30.6.09

Ei ihan Harvia-tatuointi, mutta sinne päin...

No niinhän siinä sitten kävi, että lapsista varovaisin ja aroin eli C pakitti persauksensa grilliin ja nyt on sitten takapuolessa 5x10 cm:n palovamma. Ei kovin paha muuten kuin sijainniltaan. Alalaita on juuri alushousujen kuminauhan kohdalla ja tietysti ärtynyt siitä. Kävimme eilen tk:ssa hakemassa rasvalaput ja huomenna olisi vaihto. Lämpöä on ollut 37,5 eilen ja tänään, tosin haava ei vaikuta tulehtuneelta, mutta nenä kyllä vuotaa. Pakollisen vapaapäivän aion käyttää siivoamiseen- eihän tänne kohta enää edes mahdu kaiken romun sekaan!

Pitemmittä kirjoituksitta tuumasta toimeen... ja eikun raivaamaan!

S.A.

26.6.09

Upea päivä!


Vanha kuva, mutta viikonlopun suunnitelmat kiteytyvät tähän! Makoilua laiturilla, ampiaispesien tarkkailua, kiireetöntä oloa, vähän uimavalvojan roolia, ehkä omatkin varpaat rantavedessä. Makkaranpaistoa, nokipannukaffetta, saunaa ja sen semmoista ihanuutta.

Parasta tietysti on se, että näen Siskon piiitkästä aikaa:) Myös A:ta on tietysti ollut valtava ikävä. Miten sen ikävän osaakin siirtää taka-alalle ja nyt, kun jälleennäkemiseen on vain muutamia tunteja, tuntuu siltä, että sydän ihan pakahtuu?!

Oletteko muuten kuulleet siitä uudesta EU-direktiivistä, että kesäpäivinä on pakko syödä ainakin yksi jäätelö päivässä? No ei mekään siitä oltu kuultu, mutta keksittiin se sitten ihan itse:) ja nyt ollaan jo kolmatta päivää oltu aivan kuuliaisia.

C:n kanssa mentiin eilen ostoksille; hankintalistalla sandaalit ja kesälakki (siis C:lle). Aikaa valintaan meni hulppea tunteroinen ja kun sitten seisoimme kassalla punaisen lippiksen ja sandaalien kanssa C kääntyi yhtäkkiä katsomaan minua ihan kuin olisin jotenkin vähäjärkinen ja sanoi: "En minä niitä halua! Viedään ne HETI takaisin hyllyyn!"

Eli saaliiksi jäi vain nämä (minulle):

Onneksi minä sentään osaan olla päätöksissäni vakaa, enkä peräänny kassalla.

Nyt toivotan kaikille oikein ihanaa kesäviikonloppua! Uikaa, syökää, nukkukaa, lukekaa, tehkää töitä, tai älkää tehkö yhtään mitään! Pääasia, että nautitte:) Halit kaikille!

S.A. ja tuskastuttavan pitkät viimeiset "kitutunnit"...

25.6.09

Retu Perälä.

Eli Liskonainen on kysellyt missä Dee mahdollisesti putkahtaa maailmaan. C:n syntymä tulikin kerrottua aiemmin. B on syntynyt täällä Susikairan ihanassa pienessä yksikössä, mutta säästösyistä osasto laitettiin ensin suljentauhan alle (tästä syystä uusia vauvoja tuli muutamana vuonna ihan läjäpäin, huolestuneet kansalaiset pykäsivät gynekogille ja kätilöille urakalla puuhaa siinä toivossa, että tämä synnytysosasto näin säästettäisiin). No synnytystoimintaa jatkettiin, koska kansalaiset olivat kantaneet kortensa kekoon ahkerasti- kunnes... Tumman epävarmuuden pilven alla työskennelleet gynekologit päättivät lähteä tonkimaan hänkkäröitä vähän varmemmille seuduille. Eli se mikä päätettiin pitää, lopetettiin koska kukaan ei halunnut työskennellä täällä. C:n syntymän aikoihin virka-aikasynnytykset onnistuivat (ma-pe 8-16), muina aikoina pääsi isoon kaupunkiin, ambulanssilla tai synnyttäjän kunnosta riippuen omalla autolla.

Nythän tilanne on sitten semmoinen, että kauas on mentävä poikimaan. Parannusta on tapahtunut siinä mielessä, että kun sairaala oli aiemmin väistämättä X, niin nyt saa valita myös Y:n ja Z:n väliltä. Jos pistää harpin kärjen Susikairan keskustaan ja piirtää ympyrän halkaisijaltaan 500 km, niin ympyrän sisälle asettuu 3 isoa Suomalaista sairaalaa ja luultavasti voisi asettua ainakin yksi Venäläinenkin (en ole vielä tutkinut niin tarkkaan). Tämä on varsin mainio parannus meidän tilannetta ajatellen. Kaupungissa X on kyllä paljonkin tuttuja ja ystäviä, mutta ei kuitenkaan sellaisia, joiden sohvalla viitsisi pötkötellä viimeisillään, kipeänä ja pahantuulisena. Y:ssä ei juuri asu tuttujakaan, eli ei sinne. MUTTA! Z:ssa asuukin lähes koko suku ja siellä on lapsuudenkoti:)! Kaikella on tapana järjestyä, eli kun anoppi on luvannut muuttaa meille silloin lasketun ajan tietämillä hoitamaan poikia, niin minähän olen vapaa kuin (lihava) taivaanlintu liihottamaan (lyllertämään) kotisohvalle äidin helmoihin odottelemaan H-hetkeä. Huomattavasti vähemmän tuskaiselta kuulostaisi 10 km:n matka kuin yli 200 km:n matka sitten siinä vaiheessa, kun se on ajankohtaista.
Täytyy muistaa sanoa heti seuraavassa neuvolassa tämä toivomus, koska maksusitoumuslappujen täytyy ehtiä Z:aan hyvissä ajoin, jos niitä ei toimita tarpeeksi ajoissa, synnytyssairaala on sitten automaattisesti X.

Tästähän voisi vaahdota aika pitkäänkin, ottaen kantaa mm. siihen mihin kaikkialle muualle sitä rahaa työnnetään, mutta gynekologin palveluita täällä ei vaan pystytä/haluta/voida järjestää/säilyttää. Ja kuten te armaat kanssasisaret ehkä tiedättekin, niin synnytyshän ei ole se ainoa tilanne jolloin ko. palvelua tarvitsisi. Jonot on huuurjaan pitkät. Ihan normitarkastus voidaan ohittaa olankohautuksella, että katsotaan sitten ensi vuonna ja ensi vuonna katsotaan sitten taas ensi vuonna- mutta "sinne" ei vaan katsota. Vaan enpä ala vaahtoamaan tästä tämän enempää:) Näillä mennään.

S.A.

Sitä paitsi saattaahan tuo häntäpää olla minulla jo niin hatara, että tiedä vaikka kävellessä tipahtaa Dee kyydistä;D, pitää kulkea kintut ristissä.

Mäntti-äiti tunnustaa.

Eilisen päivän (keskiviikko 24.6.2009) voisi vaikka pyyhkiä kokonaan pois. Tiedättehän, kun joskus vaan on niitä päiviä, että ryhtyipä mihin vain, niin kynsille se menee. Kaikki vaan epäonnistuu ja tuloksena on sotkua, huutoa, kiroilua ja pahaa mieltä. Kun sitten tarpeeksi moni asia on mennyt persiilleen, niin ihan normaalit pienet ärsytykset pullahtaa jättiläismäisiin mittakaavoihin ja soppa on valmis.


Huoltoaseman mittari ei huolinut pankkikorttia ja laitoin 5 € setelin sinne sisään. No joo-o. Nyt saa jo nauraa. Paljonko bensa-auto kostuu viiden euron tankkauksesta?! Ei sitä vertaa, että bensavalo edes sammuisi. Eli aja sitten toiselle asemalle tankkaamaan.


Töissä... *äsh* ei edes jaksa muistella.


Kotiin palattuani (sen kiljukaula-C:n kanssa) aloin yhtäaikaisesti 1. paistamaan perunoita+ 2. grillaamaan+ 3. tekemään vielä yhtä työjuttua koneella. = 1+2+3= /Y/U&%¤%#!!!

Grilliin en saanut tulta sillä nappisytyttimellä. Hain sitten tulitikut, kun olin ensin vääntänyt kaasut täysille ja sytytin tikun ja *muh* näin saatiin käsikarvat nätisti ja nopeasti poistettua. Harmi vaan, ettei käsittely yltänyt kainaloon asti, siellä nimittäin olisi ollut tarvetta suurempaankin karvanpoistoon. Jätin siis grillin lämpenemään ja menin koneelle, aloitin hommat ja B tuli tiedottamaan, että se terassin kiuas on tulessa. Tottapa hyvinkin. Valtavat lieskat tunki sieltä kuvun alta. Sammutin koko laitoksen ja menin keittiöön paistaakseni pihvit pannulla. Siellä oli vastassa ne perunat, jotka laitoin aiemmin paistumaan. No arvaattekin. Ruokana oli loppujen lopuksi salaattia ja pihviä. Sitten huomasin ikkunassa 3 kärpästä. En olisi hermostunut normaalisti, mutta nyt se näytti siltä, että kärpäset aikovat vallata koko huushollin ja hain sähkökärpäslätkän esille. Siinä ei ollut pattereita ja hajoitin kolme kaukosäädintä etsiessäni sopivia pattereita. Otin sanomalehden ja hakkasin kihisevän raivon vallassa ne kärpäset siihen ikkunaan ja jätin niille sijoilleen. Ukko tuli töistä nähdäkseen kiukusta punaisena puhkuvan Akan pöydällä seisomassa palaneen ruoan käryn ja savun salaperäisessä harsossa.

B:lle kilahdin täysin syyttä ja korotin ääntäni, josta poika loukkaantuneena meni sängyn alle mököttämään. Minä menin perässä ja kerroin, että äidillä on vaan ollut ihan mäntti päivä, eikä hänessä ole mitään vikaa. Turhaan ärjyin pojalle, kun ei hän mitään väärää edes tehnyt. Poika katseli hetken ja otti kaulasta kiinni, että saat anteeksi äiti. Siinä vaiheessa aloin sitten itkeä ja sanoin, että nyt en kyllä olisi edes ansainnut anteeksiantoa. Poika nipisti minua poskesta ja totesi, että sattuuhan sitä kaikille huonoja päiviä. (Todellakin puukkoa äidin huonolle omalle tunnolle!!!)

Illalla kävin vielä askartelemassa hääjuttuja ja siellä verenpaineet taisi viimein laskeutua normaalilukemiin. Kunnes illalla vielä Ukko aloitti yhdeksän jälkeen ehdottelemaan, että vaihdettaisiinko vähän huonekalujen paikkoja? Pyöräytin silmämunat päässäni väärinpäin ja totesin, että tänään ei varmasti ole paras mahdollinen päivä sille. (Lisäksi tiedän senkin, että näkemyserot tulevat olemaan mittavat, joten yritän siirtää väistämätöntä kaplakkaa mahdollisimman pitkälle tulevaisuuteen.) Tosin se lurkki kyllä tietää mistä naruista vedellä... Haluaisin uudet ruokapöydän tuolit ja Ukko sanoi: "Saat ne tuolit, jos pöytä siirretään tuohon ja apupöytä tuohon..." Aika alhaista kiristystä, eikö olekin?

S.A. Onneksi tänään on uusi päivä!:)

Ps. Liskonainen! Teen pian postauksen siitä Susikairan synnytysosastosta!

24.6.09

Palvelukseen halutaan: Vanhoille piirretyille värittäjä.

C:n elämä on ihan nyrjällään, kun tämän viikon hoitoonkuskauksista vastaan minä. Jos matkaan meneekin vain 5 minuuttia, niin saamme siihen tuhrattua 50 minuuttia kaikkine kiemurteluineen ja tappeluineen. Se sentään on kivaa, että vaatteita ei tarvitse paljoa olla, joten pukemiskiemurteluilta vältytään. Aamulla C ei suostu nousemaan autoon, eikä vastaavasti hoitopaikan pihalla autosta. Vastaanharaava 3-vuotias on sekä voimakas, että yllättävän ketterä. Joka ikinen aamu show päättyy itkuun ja siihen, että viimeisenä näen kädet harallaan ja naama punaisena huutavan pojan ikkunassa ja hoitajan joka heiluttaa lapsen kättä ikään kuin vilkutukseksi. Itselläkin itkettää kiukusta ja vähän myötätunnostakin. Myötätunnosta lasta ja hoitajaakin kohtaan.

Sama show käydään toisin päin, kun haen C:n hoidosta. Kotiin ei missään tapauksessa haluta lähteä, eikä nyt ainakaan äidin mukana. Hiekkalaatikolla järjestellään hiekkaleluja, eikä lotkauteta korvaakaan äidin tai hoitajan puheille. Lopulta itkevä ja rimpuileva kannetaan päättäväisesti autoon, aloitetaan matka kotiin. Viiden minuutin päästä kotipihalla, mikäli poika on vielä tolkuissaan, hän karjuu, että autosta nyt EN AINAKAAN nouse. Usein kuitenkin on uni ehtinyt saavuttaa pienen taistelijan. Nukkuvana kannan sohvalle ja siinä sitten lepäillään pahimmat väsyt ja kiukut pois. On se oikeasti rankkaa olla pieni poika, joka ei tiedä mitä tahtoo vai tahtooko mitään.

Mutta siitäpä sitten hauskempaan asiaan;D Menin eilen pahaa aavistamatta Hehkuvaisen luo kylään ja törmäsin siellä Nikke Knattertoniin. Niinpä illalla youtubetin jaksoja ja voi, mikä ihana nostalgia valtasi mielen. Hieman häpeillen esittelin lapsuuden sankarini B:lle, joka suureksi hämmästyksekseni ihastui Nikkeen täysillä ja sitten olikin illan ohjelma paketissa. Lököasento sohvalle, B kainaloon, läppäri Deen päälle ja mehut ja popcornit käden ulottuville:) Ukolle ja C:lle tiukkaakin tiukempaa komentoa: "Olkaa hiljaa! Jännä kohta!"

B totesi jossain välissä, että: "Vähän siistiä, kun joku on jaksanut värittää nää jaksot tonne youtubeen!" Kysyin, että: "Miten niin värittää vai tarkoititko, että siirtää?" B katsoi minua hölmistyneenä ja kysyi, että: "Oliko sun lapsuudessa muka piirretyissä väritkin?!"

:) S.A.

23.6.09

Eilen iltapaivällä ja muuta sekalaista.

Ringring...

- Akka, yritys x.
- Tästä numerosta oli soitettu.
- Niin, juu. Kertoisitteko nimenne, niin tiedän millä asialla soitin?
- En kerro!
- Öh...? No tuota noin, soitan päivän aikana noin 30-50 puhelua koskien hyvinkin erilaisia asioita. Jospa mennään sitten sukunimen ensimmäisen kirjaimen mukaan. Aloitetaanko A:sta vai Ö:stä?


Eipä näytä tämäkään päivä lupaavammalta täällä töissä. Taidanpa alkaa itsekin soittelemaan ja arvuuttelemaan, että arvaapa kuka!? Eikös se muuten ollut se mittari, jolla mitataan luotettava ennustaja? Soitetaan ja kysytään, että arvaa kuka? XD


C on alkanut harjoitella aikamääreitä. Kaikki vähän tylsempi suoritetaan "iltapäivällä". "Eilen" on tapahtunut kaikki mikä on tapahtunut menneisyydessä. Jos tarkkaan kuuntelee, voi päätellä "eilisen" olleen varsin kiireinen. Eilen oltiin mummolassa ja eilen käytiin kävelyllä. Eilen karkasi Remu ja eilen oltiin töissä ja hoidossa, mutta silti eilen oli vapaapäivä. Yksinkertaista eikö totta?

"Iltapäivällä" mennään nukkumaan ja hampaat voidaan pestä iltapäivällä. Puhtaat vaatteet vaihdetaan iltapäivällä ja käsienpesu suoritetaan iltapäivällä. Jooko!?

No mutta sitten seuraavaan aiheeseen eli onhan täällä tehty vähän käsitöitäkin. Opettelin videon avulla niitä mummon neliöitä ja luulen, että jotain meni (pause*eiku*kelaa taaksepäin* eiku*alkuun koko video*eiku*pause) silti pieleen... Huutakoon heti HEP se joka näkee jossain neliön! Kihkih=) Taitohaasteeseen vastanneet, jokos teitä alkaa jännittää?! No niin minuakin;D





Ja sitten kuva Deestä ja minusta yhdessä. Ollaanko vähän turpeita?



Näihin kuviin ja tunnelmiin! S.A.
Ps. Voisiko jäätelökioskeilla olla kotiin-/töihin kuljetuspalvelu? Yks mangomeloni oikealla vohvelilla, kiits.

22.6.09

Ei se laatu vaan se määrä.



Tule kanssani kyyylpyyyyn...
tahdon samaan ammeeseeeeen....
Posted by Picasa

Curling-äiti ja isi.

No niin, tähän on tultu. Me pöljät vanhemmat teemme kaikkemme, että jälkikasvumme ei kokisi elämän raadollista puolta. Olen luonut itselleni habboheebon ja käynyt arvostelemassa jälkikasvuni tekemän ravintolan neljän tähden(****) arvoiseksi. Maksimi olisi ollut viisi tähteä (*****). En siis kuitenkaan antanut täysiä tähtiä (onko lieventävä asianhaara, onko!?).
Juhannus meni oikein kovasti touhutessa, neliapiloita etsittiin ja harjoiteltiin pyöräilyä apurattailla. Tuli luettua 1400 sivua kirjoja ja ihan lepäiltyä kunnolla. Hyvä homma, nimittäin nyt alkaa 4 viikon tiukka työrupeama ja jo tämän aamuinen osoittaa, että ei ihan helpolla mennä :/ *ugh*.

Mutta hiphei! Hyvää tätä viikkoa kaikille ja rentouttavaa lomaa lomalaisille! Nythän ne helteet alkaa, kyllä se Luojalla oli tarkoituksena Juhannukseksi järjestää hyvät ilmat, mutta me hölmöt ihmiset, jotka menimme rukkaamaan Juhannusta meille sopivampaan ajankohtaan, pilasimme tämänkin. Hyi meitä!

;D

S.A.

20.6.09

Juhannus!

En keräillyt yrttejä, enkä kirmaillut alasti pellolla. En kurkkinut kaivoon. Nukkumaan menin hyvissä ajoin ja heräsin virkeänä seitsemän aikaan. Kuvia sentään napsin Susikairan Juhannusaattoiltana. Juhannusruusu ei ehtinyt kukkaan tänäkään Jussina.




Huom. Kaikki kuvat on nappailtu maksimissaan viiden metrin päässä kodin seinästä. Ja edelleenkin olen onnesta ymmyrkäisenä, kun minun kamerassa on kukkanappi:)

Sitten vielä hilpeyttä herättänyt C:n kommentti, kun katseli tuota Deelaskuria: "Kauanko meidän vauvan vielä pitää olla tuolla pesukoneessa?"

Ei muuta kuin rauhallista Juhannuksen jatkoa kaikille=)

S.A.

18.6.09

Laskutoimitus ja ostoilmoitus.

Minulla on tuo Susikairan keemailiosoite ja sieltä on uudelleenohjaus siihen s-postiin, jota käytän säännöllisesti. Suurin osa roskaposteista jää sinne susikairalaatikkoon ohjautumatta siihen toiseen ja hyvä niin, mutta muutamia "oikeita" viestejäkin on jäänyt sinne jumimaan, eikä ne ole minulle saapuneet. Olenkin ottanut tavakseni silloin tällöin käydä kurkkaamassa, onko rysään jäänyt jotain tähdellisempää. No nyt huomasin, että siellä makaa kaikkiaan 506 viestiä. Myöskin ne alkuperäiset, jotka on lähetetty siis kopiona toiseen osoitteeseen. Keemaili ilmoittaa 506 viestin olevan 7 Mt käytetystä tilasta. (Eli yksi viesti on 0,014 Mt. Kun kokonaistilaa on 7338 Mt, niin 0,014 Mt:n viestejä minulle mahtuu 524142 kpl. Näistä vähennetään tuo 506 jo saapunutta, niin minulle mahtuu vielä 523636 viestiä!!!)

Eikös olutkin harvinaisen pitkä ja komea aasinsilta siihen asiaan, että tuolla sivupalkissa Iso-Deen alla on vieno pyyntö....Halutaan ostaa turvakaukalo+telakka.

Eli jos kiertelette kaupoissa (ilmoitustaulut) tai kirppareilla, niin pitäkää silmät auki. Susikairan tarjonta on useista katsastusyrityksistä huolimatta osoittautunut nihkeähköksi ja koska turvaistuimia täällä myy 1 liike, niin hinnat ovat hmmm... melko hyväkatteiset. Eli jos satutte törmäämään moiseen kapistukseen tai teillä sattuu olemaan joutilaana semmoinen, niin joko kommenttia tai s-postia Akalle, jookosta:)?


S.A. + Dee


Ps. Ostetaan myös lestabussi.

Ylivuokralaisia.

Heräsin muutama kesä takaperin säännöllisesti aamulla viiden hujakoilla siihen, että joku rapisteli ulko-ovella. Säntäsin valppaana tarkistamaan tilannetta ja ei, ei koskaan ketään. Hetken epäilin jo omaa korvienväliäkin, mutta koska Remukin oli ärheänä, niin päättelin etten kuvitellut rapinaa. Niinpä yhtenä aamuna menin hyvissä ajoin pihakiikkuun aamukaffelle ja sain rapisijan ihan itseteosta kiinni. Orava. Suora valtatie kurren kodin ja ulkomaailman välillä kulki meidän ulko-oven päältä. Sinne välikattoon oli tehty oikein lokoisat olot. Minä tosinaiselliseen tapaan nappasin kastelukannun ja yritin heittää oravaa sillä. En osunut. Ukko hiilestyi minulle, että olen kuulemma hirveä raakalainen, mutta oravan onneksi varsin huonosihtinen sellainen.


Samalle päivälle Ukko uusi räystäslaudat ja teki niin pienet välit, ettei niistä mahtunut enää orava kulkemaan. Rauha maassa, talossa ja välikatossa. Niin luultiin.


Kunnes seuraavana aamuna rapina ei ollutkaan enää ihan pientä, vaan kuulosti siltä, että talostamme ollaan tekemässä vauhdilla katotonta mallia. Menin pihalle ja orava oli jyrsinyt räystäslautaa jo hyvän matkaa ja kolo alkoi olla jälleen hyvinkin oravan mentävä. Oravaa ei tuntunut yhtään häiritsevän 20 cm:n päässä aukeileva ulko-ovi, saatika ihmiset taikka koira.


Tajusimme Ukon kanssa, että sillä täytyy olla poikaset siellä, ei se muuten niin raivolla jyrsisi sitä lautaa. Ukko haki tikkaat ja repi edellisenä päivänä naulaamansa laudat irti ja asetteli ne vielä tellingiksi, niin että kulkeminen oli varsin helppoa. Seuraavaksi saimme ihastella(?), kun äitiorava kuljetti yksi kerrallaan vaaleanpunaisia nahkapalloja turvaan jonnekin toiseen paikkaan. Seuraavana päivänä orava kuljetti niitä nahkapalloja takaisin sinne välikattoon. Ilmeisesti uusi kämppä ei ollutkaan entisen veroinen ja näin ollen orava poikasineen päätyi takaisin ali(vai yli?)vuokralaiseksemme. Ok. Nyt, kun homma oli tiedossa, niin rapinakaan ei enää häirinnyt yhtään niin paljoa kuin aiemmin. Saimme seurata äitioravan kulkua eestaas ja yhtenä päivänä sitten olikin koko kurreperhe kurkkimassa suuren maailman ihmeitä. Pikkuoravat harjoittelivat ahkerasti hyppyjä ja kiipeilyä. Lapsiperheessä ulko-ovi aukeilee muutamia satoja(?) kertoja päivässä, eikä pikkuoravia tuntunut yhtään häiritsevän alituinen trafiikki hyppyharjoituspaikan välittömässä läheisyydessä. Eikä meitä ihmisiäkään häirinnyt hyppyharjoitukset.

Kunnes... yhtenä aamuna kurrepoikue napotti eteisessä topakassa rivissä ilmeisesti kaavailemassa muuttoa alempaan asuntoon, eli meille. NOUP! NYT RIITTÄÄ! Se, että saatte asustaa välikatossa ja kulkea pitkin ulko-ovea ja Ukko on rakennellut teille jumppapaikan ja optimaaliset kulkuolosuhteet, niin siinä on takuulla kaikki mitä voimme teille tarjota. ULOS! ULOS! Hus, pois meidän eteisestä!

Se muuttoyritys jäi kertaluontoiseksi ja hyvä niin.

Aija kyseli edellisessä postauksessa, että jätettiinkö villalangat paikoilleen, niin kyllä. Jätettiinhän ne. Mietimme illalla vielä sitäkin, että pitäisikö sitä kerää silputa vähän helpommin kuljetettavaan muotoon:)

Tuli vielä yksi oravatarina mieleen... Tädilläni oli pari kanaa kesäasukkina. Tädin navetan ylisillä oli myös oravanpesä. Pikkuoravat tulivat aterioimaan kanojen ruokakupille ja yhtäkkiä yksi oravababy oli oinahtanut kintut sojonaan selälleen. Tietysti kaikki luulivat, että kuolo korjasi sen, mutta mitä vielä. Orava otti parin tunnin tirsat ruokalautasen vierellä ja jatkoi sitten muina oravina touhujaan. Kanat (hertta ja martta) eivät ottaneet siitä nokkiinsa.

Että tämmöistä tärkeää tänään torstaina;)

S.A.

17.6.09

Jännää!

Nyt täytyy jo kohta pyytää anteeksi tätä päivitysvauhtia, mutta kun meidän elämä täällä Susikairassa on hiivatin jännittävää, niin en millään malta olla jakamatta näitä huikeita tapahtumia kanssanne;D
Tässä kuvareportaasia ihan tuoreeltaan, kun tulin töistä kotiin. Ukko oli varjellut tihutyöpaikan koskemattomuutta, että ennätän kuvaamaan tämän!

Kuva 1. Villalankaa terassin pöydällä. (Rakentelin humalille kiipeilypolkuja ja se lanka nyt vaan unohtui siihen pöydälle.)


Kuva 2. Kerästä lähtevää lankaa.



Kuva 3. Virityksiä kivilaarin reunalla.


Kuva 4. Lankaa puussa- iso syltty.

Syyllinen oli poistunut jo paikalta, siitä ei siis ole kuvamateriaalia saatavilla, mutta Ukon antaman kuvauksen perusteella tihutyöläinen on tämän kesän oravapoikueen Baby.

(Huomatkaa muuten, että pihlaja kukkii täällä nyt.)

S.A.

Riitelyn alkeet part.1.

Kävimme eilen kaupassa minä, Ukko ja C. Ajattelin, että ostan uudet hammasharjat. Valitsin punaisen, sinisen, vihreän ja hopeisen ja sitten otin yhden lastenharjan. Ukko sanoi, ettei hänelle tarvitse ostaa, koska hänellä on yksi korkkaamaton harja kotona. Laitoin kaksi harjaa takaisin hyllyyn, koska A:kaan ei ole edes kotona. Ukko totesi, että eikö C:lle voida ostaa jo seuraavaa kokoa. Minä tutkin ikäsuosituksia ja totesin sen minkä aiemmin valitsin hyväksi C:lle. Vaihdoin oman harjani sporttisempaan malliin, josta Ukko kysyi tarvitsenko sitä reissukoteloa (joka oli paketissa matkassa), että eikö olisi järkevämpää ostaa tavallinen ilman suojakoteloa. Hikeennyin hetkessä 0-100:aan ja tungin vihan vimmalla kaikki harjat takaisin hyllyyn, paitsi C:n harjan. Ukko siirtyi dödöosastolle ja käytti käsissään kahta eri dödöpurkkia. En millään malttanut olla puuttumatta valintaprosessiin sanomalla: Tarvitko sä nyt tuommoista on/off nappia, eikö riittäisi ihan semmoinen irtokorkillinen? Muutamat tunnetta tihkuvat katseet vaihdettiin ja siirryttiin jäätelöhyllylle ilman dödöä.


Aukaistiin jätskit heti autossa ja Ukko kysyi, että: "Syödäänkö me nämä tässä?" Minä vastasin, että: "Enpä tiedä, sinähän siinä kuskin paikalla istut!"

Tänään kyllä livistän yksin kauppaan hivelemään ihania sporttiharjoja, kotelolla ja ilman koteloa ja ostan piruuttani vielä hammastahnaakin.

Murrrrr;D

S.A.

Ps. Tosipuheessa ihan kivaa, ettei tarvitse riidellä suurista asioista. Tämmöinen pikkukinastelu riittää varsin hyvin:)

16.6.09

Räppiä.

Riimitä, riimitä, älä orja piipitä, piipitä...

Meillä on semmoinen räppileikki. Räppäämään voi ryhtyä kuka vain ja koska vain, ainoat säännöt on, että sanoitukset täytyy olla omia. Tätä räppäystä harrastetaan enimmäkseen tätini luona ulkosaunassa, mutta kyllä joskus lohkeaa ihan hyvät sanoitukset muuallakin. Se ulkosauna vaan on jotenkin paikkana ihan yliveto, sieltä on kaikki höppänimmät sanoitukset peräisin.

Tuo ylin on A:n viime viikonlopun riimitys. Itselläni nauratti ihan hervottomasti, ei suinkaan sanoituksen takia, vaan sen, että siitä käy ilmi se, että A:kin osaa nauraa itselleen ja laskea leikkiä omista ylireagoinneistaan.

Vuosi sitten A oli mummolassa, niin kuin nytkin. Yhtenä iltana sain itkutuhruisen puhelun, jossa poika kertoi, että häntä pidetään täällä orjana. Hän joutuu tekemään kaiken ja vielä vähän päälle.
Kysyin, että mitä hän on joutunut tekemään? Niiskausten seasta tuli kolme työtä, jotka olivat vielä tekemättäkin. 1) hieroa Iskän hartioita 2) hakea kumisaappaat varvikosta 3) pestä hampaat. Tässä vaiheessa piti jo purra poskia kovaa, etten olisi räjähtänyt nauramaan. Lohduttelin poikaa hetken ja juttelin sitten mummon (äitini) kanssa tästä julmasta orjuutuksesta, jota lapseni kokee.

Äitini selvitti taustoja orjuutuksen takana: 1) Poika oli itse pyytänyt saisiko hieroa hartioita 2 euroa/10 min. hintaan. 2) Jostain nyrjähtäneenä oli itse nakannut kumisaappaansa varvikkoon ja yöksi oli luvattu vesisadetta, joten pitihän ne hakea pois kastumasta. 3) Niin, omien hampaiden pesu ennen nukkumaan menoa;D

Tirskuin puhelimessa siihen asti, kun puhelin oli taas A:lla. Yritin vakavoitua tilanteen vaatimalle tasolle, vaikka se tolkuttoman vaikeaa olikin. Kerroin A:lle, että mielestäni noissa edellä mainituissa ei ihan täyty orjuutuksen perinteiset merkit. Jos tuntihinnaksi on itse määritellyt 12 €/h, niin se ei minusta ole ollenkaan huono palkka. Kumisaappaat täytyy toki hakea sisään, muuten seuraavana päivänä ei juuri voi ulkoilla. Niin ja hampaiden pesu... Jos tosi-orjalla alkaa sattua hampaaseen se revitään pihdeillä irti ilman puudutusainetta, eikä suinkaan pyydetä nätisti harjaamaan hampaitaan reikien ennaltaehkäisyksi. Orja oli edelleen kuitenkin varma siitä, että kohtelu on ollut ala-arvoisen huonoa ja samaan syssyyn päädyin minäkin sinne typerien ja ymmärtämättömien ihmisten listoille.

Myöhemmin juteltiin episodista ja A:kin hieman leppyi, mutta silti minulle jäi tunne, että poika ei vieläkään sisäistänyt sitä tosiasiaa, ettei mitään oikeaa vääryyttä ollut tapahtunut. Kunnes vuotta myöhemmin hän riimittelee itselleen orja-räpin!

...and me, working as a slave, everyday!

S.A. =D

15.6.09

Kakkua ja uusia perunoita.

Tein itselleni mansikkakakkua, mutta kun ei ollut mansikoita, niin tein sitten omenakakkua. Leipomuksissani pätee käänteisesti verrannollinen suhde sotkettujen keittiövälineiden määrään, eli mitä vähemmän sotkettuja astioita sen parempi lopputulos. Tänään onnistuin sotkemaan sähkövatkaimen vimpulat, yhden kulhon, paistinpannun, kuorimaveitsen ja kakkulapion. Eli kaupasta ostetulle ihan valmiille kakkupohjalle kaadoin kolme silputtua ja voissa paistettua sokeroitua ja kardemummattua omenaa. Paitsi sitä ennen olin kaatanut limsaa pullosta siihen kakkupohjalle ja rypistellyt sitruunaa vähän potkuksi. Päälle kaadoin kaikki 2,5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta vaahdotettuna ja sitten syötiin se sotku pois. Mansikkakakuksi ihan kelpo esitys.

No tuo nyt oli vain johdatus siihen mitä olin kirjoittamassa... Meillä on semmoinen huone (josta siis hain kakulle alustaa). Talvella se on todella kylmiö, kesällä hikiö ja välikausina säästä riippuen viiliö tai lämpiö. Nyt huomaan sen olevan myös itiö. Enimmäkseen siellä säilytetään astioita, jotka eivät ole ihan jokapäiväisessä käytössä-mm. boolimalja ja kakkukupu, mutta on siellä näkyy säilytetty pottupussiakin. Periaatteessa noita ei varmaan tarvitse istuttaa edes maahan, kun pohjallakin on vielä kerros pottuja, eli syssymmällä sitten vaan kouhaiseen pohjemmalta, niin jo on uuden sadon pottuja mitä keitellä. Kah, kuinka kätevää! Itsestään pussiutuvat perunat.


S.A. Joo-o. En ole nyt näillä esityksillä vielä pyrkimässä leivontablogien top-kymppiin. Reenataan, reenataan.

Pikapostaus töiden seassa!

Kaikki ultrassa ihan niin kuin pitikin. Jokainen osanen paikoillaan ja vauhtiakin riitti ihan ihmettemiseksi asti. Volttia voltin perään ja venyttelyt vielä päälle:)

Ja kyllähän kunnon jalkapalloilija vilauttaa vehkeensäkin eli ei lipunmyyjää, vaan maalivahdilta näyttäisi;) Siispä Hehkuvainen arvasi oikein:) ja toivon kaikesta huolimatta, että myös Liskonainen ja Hanni pysyvät lukijoinani jatkossakin;D!

Niin ja täytän tänään 32 vuotta. Ehkäpä persoonallisimmat onnittelut soitti edelleen mummolassa hengaileva A, ne kuuluivat näin:
"Just olin ottamassa leipää ja katsoin sitä parasta ennen päivämäärää siinä pussissa. Se leipä olis menny tänään vanhaksi, niin siitä muistin, että sulla on tänään synttärit!" (Ah, kuinka suloista, melkein vanhentuneesta leivästä muistun mieleen:D)

Aurinkoisin Susikaira Terveisin S.A. ja Dee (onks se nyt sit Daniel?!)

13.6.09

Suuria ajatuksia.

Siinä sitä jutellaan poikain juttuja ja mietitään syntyjä syviä.
Tykkään tästä kuvasta:)

Kauhistuttava lauantai.

Lapsi istuu onnellinen hymy naamallaan. Hän pitää tiukasti kiinni edessään olevasta kahvasta. Pienet sormet puristavat kahvaa. Ympärillä olevat tutut ja tuntemattomat hymyilevät lapselle, onhan hänen onnensa kovin tarttuvaa laatua. Lapselle vilkutetaan, mutta lapsi ei vilkuta takaisin, koska keskittyy puristamaan kahvaa kaksinkäsin ja hymyilemään iloisena. Katso, äiti katso!

Mutta sitten tapahtuu jotain odottamatonta.

Lapsi säikähtää, alkaa itkemään. Suorastaan tärisee peloissaan ja huutaa pää punaisena. Kauhu ja järkytys tuntuvat käsin kosketeltavina ilmassa. Äiti ojentaa kätensä lasta kohti, vieras mies tulee auttamaan. Huutava lapsi päätyy äidin syliin. Äiti silittää pientä itkevää lasta ja puhuu rauhoittavasti. Lopullinen rauhoittuminen tapahtuu vasta jäätelön ja sylin voimin.

Että käytiin sitten tivolissa. Possujuna oli mahtava juttu siihen asti, kun lähti liikkeelle. Kokonaista yksi kierrosta possujunassa ja jäätelö olivat tämän tivolikeikan saldo. Lopuksi käytiin vielä istumassa niissä samoissa kolikoilla toimivissa laitteissa, joita on myös kauppojen auloissa. Niiden liikettä on helppo kontrolloida, kun ei laita niihin rahaa.

Ei kaikkien tarvitse tykätä hurjista jutuista, pienistä asioista iloitseminen on tärkeä taito sekin.

S.A. ja C.

Ps. Kyllä äidillä silti hieman hymyilyttää nyt jälkeen päin. Traumoja lapsuudesta: Possujuna!

12.6.09

Lukihäiriöinen hirvikoira eli hiirikoira.

Terve! Ollaan sitte oltu tuolla mökillä; iskä, minä, kaksi velipoikaani, yks iskän kaveri ja sen iki-ihkut tytöt:). Mutta vitsi, että ne tytöt on sitten touhukkaita. Toinen kantaa ko-ko-a-jan käpyjä, että joku heittelis niitä, että se sais taas hakea niitä samoja käpyjä. Minä ajattelin, et se olis kivaa ja kokeilin... mutta aina kun lähdin hakemaan sitä heitettyä käpyä, unohdin ihan tyystin mitä olin tekemässä. Menin sitten käymään vähän pissalla ja haistelemassa metsän tuoksuja. Iskä näytti jotenkin murheelliselta, kun palasin takaisin tyhjin suin. Se heitti uuden kävyn ja minä lähdin touhukkaana hakemaan, kunnes *pufff* jotenkin se vaan taas hävisi päästä mitä minun pitikään tehdä. Aika tyhmä leikki minusta.


Sitten toinen juttu. Nää pimut kuulemma osaa ja tykkää kulkea metsällä. No fine, mennään sitten, ajattelin. Mentiin autolla johonkin paikkaan... odottakaas, muistelen... Joo se oli ampumarata. Niin siellä tytöt kävivät aivan vauhkoiksi ja minä tohotin mukana. Iskä ja sen kaveri ottivat semmoisen mustan pitkän esille ja yhtäkkiä! VOI PERK..., jos käyttäisin housuja, niin olisin päästänyt kyllä löysät pöksyihini. Säikähdin ihan sikana (voiko koira säikähtää sikana?). Päässä oli vain yksi ajatus: piiloon, piiloon, PIILOON! Luojan kiitos, auton ovi oli jätetty auki ja pääsin työntymään kuskin penkin alle. Olin siellä koko loppuajan piilossa ja varmuuden vuoksi vielä mökille palattuamme vietin siellä tunnin. Siinä mustan pitkän kanssa touhuamisessa ei ole mitään järkeä, ei niin pienintäkään. Siis kyllähän minäkin pidän hirvenlihasta ja linturuoista, mutta jos niiden saamiseksi tarvitaan sitä mustaa, niin minulle riittää äiteen metsästämä "royal canin". Sen saamiseksi riittää aseeksi semmoinen muoviläpyskä.

Iskä ja iskän kaveri kertoivat mammalle tämän niiden mielestä hervottoman hauskan jutun. Iskä veisteli, että tarvitaan kotiin vain starttipistooli, niin minäkään en enää karkaile, vaan kyhjään piilossa sohvan takana. Äiti sentään silitteli minua ja sanoi: "Ei kaikkien koirien tarvitsekaan olla rohkeita, kyllä pelkurikoiriakin tarvitaan." Iskä ei älynnyt lopettaa, vaan jatkoi vielä, että tosiaan tuota "voidaan käyttää metsästykseen avomaastossa" (rotumääritelmässä mainittu) ja iskä irvileuan sanoin muotoiltuna: "Totta tosiaan avomaastossa ja jousipyssyllä!"

Jos täällä Susikairassa on kaksi tyypillistä harrastusta: metsästys ja kalastus, niin voin kertoa, että pidän tuon jälkimmäisen harrastamisesta huomattavasti enemmän.

Eipä täällä tämän kummempia, terkuin:

Remu

11.6.09

Metsässä taas.

Oli mulla kumpparit:)




Oih:) Olen niiiin täpinöissäni! Katsoin kuvia kirjasta "Eläinten koteja" ja termiittien koti muistutti ehkä sisäosiltaan eniten tätä minun aarretta. Toin tuommoisen kappaleen kotiin ja tuo mikä mulla on kädessä on luuppi. Eräänkin kerran olen saanut sillä lapset viihtymään "tylsällä" kotipihalla. Kaikki näyttää niin kovin paljon ihmeellisemmältä, kun suurentaa 10-kertaisesti. Anteeksi nyt vain, tämä kirjoitus jää lyhyeksi- on mentävä tutkimaan!

S.A.

Ps. Jos tiedätte jonkun tutkijan, joka tarvitsee innokasta apulaista, niin mie olisin käytettävissä!


(Oli mustikka ja hilla kukassa ja jonkun verran jo lentäviä ötököitäkin pölytyspuuhissa. Voi olla, että tulee marjoja tai sitten ei.)

Mitä jos käyttäisin tämän kaiken innon johonkin hyödylliseen?

- Huomenta!
- Huomenta, tiiäkkö mitä?! Ei ne muurahaiset syö sitä puuta. Ne vaan kovertaa. Mihinhän ne vie sen kaiken roskan?
- En tiedä. Onko sillä mitään väliä?
- NO ON SILLÄ VÄLIÄ! Mietippä nyt. Iso pesä saattaa olla jopa 10 metrin korkuinen puun sisällä. Jos varovaisen laskennan mukaan 30 % puusta on viety pois, niin se tekee 3 metriä! Luulen kuitenkin, että koverrettu osuus on lähempänä 50 %:a. joten se tekee 5 metriä ja sinua ei muka kiinnosta yhtään mihin hävisi 5 metriä puuta! Onko niillä joku kaatopaikka? Kuinka iso reviiri muurahaisilla on, miten suurelle alueelle ne voi levittää sitä minisahanpurua? Miten ne sitä kantaa? Yhden murusen kerrallaanko?
- ...ympfh???
- Tiiätkö muuten mitä vielä?! Muurahaiset saattaa ottaa orjia toisista pesistä! Ihan totta! Ne voi joko surmata kuningattaren tai varastaa munia! Tajuatko miten mieletöntä?!
- ...öhhh...? Ootko sä nukkunut ollenkaan vai kuuklettanut muurahaisia koko yön?
- Oon nukkunu. Mutta silti, tajuatko miten mielenkiintoista???!
- No en ihan tarkalleen ottaen tajua. Tuotko mehua ja maitoa, kun tulet illalla?
- ...ympfh... No joo sitten, jos on kerta pakko. Mutta nyt on mentävä ottamaan selvää asioista! Palataan!

Miksi luulen, että jos olisimme olleet kasvokkain olisin taas nähnyt sen häivähdyksen Ukon kasvoilla. Sen minkä toivoisin olevan innostusta ja ihailua, mutta jonka luulen olevan huvittuneisuutta ripauksella sääliä.

S.A. ;D

10.6.09

Metsässä.

Oletteko ikinä seisoneet hevosmuuraisten seassa crocsit paljasvarpaiden päällä? Jos ette vielä ole, niin ei kannata kokeilla. Melko tympeää.

Menin mökille ja katsoin puupinoa, johon oli pätkitty myrskyn kaatamia puita. Kovin olivat tyviosat lahohkon oloisia ja menin sitten tarkemmin niitä tutkimaan (virhe 1). B kertoi maahan jääneen kannon olevan aika lähellä ja mielenkiintoisen näköinen sisältä. Minä innostuin (virhe 2). Mietin kyllä, että voisin laittaa kumpparit, mutta kuivassa kangasmaastossa toisaalta pärjäisi crocsiläpyköilläkin (virhe 3). Katseltiin puun sisäpuolta aivan lumoutuneina, käsittämättömiä tunneliverkkoja täynnä, mutta jalkoihin ei katseltu (virhe 4). Repaisin puun sisäpuolelta reippaan palasen (iso virhe 5). Sitten alkoikin tapahtua. Jalkaosasto oli hetkessä mustanaan muurahaisia, jotka ilmeisesti ajattelivat crocsin reikien olevan jo valmis alku uudelle kodille. Näppärimmät kiipeilivät polvissa asti ja kättä pitkin vallattiin jo akan yläpäätäkin. IUUUUUH! Aika lujaa sitä osaa siellä varvikossa pompahdella tämän mahankin kanssa.

Miten se meni se sanonta; uteliaisuus se...

Varmaan ensiyönä muurahaiset kipittelee pitkin sänkyä, sen verran selkeä mielikuva siitä tunteesta jäi.

S.A.

Ps. Otan kyllä huomenna kumpparit ja kameran mukaan ja arvaankin jo valmiiksi tässä olevan virhe 6.

Vaatteita ja muuta höttöntöötä.

Varmaan kaikissa perheissä ja parisuhteissa on hellittely- ja lässytysnimiä ja puhetapoja, onhan? Meillä on pojille aatelisnimet. Eetwart Won Kultu, Osgar Te La Rento ja Wilho Von Gaale. Lisäksi on kattava lorujen kokoelma, osa lastenlauluista tai ohjelmista ja osa täysin keksittyjä. "Ripsiäinen rapsiainen hiirenkakka hapsiainen" "Myyrävarvas" (Varpaathan sul on ku myy-räl-lä, voitkos sä olla mun ys-tä-vä?) Myyrävarvasta täytyy haistella ja melkein maistella, että tunnistaa onko kyseessä tuttu myyrä. Hoitoon vietäessä pussataan poskelle, jotta siihen jää pusunkokoinen kolo. Päivän jälkeen pusunkokoiseen koloon pussataan uudestaan ja varmistetaan näin, että se on juuri se oma poika eikä vaihtunut päivän aikana toiseen.

B:llä oli harvinaisen pitkään kausi, jolloin hän oli kissa. Ei mikä tahansa kissa, vaan Jyrki-Kissa. Jyrki vietiin naukuvana hoitoon ja sitä silitettiin ja rapsutettiin leuan alta. Kiitos ihanan hoitotädin, joka ei koskaan millään tavoin pitänyt ihmeellisenä Jyrkin vinkeitä vaan tarjoili puuron kera kermaa, kuten kissalle kuuluukin. Oikeasti tuota Jyrki-vaihetta kesti kaksi vuotta! Jos erehtyi puhuttelemaan oikealla nimellä, tuloksena oli veret seisauttava parkaisu ja erehtyjän pikainen korjausliike: "Eiku Jyrkii, syömään. Hiiriä ruokana, naminami!" Vaan niin sekin vaihe meni ohi. Sen jälkeen meillä on esiintynyt jos jonkinlaista eläintä ja sankaria. Pukeutumisestaan B on aina ollut tarkka. Esikoulussa oli jonkun tapahtuman tiimoilta ohjeena "hieman siistimmät vaatteet". B lähti kauluspaidassa, mustassa puvussa ja kravaatti kaulassa- eikä mitään mahdollisuutta neuvotella esim. siististä neulepaidasta ja suorista housuista.

Edelleenkin B katsoo tarkoin vaatteensa ja viikkaa ne päivän jälkeen nätisti yhteen pinoon. Paita laitetaan säntillisesti housuihin ja lökäpöksyfarkkuja tämän pojan päällä ei nähdä. Oikeastaan aika ihailtavaa se itsevarmuus, joka B:llä on. Hän vähät välittää siitä mitä muut sanoo. Kouluun hän halusi punaiset kuomat (mustiakin oli tarjolla), mutta ei- Hän haluaa punaiset ja jos joku sanoo niiden olevan "tyttöjen väriset"; hän kysyy takaisin, että mitä sitten?


A taas on "huithapeli", jonka päältä voi löytää mitä vain, miten päin vain. Nyt on tullut hieman sen suuntaista, että pitää olla isoa hupparia ja löysiä farkkuja, mutta silti A saattaa lähteä liikenteeseen risaiset collegehousut jalassa, eripari villasukissa ja t-paita nurin- ja väärinpäin päällä. Tosin Axen tuoksahdus jää aina perään leijumaan.


C kulkee alasti, jos suinkin mahdollista. Jos pukeutua pitää, niin valitaan pehmeät ja väljät vaatteet ja kumpparit (molemmat!) laitetaan vääriin jalkoihin. Snoopypipo päähän ja iskän työkinttaat käteen, niillä pärjää.


Siitä olen tosi iloinen, että kaikille pojille käy kirpputoreitakin hankitut vaatteet. Meillä on myös paljon ystäviä, joiden lapsilta olemme saaneet paljon vaatteita kaikille pojille ja se jos mikä on mahtava juttu! Kulutusikäiset lapset könyävät käsittämättömän määrän housunpolvia ja persuuksia hajalle! Lisäksi milloin mitäkin remonttia tai rakennusta tehdessä sattuu haavereita. Öljyä kaatuu, saha lipsuaa, pihkaa tarttuu. Kamalaa olisi silti kieltää tekemisen ja tutkimisen riemu, koska vaatteet sotkeentuu.

Sitten tuli vielä noista hellittelynimistä mieleen, että olen Ukon puhelimessa nimellä "Sir Hani". Sir tuli siitä, kun meille tuli joku kirje ja siihen ei ollut ihan kokonaan mahtunut meidän molempien nimet eli siinä luki Susikaira Ukko ja Susikaira Sir. Hihitin monta päivää, että nyt ollaan kyllä Susikairan kuuluisin kaapista ulostautunut pariskunta. Lähtiköhän nuo poikain aatelisnimetkin muotoutumaan muuten tuon jälkeen? Niin se taisi olla.

"Sir S.A."

9.6.09

Juuri minulle:)

Lähdin töistä kiireen vilkkaa mökille tarkastelemaan poikasia ja löylyjen kuumuutta. Löylyt olivat hyvät, kuten mökkisaunoissa aina. Pojat olivat iloisia, kuten luonnossa vapaana viillettäessään aina. Lähdin kuitenkin kotisänkyyn yöunille, unet eivät vieraalla maalla ja patjalla ole näin raskaana ollessa kovinkaan kummoiset. Jo ihan senkin takia, että vessareissuja on yön aikana muutamia ja ulkovessa piristää vähän liiaksi.
Palatessani hain postin ja mikä yllätys laatikossa olikaan! Hehkuvaisen Taitohaaste paketti!!! Tuskin jalat maata koskivat, kun juoksin sisään ja aukaisin paketin! Ihana, ihana Hehkuvainen! <3 En voinut yhtään aavistaa mitä paketissa olisi ja sisältö sai minut aivan onnesta ymmyrkäiseksi!

Hurmaava laukku:) ja kortti:) Ja tämä ihanuus, mikä laukusta paljastui! Tässä kuvassa on noin puolet. Juuri tätä väriä minulla ei ole koskaan ollut missään vaatteessa tai asusteessa. Keimailin peilin edessä ja koska minulla on punaiset hiukset ja vihreät silmät, voitte vain kuvitella miten hyvältä me näytimme yhdessä!

Tämän kuvan alalaidassa on oikeastaan (ainakin minun koneeni näytöllä) oikein sävy. Kuvailisin sen näillä sanoilla: "Tämän vihreän sävyn tuntee täydellisen hyvänolon ja kiireettömyyden hetkellä, kun on aikaa nuuhkia metsää ja painaa poskensa vasten sammalta. Silloin, kun tuntee olevansa oikeassa paikassa oikeaan aikaan, eikä haluaisi muuttaa elämässään mitään."

Ja höpsö Hehkuvainen laittoi tiedoksi, että huivin voi värjätä, niin halutessaan. Höpsö, höpsö, höpsö! Ensiksikin: Täydellistä ei parana mennä tuunaamaan ja Toiseksi: Jos minua vartavasten on valmistettu näin kaunis ja minulle sopiva lahja, olisi kyllä järkyttävää mennä muuttamaan Taiteilijan näkemyksestä jotain!

Kiitos Hehkuvainen! Tykkään aivan valtavasti! Sekä paketin sisällöstä, että sinusta!:)

S.A.

Tiistain tuumailuja.

Nyt, kun kaikki muut ovat muualla (mummolassa ja mökillä) niin voinkin kirjoitella Deen kuulumisia. Tosiaan viikko sitten maanantaina käytiin näytillä neuvolassa. Deen sykkeet oli 158. Minulla kaikki ok, paino edelleen laskusuunnassa, mutta hieman hidastuneella tahdilla. Ei mitään hälyyttävää. Piti täyttää lappu, jossa kyseltiin väkivallasta, fyysisestä ja henkisestä. Viimeinen kysymys oli onko itse käyttäytynyt väkivaltaisesti, tarjosin henkiseksi pahoinpitelyksi sitä Martta-heittoa, mutta neuvolan K. vain nauroi.

Ensi maanantaina on sitten se rakenneultra. HUI! Kysyin varovasti neuvolan K:lta, miten lääkäri on suhtautunut sukupuolitiedusteluihin. Kuulemma nykyään suopeasti. Siis sikäli mikäli Dee suostuu kääntyilemään sopivasti. Niin ja kyllä, edelleen olen täysin tietoinen siitä, että rakenneultran varsinainen tarkoitus ei ole sukupuolen selvittäminen. Itsestäni on alkanut tuntua siltä, että Dee on poika. Liikkeet on tutun napakoita ja Dee tuntuu pyörivän vatsassa hyrrän lailla. Ukkohan on ollut kokoajan sitä mieltä, että tulokas on poika, koska hän ei ole mikään sekatyömies.

Lapsuuden ystäväni, jonka laskettuaika oli(si ollut) muutaman viikon omaani aiemmin, menetti pikkuisensa toissa viikolla. Liian vähän viikkoja selviytymiseen. Tuntuu hurjalta ajatella miten pienistä päivistä ja viikoista näissä odotuksissa kaikki onkaan kiinni. Rv 21, mitään ei ole tehtävissä, rv 24 on jo (pieni) mahdollisuus selvitä. Jotenkin rinnalla elää sitä menettämisen tuskaa ja tietysti pelottaa itselläkin. Kuuntelee tuntemuksia ja vatsaa ihan eritavalla kuin aiemmin. Ja toki jo sekin, että tieto lisää tuskaa ylipäätään. Netti on kyllä vihoviimeinen odotuskaveri. Olenkin jo laittanut listan sivuja ja hakusanoja totaalikietoon itseltäni. Parempi kuitenkin olla öllistellä ihan näin vaan ja olla ehkä vähän tietämättömämpänä kaikesta siitä mikä voi mennä pieleen.


C:llä oli eilen retki hoitopaikan kanssa ja retken huikeinta antia oli ollut 1) linja-autolla matkustaminen ja 2) eväät ;D On se vain niin liikuttavaa, kun silmät teevadin kokoisena kerrotaan suu vaahdossa: "Tuvi ito vinja-auto hakemaan ja me iftuttiin penkeivvä ja pevivvä fyötiin makkavaa ja veipää ja juotiin mehua. Finne ovi piiitkä matka (10 km)." Niin, ei ne aina tarvitse olla maatamullistavia elämyksiä, pienet ja arkipäiväisiltä tuntuvat jutut voivatkin olla sitä suurinta mahtavuutta:)

Mutta nytpä sitten (tuottaviin) puuhiin.

S.A. + Dee

Lisäys: Kaikki kutitukset on välitetty Deelle, Dee kiittää ja haparoi varpaillaan takaisin:)

8.6.09

Hätätilanne.

Ei se kuulkaa ole yhtään helppoa tämä prinsessana oleminenkaan. Jos on saanut jo viikonloppuna juhlia tyttöjen kanssa itsensä näännyksiin ja heti maanantaina perhe lähtee mökkeilemään jättäen äidin yksin kotiin, niin ehkä juuri ja juuri voin sietää tätä hiljaisuutta ja nauttia illan mitään tekemättömyydestä, kestän nippanappa yksin nukkumisen 160 cm:ssä ilman varpaita sieraimissa. Mutta se, että joudun aamulla keittämään itselleni kahvit ja hakemaan lehden postilaatikosta, se on liikaa. Onko jossain myynnissä postinkuljettajaa? Kahvinkeittäjää?

Tsempatkaa nyt hyvät siskot, eikö tämä ole aivan holtitonta ja edesvastuutonta perheeltäni?!

S.A.

Ps. Jos nyt vähän pesisin pyykkiä ja sumuttelisin suihkepullolla pesuainetta ilmaan antamaan freesiä tuoksua, niin saisinko sitten keskittyä törkkimään Deetä ja lueskelemaan roskaromaania?

7.6.09

Haaste (!?!!??)

Ai kauheeta. Onko teillä bloggaaminen ryöminyt uniin? Otin tuossa pikkutirsat (3 h) ja sen jälkeen olen miettinyt Hehkuvaisen haastetta. Se olikin poikkeuksellisen vaikea. Kuvaile sokealle oranssi, vihreä ja tummansininen. Siis sellaiselle, joka ei koskaan ole nähnyt värejä. Olen jo kolunnut levyvalikoimaani läpi, miettien minkävärisiä lauluja minulla on.
Nyt tarkistin kaikki mahdolliset kommentit ja Hehkuvaisen blogin. Ei minulle ole heitetty tämmöistä haastetta. Liekö tämmöistä kiertänytkään? Ouuuuh. On ihan pönttö olo. Uni kyllä huijasi minua pahasti. Nyt lähden yöunille. Mökkeily verottaa voimia. Rankka laji;D
Vastaan tähän alitajuntani keksimään unihaasteeseen, jos vain suinkin keksin vertauskuvia. Aika vaikeaa, miettikääpä vaikka.

S.A.
Ps. Polttarit menivät oikein mallikkaasti:)

6.6.09

Pitkä kuuma kesä.

Ihana aamu! Ihan just melkein semmoinen kesäkuun kuudennen päivän auringonpaiste ja lämmin kesätuuli. Tänään on jälleen yhdet polttarit ja mökkeilyilta/yö tiedossa. Sitä samaa mukavaista rataa, hyvää ruokaa ilman, että joku roikkuu hihassa ja hokee: "Anna haukku!" Saunomista ilman pelkoa, että jonkun takapuoleen tulee polttomerkkinä "Harvia". Katkeamatonta yöunta, ilman unisen lapsen vaistomaista tarkistusläpyttelyä: "Onhan vieressä joku?" Kesäiset ulkopelit jouduttanee kuitenkin vaihtamaan talvilajeihin... Tässä juuri napattuja kuvia...
Arktinen uutuus; Lumiorvokki
Toinen arktinen tuotekehittelyn huipentuma; Sokerihuurrettu maisema
Tuli sitten siirrettyä ne auringonkukat jo ulkopenkkiin. En mene kuvaamaan niitä nyt. Ottaa päähän jo valmiiksi, kun ne näyttää kuitenkin siltä, niin kuin joku olisi roiskinut sulanutta pakastepinaattia kukkapenkkiin. Äsh. Taidan muuttaa jonnekin lämpimään. Ibizalle? Haukiputaalle?

Kaikesta huolimatta letkeää lauantaita ja toivottavasti jossain on vähälumisempaa ja teidän kukkaistututukset voivat hyvin:)

S.A.

5.6.09

Vartioitava tapaus.

Jos kohta täyttää 32, niin koska voi alkaa odottelemaan, että se asiallisesti ja hillitysti käyttäytyvä tilanteet hallitseva lady muuttaa minuun?

Kävin kaupassa ja ostin kaikenlaista ja jogurttia. Kassatäti pakkasi jogurtit semmoiseen pieneen pussiin (nyt ei mietitä sitä ekologista jalanjälkeä). Maksoin ja vein ostoskärryn paikoilleen ja samassa muistin, että yhdessä lehdessä oli yksi kiinnostava artikkeli ja kurvasin ostoskassin kanssa takaisin kaupan puolelle ja lehtihyllylle. Löysin ko. lehden ja sitten avasin sen ja aloitin artikkelin silmäilyn. Hyvin kirjoitettu teksti imaisi minut niin, että aika ja paikka katosivat ympäriltä. Ehdin lukea noin 3 sivua, kunnes kassan kimakka huuto tiputti minut takaisin todellisuuteen: "Rouva XXX!" Säikähdin ja aloitin samalla hetkellä yhtä kimakalla huudolla puolustuspuheen siitä, kuinka aivan varmasti olin aikeissa ostaa lehden ja olevani täysin tietoinen siitä, että lehtihylly ei ole mikään kirjasto ja kuinka pahoillani olen huonosta käytöksestäni! Kassatäti jatkoi vähemmän kimakalla äänellä: "Ei kun minä ehdin jo tuolla ulkona juosta teitä etsien, kun tämä jogurttipussi jäi... Ei se lehden selailu haittaa..." Minä otin lehden ja posket punakkana jonotin hymyilevien ihmisten keskellä vuoroani kassalle.

Mietin myöhemmin Ukolle, että miten se kassatäti muisti minun nimen ja Ukko lohdutti sanoen, että: "Kaikkihan apinan tuntee, vaikkei apina tunne ketään."

S.A.

Reippaat ja hyväkäytöksiset.

Se on varmaan tuttu tilanne kaikille vanhemmille, että joku kehuu lapsia(si) ja itse miettii vaihtoehtoja 1) kyse ei ole minun lapsistani 2) tämän täytyy olla vitsi. Tässä on nyt parin päivän sisään käynyt muutamia kehutilanteita ja aina niihin vastaaminen on jotenkin... *punastus*änkytys* Öh, ki-kiitos. Vaikeaa tunnistaa niistä kehumääritelmistä omiansa, vaikka onhan sitä niin hyvillään, että osaavat edes jossain käyttäytyä hyvin ja reippaasti.


A on reissullansa käynyt tätini luona ja siellä on pieniä hoitolapsia, joiden kanssa A oli leikkinyt koko pitkän päivän. Lapset olivat olleet haltioissaan A:n seurasta ja kärsivällisesti A oli piirtänyt, muovaillut, rakennellut legoilla suurin piirtein C:n ikäisten pienten kanssa. Miksi kotona C on vain"ärsyttävä", "hajoittaa kaiken", "tyhmä" yms. eikä ollenkaan potentiaalinen leikkikaveri?


Kaupankassa kysyi: "Onko ne sinun poikia (lista tuntomerkkejä, joista ei voi erehtyä)?" Kauhunsekainen niskahiukset-pystyyn-olo ja nopea pohdinta juostako karkuun vai kuunnellako loppuun... "...Joo, kyllä ne kuulostaa meidän pojilta... ...No...?" "Niin, että ovat niin mukavia poikia, kun osaavat kohteliaasti kiittää ja aina ujostelematta vaihtavat muutaman sanan kuulumisia. Oikein fiksusti käyttäytyvät aina." "Öh, kiitos, mutta ei ne taida sittenkään olla meidän poikia, muuten tuntomerkit täsmäsivät, mutta käyttäytyminen ei ihan osunut kohdalleen, ainakaan näin äidin näkökulmasta katsottuna..."

(Vaan on sitä sitten äidillä kuitenkin niin hyvä mieli pitkän aikaa ja saattaa ne jätskirahakukkaronnyöritkin olla löyhemmällä:))



Matkalaukun pakkaamisesta:

Olen jo ennen kouluikää opettanut A:n ja B:n pakkaamaan reissua varten omat laukkunsa. Ennen kuin osasivat lukea, piirsin paperille vaatteita esim. kuusi sukkaa (mitäpä sen on väliä, jos ovatkin erivärisiä kaikki), kolmet pikkupöksyt jne. Aikaa vievää, jos vertaa siihen, että olisin itse pakannut, mutta mitäpä sitä ei laiska äiti tekisi, että ei itsellä vain tarvitsisi vaivautua. No sitten, kun oppivat lukemaan, niin kirjoitin listan ja pakkauksen jälkeen lista repun taskuun, niin silloin on helppo ennen paluumatkaa tarkistaa, että onhan kaikki tallessa.



Nyttemmin riittää, että antaa raamit, esim. viikon reissu mökille. Pojat osaavat täyttää laukkunsa annettujen raamien sisään. Muutamat kerrat on tietysti pakattu juuri mitä sattuu mukaan ja varmasti mahdollisimman epäkäytännöllistä. A vietti yhden viikon mökillä varustuksenaan repullinen paitoja. Ei mitään muuta. Ei sukkia, ei housuja. Vain ja ainoastaan paitoja. Joskus ohjeistin, että käykää reissu mielessänne etukäteen läpi päässänne, saunomiset yms. niin te huomaatte mitä tarvitsette mukaanne. B ei ollut ilmeisesti päässyt kuin siihen asti, että mökillä leikitään pikkuautoilla. Hänkin vietti viikkonsa mökillä repullinen MatchBoxin pikkuautoja mukanaan. Vähän säälitti pieni matkalainen, jonka reppu painoi kuin synti ja kantamalla urheasti kuskasi sen mökille asti. No Siperia opettaa. Tänä päivänä reput on hyvin ja huolellisesti pakattu. Mökille mennään lämpimästi ja "rönttävarustuksella", kaupunkilomalle lähdetään asiallisella ja siistimmällä kokoonpanolla. Joskus ovat jopa pakanneet mukaan jotain hyödyllistä, jota en itse olisi tullut edes ajatelleeksi ja hyvä niin. Eikös se ole merkki, että kehitystä on tapahtunut, jos lapset ovat näppärämpiä kuin vanhempansa?



Tänään onkin kovasti puuhaa. Jos tuo blogilista vielä herää henkiin, täytyy siirrellä sieltä kaikki tuohon sivulistaan. Meinaa melkein hermostuttaa, kun ei pääse listasuosikkien kimppuun.



Ei muuta kuin rattoisaa perjantaita kaikille! Toivottelee räntäsateisen Susikairan kirjeenvaihtaja

S.A.

3.6.09

Wooot?

Lueskelin tuossa Susikairansanomia ja vetaisin kyllä sämpylän väärään kurkkuun. Yleisönosastolle oli kirjoitettu närkästynyt kirjoitus siitä, että "liikennepuiston polkuautoista peritään euron tuntivuokraa. MINÄ VERONMAKSAJANA PIDÄN TÄTÄ LOUKKAAVANA".

Eipä voi oikein muuta tähän sanoa sämpyläyskän lomasta kuin, että on täällä Susikairassa asiat hyvällä mallilla. Muu ei vituta kuin polkuautonvuokra.

Itse mietin koko sateisen viime kesän, että on ne tarkkaan nuo työtehtävät jossain portaassa kirjattu, kun joka toinen päivä kasteluauto kulki kastelemassa kaupungin kukkaistutuksia. Vaikka vettä satoi niin, ettei kaivot vetäneet, niin kaksissa miehin kasteluautolla kurvailtiin kastelemassa kaikki kukkalaatikot ja ylihuomenna uudestaan, niinkuin Teletapit.

Oliskohan siitä pitänyt laittaa kirjoitusta nimimerkillä Huolestunut kansalainen?

Huomenna en kyllä lue muuta kuin Viivin ja Wagnerin.

S.A.

Äiti, sä oot oikee inkkari!

Pitäisi miettiä tarkemmin mitä toivoo. Niitä pikkuriikkisiä kuvauskohteita miettiessäni tulin järjestäneeksi kuvausaiheen itselleni heti aamutuimaan. Toinen näistä on kynsilakka ja toinen nestemäinen poskipuna. Tarvitseeko nöyrtyä lisää? Se mitä laitettiin ja mihin, ei ollut se pienempi paha. Mirame käy aivan hyvin myös kasvojen syväpuhdistukseen.


Keskiviikkoisin kauneusterveisin

S.A.

2.6.09

Kukkanappi!!!

Tiiättekö mitä! Minun kamerassa on kukkanappi! Kiitos Taina! Kiitos:D Kattokaapa minkälaisen kuvan sillä kukkanapilla sai!!!! Pitää etsiä kotona ne käyttöohjeet, tiedä mitä muita säätöjä tässä on! Tässä kamerassahan saattaa olla muitakin toimintoja! En ihan vielä masennu, vaikka ensimmäinen kameraguugletus finlandiapalkintoguugletusten jälkeen antoi lohduttoman tuloksen"90% epäonnistuneista kuvista johtuu kuvaajasta". Hih, nyt tuli muuten hyvä mieli ja ehkä noin 300-400 euron säästö.


Tuo pieninkin teksti on luettavissa, ainakin jos klikkaa kuvan suuremmaksi ja sen koko on jotain 1/4 siitä eilisestä lapusta! Vitsi, mulla kyllä kohta leviää pää! :D

Paparazzi S.A. (olen kohta todellinen uhka julkimoille)

Syytettyjen penkillä.

Vallan loistavaa! Kolmas päivä kesälomaa takana. Tulee muuten hikiset paikat ennen elokuun puoltaväliä, jos ei helteet enää hellikään, niin lasten polttavasta syyllistämisestä saadaan tällekin niuholle ja hankalalle äidille kunnon rusketusraidat. Olen syyllistynyt viime päivinä tietoisesti ja tietämättäni kaikenlaiseen kurjuuden harjoittamiseen. Esimerkkinä mainittakoon: Suoralippaisen lippalakin (VALKOISEN) tuhrimiseen multasormilla. Omituista tässä on se, että sormenjäljet olivat omiani huomattavasti pienempiä. Sen saman lippalakin ulos unohtamiseen. Sen saman lippalakin lipan vääntämiseen. Juuh. Eipä minulla muuta piruutta mielessä olisikaan, kun väännellä suoraa lippaa vinoon.


Tähän oli toki se selityskin, että "koska olen niiiiiiin niuho, että pakotan käyttämään pyöräilykypärää, niin kypärän takia lippa vääntyi ja lippis on täydellisen pilalla". En minä pakota. Kävellen voi edetä aivan hyvin ilman kypärää. Mutta joo-o, pyöräillessä sitä on käytettävä. Olen perustellut sen ekotekona. Aivojen kerääminen tien penkalta on huomattavasti helpompaa, kun ne ovat valmiiksi ämpärissä entä niiden kaapiminen lusikalla sieltä tien penkalta.

Nämä kaikille äideille tutut lauseet on kuultu: "Kenenkään muun ei tarvitse käyttää kypärää!" "Mua kiusataan, kun olen ainoa joka joutuu kypärää käyttämään!" (Tässä muuten A:n kypärätön kaveri puuttui keskusteluun ja sanoi, että hän ei ainakaan kiusaa. Kiitos tästä!!! Pistevoitto äidille!!!) Mutta tosiaan, kun katson näitä 11-12-vuotiaita, on poikamme ainoa, joka käyttää kypärää tai sitten liikkuu kävellen. Onko ne kypärät jätetty jonnekin "parkkiin" vai eikö kaikkien pidä käyttää kypärää?

A lähti eilen kypärättä linja-autolla mummolaan ja minulla on aikaa rakennella toimintastrategiaa.

Ukkokin kantoi kortensa kekoon syyllistämisessä. Minut on taas siirretty vahdittavien listalle. Nyt, kun Deen liikkeet tuntuu, olen kuulemma jatkuvasti tökkimässä ja hytkyttämässä mahaani. Ukko väittää, että se on kiusaamista ja minun täytyisi antaa toisen olla rauhassa välillä. Eli nyt Ukko seurailee minua ja vahtii, etten kiusaa Deetä.

Että ei muuta kuin valmiiksi käsi ylös. Syyllinen on täällä!

S.A.

1.6.09

Arvonta suoritettu:)

No niin, kun jotain suunnittelee tekevänsä johonkin aikaan, niin varmaa on, että jotain suunnitelmaa sotkevaa ilmaantuu. Aamulla aiottu arvonta siirtyi näin iltaan, mutta nyt se on suoritettu! Onnettarena toimi C ja virallisina valvojina nukkuva Remu ja sohvalla makaava Ukko. Minä toimin valokuvaajana ja 17 otoksen jälkeen huomaan, että kamerani on surkea ja kuvaaja on luokattoman huono. Sain jälleen mallikelpoisen ylivalottuneita räpäyksiä, joista ei saanut edes hämärästi voittajan nimeä selville. Siispä joudutte nyt tyytymään ilmoitukseeni:

Tattadaa! Voittaja on Hipinrouva!

Lämpimät onnittelut ja laitahan s-postia Susikairaan, niin postitan sinulle paketin! :)
Kiitos kaikille osallistuneille! Tuommoinen kommenttimäärä sai pään ihan pyörryksiin! Kiitos:)

Laitan nyt kuitenkin muutaman mestariotoksen teille, että uskotte tämän epätoivoisen kuvaussession tapahtuneen oikeasti... Seuraavaksi korvan taakse otetaan ihan vakavissaan suosituksia hyvistä kameroista. Tämä nykyinen on Olympuksen 4.0 megapikselin jotain 5-7 vuotta vanha. Siis jos joku osaa neuvoa, mihin lukuihin tulisi kiinnittää huomiota, jos haluaa pienistä asioista suht. tarkkoja kuvia?

Huomatkaa kuitenkin liikkuvuuteni suotuisaa valaistusolosuhdetta etsiessäni:D

Terkuin Paparazzi S.A.