27.1.11

IT-ella.

Ongelma tuli vastaan. Joulukuun 2010 voi käyttää kaksi kertaa, mutta ahdasta tulee ja eilen oli väistämätön tosiasia edessä. Uuden kalenterin hankinta. Joulukuu 2010 toimi yllättävän hyvin myös tammikuussa 2011. 6. päivä oli punainen pyhäpäivä molemmissa kuukausissa jne.
Ukko on jo oppinut, että seinäkalenterin hankinta on Akan juttu. Se ei saa olla liian nätti tai erikoinen, lokerot täytyy olla sen kokoisia, että tekstiä mahtuu, nimpparit ja punaiset pyhäpäivät on plussaa, jne.

No, ajattelin, että IT-ellalla saan sen näppärästi, kun samassa talossa on pikkuinen ruokakauppa, niin hoituupa sitten yhden pysähdyksen taktiikalla kaksi juttua.

Niin voi hyvänen aika sentään. On kuulkaa ollut siinä firmassa myyntikoulutusta. Otin kalenterin (-50% tässä vaiheessa vuotta) ja menin kassalle. Silmäilin, en edes hemmetti hypistellyt vaan silmäilin, suklaahyllyä (joo, niin mitä vittua? suklaata postissa???) ja sieltäpä näppärä täti aloittaa myyntipuheen:
- Nyt on tullut uutta makua... päläpäläpälä.
- Joo, no mä nyt vaan tän kalenterin tästä...
- Se onkin tosi nätti!
- Ympf. (mietin samalla, että just sopivan mitäänsanomaton, mutta...)
- Katos, se on puoleen hintaan! Tosi edullista!
- Joop.
- Meillä onkin nyt semmoinen tarjouskampanja, että voit valita sen kalenterin lisäksi samaan alehintaan jonkun toisen jutun tuosta laarista tai tuolta pöydältä!
- Ai? Ai niinku ostan tän ja voin sit valita vielä jonkun jutun lisäksi?
- NIIN!
- Ok, no mäpä katson. (töpötän laarille ja pöydälle ja valitsen muistikirjan)
*tässä välissä jonoon on mennyt 3 ihmistä ennen minua ja en ole mitenkään etuoikeutettu kiilamaan alkuperäiselle paikalleni, tietenkään* joten jonotan uudelleen.
- Ja sit tässä on tää ihana uusi korusarja! Katsopa vaikka!
- Joo, mä nyt vaan tän kalenterin ja sit tän muistikirjan...
- Tarvitko postimerkkejä? Tässä olis tälläsiä tosi nättejä ja sit näitä hauskoja, joissa voi liimata silmät ja suun erikseen!
- Tää kalenteri riittää, niin ja sit toi muistikirja, en tarvitse muuta, kiitos!
- Huomasitko, että voit valita muitakin noita aletuotejuttuja- kaksi yhden hinnalla!
- Ihan mahtava tarjous, mutta MÄ HALUAN MAKSAA TÄN KALENTERIN! KIITOS!

IT-ellalle vaan tiedoksi: Nyt olette menossa metsään niin, että rytke käy.

Tämä sama ilmiö on ollut ko. yrityksessä jo tovosen ja pahemmaksi menee, kerta kerralta. Jos asiakkaalle jää vitutus viimeisimpänä mieleen, niin se samainen tunne pulpahtaa pintaan seuraavan kerran, kun tarvitsisi ko. liikkeessä asioida ja vääjäämättä miettii saisiko niitä postimerkkejä jostain helpommalla.

Hehhee, työkaverin kanssa juteltiin aiheesta ja hänellä oli monopoliliikkeestä samanlaisia kokemuksia. Jos myyjä aloittaa jo ovelta, että: "Mitä ruokaa ajattelit laittaa? Voin suositella siihen sopivaa viiniä." Niin tekee mieli vastata, että: "Purkkihernekeittoa, käviskö siihen kossu?"

Liian agressiivisella myyntityylillä saattaa ampua itseään nilkkaan. Vaikka kuinka pitäisi takoa tulosta, niin jotain rajaa kuitenkin. Ja pöhlöintähän tässä on se, että ei ne myyjät ihan itse keksineet yhdessä yössä, että aletaanpa aamulla tyrkyttään kaikille kaikkea, vaan komennus ja ohjeistus on taatusti tullut jostain ylemmältä taholta.

Kuten huomaatte, arki on todella palannut Susikairaan. Eikä minusta tullut vieläkään sellaista kilttiä, jolla ei hihat pala koskaan;D

S.A.

Oli mulla jotain muutakin mielessä, mutta tämä nyt törähti ekana.

26.1.11

Ehkä viimeinen sairaalajatkiksen osa.

Pakko kirjoittaa nämä sairaalajutut päästä pois. Ne pyörii mielessä kuitenkin, joten napsutetaan ne sitten muistoarkistoon näin tuoreeltaan. Bee, kuten jo sanottu, oli aivan tavattoman urhea, vaikka kivut olivat takuulla välillä järkyttäviä.

Ensimmäiset 1,5 viikkoa poikaa vaivasi se hirveä päänsärky, joka iski aivan varoittamatta. Nyt ei satu yhtään ja minuutin päästä poika vääntelehti tuskissaan:( Pahimpiin kipuihin ei auttanut kuin morfiinipohjainen vahva kipulääke suonensisäisesti, niellen otetut lääkkeet tulivat paluupostissa samantien lattialle tai joskus hyvällä ennakoinnilla kaarimaljaan. Tuona aikana kaikki äänet ja valot pahensi kipua, joten istuin sitten pimeässä huoneessa hiljaa vahtien peiton liikkeitä- kai se vielä hengittää?

No, kun sitten hmm, joo, se oli perjantai, kun kysyin voitaisiinko kuitenkin ottaa se pään magneettikuva, kun kipu oli niin paikallinen. Poika näytti otsan ja ohimon välistä kohtaa, että tuohon sattuu. No lääkärit olivat tässä vaiheessa sitä mieltä, että päässä ei voi olla mitään mikä selittäisi oireet, joten kuvia ei otettu. Seuraavan viikon tiistaina kuvat kuitenkin päätettiin ottaa ja siellähän se pääpahalainen luurasi. Keskiviikkoaamuna lääkäri tuli kertomaan, että pää korkataan auki. Jos nyt kalpea voi vielä kalpeammaksi mennä, niin poika tosiaan valahti aivan valkoiseksi. Lääkäri kysyi, että mietityttääkö jokin? Bee siihen, että: "No en kyllä tiedä pystynkö pitämään päätä paikoillaan niin kauaa..." Reppana oli menossa kallonporaukseen hereillä:/ No, lääkäri kertoi, että se kyllä tehdään nukutuksessa ja Bee totesi: "No, eihän siinä sitten mitään!"

Minun työnantaja sattui olemaan sairaalalla käymässä juuri leikkauksen aikaan ja istuimmekin kahvilla koko leikkauksen ajan. Eipä olisi voinut parempaan saumaan juttukaveri tulla. Olisin takuulla muuten syönyt kynteni ensimmäistä niveltä myöten hermoillessani.

Vein pojan leikkaussalin ovelle 10:30 ja lääkäri soitti kahden aikaan ja kertoi leikkauksen menneen suunnitellusti ja hyvin. *huoh* Kolmen jälkeen menin teholle poikaa katsomaan ja Bee heräsikin juuri niihin aikoihin. Poika nousi istumaan ja totesi, että eihän tässä huoneessa ole telkkaria! Tehohoitaja tuumasi, että järjestyy kyllä. 4 Simpson-jakson ja Shrek 3-elokuvan (sekä näiden aikana syötyjen 2 voileivän, jogurtin, 2 pillimehun, makkarakeiton ja jälkiruokavanukkaan) jälkeen totesimme hoitajan kanssa, että potilas ei taida tarvita tehohoitoa enää;D

Tässä kohtaa jälleen muuten ruusujen paikka. Potilaskotiin varasin huoneen, koska teholla ei saa tietystikään vanhempi yöpyä. No, koska potilaan ei sitten tarvinnutkaan olla tehohoidossa arvioitua 1-2 vuorokautta, niin en sitten tarvinnutkaan sitä potilashotellia. Avaimia kyllä kanneksin taskussa sen yhden vuorokauden. No, soitin sitten potilashotelliin, että en tarvinnutkaan huonetta, niin ei tarvinnut maksaa sitä yhtäkään vuorokautta :O Aika reilua, minusta. Olisin kyllä ihan ymmärtänyt, että se yksi vuorokausi pitäisi maksaa, koska olen avaimet hakenut ja niitä itselläni kanittanut.

Tämä sairaus on nyt taaksejäänyttä elämää, poika on virallisesti julistettu terveeksi. Uudet pään kuvat olivat niin puhtaat, että lääkärikin hämmästeli sitä. Voinnin mukaan saa tehdä kaikkea, siis toki voimistuminen vie vielä aikaa (poika itse sanoi, että hiihtämään ei kyllä pysty, mutta sählynpeluu varmasti onnistuu;D). 1,5 kk:n päästä kontrolli, jossa ei enää kuvata päätä, vaan testataan immuunijärjestelmää. Siinä ei aivokirurgin mukaan voi olla vikaa, koska päästä otetuissa näytteissä ei ollut enää mitään elävää. Eli antibiootit ja oma puolustusjärjestelmä oli tuhonnut jo pöpön.

Jos nyt 1,5 kk:n sisällä tulisi kuumetta, meidän pitäisi mennä takaisin Oyssiin- ei minnekään terveyskeskukseen. Ja todellakin toivon, ettei kuumetta tule. Voin kuvitella, että varmaan pyörtyisin niille sijoilleni, jos nyt uusi kuumeilu alkaisi.

- Hätäkeskus.
- Täällä Akka hei! Äkkiä ambulanssi! Lapsella kuumetta!
- Onko paljon?
- No on 38!!!!!
- Onko ollut kauan?
- Joo! Puoli tuntia!!!!!
- Minkä ikäinen lapsi?
- Kohta 11!!!!! *kops, äiti pyörtyi*

***
Sitä pöpön reittiä ei saatu selville. Ei tullut itsellä muuta mieleen kuin se hammaspaise (elokuun 20. päivä, jotain hyötyä bloggaamisesta;P). Päästä otettiin röntgenkuvat, niissä olisi näkynyt pöpön puolen vuoden matka nuppiin ja niissä kuvissa ei ollut havaittavissa sellaista. No, en tiedä kumpi on kauheampaa, se että joku pöpö voi luustoa pitkin vaeltaa puoli vuotta etsiessään pesimispaikkaa vai se, että reitti jää mysteeriksi. Varmaan monet painajaiset vielä näen ja se kalmankeltainen, vahamainen, tulikuuma lapsipoloinen, jonka sai vaivoin ravistelemalla hereille- se varmaan kummittelee mielessä vielä pitkään:/

Mutta olisko tää case nyt tässä? Saatan vieläkin vaivata teitä näillä, jos jotain juolahtaa mieleen, mutta eiköhän tämä nyt ala olla paketissa. Kuten tuolla yhden postauksen lopussa olikin kommentti, uusintakierros on mahdollinen, kauhistuttava mörkö- mutta toivottavasti sitä ei tule. Huiiiiiiiii.

S.A.

Cee ja erityisesti Dee ovat eilisen päivän toivotelleet äitiä tervetulleeksi kotiin. Korvat soi huutomökästä. Äiti, katoilijoista pahin, on palannut pelikentälle ja nyt annetaan kolmiviikkoinen korkojen kera takaisin. Onneksi nappasin korvatulpat sairaalasta mukaan.

Työnantajalle ruusuja kans vielä. Totesi, että olet niin pitkään poissa kuin tarvitsee, sun paikka on nyt pojan tukena, älä ajattelekaan työasioita. Tarvitsetko rahaa?

25.1.11

Ruusut ja risut.

Sairaalamatkalla ehti nähdä kaikenlaista. Enimmäkseen aivan huipputyyppejä:) Otetaanpa listaa. Infektiolääkäri, joka huoneeseen tullessaan totesi reippaasti: "Terve!" Ja Bee vastaa jostain lakanan mutkasta, että: "Enpä nyt ihan niinkään sanoisi..." Lääkäri, joka huoneesta lähtiessään sanoi: "Heippa!" Ja avasi huoneen oven vieressä olevan vessan oven (siis tämä oli ihan tahaton ja kirvoitti hervotonta hohotusta moneksi päiväksi, tässä vaiheessa oltiin vielä eristyssellissä ja päivän tähtihetkiä olivat tosiaan harvat lääkärin vierailut). Sydänspesialisti, joka selvitti lääkäriopiskelijoille täydellisesti toimivan sydämen sisältöä tyyliin: "Tässä näkyy kävelykeppi, noin, täältä löytyy kala- katsokaapa! Se ui meitä kohti. Tossa on silmät ja tossa on suu. Onko se naaras vai koiras kala? Suu käy koko ajan..." Tässä kohtaa räjähdin nauramaan.

Lääkäriopiskelija, joka näytti päässään olevaa arpea, joka oli tismalleen samassa kohdassa kuin Been otsaporausreikä. Bee tihrusti, että ei hän kyllä näe mitään ja lääkäri siihen, että: "Niinpä! Kun menee muutamia vuosia, niin sunkaan arpea ei huomaa kukaan!"

Hoitaja, joka totesi letkujen ja lääkkeiden lattialle tipahdettua, että: "PASKAA!!!!" Tämä saa ehdottomasti monenmonta ruusua, koska uskalsi sanoa ääneen juuri niinkuin ajatteli;D Ehkä epäammattimaista, mutta ehdottoman virkistävää!

Hammaslääkäri, joka myönsi pitävänsä Kokiksesta ja Dr. Pepperistä. Bee sanoikin, että tää taisi olla eka lääkäri, joka myönsi olevansa ihminen!

Lääkäri, joka leikattuaan pikkuista vauvaa tuli kertomaan leikkauksen kulusta vanhemmille ja aloitti: "Moi! Korjasin vähän teidän vauvaa..."

Ja entäs muita? No kaikki ne vanhemmat, jotka ihan älyttömissä tilanteissa ja diagnoosien sekamelskassa olivat ihan seesteisiä :O Mistä ihmisille jaetaan voimavelliä ihan lohduttoman tuntuisiinkin tilanteisiin?

Lapset, joita on leikelty ja aikuinen makaisi varmaan monta kuukautta henkihieverissä, niin ne lapset köpöttelee hymy naamalla kahden päivän päästä leikkauksesta :O

Bee. Joka oli tavattoman urhea koko retken ajan. Jopa niin urhea, että piti sanoa välillä, että älä ole niin reipas. Jos lääkäri kysyy vointia, niin sano nyt perskeles, että huono on, äläkä yritä väittää viimeisillä voimilla, kun silmät pyörii päässä kuin hedelmäpelin kiekot, että ihan hyvä.

Mutta heiiiiii. Arki iskee naamaan ja täällä ehkä kaivataan äidin (siivoavan) käden kosketusta. Jos vaikkapa noi tontut keräilisi tuosta takaisin joululaatikkoon ;P
Kokenut sairaalaperhe sanoikin, että kun sairaalasta pääsee kotiin, normaaliin arkeen palataan heti ja se kuulosti hyvältä suunnitelmalta:)

Täältä siis tähän ja ihan ensteks kuitenkin taidetaan vähän halia ja sumppailla. Tontut joutaa odottamaan tovin :)

S.A.

Ps. Ainiin, se risu! Sille yhdelle hoitajalle, joka Been oksennettua verta, väitti kivenkovaan pojan juoneen punaista mehua. Samperi, ihan piti hiilestyä neljältä yöllä. Totesin, että olen tässä kyllä neljä vuorokautta ollut ihan samassa huoneessa ja se ei ole syönyt taikka juonut yhtään mitään, niin miten ihmeessä siitä nyt joku mehulinko on tullut?!
Aamuun mennessä olin leppynyt ja lääkärikin luki yöraportista, että potilas oksentanut verta. Mutta vain yksi pikkurisu siitä, no hard feelings.

23.1.11

Ikävä nakertaa.

Olisi monta tarinaa kirjoitettavana. Voisi kirjoittaa vaikka siitä, miltä tuntuu olla kauhistuttavan huolissaan tai miten musertavalta tuntuu kuunnella pienten ja isojen lasten itkua... Kuka itkee kipua, kuka ikävää... Voisi kirjoittaa siitä miten itse itkee jonkun vieraan lapsen amputoitua jalkaa (joka kylläkin päivänvalossa paljastui ihan tavallisesti kipsatuksi jalaksi) tai voisi kirjoittaa näistä loputtomilta tuntuvista päivistä, öistä, tunneista, minuuteista. Voisi kirjoittaa puheluista, jotka Cee-puhekoneen ansiosta eivät pääty milloinkaan tai voisi kirjoittaa vaikka mistä kurjasta... mutta.
En mie jaksa murheita listata; niin kuin kahvihuoneen päiväkirjassa luki: Et voi estää murheen lintuja lentämästä pääsi yli, mutta voit estää niitä rakentamasta pesää hiuksiisi. Kaiken kaikkiaan ollaan selvitty kiitettävin arvosanoin tästä maratonista ja mahdollinen kotiutuminen voisi häämöttää huomenna. Huomenna on uusi pään magneetikuva ja jos se on ok, niin sitten päästään poiiiiiiiiiis, jos se taas ei ole ok, niin sitten... no hö, ei päästä pois. Osastolla on onneksi valtavasti lautapelejä, askartelutarvikkeita (am I in heaven?????;D) ja huoneessa tv- ja dvdsysteemit sekä playstation (hahhhaaa, Bee sanoi tänään Ukolle puhelimessa, että äiti on ihan sikahyvä pelaan pleikkaria, se tietää ihan kaikki jutut).

Koti-ikävä on järkyttävä. Oikeasti. Muutamina viime päivinä ei olla juuri muusta puhuttukaan kuin velipojista ja Remusta ja niiden kaikkien toilailuista. Kotona on kuulemma "aika sotkuista" (ahaa, tämäpä yllätys) ja sielläkin kuulemma meitä ikävöidään, siis ne ikävöi, jotka vielä hämärästi muistaa meidän olemassaolon.

Ehdottoman huikeaa oli tavata Sipulix livenä ja puolitoista tuntia hurahti ihan huomaamatta nauraa rätkättäessä. Sipulix toi tuliaisiksi valtavan kassillisen herkkuja ja hänen poikansa oli lähettänyt Kohti korkeuksia-dvd:n lainaan (kyllä me se palautetaan ;D). Eli kannatti sairastua, jotta päästiin tapaamaan ;D

Eilen käytiin potilas Sairasen kanssa kaupungilla asti. Sairaalakonkari opetti, että sairaalajakson päätteeksi on syytä ostaa "paranemislahja" ja käytiin sitten se Been haaveilema Nomination ja siihen yksi palikka (Suomileijona). Hups, löysin myös itselleni "paranemislahjan". Googlettakaapa spinningjewelry, semmoisia kapeita sormuksia, joita voi kerätä usean samaan sormeen ja rakentaa omannäköisen sormuksen. IHQUUU!

Eilinen oli muutenkin huippupäivä! Meidän Herkkuhaltija (joka on siis vieraillut osastolla ja tuonut myös herkkuja tänne:)) kävi noukkimassa meidät kaupunkilomalle ja käytiin syömässä, vuokrattiin elokuva ja katsottiin se siis siellä kaupunkitukikohdassa ja herkuteltiin ja oltiin vaan. Koeponnistus kohti vapautta.

Nyt ei vaan päähän mahdu muuta kuin kotiin, kotiin, kotiin... Deen luo! Kolme viikkoa on yli sietokyvyn. Ugh!

S.A.

14.1.11

Väliaikatiedotus!

Katohan, täältähän löytyi intternettiaparaatti. Joo, ollaan oltu täällä suuren kaapunnin suuren suuressa sairaalassa kovasti sairaana. Been joulun jälkeinen kuumeilu jatkui ja loppuviikosta hipoi 40 astetta. Tulehdusarvot 200 ja sunnuntaina 2.1. tulimme tänne sitten ambulanssilla. Tutkimuksia tehtiin ja ensin tiistaina löytyi sepsis, kotoisammin verenmyrkytys ja sitten keskiviikkona tehtiin selkäydinpunktio, josta löytyi aivokalvontulehdus. Näihin sitten tiputeltiin kolmea eri antibioottia suoneen ja sitten tulehdusarvot jysähti tasolle 50. Ei nousua, ei laskua. Lisätutkimuksena tämän viikon tiistaina aivojen magneettikuvaus, josta sitten löytyi tulehduspesäke, joka keskiviikkona avattiin ja huuhdeltiin vetyperoksidilla (Heiiiii?! Voiko kukaan tosiblondikaan sanoa, että pää on huuhdeltu sisäpuolelta vetyperoksidilla????) Kulmaluussa on pieni reikä ja sieraimen sisällä toinen- tosta se tuli ja tonne se meni (ja vei toivottavasti pöpöpahalaisen mennessään). Poika pääsi jo samana iltana teholta, koska oli niin hyvävointinen. Jos ihan suoraan saa sanoa, niin jopa on ollut varsin helvetilliset liki kaksi viikkoa, mutta hyvää hoivaa on saatu ja varsin rauhoittavasti nuo lääkärit osasivat sanoa senkin, että: "Lapsi on vakavasti sairas, mutta ei me tiedetä mikä sillä on!"

Juuri saamamme tiedon mukaan antibioottitiputus voi jatkua vielä viikonkin, mutta hätäkö tässä- valmiissa maailmassa ja toipuva ipana vierellä. Huonomminkin olisi voinut käydä, läheltä liippasi nytkin.

Näillä mennään nyt eteenpäin ja perusvireenä on jo helpotus ja kiitollisuus:)

Voin varmaan vielä palata aiheeseen myöhemmin, kunhan saan ajatukset nippuun. Lämmin kiitos kaikille, joiden ajatuksissa ja rukouksissa ollaan oltu, pahimpina hetkinä kyllä tuntui siltä kuin monen monituiset kädet olisivat meitä kannattaneet ja tervehdyttävät ajatukset puhaltaneet pöpösille kyytiä! Ja se rauhoittava puristus minun olkapäällä, se oli tarpeen!:)

S.A.

Ps. Perinteisenä loppukevennyksenä Been itse toteama: "Eipä tullu tipatonta tammikuuta!" Katseli siis samalla käsivarsiaan, joissa oli kolme eri kanyylia kiinni. No ei tullu tipatonta, ei.

Pps. Pienillä on mennyt hoidossa hyvin, kuulemma. En oo nähnyt niitä tässä pariin viikkoon.

Ppps. Tämmöinen on kuulemma äärimmäisen harvinainen lapsilla, jos löytyy 50 aivokasvainta, niin yksi niistä on tämmöinen tulehdusjuttu ja siitähän ei ole mitään käsitystä miten se tuli, mutta tarttuvaa se ei kuitenkaan ole. Pöpösen tarkka nimikin on vielä selvittämättä ja pöpönen on jossain viljelymaljassa jossain muhimassa.