miten hoitoon?" "No siellä on muitakin tosi vanhoja, että joko sulla on siellä oma huone?" "No ei... toivottavasti vielä 40 vuoteen..."
***
Viime vuonna tuli kunnon riita aiheesta: joulukuusi vai ei. Tänä vuonna kuusi tuli pihaan, ennen kuin asiasta edes keskusteltiin.
***
Lapsenvahti elää ihanaa "carpe diem"-elämää ja ensiviikon lapsenvahtiongelma oli hetken kauhistuttavan todellinen. Olen ilmoittanut hoitoon ja eskariin, ettei ole hoidontarvetta ja yhtäkkiä lapsenvahti onkin varannut ulkomaanmatkan. Oh shit! Mummo ja sisko lupasivat jelppiä ja ensiviikko taitaakin olla Ukon ja minun yhteinen "lomaviikko" (lapsista) ja huiiiii, se kyllä kuulostaa aikas hyvältä!:)

S.A.

18.12.11

Ei jouluressiä.

Tuleehan se joulu ressaamattakin. On tullu joka vuosi. Valmistelut on hyvällä mallilla. Lantut annoin ystävälle ja elelen toiveissa, että ne tulee jalostuneemmassa muodossa takaisin. Kauppiaalle, joka hoitaa homman (piilomainos), on sälytetty kinkun tuunaus uunikuntoon. Siis kauppias sulattaa kinkun ja ottaa sen huoneenlämpöön ja mun ei tartte rakentaa halkovajaan mitään hiirenkestävää systeemiä, haen kinkun uuniinlaittokunnossa perjantai-iltana kaupasta ja laitan uuniin ja pistän ite nukkumaan. Kätevää. Joululahjat on mietitty ja pukkiin uskomattomia on informoitu, että lahjakorttia vaatekauppaan pukkaa. Kypsykää siihen ja alennusmyynneistä saatte enemmän irti sillä rahalla joka tapauksessa. Siivous ohitetaan ruuvaamalla kaikista valaisimista hehkut irti- saunan lauteiden alle riittää pesuaineputeli korkki auki (tuoksua, tuoksua) ja sitten vaan paljon kynttilöitä. Kalan laitan suolaan, jos muistan- jos en muista, niin sitten varmaan on joku lapamatokuuri alkuvuodesta paikallaan. Jouluverhot ja muut törsteet on ripoteltu paikoilleen jo viikkoja sitten, olisko jotain muuta? Niin, joo, korttiasioihin havahduin auttamattomasti liian myöhään, mutta ei ressaa sekään. Onhan tää kätevä ploki, feisbuukki ja kännykkäkin olemassa. Kun joulukuulle sattuu 5 vapaapäivää; itsenäisyys, 11.12. (Ceen synttärikemut, joo tosiaan vapaapäivä, hahhahhaa) ja 24.-26., niin kyllä siinä oppii antamaan pienet laiskottelut ja rimanalitukset itselleen anteeksi.

No okei, ehkä mä leivon pipareita jonain iltana. Ja glögiä juon kyllä. Eilen iski kauhea ahdistus, kun oli kaupan pipareita ja homejuustoa, mutta ei saatana vihreitä kuulia. Melkein tuli itku sohvan pohjalla, enkä kehdannut enää kauppaankaan lähteä. Laadin siinä sitten jouluruokamenun maatessani. Ja havaitsin sen tosiasian, että olen nyt siinä pisteessä, että osaan tehdä aika varmasti onnistuvat jutut vaikka silmät kiinni- ja siksipä pitäydynkin niissä tutuissa herkuissa, jotka onnistuu. Turha lähteä sompailemaan jotain tiramisuhässäkkää, jonka saa kaapia pönttöön. Vitutuksen saa aikaiseksi helpommallakin. Muutamia asioita tilasin valmiina konditoriasta, perjantaina töihin toimitettuna. Ja kun tekee aina ruokaa kuudelle, niin tietää, että alle kahden kilon pottupussilla on turha edes alkaa hommiin- osaan siis tehdä paljon ruokaa kerralla. Ja tämän siis tajusin murustellessani homejuustopiparkakkua sohvalle. Valaistumisen hetki!


S.A.

Ps. Oikeasti kyllä se joulu tulee sydämeen siitä, että ollaan mm. hengissä ja siitä, että huomisesta ei koskaan kukaan tiedä. Parempi nauttia näistä hetkistä, jotka meillä on toistemme seurassa, ollen vaan ja ilman typerää vouhottamista. Joulu on rakkautta, yhdessä oloa ja hyvää fiilistä! Nih.

Pps. Tuskinpa ipanatkaan muistelee isona, että voi hitto, kun meillä oli jouluna niin siistiä.

6.12.11

Adhd.

Edellisen kirjoituksen Minnan kommenttiin "vastaus". Tai siis miten meidän diagnoosiin päästiin. Varmaan perheneuvola on hyvä paikka aloittaa, koska adhd-lapsi tarvitsee aika paljon tukea ja niiden omien toimintamallien harjoittelua ja vankistusta itsetunnolle. Parheneuvolan työntekijä antoi meille vanhemmille sekä koululle kysymyskaavakkeet (180 kysymystä) ihan arkipäiväiväisistä tilanteista; hukkaako tavaroitaan? Usein, joskus, ei koskaan. Käyttäytyykö agressiivisesti? jne.jne. Sitten verrattiin meidän ja opettajan täyttämiä lappuja ja molemmissa oli ns. sama kaava. Eli selkeästi samat jutut toistui molemmissa lapuissa. Sitten oli labrat, joilla suljettiin pois elimelliset viat ja sairaudet. Vatsan ultra ja hain epikriisin synnytyssairaalasta, koska Aalla on ollut synnynnäinen sydänvika- joka joissain tapauksissa olisi este lääkekokeilulle.

Päälääkärin haastattelussa käytiin keskustellen läpi tilanteita, jotka ovat aiheuttaneet harmia ja huolta. Ja lääkäri kertoili muista tapauksista ja potilaistaan ja pyysi meitä miettimään lääkitystä- haluammeko vai emme?

Juteltiin ja luin aika paljon tietoa lääkityksestä ja tämmöisenä hölösuuna tietysti otin milloin missäkin kahvipöydässä ja tilanteessa asian esiin, yllättäin löytyi paljonkin vertaistukea ja adhd-lasten vanhempia. Kaikki, jotka olivat lääkitystä kokeilleet, olivat sitä mieltä, että apua on ollut. Aa käyttää lääkettä koulupäivisin ja viikonloput (jos ei tarvitse lukea kokeisiin) ja lomat on tauolla. No lääkettähän on siis käytetty kokonaista kolme päivää ja annostus ei varmaan ole vielä kohdallaan mutta ainakin maanantain biologian koe taisi mennä hurjan hyvin verrattuna aiempaan :) Ainakin opettaja oli silmämääräisesti arvioinut ysin pintaan 8O!!! No, vaikka olisi mikä tahansa numero vitosen yli, niin jeeejeeejeee! Kokeeseen harjoiteltiin niin, että luin ääneen pieniä pätkiä, keskusteltiin aiheesta ja mietittiin miksi jokin asia on niin ja mitä hyötyä tai haittaa mistäkin on. Eli tämä voisi olla ainakin joissakin aineissa hyvä tyyli. Muutamat opettajat ovat antaneet "keskustelu"tukiopetusta, joten siitä suuri kiitos. Mietin myös sanelunauhurin hankkimista, koska jos kuuntelemalla asia menee paremmin perille, niin hankalampia juttuja voisi kuunnella useampaan kertaan. Hmm. Jotenkin varovaisen toiveikas olo on.
Lääkityshän sinänsä vähän "hassu", koska se piristävää. Ja tuntuukin hieman päättömältä antaa ylivilkkaalle piristävää lääkettä. Mutta adhd-tapauksilla aivojen "herättäjä"keskus pyrkii nukahtamaan ja sitten adhd:t yrittää pitää sitä keskusta hereillä sinkoilemalla, häsläämällä ja käyttäytymällä kovin kummallisesti. Ja lääke sitten pitää tämän herättäjäkeskuksen hereillä, jolloin vaikutus onkin lapsen rauhoittuminen ja niihin impulsiivisiin päähän pistoihin saadaan idean ja toteutuksen väliin hieman aikaa (eli toivottavasti järki ehtii tässä kohdin mukaan). No, tämän olen siis tässä oppinut ja lisää opettelen:) Ihan peruskoulun kasiluokan oppiaineista lähtien, näemmä ;)
No, mitäpä sitä ei tekisi?

S.A.

Ps. Nyt täytyy käynnistää joulukorttitehdas, lauantaina on koulun joulumyyjäiset- leipomaan ei luvannut alkaa, mutta jos muutaman kortin nykertäisin ja pöytäliinan lupasin touhuta paikalle silitettynä.

Pps. Siis kannattaa olla aktiivinen itse, ei meille ainakaan kukaan koulun puolelta ollut yhteydessä, että kannattaisiko tutkia asiaa tai tarvitsisitteko lähetteen. Vaikka taaksepäin katsoen koko ala-asteen ajalta on tullut sitä häsläyspalautetta, mutta se jotenkin meni "levoton luokka" kategoriaan. Mutta tosiaan tuo perheneuvola on ainakin meille ollut tosi hyvä avun ja jaksamisen lähde. :)

4.12.11

Viikon parhaat tai pahimmat palat.

Onhan taas ollut hulina viikko. Ceen eskarin "ryhmäpalaverissa" pidin kovasti puoliani siitä, että annetaan Ceen kasvaa omaan tahtiinsa. Joulukuun poikana on jonkin verran jäljessä muista, mutta minusta se, että tehostetusti "opetettaisiin" ei kuulosta hyvältä- joten pyysin, että mennään nyt tälleen ja katsotaan maaliskuussa uudelleen- jos edelleen ei kiinnosta kirjaimet ja numerot, niin sitten tuplataan eskari. Eli ei väkisin muotiin, vaan ihan Ceen tahdissa.
Seuraavana päivänä sanoinkin eskarissa, että se on muuten erinomaisen hieno juttu, ettei Cee osaakaan kirjoittaa nimeänsä tai osoitettaan tarkasti, koska edellisenä iltana Cee istui tietokoneella ja kirjoitteli noin 30 senttimetriä pitkän rimpsun siansaksaa. Painoi nappia ja näyttöön ilmestyi teksti: "Kiitos palautteestasi!" :D Siellä on saattaneet nettiautossa seuraavana päivänä väki ihmetellä, että mistähän se tämä asiakas on suivaantunut...
***
Mummo ja Pappa kävi pikaisen yhden yön reissun kylässä ja Cee tapansa mukaan oli taas niin kauhistuttavan ihana itsensä. Cee pyysi mummolta: "Näytä tissit!" Mummo siihen: "No enkä näytä!" Ja Cee: "Näytä nyt, mä lupaan etten naura!"
Onneksi mummoilla on hjyvä hjyymorintaju.
***
Aan kanssa, tässä nyt elellään vähän jänniä aikoja. Koulunkäynti on ollut aika onnetonta, olen sen ajan, jota en ole töissä, käyttänyt noin 90%:sesti Aan juttujen selvittelyyn. Jälki-istuntoja, levottomuutta, aivan täydellistä kaaosta ja oma jaksaminen on ollut melkosittain koetuksella. Kun se hyvä palaute kannustaisi lasta, mutta kun oikein mistään ei kuulu mitään hyvää :(
Onneksi -voi taivahan tähden- otin silloin keväällä yhteyttä sinne perheneuvolaan itse, nyt kun poika on siellä säännöllisesti käynyt, niin saatiin kuitenkin aika pian lääkäriaika ja pojalla todettiin ADHD. Kouluun on saatu esim. kokeissa mahdollisuus tehdä koe omassa tilassa ja kaikenlaista muutakin apua. Nyt kokeillaan vielä lääkitystä ja oliskohan mun paras joululahja, jos tämä nyt viimein tästä lähtisi oikenemaan? On ollut ihan pirun rankka ja pitkä syksy- mutta enköhän minä vielä ne viimeiset positiivisuusrippeet jostain kaiva...
Harmittaa tietysti, että tämä diagnoosi on näin viivästynyt. En varmaan vaan ole osannut ajatella minkälainen tietyn ikäisen pitäisi olla ja toisaalta, kotona käytös on kuitenkin aika hallinnassa, olen varmaan itse jotenkin aina pitänyt naruja käsissä ja itsekään en ole tiedostanut, miten "ohjaan" lasta ja pidän kaaosta kurissa. Siis esim. kaupassa käydessä olen jotenkin aina enemmän Aan "perässä" ja kun menee sähläykseksi, palautan takaisin ruotuun ja otan tilanteen hallintaan. Äsh, hankala selvittää- koska se on tosi huomaamatonta, kun en sitä ole itsekään tajunnut. Mutta esimerkiksi jossain tilanteissa Aa saattaa katsoa minulta tavallaan neuvoa, siis katsoo minua silmiin ja minä katson takaisin ja neuvon katseella ok/tai ei ok. Mutta kun ollaan tähän kasvettu, niin eipä sitä osaa sanoa millaista pitäisi olla. No, olen kyllä tehokkaasti ruoskinut itseäni ja ärjynyt peilille, että miks en ole tajunnut aikaisemmin! Pöh! Tyhmä minä!

Mutta toivotaan todella, että tästä nyt olisi apua ja saisi niitä hyviäkin palautteita, jotka olisi niiiiiiin tärkeitä! Ei se voi olla kovin hyvä itsetunnolle, jos kaikesta yrittämisestä palkinnoksi saa koenumeroksi jonkin vitosen ja muusta käytöksestä risuja joka suunnalta :(

Onneksi Aan tuntevat läheiset on jaksaneet tsempata ja sanoa, että kun ei se oo paha tai ilkee tai luonteeltaan vittumainen- mutta miksi se käyttäytyy noin? Ja kun Aata puhuttaa, niin tietää asiat; mikä on oikein ja mikä väärin ja missä kohdin tuli mokattua. Mutta impulsiivisuus on käsittämätöntä- ja keskittymiskyvyn puute.

S.A.

26.11.11

Mitä hirvet syö?

Ceen kyselyikä ei lopu koskaan. Jokainen, jolla on lapsia tietää tämän iän, mutta meillä se ei näytä menevän ohi, ikinä. Mikään tilanne ei ole niin outo tai jännittävä tai mitään, että Cee olisi hiljaa. Ei siinä mitään, kyselemällähän sitä oppii- mutta on se kuluttavaa. Kun niitä kysymyksiä tulee useita satoja päivässä ja vastaus täytyy olla tyydyttävä, se ei voi olla "en tiedä" tai mitään ylimalkaista sinne päin, vaan jämptisti ja seikkaperäisesti. Ja toisinaan sitä ei van jaksa. Kaikki kyllä yrittää parhaansa mukaan olla kärsivällisiä ja selvittää asioita ihan oikein ja perusteellisesti, mutta joskus vaan ei jaksa. Normaalin kyselyiän, kun kertoo sadalla ollaan aika lähellä tätä meidän pohjatonta tiedonjanosankaria.
Tänään käytiin jokseenkin tälläinen keskustelu:
Cee: Mitä karhut syö?
Minä: Marjoja, juuria, mettä...
Cee: Mitä hiiret syö?
Minä: Siemeniä, jos pääsevät asuntoihin, niin kaikkea mihin pääsevät käsiksi.
Cee: Mitä koirat syö?
Minä: Kaikkea. Niinkuin Remukin söisi, jos ei olisi allerginen.
Cee: Kaikkea? Syökö ne ihmisiä?
Minä: Ei tietenkään.
Cee: Mutta Beetä puri!
Minä: Joo, muttei sen ollut tarkoitus syödä Beetä kokonaan!
Cee: Mistä tiedät?
Minä: No, kai se olisi jo syönyt sen, jos olisi aikonut.
Cee: Mitä hirvet syö?
Minä: Lehtiä, varpuja, taimia, marjoja ja kaikkea mitä metsässä on, paitsi muita eläimiä ja ihmisiä.
Cee: Mistä ne niitä lehtiä saa?
Ukko: NO NE ON TILANNU HESARIN JA SEISKAN! Sunnuntaina niillä onkin juhlapäivä, kun tulee paksu hesari!!!!!!!!
***
Näihin yli-/alilyönteihin sortuu meidän perheessä kyllä varmasti jokainen. Tuo ylläoleva jotenkin vaan tiivisti sen, että kun aikansa vastaa, vastaa ja vastaa- niin jos ei vastaajalla, niin jollakin sivustakuulijalla vaan jossain vaiheessa "hirttää kiinni". Eikä se varsinaisesti Ceetä mitenkään masenna, joskus kun sanon, etten nyt juuri jaksa vastata, niin poika toteaa, että no sano vaan sitten kun taas jaksat vastata. (Ja ne kaikki kysymykset on muistissa ja vailla vastauksia...)

S.A.

Kahdet hautajaiset.

Nyt ne on sitten takana.
Kahdet ihan erilaiset hautajaiset, mutta molemmat olivat ihanat (vai voikohan sanaa ihana käyttää hautajaisista???) Papan hautajaiset olivat hyvin pienet, vain me ihan lähimmät. Pappa siunattiin suoraan hautaan- ei siis kirkossa ja muistotilaisuus oli meillä kotona; vain me lähimmät paikalla. Uusi tapa oli minulle se, että hauta luotiin umpeen samoin tein. Siis Ukko, Ukon veli, Papan veli ja Aa ja Bee lapioivat haudan umpeen siinä meidän muiden laulaessa. Jotenkin harrasta, siis en saa sitä tunnetta puettua sanoiksi, mutta siinä oli jotenkin semmoinen "viimeinen palvelus"-fiilis. Käsittääkseni tämä ei ole kovin yleinen tapa ainakaan etelämpänä- ja ensimmäinen kerta minullekin, kun tähän törmäsin. Täällä se kuulemma on aika tavallista ja Ukko sanoi heti, että "TOTTAKAI me lapioidaan se itse!"

Toiset hautajaiset, vaikka ns. hiljaiset nekin, olivat suuremmat. Siunaaminen kirkossa ja sitten hautaan laskeminen, muistotilaisuus seurakuntatalolla. Oli lauluja vainajan elämän varrelta, aivan liikuttava kuvaesitys koko elämän matkalta ja sain kunnian lukea puheen, jonka edesmenneen vaimo oli kirjoittanut heidän yhteisestä elämästään. Edellisenä iltana yritin lukea puhetta läpi ja pääsin muutaman rivin eteenpäin ja itkin. Ja taas muutama rivi, itku. Ajattelin, ettei siitä kyllä tule mitään- en vaan pysty lukemaan puhetta niin, että siitä saisi selvää. Mutta pystyin. Aivan lopussa, kun kerrottiin lähtöhetkestä, kaunis ja kivuton, perheen ympäröimänä, niin siinä kohtaa petti ääni, enkä voinut yleisöön päin katsoa. Mutta koko tilaisuus oli lämmin ja yhteenkuuluvuuden tunne voimakas. Niin kaunis ja samalla sellainen toivoa antava. Elämä jatkuu, ei samanlaisena, mutta jatkuu. Toinen toistaan tukien.
***
Ja koska meidän perhe on liikkeellä, niin ei ilman kommelluksia selvitä -tietenkään-. Papan hautajaisissa oli todella lähellä, ettei Dee tipahtanut hautaan, oli hänen vuoro heittää ruusu arkulle ja otti sitten vähän vauhtia, että heitto onnistuu ja muks. Lensi likipitäen ruusun perässä hautaan. Sain onneksi haalarin selkämyksestä otteen.
***
Toisissa hautajaisissa supatin Aalle ja Beelle ohjeet, että kun laskemme kukkalaitteen arkulle, niin sitten pieni hiljainen hetki ja arkulta poistuessa nyökkäämme lähiomaisten penkkiriville. Ja Aa kysyi vilpittömän hämmästyneenä, että: "Miks me siihen niiden penkeille hyökätään?"
Minua alkoi naurattaa aika hervottomasti mielikuva tästä meidän norsulaumasta hyökkäämässä omaisten penkkiriville. Onneksi siis sain kuitenkin viestin perille: "NYÖKÄTÄÄN, EI HYÖKÄTÄ!"
***
Ja loppukaneettina Ceen kysymys: "Jahas, ketäs me sitten seuraavaksi haudattaisiin?" Niin ne lapset nopeasti tottuu tähän elämän kiertokulkuun. Vastasin, että toivottavasti ei ihan heti ketään.

S.A.

24.11.11

Luostari.

Esitelmä aiheesta luostari:

"Luostariin ei kannata liittyä, kun siellä ei saa piparia."
Esitelmän tekijät: Aa&kumppanit.

Että sitä on toisinaan ylpeä jälkikasvustaan. Ihan helkkarin ylpeä. Niin ylpeä, että tekee mieli vetää pussi päähän ja paeta, no vaikka luostariin.

17.11.11

Mustaakin mustempaa huumoria.

Siis kannattaa skipata, jos tuntuu, että on liian "raakaa".

Viesteilin tänään Sipulixin kanssa; olin lukaissut kuulumiset, jossa Sipulix tuskaili kaivosvierailua ja maanaluskammoaan. No, Sipulix lähetti osanotto- ja voimia viestin, johon vastasin kiitoksilla ja toisella vakavalla aiheella (kuolemiseen liittyen) ja lopetin viestin sanoihin; tsemppiä sinne maan alle. Ja samoin tein tajusin, että se oli hyvin hirtehinen loppukaneetti. Onneksi tajusin, että Sipulixin hjyymori kestää kyllä.

Cee kysyi vakavana:
- Äiti, miten me haetaan se pappa sieltä taivaasta?
- Hä?
- No kun sä sanoit, että pappa on mennyt taivaaseen, niin miten se sit muka voidaan haudata huomenna?
- No ihminen on vähän niinku banaani, se sisäosa on hyvä ja se on mennyt sinne taivaaseen ja huomenna jätetään jäähyväiset niille kuorille...
Ymmärsitkö?
- Jookai. (Vähän epävarmasti)

Vähän jännittää millaisia kyselyitä banaanin hautajaiset herättää sitten huomenna :/
***
Tein lohisoppaa (lihakeitto tuntui erittäin vistolta ajatukselta). Tein juustokakkua, koska Pappa aina "vinoili" minulle liian kuivasta täytekakusta. Ja sitten minulla on kolme kennollista munia, mihinhän minä niitä olinkaan kaavaillut? Lisäksi tajusin, että meillä ei ole kakkulautasia. Pieni soitto ja sekin järjestyy, ystävät on sydänsydänsydän. Ja tein salaattia ja suolaisia piirakoita ja ostin rieskaa ja sen sellaista. Eiköhän me nämä erittäin hiljaiset hautajaiset saada kunnialla läpi. Papan pörssistä löytyi oikein hyvä ja tuore passikuva, siitä saatiin teetettyä suurempi kuva. Mynthonit tsek, kortit tsek, sapuskat tsek, vaatteet tsek, kaikki taitaa olla reilassa? No, eipä varppina ole kaikki reilassa- ainahan meillä jotain hämminkiä tulee, mutta eipä nyt oikeastaan jaksa varsinaisesti repiä ressiä ;)

S.A.

15.11.11

Kerttu, Ilmari ja elämänohje.

Jahas, tämä lienee ennenkin mainittu, mutta minä pidän ihmisistä (noin yleensä) ja ihmisten tarkkailusta. Siihen asiakaspalvelutyö tietysti tarjoaa oivat puitteet. Tänään töihin tuli Kerttu ja Ilmari (nimet keksitty). Kerttu istui pyörätuolissa ja Ilmari oli kuskina. Kerttu on sokea. Ilmari ei. Autoin ulko-oven kanssa ja nämä tekivät heti selväksi, etteivät ole ostamassa yh-tään mi-tään. Sanoin iloisesti, ettei liikkeeseen poikkeaminen suinkaan ostovelvoita yh-tään mi-hin-kään vaan katselu sopii oikein hyvin. Ilmari kertoili mitä näki ja välillä pysähtelivät "hypistelemään". Ilmari kertoi, että Kerttu on 94,5 vuotta ja hän itse pian 70.
Kerttu puolestaan kertoi, että heidän ystävyytensä on aika tuoretta sorttia, vasta pari kuukautta ystävyyttä takana- mutta takuulla vuosia edessä:) Niitä yhdisti ihan hillittömän hauska huumori ja selvästi "tuoreesta suhteesta" huolimatta olivat nivoutuneet hyvin yksiin; kun toinen aloitti lauseen, niin toinen lopetti.
Luultavasti kyseessä oli jokin vapaaehtois"seuralaispalvelu", koska treffit olivat aina tiistaisin ja sitten ulkoiltiin ja tehtiin kaikkea kivaa yhdessä. Leikkisästi koko palvelutalo kuulemma puhutteli Ilmaria Kertun poikaystävänä. Ja hoitajat kuulemma muistuttelivat, että "tänään on poikaystäväpäivä!"

Ja Kerttu antoi erittäin hyvän elämänohjeen: "Tyttö, kun tulet tähän ikään ja saat jonkun kanssa sovittua treffit, niin niitä ei kuule auta unohtaa! Siinä käy pian niin, ettei se poikaystävä paljon oottele!"

S.A.

Joistakin kohtaamisista vain jää sydämeen jälki, ei sille mitään mahda!

14.11.11

Isänpäivä ja uuden viikon alku.

Positiivista on tietysti se, että mitään karmaisevaa ei todella tapahtunut viikonlopun aikana. Isi sai Aan leipomaa kakkua (sitä toista, eka oli vähän reenausta;)), Bee teki kortin, Cee pyykkipoikaukkelin (kaljun) ja Deellä oli oikein taidevihko. Siinä oli valokuva taiteilijasta itsestään sekä nippu taidetta. Omia käden kuvia, maalaus, piirustus ja nauhaa ja tarraa ja se oli tietysti huippuhieno. Isi osaa hienosti mennä "päiväunille" odottelemaan kakkukahveja. Iskä nimittäin herää aina viiden-kuuden aikaan ja me muut hieman myöhemmin. Iskä menee kiltisti "nukkumaan" ja sitten me mennään herättämään. Minä ostin supertylsästi bokserit. Kaksi vapaapäivää riitti akkujen lataamiseen hienosti ja olipa ihanaa, kun koko porukka oli kotona ja hyvällä tuulella.
Isänpäivälounaalla käytiin ulkona ja jälkkäriksi katsottiin Kungfu Panda 2 ja kaikki patjat taas lattialla, perheterapiaa parhaimmillaan.

Aalla oli mennyt tänään hienosti koulussa (varovarovainen tuuletus) ja nyt toivotaan, että jätkä lopettaa alisuoriutumisen. Kun älliä olisi, mutta tavoite on "kuhan nyt läpi pääsee". Bee taas ulvoi viime viikolla yhden illan saatuaan elämänsä surkeimman matikankoenumeron (9+).

***

Kyllä siinäkin on oikeasti vähän järkeä, että vainaja haudataan kolmen päivän kuluessa. Ei nämä "odotteluajat" niin herkkua ole. Lapsilla jännittää ja niin edelleen. Ovatkin sanoneet, että olispa ne jo ohi. Allekirjoitan!

Yksi juttu on aivan rasittavaa. Nimittäin aina, kun joku kuolee, niin minä alan nähdä sitä jokapaikassa. Siis kyllä minä ymmärrän, että se ihminen on kuollut, mutta vastaantuleva auto näyttää sen ihmisen autolta, ohikulkija näyttää just siltä, jonkun takki on juuri sellainen mitä se ihminen olisi käyttänyt ja täytyy oikein tsempata, ettei nykäise hihasta, että "heiiiii!" Ihan kummaa, mutta ei takuulla tavatonta. Aikoinaan, kun oma pappa kuoli, minun piti monta vuotta miettiä ennen kuin soitan mummolaan, etten vahingossa kysy, että onko pappa siinä, tai mitä papalle kuuluu?

Yksi tuttu nainen muisteli, kun hänen äitinsä oli kuollut ja joku kaveri oli kysynyt vuosien päästä, että onko sulla lainata mehumaijaa, niin tämä nainen oli mennyt ihan lukkoon. Kertoi, että piti niellä kaikki sanat, kun ensin oli ollut tulossa "mun äidillä on", sitten samalla tajuaa, että eihän se enää äidin ole vaan hänen ja lopulta hän oli saanut vastatuksi, että "en mä tiedä". Sillä nauratti itselläänkin, ei kai nyt mehumaija ole sellainen jonka olemassa olo unohtuu:) Kummallinen on ihmisen mieli!

S.A.

Ps. Edelleen saa lähetellä leppoisia ajatuksia ja seesteisiä päiviä meille päin:)

11.11.11

Heiiiii... Helvetin hyvin menee!

Johan on ollut erinomaisen rankka viikko. Jokainen ipana reagoi omalla tavallaan tähän kaikkeen. Aa totesi, että vissiin pitäs itkettää, mutta ei vaan tuu yhtään kyyneleitä. Lohdutin, että saattaa tulla se itku tulla myöhemmin, tai saattaa olla, ettei se itku tule ollenkaan ikinä. Kaikki tunteet on ok. Muuten se kyllä on laittanut aika ranttaliksi siellä sun täällä. Beellä iskee jututustuuli juuri kello 22:30 tai jotain yhtä älytöntä. Sitten jutellaan silmät sikkuralla ja välillä Bee itkee, välillä ei. Cee on loukkaantunut, jos täällä nauretaan. Ole tässä sitten jonakin! Olen Ceelle sanonut, että ei me kyllä Papalle todella olla naurettukaan, vaan kaikelle tälle "hulluudelle" ja kaipa se huumori on sitten selviytymiskeino sekin.
Työkaveri kauhisteli, että sulla on kyllä oikeesti ihan kamalan musta huumori:/ Niin kai sitten.
Papan asioita Ukko on selvitellyt ja yksi ihan hupsu juttu tuli ilmi. Papalla oli matkavakuutus. Ei hitsi. Enpä osaisi äkkiä nimetä ketään kuka olisi tarvinnut matkavakuutusta vähemmän kuin Pappa. Jos matkailu on kerran viikossa 20 km Citymarkettiin ja takaisin, niin siihen ei varmaan matkavakuutusta tarvita?! Lähinnä vituttaa puhelinmyynti tässä tapauksessa. Puuh! Ja siis kuinka paljon vanhempia ihmisiä höynäytetään?! No, jos joskus minulle tarjoavat ko. yrityksestä matkavakuutusta, niin saatan sanoa muutaman sanasen.
Ihana perjantai, ihanat kynttilät ja hetkellinen balanssi päässä. Toivokaa meille seesteinen viikonloppu ilman karikoita.

Eilen olin jo niin puhki, että ajattelin pakata lapset matkalaukkuun ja ottaa vuoden timeoutin koko elämästäni. Muuttaa jonnekin autiolle saarelle ja kalastaa pikkukaloja ruoaksi ja paskat välittää oppivelvollisuudesta, työn tekemisestä, unohtuneista päiväkodin pastillirahoista, koiran allergiaruoista, interneteistä, sulkeutuneista saldorajoista ja luokkaretken sukkakansioista, hautajaisista ja muusta. Mä niin ansaitsisin vuoden loman omalla autiolla saarella ipanoiden kanssa.

Mutta eipä mulla muuta asiaa sitten ollutkaan. Still standing ja silleen ja pakko oli saada postaus just tälle hassulle päivämäärälle:)

S.A.

7.11.11

Viikko alkaa suru-uutisilla ja viikko päättyy suru-uutisiin.

Eilen aamulla tuli toinen suruviesti. Tätini mies on poissa. Tavallaan sitä ehkä sitten osattiin "odottaa", vaikea sairaus, mutta silti. Se lopullisuus, se että nyt.
Tänä aamuna Ukko luki puhelimestaan surunvalittelut, jotka tämä sunnuntaina menehtynyt oli lähettänyt Ukon isän kuoleman johdosta. Ukko totesi hiljaa, että enhän mä enää voi edes vastata, että kiitos.

Sanoin, että voit. Sanot vain, että Kiitos.

S.A.

Huoh. Arjenpalapelin nappulat on sikinsokin, mutta yritetään pitää raamit kasassa. Kyllä se tästä.
Cee mietiskeli, että voisiko niitä kuolleita ikävän iskiessä kaivaa välillä pois sieltä kuopasta, niin että voisi vähän halata ja suukotella?

5.11.11

Hautajaiskoordinaatit (omat).

Tulipahan vaan mieleen, että kun ei näistä elonpäivistä koskaan tiedä; Yhtäkkiä huomaa, ne loppuikin tähän... Niin ajattelinpa kirjata suuntaviivat omalta kohdaltani juuri nyt. Ei sillä, että aikoisin lähimpään seitsemäänkymmeneen vuoteen kuukahtaa, mutta varmuuden vuoksi kuitenkin, eli:
Minun hautajaiset ei saa olla mikään surujuhla. Itkeä saa, jos itkettää, mutta mieluummin ei.
Minut tuhkataan. Arkku olkoon halvin (tavoitteena on kyllä joskus osallistua kansalaisopiston arkkukurssille), mutta jos nyt en saa sitä itse askarreltua, niin halvin mahdollinen loota uuniin.
Suruväen juhlavaatteet olkoon jokaisen itsensä näköiset. En niin noista mustista hautajaisjutuista välitä, niin värit sopii mahdottoman hyvin. Heiiiiii, minähän rrrrrakastan värejä! Jokainen siis pukeutukoon juuri niihin vaatteisiin joissa olo tuntuu kotoisalta.
Pappi? Kyllä kiitos. Maistuisi ne mandariinit niin, että vedetään varman päälle ;)
Musiikki? Albinonin Adagio (mieluiten Lara Fabianin esittämänä ja TÄYSILLÄ!)
Muuta musiikkia? No virsistä ainakin 503. Olen tykännyt siitä aina ja sitä on taidettu laulaa kaikissa lasten ristiäissä. Muista biiseistä saa päättää muut.
Ruoka?! No sitä on oltava ja hyvää ja paljon:) Mutta, koska en halua sälyttää vastuuta ertyisesti kenenkään niskaan, niin kävisikö nyyttärit?! Mä niiiiiiin tiedän, että lähipiirissä on ruokamestareita, joten tehköön jokainen jaksamisensa ja tahtonsa mukaan. (Toki koitan säästää arkkurahojen lisäksi vähän ekstraa, mutta tällä kulutusvauhdilla ei varmaan montaa kopekkaa ole....;))
Entä muuta? Mitä pitää ottaa huomioon? Tuhkat mielellään sirotellaan jonnekin; ilmaan, veteen jne. Jotain minulle tärkeitä paikkoja? Jokirantaan, tunturinlaelta ilmaan, jos joku haluaa kiinteän muistomerkin niin rippunen tuhkaa siihenkin paikkaan. Minulle sillä ei ole väliä, mutta jos lähiomaiset jonkin kiinteän muistamispaikan haluaa, jos se helpottaa surutyötä niin silloin juuh.
Kukkia! Kyllä ja paljon ja kaikenlaisia! Ja ne kukat laittakoon jokainen omalle pöydälleen! Eläviä ne ilahduttaa paljon enemmän kuin kuolleita. 1 iso punainen ruusu riittää minulle. Tai jos kaikki ipanat tahtoo antaa omansa, niin pakko kai minulla on taipua?!
Oliskos siinä tarpeeksi suuntaviivoja? Unohtuiko jokin olennainen?

Hmm. Jos tulee muita aatoksia mieleen, niin fiksailen tätä, mutta eiköhän tässä ollut ääriviivat ainakin. Kas kuinka kätsyä tää bloggaaminen. Voi nämäkin rustailla pois mielenpäältä ja täältähän nämä löytyy sitten. Ei juuri nyt tarvitse ottaa sanallisesti *in real life* näitä esiin.

S.A.

4.11.11

Onhan ollut viikko.

Maanantai ja tiistai valui ohi jossain hämärässä. Juttelemalla, miettimällä, itkemällä, lohduttamalla. Töissä kävi ryhmä jotain "kiinalaisen" näköisiä kysymässä saako ottaa kuvia. Lupasin, ainahan nyt kuvia saa ottaa ja ainahan niillä on jotkin Nikonit kaulassa. Yhtäkkiä huomasinkin lupautuneeni sekä omastani että työpaikkani puolesta jonkin korealaisen elokuvan kohtauspaikaksi ja siinä samassa rytäkässä myös itseni sivuosarooliin... Tämä elämä on kovin kummallista, oikeasti. Kuvausryhmä kävi keskiviikkona ja homma saatiin ns. pakettiin. Kovasti ne näyttivät peukkua ylöspäin, niin kaipa niistä joku otos meni sitten ihan jees. Hupsista.

Keskiviikkoilta oli etenkin Been surun musertavin. Ovet paukkui ja itkua ja huutoa riitti; tappelua ja kaikkea mahdollista pahan olon purkua. Torstaina kävi ilmi, että pappa olikin eronnut kirkosta (tosin Ukon sanojen mukaan "ei takuulla aatteen vuoksi, vaan pihiyttään"). Cee itki silmät päästään, että eikö pappa nyt pääsekään mandariinin syöntiin taivaaseen...? Ja minä lupasin (millä valtuuksilla???) että pääsee, pääsee tietysti!

Mietittiin, että mihin isänpäiväkortin/papanpäiväkortin voi laittaa ja ehdotin, että josko laitettaisiin kaikista lapsenlapsista kuva ja kortit arkkuun mukaan. Yhdessä mietittiin papalle tärkeitä juttuja ja Mynthonit (papanpastillit) nousi heti avainasemaan:) Siispä arkkuun lähtee pastillit, valokuva ja kortit + vainaa. Bee mietti, että jos joku varastaa ne pastillit (päädyimme siihen, että hautaustoimiston väki saa pukea papan- pidetään me se pappa elävänä muisto viimeisenä) ja minä vastasin Beelle, että jos joku elävä tarvitsee niin paljon Mynthoneita, että nyysii ne vainajalta, niin luulisin, ettei pappakaan olisi pahastunut niiden Mynthoneiden antamisesta tarvitsevalle.

Muisteluissa ollaan jo kuitenkin päästy jo niihin juttuihin, jotka oli papalle kovin ominaisia ja toisaalta meitä kovasti hauskuuttaviakin. Esim. hernekeiton lämmitys vedenkeittimessä ;D Vedenkeitin meni tuusannuuskaksi ja hernekeitoista tuli muuten tosi kuumaa ja ihan hetkessä. Mutta siis oikeasti vedenkeitin ei sovellu hernekeiton lämmitykseen. 

Tänään (olisiko voinut parempaa viikkoa sattuakaan???) alkoi kauan odotettu seinäkiipeily! Puolitoista tuntia istuskelin katselemassa Aata ja Beetä seinillä. Niin iloisina ja täynnä elämää! Niin sen pitää mennäkin. Elämässä on surua, mutta ei sellaista kaiken pois sulkevaa, vaan myös mukaville asioille täytyy olla tilaa!

S.A.

1.11.11

Teknologiasukupolven surutyötä...

- Äiti, voiko taivaassa jutella?
- Joo, voi tietysti.
- Onko taivas pieni?
- Ei, kun luulen, että se on hyvin suuri.
- Mutta jos on toisella laidalla taivasta ja haluaa jutella toisen kanssa, joka on toisella laidalla? Täytyypä ottaa puhelimet ja laturimet mukaan!
-  Niin. Niin se taitaa olla.
***
Ukon konkreettista ja toimeliasta(!!!) surutyötä:
- Mä kuule aattelin, että palokunta saa polttaa sen papan talon. Nehän tarvii aina niitä harjoituskohteita!
- Öh. No tota, jos nyt hoidetaan ensin ne hautajaiset ja eihän sitä nyt heti tarvitse päättää. Älähän hätäile, ettei tule sitten myöhemmin sellainen olo, että olisiko jotakin kuitenkin halunnut muistoksi...
***
Mä luulen, että saatan seota. Ei meinaa perässä pysyä, vaikka kuinka pitää huivista kiinni.

31.10.11

Maanantai.

Periaatteessa aika tavallinen maanantai. Kylmää, sateista. Vähän väsyneen nuutunut olo. Lapset hoitoon, kouluun, kaupasta ruokaa töihin, juokseva työasia. Töihin. Ja.

Puhelu.

Isä on kuollut.

Siis pappa, appiukko.

Olen kaivanut kaikki valokuvalaatikot, enkä löydä yhtään kuvaa papasta. Miten sytytetään kynttilä? Mihin se laitetaan, jos ei löydy kuvaa? Miksi meidän hääkuvissakin papasta näkyy vain niska? Missä ne ristiäiskuvat on?! Miksi se ei koskaan antanut ottaa kuvia itsestään, helkkari!

Cee itkee, ettei halua kenenkään kuolevan koskaan. Niin, kukapa haluaisi. Aa ja Bee oksentaa(!!!), kai ne reagoi mahallaan. Dee on maalannut jogurtilla tuolin.

Ja Ukko itkee. Niin, että tuntuu, että koko maailma hajoaa.

Ja minä etsin raivoisasti valokuvaa. Kai pitäisi olla edes yksi, jotta voisi edes Deelle joskus näyttää papan kuvan.

Miten hautajaiset järjestetään?

S.A.

Ps. Tässä kuluvana syksynä on tullut selväksi, että hautajaisia on tiedossa- mutta juuri näitä ei osattu "odottaa", ne muut kai sitten on tulevaisuudessa. Tai toivottavasti ei.

Pps. Pappa siis toipui ja kuntoutui ja kotiutui, en tiedä mitä nyt tapahtui. Kaipa se ruumiinavauksessa selviää.

18.10.11

Kalenteri.

Maanantai: Labra 8.25. Vie sitä ennen pikkuiset, muistuta Aata pissanäytteestä aamulla- ota ne näytteet labraan. Iltavuoro 10.30-18 töissä.
Tiistai: Aan lääkäri soittaa 11-13 välillä. Pidä puhelin taskussa. Varaa röntgen. Peru kampaaja. Aamuvuoro. 8.30-16. Kuskaa lapset. Muista täyttää eskarin paperit. Pakkaa leirikoulukamat. Muista eväät. Jumppa, jos olisi lapsenvahti. Partio. Karate.
Keskiviikko: Työt 8.30-16. Eskarikeskustelu 16.15. Muista hakea joskus myös Dee. Selvittele omat lauantain työkamat. Pakkaa lasten&omat viikonloppukamat.
Torstai: Kuskaa lapset. Työt 8.30-16. Kuskaa taas. Vanhempainilta klo. 18->
Perjantai: Röntgen 8.20. Vie Cee eskariin. Viihdytä Deetä (ei vissiin töitä?). Hae eskarilainen, pakkaa auto ja lapset. Maalle. Huom. siirtymävaihe 200 km.
Lauantai: Töitä 9:30->...? Ehkä kotiin, ehkä maalle? Joko tässä siirtymävaihe 200 km.
Sunnuntai: Vapaa? Tai siirtymävaihe 200 km.
Maanantai: Töitä 8.30-18.
Tiistai: 8:30-18.
Keskiviikko: äh, ei jaksa näin pitkälle edes miettiä.

Hitsi minkä vapaaehtoisjärjestöhiiren joku järjestö minusta vielä saa, kunhan ensin selvittelen nämä ruuhkavuodet tästä alta!

S.A.

17.10.11

Hammaskeijun puuhia.

Ceen hammas lähti irti eilen aamulla. Cee säikähti kuulemma ja heitti hampaan jonnekin makuuhuoneessa. No siinäpä sitten etsittiin sitä pikkuriikkistä hammasta, joka löytyi lopulta lelulaatikosta. Hammas laitettiin rasiaan ja sänkyyn tyynyn alle, jotta keiju voi tuoda rahaa. Cee totesi, että taitaa tulla seteli. Minä siihen, että ei kuule hammaskeijut seteleitä jakele, kolikoita sieltä tulee. Ceen nukahdettua hain rasian ja totesin, että keijulla ei ole oikein kolikoitakaan, vain 70 senttiä löytyi.
Nolo tunnustus. Hain Ceen oman pörssin ja lainasin sieltä 30 senttiä. Bee katsoi vieressä, että "JUMA, SÄ et VOI tehdä noin! Mä lainaan sulle sen 30 senttiä ja maksat sitte takas! Mieti nyt vähän! Jos sä pyytäsit iskältä 50 euroa kauppaan ja se sanois, et okei ja hakis sun lompakosta sen viiskymppiä ja antas sen sulle...?" *isku vyön alle*

Ja sitten unohdin sen rasian keittiön pöydälle.

Nukuin vielä aamulla, kun Cee heräsi. Ukko totesi, että parku kuului läpi talon, kun koko rasia oli hävinnyt tyynyn alta. Ei rahaa, ei hammasta. Cee köpitti pissalle ja siinä välissä Ukko ehti viedä rasian pöydältä sänkyyn ja sanoi Ceelle, että menehän etsimään uudestaan. Iloa!

Tänään lähti eskarissa toinen hammas. Hämmentävää kyllä, se oli vielä illalla tallessa ja Ceen laittoi hampaan rasiaan. En tiedä mikä aivoitus siinä oli sitten mennä vessaan ja avata se rasia lavuaarin yllä. Korvia huumaava huuto! Kyyneleitä! Hammas hävisi viemäriin! Kriisikokous keittiössä. Minä haen paperia, Bee lohduttaa, että hän kerran nielaisi hampaansa ja kirjeellä ilmoitettiin keijulle hampaan osoitteeksi suolisto ja raha tuli silti. Aa lohdutti, että hän piti kerran kaksi vuotta hammasta hyllyllä, eikä keiju käynyt koskaan *puukko*... Ja minä kirjoitin lappua: "Ceen hammas lähti ja tippui lavuaariin. Mutta voit vaikka kurkata suuhun, niin kyllä sieltä vaan kaksi hammasta puuttuu. Terveisin Ceen äiti." Lappu rasiaan ja nythän ei tarvitse muuta kuin lainata joltain euro. Siis niitä aivan absurdeja tilanteita oikeasti, kirjoittaa nyt tavallaan itselleen jotain meriselitystä irronneesta hampaasta... Minua alkoi naurattaa niin, että meinasin tipahtaa jakkaralta.

Mä kyllä oikeesti yritän olla hyvä äiti.

S.A.

Ps. Ukko teki tänään poliisille ilmoituksen siitä puremasta. Pöh. Ihan mäntti juttu kaikkinensa.

16.10.11

Hääpukua ja koiran puremaa perseessä.

Sehän on taas sellainen perussunnuntai katastrofialueella.  Lähdettiin aamusta tulevan morsiamen kanssa sovittamaan ensimmäistä hääpukua. Olin poissa kotitontilta noin 5 minuuttia ja Ukko soittaa, että joku koira on purrut Beetä perseestä ja se on terveyskeskuksessa (mutta siis haava ei ollut paha ja Beekin oli ehtinyt kiristää kuuskulma-avaimella kaverin pyörän satulan jne. ennen tk:een menoa). Sovitettiin mekko ja todettiin sopimattomaksi ja kiiruhdin tk:een hakemaan pissanäytepurkkeja Aalle ja kysyin samalla, että toinenkin meän veijari taisi tässä pyörähtää näyttämässä persettään, kuinka sille kävi? Antib. kuuri ja pitäisi selvitellä koiranomistajalta rokotukset jne. Kotona pyörähdin kertomassa Ukolle, että tää on nyt sun case, selvitä ja soita sille omistajalle ja lääkärille. No, koiran omistaja selvisi kyllä, mutta

"mä en korvaa kuule yhtään mitään lääkekuureja tai housuja, tee vaikka poliisiasia!"

Ukkoahan ei hirveästi tarvitse ärsyttää, kun kuitenkin ihan asiallisesti aloitti, että jos housuista 20 euroa ja lääkkeet 9,60...? Ukko läiskäisi luurin kiinni, että vittu ne oli muuten 80 euron housut ja kympin alkkarit ja kivusta, särystä ja vitutuksesta vähän boonusta+ ne lääkkeet.

*huoh*

Onneksi siis vähällä selvittiin, kymmenen sentin naarmaisu ja lääkekuuri, mutta aika helkkarin tympeä oli tuon koiranomistajan reaktio. Vittu, jos koira on IRTI JA PUREE OHIKULKIJAA, niin KYLLÄ OMISTAJA ON KORVAUSVELVOLLINEN. TAAJAMA-ALUEELLA.

Sitten lähdettiinkin sovittamaan hääpukua nro. 2. JA se oli täydellinen! :) Kannatti ajaa 130 km.

S.A.

Vittu. Jos ei meidänkään pennut ja koira aina ihan salonkikelpoisia ole, niin kyllä minä omieni kohlauksista vastuuni kannan. Vittu. Nyt kuulostaa nollavaimolta ;D ja kerta kiellon päälle. V-i-t-t-u.

8.10.11

Kompastellen kohti aikuisuutta.

Vallan myrskyisiä aikoja ollaan taas rymytty läpi Aan kanssa. Isojakin juttuja, mutta kaikki ollaan selvitetty ja poika on ollut mukana joka selvityksessä ja *nyt viimein* minulla on jotenkin sellainen olo, että lamppu olisi syttynyt päässä ja kelkan suunta kääntynyt. Pitäkää peukkuja, että näin tosiaan olisi.

No, kaupassa suoritettu "korvaa työllä näpistämäsi tuotteet"- case on ohi ja poika oli "tehnyt töitä kuin mies" (sanoi siis kauppias). Good. Sen verran piti minun älähtää, kun ensimmäisinä päivinä oli puhdistellut rännejä ja ilman valjaita. Kilahdin melko rivakasti, että jos ei ole valjaita, niin eipä ole rännien puhdistajakaan katolla (perkele!). Joku roti se kuitenkin pitää olla, vaikka tyhmyyksiä onkin tehnyt. No, sitten oli koulun taksvärkkipäivä ja Aa itse kysyi, voisiko hän tehdä sen päivän siellä samaisessa kaupassa ja kävihän se.
Aa tuli silmät loistaen, että nyt tuntuu kuin olisi oikeasti työkaveri, kun olivat alkaneet puhutella etunimellä:) Ajatelkaas, niin pieneltä tuntuva juttu, mutta ilmeisen iso kuitenkin.

Viikolla Aa itse ehdotti, että saisiko hän kysyä sieltä kaupasta, josko voisi käydä siellä koulun jälkeen ja lauantaisin auttamassa, jos tarvitsisivat ja *nyt tulee se SUURI oivallus*, olisinpa sitten jossakin tekemässä jotain järkevää, enkä tuolla pöljäilemässä kavereiden kanssa. Annoin luvan ja pidin peukkuja pystyssä kyynärpäitä myöten, että ottaisivat. Saisi tunteen, että on hyödyksi ja olisi sitä järkevää tekemistä ja onneksi kaupassa oli luvattu, että saa tulla oikein mielellään ja palkasta sitten sovitaan. Aa selvitti ihan ihmeissään, että ei kai hän nyt mitään palkkaa ole vailla ja tässä kohtaa taas puutuin nätisti, että kyllähän hyvin tehdystä työstä kuuluu saada palkkaa, olkoon sitten ruoka, karkki, taskuraha tms.
Tänään oli eka oikea työpäivä ja Aa oli tienannut ruoan päivällä (pikkupizza ja kokis), lauantain namupussin ja vielä rahaa, jotka vapaaehtoisesti tilitti vähennykseksi siitä tuhoutuneesta takista. :O Tuntuuko vain minusta vai jostain muustakin, että vaikka ylilyöntejä tapahtuu, niin kyllä siellä päässä muutakin kuin kolttoset pyörii? Jes;) tästä tulee hyvä lauantai ja sen perään hyvä sunnuntai, eiks jeah?

S.A.

Ps. Hetkeksi paskamutsi ja luokattoman huono kasvattaja-fiilikset häipyi taivahan tuuliin. *Viheltelee ja tuulettaa*, mutta en unohda kuitenkaan, että edelleen kaikenlaista voi tulla ja tulee vastaan, mutta tämän pienen viikonlopun olen ikionnellinen:)

4.10.11

Näin.

Joku varmaan muistaakin tämän tapauksen. No asia tavallaan jo vähän painui unholaan, kunnes viime viikolla löysin sen kortin numeron kalenterin välistä (hallelujaa, että joskus on älliä ottaa tärkeät numerot muistiin!). Laitoin tiukan asiallisen sätkypostin aiheesta ja kerroin tapahtuneen ja sen, että soittelin kahteen kertaan ja palautin kortin huoltoasemalle ja poika harmistui ja se, että vielä tässä aiheesta viitsin naputella ei ainakaan vähennä harmistusta, jonka kortin löytäminen kaikkinensa on aiheuttanut. Vastaus tuli kahdessa päivässä. Siinä pahoiteltiin (hyvä!), ei löydetty minun puhelimesta tullutta yhteydenottoa (huono!), pyydettiin sitä numeroa, josta otin yhteyttä (vastasin kaikki 6 huushollin liittymänumeroa), aiottiin ohjeistaan sekä huoltoasemahenkilökuntaa että puhelinpalvelua (hyvä!) ja aiottiin maksaa se 9 euron löytöpalkkio.

Palkkio tuli tilille (hyvä!) ja postissa tuli vielä extrana 20 euron tankkauslahjakortti ja pahoittelut ja "teidän ansiostanne löysimme järjestelmästämme virheen". Näin. Minulle jäi kuitenkin hyvä fiilis ja seuraavalla kerralla (hahaa, varmaan sitä korttien löytelyä nyt ei ihan päntiönään tapahdu) todennäköisesti palautan kortin enkä tunge lähimpään roskikseen.

S.A.

2.10.11

Pupuilla on vielä hauskempaa kuin blondeilla.

Hehheee. Meillä oli eilen yhden ystävän 50-vuotissynttärit. Teemana oli naamiaiset. Luin naistenlehdestä, että Playboypuput on kuuminta naamiaismuotia, joten tietenkin pukeuduin playboypupuksi;D
Nuo vaaleanpunaiset detaljit on sitä "sexyä" ja no pupu on pupu.
Porkkanoista yksi oli tyhjä ja siinä oli vetoketju avaimille ja muille "käsilaukkutavaroille".
Juhlissa oli arvatenkin superhauskaa! Olin kuitenkin autolla ja lähdin jo hyvissä ajoin yhdeksän aikaan kotiin laskemaan lapsia (täällä oli pieni vatsatautiepidemia päällä).
Työkaveri soitti, että oli unohtanut avaimensa sisään ja tarvitsisi työpaikalle oven avaajan, jotta pääsisi hakemaan avaimensa. Työkaverilla oli hoidossa koira, jota oli lähtenyt lenkittämään ja siinä rytäkässä ne avaimet olivat sitten unohtuneet. No, sanoin, että menee 10-15 min, kun ajelen täältä tunturista, mutta eipä hätää, tulossa ollaan.
***
Kaupungille päästyäni kurvailin keskustassa ja kuinkas ollakaan. VIUVIUVIU, valot siniset välähtää, käskien pysähtymään. Vetaisin tien laitaan ja istuin autossa (heii, oon kattonu Poliisit-sarjaa!!). Avasin oven ja poliisi tuli juttusille.
P: No mikäs pupu täällä ajelee?
M: No, tämmönen pupu vaan.
P: Ootko naamiaisiin menossa?
M: En ku tulossa.
P: Puhalla tähän.
M: En tiiä onnistuuko, ku naurattaa vähän. Haluatko nähdä ajokortin, en ehkä näytä ihan samalta...(tirsk)
P: Mihin sä siis oot nyt menossa?
M: Kohta kotiin. Käyn ensin työpaikan takapihalla, kun avaan oven työkaverille, jonka avaimet jäi sinne, kun se lähti ulkoiluttamaan koiraa joka ei oo sen. Öh, tää saattaa nyt kuulostaa vähän omituiselta, mutta kyllä mä selvä olen, niinku näet.
P: Niin oot (katsoo mittaria), hyvää matkaa sitten.
Koko keskustelun ajan molemmat muikistelee ja yrittää pidättää naurunpyrskähdyksiä ja tuo mun sekopäinen selvitys tuli ihan spontaanisti, tiedättehän, kun jotenkin hätääntyy niissä vilkkuvaloissa ja kertoo ihan kaiken, vaikka ehkä vähempikin joskus riittäisi ;D 
***
Sen verran poliisi sitten sanoi, että oli joku vähän suurempi juttu siinä meneillään ja siksi sitten oli pysäytetty, ei suinkaan siksi, että olisi jotenkin omituista tai kyseenalaista, että jänikset ajelee autolla ;D
(Kuinka todennäköistä on, että sen kerran kun pukeutuu pupupukuun, päätyy ratsiaan?! Ihan kuin mua ei jo muutenkin pidettäisi "vähän" outona! Ja miksi fabon puolella kaverin kommenttiin "miksi en ole yhtään yllättynyt, että tämä tapahtui juuri sinulle" kertyi lyhyessä ajassa pelottavan monta tykkäystä?) 

Että tämmöstä tänne.

26.9.11

Rakas perhe!

Kirjoitan tämän kirjeen, jotta ymmärtäisitte miten vaikeaa minun on elää teidän kanssanne. Kun minä herään, minua ei-yksinkertaisesti-väsytä. Mielestäni on täysin kohtuullista vaatia jotakuta seurakseni. Yleensä teen sen äänekkäästi, ette ehkä pidä siitä, mutta ette pitäneet siitäkään, kun työnsin sormeni syvälle äidin sieraimeen. Olkoon kello 4 tai 6 aamulla tai 13 iltapäivällä, minulla on mielestäni oikeus saada seuraa.

Kun minun tulee nälkä, ilmoitan siitä kyllä. Heittäydyn maahan mahalleni ja huudan. Teidän täytyy ymmärtää, että minusta tuntuu siltä, että minä kuolen siihen paikkaan. Nälkäisenä 39 sekuntia (leivän kaivamiseen pussista ja voiteluun menee tämä aika) tuntuu ainakin kolmelta tunnilta. Huutakaapa itse kolme tuntia lattialla pää punaisena - alkaako hermoa kiristää, häh?!
Toinen vaihtoehtohan on se, että teen itse itselleni välipalan, jännä juttu vaan, että sekään ei teille kelpaa. Kun olen omatoimisesti hakenut litran purkin jogurttia ja kaatanut sen kahden desin mukiin, joku tulee kiljumaan siihen ja huiskimaan luutulla. Fuck you! MINÄ SENTÄÄN YRITIN! Ja murot! Jos nyt vähän kaatuu lattialle siinä tehdessä, niin kannattaako siitä nyt hikeentyä? Koira korjaa hudit. Paitsi niin, joojooojooo, se on allerginen ja sen korvat tulee kipeeksi, jos se syö muroja, daadaadaa, ketä kiinnostaa? Mulla tulee pää kipeäksi teistä ja saatan kuolla nälkään!

Jos minä tänään haluan voileipäni juustolla, se ei tarkoita, että haluan samanlaisen leivän huomenna. Huomenna saatan olla hurjin lihansyöjä mitä maa päällään kantaa ja linttaan juuston jollekin otsaan. Tarjotkaa aina kaikkia vaihtoehtoja; juustoa, kurkkua, makkaraa, tomaattia, mitä nyt löydätte kaapista. Saatan yllättää teidät haluamalla leivälleni vain omenahilloa. Kiirettä pitää, yrittäkää kiristää tahtia, 39 sekuntia kuluu tosi nopeasti ja minulla ON NÄLKÄ!

Vaatteet. Oih ja voih! Jos minä tuon kengät, minä haluan kengät. EN tahdo sukkahousuja, aluspaitaa, pitkähihaista, pitkiä housuja, välipukua, ulkopukua, kypärälakkia, villasukkia, hanskoja ja kurahousuja. MINÄ HALUSIN NE KENGÄT ja VAIN NE KENGÄT! Tajusitteko pointin? Vain kengät. En pakkopukemista, laulamista, loruleikkejä, asiallista selvitystä vilustumisesta- minä halusin vain ne kengät!

Ja toinen (tai 500.) teidän älyttömyys! Missä sääntökirjassa lukee, että saunan jälkeen pitää mennä suihkuun? Näyttäkää, todistakaa! Olette itse keksineet tämän kökkösäännön. Olen lähes sataprosenttisen varma, että kenenkään muun perheessä ei ole pakko mennä suihkuun saunan jälkeen. Miten raivostuttavaa! Inhoan suihkua ja pidän saunomisesta. Antakaa mun olla! Hiki haisee hyvältä!

Vaippa. Vaippa. Vaippa. Haluan juosta kilkkarat paljaana. Osaan kyllä sanoa, kun pissa on tullut ja kyllä sen sanomattakin joku löytää- ja kun löytää, sen kyllä kuulee. Kakan kanssa sama juttu. Älkää vainotko sen vaipan kanssa minua. Tunkekaa se omiin housuihinne.

Pidän ulkoilusta, suorastaan rakastan sitä! Miksi minä en saa olla 14 tuntia päivässä ulkona? Tehkää työvuorolista. Vuorotelkaa, jos minua kerran pitää valvoa! MINÄ TAHDON OLLA ULKONA! EN SISÄLLÄ!

Kommunikointia helpottaisi kovin, jos viitsisitte opetella kieltäni. Jään odottelemaan.

Ymmärrätte varmaan tämän luettuanne, että Teidän kanssa ei ole kivaa, eikä helppoa. Yhtä pään hakkaamista seinään. Olen kuitenkin yrittänyt olla pitkämielinen teitä kohtaan. Tässä nyt viimeiset vinkkini teille, ehkä tämä vielä voitaisiin saada toimimaan. Teidän vain yksinkertaisesti täytyy ryhtyä tottelemaan sääntöjäni ja palvella minua parhaiten.

Ystävällisin yhteistyöterveisin 2 vuotias poikanne Dee (el dictator)

24.9.11

Ei se oo kuulkaa helppoa kellään!

Bee soitti eilen aamulla koulusta:
Bee: Ni se vanhempainilta on joskus ensviikolla. Kuinka monta aikuista meiltä osallistuu?
Minä: No yksi varmaan, minähän päivänä ja moneltako se on?
Bee: 29 ja vissiin viideltä.
Minä: Ok.
***
Illalla.
Minä: Miten sä et oo muistanut tuoda sitä lappua?
Bee (tuohtuneena): Kuule, kyllä munkin elämässä on niin hirveesti muistetttavia asioita! Aattelepa nyt, kun mä aamulla lähden kouluun, mun pitää pyöräillessä keikuttaa pyllyä; että mä tunnen kuinka reppu heiluu- siitä mä tiedän, että reppu on mukana. Sitten mä nyökyttelen päätä, että tunnen kypärän. Katson kädet, että onhan mulla hanskat ja vielä pitää muistaa tarkistaa, että oonhan mä muistanut laittaa kengät jalkaan! Onko ihme, että joku lappu saattaa unohtua!?
Minä: ...hmf... (sisäinen tirsktirsk) Siis tuntuuko susta useinkin siltä, että sulla saattaa unohtua kengät...?! Ei se sitten ole ihmekään, että joku lappu unohtuu.

Ja painelin eri huoneeseen pureskelemaan poskiläskejä, etten räjähdä hohotukseen.

S.A.

22.9.11

Ja mikä tänään nauratti...

Kuuntelin tänään töissä jotain lapin radion uutisia. Normaalit -ne siis todella tavanomaiset- taistelua siellä, hallan vaaraa täällä, Katainen sitä ja Kreikka tätä osastot soljui korvasta sisään ja toisesta ulos ja sitten uutislähetyksen lopuksi joskus, kun on tapahtunut jotain todella hurjaa/outoa/vaarallista/kummaa/mainitsemisen arvoista uutistenlukija sanoo sillä jännittyneellä äänellä: "Juuri saamamme tiedon mukaan---". Minähän höristin nuhatukkoiset korvani törrölleen, että nyt tulee joku jytky--- niin se juuri saapunut tieto oli: "Inarinjärvessä on havaittu ilmaston lämpenemistä!"
Aha. Okei. Minun käsittääkseni asia (ilmaston lämpeneminen) on viime aikoina pyörinyt tapetilla enemmänkin (jo joitain vuosia) ja se ei tietenkään naurata yhtään, vaan se mielikuva jostain radioapulaisesta, joka tohkeissaan ponnari kireällä kiikuttaa sitä "juuri saapunutta" tärkeää faksia uutistenlukijalle.

Sinänsähän uutinen meni perille kyllä, jopa minäkin havahduin ajatusmatkoiltani tähän päivään ja harva uutinen pysyy päässä vaikkapa saman päivän iltaan asti eli eipä hullumpi veto ollenkaan ;)

Juuri saamani tiedon mukaan hammastahnanpursottajan paikka on avoinna vessassa ja täytyy pikimiten täyttää tämä avoin toimi.

S.A.

21.9.11

Bisnekset sujuu hyvin ja kuntokin on vallan mainio.

Joo, hiljaisuus tässä blogissa ei meinaa sitä, että "no news is good news" vaan aivan päinvastaista. Viikossa on taas ehtinyt tapahtua pari isompaa juttua ja sitten sata vähän pienempää. Isot rytinät vaatii muutaman päivän jälkiselvittelyn ja pienempiin riittää pienemmät kuviot. Aa-rakas poikaseni järjesti viime keskiviikkona yllätyksen ja sieltä ei-toivotuimmasta päästä. Pojan piti mennä harjoituksiin liikuntahallin sisälle, mutta olikin päätynyt pyörimään liikuntahallin taakse, jossa kokonaisvaltainen pöljyys pesii. Axe+sytytin+ kaverin helvetin kallis laskettelutakki= minun sydänpysähdys+ hermoromahdus+ helvetin iso lasku. MUTTA tietysti olen ikionnellinen, että kenellekään muulle kuin takille ei käynyt pahasti (ainekset kyllä oli suurempaankin, tiedättehän keinokuidun...) ja kiitollinen olen siitä, että sen toisen pojan äiti oli hyvin järkevä ja asiallinen kolmen pojan äiti ja tajusi, että kyseessä oli vahinko (hirvittävän harmillinen sellainen, mutta kuitenkin vahinko!) ja kun pojat on keskenään liikkeellä, niin sattuu ja tapahtuu ja se järki tulee jossain kolmen metrin päässä takana.

***
No, tunnemyrsky oli raivoisa, *kirjaan tämän kaiken siksi, että jos saan näistä neljästä kunnon miehiä kasvatettua, niin palaan 30 vuoden päästä lukemaan tämän*. Huutamisen ja itkemisen sekaan sattui soittamaan äiti, juurikin siinä kohdassa, kun olin varma, että aamulla soitan lastensuojeluun, että ottakaa nämä pois, en minä saa näitä kasvatettua mitenkään. Äidille huutaminen ja itkeminen katkaisi raivolta terävimmän kärjen ja seuraavaksi soitti Ystävä, joka sai saman ryöpytyksen viattomaan niskaansa. Sitten oli jo hyvin paljon seesteisempi olo. Iskä laittoi maailman kannustavimmat viestit; ET ole yksin, tästä(kin) selvitään yhdessä ja "mitäpä, jos ottaisit sen pojan yöksi kainaloon ja näyttäisit sille kuinka paljon sitä kuitenkin rakastetaan ja näyttäisit kuinka paha mieli sulla on oikeasti."

Ja niin minä petasin patjat Aan huoneen lattialle. Siinäpä itki äiti ja poika käsikädessä ja kun itku loppui, juteltiin yli puolen yön. Heräsin puoli viideltä miettimään syntyjä syviä ja katselemaan isoapientä poikaa, joka kuitenkin nukkui rauhallisesti, siinä vieressä, lähellä ja kyyneleetkin jo kuivuneina.

Perheneuvolan soittoaika oli sopivasti aamulla ja märisin koko katastrofin sille työntekijälle, joka antoi 11 (hetkinen, mitkähän oli maksimipisteet? Jos 10, niin hyvin meni, jos 100 niin ei kehumista!!!) pistettä vieressä nukkumisesta ja sen näyttämisestä, että lapsi hyväksytään, vaikka tekoa ei. Sanoinkin sille työntekijälle, että: Silloin, kun se vähiten rakkautta ansaitsee, silloin se sitä eniten tarvitsee. Eikös se niin ole?


Nyt meillä on mennyt viikko hyvin. Meillä on ihana perhe, vaikka paljon sattuu ja tapahtuu, niin silti meillä on maailman paras perhe (just meille). En tiedä miten jaksaisin, jos ei olisi omaa turvaverkkoa ympärillä, niitä ihmisiä joille voi soittaa ja varauksetta kaataa kaiken paskan niskaan ja silti joku jaksaa nostaa minutkin ylös, go girl! Sinä osaat, pärjäät ja pystyt!

Tähän sopii niin hyvin Jari Sinkkosen teksti, jonka äiti joskus omina nuoruusvuosinani leikkasi talteen: "Epätoivon hetkellä lapsi -ja aikuinen- tarvitsee jotakuta, joka pitää häntä sylissään niin kauan, kunnes hätä ja paha olo sulavat itkuun."

***
Ja "iloisempiin" uutisiin. Cee sai potkut puheterapiasta. Poika totesi jo eilen illalla, että aikoo puhua ainoastaan englantia siellä tänään ja todentotta, kun menin hakemaan sankariani, terapeutti totesi, että nyt on varmaan hyvä pitää vähän taukoa, vaikka puoli vuotta...? Jotain siansaksaa se oli solkottanut, eikä juurikaan ollut perehtynyt tehtäviin. Mahtavaa! Saatiin potkut terapiasta. (Mietin kyllä, että siinä saattaa piillä suuri viisaus; jos ässät ja ärrät ei tule terävästi, on kenties syntynyt väärään kansalaisuuteen. Silloin onkin parempi vaihtaa kieleen, jossa pehmeys kuuluu asiaan...)

***
Toiselta pomolta irtosi silmästä mykiö. Käsitättekö, että niinkin voi käydä?! Se voi irrota, jos joku lyö silmään tai jos vaikka nostaa jotain raskasta. No ei ole lyöty, joten tuo raskaiden asioiden nostelu on sitten se syy. Arvatkaapa onko homma vahtia aikuista ihmistä, ettei vaan nostele mitään, ettei se repeä kokonaan irti. Tämä taas tarkoittaa noin suurinpiirtein sitä, että toisen työkaverin lomalla ollessa (tämän ja ensiviikon) jäljelle jääneet kaksi tekee noin 10 tunnin päiviä ja yksi nostokieltoinen "hengailee".
***
Iloisia uutisiakin toki mahtuu viikkoon. Minua pyydettiin kaasoksi :D MAHTAVAA! Yksi pieni poikavauva syntyi maailmaan. Työkaverin miehen mahassa ei ollutkaan syöpä ja Ceellä liikkuu hammas.

Olikohan muuta? Tässä vissiin pääpointsit.

Kapteeni S.A. kiittää, kuittaa ja kumartaa!


Ps. Jos ajatus tekstissä hyppii, niin tämän kirjoituksen aikana 20-21:45 olen kirjoittamisen lisäksi lämmittänyt 3 annosta ruokaa, tyhjentänyt  ja täyttänyt tiskikoneen, pelastanut 72 karannutta silmukkaa (kiitti Dee), pyöräillyt kaupasta paketin hiillosmakkaraa (koulun retki, ainiiiiin äiti mä unohdin sanoa aikaisemmin), ratkaissut yhden riidan, käynyt hämmästelemässä puhjennutta pyörän kumia, allekirjoittanut matematiikankokeen, ysipuol, nitkuttanut sitä ekaa heiluvaa hammasta, nukuttanut Deen ja puhdistanut koiran korvat.

Pps. Tämä taitaa olla virallisesti ensimmäinen kirjoitus, johon voisin laittaa kaikki tunnisteet. Paitsi Joulua ja Valokuvatorstai ja aamukaffeella.

13.9.11

Hohhohoo!

Vasta mietin, että kun ei näytä olevan aikaa blogin päivittämiselle, niin laittaisko lapun luukulle? Mutta nyt huomasin, että tästä kuusta näyttää tulevan tän vuoden teksteliäin! 8O Tämä on jo yhdestoista kirjoitus tälle kuulle ja nyt on vasta 13. päivä. OHO!

Kahvia ja pullaa!

S.A.

Myrskyä ja välillä poutaakin.

Huh. Hepaskasta on juurikin selvitty ja jonkin sortin rauha on astellut taloon. Johan tuota tulikin mellastettua. Onneksi sain taas tänään olla puoli päivää mielipuuhissa töissä :) kädet kyynärpäitä myöten savessa on kiva olla ja mieli seestyy ihan itsestään.
Illalla oli Ceen ja Deen vanhempainillat. Molemmat klo. 18-19:30 ja kahdessa eri osoitteessa. Hurjista harjoituksista huolimatta en tänäänkään onnistunut olemaan kahdessa paikassa yhtä aikaa, joten valitsin Deen päiväkodin, jota Cee surkeana suri; olivat leiponeet sämpylää ja kaikkea :(. Mutta näin nyt tällä kertaa.

Tuntuma päiväkodista on ollut hyvä, mutta entisestään fiilis parani tämän illan jälkeen. Ensinnäkin oltiin ihan hämärässä pelkkiä kynttilöitä valoina ja rauhallista musiikkia taustalla. Oh! Mikä ihana tunnelma. Kaiken hektisyyden ja kiireen keskellä. Oh! Oh! Oooh! Pajukorista nostettiin kuvia ja kun oman ipanan kuva tuli, sai mennä kertomaan lapsesta, perheestä ja hoitopaikkatunnelmista. Kaikki me vanhemmat arvostettiin sitä, että juuri sitä omaa kultsia tullaan sylittämään, kun aamulla mennään hoitoon. Aika iso pieni juttu. Se, että pieni jää (välillä toki kiljuvana) aikuisen syliin. Toinen tärkeä juttu oli kiireettömyys. Saa syödä niin kauan kuin siihen menee aikaa. Kaiken saa tehdä omaan tahtiin- ei hoputeta.

Askartelua hoitotädit kutsuivat PROJEKTEIKSI, koska siilin askarteluun saattaa mennä kuukausi. Kaksi viikkoa harjoitellaan saksien pitämistä kädessä, kolmannella leikataan ja neljännellä viikolla liimataan. Hyvä työilmapiiri välittyi humoristisesta asenteesta ja minulla on kyllä sellainen olo, että nyt ollaan tosi ihanassa paikassa:) Ja tietysti sen huomaa Deestä, joka jää mielellään aamuisin. Ainoa harmia aiheuttava juttu on se, että aamulla ei saa jäädä ulos! Kääk! Ryhmässä on myös yksi vaikeasti vammainen lapsi ja tädit kertoivat kuinka nämä 1-3 vuotiaat huolehtivat myös tämän tytön aina mukaan touhuihin ja jos tutti tippuu, niin kaverit jeesaa :) Tärkeää!

Retkissä painotettiin lähiretkeilyä. Jes! Kuten olen varmaan 500 kertaa todennut, että läheltä saattaa löytyä paljon suurempia elämyksiä kuin "isolla rahalla ja mittavilla järjestelyillä" kaukaa.

Siis oikein hyvillä mielin, kaikin puolin. Ruokapuolesta vastasi tänään luonnollisesti Ukko ja syksyn ensimmäiset takkamakkarat (siis kotona) on vetaistu naamaan. Namia oli, koskapa se makkara pahaa olisikaan?

S.A.

12.9.11

Hyvä raivari jatkukoon.

Koskahan tämä raivo laantuu? Ajattelin jo illalla, että pahin myrsky pyyhkäisi yli, mutta vielä jäi joku turbulenssi takomaan takaraivoa ja hampaat irvessä olen tämänkin päivän vääntänyt läpi. Aamulla normaalit hoitoon/puheterapiaan/eskariin kuljetukset ja sitten vein kengät suutarille, joka sanoi, että roskiin vaan. Ei kannata korjata. Jaa.
Yllättäin tälle päivälle tuli vapaa, ihan viime viikon viimeisenä työpäivänä valkeni tämä asia ja koska olin jo varannut hoitopäivät niin hyödynsin tämän päivän kotihommille (siis oikeasti nukuin raivo otsassa niin huonosti viime yön sohvalla, että rykäisin kolmen tunnin päiväunet). Ja kävin kirjastossa.

Siinä mielessä tilanne on kuitenkin edistynyt, että Ukkoon kohdistuneen raivon olen tänään jaotellut koskemaan koko perhettä. Vihaisena oleminen on väsyttävää! Mutta kun nyt olen vauhtiin päässyt, niin antaa mennä vaan.

Pientä hymyä oli havaittavissa, kun noin 20 tekstiviestin verran suunniteltiin kaverin kanssa riitelyn alkeet-kurssia. Tai oikeastaan kysyin siltä ensin, että voiko lähestymiskieltoa hakea, jos toinen on vaan vitun ärsyttävä? Arvio oli, että pitäisi olla jotain väkivallan uhkaa tms. mutta siis onhan se uhka ihan todellinen, jos tuo ei lakkaa olemasta noin ärsyttävä, niin se saa ihan kohta köniin. Ja siitä se ajatus sitten lähti: periaatteessa mistä hyvänsä lausahduksesta saa riidan aikaiseksi, vähän se vaatii kekseliäisyyttä ja pokkaa, mutta onnistuu.

- Se on sun syy, että meidän lapset on niin rumia.
- Onneksi ne on sentään perineet luonteen multa, ihan riittävä rangaistus, että ulkonäkö on sulta!
***
Mies: Ajattelin käydä oluella perjantaina.
Nainen: OHO!
Mies: Kuinka niin, enhän mä nyt useasti käy.
Nainen: Ei kun tuo ajattelu osio hätkähdytti.
***
Mies: Sä varmaan tiedät tästäkin kaiken...
Nainen: En tiedä, vaikka sinusta varmaan siltä tuntuukin.
***
Mies: Seksi ei ole enää samanlaista kuin silloin alussa.
Nainen: Sepä yllättävää, mitäpä jos ottaisit yhteyden urologiisi?
***

Okei, jätän rankimmat vielä jemmaan, parhaita aseita ei pidä paljastaa heti taistelun alussa ;D
No niin, siinäpä esimakua, kun Akka ei enää ole niiiiin kiva. Mitäs luulette, onko tänään kaikki lapset ja Ukko saatu tuijottamalla ja mulkoilemalla hampaidenpesulle ja nukkumaan? Khyllä. Miksihän ne ei halua alkaa sanalliseen taistoon minun kanssa?!

S.A.

11.9.11

Räyh!

Kaikkien viiden miespuolisen lukijan (2 irltuttua, Liskonaisen mies, Ninan mies ja ehkä LIAMK) kannattaa varmaan ohittaa tämä kirjoitus- nyt tulee rumaa tekstiä.

Ukko on aika usein ihan jees, mutta toisinaan niin helvetin ääliö, että tekisi mieli potkaista sitä päähän nilkkaan.
Tilannehan alkoi jo rakentua siitä, että se metsästyskaveri tuli tänne. Fine, oli sovittu, että Ukko lähtee metsälle (tekemään mitä? ei se metsästä mitään! ei ole ikinä metsästänyt!) ja ovat mökillä yötä. Ensimmäinen huutokohtaus siis perjantaille; Cee parkui, kun tulee niiiiin ikävä ja Dee parkui ihan vaan siitä syystä, kun Cee parkui. Bee tyytyi inkuttamaan; miks mä en voi lähtee mukaan? No, tilanne rauhoittui huomattavasti, kun älysivät lähteä viimein. Siis ne aikuiset miehet.

Niin kattoppa vaan, eiköhän ne olleet lauantaina 12 maissa takaisin täällä. Hakemassa skootteria ja pakettiautoa ja kaikkea muuta tuikitarpeellista (??????) metsästyskampetta. Joo-o, sama halvatun parkuna sillä seurauksella, että se vajakki sanoo, että "no tulkaa illalla saunomaan, jos äiti tulis teitä käyttämään". Hahhahhaa, onneksi mulla ei ole myöskään mitään aselupia, ei edes ritsaan. Arvaattekin, sitä inkutusta riitti ihan koko leppoisaksi iltapäiväksi 12:30-18:30. No pakkasin pennut, koiran ja saunakamppeet ja Ukko soittaa, että et viittis käydä kaupassa? (Syöksy seinään ja sementtiin!!!) Kaupan kautta matkaan. Saunominen meni ihan ok, makkarat paistettiin ja sitten se palikka toteaa: "Voittehan te jäädä yöksi, jos äitikin jää!" IDIOOTTI, PÄSSI! Ei ikinä noin! Siis minusta tehtiin yhdellä lauseella hankala ja v-mäinen ämmä, kun en suostu jäämään mökille yöksi. Ja miksi en jäänyt?

1. kaksikerroksinen mökki helkkarin jyrkillä portailla ilman suojaporttia.
2. kaksi narttukoiraa ja meidän uroskoira.
3. yksi vaippaikäinen ja rantasauna (lämmin vesi siellä, ei sähkövaloja).
4. saunaolusia nauttivia miehiä (lue: kukaan tervepäinen ei jaksa kuunnella niitä ohiammuttuja teeriä selvinpäin, ei ihan oikeasti jaksa).

Bee sai jäädä yöksi, koska jaksaa kävellä metsässä. Ceen ja Deen pakkasin huutavina ja väsyneinä autoon ja Aa halusikin kotiin.

Nyt tulee sitten sen pannupään huippuveto: "Iskä tulee sitten heti aamusta, saat nukkua isin paikalla ja iskä tulee sitten ihan pian, kun oot herännyt!" Lärsynlärsyn Ceelle.

Cee heräsi varttia vaille seitsemän ja Ukko tuli Been kanssa kotiin klo. 18. Tarvitseeko sanoa mitään? Luuletteko ehtikö Cee kysyä kertaakaan, joko se iskä kohta tulee? Klo. 18 aikaan täällä oli jokseenkin jäätävä vastaanotto- vitutti niin, ettei veri kiertänyt päässä eikä varpaissa. Cee oli (kuten lapset on, vaikka ei yhtään olisi syytä) sydämellinen ja suukotteli ja halaili ja iskä sanoi: "Lämmitetään sauna!" Karjaisin keittiöstä, että sinne saunaan ei meni kukaan, kun siellä on se piha-allas pestynä ja kuivumassa.

Savua nousee korvista. Pässinpää se on.

S.A.

Ps. Kiitti, nyt helpotti jo vähän:)

Pps. Näitä näin lahjakkaita ylilyöntejä ei sentään satu edes puolivuosittain. Jos sattuisi, niin saattaisin hankkia sen ritsankantoluvan.

Aan.


Aa valitsi itse verhot ja taulukankaan ja Ikeasta löytyi pussilakana, joka sopi hyvin väreihin ja mikä parasta, jos sängyn petaus "unohtuu", niin äiskä ei pulttaa ja vedä hertsejä ihan sillä sekuntilla;) Huomatkaa taidokas rajaus, siis meidän ipanan sängyn alla ei ole likaisia sukkia, astioita, vesilaseja tms. Ylipäätään sen huoneessa ei ole roskia eikä varsinkaan pyykkejä lattialla. Näettehän sen?!

Tauluun olen odotellut kahta 138 cm:n mittaista listan pätkää jo tovin. Toimitusajat on hämmästyttävän pitkät tässä firmassa ja niinpä sitten ihan omin kätösin sahasin ne listat ja ompelin kankaan reunat ja leveät taitteet ylös ja alas. Ylälistaan ruuvasin pienet renkaat päihin ja sitten Aa naulasi toisen naulan seinään ja minä toisen. Kyllä on heeeeeeeno! Ja ihan ite tehty:D

S.A.

9.9.11

Mitä sinä sanoa ja mitä sinä tarkoittaa?

Ukon kaveri oli tulossa tänään metsästyslomalle tänne ja huomasin sitten, että kun Aa on toivonut tiettyä puhelinta syntymäpäivälahjaksi ja sama puhelin maksaa täällä 149 € ja G-igantissa 95 € niin pyydänpä Ukon kaveria nappaamaan matkalta sellaisen mukaan.

Lähetin viestin: "Moi! Mitäs kautta aattelit ajella- ihan sillä vaan, että sattuiskohan siihen yhtään G-iganttia välille, kun meillä olisi yhden puhelimen tarve ja se maksaisi siellä 50 € vähemmän kuin täällä. T. Akka"

Vastaus tuli: "Malli ja väri?"

Ja vastasin mallin ja väritoiveen.

Ja kerroin Ukolle, että mitä olin viesteillyt, niin se pyöritteli silmiä päässään, että sattuuhan siihen ehkä kakskymmentä g-iganttia välille, mitä sä nyt tyhmiä kyselet! "Miksi sä et vaan laittanu viestiä, että tuo semmonen puhelin!"

Ja yritin selventää Ukolle (en kyllä tiedä tajusiko se)
"Siis mä laitoin sen viestin siksi noin, että jos sillä ei olis huvittanu lähteä yhtä puhelinta hakemaan, niin se olis voinu vastata, että ei tohon nyt satu yhtään liikettä matkan varrelle ja sitten mä olisin ollut, että no okei, ei sit mitään. Mulle ei olis tullut paha mieli, eikä mun olisi tarvinnut suutuspäissään laittaa kahta lusikallista pippuria sen makaronilaatikkoon. Ja jos mä olisin laittanu että "hae se puhelin" ja se olis joko hakenut sen pakosta tai sit vastannu, että en hae ja jos se olis hakenut pakosta, niin sillä olis kumminki ottanu päähän ajaa vartavasten johonkin mihin sillä ei ollu asiaa tai sit sitä olis harmittanu, että se ei mennyt hakemaan ja sitten se ihmettelis vaan miten huono kokki mä oon. Kun antaa semmoisen mahdollisuuden luistaa tehtävästä niin molemmat säilyttää kasvonsa eikä ketään vituta, oli lopputulos mikä hyvänsä."

Kai te ymmärsitte?! Eiks tää ole ihan normaalia kommunikointia?


S.A.

Ps. En ole kyllä muutenkaan huippukokki, että jos joskus syötte meillä jotain mikä maistuu oudolta, niin ei ekana kannata miettiä, että ootteko ehkä jotenkin suututtanu mut ;D

Pps. Heli Laaksonen on kirjoittanut kolumnin, jossa käsiteltiin varsinaissuomalaista tapaa: "Ei teil sattus olemaan mustaa makkaraa?" "Ei oo." "No niin mä vähän aattelinki." Molemmat osapuolet säilyttää kasvonsa;)
Minussa siis saattaa asua hitunen varsinaissuomalaisuutta.

Ppps. Ne puhelimet oli loppuneet- ainoastaan verkkokaupasta saatavilla. Mut ainakin se yritti:)

8.9.11

Mikä ikä sopiva yökyläilyyn?

Hih:), ei siis ollut edellisen kirjoituksen pääpointti- jos sitä pointtia näissä kirjoituksissa ikänään onkaan, mutta minkä ikäinen voi yövierailla vastakkaisen sukupuolen luona ja millä järjestelyillä?

Itse siis ajattelin, ettei yökyläily ole pahasta, tosin ajattelin sijoittaa vieraan Been huoneeseen, kuten vieraat meillä sijoitetaan- Bee tykkää vielä nukkua meidän vieressä, joten siellä Been huoneessa on sänky vapaana. Tyttöystävä M on siis usein meillä kylässä ja kuten nyt nelilapsisessa perheessä yleensä on, niin sitä "kahdenkeskistä" aikaa on riittävästi (huom. sarkasmi)... eli ei yhtään. Aina joku pienemmistä pyytää piirtämään/kirjoittamaan/laulamaan/tanssimaan/pelaamaan/you name it. Mutta mikä ikä sitten on "oikea"? Missä vastakkaista sukupuolta tulisi nukuttaa? Vieressä? Lukkojen takana?

(itseasiassa joskus hirvittää enemmän laittaa tyttö "yön selkään", joskus 22-23 aikaan kuin että pettaisi sille petipaikan meille)

Ja.

Miksi se vastakkainen sukupuoli sitten on se "mörkö"?! HÄH?

S.A.

Ps. Aa menee kirkkoon poikakaverin kanssa. Mä en nyt tiedä pitäiskö hihkua riemusta vai kaatua tajuttomana lattialle?! (ja edelleen saa käyttää niitä hjyymorisuotimia... olen vähän väsynyt ja tirskun kaikelle;))

Pps. Ja nimenomaan, miksi minäkin ajattelen heti, että tytöt ja pojat nukkuisi eri huoneissa? Mihin ytimeen moinen on juurtunut?

Hetkellinen "pingpong".

"Ping" kuvaa sitä tunnetta, kun jouhi kiristyy kolmessa sekunnissa katkeamispisteeseen ja "pong" sitä katkeamista. Kas vain, lapset ei tällä kertaa olleet ollenkaan syyllisiä tapahtuneeseen vaan työkuviot. Tai oikeammin sen karun tosiasian havaitseminen, että kahdessa paikassa ei voi olla yhtä aikaa. Eikä oikein kolmessakaan:/ Plääh. Työvuorolistojen mukaan olin buukannut kakkostyötä ykköstyön vapaapäiville, mutta yhtäkkiä olikin myös ykköstyölle nimettynä ko. päiville ja noniin, säätämistä ja veivaamista (ja se ärsyttävä tunne, että olen jokapaikkaan enemmän rasite kuin hyödyke... voi vihne!)
***
Aalla on huomenna 14-vuotissynttärit. Kauheeta miten vanha se on ja hurjaa miten nuori äiti sillä on 8D!!! Tyttöystävä olisi ilmeisesti tulossa ekaa kertaa yökylään...huuuuu! No katsotaan tuleeko tytön vanhemmilta lupa. Viime vuonna olin kuulemma luvannut, että saa olla kavereineen meillä ilman aikuisia viettämässä syntymäpäivää tai siis -iltaa, mutta tänä vuonna iski jännän päälle ja ajattelin kuitenkin pysyä kotona... toinen varteenotettava vaihtoehto illanvietolle olisi nuorten messu (18-23) ja siitä saisi riparimerkin, mutta ilme oli pojalla näkemisen arvoinen, kun ehdotin tuota;) "AI niinku synttäripäivänä olisin koko illan kirkossa??? Kun äiti mä en oikein pidä kirkon tunnelmasta, varsinkaan syntymäpäivänä..."
***
Eilen oli eskarilaisen yleisurheilukisat ja varmaan meni tosi hyvin. Pamautin aamulla vessan oven kiinni ja Ceen jalka oli välissä. Auh! Että onnea ja menestystä vaan kisoihin, äiti lisää vähän vaikeusastetta telomalla sun jalan. Etpä oo sit niin ylivoimainen... Huoh.
***
Huihai sentään, arki siis menee painollaan ja yritetään räpistellä mukana. Voi olla, että viikonloppuna ehtisin kirjoitella jotain järkevämpääkin, epätodennäköistä se silti on. Kiireisenä pitää, kun täytyy muistaa sotkea kalenteria ja litistellä jalkoja oven väleihin. (JOO! SAA ANTAA SYMPATIAA JA SILITTÄÄ PÄÄTÄ!)

S.A.

5.9.11

Asiasta ja sen vierestä.

Anonyymi Anonyymi sanoi...
Suuri kiitos kaikista enkeleistä ja rukouksista. Hyvin varovaisen arvion mukaan tällä hetkellä näyttää siltä, että enkelit ovat tehneet töitä ja rukoukset on jossain kuultu. Mutta vielä ei voida olla varmoja mistään, joten jos enkeleillä ei ole hirveä kiire, niin mielellämme pidämme ne vielä kotvan aikaa pienen tytön sängyn reunalla. Kiitos!
5. syyskuuta 2011 12.16
Yllä oleva teksti on kopioitu tuolta alemmasta kirjoituksesta- että jos nyt joku ei aktiivisesti kahlaa vanhoja kommentteja läpi, niin tämä teille rakkaille tiedoksi. Tiesinhän minä, laatuenkeleitä teiltä löytyy! :)
Olen analysoinut omia tunteita ja tullut siihen tulokseen, että oma pää palaa vieläkin lähes päivittäin niihin tammikuisiin tapahtumiin ja varmaan siksikin (jos nyt ei aiemminkaan empatiakyvyt ole olleet nollassa) elän kauhean vahvasti tuttavien/ystävien ja tuntemattomienkin murheet. Sydän ihan rytyssä; pelottaa, voin kuvitella, henki ei meinaa kulkea, itkettää ja kaikkea. Silti minä kyllä jaksan viimeiseen asti olla varma hyvistä uutisista ja luotan, että mitään pahaa ja peruuttamatonta ei voi/saa tapahtua!!! 
Eli kiitos ja kuten yllä lukeekin, niin lisätsempit ei ole ollenkaan pahitteeksi!
***
Retkipojat saapuivat eilen illalla ja tuomisina oli mitä maukkainta rieskaa. Ei olisi kannattanut yhtään tirskua, varsin symmetrisiä ja tosiaan herrrkullisia oli ne ja nyt ne on muisto vain. Nam nam. :P
Saunan pesusta saatiin kiitosta ja uusista verhoista: "Vaihda heti ne vanhat takaisin!"-kommentti. Juu, en ole vaihtamassa! Siis talon ainoa henkilö, joka jotain sisustuksesta (ehkä) ymmärtää, niin oman terveyden takia ei miesväellä kannata lähteä tuolle arvostelulinjalle yhtään!
Meinasin ostaa töistä sellaisen "mykkäkoulussa" hihanauhan. Sillä voisi viestittää ilman äänenkorotusta mitä mieltä mistäkin on milloinkin;D 
***
Tänään oli puheterapia. Cee edistyy hienosti, äsh- ja ärrrr on nyt löydetty ja saatu puheeseen ja nyt treenataan kaikenlaisia käsitteitä. Cee ei suinkaan kaikkea osaa, mutta ilmiömäisen muistin avulla osaa seuraavalla viikolla edellisen viikon tehtävät (jos viitsii yrittää).
***
Tämän viimeisen taisin jakaa facebookin puolella, mutta täällä en sitä tainnut vielä kirjoittaa. 
Cee: Kone meni sekaisin...
Isi: Mitä sä oot tehny sille?
Cee: En mitään, en ees koskenut!
Isi: Mutta tässähän lukee, että on luotu joku uusi juttu ja sen nimi on IVIL!
Cee: Jaa, no miten mun nimi sitten kirjotetaan?
Ja tuo kirjainyhdistelmä on siis kyllä Ceen nimi, joskin vähän eri järjestyksessä (vaikka kyllä tuo IVILkin pehmeästi lausuttuna joskus tuntuu sopivan tuolle äärimmäisen hyvin;))
S.A.

3.9.11

Laatuaikaa.

Työpäivän jälkeen pyöräilin kaupassa mutkin, tein ruoan ja creme bruleen jälkiruoaksi. Helppoa oli touhuta, kun ei ollut kuin Dee kotona. Ukko lähti Been ja Ceen kanssa kaverin luo mökkeilemään. Laatuaikaa sielläkin tiedossa; iskät ja tyttö 7 vee, pojat 11, 5 ja 4 vee aikovat leipoa rieskaa. (tirsktirsk;))

Aan lupasin koululle jalkapallon peluuseen vannotuksen kera, että kuudelta on oltava kotona. Saunaa pesemässä. (hirviömama nro1.) Ja olihan se viittä vaille kuusi kalsareissa valmiina juuriharjasulkeisiin. Valmista tuli ja creme bruleet palkinnoksi. Nyt odotellaan, että sauna lämpiää ja sitten möllötetään sohvalla ilta- katsotaan joku elokuva ja naatitaan, naatitaan!

Elämä on varsin mieluisaa juuri nyt, onnellisena ihan kaikesta tästä ja nauttien älyttömän kivasta fiiliksestä:) Jos olisin vielä saanut piilokameran rinkkaan, niin olisin voinut tiirailla sitä rieskashowta (hohooohoo, miksi mua naurattaa ajatuskin niin kauheasti...)

Siksipä en juuri nyt ehdi viettää teidän kanssanne enempää aikaa- laatuheppu katselee vinosti tuolta, että "äitiiii, sun koneaika on loppu..."

Moi!

S.A.

Ps. Kysyin saunaa pestessä, että kysykö kaverit mitään, kun sun piti lähtee niin aikaisin, niin Aa sanoi, että "ei kysyny, kun sanoin, et lähden äitin kanssa pesemään saunaa!" Keep it simple. (ja toi 14!!! en mä nyt ihan epäonnistunu oo, enhän?!)

2.9.11

Pienten kylien suuria persoonia.

Olen joskus aiemminkin kirjoitellut näistä "kotikylän" suurista persoonista ja tänään juttelin serkkulikan kanssa puhelimessa ja nauroin katketakseni seuraavalle tarinalle. (Huom, ei heikkohermoisille.)

Talossa asui aiemmin kolme siskosta, nyttemmin yksi on siirtynyt ajasta ikuisuuteen, joten kaksi siskosta asuu siis nykyään. Näistä yli 90-vuotiaista toinen on vielä hyvinkin "kopillaan"(siis tässä päivässä/järjissään) ja autoileekin päivittäin. Kuten kunnon automimmin kuuluukin, niin hän pitää hyvää huolta menopelistään; pesee, puunaa, vahaa ja huoltaa. Silmäterä on se auto.

Kesän alussa talon pihaan oli leiriytynyt fasaanipariskunta. Kun mammafasaani lähti sitten pesimä- ja hautomapuuhiin, niin iskäfasaani jäi pihalle vartioon. Äläkä mittään, eiköhän siinä silmänräpäyksessä tullut kilpakosija näkökenttään. Aivan valtava tappelu aikaiseksi. Höyhenet pöllyten iskäfasaani antoi tungettelijalle köniin ja uudestaan ja uudestaan... Paitsi, ettei mitään kilpakosijaa ollut. Se parka tappeli oman peilikuvansa kanssa.
(mitä tästä opimme? ei kannata kiillottaa autonkylkeä ihan peilikirkkaaksi)
Auton kylki aivan naarmuja täynnä! No, mummeli sitten peitteli auton peitteellä, satoi tai paistoi, niin aina hopeapeite auton päälle. Auttoiko? No, eipä mainittavasti. Fasaani-iskällähän oli vainu siitä missä se pahalainen vastus luuraa. Ei muuta kuin hopeapeite riekaleiksi. Ja mummelin vastaisku: Paketoida auto kanaverkolla kauttaaltaan. Jokaikinen päivä ja jos oli useampi reissu päivässä, niin jokaisen reissun jälkeen. Ensin repaleinen hopeapeitto ja sitten kanaverkko. (olisinko hakenut ilmakiväärin lainaan naapurista tässä kohtaa...? juu-u.)
Mummeli oli kuitenkin päätynyt kokeilemaan myrkyttämistä. Oli tarjonnut rotanmyrkkyä ja nitroja. Ja arvatkaapa mitä?

No serkkulikka oli ajellut sen talon ohi tänään, niin siellä se fasaani oli rähissyt jo ihan maantiellä asti ja kaikille autoille. Kaikki sulat ärheänpörheänä riehuu yhden pienen kylän raitilla helkkarin raivoisa fasaani.

Teitä on varoitettu.
Be careful out there.

S.A.


31.8.11

Keskiviikko, keskellä viikkoa.

Olipahan höpöpäivä töissä. Sain taas (aika usein viime aikoina, jeejeejeee!!!) tehdä niitä juttuja, mitkä kiinnostaa tosi paljon. Saan tehdä käsillä ja aika menee siivillä! No, tänään kädet ja pää ei oikein tehneet yhteistyötä ja muutama juttu päätyi persiilleen. Tai niinku aivan lähtöpisteeseen. Voitteko kuvitella?! Siis, että mullekin voi käydä niin, että joku juttu ei onnistu :O HETI JA TÄYDELLISESTI!?

Onneksi en ole mikään kirurgi tms. Nimittäin nuo minun "hupsista, nyt sattu hanska"- jutut korjaantuu upottamalla huti vesisaaviin ja kohta mennään taas täysillä :)

***
Ajatuksissa on nyt paljon isoja asioita ja koska tiedän, että teillä on siellä tosi päteviä suojelusenkeleitä, niin pyydän ne kaikki liikenevät vaikka tänne meidän osoitteeseen. Minä lähetän ne sitten eteenpäin. Kun kirjoitan nyt vain omista ja meidän perheen jutuista pääsääntöisesti, niin en nytkään mene sen tarkempiin yksistyiskohtiin, mutta enkeliarmeija tänne- ja täältä eteenpäin! :)
Ja nämä enkelit on matkalla muualle kuin papan luo, mutta voidaan sillekin joku toimittaa, oli taas tänään joron jäljille-luvatta.

Hyvää yötä kaikille!

S.A.

Ps. Jos tarvii retkelle lettutaikinaa, kannattaa laittaa se pestyyn ketsuppipulloon. Helppo annostella! (Oon tässä pari tuntia riehunu retkeläiselle kamppeita kasaan, koulun teltteretkelle...)

30.8.11

Hei Dodo sorsa...

...jäi karttasi yöpöydän alle, sinun pelkään eksyvän maailmalle...

Kaikki vallan mainiosta!  Juhlaviikonloppu on juhlittu ja pari päivää hikoiltu ja puhalleltu- ja tänään jumpassa todettu pumppu toimintakelpoiseksi- joten nyt uskaltaa tuulettaa! Still alive!

Aivan kertakaikkisen hienoa oli. Tarjoilut loistavat, riittävät, juomat sihisevät ja riittävät nekin. Ohjelmaa oli sopivasti, hienoja ihmisiä valtavasti, raurunremakkaa aamuun asti, saunaa nonstoppina ja mitäs muuta mahtavilta juhlilta oikein voi toivoakaan?! Sankari oli tyytyväinen, vieraat takuulla tyytyväisiä ja oletan, että kukaan n. 90 vieraasta ei jäänyt kaivelemaan herneitä sieraimista, kun ruoat tarjoiltiin kertakäyttölautasilta 8O. Tämä siis oli vaivannut sankarin äitiä, että eihän sitä nyt kertiksiltä, että jos niitä lautasia sitten kuitenkin... HUHUUUUUU!? Ryhmä rämä leiriytyy pellolle ja odottaisko kaikki ihan varmasti perintöporsliineja pöytään? NO EI TOD.

Tuli jossain vaiheessa (ääni vissiin meni käheeksi) mieleen, että vois vaikka pantomiiminä alkaa taustatanssijaksi niille, jotka vielä jaksoi laulaa ja sehän tuli touteutettua. Jonkin sortin stand up-pantomiimiporukka olisi nyt kasassa, että tarvitsisiko joku ohjelmaa juhliin? Ollaan ihan valmiita! Majoituksen suhteen ei olla ranttuja, mutta ruoan ja juoman suhteen kyllä ;D

Lahjan tavallaan muistin. Luulin, että mennään punaisella paholaisella, mutta Ukon idea olikin lähteä mustalla leskellä ja siinä jossain kohtaa se lahja (kasa lautoja joiden välissä kirjekuoria) ikäänkuin levisi vähän käsiin ja ne kirjekuoret tipahti sinne auton peräkontiin ja juurikin sen väärän auton. Olinpa juhlapaikalla ihan jyrsimässä ranteita, kun tämä näinkin yksinkertainen asia menee minun toimesta reisille ja viduiksi. No onneksi oli tulossa porukkaa ns. jälkijunassa, niin saatiin lahja läjään ja sankarille. (Ja periaatteessa tääkin hazardi oli Ukon vika, mitäs meni vaihtamaan autoa lennossa!)

Ah, nyt on hyvä laskeutua arkeen ja alkaa tuhlaamaan niitä energialatauksia. Heti tänään olikin jo tilaisuus tarjolla. Tulin töistä kotiin hakemaan jumppavaatteita ja yhtäkkiä Ukko pelmahti sisään klo. 16:30. Heitti rivakalla otteella kaksi ruokakassia jalkoihini, juuri kerkesin stepata karkuun ettei varpaat murtuneet. "Kävin kaupassa!" Huusi Ukko. Tutkailin kauppakasseja, että: "No ostit sitten pussillisen makkaraa ja toisen pussillisen leipää. Ei tullut mieleen se maito eikä margariini mitkä on oikeasti lopussa!" Jonkun sortin silmänpullistumisen saattelemana Ukko vaan sihahti, että: "Oon tässä ettiny pappaa ympäri kyliä, kun se oli karannut jonkun toisen kanssa sairaalasta ja löysin ne tuolta S-marketilta ostoksilta, olivat menossa XXX:ään (paikka josta Pappa on muuttanut pois jotain 50 vuotta sitten)!"

Miten helkkarissa ne olivat antaneet sille lompakon ja ja ja ja?! Tästä se kuulkaa vielä riemu ratkeaa. Talven 2011-12 kuskailin lapsia eri terapioihin ja niistä pois ja väliajat etsittiin katoilevaa pappaa. Jos siellä yläkerrassa on joku, niin voisko Papan muistin palauttaa, niinku vaikka heti!? Kiitos.

(Otsikon ja ekarivin kappale kannattaa youtubettaa, lapsenvahti oli sen jätkille esitellyt ja se onkin soinut talossa ja päässä sunnuntaista asti. Hauska se on silti!)

S.A.

25.8.11

Festareille!

Ensiviikonloppuna, tai tarkalleen ottaen huomenna töiden jälkeen ja lapsenvahdin saapuessa lähdetään juhlimaan hyvän ystävän syntymäpäiviä. Ne onkin aikamoiset kekkerit! Noin 90-100 hlöä ja reipas telttamajoitus pellolla! Mennään siis ihan ilman ipanoita Ukon kanssa. Juhuu! Kahdestaan ollaankin oltu *jossain* viimeksi...ööö...ööö...öööö?! No, käytiin kyllä kesäteatterissa (2h), pyöräilemässä kavereiden luona (1,5h) ja terassiretkellä (2h) tänä kesänä, mutta että ihan yötä poissa kotoa? KOSKA VIIMEKSI? En ihan oikeasti muista! No silloin, kun Cee oli vauva, silloin oltiin yksi viikonloppu poissa... Viisi vuotta sitten!

***

Oon ihan täpinöissäni, hyvää seuraa, ruokaa ja ei ketään vahdittavaa! Ukko tosin jo aloitti eilen illalla: "No ei kai me nyt kahta yötä, jos lauantaina tultais sit kotiin..." Ja ei muuten tulla! Jos täällä ei ole jollain kaula katki tms. niin ei varmana tulla ennen sunnuntaita.

***

Kaikki energiat talvea varten tulee tarpeeseen ja tästä viikonlopusta saan ainakin kaksi säkillistä! Ja olen kyllä niiiiiiiiiin ansainnut lomani! Sanokoon muut mitä tahansa! :)

Hiphurraa! Skååååål!

S.A.

Ps. Tälle illallekin on tehtävää: etsi villasukkia, lämmintä vaatetta, kumpparit, tee ruoka kahdelle päivälle: makaronilaatikko, nakkikeitto, käy kaupassa, karkkipäivän karkit ja muut hyväskät, nosta vähän käteistä hätävaroiksi kotijoukoille, alko, hamahelmiä tiimarista, muista eskarin pastilliraha 4 e, makuupussit, makkaraa, siideriä?, pese työvaatteet valmiiksi, järjestele kulkuväylät, vaippoja... viikkaa pyykit pois, limsaa, surrurrur, muista saunakamppeet, lahja! Muista lahja ja kortti! Kovalevy, kestä vielä vähän!

21.8.11

Kiva murkku:)

Aa ehdottomasti ansaitsee nyt erityiskirjoituksen. Kevään ja alkukesän pöllöilyt on nyt "nollattu". Mummolan ryhtileiri oli erinomaisen hyvä konsti, mutta tätä nyt ei voi suositella -kaikille- kompaktina ratkaisuna. Meillä se toimi vaan hurjan hyvin:)

Meille on siis tullut takaisin se kiva, jutteleva, osallistuva poika, joka ei sinkoile kuin tuli hännän alla ja muurahaiset pöksyissä. Autotallin siivous ja tyhjennysprojekti olikin yllättävän onnistunut juttu. Nyt siellä on pyörää, mopoa ja kaikkea touhua levällään ja kasa teinejä puuhaamassa. Ei olla mitenkään rajoitettu, että kenen pyöriä siellä saa korjata, joten on ihan hurjan mukavaa katsella kun siellä touhuilee Aa ja Bee kavereineen. Cee ja Dee hännän huippuina. Siinä ovat silmien alla, eikä missään kylillä kehittelemässä pöllön puuhia! :)

Perheterapiassa käytiin viime viikolla. No, Aa käy nyt ainakin ne sovitut neljä kertaa ja sitten mietitään jatkoa. Terapeutti kehui, että meillä on tosi fiksu poika. Kyllä me se tiedettiinkin;D, mutta kiva kuitenkin kuulla se joltakin muultakin. Koulua nyt ei vielä kovin kauaa ole ollut, mutta alku vaikuttaa oikein lupaavalta! Kolme kertaa on tullut merkintää JA KAIKKI KIITOSTA HUOMATTAVASTI RAUHOITTUNEESTA JA HYVÄSTÄ KÄYTÖKSESTÄ! JUHUU! Ihana, kun poika pyysi useaan kertaan, että lue äiti vielä ääneen mitä ne opet on kirjoittanut. Ja mielelläänhän niitä lukee, ääneen ja toistona.

Toki meillä välillä rämähtelee ja tulee sanomista, mutta en missään tapauksessa oletakaan aikuistumisen käyvän kivuttomasti. Tärkeintä on kuitenkin se, että meillä on nyt hyvät puhevälit ja olen myös omaa käytöstäni tietoisesti hionut enemmän siihen suuntaan, että *yritän* jutella enemmän kuin aikuinen aikuiselle enkä pidä ihan vauvana tai ala kiljumaan heti. Hyvältä näyttää ja tuntuu!

S.A.

Ps.Bee tosin kysyi vasta, että mitä te sitten teette iskän kanssa, kun me kaikki ollaan muutettu pois? Vastasin, että vaihdetaan lukot ja puhelinnumerot;)


19.8.11

Oikein toimimisen vaikeus.

Tämä nyt taas ei oikeastaan liity mihinkään aiempaan, mutta tulipahan vaan mieleen.

Kuukausi sitten olimme uimassa yleisellä uimarannalla ja lähtiessämme pois Bee huomasi maassa Nesteen maksukortin. Siinä oli kääntöpuolella puh. nro, osoite ja maininta löytöpalkkiosta. Beehän riemastui siitä, että nyt kyllä palautetaan tämä ja hän löytäjänä saa löytöpalkkion! Jeah!

Soitin kortissa olleeseen numeroon ja siellä sanottiin, että kortin voi joko postittaa tai viedä lähimmälle huoltoasemalle. Sanoin, että eihän tuo lähin kaukana ole, viemme sen sinne. No, jotenkin ajattelin, että maksavat pojalle sen 9 euroa sieltä asemalta, mutta "ei kuule ole meidän tehtävä maksaa mitään löytöpalkkioita, soita siihen numeroon uudelleen"... Ja soitin ja ottivat tilinumeron ylös ja ja ja... Kuukausi on mennyt, eikä mitään ole kuulunut.

Tänään Bee totesi, että: "Se oli kyllä ihan huijausta, ei ne maksa mitään löytöpalkkiota, mä oon käyny melkein joka päivä tilillä tarkistamassa, eikä ne oo maksanut. Jos mä vielä löydän joskus jonkun kortin, niin mä katkasen sen ja laitan roskiin."

Hmmm. Niin olisi kannattanut toimia nytkin, olisipa ainakin säästynyt harmistukselta. Tyhmää keksiä hyviä juttuja ja kannustimia, jos niitä ei sitten viedä loppuun asti, eikö?

30 euron kuukausirahaan 9 euroa on kiva lisä, sen lisäksi, että tulisi sitä oikein toimimisen kannustusta, mutku...

S.A.

17.8.11

Hitsin vitsi.

Koulut alkoi: kalenterien järjestelyä, pitkiä työpäiviä (ja putkia), hoitojen, eskareiden ja kaiken muistettavan sumaa. Ja koska katastrofialueella ollaan, niin sittenhän kävi muuan viikko sitten niin, että Ukon isä joutui kolariin. Käsi murtui. Mutta nyttemmin on sitten käynyt ilmi, että pappa on ns. sekaisin kuin seinäkello. Yhdessä hetkessä ja lauseessa on melkein tässä päivässä ja seuraavassa jossain 30 vuoden takana, seuraavassa elää vissiin jonkun toisen elämää ja taas seuraavassa muistaa kahden lapsenlapsen nimet oikein ja kahta ei ollenkaan:(
Olimme siinä uskossa, että pää kuvattiin sairaalassa, mutta tänään sitten tuli tieto, ettei sitä edes ole kuvattu! HITSI! Huomenna palaveri lääkärin kanssa, että mitäs nyt sitten... (Ukko tosin sanoi heti kättelyssä, ettei me ainakaan voida tähän meidän tivoliin sitä ottaa). Kääk, mitäs nyt?!

No huomenna taas vähän viisaampana(?) ehkä.

Miten meille on jaettu näin kummalliset kortit tässä elämän pokerissa?! Häh!?

S.A.

Ps. Aalla näyttää menevän nyt hyvin :):):) siis meillä on ihan sikakivateini!!!!!
Cee ja Dee on niittäneet tahoillaan kiitosta ja ylistystä, kun "ne on niiiiiiin ihania". Tänään tuli eskarissa yksi uusi täti katsomaan minua ja sanoi: "Pitää ihan tulla katsomaan, että minkä näköisen äidin poika on täällä hurmannut aivan kaikki tädit!" Vähänkö lämmitti sydäntä, aika paljon!:)