16.10.11

Hääpukua ja koiran puremaa perseessä.

Sehän on taas sellainen perussunnuntai katastrofialueella.  Lähdettiin aamusta tulevan morsiamen kanssa sovittamaan ensimmäistä hääpukua. Olin poissa kotitontilta noin 5 minuuttia ja Ukko soittaa, että joku koira on purrut Beetä perseestä ja se on terveyskeskuksessa (mutta siis haava ei ollut paha ja Beekin oli ehtinyt kiristää kuuskulma-avaimella kaverin pyörän satulan jne. ennen tk:een menoa). Sovitettiin mekko ja todettiin sopimattomaksi ja kiiruhdin tk:een hakemaan pissanäytepurkkeja Aalle ja kysyin samalla, että toinenkin meän veijari taisi tässä pyörähtää näyttämässä persettään, kuinka sille kävi? Antib. kuuri ja pitäisi selvitellä koiranomistajalta rokotukset jne. Kotona pyörähdin kertomassa Ukolle, että tää on nyt sun case, selvitä ja soita sille omistajalle ja lääkärille. No, koiran omistaja selvisi kyllä, mutta

"mä en korvaa kuule yhtään mitään lääkekuureja tai housuja, tee vaikka poliisiasia!"

Ukkoahan ei hirveästi tarvitse ärsyttää, kun kuitenkin ihan asiallisesti aloitti, että jos housuista 20 euroa ja lääkkeet 9,60...? Ukko läiskäisi luurin kiinni, että vittu ne oli muuten 80 euron housut ja kympin alkkarit ja kivusta, särystä ja vitutuksesta vähän boonusta+ ne lääkkeet.

*huoh*

Onneksi siis vähällä selvittiin, kymmenen sentin naarmaisu ja lääkekuuri, mutta aika helkkarin tympeä oli tuon koiranomistajan reaktio. Vittu, jos koira on IRTI JA PUREE OHIKULKIJAA, niin KYLLÄ OMISTAJA ON KORVAUSVELVOLLINEN. TAAJAMA-ALUEELLA.

Sitten lähdettiinkin sovittamaan hääpukua nro. 2. JA se oli täydellinen! :) Kannatti ajaa 130 km.

S.A.

Vittu. Jos ei meidänkään pennut ja koira aina ihan salonkikelpoisia ole, niin kyllä minä omieni kohlauksista vastuuni kannan. Vittu. Nyt kuulostaa nollavaimolta ;D ja kerta kiellon päälle. V-i-t-t-u.

7 kommenttia:

Nollavaimo kirjoitti...

Hyvä alku, jatka samaan malliin vain. ;D

Tiedoksi, että P-P Peteliuskin käyttää v-sanaa ihan sumeilematta ja jos yhtään voi painettua sanaa (HS Kuukausiliite nro 10) uskoa, niin onpa melkein yhtä paha suustaan kuin meikäläinen.

Ofelia kirjoitti...

No perse mikä rakki!!!!! Ja mikä OMISTAJA!!! Ei tollasille idiooteille sais koiraa antaa. MURRR.

Amalia kirjoitti...

Ei muuta kun kehä kuntoon ja koiran omistajua tiukoille. Ei koirat saa olla irti edes susirajalla. Vittu!!

Anonyymi kirjoitti...

Omistaja on ilman muuta korvausvelvollinen koiransa tekemisistä, ja minä tekisin poliisille ilmoituksen. Poliisi kirjaa nimen ja tapahtuman ylös. Ja vaikka niitä kalsarirahoja ei ongelmaomistajalta saisikaan, niin ehkä setä huutelisi vähemmän puhelimessa, kun tietäisi, että nimi on listoilla, ja kuten poliisi sanoo: "Poliisi kirjaa tiedot s-ilmoitukseen. Se ei johda heti rikostutkintaan, mutta jos omistajalle tai koiralle kertyy useita vastaavia, poliisilla on tiedossa aiemmat tapaukset ja käräjäoikeus voi määrätä koiran lopetettavaksi, jos se toistuvasti puree ihmisiä."

Anonyymi kirjoitti...

Koiranomistajana kiukuttaa juuri eniten nää vastuuttomat omistajat, joiden ansiosta saa itsekin vastuullisena koiranomistajana kuraa niskaan.

Sitäpaitsi, se koiran omistaja on AINA vastuussa, taajama-alueella tai ei, vaikka olisi koira purrut omalla piha-alueella tunkeutujaksi luullen.

HannaHoo

Sari kirjoitti...

Kyllä sen koiranomistajan olisi vaan syytä korvata kaikki vahingot. Poliisijuttuna voi mennä vaikka se koira koirien taivaaseen, ellei omistaja ole ihmisiksi.

sovittelija-santra kirjoitti...

jos siellä susikairassa toimitaan niinkuin laki sanoo, tuon rikosilmoituksen kuuluisi edetä esitutkintaan, sitten tiedustellaan sovitteluhalua, jota minä suosittelen, paremmat saumat saada korvaus ynnä pääsette vastatusten sovittelijoiden (koulutettujen) läsnäollessa hoitamaan jutun. ilman sovittelua saattaa koiranomistajalle tulla pelkkä sakko, eikä se auta ketään.

missään tapauksessa tapausta ei saa jättää silleen. nyt on muodissa antaa koirien mellastaa mielensä mukaan vapaina, myös täällä lopella ja niitä sovitellaan täälläkin ahkerasti.

käsittääkseni yksikin kerta riittää koiran lopettamismääräykseen.
toisaalta teidän kylässä on tapahtunut kummenpiakin ilman seuraamuksia... muistelen.
vittu!