25.6.09

Retu Perälä.

Eli Liskonainen on kysellyt missä Dee mahdollisesti putkahtaa maailmaan. C:n syntymä tulikin kerrottua aiemmin. B on syntynyt täällä Susikairan ihanassa pienessä yksikössä, mutta säästösyistä osasto laitettiin ensin suljentauhan alle (tästä syystä uusia vauvoja tuli muutamana vuonna ihan läjäpäin, huolestuneet kansalaiset pykäsivät gynekogille ja kätilöille urakalla puuhaa siinä toivossa, että tämä synnytysosasto näin säästettäisiin). No synnytystoimintaa jatkettiin, koska kansalaiset olivat kantaneet kortensa kekoon ahkerasti- kunnes... Tumman epävarmuuden pilven alla työskennelleet gynekologit päättivät lähteä tonkimaan hänkkäröitä vähän varmemmille seuduille. Eli se mikä päätettiin pitää, lopetettiin koska kukaan ei halunnut työskennellä täällä. C:n syntymän aikoihin virka-aikasynnytykset onnistuivat (ma-pe 8-16), muina aikoina pääsi isoon kaupunkiin, ambulanssilla tai synnyttäjän kunnosta riippuen omalla autolla.

Nythän tilanne on sitten semmoinen, että kauas on mentävä poikimaan. Parannusta on tapahtunut siinä mielessä, että kun sairaala oli aiemmin väistämättä X, niin nyt saa valita myös Y:n ja Z:n väliltä. Jos pistää harpin kärjen Susikairan keskustaan ja piirtää ympyrän halkaisijaltaan 500 km, niin ympyrän sisälle asettuu 3 isoa Suomalaista sairaalaa ja luultavasti voisi asettua ainakin yksi Venäläinenkin (en ole vielä tutkinut niin tarkkaan). Tämä on varsin mainio parannus meidän tilannetta ajatellen. Kaupungissa X on kyllä paljonkin tuttuja ja ystäviä, mutta ei kuitenkaan sellaisia, joiden sohvalla viitsisi pötkötellä viimeisillään, kipeänä ja pahantuulisena. Y:ssä ei juuri asu tuttujakaan, eli ei sinne. MUTTA! Z:ssa asuukin lähes koko suku ja siellä on lapsuudenkoti:)! Kaikella on tapana järjestyä, eli kun anoppi on luvannut muuttaa meille silloin lasketun ajan tietämillä hoitamaan poikia, niin minähän olen vapaa kuin (lihava) taivaanlintu liihottamaan (lyllertämään) kotisohvalle äidin helmoihin odottelemaan H-hetkeä. Huomattavasti vähemmän tuskaiselta kuulostaisi 10 km:n matka kuin yli 200 km:n matka sitten siinä vaiheessa, kun se on ajankohtaista.
Täytyy muistaa sanoa heti seuraavassa neuvolassa tämä toivomus, koska maksusitoumuslappujen täytyy ehtiä Z:aan hyvissä ajoin, jos niitä ei toimita tarpeeksi ajoissa, synnytyssairaala on sitten automaattisesti X.

Tästähän voisi vaahdota aika pitkäänkin, ottaen kantaa mm. siihen mihin kaikkialle muualle sitä rahaa työnnetään, mutta gynekologin palveluita täällä ei vaan pystytä/haluta/voida järjestää/säilyttää. Ja kuten te armaat kanssasisaret ehkä tiedättekin, niin synnytyshän ei ole se ainoa tilanne jolloin ko. palvelua tarvitsisi. Jonot on huuurjaan pitkät. Ihan normitarkastus voidaan ohittaa olankohautuksella, että katsotaan sitten ensi vuonna ja ensi vuonna katsotaan sitten taas ensi vuonna- mutta "sinne" ei vaan katsota. Vaan enpä ala vaahtoamaan tästä tämän enempää:) Näillä mennään.

S.A.

Sitä paitsi saattaahan tuo häntäpää olla minulla jo niin hatara, että tiedä vaikka kävellessä tipahtaa Dee kyydistä;D, pitää kulkea kintut ristissä.

5 kommenttia:

Sipulix kirjoitti...

Voi, se ois helppoa jos ne itestään tipahtelis...on sinussa onneksi optimistin vikkaa! Mulla täällä sairaalat pyörii päässä :D alfaisa kun on alalla, tosin ei tongi kenenkään alapäätä vaan luita...pidän peukkuja et kaikki menee silleen Z-tyylikkäästi!!! Zemp sinne!

liskonainen kirjoitti...

vai silleen. niinhän vähän epäilinkin, mutta onneksi on suunnitelmat ja toimintamalli selvät. harmi vaan että tuolleen tekivät. on susi (miksi minä aina ensin yritän kirjoittaa sisu- ?)kairan sentään ihan kunnon kokoinen paikka, kyllä siellä joutaisi hyvin olla kaikki terveyspalvelut. (kin)
niin, kiitoz kun vaztazit.

Susikairan akka kirjoitti...

Niin ja kun ajattelee vielä vähän laajemmalla mittakaavalla, ympäristökuntia yms. niin sijainniltaan Susikairan synnäri olisi ollut hyvinkin järkevä vaihtoehto. Itseasiassa sen suuntaista on ollut ilmassa, että hätiköity ja huonokin homma oli tuo sulkeminen, vaan se on turha itkeä siinä vaiheessa, kun löysät on jo housuissa. Niin ja jos kuitenkin jo ihan Sisu:)kairassa pelkästäänkin on asukkaita 17000+naapurikunnat päälle niin luulisi olevan kysyntää ja tarvetta. Äsh, taas menee vaahtoamiseksi. Asia, joka on puhuttanut ja puhuttaa huolestuneita kansalaisia:D

TaiNa kirjoitti...

Onkohan Akka ajatellut olla siellä Posion läheisissä maisemissa heinäkuun aikana? ;) Voitais pistää pystyyn blogitapaaminen johonki metsänlaitaan (tai vaihtoehtoisesti pellonlaita käy myös). :D

marjaisa kirjoitti...

Tervehdys! Vierailin ensikertaa.